Postimuseon blogi

Tämä on Postimuseon blogi, johon museon henkilökunta ja muut kutsutut henkilöt kirjoittelevat tekemisistään ja kuulumisistaan. Ajatukset ja mielipiteet ovat kirjoittajien omia, eivätkä välttämättä edusta "Postimuseon virallista kantaa".
aug
15

Rakkaus yhdisti Tornion ja Haaparannan

Tornion ja Haaparannan kaupungit aikanaan yhdistäneen Handolinin kävelysillan syntyyn liittyy hieman romantiikkaa. Lennätinreviisori Karl Handolin rakennutti sen omilla varoillaan, jotta olisi päässyt pikaisesti töistä kotiin tuoreen aviovaimonsa luokse. 

 

handolinin perhe oikea

Handolinin perhekuntaa kuvattuna 1880-luvulla. Kuvassa Matilda Handolin (kastelukannu kädessä) ja hänen oikealla puolellaan Karl Handolin. Vasemmalla polkupyörän kanssa Heve Liljebäck, Matildan tytär ensimmäisestä avioliitosta. Kuva: Tornionlaakson maakuntamuseo – Tornedalens museum, kuvaaja tuntematon.

 

Historian ja menneisyyden muodostamme me ihmiset. Synnymme, elämme, kuolemme. Eläessä toimimme täällä useimmiten parhaamme mukaan. Meistä harvasta jää mitään kovinkaan pysyvää historiakirjojen lehdille. Me ”tavikset” muodostamme kuitenkin sosiaalisine suhteinemme laajoja rihmastoja ja näistä rakentuu kokonainen kudelma, jota sitten historiaksi ja menneisyydeksi kutsutaan.

Museossa, esimerkiksi näyttelyitä tehdessä, on suuri etuoikeus tavata ja tutustua mielenkiintoisiin ihmisiin, sekä eläviin että edesmenneisiin, eikä pelkästään suurmiehiin ja -naisiin vaan myös niihin menneisyyden ”taviksiin”.

Transit – rajapostia -näyttelyn taustatyötä tehdessäni eräs mielenkiintoinen, varsin tavallinen pikkuvirkamies tuli vastaan useammassakin yhteydessä. Hänen yksityisyritteliäisyytensä teki minuun vaikutuksen ja sai mielikuvitukseni lentoon.  Hän oli Tornion lennättimen reviisori Karl Handolin (1836–1901).

13 handolin

Handolinin sillan rakennuttaja lennätinreviisori Karl Handolin. Kuva: Mia Green / Tornionlaakson maakuntamuseo – Tornedalens museum.

 

Aviovaimo Torniosta

Lennätinyhteys Tornion suuntaan oli saatu vuonna 1859. Itse kaapeli vedettiin hieman kaupungin pohjoispuolelta ja lennätinasema sijoitettiin Alavojakkalaan, josta se kuitenkin siirrettiin viisi vuotta myöhemmin Tornion kaupunkiin. Tornion oma lennätinasema lakkautettiin jo 1860-luvun lopussa, ja aseman toiminta siirrettiin Haaparannalla vuodesta 1856 toimineen lennätinaseman yhteyteen. Ruotsin ja Venäjän lennätinvirkailijat ja -koneet toimivat vuosikymmenet rinnakkain sulassa sovussa Haaparannan lennätinkonttorissa.

Tornion osalta lennättimen toiminnasta vastaavaksi reviisoriksi Varkaudesta Haaparannalle vuonna 1873 siirtyi 36-vuotias Karl Handolin.

Handolin oli syntynyt Siuntiossa, mutta muuttanut pian Helsinkiin, jossa suoritti myös teknisen alan opintoja Tekniska Realskolanissa. Ura oli lähtenyt käyntiin rakennusalalla, mutta Handolin siirtyi lennätinlaitoksen palvelukseen 1866.

Lähes viisikymppinen Handolin avioitui torniolaisen leipurinleski ja kätilö Matilda Liljebäckin (1840–1914) kanssa vuonna 1885. Aiemmin Haaparannalla asunut Handolin muutti avioliiton myötä Tornion keskustaan, Suensaarelle, jossa Matildalla oli oma talo.

Työmatkareitti oli vaikeakulkuinen

Haaparannan lennätinkonttori, Handolinin työpaikka, sijaitsi Storgatanin varrella. Linnuntietä etäisyys työpaikalle oli vain kilometrin verran. Välissä oli kuitenkin Kaupunginlahti, joka piti ylittää vaivalloisesti höyrylautalla tai veneellä, koska siltayhteyttä ei ollut. Lisäksi kelirikkoaikana näidenkin käyttö saattoi olla kokonaan mahdotonta. Näränperän kautta kaupungin pohjoispuolelta kiertäen työmatkaa taas kertyi yli kuusi kilometriä.  

On mieltä lämmittävä ajatus, että ehkäpä varsin kypsällä iällä rakastuneella Handolinilla oli tuoreena aviomiehenä kova kiire Matildansa luokse, ja juuri hankalat päivittäiset työmatkat joen yli saivat hänet ryhtymään sillan puuhamieheksi. Varmasti myös insinöörikoulutus ja kokemus rakennusalalta edesauttoivat hankkeeseen ryhtymistä. Handolin osoitti elokuussa 1886 maistraatille hakemuksen, jossa ilmoitti halukkuudestaan rakentaa omin varoin kävelysilta Kaupunginlahden yli.

Syyskuussa 1886 pidetyn katselmuksen jälkeen Handolinin anomus hyväksyttiin sekä Tornion että Haaparannan raastuvan kokouksissa. Tornion puolella ei peritty edes korvausta maa-alasta, haaparantalaisille Handolin sen sijaan joutui maksamaan vuokraa sillan alle jääneestä maa-alasta.

Noin 900 metriä pitkä ja alun perin vain metrin levyinen silta rakennettiin lankuista puujalkojen päälle, ja se kulki Tornion eteläisen tullituvan kohdalta kaupunginlahdessa sijainneen Vasikkasaaren kautta Haaparannan puoleisen tullirakennuksen kohdalle. Silta oli valmiina käyttöön jo keväällä 1887 ja kantoi alusta alkaen nimeä Handolinin silta rakennuttajansa mukaan.

 

294 silta

Ensimmäinen Handolinin kävelysilta Haaparannasta Tornioon. Puista siltaa jouduttiin korjaamaan ja uusimaan useampaan kertaan. Kuva todennäköisesti 1800-luvun lopulta. Kuva: Ina Liljeqvist / Tornionlaakson maakuntamuseo – Tornedalens museum.

 

Sillasta tuli heti suosittu

Kaupunkien väliset yhteydet olivat tiiviit ja uusi silta saavutti heti suuren suosion siitä huolimatta, että Handolin peri sillan käytöstä aluksi 25 penniä tai 25 äyriä hengeltä. Sillan ylittämistä varten myytiin myöhemmin myös poletteja. Maksu suoritettiin sillalla sijainneessa mökissä. Silta oli pian maksanut itse itsensä, mutta korjauksiin ja myöhemmin mm. sillan leventämistöihin kului rahaa. Kevättulvien aikana silta oli purettavaa ennen jäiden lähtöä ja aina rakennettava uudelleen.

Karl Handolin kuoli vuonna 1901 ja sillan hoito jäi Matildan vastuulle, sillä yhteisiä lapsia heillä ei ollut. Silta oli ajoittain varsin huonossa kunnossa ja mm. vuonna 1904 Matilda velvoitettiin järjestämään sillalle valaistuksen.

53.14 VIII.1 hildur

Tornion postikonttorissa työskennellyt Hildur Huhtalo (oikealla) ja tunnistamaton naishenkilö Handolinin sillalla 1900-luvun alussa. Taustalla Haaparannan kaupunki. Kuva: Tuntematon / Tornionlaakson maakuntamuseo – Tornedalens museum.

 

Matilda Handolinin kuoltua vuonna 1914 perikunta tarjosi kävelysiltaa Tornion ja Haaparannan kaupunkien ostettavaksi. Vaikka siltaa käytti vuosittain jopa yli 100 000 ihmistä ja se tuotti useita tuhansia markkoja vuodessa, kaupungit pitivät 20 000 markan hintapyyntöä aivan liian korkeana.

Silta kuitenkin kesti vielä ensimmäisen maailmansodan melskeet ja ihmisvirrat vuosina 1914–1918 ja yhdisti kaupunkeja aina Tornion-Haaparannan pengertien valmistumiseen asti vuonna 1930.

12.269 II.4 vika

Ruotsalaisia sotilaita vartioimassa Handolinin sillan Haaparannan puoleisessa päässä ensimmäisen maailmansodan aikana. Kuva: Mia Green / Tornionlaakson maakuntamuseo – Tornedalens museum.

 

On hauska ajatella, että tavallisen lennätinvirkamiehen luovan ongelmanratkaisun johdosta aviopari Karl ja Matilda Handolin ja Handolinin silta ovat tärkeä osa Tornion kaupungin historiaa. Meillä tavallisilla kansalaisilla on niin halutessamme mahdollisuus vaikuttaa myös nykyään omaan asuin- ja työympäristöömme, jättää edes pieni jälki suureen kudelmaan.

 

Ensimmäisen maailmansodan ajan kiihkeisiin vuosiin voi tutustua Postimuseon Transit – rajapostia -näyttelyssä 5.1.2020 asti. Näyttelyyn liittyviä opastuksia ja mielenkiintoisia luentoja koko syksyn ajan  https://www.postimuseo.fi/fi/tapahtumakalenteri

 

 

 

 

Fortsätt läs mer
0 Kommentarer
  0 Kommentarer
jul
31

Kaukoidän postinkantajien jäljillä - Japanin Postimuseoon tutustumassa

Japanin Postimuseossa koin sykähdyttäviä kohtaamisia, katselin postinkantajan lakkeja, laukkuja, kirjelaatikoita ja paljon muuta. Kokeilin kivaa postimopo-peliä, uppouduin Edo-kauden kirjeisiin ja ihastelin värikkäitä postikortteja.

IMG 20190611 143737

Kesälomallani vierailin Japanin Postimuseossa Tokiossa ja pääsin tutustumaan museon upeaan esineistöön ja vieraanvaraiseen henkilökuntaan. Museo on kiinnostava vierailukohde ja ehdottomasti yksi lomani kohokohdista.

Lomakohde oli helppo valita, sillä lähin ystäväni oli saanut työharjoittelupaikan Tokiosta. Oli siis hyvä syy suunnata itään, Japaniin.
Japani on merkillinen maa. Siellä yllättyy, ihastuu ja jää ihmettelemään. Parasta kuitenkin ovat lämminhenkiset ihmiset ja kohtaamiset.

Halusin oppia Japanin postin historiaa ja nähdä, miten sitä esitetään museoympäristössä. Postimuseo sijaitsee Tokyo Skytreen läheisyydessä ja tilat sijaitsevat rakennuksen yhdeksännessä kerroksessa. Museo oli onneksi helppo löytää, kiitos hyvien opasteiden.

Yllättäviä kohtaamisia

Saavuimme museolle ja lipunmyynnissä annoin museomme materiaaleista kootun pienen lahjan lipunmyynnin työntekijöille. Ystäväni oli kirjoittanut minulle japaniksi tekstin, jossa esittelin itseni ja kerroin työstäni Suomen Postimuseossa.

Naiset lipunmyynnissä innostuivat, kun kuulivat minun tulevan Suomesta ja soittivat johtajan paikalle. Tässä vaiheessa hieman jännitti, sillä en ollut varautunut tällaiseen vastaanottoon. Tapasin siis Japanin Postimuseon johtajan Takurou Inouen – tämä oli upea ja mieleenpainuva kokemus.

Inoue esitteli museota ja postimerkkikokoelmia. Lopuksi hän lahjoitti meille museon kirjallisuutta. Olin todella otettu ja kiitin vuolaasti esittelystä sekä siitä, että hänellä oli aikaa minulle. Tätä vierailua en varmasti unohda.

Upeita esineitä, hauskoja toteutuksia

Japanin postin historia alkaa vuodesta 1871, jolloin ensimmäinen ammatillisesti hoidettu postireitti alkoi kulkea Kioton ja Tokion sekä Tokion ja Osakan välillä. Aluksi kuljettiin, ensimmäisille suomalaisille postiljooneille totutusti, kävellen ja hevosia apuna käyttäen. Myöhemmin teknisen kehityksen ansiosta myös moottoroidut kuljetusvälineet tulivat postiljoonien avuksi.
Tästä kehityksestä kertovat monet upeat esineet, jotka on aseteltu huolellisesti ja melkein harmonisesti tilaan. Esineet olivat tuttuja: postinkantajan lakkeja eri ajoilta, laukkuja ja kirjelaatikoita. Mielenkiintoisin esine oli jousen nuoli, johon oli kiinnitetty kirje. Esillä oli myös Edo-kauden kirjeitä, joiden tutkimiseen suorastaan uppouduin. Lisäksi sain ihastella upeita postikortteja.

IMG 20190611 150717

Päänäyttelyä oli helppo seurata englanninkielisten tekstien avulla, ja opin postin historiasta paljon. Päänäyttelyn lisäksi museossa on teemanäyttelytila, jossa oli esillä näyttely Hisoka Maejimasta, Japanin postilaitoksen perustajasta.

IMG 20190611 153343

Upeiden esineiden lisäksi museo tarjosi teknisiä toteutuksia. Pääsin kokeilemaan hauskaa postimopo-peliä, jossa ohjasin postiljoonin mopedia ja kuljetin postia asiakkaille. Toinen hieno toteutus oli 180 astetta ulottuva projektioesitys postin ja viestinnän eri teemoista. Mieleenpainuvin oli tarina kahdesta postinkantajasta ja heidän postireitistään. Tarinassa oli huumoria ja se oli oivaltavasti kuvattu.

IMG 20190611 144018


Postimerkkeilijän paratiisi

Postimuseossa on hieno ja laaja kokoelma eri maiden postimerkkejä, esillä niitä on noin 330 000. Sattuipa sieltä löytymään myös suomalaisia merkkejä eri vuosilta. Japanin ensimmäinen postimerkki on vuodelta 1871. Museon johtaja esitteli merkin minulle ja ei voinut kuin kehua sen kauneutta. Uskon, että filatelistille tämä museo on oikea aarreaitta.
Museo oli upea, mutta parhaiten mieleeni jäi japanilaisten kollegoiden vieraanvaraisuus ja ystävällisyys. Kokemus oli ainutlaatuinen.

IMG 20190611 144245
Japanin Postimuseoon voi tutustua museon omilla nettisivuilla osoitteessa https://www.postalmuseum.jp/english/ . Museo on auki joka päivä klo 10–17.30.

Fortsätt läs mer
0 Kommentarer
  0 Kommentarer
jun
17

Kaupat kotona! Postimyynnistä verkkokauppaan sadassa vuodessa

Mitä tilasit viimeksi verkkokaupasta? Muistatko vielä Anttilan tai Hobby Hallin postimyyntikuvastot? Nämäkin suositut postimyyntiyritykset siirtyivät lopulta verkkoon. Nykyisin harva puhuu enää postimyynnistä, jonka historia alkoi jo 1800-luvulla. Verkkokauppa taas kasvaa jatkuvasti. Posti on ollut koko ajan tärkeänä osana mukana etämyynnissä.

SKM C25819052815041

Jos ostit viimeksi ulkomaisesta verkkokaupasta vaatteita kesän juhliin, teit kuten moni muukin suomalainen, sillä ulkomaisista nettikaupoista ostetaan nykyisin eniten vaatteita ja kenkiä. Toisena tulee elektroniikkaa ja kolmanneksi suosituin tuoteryhmä on kauneus- ja terveystuotteet.

Postimyynnistä polkupyöriä, alkoholia ja aseita

Ostamisen kulttuuri on muuttunut paljon. Etämyynti toimi jo reilusti yli sata vuotta sitten. Mitä ihmiset silloin tilasivat, kun koko maailma ei ollut vielä avautunut? Merkittävin tuote postimyynnissä oli polkupyörä vuosina 1897–1939. Määrällisesti eniten tilattiin postikortteja. Muita suosittuja olivat puutarhatuotteet, aseet, kamerat ja soittimet. Posti kuljetti perille myös alkoholia, lääkkeitä, myrkkyjä, koruja ja timantteja. Vaatteet taas tehtiin vielä lähinnä itse ja kengät teetettiin suutarilla. Etämyynnistä ei sittemmin enää saanut mitä tahansa, kuten aseita ja ammuksia, myrkkyjä tai lääkkeitä.

Suomessa postimyynnin aloitti tiettävästi ensimmäisenä vaasalainen kauppias Eino Louhivuori. Hän alkoi myydä postitilauksina aseita, kelloja, leluja ja viiksisiteitä vuonna 1897. Hänen menekkituotteitaan – aikansa merkkituotteita – olivat Sukkela-polkupyörä ja Tarmo-ompelukone, joista tuli tunnettuja koko maassa.

Louhivuori

 Ranskassa ehdittiin ensin


Suomessa oltiin kuitenkin jäljessä 30 vuotta. Varhaisin tunnettu postimyynnin harjoittaja oli pariisilaisen Le Bon Marché -tavaratalon perustaja Aristide Boucicaut. Vuonna 1867 hän julkaisi 500-sivuisen tuoteluettelon, jossa esiteltiin noin 1 500 erilaista tekstiilituotetta tilattavaksi minne vain Ranskaan postin välityksellä.

Yhdysvalloissa ensimmäinen postimyyntiyritys oli Montgomery Ward vuodesta 1872 alkaen. Se myönsi tavaroille tyytyväisyystakuun eli palautusoikeuden ensimmäisenä maailmassa vuonna 1875. Yritys porskutti vuoteen 2000 asti, mutta jatkaa eri omistajan ostamana tavaramerkkinä verkkokauppatoimijana.

Jo tavaratalot toivat uudenlaisen kauppakulttuurin 1800-luvulla, ja postimyynti vielä lisäsi tätä murrosta. Suomessa Stockmannin tavaratalo perustettiin jo vuonna 1862.

Kulutustavarat nostivat postimyyntiä

Kirjoja oli jo pitkään myyty postitse, mutta vasta kulutustavarat saivat postimyynnin vauhtiin. Suomessa elinkeinoelämä alkoi vapautua ja kehittyä 1800-luvun jälkipuoliskolla, ja samalla myös ihmisten elintaso nousta. Myös luku- ja kirjoitustaito paranivat. Kaikkea ei enää tehty kotona itse ja tieto uusista tavaroista levisi.

Postimyynnillä oli tärkeä merkitys 1800-luvun yhteiskunnassa, jossa merkittävä osa ihmisistä asui maaseudulla huonojen kaupallisten palveluiden äärellä. Fyysinen etäisyys erikoisliikkeistä lisäsi postimyyntiä. Postitse ostamisen anonyymius oli myös tärkeä osatekijä postimyynnin menestykselle. Itsenäisyyden ajan alusta lähtien lehdissä oli ilmoituksia esimerkiksi erotiikkaan liittyvistä tuotteista, joita kaupiteltiin postitse. Etäisyys ja anonyymius pätevät myös nykyiseen nettikauppaan.

1900-luvun alussa nousi kymmeniä postimyyntiyrityksiä. Tampereella Nikolai Tirkkonen aloitti kauppansa ohella postimyynnin vuonna 1903 julkaisemansa katalogin avulla. Hän oli tehnyt työmatkoja Saksaan, jossa postimyynti oli jo yleistä.

Ennen toista maailmansotaa oli tyypillistä, että perheyritys laajensi toimintaansa postimyynnillä. Kun johtaja kuoli, usein myös koko yritys lopahti. Näin kävi myös Eino Louhivuoren toiminnalle vuonna 1926. Toisen maailmansodan ajaksi postimyynti käytännössä loppui ja katosi ihmisten mielistä.

Anttila vei postimyynnin uuteen nousuun

Sotien jälkeen, 1950-luvulla, Anttila toi tavaratalon taas kotiin ja postimyynnin suuren yleisön tietoisuuteen. Monelle suomalaiselle postimyynnistä tulee mieleen juuri Anttila. Anttilan aika päättyi vuonna 2016, kun yritys haettiin konkurssiin. Hobby Hall tuli kuvioihin mukaan postimyynnin kulta-aikana 1970-luvulla ja se pyörittää edelleen verkkokauppaa lopetettuaan fyysiset myymälänsä.

SKM C25819052815051

Internet muokkasi kauppakulttuuria

Verkkokaupan alkuvaihetta elettiin 1990-luvun alussa. World Wide Web oli kehitetty vuonna 1989 ja se esiteltiin yleisölle vuonna 1991. Amazon perustettiin jo vuonna 1994 ja eBay vuotta myöhemmin. Anttila avasi nettikaupan jo vuonna 1996, mutta tilaukset tehtiin vielä sähköpostilla. Entiset postimyyntiyritykset olivatkin suosittuja myös nettikaupassa. Tällöin Stockmannin omistama Hobby Hall Online avattiin vuonna 2000. Stockmann avasi itse verkkokaupan vasta vuonna 2010.

1392

Posti reagoi verkkokaupan ensimmäiseen nousuun

Verkkokaupan ensimmäinen nousu ajoittuu 2000-luvun vaihteeseen. Posti seurasi aktiivisesti verkkokaupan kehitystä. Postin uusi Voutilan pakettilajittelukeskus rakennettiin myös kasvavan verkkokaupan tarpeeseen juuri nousun aikoihin vuonna 1999. Posti kuljetti paketteja sinä vuonna 28 miljoonaa. Vielä vuonna 2019 Hobby Hallin paketti kulki keskuksen hihnalla, mutta huomattavasti harvemmin kuin 20 vuotta sitten.

Vantaan logistiikkakeskus 05032019 25

Verkkokauppailmiö tuntuu Postissa

Lähivuosien verkkokauppailmiö on huikea. Siitä on tullut kuin huomaamatta myös minunkin arkipäivääni, vaikka vieläkin asioin mieluummin kivijalkamyymälässä. Vaatteita tai kenkiä en netistä juurikaan osta. Ylipäätään sekä viestintä että kaupankäynti on suurelta osin muuttunut digitaaliseksi. Posti on isona osana tämän ilmiön sisällä kirjepostin vähentyessä ja pakettimäärien tahkotessa ennätyksiä. Posti kuljetti viime vuonna yli 44 miljoonaa pakettia ja ”kamppailee” pienten nyssäköiden kanssa, joita tilataan Aasiasta, erityisesti Kiinasta.

Tosin kiinalaisen ja eurooppalaisen verkkokaupan kilpailuasetelma tasapuolistuu lähivuosina.
Joka tapauksessa yhä useampi asiakas asioi Postissa lähettääkseen tai vastaanottaakseen paketin. Viime vuonna pakettiautomaattien kautta kulkeneiden pakettien määrä kasvoi jopa 28 prosenttia.

Amazonia Suomeen odotellessa…

Linkkejä:
Tutustu Eino Louhivuoren kuvastoon vuodelta 1925 ja ihaile Sukkela-pyörää
Tutkimus: Suomalaisten verkkokauppa-aktiivisuudessa paljon potentiaalia – ekologisesta toimituksesta ja pakkausmateriaalista ollaan valmiita maksamaan
Kiina-lähetyksistä valtaosa on jo Postille kannattavia
Amazon tulee Suomeen – ihanko totta? Moni luuli, että se on jo Suomessa

 

Fortsätt läs mer
0 Kommentarer
  0 Kommentarer
maj
29

Puutavaraa Nokianvirran ylitse

Postimuseon Transit-rajapostia -näyttelyssä voi tutustua postinkuljetuksen erikoisuuteen, maailman ainoaan posti-ilmarataan. Rata valmistui Tornion – Haaparannan välille alkuvuodesta 1917 helpottamaan ensimmäisen maailmansodan valtavien postimäärien kuljetusta Tornionjoen ylitse. Radan käyttö jäi varsin lyhyeksi, sillä poliittiset mullistukset Venäjällä keväällä 1917, Suomen itsenäistyminen joulukuussa 1917 ja sisällissota keväällä 1918 vähensivät postimääriä ja ilmaradan tarvetta. Viimeinen postikuorma ilmaradalla kulki toukokuussa 1918.

ilmarata web

Kulkulaitosministeriö valtuutti Postihallituksen myymään ilmaradan osat koneistoineen ja kaapeleineen 167 000 markan kauppahinnasta. Ostajaa ei kuitenkaan löytynyt. Rata päätettiin purkaa keväällä 1918 ja osat myytiin julkisessa huutokaupassa kesäkuussa 1919. Osat osti maanviljelijä, tehtailija Kalle Alastalo. Posti-ilmarata saikin uuden elämän yllättävässä paikassa, 600 kilometriä etelämpänä: Nokian Taivalkunnan kylässä Pirkanmaalla.

Yritteliäs ja ennakkoluuloton Alastalon isäntä Nokian Taivalkunnan kylästä

Kalle Alastalo työhuoneessaan web

Karl (Kalle) Filemon Alastalosta (1870–1932) tuli Nokian Taivalkunnan kylässä sijaitsevan Alastalon sukutilan omistaja viidennessä polvessa, kun hän osti tilan isältään Juho Malakias Alastalolta vuonna 1892.

Alettuaan viljellä kotitilaansa Kalle Alastalo ryhtyi laajentamaan sitä ostamalla naapuritiloja. Samalla hän otti käyttöön uutta tekniikkaa, kuten höyrykäyttöiset riihikoneet ja jauhomyllyn. Vuonna 1904 Alastalo perusti myllyn yhteyteen kotitarvesahan. Pian hän sahasi omien tarpeiden lisäksi myös naapureille. Sahasta jäänyt jätepuu hyödynnettiin höyryn tuottamiseen.

Alastalon päärakennus kattotornilla web

Kotitarvesaha paloi vuonna 1911, mutta jo seuraavana vuonna pystytettiin uusi entistä tehokkaampi sahalaitos ”Kalle Alastalon Höyrysaha” Nokianvirran varrelle Alastalon rantaan. Uusi saha oli kaksiraaminen ja varustettu automaattisella tukinnostokoneistolla ja valmiin tavaran siirtolaitteella. Sahan yhteydessä toimi myös kaksi höyläkonetta sekä höyrykuivausuuni, jossa ulkona kuivatetun puutavaran laatua saatiin parannettua. Sahan yhteydessä toimi myös puulaatikoita valmistava tehdas.

Sahatoiminnan kasvaessa puutavaran kuljetus alkoi tuottaa päänvaivaa. Valmis tavara piti saada siirretyksi Nokianvirran toiselle puolelle Porin radan varteen. Sahan hinaaja ”Ahkera” liikennöi taajaan Kulovedellä Siuron asemalle, missä puutavara siirrettiin käsivoimin rautatievaunuun.

Ilmarata Nokianvirran ylitse

Kalle Alastalo oli ennakkoluuloton ja kiinnostunut tekniikasta. Opintomatkallaan ulkomaille hän oli tutustunut köysirataan ja alkoi suunnitella sellaista puutavarakuljetuksia varten Nokianvirran yli. Kuin tilauksesta valmis laitteisto löytyi huutokaupasta, jossa Postihallitus myi Tornion ja Haaparannan väliltä puretun radan laitteistoa. Alastalo osti laitteiston ja siirsi sen Nokialle.

Tornion lehti 30.7.1918 yhdistetty

Ilmarata Nokianvirran ylitse valmistui heinäkuussa 1923. Radan pituus sahan lautatarhan asemalta rautatien lastausasemalle oli 630 metriä. Rata kulki 30 metriä Nokian virran yläpuolella, ja kuljetusvaijeria kannatteli viisi pylvästä. Käyttövoimana oli sähkö. Lauta- ja lankkunippujen kuljettamista varten oli teetetty rautavyöt, joilla niput sidottiin molemmista päistä kiinni. Pienemmän kappaletavaran kuljettamiseen käytettiin myös entisiä postinkuljetuskoreja vahvistettuina. Ilmaradan vaunuista valmiit niput sai pudotettua suoraan rautatievaunuun Korvolan puoleisella pistoraiteella.

Ilmaradalla voitiin kuljettaa noin 500 kilon kuormia noin 150 metrin etäisyydellä toisistaan. Matka virran yli kesti kuusi minuuttia. Tunnissa ilmaradalla kulki kaksi junavaunullista tavaraa.

d5c16241 b49e 4c4f 9f04 c941f532f828

Kalle Alastalo kuoli 1932, jonka jälkeen sahatoiminta ja myös ilmaradan käyttö päättyi. Ilmarata purettiin vuonna 1952.

Maisema muuttuu, tarinat jäävät

Alastalon tilan mailla sijaitsee nykyään River Golfin golfkenttä. Myös tilan 1920-luvulla rakennettu päärakennus on osa kokonaisuutta. Transit – rajapostia -näyttelyn valmisteluvaiheessa harhailin yhden huhtikuisen illan kartan kanssa golfkenttää vastapäätä, Nokianvirran pohjoispuolella. Lopulta Korvolantien varresta, pajupusikon keskeltä löytyi sammaloitunut ilmaradan betonijalusta. Löytöni oli vaatimaton. Sen aikaansaamat tunteet olivat kuitenkin paljon suuremmat.

Istahdin jalustalle keväisessä illassa, katselin Nokianvirran ylitse Alastalon rantaan ja pohdin, miten maisema voikaan varsin lyhyessä ajassa, ihmiselämässä, muuttua ja miten ihmisten monet, isotkin, aikanaan edistykselliset keksinnöt ja hankkeet kuten Tornion – Haaparannan posti-ilmarata ja toisaalta Alastalon Kallen ilmarata ovat kadonneet maisemasta ja vaipuneet lähes unholaan – ja kuinka mielenkiintoisten tarinoiden äärelle ne löytyessään vievät!

 

Lähteet: Maritta Pahlman: Alastalo ennen ja nyt –artikkeli Nokia ennen ja nyt (2012), Kansallisarkisto / Aamulehti 12.7.1923

Valokuvat: Nokia-Seura ry, Vapriikin kuva-arkisto, Postimuseo, Kansallisarkisto / Tornion lehti 30.7.1918

Fortsätt läs mer
0 Kommentarer
  0 Kommentarer
maj
02

Tosi jees! Mielettömän hienoa, että olette tehneet tällaista...

Näin totesi Pelle Miljoona Pienlehtiä ja punkpostia -näyttelystä syksyllä 2018. Postimuseo pääsi Suomen museoliiton järjestämään Vuoden viestintäteko finaalin kyseisen näyttelyn (17.11.2017– 4.11.2018) viestinnällä.

Valitsimme punkin näyttelymme aiheeksi, koska punkin rantautumisesta Suomeen tuli vuonna 2017 kuluneeksi 40 vuotta. Lisäksi meillä oli tietoja säilyneistä punk-kirjeenvaihdoista ja pienlehdistä, ja omaa vahvaa innostusta aihepiiriin. Saimme myös yleisötoiveen teeman käsittelystä.

Pienlehtiä ja punkpostia -näyttely tavoitti hyvin uudet ja vanhat punkkarit, laajensi asiakaskuntaamme ja opetti koululaisille punk-asennetta: kriittistä ajattelua ja itse tekemisen kulttuuria! Viestinnän onnistumiseen vaikutti vahvasti koko Postimuseon sitoutunut henkilökunta.

Alusta pitäen verkostoituminen oli tärkeä osa toimintaamme ja viestintäämme. Olimme yhteydessä musiikkialan toimijoihin ja elävän musiikin harrastajiin. Meillä oli laaja yhteistyö esimerkiksi Musiikkiarkiston ja Oranssin kanssa. Haastattelimme punkvaikuttajia näyttelyymme ja kaikki haastattelut päätyivät myös musiikkiarkistoon. Koska otimme näyttelyn tekoon sekä tapahtumiin tärkeitä mielipidevaikuttajia, niin heillä oli iso merkitys näyttelyn viestinnässä sanansaattajina. Näyttelyn kuraattorina toimi pienlehtien alkuajoilta kulttuurissa mukana ollut Pauli Kallio ja apua, tietämystään ja materiaaliaan antoivat erityisesti Hiljaisten levyjen Jukka Junttila ja tv-toimittaja Arto Nyberg.

nayttelykuva blogi

Tapahtumilla ja yhteistyöllä tärkeä merkitys

Musiikki oli luonnollisesti tärkeässä osassa näyttelyssä ja sen vilkkaassa tapahtumatoiminnassa. Näyttelyn avajaistunnelmia on tallentunut Vaavin ja Ypö Viiden energisessä yhteisesityksessä.

Järjestimme helmikuussa 2019 punkfestarit, jossa olivat esiintyjinä Vaavi ja Loose Prick. Aloitimme festareilla koko näyttelyn ajan kestävän punk-muisteloiden/keskusteluiden sarjan, jossa oli haastateltavina niin aikakauden kokeneita ihmisiä kuin pitkän ajan punkvaikuttajiakin. Muiden muassa legendaarisen Hilseen perustanut Miettinen, Jyrki Siukonen, Leena Lehtolainen, Arto Nyberg ja Tumppi Varonen kävivät Asko Alasen jututettavina.

vaavi blogiVaavi ja Ypo Viis vauhdissa näyttelyn avajaisissa

Festareiden puitteissa teimme yhteistyötä myös kulttuuritalo Telakan kanssa. Viestimme festareista yhteisvoimin ja Telalakalla olivat tapahtuman jatkot jälleen monien mielenkiintoisten punk-nimien kera.

Toisena esimerkkinä kulttuurilaitosten yhteistyöstä teimme syksyllä 2018 tapahtumayhteistyötä pääkirjasto Metson kanssa. Metso toi Postimuseoon lanseeraamansa suositun ja palkitun Metso LIVE -konseptin, ensimmäistä kertaa kirjaston ulkopuolelle. Vieraaksi ja kirjastonhoitaja Juhani Koiviston haastateltavaksi saimme Pelle Miljoonan. Postimuseo puolestaan vei Tampereen pääkirjasto Metson musiikkiosastolle palan Pienlehtiä ja punkpostia -näyttelyä. Näyttelyyn oli koottu uutta materiaalia, jota ei ollut esillä Postimuseon näyttelyssä. Kirjasto Metson kävijät saivat näin kosketuksen päänäyttelyymme ja kimmokkeen tulla tutustumaan laajemmin aiheeseen.

Metso live blogi

Koululaisten aktivointia

Yläkouluikäisille tarjosimme draamaesityksen PUNK4EVER, jonka käsikirjoittamisesta vastasi tamperelainen teatteriryhmä Somana ry yhdessä Postimuseon kanssa. Ilmainen esitys veti hyvin koululaisryhmiä. Tarjosimme esitystä myös muulle yleisölle. Esitys saattoi yleisön hyvin nuorten maailmaan ja 1980-luvun ajankuvaan.

Lisäksi järjestimme lukuisia aiheeseen sopivia työpajoja, kuten rintanappipajoja, fanikirjepajan sekä toiminnallisia opastuksia. Koululaiset tekivät myös omia pienlehtiään. Toimimme myös yhteistyössä kulttuurikasvatusyksikkö Taiten kanssa. Taite järjesti näyttelyssä työpajoja otsikolla ”Voimaa vastavirrasta. Suosittujen pajojen teemoina olivat kansalaisaktivismi, anarkia, lähdekritiikki ja kokoelmat.

draama blogiSomana ry:n mainiot näyttelijät  eläytyivät rooleihinsa

Sarjakuva mukana viestinnässä

Saimme näyttelyn hienosti mukaan sarjakuvakirjaan Maalaispunkin täydennetty päiväkirja. Näyttelyn kuraattori Pauli Kallion käsikirjoittamassa ja Kyky Ahosen piirtämässä sarjakuvateoksen uudessa versiossa näyttelymme ideointi ja tekeminen yhdessä Paulin kanssa sysäsi koko tarinan liikkeelle teoksen prologissa. Museonäyttelyiden tekoa ja suhdetta ilmiöön on tuskin koskaan ainakaan Suomessa esitetty tällä tavalla suositussa - nyt jo toisenkin painoksen loppuun myydyssä - sarjakuvaromaanissa.

Toteutimme myös toisenlaisen sarjakuvayhteistyön, jossa Poksi ja Låda postilaatikot (Hannu Sepposen ja Satu Croezen työtä) miettivät Postimuseon somessa punkin syvintä olemusta neljässä erilaisessa sarjakuvastripissä. Tarinat kehitteli Hannu Sepponen yhteistyössä museon väen kanssa.

sarjakuva blogi

viimeinen paiva punk

Olimme mukana myös Punkinfinland-keskusteluryhmässä kertomassa tapahtumistamme. Keskustelupalstat ja Facebookin punk-ryhmät olivat hyviä keinoja tavoittaa kohderyhmä, tehdä vinkkausta tapahtumista ja niiden kautta uudenlaiset ihmiset löysivät näyttelymme.

Postimuseon blogissa julkaisimme kaksi blogikirjoitusta Sami Nissisen kirjottaman Pushhead – kirjeitä kulttitaitelijalle sekä Suvi Jallin kirjoittaman blogin Säpinää vuoteen 2017

Teimme näyttelystä myös videon.

Punkkarit sanasaattajina

Näyttelyn kävijämäärä oli noin 147 800. Saavutimme hyvin tavoittelemamme kohderyhmän ja saimme museoomme selkeästi uusia kävijöitä. Näyttelyn aihe herätti myönteistä pöhinää ja nostetta kävijöiden keskuudessa. Huomasimme, että punkgenre on hyvin uskollinen aiheelleen ja haluaa kertoa omaa ilosanomaansa eteenpäin.

Saimme hyvin näkyvyyttä erityyppisissä tiedotusvälineissä, niin sanoma- ja aikakauslehdissä kuin sähköisessä mediassakin. Artikkeli esimerkiksi Helsingin Sanomissa. Punkvaikuttajat hehkuttivat näyttelyä etenkin Facebookissa ja Instagramissa. Esimerkiksi Heikki Vilenius (musiikkituottaja, levymoguli ja Propaganda-lehden perustaja) ja Veli-Matti ”Läjä” Äijälä (muusikko, mm. Terveet Kädet ja monialainen kulttuurivaikuttaja) kertoivat ja julkaisivat runsaasti kuvia näyttelystä Instagramissa.

Näyttelyssä mukana olleen Arto Nybergin muisteloita on kuunneltavissa Yle Areenassa.

arto nyberg blogi
Toimme monilla eri viestintäkeinoilla näyttelyämme ja tapahtumiamme esille. Käytimme toki myös jonkin verran maksettua mainontaa sekä printissä, Facebookissa että Googlessa.
Saimme yleisöpalautetta, että näyttely oli ”pirteämmin ja paremmin tehty kuin punkin 40-vuotisnäyttelyt Lontoossa”

Linda Huhtinen kiteytti näyttelymme seuraavasti Fun Tampere-radion blogissa:
”Postimuseossa esiteltävä Pienlehtiä ja Punkpostia-näyttely on kaikkea sitä, mitä me tarinoiden ystävät tarvitsemme. Aiheellensa uskollisen rosoisuuden takana piilee jotakin hyvin haurasta. Punk-aiheisissa kirjeissä, lehdissä ja levynkansissa elää tärkeää inhimillisyyttä – nuoruuden kapinaa, kipuilua, sekä itsensä ja oman paikkansa etsimistä.” Lue blogi.

Näyttelyn käsikirjoituksen laati Pauli Kallio ja ulkoasun toteutti Harri Tarkka. Ida Karoskoski teki näyttelyssä esitetyn dokumentin ”Mihin jäi punk?”. Postimuseosta näyttelystä vastasi projektipäällikkö Suvi Jalli ja tapahtumatuotannosta museolehtori Emilia Laulainen.

Vuoden museoviestintäteko 2019 -kilpailun finaaliin valittiin Postimuseon lisäksi neljä viestintätekoa: Hotelli- ja ravintolamuseon Suomen eväät -radio-ohjelmasarja, Joensuun taidemuseo Onnin NÄKY-teos, KAMU Espoon kaupunginmuseon Kauppiastavaratalo Heikintori 50 vuotta sekä Turun museokeskuksen ”U Can’t Touch This Turku Castle Summer Edition 2018”.

Vuoden viestintäteko 2019 -voittaja julkaistaan Valtakunnallisten museopäivien Museopalkintogaalassa Tampereella 16. toukokuuta 2019.
Museopalkintoraati kuvaili Postimuseon valintaa finaaliin:

"Punk on elämäntapa, kuten ovat museotkin. Marraskuusta 2017 marraskuuhun 2018 avoinna olleen Pienlehtiä ja punkpostia -näyttelyn viestintä onnistui erittäin hyvin. Se tavoitti laajasti kohderyhmänsä, uusia yleisöjä ja saavutti huomattavaa näkyvyyttä mediassa. Viestintää tehtiin pitkäjänteisesti, systemaattisesti ja kokonaisvaltaisesti. Laajat sidosryhmäverkostot saatiin mukaan hienosti. Viestintä oli monipolvista: sarjakuvaa, blogia, tapahtumia, normiksi muuttuneiden somekanavien rinnalla perinteistä viestintää unohtamatta. Viestinnän tarkoitus ei ole pelkästään syöttää tietoa, vaan kannustaa tiedon kriittiseen tulkintaan – siinä Postimuseo onnistui hyvin."

Fortsätt läs mer
0 Kommentarer
  0 Kommentarer
mar
19

Kovaa peliä rajalla – erään museopelin syntytarina

Museomaailmassa pelien ja pelillisyyden hyödyntäminen on ollut viime vuosina pinnalla, mistä esimerkiksi Museoliiton Tarinat peliin -hanke kertoo. Museosisällöissä on paljon ammennettavaa pelimaailmaan ja toisaalta pelillisyyden kautta näitä sisältöjä voidaan avata uusilla tavoilla.

 
Ruotsista mallia 

Pelillisyys on vahvasti mukana myös Postimuseon näyttelyssä Transit – rajapostia 1914-1918. Näyttely kertoo Tornion ja Haaparannan posti- ja ihmisvirroista ensimmäisen maailmansodan aikana. Rintamien jakaessa Euroopan idän ja lännen välinen kansainvälinen postiliikenne keskittyi näihin rajakaupunkeihin ja myös monenlaiset ihmisryhmät liikkuivat rajan yli tätä kautta.

Ruotsin Postimuseo on alun perin tuottanut näyttelyn, mutta laajensimme omassa näyttelyssämme kerrontaa vahvemmin myös Suomen puolen tapahtumiin. Ruotsissa näyttelyn yhteyteen oli laadittu yhden huoneen laajuinen lautapeli. Sen avulla esiteltiin rajalla liikkuneita salakuljettajia, mustan pörssin kauppiaita, vallankumouksellisia ja muita jännittäviä ihmistyyppejä.

Halusimme ehdottomasti pelin mukaan myös Suomen näyttelyyn, mutta muokattuna kattamaan tapahtumia molemmin puolin rajaa. Lisäksi Ruotsin näyttelyssä oli Tornion-Haaparannan aluetta kuvaava kartta, jonka halusimme tuoda näkyvämmäksi osaksi näyttelyämme. Tuotimme kartasta koko näyttelytilan lattian kokoisen tulosteen, joka korostaa näyttelysisältöjen sijoittumista paikkaan. Alusta alkaen oli selvää, että lattiakartta olisi keskeisessä roolissa myös näyttelyyn tulevassa pelissä.

Postmuseum

 
Digitaalisuutta peliin? 

Aloitimme pelin kehittäminen näyttelytuotannon varhaisessa vaiheessa ja saimme arvokasta apua Suomen Lautapeliseuralta.

Heti alussa määrittelimme tietyt reunaehdot: peliä tulee voida pelata myös yksin, pelikierroksen kesto on kohtuullisen lyhyt ja pelissä esiin tuotava faktasisältö on saatavilla ilman pelaamistakin. Erityisesti halusimme, että pelilogiikka on yksinkertainen eikä pelaamisen aloittaakseen tarvitse lukea pitkiä ohjeita.

Pelin avulla halusimme nostaa esiin näyttelyn teemoihin liittyviä ilmiöitä ja tapahtumia aikalaisten näkökulmasta. Näitä ilmiöitä ovat muun muassa salakuljetus, jääkäriliike, maailmansodan pakolaisvirrat sekä sotainvalidien vaihto.

Digitaalisten alustojen hyödyntäminen on tänä päivänä niin selviö, että pelin suunnittelussa lähdettiin digitaalisuus edellä. Hahmottelimme kokonaisuutta, missä lattiakartalle sijoitetaan tapahtumapaikkoja markkeeraavia kosketusnäyttöjä. Näytöillä olisi tietoja ja valokuvia paikasta ja lisäksi pelitarinaa eteenpäin kuljettavaa tekstiä. Pelin alussa pelaajaa valitsisi itselleen pelihahmon, jota kuvaisi digitaalisella tunnisteella varustettu figuuri. Peli etenisi näyttämällä figuurin tunnistetta paikkapisteen lukijalle, jolloin pelaaja saisi luettavakseen tarinatekstin. Tekstin jälkeen pelaajan tekisi valinnan, joka vaikuttaa tarinan seuraavaan vaiheeseen.

Transit

 
Vanhassa vara parempi 

Huomasimme pian, että vaikka tällainen pelitekniikka olisi mahdollinen toteuttaa, se tuottaisi varsin paljon työtä yksistään laitteiston ohjelmoinnin osalta. Lautapeliseuran edustajan suosituksesta päädyimmekin yksinkertaiseen analogiseen ratkaisuun, pelivihkoon.

Vihkototeutus täyttää kaikki pelille asettamamme reunaehdot. Erityisenä etuna on, että pelaaminen on hyvin nopea aloittaa. Riittää, että lukee ensimmäisen sivun lyhyet ohjeet ja valitsee itselleen roolihahmon kolmesta vaihtoehdosta. Jokainen sivu johdattaa kokemusta eteenpäin asettamalla pelaajalle valinnan ja/tai ohjaamalle seuraavalle paikkapisteelle.

Vaikka toteutus on analoginen, on pelin toiminnot pitkälti samat kuin alkuperäisessä, digitaalisuuteen nojanneessa suunnitelmassa. Pelissä liikutaan lattiakartan muodostamalla pelilaudalla, jonka seitsemältä paikkapisteeltä pelaaja saa lisätietoa pelin tapahtumapaikoista tekstien ja valokuvien avulla. Paikkapisteet toimivat myös osana muuta näyttelysisältöä. Niihin voi tutustua täysipainoisesti ilman pelaamistakin.

Toinen tärkeä Lautapeliseuran taholta tullut oivallus oli, että pelaajan tekemien valintojen ei tarvitse välttämättä päättyä selviin onnistumisiin tai epäonnistumisiin. Valinnat johtavat erilaisiin lopputuloksiin, mutta mikään ei ole tyyppiä ”kuolit” tai ”game over”, vaan lopputulokset johdattavat kuvittelemaan jatkoa tapahtumille.

Pelivihko

 
Tarinallisuus keskiössä 

Laadimme pelitarinat faktapohjaisiksi, mutta kuvitteellisiksi. Pelihahmot samoin kuin muut pelissä kohdattavat toimijat ovat fiktiivisiä, vaikka perustuvatkin osin todellisiin henkilöihin. Kuvitteellisuutta korostetaan pelivihkon ulkoasun sarjakuvamaisuudella ja pelihahmojen nimeämisellä vain etunimellä. Tarkkoja tapahtuma-aikoja ei tarinoille anneta, mutta vihjeiden avulla tarkkaavainen pelaaja voi sijoittaa ne tiettyyn ajankohtaan. Ennen kaikkea on haluttu jättää tilaa mielikuvitukselle.

Peliprojektin edetessä kirkastui, että lähtökohtana olleen pelillisyyden lisäksi kyse on vahvasti myös tarinallistamisesta. Lopulta päädyimme siihen, että emme markkinoi kokemusta ensisijaisesti pelinä, vaan rooliseikkailuna. Kyse ei ole pelisäännöistä ja niiden noudattamisesta tai strategioinnista, vaan osallistujan eläytymisestä roolihahmoon ja asettautumisesta sata vuotta sitten eläneiden ihmisten asemaan. Kävijä saa uuden näkökulman näyttelysisältöön ja parhaimmillaan kokee vahvan yhteyden menneeseen aikaan.

Linnea

 

Tervetuloa Postimuseoon kokeilemaan Kovaa peliä rajalla -rooliseikkailua! Transit – rajapostia -näyttely on avoinna 8.2.2019–5.1.2020.

Fortsätt läs mer
0 Kommentarer
  0 Kommentarer
feb
12

Ystävänpäiväkorteilla on pitkä historia – ystäviä ilahdutetaan edelleen postikorteilla

Ystävänpäivällä on maailmalla pitkät perinteet. Pyhän Valentinuksen päivää vietettiin jo vuonna 350 Italiassa. Juhlaan liittyvillä postikorteilla ei ole ihan niin pitkä historia takanaan. Suomeen Valentinen päivä rantautui vasta 1980-luvulla, mutta me puhumme Ystävänpäivästä. Nykyisin kortti tupsahtaa yhä harvemman postilaatikkoon.

Kuva1Kuva2

Postin toiseksi kiireisin postikorttisesonki on käynnissä tällä viikolla, kun ystäviä muistetaan 14.2. Moni lähettää edelleen perinteisen kortin Postin välityksellä, joka ilahduttaa nykyisin entistä enemmän, kun korttien lähettäminen alkaa olla yhä harvinaisempaa digitaalisessa ajassamme. Suomen Posti kampanjoi ystävyyden juhlan puolesta tänäkin vuonna ja lähetti asiakkailleen Postisen välissä kortin lähetettäväksi tekstillä ”Kiitos, että olet ystäväni".

Suomessa muistetaan nimenomaan lähinnä rakkaita ystäviä ja jopa sukulaisia, eikä juhlalla ole juurikaan romanttisen rakkauden kaikua – ainakaan postikorttien lähettämisessä. Jenkkiläistyylinen rakastavaisten Valentine’s day ei ole iskostunut Suomeen sitten vuoden 1987, jolloin juhlapäivää alettiin täällä virallisesti viettää – eli se kirjattiin kalenteriin. Tällöinkin Posti ja lisäksi Suomen Punainen Risti kampanjoivat ystävänpäivän puolesta. SPR julkaisi kahdeksan ystävänpäiväkorttia, joista alla muutama esimerkki ajan tyylistä. Nämä ovat siis tavallaan ensimmäisiä virallisia ystävänpäiväkortteja Suomessa.

Kuva3Kuva4Kuva5Kuva6

Runollisia viestejä, kirjeitä

Valentinen päivää on juhlittu jo todella pitkään, mutta korttien lähettäminen ei ole aina siihen kuulunut. Pyhän Valentinuksen päivän perinne menee niinkin pitkälle kuin yli 1660 vuoden taakse Italiaan vuoteen 350. Valentinusta on pidetty juuri rakastavaisten suojelijana ja onnellisen avioliiton takaajana. Romanttisuus liitettiin päivään vasta 1300-luvulla, kun englantilainen runoilija Geoffrey Chaucer kirjoitti ”Valentinesta”.  

Tällöin ei vielä lähetelty kortteja tavalla, jolla me nyt ymmärrämme korteilla muistamisen. Tervehdyksiä oli toki mahdollista lähettää eri tavoin, mutta postikorteista ei vielä ollut kyse.

Ylipäätänsä vanhimmat kortit, joita voidaan hyvin lavealla määrittelyllä kutsua postikorteiksi, ovat peräisin noin vuodelta 1000. Ne olivat tervehdyksiä kuvituksin papyrus- tai puulevyllä, jotka lähetti tai ”posti” toimitti perille. Jonkinlaisia ”kortteja” on lähetetty jo 600 eaa. Egyptissä, jossa oli tapana antaa uuden vuoden toivotuksia papyrusrullilla.

Valentinuksen päivän perinne levisi Italiasta muualle Eurooppaan ja etenkin Britanniassa oli tapana lähettää ystäville ja tuttaville Valentine-kirjeitä ja -viestejä jo 1400-luvulla. Ne olivat käsinkirjoitettuja ja -koristeltuja ja kulkivat kirjekuoren sisällä. Tässä vaiheessa ei olisi edes ollut mahdollista lähettää nykyisenkaltaisia valmiita pahvikortteja ilman kirjekuorta. 

Valmiiksi painettuja kortteja

Valmiiksi painettujen korttien teko alkoi toden teolla vasta 1800-luvun alkupuolella ja ensimmäisenä Britanniassa, jossa teollistuminen oli vauhdissa. Kuten muidenkin korttien myös Valentine-korttien suosio nousi nopeasti, kun niitä oli tarjolla paljon ja edullisesti. Kun tähän vielä lisätään postin uudistukset, oli postikorttien kultakaudelle luotu pohja.

1800-luvun alkupuolella kortit kulkivat vielä kirjekuoressa, koska virallista, postin tunnustamaa postikorttia ei oltu vielä keksitty – siis sellaista, johon itsessään kirjoitetaan osoite ja liimataan postimerkki. Virallisia postikortteja alettiin ideoita Itävallassa 1860-luvulla, ja ne otettiin käyttöön vuonna 1869 – Britanniassa jo seuraavana vuonna. Samoihin aikoihin kortteihin tarvittavan pahvin teollinen kehitys oli tapahtunut.

Tätä ennen oli myös keksitty postimerkki – sekin Britanniassa vuonna 1840. Postimerkin käyttöönotto liittyi maan laajaan postiuudistukseen, missä mm. postimaksu aleni, mikä osaltaan lisäsi myös Valentine-korttien lähettämisen suosiota. Ihmiset alkoivat olla myös enenemässä määrin luku- ja kirjoitustaitoisia ja tarve kommunikoida kasvoi. Samaan aikaan Britanniassa elettiin tekosiveää viktoriaanista aikaa. Postikorttien anonyymi luonne antoi mahdollisuuden lähestyä ihailun kohdetta hyvin uskaliaillakin viesteillä postikorttien avulla.

Kuva7

Korttiaiheita muista maista

Suomessa Postin viralliset kortit otettiin käyttöön jo vuonna 1871, mutta luku- ja kirjoitustaidossa olimme vielä jäljessä. Myös yksityiset tuottajat alkoivat tehdä suosioon nopeasti nousseita kuvakortteja 1800-luvun lopulla. Ystävyyteen ja rakkauteen liittyviä korttiaiheita julkaistiin Suomessa jo 1800-luvun loppupuolelta lähtien, vaikka virallinen Ystävänpäivä oli vielä kaukana tulevaisuudessa. Monet korttiaiheet tulivatkin muista maista.

Nykyään erityisesti Yhdysvaltoihin yhdistettävä Valentinen päivän vietto levisi sinne 1800-luvulla Britannian innoittamana. Ensimmäisen Valentinen kortin kehitti Esther Howland vuonna 1840. Hän tilasi Britanniasta paperituotteita ja kukkakoristeita ja aloitti korttiliiketoimintansa, josta tuli todella suosittu. Tässä vaiheessa monenlaiset paperituotteet, kuten pitsimäiset koristukset, sekä nauhat olivat jo saatavilla ja niillä sai luotua upeita, koristeellisia kortteja.

Kuva8Kuva9

Manner-Euroopassa ystävänpäivä tuli yleisesti tunnetuksi vasta 1900-luvulla, ensin Ranskassa ja sitten Belgiassa. Toisen maailmansodan jälkeen sen vietto levisi Saksaan, Sveitsiin ja Itävaltaan.Ruotsissa ystävänpäivänvietto alkoi 1960-luvulla, kun se lanseerattiin kaupallisessa tarkoituksessa.

Kuva10

Vaikka Valentinen päivän vietolla on todella pitkät perinteet, nykyisenkaltaisia postikortteja on lähetetty vasta 1800-luvulta. Moni pitää edelleen yllä postikorttikulttuuria erityisesti Ystävänpäivänä. Päivään on kietoutunut paljon myös muita tapoja.

Itse olen usein virittäytynyt Ystävänpäivään pohtimalla korttien kuva-aiheita ystävilleni. Joskus olemme yhdessä lapseni kanssa askarrelleet kortteja sukulaisille. Jostain syystä, vuosi vuodelta lähettämieni korttien määrä on vähentynyt minunkin kohdallani. Tänä vuonna sain matkaan kiireessä vain kaksi, joista toinen oli Postisen välissä tullut. Ehkä ne menivät sitten niille tärkeimmille ystäville.

Millaisen tervehdyksen sinä lähetit tänä vuonna?

 

Fortsätt läs mer
0 Kommentarer
  0 Kommentarer
jan
28

"Kvaak ja kääk" - lapsuuteni ehdoton lukusuosikki oli Aku Ankka

Posti osallistuu Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n Operaatio Ankka -kampanjaan. Kaikille vuoden 2019 aikana 10 vuotta täyttäville lapsille lahjoitetaan kuukauden Aku Ankka -lehdet tammikuussa 2019. Myöhemmin myös kaikki Suomen ruotsinkieliset 10 vuotta täyttävät lapset saavat kuukauden Kalle Anka -lehdet. Kampanjan suojelijana toimii Rouva Jenni Haukio.

Aku Ankka kuuluu tärkeänä osana myös omiin lapsuusajan lukukokemuksiini. Aloitin koulun syksyllä 1972 upouudessa peruskoulussa. Vanhempani olivat lukeneet minulle aina paljon. Omia kirjoja meille ei juurikaan hankittu, mutta kyläkirjasto oli ahkerassa käytössä.

Mummulassa olin jo monta vuotta ”lukenut” seitsemän vuotta vanhemmalle enolleni tulleita Aku Ankkoja yhdessä saman ikäisen serkkuni kanssa. Tarinat avautuivat meille hyvin pelkkien kuvienkin avulla. Olin odottanut, että koulussa olisin oppinut lukemaan, noin niin kuin simsalabim. Kesti kuitenkin lähes koko ensimmäisen koulusyksyn ennen kuin kirjaimista alkoi vähitellen muodostua sanoja. Jouluun mennessä lukeminen onneksi jo luonnistui.

Harras toive toteutui

Muistan toivoneeni omaa Aku Ankan tilausta pitkään, mutta ilmeisemminkin tilaushinta oli asuntosäästäjävanhemmilleni sen verran korkea, että vasta vuonna 1975 harras toiveeni toteutui. Mahtoiko vuonna 1975 olla lehdestä hyvä tarjous saatavilla, sillä samana vuonna lyötiin ennätys, ja Aku Ankka -lehden levikki Suomessa oli 317 570. Vuoden 1975 levikkiennätys meni rikki vasta vuonna 2007.

Keskiviikkoisin oli erityinen kiire koulusta kotiin. Keittiössä odotteli Postin tuoma uunituore Aku Ankka. Pari juusto-näkkileipää, lasi maitoa (voi kunpa se olisi ollut sihi-juomaa!) ja Aku Ankka olivat onni ja autuus. Kivoja lukumuistoja liittyy myös sateisiin kesäpäiviin, jolloin lueskeltiin vanhoja Akuja mummulan vintissä sateen ropistessa peltikattoon.

akuankka064

Meitä sisaruksia oli kotona kolme, lisäksi naapurustossa asui lukuisa joukko nuorempia serkkuja. Meidän Aku Ankalla riitti lukijoita! Yritin kaikin tavoin suojella ja säästää lehtiä pienempien voi- ja hillotahraisilta sormilta ja mielestäni huolettomalta käsittelyltä. Piilottelin lehtiä mm. patjan ja koulukirjapinojen alle. 1970-luvun lopulla Aku Ankkoja varten tuli myyntiin lehtiä varten suunniteltuja säilytyskansioita, joita sai tilata lehdessä olevalla kupongilla. Käytin ainakin kahtena kesänä sokerijuurikaspellolla hankkimiani tienestejä kansioiden hankintaan!

1970-luvun kuumimman ankkabuumini aikana keräsin myös Aku Ankan taskukirjoja. Taskukirjojen tarinat olivat pidempiä ja usein jännittävämpiä kuin lehdissä. ”Taskareiden” tylsä puoli tosin oli se, että joka toinen aukeama oli mustavalkoinen.

taskarit 3

Suosikki- ja ärsykkihahmot

Hahmoista itse Aku Ankan lisäksi suosikkejani olivat Mummo Ankka, Touho Ankka, Sepe Susi, Klaara Kotko, Pelle Peloton ja Pikkuapulainen sekä Matami Mimmi. Osa hahmoista suorastaan ärsytti. Hannu Hanhen ylimielinen käytös Akua kohtaan ja jatkuvat onnenpotkut koettelivat oikeudentajuani. Mikki Hiiri oli mielestäni aivan liian kekseliäs, nokkela ja nopeaälyinen ollakseen uskottava ratkoessaan salapoliisijuttuja yhdessä Hessun kanssa. Sen sijaan Roope Ankka kaikissa rikkauksistaan huolimatta sai sympatiani. Raha ja rikkaudet näyttivät tuottavan Roopelle enemmän harmia ja ongelmia kuin onnea, vaikka tavallisesti Karhukopla ja muut pitkäkyntiset saatiinkin lopuksi aina satimeen.

Yksittäisistä tarinoista mieleeni on jäänyt erityisesti Aku Ankassa syyskuussa 1977 ilmestynyt tarina jäyhä jököttäjä -rotuisesta koirasta. Siinä Tupu, Hupu ja Lupu haluavat ottaa kaverinsa sekarotuisen koiran. Se ei kuitenkaan Akulle käy, vaan hän ostaa jäyhä jököttäjä -rotuisen koiran, jonka nimi on Hurtta III Henkevä. Aku yrittää saada koiran tekemään erilaisia temppuja, mutta se ei suostu liikahtamaankaan. Pojat nauravat katketakseen sekä Akulle että koiralle. Lopulta Aku saa koiran noutamaan edes keppejä. Koira tuo kuitenkin vahingossa hänelle kepin sijasta dynamiittipötkön, jonka Aku on vähällä heittää kotinsa seinää päin! Onneksi poikien koira kuitenkin pelastaa talon nappaamalla pötkön ilmasta.

Akun suosio jatkuu

Aku Ankan näytenumero ilmestyi 5. joulukuuta 1951. Vuoteen 1956 asti lehti ilmestyi kerran kuukaudessa ja vuodesta 1956 marraskuuhun 1960 kaksi kertaa kuukaudessa. Sen jälkeen lehti on ilmestynyt kerran viikossa. Aluksi lehti ilmestyi nimellä Aku Ankka ja kumppanit, mutta nimi lyheni vuoden 1955 alusta Aku Ankaksi. Posti on kuljettanut innokkaille lukijoille Aku Ankkaa alusta lähtien.

Aku Ankan suosio on vankkumaton edelleen. Se on Suomen suurin viikkojulkaisu, jota lukee viikoittain yli miljoona ihmistä. Vuonna 2017 lukijamäärä oli 574 000 eli enemmän kuin millään muulla yleisaikakauslehdellä. 

Suomalaisten lukutaidolla on tärkeä merkitys jatko-opinto- ja työelämätaitojen kehittymisessä ja se turvaa suomalaisen työn kilpailukykyä. Sen ylläpitämisen ja edistämisen ei ole vain koulun harteilla vaan meidän kaikkien asia. Oivaltavasta kielenkäytöstään tunnettu Aku Ankka on jo vuosien ajan innostanut lapsia lukemisen äärelle. Operaatio Ankan tavoitteena on kannustaa lapsia lukemaan ja korostaa lukemisen merkitystä osana perheiden arkea. Kampanja muistutti itsellenikin, kuinka tärkeä merkitys Aku Ankalla, Akkarilla, oli oman lukuinnostukseni alkumetreillä.

Fortsätt läs mer
0 Kommentarer
  0 Kommentarer
nov
20

Joululehtien väriloistoa

Viime vuosisadan alkupuolen maalauskantiset joululehdet elävät vanhemman väen muistoissa, mutta ihastuttavat myös nuorempia. Joskus vanha joululehti saattaa putkahtaa eteen kirpputorilla. Maatalojen vinteillä niihin voi myös vielä törmätä.

Postimuseo esittelee Vapriikin kokouskäytävällä Kari Elkelän joululehtikokoelmasta otoksen ajalla 20.11.2018–20.1.2019.

Joululehtiä ovat jouluaiheiset erillisjulkaisut kuten lastenlehti Joulupukki sekä säännöllisesti julkaistavien lehtien jouluaiheiset erikoisnumerot kuten Kotilieden Joulu. Joululehdet voi luokitella sisällön ja tavoitteiden mukaan kahteen pääryhmään: toisaalta aatteelliset ja poliittiset sekä toisaalta kaupalliset joululehdet.

Aatteelliset ja poliittiset lehdet käyttävät lehtien myynnistä saadut tulot järjestön tai puolueen toiminnan tukemiseen. Kaupalliset lehdet sen sijaan tavoittelevat liikevoittoa. Joskus rajanveto on kuitenkin häilyvä.

Aatteellisten lehtien suurin ryhmä ovat uskonnolliset lehdet. Lisäksi mm. raittius-, avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöt ovat tukeneet toimintaansa joululehtiä julkaisemalla.

Ensimmäinen suomenkielinen joululehti 1879 julkaistu Betlehemin Tähti oli puhtaasti uskonnollinen, kuten monet sitä seuranneetkin joulujulkaisut. Uskonnollinen sisältö on ollut myöhemminkin mukana useimmissa joululehdissä, mistä tärkeimpänä poikkeuksena ovat jotkut työväenliikkeen joululehdet.

Uskonnollisten joululehtien ulkoasu oli aluksi hyvin vaatimaton, sillä niissä ilmeisesti uskottiin enemmän sanan voimaan. Myöhemminkin väriä käytettiin useimmissa aikuisille suunnatuissa joululehdissä vain kansikuvassa, jona oli useimmiten jouluaiheinen maalaus.

Kaupallisista joululehdistä värikkäimpiä ja viehättävimpiä ovat lastenlehdet. Niiden parasta aikaa olivat vuodet Suomen itsenäistymisestä 1940-luvun lopulle, vaikka jotkut lehdet sinnittelivätkin 1960-luvulle asti.
Lasten joululehtien kuninkaana voi pitää Joulupukkia (1900–1966), jota parhaimpina aikoina julkaistiin kolmena erilaisena joulunumerona. Lehden siivittivät suosioon Rudolf Koivun kansikuvat ja sisäsivujen satukuvitus.

Joulupukki 1 1932 kansi Rudolf Koivu p

Joulupukki 2 1944 kansi Rudolf Koivu p

Koivu tuli tunnetuksi taidokkaista ja mielikuvitusta kutkuttavista kuvituksistaan Raul Roineen satuihin, joista vuoden 1932 Joulupukki 1:ssä on Sadepisaroiden seikkailut. Samasta lehdestä löytyy Koivun itse kirjoittama ja kuvittama satu Kultaomena.

Roineen sadun kuvitus on toteutettu kustannuksia säästäen kaksivärisenä, jolloin vain sinistä ja punaista painoväriä käyttäen pyrittiin luomaa lähes nelivärikuvan vaikutelma. Menetelmä oli noihin aikoihin laajasti käytössä varsinkin lapsille suunnatuissa julkaisuissa. Koivun oma satu on painettu kolmivärisenä, joten se näyttää lähes neliväripainatukselta, vaikka mustaa painoväriä ei olekaan käytetty.

Ahkera ja nopea Koivu kuvitti myös lukuisia muita joululehtiä. Varsinaista kuvailottelua ovat monet Pikkuväen joulut (1934–1960), joiden kaikki sivut ovat Koivun kuvittamia.

Ajan toinen suuri kuvittaja Martta Wendelin teki kannet moniin Joululahja-lehtiin (1915–1956). Tämän lastenlehden vuoden 1946 numeron erikoisuutena on uskonnollisena kirjoittajana tunnetun Hilda Huntuvuoren satu Mikki-hiiren uusi auto. Tarinassa Susi Hukkanen varastaa auton, mutta Mikki, Hessu ja
Jänö-Jussi ottavat sen voimakeinoin takaisin. Tämän Maria Orjalan kuvittaman tarinan henkilöistä kaksi on selvästi lainattu ulkoasultaankin Disneyltä.

Joululahja 1946 kansi Martta Wendelin p

Joululahja 1946 Maija Orjalan kuvitusta satuun Mikki hiiren uusi auto p

Pääskysen Joulukontti (1907–1956) oli toinen lastenlehti, johon Wendelin teki monia kansia. Tätä joulunumeroa julkaistiin useita vuosia kantalehti Pääskysen lopettua 1935. Wendelin kuvitti myös lukuisia muita joululehtiä ja teki kansia aikakauslehtien joulunumeroihin kuten Kotilieden Jouluun ja Säästäjän Jouluun.

Pskysen joulukontti 1938 kansi Martta Wendelin p

Toivo Fahleniuksesta tuli 1940-luvun loppupuolella säästöpankkien asiakaslehti Säästäjän (1928–1949) pääkuvittaja ja hän jatkoi myös Säästäjän tilalle perustetun Lipas-lastenlehden (1950–1968) kuvittajana. Kummankin joulunumerot erottuivat Fahleniuksen taiteilemilla komeilla kansillaan lehden muista numeroista.

Lipas joulunumero1954 kansi Toivo Fahlenius p

Muita merkittäviä joululehtitaiteilijoita olivat monia uskonnollisia lehtiä kuvittanut Eeli Jaatinen sekä lastenlehtiä kuvittaneet Maija Karma ja Helga Sjöstedt.

Joululehdet ovat mennyttä aikaa. Tätä ennakoi jo lehdistä irtiottoa tehnyt Joulun Kirja 1947 esipuheessaan: "Luulemme, että tavanmukainen joululehtimuoto on vanhentunut. Aika on kulkenut sen ohitse. … Joulun Kirja ilmestyy tästä lähtien joka vuoden marraskuussa, jos se saa ystäviä." Tästä monipuolisesta ja hyvin toimitetusta kirjasta ei kuitenkaan ollut joululehtien korvaajaksi. Se ilmestyi vain yhden ainoan kerran, sillä ystäviä ei löytynyt riittävästi.

Monet joululehtien kuvittajat tunnetaan myös postikorttitaiteilijoina. Heidän taiteensa näyttäytyy kuitenkin vaikuttavampana isompikokoisissa aikakauslehdissä ja varsinkin niiden kansikuvissa.

Kari Elkelä, FT, tamperelainen keräilijä

 

Fortsätt läs mer
0 Kommentarer
  0 Kommentarer
nov
13

Joulun taika herää eloon taiteilija Marjaliisa Pitkärannan tuotannossa ja elämässä

Joulu, mikä ihana tekosyy poiketa Vapriikissa ja henkiä jouluista tunnelmaa ja lämpöä Postimuseossa. Joulun taikaa -näyttely esittelee taiteilija Marjaliisa Pitkärannan lämminhenkisiä joulukuvituksia, joissa joulu tulee konkreettisesti lähelle sydäntä ja mieltä.

Marjaliisa Pitkäranta (1941–2003) rakasti luontoa ja satuja. Useimmissa hänen kuvituksissaan metsäneläimet, puut, kukat ja metsän näkymättömät asukkaat kuten tontut ja keijut seikkailevat erilaisissa mielikuvituksellisissa kokoonpanoissa. Hänen kuvituksensa pursuavat elämänmyönteisyyttä, hyväntuulisuutta ja pieniä tarinoita. Marjaliisa rakasti yksityiskohtia töissään. Hän piirsi jokaiselle metsän elämillekin oman persoonallisen ilmeensä.

- Isä toi massapaperia tehtaalta ja äiti tiskipaperia kaupasta. Ja aina ne täyttyivät piirustuksista. Äitini kertoi minulle satuja metsän haltioista ja luulen, että niistä ammennan jatkuvasti aiheita töihini, kirjoitti Suomenselän Sanomat  6.2.1997.

blogi 1

Tunsin itsekin Marjaliisan ja muistan hänet hyvin myönteisenä ja positiivisena ihmisenä. Hän toi jo olemuksellaan hyvän mielen tulleessaan. Marjaliisa oli jouluihminen henkeen ja vereen. Aikoinaan Helsingissä ollessamme hän ehdotti Postimuseolle joulunäyttelyn järjestämistä keskellä kuuminta kesää. Tartuimme ideaan ja rakensimme näyttelyn, jonka nimi oli ”No onkos tullut … ”. Näyttelyssä esittelimme tietysti hänen kauneimpia joulupostikorttejaan. Marjaliisalla oli taideopintojen lisäksi somistajan koulutus, ja hän toteutti näyttelyyn myös tunnelmallisen lavastuksen joulupukinmökkeineen ja aitoineen.

blogi 5

Ensimmäisen julkaistun postikorttinsa vuodelta 1971 hän signeerasi nimellä Marjaliisa Rinne. Iloisessa joulupostikortissa lumisella oksalla istuu pullea punatulkku tonttulakki päässään. Marjaliisa oli tuottelias taiteilija, ja hänen piirtämiä postikortteja on julkaistu yli 2000 kappaletta, joista merkittävä osa on joulukuvituksia.

blogi 3

Useista kuvituksista välittyy joulun kiihkeä odotus, lasten jännittyneet ilmeet ja loistavat silmät, kuusen koristelu ja haku, joulusauna, kirkkoon meno, iloiset joulupukit, kiireiset tontut sekä metsän sympaattisten eläinten ja tonttujen kirmailu. Useissa kuvituksissa metsän eläimet viettävät aikaa lumisessa maisemassa yhdessä tonttujen kanssa. Marjaliisa kuvasi usein eläimet ovat hyvin inhimillisiksi olennoiksi ja vuorovaikutuksessa keskenään toimiviksi.

blogi 4

Pitkäranta heittäytyi 1970 vapaaksi taiteilijaksi. Leipätyökseen hän kuvitti aluksi oppikirjoja ja vähän myöhemmin satukirjoja. Kirjojen ja postikorttien lisäksi hänen kätensä jälki näkyy lukuisissa lehdissä, joulukalentereissa ja -kirjeissä, julisteissa, pinsseissä, palapeleissä, puhelukortteissa, exlibriksissä, pääsylipuissa, t-paidoissa ja niin edelleen. Myös öljyväritöitä löytyy hänen tuotannostaan. Lisäksi hän on piirtänyt seitsemän postimerkkiä, joista neljässä hehkuu joulu. Viimeisimmät piirrokset Marjaliisa teki sairaalan vuoteella. Hän nimitti 20 piirtämäänsä kuvaa voimakuviksi. Niistä neljä on julkaistu postikorteiksi.

postimerkki

Marjaliisan kuvitukset kuuluvat myös omaan joulunodotukseeni - laskeudun niiden avulla talven juhlan tunnelmaan. Tule sinäkin näyttelyymme inspiroitumaan...

Marjaliisa Pitkärannan säätiö on luovuttanut halussaan olleet noin 700 piirrosoriginaalia Postimuseolle, joka myös hallitsee niiden käyttöoikeuksia.

Joulun taikaa – Marjaliisa Pitkärannan joulukuvituksia -näyttely on esillä Postimuseossa Vapriikissa 16.11.2018–13.1.2019.

Fortsätt läs mer
0 Kommentarer
  0 Kommentarer
aug
23

Mikä ihmeen ensipäiväkuori?

Posti julkaisee nykyisin noin 40-50 uutta postimerkkiä vuosittain. Jokaista julkaisua juhlistetaan erityisellä ensipäivänkuorella leimoineen. Ensipäivänkuori (FDC, First Day Cover) on kirjekuori, jossa on postimerkki tai merkit, jotka on leimattu merkkien ilmestymispäivänä.

Yksinkertaisimmillaan julkaistava postimerkki liimataan tavalliselle kirjekuorelle ja leimataan tavallisella käytössä olevalla postileimalla. Ensimmäinen tällainen ensipäivänkuori syntyi 6.5.1840 Englannissa, jolloin maailman ensimmäinen postimerkki, ns. Penny Black, otettiin käyttöön.

1 Penny Black a

Tavallisesti ensipäivänkuori on kuitenkin kokonaisuus, jossa sekä kirjekuori että erikoisleima on suunniteltu ilmestyvää postimerkkiä varten. Nykyään usein postimerkin suunnittelusta vastaava taiteilija vastaa myös ensipäivänkuoren, joskus myös -leiman ulkoasusta.

Erityisellä ensipäivänleimalla varustettuja ensipäivänkuoria alkoi ensimmäisenä valmistaa Yhdysvaltain posti vuonna 1937, jolloin otettiin käyttöön leimasinkone, jossa oli ensipäivästä kertova teksti. Ensimmäisellä tällä koneella leimatulla merkillä juhlistettiin Koillisterritorion syntymisen 150-vuotispäivää.

Suomessa ensimmäinen postimerkin ilmestymistä juhlistava erikoisleima ja -kuori lienevät vuodelta 1928, jolloin postimerkkinäyttelyä varten tehtiin mallin 1917:n kahteen postimerkkiin tehtiin päällepainamat ja valmistettiin postimerkkinäyttelyn erikoisleima.

2 0150A

2 0151A

2 ensipvleima 1928080

Ensimmäiset erityisesti ilmestyviä postimerkkejä varten tehdyt kirjekuoret painettiin Suomessa vuonna 1938. Delawaren asutuksen 300-vuotisjuhlan johdosta ilmestyneen postimerkin erikoiskuoreen painettiin englanniksi ”First Day Cover” (ensipäivänkuori). Erikoiskuoren ja -leiman saivat myös Postin 300-vuotisjuhlan kunniaksi samana vuonna ilmestyneet neljä postimerkkiä.

3 FDC 232 1 1A

Ensimmäinen suomalainen postileima, jonka kuva-aihe liittyi postimerkin kuva-aiheeseen, oli käytössä 1946 Porvoon 600-vuotisjuhlien johdosta ilmestyneiden postimerkkien ensipäivän yhteydessä. Leimassa on kuvattu kaupungin vaakuna. Siinä ei kuitenkaan vielä lue, että kyseessä olisi ensipäivänleima.

4 ensipvleima 1946081

Varsinaisesti ensimmäinen ensipäivänleima oli käytössä vasta 2.6.1947, jolloin julkaistiin Akseli Gallen-Kallelan ”Ilmarinen kyntää kyisen pellon” -maalauksen kuvalla varustettu 10 markan postimerkki. Se ilmestyi Pariisin rauhansopimuksen (16.9.1947) voimaantulon kunniaksi.

5 FDC 352 1 1A

Ensipäivänkuoria ovat sittemmin painattaneet erilaiset toimikunnat, postimerkkikerhot, postimerkkikauppiaat ja yhdistykset, kuten Suomen Punainen Risti ja Tuberkuloosin vastustamisyhdistys. Vuosina 1957–1982 ”virallisten” kuorien valmistuksesta vastasi Postivirkamiesliiton Helsingin osasto. Nykyään virallisen ensipäivänkuorten valmistuksesta vastaa Posti.

6 fdc

Ensipäivänkuorien kerääminen on yksi filatelian monista alalajeista. Laji ei Suomessa ole yhtä suosittua kuin esimerkiksi Englannissa tai Yhdysvalloissa, missä on suosittua suunnitella ja valmistaa ensipäivänkuoria itse.

Tämän tyyppisiin ensipäivänkuoriin voi tutustua Postimuseon Marilyn & Co. – ensipäivänkuorien kertomaa -pienoisnäyttelyssä, joka on esillä Vapriikin 2.kerroksen kokouskäytävällä 28.8.–14.10.2018. Kokoelma kuuluu filatelisti Risto Pitkäselle, joka on kertomassa kuorista ja kokoelman synnystä sunnuntaina 14.10. klo 1214.

7 marilyn012 net

Fortsätt läs mer
1 Kommentar
Senaste kommentar i detta inlägg
Suvi Jalli
Hei Oili! Tavallisesti ensipäivänkuoret ovat keräilykohteita, mutta leimatun ensipäivänkuoren voi postittaa ensipäivän leimalla (t... Läs mer
måndag, 12 augusti 2019 08:15
  1 Kommentar
jun
21

Postilaisten asut ovat kuvastaneet tehtävän vaatimaa arvokkuutta ja myöhemmin käytännöllisyyttä

Posti täyttää tänä vuonna pyöreät 380 vuotta. Vaatetus on ollut tärkeä osa postilaisten arkea kautta aikojen. Se on paitsi tarpeen sanelema suoja, niin myös viesti toisille ihmisille. Suomessa Venäjän vallan aika (1809-1917) oli virkapukujen kulta-aikaa. Virkapuku toimi symbolina tietystä virasta tai tehtävästä.

Postin perustamisvaiheessa 1600-luvulla postia kuljettivat postitalonpojat renkeineen jalan. Asuna oli sama asu, jota käytettiin muissakin askareissa. Samoin oli laita postimestareiden, joina toimivat kaupunkien porvarit. He pukeutuivat ajankohdan yleisten muotivirtausten mukaisesti.

Virkapuvun symbolimerkitys säilyi, mutta heikkeni 1970-luvulle saakka. Sen jälkeen työvaateet ovat olleet käytännöllisempiä, mutta ne ovat kuitenkin noudattaneet yrityskuvan edellyttämää yhtenäistä ilmettä. Myös materiaalien ja valmistustapojen kehitys ovat edesauttaneet työvaatetuksen muuttumista entistä toiminnallisemmaksi ja työtehtäviin sopivimmaksi.

1600-luvun postitalonpojan vaatetus vaihteli seudun ja vuodenaikojen mukaan. Yleensä asun kangas oli pellavaa ja jaloissa olivat nahkaiset pieksut. Postitalonpojalla oli myös virkamerkki, joka osoitti virallista asemaa.

6 p

Postinkuljetus perustui 1700-luvulla edelleen postitalonpoikajärjestelmään, jossa posti kulki määrätyllä reitillä ketjuna talosta taloon. Postia kuljetettiin tavallisesti ratsain. Ruotsin valtakunnan itäisin rajapostikonttori sijaitsi Ahvenkoskella. Virkapuvun käyttö ei ollut yleistä. Vuonna 1750 Ahvenkosken postimestari sai 70 kuparirahaa virkapuvun hankintaan. Valtakunnan itärajalla haluttiin upealla asulla osoittaa Ruotsin olevan voimissaan.


 13 p

Vuosien 1808 – 1809 sodan seurauksena Suomi liitettiin autonomisena suurruhtinaskuntana Venäjän keisarikuntaan. Venäläisissä virkapuvuissa oli 1800-luvun loppuun asti noudatettu yleiseurooppalaista muotia, mutta 1900-luvun alussa tapa selvästi muuttui.
Tummanvihreä verka säilyi perusvärinä. Päällystakki tehtiin tummanharmaasta verasta. Kesäaikana 15.5. – 15.9. pidetiin valkoista takkia ja valkoista lakinpäällistä. Päähineenä kaikilla virkamiehillä oli arkilakkina lipallinen verkalakki ja talvipäähineenä vuonannahkainen lakki.


10090 p

Suomessa nainen oli vuodesta 1863 lähtien täysivaltainen saavutettuaan 25 vuoden iän. Postitoimistot olivat ensimmäisiä paikkoja, joissa naisille uskottiin hoidettavaksi valtion virka. Autonomian ajalta ei ole löytynyt mitään ohjetta naisvirkailijoiden virkapuvuista. Postimuseon kokoelmissa on säilynyt postivirkailija Blondine Öhbergin puku. Säilyneiden muistitietojen mukaan hän teetätti puvun omalla kustannuksellaan Nikolai III:n valtiovierailun johdosta. Blondine työskenteli Postissa kirjanpitäjänä vuodesta 1887 ja expeditöörinä vuodesta 1905. Tummanvihreässä puvussa on virkanapit kahdessa rivissä ja frakin tapaan alaskäännetty musta samettikaulus sekä takin takana pienet lievehännykset nappeineen.


frkyn p

Suomi itsenäistyi 6.12.1917. Tämä ei ratkaisevasti muuttanut postilaitoksen rakenteita eikä arkipäivän toimintaa. Postiljoonien virkapuvut saivat uuden kuosin. Tsaarinajan tunnuksista piti päästä kiireesti eroon. Itsenäisen Suomen ensimmäinen postiljoonin virkapuku oli valmistettu tummanharmaasta verasta. Postiljoonit olivat postin väestä ainoita, joilla oli omat virkapuvut. Puvun yleistymistä vaikeutti sen korkea hinta. Useilla postiljooneilla ei ollut varaa hankkia niitä. Käytännössä postiljoonien piti tyytyä käyttämään pelkästään lakkia. Tosin postivaunupostiljoonit käyttivät mieluummin omaa siviililakkia, koska heidän mielestään rautatieläisillä oli komeammat virkapuvut.


 10685 p

Postiljoonit saivat uudet tummansiniset puvut 1931. Nappeihin ilmaantui postitorven seuraksi salamakimppu merkiksi vuonna 1927 yhdistyneistä posti- ja lennätinlaitoksista. Puku oli käytössä kaupunkien postinjakajilla. Postinjakajille myönnettiin pukuavustusta, mutta puku piti ohjeistuksen mukaan hankkia itse. Erityisesti sodan aikana ja sen jälkeisenä pulavuosina kangasta ja ompelutarvikkeita oli hyvin vaikea saada ja ne olivat kalliita, joten postinjakajien puvustus oli hyvin monenkirjavaa.


1980 p

Naispostivirkamiehet saivat ensimmäisen virkapukunsa vasta 1964. Naisten takki ja hame olivat harmaita. Takissa oli ¾ -osa hihat ja siihen oli upotettu kaksi vinotaskua. Hame ulottui hieman polven yläpuolelle. Takin vasemmalla puolelle oli kiinnitetty kankainen vaakunanmuotoinen laitoksen tunnus.
1964 p
Postia jaettiin kaupungeissa ja taajamissa vielä 1950-luvulla kaksi kertaa päivässä kuutena päivänä viikossa. Postinkulun nopeutumisen myötä jakelukerrat vähenivät yhteen kertaan päivässä 1960-luvun puolivälissä. Viisipäiväiseen postinjakeluun siirryttiin 1970-luvulla.

Virkapuvut saivat uuden kuosin ja mallin vuonna 1978. Puvun materiaali oli teräksensinistä villakeinokuitusekoitekangasta. Valtion pukutehtaan valmistamaan valikoimaan kuuluivat housut, lantiopituinen takki, vaaleansininen kauluspaita, kaksi takkia ja useita erilaisia päähineitä. Postinjakajat maksoivat virkapuvusta 10 prosentin omavastuun.


1658 11 p

Vuoden 1990 alussa posti- ja telelaitoksesta tuli valtion omistama liikelaitos. Askel eteenpäin otettiin vielä 1994 kun Posti-Tele yhtiöitettiin ja sen liiketoiminta ja omaisuus luovutettiin perustetulle Suomen PT Oy:lle. Suomen PT-konserni jaettiin erillisiksi posti- ja telekonserneiksi heinäkuussa 1998. Muutosten yhteydessä henkilöstön palvelussuhteet valtioon lakkasivat vuonna 1994. Virkamiehistä tuli työsuhteisia toimihenkilöitä ja palkansaajia.

Postin vaatetuksessa tapahtui 1998 uudistus värikkääseen suuntaan. Pääväreinä olivat keltainen ja harmaa. Jakavat saivat myös uudet kesäasusteet, joihin kuuivat shortsit, t-paita, lippahattu ja nahkaiset harmaa-keltaiset kengät.


krry p

Suomen Posti Oyj muuttui Itella Oyj:ksi 1.6.2007. Postinjakajien asuissa huomioitiin käytännöllisyys ja vaatetuksen materiaaleissa Suomen vaihtelevat kelit. Valikoimasta löytyi asuja helteisiin, pakkasiin tai sadekeleihin.

Itella muuttui Postiksi vuoden 2015 alussa. Postilaiset saivat heti käyttöönsä uuden ilmeen mukaisen t-paidan ja pipon. Muut työvaatteet ovat vaihtuneet vaiheittain tämän jälkeen. Laajasta mallistosta voi jokainen valita haluamansa vaatteen käyttötarpeen ja työtehtävän mukaan. Kylmällä ilmalla kerrospukeutumista varten löytyy mm. alusasut, väliasut ja huonon sään gore-tex -suoja-asut.

Vaatteissa toistuvat pääsääntöisesti oranssin ja harmaan värit, mutta joukossa on myös mustia housuja ja esimerkiksi mopojakajan talvitakissa sinistä. Käyttökelpoiset POSTI-brändin mukaiset työvaatteet kierrätetään edelleen Postin työntekijöiden käyttöön.


posti sundsberg CF010813

 

Fortsätt läs mer
1 Kommentar
  1 Kommentar
apr
19

Kevät kukkii postimerkeissä – vuokot kevätpostimerkkien kestosuosikkeja

Kevät ja heräävä luonto kuuluvat saumattomasti yhteen. Posti on julkaissut 1940-luvulta lähtien lukuisia upeita kevätpostimerkkejä. Samat kukat ovat kukkineet merkeissä vuosien saatossa hiukan erilaisissa asetelmissa ja värisävyissä. Eri aikakausien merkkitaiteilijoiden näkemykset keväisistä kukista kestävät mielestäni hyvin aikaa.

Leskenlehti-postimerkki näki päivän valon ensimmäisen kerran vuonna 1949 ja seuraavan kerran vuosina 1998 ja 2017. Sekä vuoden 1949 ja 1998 merkeissä taiteilijat ovat asetelleet leskenlehdet kuvaan ryppäiksi, kun taas vuoden 2017 merkissä yksinäinen kukka loistaa kuin aurinko keskellä merkkiä. Ensimmäiset leskenlehdet ilmestyvät yleensä aurinkoisille pälville Etelä-Suomessa jo huhtikuun alussa. Kukinta on parhaimmillaan huhtikuun loppupuoliskolla.

Leskenlehtikokonaisuus

Keväällä tekee mieli istuttaa kesäkukat mahdollisimman varhain. Yleensä istutan pienikukkaisia narsisseja jo huhtikuussa ruukkuun, koska ne kestävät pieniä yöpakkasia. Narsissi on myös yleinen perenna, joka tunkee maasta toukokuussa. Postimerkkeihin kukka on päässyt parina vuonna pääsiäisen aikaan. Vuonna 1988 merkki julkaistiin lisämaksullisena ja siitä osa merkin hinnasta meni Suomen Punaisen Ristin hyväksi. Merkissä loistava aurinko paistaa kukkien takaa. Vuonna 2004 julkaistussa postimerkissä puolestaan esiintyy valkoisia ja keltaisia kukkia iloisessa asetelmassa. Narsissit ovat muuten myrkyllisiä, myös sipulit, siksi myyrät ja jänikset eivät koske niihin.
narsissikokonaisuusweb

Seuraavaksi vertasin eri aikakausien kielopostimerkkejä. Kielohan kukkii touko–kesäkuussa ja siinä on ah, niin hyväntuoksuiset kukat. Kukan lehdet ovat ehytlaitaiset ja kielen muotoiset. Niiden perusteella se on saanutkin suomenkielisen nimensä. Vuonna 1958 Posti julkaisi kielopostimerkin, jonka tuotosta osa meni Tuberkuloosin vastustamisyhdistykselle. Kielo kuvitti myös itsenäisen Suomen 80-vuotisjuhlaa vuonna 1997 julkaistussa postimerkissä. Vuonna 2002 ilmestyi viiden postimerkin sarja kieloja. Merkeissä kielo kukkii pulleakukkaisena ja niin kauniina.

kielokokonaisuus web

Kevätesikko kukkii postimerkeissä kahtena eri vuonna. Vuonna 1959 julkaistu postimerkki kalpenee vuoden 1999 herkän ja värikkään kevätesikon rinnalla. Varhaisemmasta postimerkistä ei välttämättä edes tunnista, mistä kukasta on kyse. Merkki on tosin minusta kaunis, kuten kaikki muutkin vanhat postimerkit. Kevätesikon lusikanmuotoiset, noin 5–15 cm pitkät lehdet kasvavat ruusukkeena maata pitkin. Kevätesikko kukkii touko-kesäkuussa. Sitä tavataan yleensä lehtoniityillä ja lehdoissa, sekä asutuksen läheisyydessä puutarhakarkulaisena. Myös omalta pihaltani olen tavannut kukkia ja vaalinut joka ikistä.

esikkokokonaisuus

Orvokki, tuo kevään ja kesän kukkalaatikoiden ensimmäinen väriläiskä, loistaa myös postimerkeissä neljänä eri vuonna. Vuonna 1983 merkkiin on päässyt luonnossa kasvava herkkä suo-orvokki ja vuonna 1994 runsas keto-orvokki. Vuoden 2003 ja 2014 merkeissä taiteilijat ovat asetelleet orvokit ihaniksi kukkakimpuiksi. Orvokki on orvokkikasveihin kuuluva kasvisuku, johon kuuluu peräti 400–500 eri lajia, joista useimmat elävät pohjoisella pallonpuoliskolla. Useimmat orvokit viihtyvät kosteissa ja varjoisissa paikoissa, kuten puiden ja pensaiden alla.
orvokkikokonaisuusSitten siirryn vuokkoihin, nimittäin valkovuokkoon kangasvuokkoon ja sinivuokkoon. Postimerkit valkovuokko sai vuosina 1949 ja 1990. Vuonna 1990 alettiin julkaista uutta yleismerkkien sarjaa, jossa eri maakuntien kukat pääsivät kukkimaan. Valkovuokko sai kunnian edustaa ensimmäisenä Uudenmaan maakuntaa. Vuoden 1949 merkissä taiteilija on nähnyt valkovuokot herkässä ja taiteellisessa asetelmassa. Vuoden 1990 merkit on kuvattu realistisissa sävyissä. Valkovuokko (Anemone nemorosa) tuo mieleen äitienpäivän.
valovuokkoweb

Kangasvuokko esiintyi ensimmäisen kerran postimerkissä vuonna 1950 ja seuraavan kerran vuonna 2000. Vaikka merkit ovat hyvin erilaisia, niin niissä on kuitenkin hyvin samanlainen tunnelma. Ne ovat kuin rakastavaisia, jotka kurkottavat toisiaan kohti. Suomessa kangasvuokko on harvinaistunut soranoton, metsien umpeen kasvamisen, metsänhakkuiden ja keräilyn takia. Se kasvaa karuilla harjumäntykankailla. Kukka on rauhoitettu.
 kangasvuokkoweb

Sinivuokko asettui postimerkkeihin sinisävyisenä vuosina 1958 ja 1992 sekä kellertävänä vuonna 2012. Kellertävän värisessä merkissä kukka on kuivattu. Yleisimmin sinivuokon kukat ovat siniset, mutta joskus niitä esiintyy myös valkoisen sävyissä. Kalkkipitoisessa emäksisessä maassa kasvaessaan ne voivat tulla vaaleanpunaisiksi. Kukat pilkistävät maasta heti varhaiskeväällä lumen sulettua. Vuoden 1992 sinivuokkomerkki kuuluu maakuntakukkamerkkien sarjaan ja se on Hämeen kukka.

sinivuokkoweb
Postimerkit kuvastavat omaa aikaansa. Kevätkukkapostimerkeistä se ei tosin ole havaittavissa muuten kuin teknisten ominaisuuksiensa ja värityksen osalta. Kukkien väriloisto ei tule esille vanhimmissa postimerkeissä. Minusta postimerkkitaiteilijat eri aikoina ovat tulkinneet hienosti luontoa jokainen oman ainutlaatuisen näkemyksenä mukaisesti. Kaikki postimerkit ovat upeita taideteoksia ja niitä katsellessa kevät hiipii väkisinkin rintaan. Hyvää kevättä sinulle!

Fortsätt läs mer
0 Kommentarer
  0 Kommentarer
apr
09

Pitsikortit ovat postikorttikulttuurin varhaisia edustajia

pitsikortti005w

Postimuseo sai syksyllä 2017 testamenttilahjoituksena osan Aarre Schwartzin keräämästä postikorttikokoelmasta, yhteensä neljä kansiota, noin 400 postikorttia. Lahjoitus koostuu 1800-1900 -lukujen vaihteen uudenvuodentervehdys-, joulu-, Helsinki- ja ns. pitsikorteista. Kokoelman aineisto on hyvin ajoitettu, vanhimmat kortit ovat 1880-luvun alusta.

pitsikortti002 1886w

Pitsikortit edustavat postikortin vanhinta käyttökulttuuria 1800-luvun lopulta. Pitsikorttien koko ja muoto vaihtelivat, ja niissä käytettiin paljon kohopainantaa, silkki- ja kultauskoristeita, joskus jopa ristipistokirjontaa. Kortin reuna oli usein pitsimäisesti lävistetty, saha- tai nyhälaitainen tai muuten eri tavoin muotoon leikattu. Tästä johtuu korttien kutsumanimi, pitsikortti.

pitsikortti003w

Pitsikorttien käyttötarkoitus vaihteli kuten postikortin nykyäänkin, mutta erityisen suosittuja olivat onnittelu- ja juhlapäivätoivotukset. Ne lähetettiin postitse kirjekuoressa, koska kuvallisia postikortteja ei ollut. Osa kokoelman pitsikorteista on kaksiosaisia taittokortteja, joissa kortin sisäsivulle on painettu henkilön nimi. Näitä nimellisiä pitsikortteja käytettiin visiitti- ja nimikorttien tapaan vieraisilla käytäessä.

kabinetti002w

Visiittikortti oli entisajan käyntikortti. Visiittikorttien, carte-de-visite, valmistuksen aloitti ranskalainen valokuvaaja André Adolphe Eugène Disdéri (1819-1889) vuoden 1854 lopulla. Yleisin visiittikortin malli oli tukevalle kartongille pohjustettu henkilökuva. Kortteja vaihdettiin tuttavien kesken ja ojennettiin vieraisille mentäessä palvelijalle, joka vei sen edelleen talonväelle tiedoksi vieraan saapumisesta. Talon eteisessä saattoi olla erityinen malja, johon vierailija sai jättää visiittikorttinsa. Visiittikortit koottiin usein albumiin kaikkien katseltaviksi - entisaikojen "naamakirja" siis. Suomeen visiittikortti tuli vuonna 1860 ja tapa jatkui noin 1920-luvun alkuun.

Postikortti - uusi tapa viestiä

Ensimmäinen virallinen postikortti otettiin käyttöön vuonna 1869 Itävallassa. Näissä virallisissa korteissa ei ollut kuvaa, vaan kortin toiselle puolelle kirjoitettiin vain vastaanottajan nimi ja osoite. Koko kääntöpuoli oli varattu kirjoitukselle. Tapa levisi nopeasti ja myös Suomessa seurattiin pien trendiä. Suomen Postin tirehtööri Gripenberg kirjoitti Venäjän keisarille Pohjois-Saksaan suuntautuneen opintomatkansa jälkeen ja ehdotti, että postikortit pitäisi ottaa käyttöön myös Suomessa. Ehdotukseen suostuttiin ja postikortti, ehiökortti, otettiin virallisena lähetyslajina käyttöön 10. lokakuuta 1871. Samassa yhteydessä ne saivat edullisemman postitaksan, mikä edesauttoi niiden yleistymistä. Aikaisemmin kortit ja muut tervehdykset oli suljettava kirjekuoriin, sillä niiden lähettäminen avoimena ei ollut luvallista. 

Topelius kortti aw

Aluksi kortit olivat määrämuotoisia ehiöpostikortteja, joihin oli painettu merkintä postimaksun suorittamisesta eikä erillistä postimerkkiä siis tarvittu. Kortteja kutsuttiin aluksi kirjekorteiksi, mutta vuoden 1881 postiasetuksessa ne nimettiin postikorteiksi. Ensimmäisistä ehiökorteista tunnetaan enää kaksi kappaletta. Korttien lähettäjä on Zachris Topelius. Molemmat kortit ovat Postimuseon kokoelmissa.

Kuvapostikorttien esiinmarssi

Kuvalliset postikortit alkoivat yleistyä Suomessa 1890-luvulla. Painotekniikan kehittyminen mahdollisti korttien sarjatuotannon. Samalla postikorttien tuotantohinta muuttui edullisemmaksi. Saksassa kehitettiin litografiatekniikka, jonka ansiosta painosmäärät kasvoivat räjähdysmäisesti. Saksa painoikin kortteja monien maiden tarpeisiin. Myös valtaosa Suomen markkinoilla käytetyistä postikorteista painettiin Saksassa.

Myös monet muut teollisen yhteiskunnan uudistukset edesauttoivat postikorttien yleistymistä. Postinkulku teknistyi ja nopeutui teiden paranemisen ja junaliikenteen alkamisen seurauksena. Luku- ja kirjoitustaidon yleistyminen 1800-luvun lopulla helpotti kortin kirjoittamista ja vastaanottoa. Korttien suosiota kasvatti myös vuonna 1874 perustetun Yleisen Postiliiton tekemät sopimukset, jotka alensivat postimaksuja myös Suomessa. Postikortin lähettäminen oli noin puolet halvempaa kuin kirjeen.

tre005w

Lähettäjän viesteille ei kuvapostikorteissa vielä kuitenkaan ollut paljon tilaa. Kun osoitepuolelle ei saanut kirjoittaa, kirjotettiin kuvapuolelle, vaikkapa kuvan päälle tai kuvapuolen valkoisiin reunuksiin. Vuonna 1902 Englannissa kuvapostikortin tausta jaettiin kahtia siten, että oikealle puolelle kirjoitettiin osoitetiedot ja vasen puoli jäi tyhjäksi tervehdyksen kirjoittamista varten. Virallisesti postikortin taustan jakamisesta kahtia päätettiin Rooman postikongressissa 1906, jolloin viestien kirjoittaminen osoitepuolelle tuli luvalliseksi. Myös Suomessa virallistettiin sama käytäntö.

pitsikortti004 1895w

Kuvapostikorttien esiinmarssin mahdollisti tekniikan kehitys ja Postin hinnoittelusopimukset. Postikorteista tuli edullinen sarjatuote ja sen koko yhtenäistyi. Taidokkaiden pitsikorttien aikakausi tuli päätökseensä 1920-luvulle tultaessa. 

Lahjoituskokoelman korumaisia pitsikortteja on esillä Postimuseossa museokeskus Vapriikin 2. kerroksen kokoustilakäytävän näyttelytilassa 10.4. - 27.5.2018.

 

Fortsätt läs mer
0 Kommentarer
  0 Kommentarer
mar
09

Postimerkkiselain

Postimuseolle tehtiin reilut kymmenen vuotta sitten Postimerkkiselain, jota käytimme sekä näyttelyssä että verkkosivuillamme. Tekniikkana käytettiin Flashiä, joka tuohon aikaan oli suosituin ja tehokkain tapa tuottaa näyttävää toiminnallista sisältöä (multimediaa tai rich mediaa kuten tuolloin sanottiin) kosketusnäytöille ja verkkoon. 

postimerkkihaku

Monessa käytössä flash on edelleen toimiva ratkaisu, mutta vähitellen sen suosio on vähentynyt etenkin verkkosisältöjen luonnissa. Syinä ovat olleet sen monet tietoturvaongelmat ja uusien tekniikoiden parempi toimivuus mobiililaitteita käytettäessä. Postimerkkiselaimen osalta törmäsimme kuitenkin hankalampaan ongelmaan, sillä uusi web-palvelimemme ei enää tukenut menetelmää, jolla tiedot haettiin tietokannasta. Toki olisimme voineet palauttaa palvelimen ohjelmiston vanhempaan versioon, mutta silloin olisimme vaarantaneet palvelimen tietoturvan eivätkä uudemmat sivuston lisäosat olisi toimineet.

Uudempaa tekniikkaa etsimässä

Tuossa vaiheessa teimme päätöksen tehdä koko postimerkkiselaimen uudelleen täysin eri tekniikalla. Koska postimerkkien tiedot Postimuseolla tallennetaan kokoelmatietokantaan FileMaker-sovelluksella, päätettiin kokeilla datan julkaisua suoraan tuosta tietokannasta REST-rajapinnan kautta. Tämä tuntui järkevältä, koska museolla on runsaasti muitakin samalla tekniikalla toteutettuja tietokantoja, joita jatkossa haluaisimme julkaista verkkoon asiakkaittemme saataville.

Kuten tietoteknisissä hankkeissa usein tapahtuu, nytkin tielle osui monia ennalta arvaamattomia haasteita. Kokoelmatietokannat sijaitsevat palvelimella sisäverkossamme, johon ei tietenkään voida sallia suoraa yhteyttä internetistä. Tämä asia päätettiin hoitaa palomuurilla ja muurin ulkopuolelle sijoitettavalla palvelimella, joka muodostaa niin sanotun demilitarisoidun alueen (DMZ) ja huolehtii turvallisesta liikenteestä tietokantapalvelimen ja web-palvelimen välillä. Tähänkin meillä oli valmis ratkaisu: aikanaan suunnilleen samaan tarpeeseen kirjastotietokannan jakoa varten pystytetty palvelin. Tai olisi ollut, jos samaa osoitetta olisi voinut käyttää kahteen eri palveluun. Eli jälleen säädettiin portteja ja osoitteita.

Lopulta palvelimet, portit ja palomuurit oli säädetty kohdalleen ja päästiin testaamaan Postimerkkiselainta käytännössä. Kaikki muuten hyvin, mutta nykyaikaiset internetselaimet eivät halua näyttää SSL-suojatuilla sivuilla (nuo https:// -alkuiset osoitteet) sisältöä palvelimilta, joilla ei ole voimassaolevaa sertifikaattia. Sellaisenhan saa rahalla. Paitsi että sisältö koostettiin osittain palomuurin sisäpuolella olevalla tietokantapalvelimella, eikä sertifikaatin hankkiminen sille olisi kuulemma ollut ihan niin yksinkertainen juttu.

Taas pohdittiin hetki ja ratkaisuksi löytyi mahdollisuus koota tarvittavat postimerkkien metatiedot tietokantapalvelimella erilliseksi tiedostoksi, joka kymmenen minuutin välein päivitetään palomuurin ulkopuolella sijaitsevalle palvelimelle, josta web-palvelin voi käyttää sitä suojatun yhteyden yli. Eli helppoa kuin heinänteko!

Miten tästä eteenpäin?

No joo, tämä oli maallikon tulkinta siitä miten tekniikka iteroitiin toimintakuntoon ja joku asiantuntija varmasti kertoisi asian eri sanoin, mutta toivottavasti tämä hieman valottaa syitä siihen miksi olimme turhankin kauan ilman postimerkkiselaintamme. Ja sekin pitää sanoa, että nyt maaliskuussa 2018 kun tämä selain julkaistaan yleiseen käyttöön, se on edelleen monilta osin kehitysversio, jonka toiminnallisuutta ja ulkoasua tullaan vähitellen kehittämään käyttäjiä paremmin palvelevaan muotoon.

Uusi postimerkkiselain löytyy osoitteesta https://www.postimuseo.fi/fi/postimerkkiselain.

Fortsätt läs mer
8 Kommentarer
Senaste kommentarer i detta inlägg
Jarmo Niinimäki
Kiitos palautteesta! Pitääpä kysellä tuolta kokoelmaihmisiltä millaiset mahdollisuudet selaimen laajentamiselle heidän kannaltaan ... Läs mer
tisdag, 12 juni 2018 13:35
Mikko Nykänen
Hei! Postileimoista on kehitteillä postimerkkiselaimen kaltainen viitetietokanta. Tänne on alkuvaiheessa tarkoitus viedä perustied... Läs mer
onsdag, 13 juni 2018 10:40
Pirjo Mattila
Hei Toni! Olemme huomanneet, että ohjelmassa merkit eivät tule ihan oikeassa järjestyksessä, jos selaa kaikkia merkkejä. Yritämme ... Läs mer
torsdag, 21 februari 2019 09:39
  8 Kommentarer
jan
23

Zacharias Topelius postimerkkien aiheena

Kirjailija Zachris (Zacharias) Topeliuksesta julkaistaan tänään 24.1.2018 jo peräti kolmas postimerkki. Tänä vuonnahan tuli kuluneeksi täydet 200 vuotta Topeliksen syntymästä. Aiemmat postimerkit on julkaistu merkkimiehen 130-vuotisjuhlavuonna 1948 ja 150-vuotissyntymäpäivänä 1968.

Postimerkkisarjan aloitti vuonna 1948 legendaarisen Signe Hammarsten Janssonin laatima, nuorta Topeliusta kuvaava merkki. Merkissä oli yhden markan lisämaksu, joka meni Suomen punaisen ristin avustustoimintaan. Tämä ensimmäinen Topelius-postimerkki kuvaa kirkaskatseisen yhteiskunnallisen vaikuttajan, aloittelevan historiantutkijan ja kirjailijan ammattiuransa alkuvaiheessa. Merkki on upeasti käsin kaiverrettu. 

Topelius-1948
Myöhemmät postimerkit esittävät Topeliuksen monille tuttuna satusetänä, vaikka miehestä oli tosiaan moneksi, kuten haastattelemamme Tampereen yliopiston Suomen kirjallisuuden professori Mari Hatavara Postimuseon laatimassa videossa toteaa.



Vuoden 1968 postimerkin aiheena on vanha Topelius ja hänen rakastettu ja useasti esitetty satunäytelmänsä ”Lintu sininen". Postimerkin suunnitteli Juha Järveläinen ja se julkaistiin päivänsankarin 150-vuotissyntymäpäivänä 14.1.1968.
Topelius-1968
Topeliuksen tuotanto on edelleen puhuttelevaa: hienojen satujen lisäksi siitä löytyy yhteiskunnallisesti kantaa ottavia näytelmiä ja romaaneita ja jopa tulevaisuutta ennustavia kuvitteellisia matkakertomuksia, kuten vuonna 1860 kirjoitettu Simon Levisin matka Suomeen vuonna 1900.

Maamme-kirja ja Välskärin kertomukset lienevät Topeliuksen tunnetuimmat teokset. Välskärin kertomuksien huikeat seikkailut 30-vuotisessa sodassa tempaisivat minut nuorena poikana mukaansa ja Maamme-kirja ja Matkustus Suomessa (Resa i Finland)  taas tuli tutuksi, kun pääsin 1990-luvulla tekemään tutkimusta 1800-luvun tieoloista.

Mitä Topeliukselta kannattaisi ottaa nyt luettavaksi? Kirjallisuuden professori Mari Hatavara pohti asiaa haastattelumme jälkeen ja päätyi suosittelemaan kirjaa Suomen herttuatar (Hertiginnan af Finland), joka sisältyy myös kertomuksena Talvi-iltain tarinoihin. Sen ensimmäinen versio on aikaansa nähden varsin radikaali ja siinä keskustellaan avoliitosta miehen ja naisen välisenä yhteiselon muotona. Topelius kirjoitti vanhemmilla päivillään tarinan uusiksi ja sensuroi nuorena esittämiään ajatuksia.

Toisena mielenkiintoisena teoksena professori Hatavara nostaa esille goottilaisen kauhukertomuksen ”Linnaisten kartanon viheriän kamari” (Gröna kammaren i Linnais gård). Suomen herttuattaren ensimmäinen versio löytyy digitaalisena versiona Svenska Litteratursällskapetin (SLS) hienosta Topeliuksen digikokonaisuudesta. Zacharias Topeliuksen tuotanto ilmestyy nyt verkossa ensimmäistä kertaa tekstikriittisenä, kommentoituna editiona. Svenska litteratursällskapet i Finlandin toimesta. SLS:n laatimassa ja yhä täydentyvässä kokonaisuudessa on tarjolla myös paljon muuta mielenkiintoista Zacharias Topeliukseen liittyvää aineistoa.

Zacharias Topelius Skrifter, SLS

Mitä tänään 24.1.2018 ilmestyvä postimerkki sitten kertoo Topeliuksesta? Merkin suunnitellut Timo Berry toteaa seuraavaa ”Merkissä olen keskittynyt tekemään kaunista tulkintaa kaikkien tuntemasta satusetä Topeliuksesta. Arkeissa käytetty henkilökuva on maalattu Topeliuksen ollessa Helsingin yliopiston rehtorina; asiaan vihkiytyneet tunnistavat tämän tärkeäksi kuvaksi. Kakkoskuvana on valittu paitsi esteettisin, myös symbolisin perustein - sen voidaan tulkita edustavan Topeliusta laajemminkin kuin vain yksittäisen sadun kuvaa”

Topelius-2018


Kotimaan ikimerkkien kuvaiheina ovat Albert Edelfeltin maalaama Topeliuksen henkilökuva vuodelta 1889 ja Rudolf Koivun maalaus Kätkyt ja enkelivartio Topeliuksen satuun Adalmiinan helmi. Adalminan helmen hienosta satumaailmasta pääsee tänä keväänä nauttimaan Tampereen työväen teatterin näyttämöllä.


Fortsätt läs mer
0 Kommentarer
  0 Kommentarer
nov
29

Postimerkki - pelkkä paperinpalako?

Vieraileva-kokoelma2blog

Filatelia on kilpailu- ja arvostelulaji. Kilpailukokoelman rakentaminen vaatii filatelistilta syvällistä tutkimusta ja perehtymistä oman kokoelmansa aiheeseen. Niin kansallisissa kuin kansainvälisissä postimerkkinäyttelyissä kokoelmat asetetaan esille näyttelyluokittain, arvostellaan ja pisteytetään ilmoitettujen sääntöjen mukaisesti. Näyttelyn aikana tehtävään akkreditoidut tuomarit käyvät kokoelmat läpi. Parhaille kokoelmille jaetaan eri luokissa kunniakirjoja, mitaleja ja palkintoja. Usein samalla kokoelmalla voi osallistua useisiin näyttelyihin. Hiomalla kokoelmaa on mahdollista pyrkiä entistä parempaan lopputulokseen.

Postimerkkejä voi kuitenkin keräillä ja ihmetellä myös kevyemmällä otteella. Siihen postimerkkien moninaiset aiheet, muodot ja materiaalit tarjoavat hyvän mahdollisuuden.

Postimuseon Viestinviejät-näyttelyn postimerkeistä kertovassa osiossa on tänä vuonna aloitettu postimerkkeilijöiden keräämien kokoelmien esittely yhteistyössä Tampereen Filatelistiseuran kanssa. Tavoitteena on tuoda esiin mielenkiintoisia, ajankohtaisia ja paikallisia aiheita ja kertoa filateliasta monipuolisena harrastuksena ilman varsinaisia virallisia kilpailukokoelmia koskevia tiukkoja sääntöjä ja muotoja.

Makupaloja filatelistien keräämistä aiheista ovat tänä vuonna tarjonneet Marcus Ollin postimerkkinäyttelyissä palkittu Tampereen paikallispostia esittelevä kokoelma, Mika Nokelaisen eksoottisen Barbadoksen filateliaa esittelevä kokoelma ja tällä hetkellä esillä oleva Juha Valtosen postimerkin hyvin moninaisia muotoja, materiaaleja ja aiheita esittelevä kokoelma.

Ensimmäiset postimerkit otettiin käyttöön Isossa-Britanniassa vuonna 1840. Postimerkit olivat aluksi lähinnä rahaan verrattavissa olelvia valtion virallisia maksuvälineitä, mutta pian postimerkeistä tuli myös propagandan väline, keräilykohde ja sijoitusmuoto. Vuosien saatossa painotekniikan ja materiaalien kehittyessä myös postimerkkien ulkoasu on muuttunut neutraalin asiallisesta monimuotoiseksi.

Tampereen Filatelistiseuran puheenjohtajana toimivan Juha Valtosen kokoelma on syntynyt alunperin nuorisotyön tarpeisiin alakouluikäisiä lapsia varten. Kokoelman kerääminen on tarjonnut hänelle virkistävää vaihtelua filateelisten näyttelykokoelmien tekemisen lomaan ja antaa katsojalle mahdollisuuden hämmästyä "pienen paperinpalan" moninaisuudesta.

valtonen020 p

Postimerkkejä on paperin lisäksi valmistettu esimerkiksi metallifoliosta (yllä 22 karaatin kullasta ja hopeasta), puusta ja kankaasta. Muita valmistusaineita ovat olleet esimerkiksi muovi, posliini ja nahka.

valtonen026 p

Puola oli ensimmäinen valtio, joka painoi postimerkkejä kankaalle vuonna 1958.

valtonen027 p

Itävallan posti julkaisi vuonna 2014 maailman ensimmäisen posliinista valmistetun postimerkin, jonka painos oli 150 000 kappaletta. Materiaalin pitäisi olla särkymätön.

valtonen022 p

Ahvenanmaalaisessa postimerkissä tie on puolestaan päällystetty aidolla karkealla hiekalla!

valtonen003 p

Raaputettava postimerkki Alankomaista vuodelta 1997. Myös Suomessa on julkaistu vastaavia.

valtonen015 p

Postimerkeistä saattaa löytää myös tahatonta komiikkaa, kuten asumattoman Retondan saaren vuonna 1988 julkaisema Suomen Finlandia-postimerkkinäyttelyä juhlistava sarja, jossa Disneyn hahmot oli sijoitettu Kalevalan tapahtumiin. Kuvan merkissä Ankkalinnan yksinkertaisin asukas Hessu Hopo on tietäjä Väinämöisen roolissa.

Postimerkkeily on kiehtova harrastus! Tampereen Filatelistiseura kokoontuu parillisten viikkojen keskiviikkoina Suomalaisella klubilla, jossa vaihdetaan filatelistien kesken materiaalia, tietoja ja kuulumisia. Seuran piirissä keräily ei rajoitu vain postimerkkeihin, vaan monien kiinnostuksen kohteisiin kuuluvat myös postikortit, rahat ja muu keräilytavara LP-levyistä lätkäkortteihin. Toimintaan kannattaa lähteä rohkeasti mukaan!

Fortsätt läs mer
0 Kommentarer
  0 Kommentarer
okt
27

Pushead – kirjeitä kulttitaiteilijalle

Kirje

Postimuseossa avautuu marraskuussa ”Pienlehtiä ja punkpostia” -näyttely, joka kertoo suomalaisen, harrastelijamaisen punklehdistön synnystä 1970-luvun lopulla ja esittelee punk-yhteisöissä toimineiden henkilöiden kirjeenvaihtoa.

Punk oli kulttuurinen vallankumous paitsi ideologiana myös konkreettisesti. Punkissa olennaisinta oli ”tee-se-itse”-mentaliteetti, jonka mukaan kuka tahansa saattoi perustaa bändin, pienlehden tai vaikkapa sarjakuvan ja julkaista sen itse. Suomeen perustettiin lukuisia punkbändejä sekä pienlevy-yhtiöitä. Punksanoman lipunkantajaksi nousi amatöörien masinoima pienlehdistö.

Levyt, pienlehdet ja muut oheistuotteet levisivät ympäri maata ja maailmaa kirjepostin välityksellä. Kirjeiden välityksellä jaettiin yhteistä maailmankuvaa, suositeltiin musiikkia ja vaihdeltiin levyjä sekä tietoa paikallisesta ”punk-skenestä”. Aktiivisimmat punkkarit pitivät yhteyttä toisiinsa ympäri maailman kirjeitse luoden eräänlaista globaalia punkverkostoa. Verkoston voimalla punkkulttuurin levittämisestä ja esimerkiksi keikkojen järjestämisestä tuli helpompaa.

Näyttelyn kirjeet

Pienlehtiä ja punkpostia -näyttelyyn tulee pienlehtien lisäksi esille Arto Nybergin, Pauli Kallion ja Mika Junnan saamia kirjeitä. He kaikki olivat "punkin puraisemia" ja kirjoittivat pienlehtiin. Nykyään televisiotoimittajana tunnettu, Viialassa nuoruutensa viettänyt, Nyberg avusti Matti Saarisen päätoimittamaa Kaaos-lehteä ja kävi aktiivista kirjeenvaihtoa myös mm. amerikkalaisten, englantilaisten, brasilialaisten ja italialaisten punk-toimijoiden kanssa. Nivalalainen Pauli Kallio on pienlehtikulttuurin ”grand old man”, joka kirjoitti muun muassa Suomen tunnetuimpaan pienlehteen, Hilseeseen, ja perusti myöhemmin rockia ja sarjakuvaa yhdistäneen Suuri kurpitsa -sarjakuvalehden. Imatralainen Mika Junna perusti lehden, jonka nimi oli aluksi Starman. Myöhemmin lehden nimi vaihtui Tulilinnuksi ja lopulta se oli pelkkä Lintu. Sittemmin hän on toiminut lukuisten lehtien mm. Soundin avustajana ja toimittajana.

kirjekuori

Pushead

Tutustuessani kirjeenvaihtoon kiinnittyi huomioni muutamaan piirroksilla kuvitettuun kirjeeseen, jotka oli Arto Nybergille lähettänyt henkilö nimeltään ”Pushead”. Pushead, oikealta nimeltään Brian Schroeder, oli 1980-luvun alussa punkkari pienestä Boisen kaupungista Idahosta. Hän lauloi, tai paremminkin rääkyi, Septic Death -nimisessä hardcorepunk-yhtyeessä, jonka kappaleet hän myös sanoitti.

Touhukas Pushead solmi kunnon punkkarin tavoin kontakteja kirjepostilla ja kunnostautui myös pienlehtitoiminnassa. Pushead kirjoitti juttuja punkista Maximum Rock'n'roll - ja Forced Exposures -lehdille. Lisäksi hän avusti rullalautailulehti Trasheria. Taitavana piirtäjänä hän alkoi suunnitella lehdille myös kuvituksia.

Pushead piti monien muiden tavoin suomalaista hardcore-punkia suuressa arvossa ja oli kirjeitse yhteydessä myös suomalaisiin punkkareihin. Nybergille vuonna 1984 kirjoittamissaan kirjeissä Pushead kertoo yhtyeensä suunnitelmista ja uutisista punkrintamalla. Eräässä kirjeessä hän kertoo työskentelevänsä ”Cleanse The Bacteria” -nimisen punkkokoelman parissa. Pushead julkaisi levyn seuraavana vuonna perustamansa Pusmort Rocordsin kautta. Kirjeissä Pushead ja Nyberg keskustelevat myös Pusheadin Kaaos-lehdelle suunnittelemista kansikuvituksista. Pushead mainitsee tekevänsä kuvituksia usein ilmaiseksi tai pientä vastalahjaa vastaan. Sittemmin asiaan tuli huomattava muutos.

Pushead levynkansitaiteilijana

Kun Pusheadin oma yhtye julkaisi levyn, kansikuvituksesta vastasi luonnollisesti Pushead itse. Omaperäinen ja taidokas piirtäjä huomattiin nopeasti ja hän sai tilaustöitä. Ensimmäisten levynkansikuvitusten joukossa olivat mm. Necros-, SS Decontrol- ja Meatmen -yhtyeiden julkaisut. Vuonna 1982 hän piirsi kannen myös vilppulalaisen Rattus-yhtyeen WC räjähtää -albumille. Pari vuotta myöhemmin Pusheadin kynästä irtosi Rattuksen Uskonto on vaara -albumin kansikuvitus.

1980-luvun puolivälissä Pusheadin kysyntä kasvoi edelleen. Suuren yleisön tietoisuuteen hän nousi viimeistään Metallicalle tekemillään levynkansilla. Näistä ensimmäinen oli ...And Justice For All -albumin (1988) kuvitus. Yhteistyöstä tuli pitkäkestoinen ja se on jatkunut 2000-luvulle asti. Lisäksi Pushead on tehnyt tunnettuja kansikuvituksia mm. kauhurockyhtye The Misfitsille ja räppari Dr. Drelle.

Skeittikulttuurin ikoni

1980-luvun alussa rullalautailu yleistyi vauhdilla. Pian se merkitsi monelle harrastajalle kokonaista elämäntapaa. Yhdysvalloissa punkin ja rullalautailun välille muodostui vahva kulttuurinen side. Alakulttuurin äänitorvessa, Trasher-lehdessä ilmestyi alun perin kaikkea valokuvasarjoista ja musiikkiarvioista haastatteluihin ja skeittipuistoarvioihin. 1980-luvun puolivälissä lehti alkoi järjestää vuosittaista Skate Rock -tapahtumaa, jossa pääosissa olivat skeittaus ja punkrock.

Pushead suunnitteli Trasher-lehdelle juttujen ja kuvitusten lisäksi myös logon. Rullalautailun ja Trasherin suosion kasvaessa Pusheadin kuvista tehtiin t-paitoja, jotka alkoivat levitä kulovalkean tavoin. Pian Pushead suunnitteli myös rullalautoja ja niihin grafiikoita. Rullalaudat oli tavallisesti koristeltu vaikuttavin ja raflaavin piirroksin.

Pusheadin perintö

Pusheadia voidaan kiistatta pitää todellisena punkin renessanssihenkilönä. Pushead on muusikko, kirjoittaja, kuvittaja ja pyöritti useita levy-yhtiötä. Kuvataiteilijana hän oli itseoppinut ja suosi tekniikkana piirtämistä. Suurimmiksi vaikuttajiksi hän on maininnut sarjakuvataiteilijat Alex Ninon, Will Eisnerin ja Jack Kirbyn.

Tarinan mukaan Schroeder otti taiteilijanimekseen Pushead (Mätäpää), koska hän mielsi taiteellisen tuotantonsa ”finniksi normaalissa yhteiskunnassa”. Pusheadin kuvitukset ovat tyypillisesti rivoja ja provokatiivisia. Hänen tavaramerkikseen muodostuivat yksityiskohtaisesti kuvatut pääkallot, luurangot ja silmämunat. Vuosien mittaan Pusheadin tyyli ei ole olennaisesti muuttunut, vaan se on pysynyt ”aina muodissa”.

Pushead oli ensimmäisiä punksukupolven kuvataiteilijoita, jotka menestyivät sekä taiteellisesti ja kaupallisesti. Pusheadin makaaberit piirrosaiheet ovat nykyään tuttuja sarjakuvista, kauhufiktiosta ja metallimusiikin kuvastoista. Ilmestyessään piirrokset tosin miellettiin huomattavasti rajummiksi kuin enää nykyään.

Pushead kertoi Kaaos-lehden haastattelussa, että hänen piirroksensa tulkitaan usein väärin. Pushead itse sanoutui irti kaikesta väkivallan ihannoimisesta. Hän perusteli aihevalintojaan toteamalla, että kauhulla sai vangittua ihmisten huomion.

Punk- ja metallimusiikin lisäksi Pusheadin vaikutus on ollut 1980-luvun skeittikulttuurissa huikea: lähes kaikki 1980-luvun lopun kuvitetut amerikkalaiset rullalaudat hyödynsivät Pusheadin grafiikkaa. Etenkin Trasher-lehden logosta tuli yhden ajanjakson ja elämäntavan symboli, jota näkee yhä myös Tampereen katukuvassa.

Fortsätt läs mer
0 Kommentarer
  0 Kommentarer
maj
24

Postimerkkien ‘kermaa’ Postimuseossa ja muita tunnettuja postimerkkejä

Case 7a Blk 4 penny black Pl 6

Postimuseossa on toukokuun ajan ollut esillä eräitä maailman tunnetuimpia postimerkkejä. Näyttely liittyy Finlandia 2017 -postimerkkinäyttelyyn, joka on tämän vuoden tärkein eurooppalainen filateliatapahtuma.

Kuningatar Viktoriaa voisi hyvällä syyllä kutsua kaikkien postimerkkien äidiksi, sillä hänen sivuprofiilinsa koristaa maailman ensimmäistä postimerkkiä eli Penny Blackiä. Merkki on ikoninen, mutta sen maine ei perustu niinkään harvinaisuuteen kuin historialliseen asemaan. Teollisen ajan viestinnän mullistaneen keksinnön syntyä ja alkuvaiheita kuvittavat näyttelyssä ainutlaatuiset kohteet kuningatar Elisabet II:n yksityisestä postimerkkikokoelmasta. Vaikka Penny Black ei postimerkkinä olekaan erityisen harvinainen, se on kuitenkin filatelian ylhäisaatelia.

Mauritius V164 3 1847 unused 2d Post Office

Toinen esillä oleva kuuluisuus, Blue Mauritius eli Mauritiuksen sininen kahden pennyn Post Office -merkki, sen sijaan on harvinainen. Mauritiuksen ensimmäisiä postimerkkejä painettiin vuonna 1847 vain 500 kappaletta alkuperäisessä asussaan, ja niitä tunnetaan tällä hetkellä käyttämättöminä vain neljä kappaletta. Myös sen sisarmerkki eli yhden pennyn punainen on jokseenkin yhtä harvinainen. Näihin merkkeihin on myös liitetty erityinen tarina, mikä on lisännyt mielenkiintoa niitä kohtaan. Tarina kertoo, että merkkien valmistusta olisi kiirehditty, jotta kuvernöörin vaimo olisi saanut ne käyttöönsä tanssiaiskutsuja varten. Olipa tarina totta tai ei, sen merkeille tuoma lisäarvo on omiaan lisäämään niiden kiinnostavuutta.
Edellä mainitut postimerkit ovat siis Postimuseon näyttelyssä lainassa kuninkaallisesta postimerkkikokoelmasta, jonka pani alulle jo kuningatar Elisabetin isoisä Yrjö V 1800-luvun lopulla. Osittain asemansa, mutta myös tietämyksensä ansiosta hän onnistui hankkimaan jo varhaisessa vaiheessa kokoelmaansa harvinaisia ja merkittäviä kohteita. Se onkin kattavuudessaan ainutlaatuinen Ison-Britannian ja sen entisten siirtomaiden postimerkkien kokoelma. Näyttelyssä on esillä myös muita erikoisia ja erityisiä postimerkkejä kuninkaallisesta kokoelmasta. Niihin ja niiden syntytarinoihin ehtii siis vielä tutustua tämän viikon aikana Postimuseossa.

Muita kuuluisia postimerkkejä ja tarinoita

British Guiana 1c

Lähes täydellisen kuninkaallisen kokoelman luultavasti ainoa mainittava aukko on se tämän hetken ehkä kuuluisin - ja tiettävästi myös kallein - postimerkki, Brittiläisen Guianan 1 centin magenta vuodelta 1856. Niitä ei tiedetä säilyneen kuin yksi kappale. Alkujaan merkki oli tarkoitettu tilapäiseksi ratkaisuksi, koska postimerkit pääsivät loppumaan ennen uuden lähetyksen saapumista Englannista. Merkkejä painatettiin paikallisen sanomalehden kirjapainossa. Tilauksen tehnyt postimestari piti kuitenkin painoasua niin kehnona, että hän määräsi virkailijat signeeraamaan merkit aitouden varmistamiseksi. Virkailijan nimikirjaimet ovatkin hallitsevin elementti muuten melko haalealla merkillä. Sen taakse ovat omat tunnuksensa kirjanneet jotkut merkin entisistä omistajista kuten Philipp von Ferrary ja Arthur M. Hind sekä yhtenä viimeisimmistä John E. Du Pont, taposta tuomittuna vankilassa viime vuotensa viettänyt kuuluisan teollisuussuvun vesa. Hänen kuolemansa jälkeen merkin osti kuuluisa kenkäsuunnittelija Stuart A. Weitzman huutokaupassa vuonna 2014 lähes 9,5 miljoonalla dollarilla. ”Punainen postimerkki” on tällä hetkellä näytteillä Yhdysvalloissa, Washingtonissa sijaitsevassa Smithsonian instituutin Postimuseossa.

Keltainen kummitus

Hintaennätystä piti aiemmin pitkään hallussaan Ruotsin ”keltainen kummitus” eli 3 killingin keltainen vuodelta 1855. Merkin kuuluisi olla vihreä, mutta virhe syntyi ilmeisesti siten, että kesken painotyön jouduttiin korjaamaan 8 killingin keltaisten merkkien ladelmaa. Tällöin arkkiin tuli erehdyksessä yksi 3 killingin painokuvake. Keltaista 3 killingin merkkiä tunnetaan vain yksi kappale. Viimeisin tiedossa ollut ostohinta merkistä oli noin 2 miljoonaa euroa. Sittemmin sen hankki kreivi Gustaf Douglas takaisin Ruotsiin pari vuotta sitten, mutta myyntihintaa ei ole kerrottu julkisuuteen. Molempien edellä mainittujen harvinaisuuksien löytötarinaan liittyy postimerkkeilyä harrastanut nuori mies, joka penkoessaan suvun vanhoja kirjekuoria oli tehnyt erikoisen löydön. Nuorukaiset eivät kuitenkaan ymmärtäneet löytöjensä merkitystä vaan myivät kummalliset merkkinsä eteenpäin pientä korvausta vastaan.

Two Cent Hawaiian Missionary

Suuriin harvinaisuuksiin kuuluvat myös ne muutamat tunnetut Hawaijin kuningaskunnan ensimmäiset 2 centin postimerkit, joita kutsutaan lähetyssaarnaajamerkeiksi (Missionaries), koska ensimmäiset merkit löydettiin lähetyssaarnaajien kirjeenvaihdosta. Kerrotaan, että vuonna 1892 eräs intohimoinen keräilijä surmasi merkin omistajan saadakseen postimerkin haltuunsa.

Monista muistakin merkeistä kerrotaan mielenkiintoisia tarinoita. Kuuluisien postimerkkien lisäksi filatelian maailmassa kerrotaan tarinoita myös kuuluisista keräilijöistä. Osa niistä on myös traagisia, ja osassa tarinoista tragediaan on ollut syypäänä postimerkki. Tai oikeammin niiden ihmisissä herättämät intohimot.

Näyttely Ensimmäiset postimerkit – The First Stamps. Helmiä kuningatar Elisabet II:n ja Postimuseon kokoelmista – Gems from the collections of Queen Elizabeth II and the Finnish Postal Museum, avoinna 28.5.2017 asti museokeskus Vapriikissa.

FINLANDIA 2017 -näyttely Tampere-talossa 24.5.-28.5.2017. http://www.finlandia2017.fi


Fortsätt läs mer
0 Kommentarer
  0 Kommentarer
maj
02

Torven toitotusta

Torven toitotusta

Torvella on ollut Postin historiassa tärkeä merkitys sekä käyttöesineenä että tunnuksena. Torvella ilmoitettiin postin saapumisesta ja jo ensimmäisessä 1600-luvun postinkantajan vaakunamerkissä näkyi torvi.

Torvella on pitkä historia. Jo Rooman valtakunnassa yli 2000 vuotta sitten kuolleet gladiaattorit vedettiin Colosseumilta torvimusiikin saattelemina. Postitorvi kehittyi roomalaisten valmistamasta cornusta. Keskiajalla muun muassa portinvartijat ja yövahdit ilmoittivat eläinten sarvista tehdyillä torvilla tulipaloista ja muista vaaroista.

Myös paimenten ja metsästäjien torvet olivat sarvesta valmistettuja. Hollannissa leipureilla oli tapana ilmoittaa uunituoreista leivonnaisista torvella. 1400-luvulla torvia käyttivät myös ratsastavat sanansaattajat sekä teurastajat, jotka ilmoittivat torven törähdyksellä saapumisestaan kaupunkiin tai kylään. Liikkuvan ammattinsa takia teurastajat kuljettivat myös mukanaan postia.

sarvitorvi

Itävallassa syntyi kruununmaiden posti vuonna 1494. Sen hallinta periytyi Thurn und Taxis suvulle. Franz von Taxis sai idean teurastajilta varustaa omatkin postinkuljettajansa kiiltävillä messinkitorvilla. Pian Taxis-suku halusi korostaa omaa virallista asemaansa verrattuna teurastajiin ja sanasaattajiin ja vaati yksinoikeutta torven käyttöön. Alkoi pitkällinen riita, joka päättyi Taxis-suvun voittoon. Muita kiellettiin sakon uhalla käyttämästä torvea merkin antoon.

Vanha hokema ”Pois pois postin tieltä posti se kulkee keskellä tietä” on perua siitä, että postitorven käyttäjille piti antaa vapaa kulku teillä. Torven käyttöön liittyi muitakin etuuksia, kuten sulkupuomeilla ei tarvinnut maksaa tietulleja, lauttureiden piti kuljettaa posti maksutta jokien yli ja kaupunkien portit piti avata postinkuljettajille öisinkin.

Torveilevat postitalonpojat

Osittain Keski-Euroopasta saadun mallin mukaan Ruotsiin perustettiin postilaitos vuonna 1636. Suomeen toiminta ulottui vuonna 1638. Jo ensimmäisessä postiasetuksessa postinkuljettajan varusteisiin määrättiin kuuluvaksi postitorvi kaulaan, vaakunamerkki rintaan ja keihäs. Postinkuljetus määrättiin talonpoikien hoidettavaksi. Posti kulki ketjuna talosta taloon ja postitalonpojan olikin postitaloa lähestyessään ilmoitettava saapumisestaan torven törähdyksellä, jotta talossa olijat osasivat varautua postin vaihtoon kiireen vilkkaan.

Postitorvi sai virallisen aseman myös postivaakunassa, jossa oli koristelehvien keskellä soikeassa kentässä kolme kruunua ja niiden alla postitorvi. Näin torvesta tuli käyttöesineen lisäksi osa postin tunnusta.

tunnus

Postitalonpoikien oli määrä saada varusteensa kruunulta, mutta hallitus noudatti huonosti antamiaan määräyksiä. Esimerkiksi Viipurin läänin postitalonpojat valittivat, ettei heillä ollut vaakunaa eikä postitorvea vaan pelkästään ”tuohella kääritty puunkappale”. Tästä syystä vastaantulijat eivät kunnioittaneet heitä ja ajoivat tieltä pois. Siksi syntyikin usein tappeluita. 1600-luvun lopussa postitalonpoikien piti itse ryhtyä maksamaan tarvitsemansa postiaseet ja -torvet. Tuskin kukaan kykeni hankkimaan itsellensä messinkistä postitorvea.

Valtakunnan päälinjoilla torvia kuitenkin käytettiin. Torvien kehittyessä myös niillä soitetut signaalit monipuolistuivat. Vuonna 1718 kuningas Kaarle XII määräsi kuusi erilaista signaalia postille. Postiljoonin oli soitettava torvea sen mukaan, millaista postia hän kuljetti. Samalta vuodelta olevassa postinkuljettajan virkamerkissä ratsastava postiljooni puhaltaa messinkiseen postitorveen.

Käyttöesineestä tunnukseksi

Suomi liitettiin autonomisena osana Venäjään 1809 ja Suomi sai samalla oman postihallinnon. Ensimmäisenä ylipostitirehtöörinä aloittanut Gustaf Ladau painatti postinkuljetukseen liittyvät ohjeet myös suomeksi. Siellä oli maininta ”postimerkki rinnassa ja postisarvi myötänsä, johon hän puhaldaa, koska joku händä wastaan tulee”. Ladaun myötä myös hankittiin uusia postitorvia, koska Ruotsin vallan ajalta olevat olivat pahasti kuluneita ja osa kadonneita. Uusia torvia hankittiin vielä vuonna 1852.

Ylipostitirehtöörinä toiminut Aleksander Wulffert oli tunnettu taiteellisista harrastuksistaan. Hän kiinnitti huomiota postitorven toitotusten sointuvuuteen. Hänen mielestään postiljoonien olisi pitänyt puhaltaa torviin musikaalisesti. Siksi hän ehdotti, että kymmenelle postiljoonille annettaisiin soiton opetusta ja opetusta saaneet voisivat puolestaan siirtää taitonsa koko postiljoonikunnalle. Senaatti hylkäsi kuitenkin ehdotuksen.

Torven merkitys käyttöesineenä alkoi vähentyä 1800-luvun loppupuolella, kun uudet kuljetusmuodot junat, höyrylaivat ja siirtyminen urakoitsijajärjestelmään vähenisivät tarvetta käyttää postitorvea. Postinkuljettajan virkamerkissä torvi kuitenkin säilyi. Ruotsin vallan ajalta olevat kolme kruunua korvautuivat Venäjän kaksipäisellä Kotkalla, ja sen alla komeili yksinäinen postitorvi. Pian Postin tunnusta alettiin käyttää myös postikonttoreiden mainoskilvissä.

1800-luvun puolivälissä alkoi yksittäistä torvea esittävän tunnuksen rinnalla esiintyä myös ristikkäin aseteltuja postitorvia kaksoiskotkan alla muun muassa postiljoonien virkalakeissa ja Suomen ensimmäisissä ns. ovaalimerkeissä. Ristikkäiset postitorvet säilyivät myös itsenäisen Suomen Postin tunnuksena. Postitorvi koki itsenäisen Suomen aikana monta muodonmuutosta ja säilyi postin tunnuksessa aina vuoteen 2002 saakka. Lue lisää Postin tunnuksista tästä.

Fortsätt läs mer
0 Kommentarer
  0 Kommentarer
0
Shares