Siirry suoraan sisältöön Siirry etusivulle

Keräilijän painajainen löysi paikkansa postimerkkimaailmassa

Sanna Oikarinen

Kun omakuvapostimerkit tulivat markkinoille, alkoi keräilijöiden keskuudessa kova polemiikki puolesta ja vastaan – lähinnä vastaan. Pelättiin, että omakuvamerkit uhkaavat postimerkin arvostusta, ja niiden keräiltävyys koettiin ongelmalliseksi. Tänä päivänä keräilijät ovat löytäneet omakuvapostimerkkien positiiviset puolet ja teettävät niitä paljon itsekin.

Näin kaikki alkoi

Suomessa omakuvamerkeistä kokeiltiin vuonna 2000 jo muuallakin maailmalla nähtyä versiota, jossa postimerkin vieressä olleeseen kehykseen sai liimata omasta kuvasta tulostetun tarran. Merkkejä sai teettää tapahtumassa Joulupukin Pääpostissa Rovaniemellä tai Postimerkkimessuilla. Tapahtumien jälkeen kehitettiin paremmin saavutettava versio.

Postimerkkimessuilla vuonna 2000 teetetty omakuvapostimerkki

Vuonna 2003 omakuvapostimerkkien tilaus tuli mahdolliseksi ensin yrityksille, sitten vaiheittain myös yksityishenkilöille. Suomi oli ensimmäinen maa, jossa asiakkaille avautui mahdollisuus tilata omakuvapostimerkkejä omilta kotikoneiltaan. Sekin oli uutta, että asiakkaan oma kuva painettiin suoraan varsinaisen postimerkin kuva-aiheeksi.

Omakuvapostimerkin alkuaikoina aiheesta keskusteltiin vilkkaasti keräilylehdissä. Esimerkiksi lähes jokaisessa vuoden 2003 Filatelistissa aihetta sivuttiin joko pääkirjoituksessa, pikku-uutisessa tai lukijoiden kirjeissä. Huolta herätti keräilyn mahdottomuus; omakuvapostimerkkien todettiin rikkovan vanhaa sääntöä, jonka mukaan postimerkkien pitäisi olla kaikkien saatavilla. Teksteissä vilahtelivat myös monet muut uhkakuvat, kuten suomalaisen postimerkin arvostuksen väheneminen, kuva-aiheiden mauttomuus ja omakuvapostimerkkien jälleenmyyntihinnoittelu.

Kaikki eivät epäilleet omakuvamerkkien vaikutuksia postimerkkeilyyn

Osa filatelisteista näki omakuvapostimerkit mielenkiintoisena kohteena heti alkuunsa. Haastattelin Pargas Filatelister – Paraisten Filatelistien Klaus Juvasta tätä blogikirjoitusta varten. Hänen mielestään omakuvamerkkien keräilyarvo ja innostus keräilyyn on laantunut alkuvuosista: aluksi omakuvamerkkien teettäminen tuntui suorastaan ihmeelliseltä, mutta sittemmin ne ovat arkipäiväistyneet ja menettäneet keräilyarvoaan.

Todennäköisesti kukaan ei ole kerännyt yksinomaan omakuvapostimerkkikokoelmaa, mutta niillä saatetaan täydentää aihekokoelmaa. Täydennystä löytyy helposti arkkitehtuuri- tai paikkakakunta-aiheisiin: esimerkiksi erilaiset yhdistykset myyvät omaan paikkakuntaansa liittyviä merkkejä. Keräilyä rajoittaa etenkin se, että kenelläkään ei ole tilastoa painettujen omakuvapostimerkkien määrästä tai tietoa niiden mahdollisista ostopaikoista.

     
Paraisten Filatelistit ovat teettäneet parisen kymmentä Parais-aiheista omakuvapostimerkkiä. Myös Posti on julkaissut muutamia Parainen-postimerkkejä. Paraisten filatelistit tekivät 2017 postikortin, johon on painettu kaikki Parais-aiheiset postimerkit ja niiden kuvaamat kohteet kartalla. Paraisten omakuvamerkit ja postikortti on teetetty varojen keräämiseksi ja postimerkkeilyharrastuksen markkinoimiseksi paikkakunnalla. Omakuvamerkit ja kortin suunnittelu: Pargas Filatelister – Paraisten Filatelistit rf / Klaus Juvas, muut postimerkit Posti Group.

Omakuvapostimerkit ovat tulleet jäädäkseen

Posti on julkaissut alusta saakka omakuvapostimerkkitekniikalla valmistettuja omia yritysmerkkejään. Postin julkaisemat omakuvapostimerkit on luetteloitu myös Norma-postimerkkiluetteloon; tämä tekee niiden keräilystä helpompaa. Yksityisten ja yhdistysten teettämiä omakuvapostimerkkejä näkee silloin tällöin myynnissä myös verkkohuutokaupoissa.

Omakuvapostimerkkejä teetetään edelleen ahkerasti. Samat kuva-aiheet, kuten lapset ja lemmikit, ovat pysyneet suosituimpina vuodesta toiseen. Klaus Juvas kaipasi omakuvamerkkeihin hieman tuotekehittelyä: mahdollisuus lisätä tekstiä myös merkkien kehykseen ja repäisyviivat merkkien väliin esimerkkeinä mainitakseni. Mitä mieltä sinä olet omakuvapostimerkeistä tai haluaisitko kehittää niitä jotenkin? Millaisella kuvalla haluaisit teettää oman postimerkkisi?


   Tässä omakuvapostimerkissä hampaitaan esittelee kirjoittajan Onni-kissa!

Lue lisää

Tummahiuksinen nainen vaaleassa puserossaan ja kaulakorussaan.
Sanna Oikarinen Tutkija, filateeliset kokoelmat, postikorttikokoelmat, leimasinkokoelma
Uteliaana tutkijana Postimuseossa, vastuualueena erityisesti filateeliset kokoelmat sekä postikortti- ja leimasinkokoelmat. Olen kiinnostunut lähetysten tarinoista, postimerkkitaiteilijoiden luonnoksista ja postihistorian linkittymisestä maailmanhistoriaan. Postihistorian syövereissä vuodesta 2021!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Takaisin ylös