Siirry suoraan sisältöön Siirry etusivulle

Leimakirjatietokanta

Leimakirjatietokanta koostuu Postimuseossa säilytettävien alkuperäisten leimakirjojen sisältämistä leimapainanteista. Leimakirjat ovat suomalaisia postileimasimia valmistaneiden yritysten tuottamia ja ne sisältävät valmistettujen leimasimien painanteet niiden valmistumisjärjestyksessä. Leimakirjoja alettiin koota niin sanottujen venäläisleimojen käyttöönotosta 1893 alkaen.

Toistaiseksi tietokantaan on viety ensimmäisen leimakirjan sisältö, yli 1 500 leimapainannetta vuosilta 1893–1913. Sisältö kattaa suurimman osan venäläisleimoista.

Tietokantaan leimapainanteet on löytämisen helpottamiseksi tuotu yksittäisten leimojen tietueina ja kuvina. Leimoja voi hakea leiman kaaren tekstin sekä nykymuotoon normalisoitujen postitoimipaikkojen nimien mukaan. Normalisointi on tehty vain paikannimimuodoille, jotka ovat muuttuneet leimojen aikaisesta. Lisäksi suomen- tai ruotsinkieliset toimipaikannimet on lisätty niiden leimojen kohdalla, joiden kaaren tekstistä ne puuttuvat. Näin yhdellä suomen- tai ruotsinkielisellä nimihaulla saa esiin samaan paikkakuntaan liittyvät leimat riippumatta kaaren tekstistä.

Tietokanta on koottu yhteistyössä leima-asiantuntija Kari Väkeväisen kanssa. Otamme mielellämme vastaan ehdotuksia palvelun kehittämiseksi. Niitä voi lähettää osoitteeseen kirjasto@postimuseo.fi

KuvaLeimatyyppiKaaren tekstiNimi suomeksiNimi ruotsiksiPäiväys
528201_001_01.jpgVenäläisleimaHALIKKO1893HALIKKO
528301_001_02.jpgVenäläisleimaKIIKKA1893KIIKKA
528401_001_03.jpgVenäläisleimaLUUMÄKI1893LUUMÄKI
528501_001_04.jpgVenäläisleimaVÄHÄKYRÖ1893VÄHÄKYRÖ
528601_001_05.jpgVenäläisleimaFREDRIKSHAMNHamina1893FREDRIKSHAMN
528701_001_06.jpgVenäläisleimaJEPPOJepua1893JEPPO
528801_001_07.jpgVenäläisleimaHERRALA1893HERRALA
528901_001_08.jpgVenäläisleimaSYSMÄ1893SYSMÄ
529001_001_09.jpgVenäläisleimaLAIHELALaihia1893LAIHELA
529101_001_10.jpgVenäläisleimaKARISKarjaa1893KARIS
529201_001_11.jpgVenäläisleimaHYVINGEHyvinkää1893HYVINGE
529301_001_12.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.No 131893K.P.XP.No 13
529401_001_13.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.No 131893K.P.XP.No 13
529501_001_14.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.No 141893K.P.XP.No 14
529601_001_15.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.No 141893K.P.XP.No 14
529701_001_16.jpgVenäläisleimaALHO1893ALHO
529801_002_01.jpgVenäläisleimaELISENVAARA?ELISENVAARA
529901_002_02.jpgVenäläisleimaHIITOLA R.A.1893HIITOLA R.A.
530001_002_03.jpgVenäläisleimaIHALA1893IHALA
530101_002_04.jpgVenäläisleimaKUOKKANIEMI1893KUOKKANIEMI
530201_002_05.jpgVenäläisleimaOJAJÄRVI1893OJAJÄRVI
530301_002_06.jpgVenäläisleimaSAIRALA1893SAIRALA
530401_002_07.jpgVenäläisleimaHIITOLA K.K.1893HIITOLA K.K.
530501_002_08.jpgVenäläisleimaPÖYTYÄ1893PÖYTYÄ
530601_002_09.jpgVenäläisleimaYLÖJÄRVI1893YLÖJÄRVI
530701_002_10.jpgVenäläisleimaHANGÖHanko?HANGÖ
530801_002_11.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.No 51893K.P.XP.No 5
530901_002_12.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.No 61893K.P.XP.No 6
531001_002_13.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.No 61893K.P.XP.No 6
531101_002_14.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.No 6?K.P.XP.No 6
531201_002_15.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.No 71893K.P.XP.No 7
531301_002_16.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.No 71893K.P.XP.No 7
531401_003_01.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.No 81893K.P.XP.No 8
531501_003_02.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.No 81893K.P.XP.No 8
531601_003_03.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.No 91893K.P.XP.No 9
531701_003_04.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.No 91893K.P.XP.No 9
531801_003_05.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.No 101893K.P.XP.No 10
531901_003_06.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.No 101893K.P.XP.No 10
532001_003_07.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.No 111893K.P.XP.No 11
532101_003_08.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.No 111893K.P.XP.No 11
532201_003_09.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.No 121893K.P.XP.No 12
532301_003_10.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.No 121893K.P.XP.No 12
532401_003_11.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.k.H-H.1893Postilj.k.H-H.
532501_003_12.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.k.H-H.?Postilj.k.H-H.
532601_003_13.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.k.Ö-N.1893Postilj.k.Ö-N.
532701_003_14.jpgVenäläisleimaHELSINKI - HELSINGFORS1893HELSINKIHELSINGFORS
532801_003_14.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.No 21K.P.XP.No 21
532901_003_15.jpgVenäläisleimaHELSINKI - HELSINGFORS1893HELSINKIHELSINGFORS
533001_003_15.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.No 22K.P.XP.No 22
533101_003_16.jpgVenäläisleimaHELSINKI H:o l. - HELSINGFORS F.I.1893HELSINKI H:o l.HELSINGFORS F.I.
533201_003_16.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.No 23K.P.XP.No 23
533301_004_01.jpgVenäläisleimaHELSINKI - HELSINGFORSHELSINKIHELSINGFORS
533401_004_02.jpgVenäläisleimaHELSINKI.H:o.II. - HELSINGFORS.F.II.HELSINKI.H:o.II.HELSINGFORS.F.II.
533501_004_03.jpgVenäläisleimaHELSINKI.As. - HELSINGFORS.B.HELSINKI.As.HELSINGFORS.B.
533601_004_04.jpgVenäläisleimaHELSINKI - HELSINGFORSHELSINKIHELSINGFORS
533701_004_05.jpgVenäläisleimaHELSINKI - HELSINGFORSHELSINKIHELSINGFORS
533801_004_06.jpgVenäläisleimaHELSINKI - HELSINGFORSHELSINKIHELSINGFORS
533901_004_07.jpgVenäläisleimaHELSINKI - HELSINGFORSHELSINKIHELSINGFORS
534001_004_08.jpgVenäläisleimaHELSINKI - HELSINGFORSHELSINKIHELSINGFORS
534101_004_09.jpgVenäläisleimaHELSINKI - HELSINGFORSHELSINKIHELSINGFORS
534201_004_10.jpgVenäläisleimaHELSINKI - HELSINGFORSHELSINKIHELSINGFORS
534301_004_11.jpgVenäläisleimaBERGHÄLLKallioBERGHÄLL
534401_004_12.jpgVenäläisleimaWIIPURI - VIBORGViipuriWIIPURIVIBORG
534501_004_13.jpgVenäläisleimaWIIPURI - VIBORGViipuriWIIPURIVIBORG
534601_004_14.jpgVenäläisleimaWIIPURI - VIBORGViipuriWIIPURIVIBORG
534701_004_15.jpgVenäläisleimaWIIPURI - VIBORGViipuriWIIPURIVIBORG
534801_004_16.jpgVenäläisleimaWIIPURI - VIBORGViipuriWIIPURIVIBORG
534901_005_01.jpgVenäläisleimaWIIPURI - VIBORGViipuriWIIPURIVIBORG
535001_005_02.jpgVenäläisleimaWIIPURI - VIBORGViipuriWIIPURIVIBORG
535101_005_03.jpgVenäläisleimaWIIPURI - VIBORGViipuriWIIPURIVIBORG
535201_005_04.jpgVenäläisleimaWIIPURI.AS. - VIBORG.B.ViipuriWIIPURI.AS.VIBORG.B.
535301_005_05.jpgVenäläisleimaBJÖRNEBORG - PORIBJÖRNEBORGPORI
535401_005_06.jpgVenäläisleimaBJÖRNEBORG - PORIBJÖRNEBORGPORI
535501_005_07.jpgVenäläisleimaBJÖRNEBORG - PORIBJÖRNEBORGPORI
535601_005_08.jpgVenäläisleimaBJÖRNEBORG - PORIBJÖRNEBORGPORI
535701_005_09.jpgVenäläisleimaAHLAINENAHLAINEN
535801_005_10.jpgVenäläisleimaNAKKILANAKKILA
535901_005_11.jpgVenäläisleimaNORMARKKUNoormarkkuNORMARKKU
536001_005_12.jpgVenäläisleimaULVILAULVILA
536101_005_13.jpgVenäläisleimaBORGÅ - PORVOOBORGÅPORVOO
536201_005_14.jpgVenäläisleimaBORGÅ - PORVOOBORGÅPORVOO
536301_005_15.jpgVenäläisleimaBRAHESTAD - RAAHEBRAHESTAD - RAAHE
536401_005_16.jpgVenäläisleimaEKENÄS - TAMMISAARIEKENÄSTAMMISAARI
536501_005_17.jpgVenäläisleimaFREDRIKSHAMN - HAMINAFREDRIKSHAMNHAMINA
536601_005_18.jpgVenäläisleimaFREDRIKSHAMN - HAMINAFREDRIKSHAMNHAMINA
536701_005_19.jpgVenäläisleimaGAMLAKARLEBY - KOKKOLAKarlebyGAMLAKARLEBYKOKKOLA
536801_005_20.jpgVenäläisleimaHANGÖ - HANKOHANGÖHANKO
536901_005_21.jpgVenäläisleimaHANGÖ - HANKOHANGÖHANKO
537001_005_22.jpgVenäläisleimaHEINOLAHEINOLA
537101_005_23.jpgVenäläisleimaJAKOBSTAD - PIETARSAARIJAKOBSTADPIETARSAARI
537201_005_24.jpgVenäläisleimaJOENSUUJOENSUU
537301_005_25.jpgVenäläisleimaJOENSUUJOENSUU
537401_006_01.jpgVenäläisleimaJYVÄSKYLÄJYVÄSKYLÄ
537501_006_02.jpgVenäläisleimaJYVÄSKYLÄJYVÄSKYLÄ
537601_006_03.jpgVenäläisleimaKAJAANI - KAJANAKAJAANIKAJANA
537701_006_04.jpgVenäläisleimaHYRYNSALMIHYRYNSALMI
537801_006_05.jpgVenäläisleimaRISTIJÄRVIRISTIJÄRVI
537901_006_06.jpgVenäläisleimaKASKÖ - KASKINENKASKÖKASKINEN
538001_006_07.jpgVenäläisleimaKEMIKEMI
538101_006_08.jpgVenäläisleimaKEXHOLM - KÄKISALMIKEXHOLMKÄKISALMI
538201_006_09.jpgVenäläisleimaKOTKAKOTKA
538301_006_10.jpgVenäläisleimaKOTKAKOTKA
538401_006_11.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.k.K-K.Postilj.k.K-K.
538501_006_12.jpgVenäläisleimaKUOPIOKUOPIO
538601_006_13.jpgVenäläisleimaKUOPIO.As. - KUOPIO.B.KUOPIO.As.KUOPIO.B.
538701_006_14.jpgVenäläisleimaKRISTIINA - KRISTINESTADKristiinankaupunkiKRISTIINAKRISTINESTAD
538801_006_15.jpgVenäläisleimaLOVIISA - LOVISALOVIISALOVISA
538901_006_16.jpgVenäläisleimaISOJOKIISOJOKI
539001_006_17.jpgVenäläisleimaKARIJOKIKARIJOKI
539101_006_18.jpgVenäläisleimaMARIEHAMNMaarianhaminaMARIEHAMN
539201_006_19.jpgVenäläisleimaNIKOLAINKAUPUNKI - NIKOLAISTADVaasaVasaNIKOLAINKAUPUNKINIKOLAISTAD
539301_006_20.jpgVenäläisleimaNIKOLAINKAUPUNKI - NIKOLAISTADVaasaVasaNIKOLAINKAUPUNKINIKOLAISTAD
539401_006_21.jpgVenäläisleimaNIKOLAINKAUPUNKI - NIKOLAISTADVaasaVasaNIKOLAINKAUPUNKINIKOLAISTAD
539501_006_22.jpgVenäläisleimaNIKOLAINKAUPUNKI - NIKOLAISTADVaasaVasaNIKOLAINKAUPUNKINIKOLAISTAD
539601_006_23.jpgVenäläisleimaBRÄNDÖPalosaariBRÄNDÖ
539701_006_24.jpgVenäläisleimaREPLOTRaippaluotoREPLOT
539801_006_25.jpgVenäläisleimaNYKARLEBY - UUSIKAARLEPYYNYKARLEBY - UUSIKAARLEPYY
539901_007_01.jpgVenäläisleimaNYSLOTT - SAVONLINNANYSLOTTSAVONLINNA
540001_007_02.jpgVenäläisleimaNYSTAD - UUSIKAUPUNKINYSTADUUSIKAUPUNKI
540101_007_03.jpgVenäläisleimaHINNERJOKIHINNERJOKI
540201_007_04.jpgVenäläisleimaHONKILAHTIHONKILAHTI
540301_007_05.jpgVenäläisleimaPYHÄMAAPYHÄMAA
540401_007_06.jpgVenäläisleimaNÅDENDAL - NAANTALINÅDENDAL - NAANTALI
540501_007_07.jpgVenäläisleimaRAUMO - RAUMARAUMORAUMA
540601_007_08.jpgVenäläisleimaEURAJOKIEURAJOKI
540701_007_09.jpgVenäläisleimaSALOSALO
540801_007_10.jpgVenäläisleimaKIIKALAKIIKALA
540901_007_11.jpgVenäläisleimaMUURLAMUURLA
541001_007_12.jpgVenäläisleimaPERTTELIS:t BertilsPERTTELI
541101_007_13.jpgVenäläisleimaS:T MICHEL - MIKKELIS:T MICHELMIKKELI
541201_007_14.jpgVenäläisleimaS:T MICHEL - MIKKELIS:T MICHELMIKKELI
541301_007_15.jpgVenäläisleimaANTTOLAANTTOLA
541401_007_16.jpgVenäläisleimaSORDAVALA - SORTAVALASORDAVALASORTAVALA
541501_007_17.jpgVenäläisleimaSORDAVALA - SORTAVALASORDAVALASORTAVALA
541601_007_18.jpgVenäläisleimaSVEABORG - WIAPORISuomenlinnaSVEABORGWIAPORI
541701_007_19.jpgVenäläisleimaTAMPERE - TAMMERFORSTAMPERETAMMERFORS
541801_007_20.jpgVenäläisleimaTAMPERE - TAMMERFORSTAMPERETAMMERFORS
541901_007_21.jpgVenäläisleimaTAMPERE - TAMMERFORSTAMPERETAMMERFORS
542001_007_22.jpgVenäläisleimaTAMPERE - TAMMERFORSTAMPERETAMMERFORS
542101_007_23.jpgVenäläisleimaTAMPERE.As. - TAMMERFORS.B.TAMPERE.As.TAMMERFORS.B.
542201_007_24.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.k.T-H.Postilj.k.T-H.
542301_007_25.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.k.T-T.Postilj.k.T-T.
542401_008_01.jpgVenäläisleimaTAVASTEHUS - HÄMEENLINNATAVASTEHUSHÄMEENLINNA
542501_008_02.jpgVenäläisleimaTAVASTEHUS - HÄMEENLINNATAVASTEHUSHÄMEENLINNA
542601_008_03.jpgVenäläisleimaTAVASTEHUS - HÄMEENLINNATAVASTEHUSHÄMEENLINNA
542701_008_04.jpgVenäläisleimaTAVASTEHUS - HÄMEENLINNATAVASTEHUSHÄMEENLINNA
542801_008_05.jpgVenäläisleimaHAUHOHAUHO
542901_008_06.jpgVenäläisleimaRENKORENKO
543001_008_07.jpgVenäläisleimaTORNEÅ - TORNIOTORNEÅTORNIO
543101_008_08.jpgVenäläisleimaKARUNKIKARUNKI
543201_008_09.jpgVenäläisleimaULEÅBORG - OULUULEÅBORGOULU
543301_008_10.jpgVenäläisleimaULEÅBORG - OULUULEÅBORGOULU
543401_008_11.jpgVenäläisleimaULEÅBORG - OULUULEÅBORGOULU
543501_008_12.jpgVenäläisleimaULEÅBORG.B. - OULU.As.ULEÅBORG.B.OULU.As.
543601_008_12.jpgVenäläisleimaUTAJÄRVIUTAJÄRVI
543701_008_13.jpgVenäläisleimaHAUKIPUDASHAUKIPUDAS
543801_008_14.jpgVenäläisleimaKIIMINKIKIIMINKI
543901_008_15.jpgVenäläisleimaKUIVANIEMIKUIVANIEMI
544001_008_17.jpgVenäläisleimaWAALAVaalaWAALA
544101_008_18.jpgVenäläisleimaWILLMANSTRAND - LAPPEENRANTAVillmanstrandWILLMANSTRANDLAPPEENRANTA
544201_008_19.jpgVenäläisleimaWILLMANSTRAND - LAPPEENRANTAVillmanstrandWILLMANSTRANDLAPPEENRANTA
544301_008_20.jpgVenäläisleimaSIMOLASIMOLA
544401_008_21.jpgVenäläisleimaHEINJOKIHEINJOKI
544501_008_22.jpgVenäläisleimaHIEKKAHIEKKA
544601_008_23.jpgVenäläisleimaKAVANTSAARIKAVANTSAARI
544701_008_24.jpgVenäläisleimaNUIJAMAANUIJAMAA
544801_008_25.jpgVenäläisleimaTALITALI
544901_009_01.jpgVenäläisleimaÅBO - TURKUÅBOTURKU
545001_009_02.jpgVenäläisleimaÅBO - TURKUÅBOTURKU
545101_009_03.jpgVenäläisleimaÅBO - TURKUÅBOTURKU
545201_009_04.jpgVenäläisleimaÅBO - TURKUÅBOTURKU
545301_009_05.jpgVenäläisleimaÅBO - TURKUÅBOTURKU
545401_009_06.jpgVenäläisleimaÅBO - TURKUÅBOTURKU
545501_009_07.jpgVenäläisleimaÅBO - TURKUÅBOTURKU
545601_009_08.jpgVenäläisleimaÅBO - TURKUÅBOTURKU
545701_009_09.jpgVenäläisleimaÅBO.B. - TURKU.As.ÅBO.B.TURKU.As.
545801_009_10.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.k.Å-T.Postilj.k.Å-T.
545901_009_11.jpgVenäläisleimaBRÄNDÖ-ÅLANDBRÄNDÖ-ÅLAND
546001_009_12.jpgVenäläisleimaKARUNAKARUNA
546101_009_13.jpgVenäläisleimaKIVIMAAKIVIMAA
546201_009_14.jpgVenäläisleimaLEMULEMU
546301_009_15.jpgVenäläisleimaLOKALAHTILOKALAHTI
546401_009_16.jpgVenäläisleimaNOUSIAINENNOUSIAINEN
546501_009_17.jpgVenäläisleimaALASTAROALASTARO
546601_009_18.jpgVenäläisleimaALAVUS k.k.ALAVUS k.k.
546701_009_19.jpgVenäläisleimaASKOLAASKOLA
546801_009_20.jpgVenäläisleimaAURAAURA
546901_009_21.jpgVenäläisleimaANTREA k.k.ANTREA k.k.
547001_009_22.jpgVenäläisleimaBROMARFBromarvBROMARF
547101_009_23.jpgVenäläisleimaDALSBRUKTaalintehdasDALSBRUK
547201_009_24.jpgVenäläisleimaHIITTISHiittinenHitisHIITTIS
547301_009_25.jpgVenäläisleimaTAAVETTITAAVETTI
547401_010_01.jpgVenäläisleimaDEGERBY-ÅLANDDEGERBY-ÅLAND
547501_010_02.jpgVenäläisleimaDICKURSBYTikkurilaDICKURSBY
547601_010_03.jpgVenäläisleimaECKERÖECKERÖ
547701_010_04.jpgVenäläisleimaÄTSÄRIÄhtäriEtseriÄTSÄRI
547801_010_05.jpgVenäläisleimaEURA p.EURA p.
547901_010_06.jpgVenäläisleimaEVOEVO
548001_010_07.jpgVenäläisleimaINARIINARI
548101_010_08.jpgVenäläisleimaTOHMAJÄRVITOHMAJÄRVI
548201_010_09.jpgVenäläisleimaKIIHTELYSVAARAKIIHTELYSVAARA
548301_010_10.jpgVenäläisleimaTRÅNGSUND - UURAAUurasTRÅNGSUNDUURAA
548401_010_11.jpgVenäläisleimaPARIKKALAPARIKKALA
548501_010_12.jpgVenäläisleimaSIEVISIEVI
548601_010_13.jpgVenäläisleimaSVARTÅMustioSVARTÅ
548701_010_14.jpgVenäläisleimaDEGERBY-NYLANDDEGERBY-NYLAND
548801_010_15.jpgVenäläisleimaSJUNDEÅSiuntioSJUNDEÅ
548901_010_16.jpgVenäläisleimaHOVINMAAHOVINMAA
549001_010_17.jpgVenäläisleimaIMATRAIMATRA
549101_010_18.jpgVenäläisleimaHARTOLAHARTOLA
549201_010_19.jpgVenäläisleimaJOKELAJOKELA
549301_010_20.jpgVenäläisleimaJÄRVELÄJÄRVELÄ
549401_010_21.jpgVenäläisleimaKALAJOKIKALAJOKI
549501_010_22.jpgVenäläisleimaKAUSALAKAUSALA
549601_010_23.jpgVenäläisleimaKITTILÄKITTILÄ
549701_010_24.jpgVenäläisleimaENONTEKIÄEnontekiöENONTEKIÄ
549801_010_25.jpgVenäläisleimaHAAPAJÄRVIHAAPAJÄRVI
549901_011_01.jpgVenäläisleimaREISJÄRVIREISJÄRVI
550001_011_02.jpgVenäläisleimaIMPILAHTIIMPILAHTI
550101_011_03.jpgVenäläisleimaKORPISELKÄKORPISELKÄ
550201_011_04.jpgVenäläisleimaSOANLAHTISOANLAHTI
550301_011_05.jpgVenäläisleimaKOUVOLAKOUVOLA
550401_011_06.jpgVenäläisleimaMUONIOMUONIO
550501_011_07.jpgVenäläisleimaMÄNTSÄLÄMÄNTSÄLÄ
550601_011_08.jpgVenäläisleimaMALMMalmiMALM
550701_011_09.jpgVenäläisleimaMUSTAMÄKIMUSTAMÄKI
550801_011_10.jpgVenäläisleimaMYLLYMÄKIMYLLYMÄKI
550901_011_11.jpgVenäläisleimaMÄNTYHARJU k.k.MÄNTYHARJU k.k.
551001_011_12.jpgVenäläisleimaMÄNTYHARJU R.a.MÄNTYHARJU R.a.
551101_011_13.jpgVenäläisleimaNAGUNauvoNAGU
551201_011_14.jpgVenäläisleimaNILSIÄNILSIÄ
551301_011_15.jpgVenäläisleimaNIVALANIVALA
551401_011_16.jpgVenäläisleimaNUMMELANUMMELA
551501_011_17.jpgVenäläisleimaNURMIJÄRVINURMIJÄRVI
551601_011_18.jpgVenäläisleimaNURMONURMO
551701_011_19.jpgVenäläisleimaNÄRPESNärpiöNÄRPES
551801_011_20.jpgVenäläisleimaORAVAISOravainenORAVAIS
551901_011_21.jpgVenäläisleimaORAVIORAVI
552001_011_22.jpgVenäläisleimaORIMATTILAORIMATTILA
552101_011_23.jpgVenäläisleimaORISMALAORISMALA
552201_011_24.jpgVenäläisleimaOTAVAOTAVA
552301_011_25.jpgVenäläisleimaMUURUVESIMUURUVESI
552401_012_01.jpgVenäläisleimaPARGASParainenPARGAS
552501_012_02.jpgVenäläisleimaPARKANOPARKANO
552601_012_03.jpgVenäläisleimaPAROLAPAROLA
552701_012_04.jpgVenäläisleimaPERNIÖPERNIÖ
552801_012_05.jpgVenäläisleimaPERNÅPernajaPERNÅ
552901_012_06.jpgVenäläisleimaPETÄJÄVESIPETÄJÄVESI
553001_012_07.jpgVenäläisleimaPIEKSÄMÄKIPIEKSÄMÄKI
553101_012_08.jpgVenäläisleimaPIHLAJAVESIPIHLAJAVESI
553201_012_09.jpgVenäläisleimaPYHÄJOKIPYHÄJOKI
553301_012_10.jpgVenäläisleimaRAJAMÄKIRAJAMÄKI
553401_012_11.jpgVenäläisleimaRAUTJÄRVIRAUTJÄRVI
553501_012_12.jpgVenäläisleimaROVANIEMIROVANIEMI
553601_012_13.jpgVenäläisleimaRUOKOLAHTIRUOKOLAHTI
553701_012_14.jpgVenäläisleimaRUOVESIRUOVESI
553801_012_15.jpgVenäläisleimaRUUKKIRUUKKI
553901_012_16.jpgVenäläisleimaSIIKAJOKISIIKAJOKI
554001_012_17.jpgVenäläisleimaRÄFSÖ - REPOSAARIRÄFSÖREPOSAARI
554101_012_18.jpgVenäläisleimaPADASJOKIPADASJOKI
554201_012_19.jpgVenäläisleimaSAKKOLASAKKOLA
554301_012_20.jpgVenäläisleimaSORTANLAHTISORTANLAHTI
554401_012_21.jpgVenäläisleimaSAVITAIPALESAVITAIPALE
554501_012_22.jpgVenäläisleimaSIDEBYSiipyySIDEBY
554601_012_23.jpgVenäläisleimaSIMOLASIMOLA
554701_012_24.jpgVenäläisleimaSOMEROSOMERO
554801_012_25.jpgVenäläisleimaSOMERNIEMISOMERNIEMI
554901_013_01.jpgVenäläisleimaSOTKAMOSOTKAMO
555001_013_02.jpgVenäläisleimaSUINULASUINULA
555101_013_03.jpgVenäläisleimaSYDÄNMAASYDÄNMAA
555201_013_04.jpgVenäläisleimaSÄINIÖSÄINIÖ
555301_013_05.jpgVenäläisleimaTAVASTILATAVASTILA
555401_013_06.jpgVenäläisleimaTOBYTuovilaTOBY
555501_013_07.jpgVenäläisleimaTOIJALATOIJALA
555601_013_08.jpgVenäläisleimaTÖYSÄTÖYSÄ
555701_013_09.jpgVenäläisleimaUTSJOKIUTSJOKI
555801_013_10.jpgVenäläisleimaWIHANTIVihantiWIHANTI
555901_013_11.jpgVenäläisleimaWIIALAViialaWIIALA
556001_013_12.jpgVenäläisleimaWIITASAARIViitasaariWIITASAARI
556101_013_13.jpgVenäläisleimaWILLÄHTIVillähdeWILLÄHTI
556201_013_14.jpgVenäläisleimaWIROLAHTIVirolahtiWIROLAHTI
556301_013_15.jpgVenäläisleimaWOIKOSKIVoikoskiWOIKOSKI
556401_013_16.jpgVenäläisleimaWOLTTIVolttiWOLTTI
556501_013_17.jpgVenäläisleimaYLISTAROYLISTARO
556601_013_18.jpgVenäläisleimaYLIVIESKAYLIVIESKA
556701_013_19.jpgVenäläisleimaYPÄJÄYPÄJÄ
556801_013_20.jpgVenäläisleimaPETALAKSPetolahtiPetalaxPETALAKS
556901_013_21.jpgVenäläisleimaSOLFSulvaSOLF
557001_013_22.jpgVenäläisleimaLEHTIMÄKILEHTIMÄKI
557101_013_23.jpgVenäläisleimaALAJÄRVIALAJÄRVI
557201_013_24.jpgVenäläisleimaBENNÄSPännäinenBENNÄS
557301_013_25.jpgVenäläisleimaESSEÄhtäväESSE
557401_014_01.jpgVenäläisleimaBJÖRKÖ - KOIVISTON KUNTABJÖRKÖKOIVISTON KUNTA
557501_014_02.jpgVenäläisleimaELIMÄElimäkiELIMÄ
557601_014_03.jpgVenäläisleimaENOENO
557701_014_04.jpgVenäläisleimaENONKOSKIENONKOSKI
557801_014_05.jpgVenäläisleimaENSOENSO
557901_014_06.jpgVenäläisleimaEVIJÄRVIEVIJÄRVI
558001_014_07.jpgVenäläisleimaFINNBYFINNBY
558101_014_08.jpgVenäläisleimaFORSSAFORSSA
558201_014_09.jpgVenäläisleimaGALITSINAGALITSINA
558301_014_10.jpgVenäläisleimaGETAGETA
558401_014_11.jpgVenäläisleimaGODBYGODBY
558501_014_12.jpgVenäläisleimaHAAPAKOSKIHAAPAKOSKI
558601_014_13.jpgVenäläisleimaHAAPAVESIHAAPAVESI
558701_014_14.jpgVenäläisleimaHAILUOTOHAILUOTO
558801_014_15.jpgVenäläisleimaHAMMARLANDHAMMARLAND
558901_014_16.jpgVenäläisleimaHANKASALMIHANKASALMI
559001_014_17.jpgVenäläisleimaHARJUHARJU
559101_014_18.jpgVenäläisleimaHAUKIVUORIHAUKIVUORI
559201_014_19.jpgVenäläisleimaHIETANENHIETANEN
559301_014_20.jpgVenäläisleimaHIRVENSALMIHIRVENSALMI
559401_014_21.jpgVenäläisleimaHOUTSKÄRHoutskariHOUTSKÄR
559501_014_22.jpgVenäläisleimaHUMPPILAHUMPPILA
559601_014_23.jpgVenäläisleimaHÄMEENKYRÖHÄMEENKYRÖ
559701_014_24.jpgVenäläisleimaIISVESIIISVESI
559801_014_25.jpgVenäläisleimaIITTALAIITTALA
559901_015_01.jpgVenäläisleimaINGÅInkooINGÅ
560001_015_02.jpgVenäläisleimaKUOPIOKUOPIO
560101_015_03.jpgVenäläisleimaKUOPIOKUOPIO
560201_015_04.jpgPostivaunuleimaK.P.X.P.No 1.K.P.X.P.No 1.
560301_015_05.jpgPostivaunuleimaK.P.X.P.No 1.K.P.X.P.No 1.
560401_015_06.jpgPostivaunuleimaK.P.X.P.No 2.K.P.X.P.No 2.
560501_015_07.jpgPostivaunuleimaK.P.X.P.No 2.K.P.X.P.No 2.
560601_015_08.jpgPostivaunuleimaK.P.X.P.No 3.K.P.X.P.No 3.
560701_015_09.jpgPostivaunuleimaK.P.X.P.No 3.K.P.X.P.No 3.
560801_015_10.jpgPostivaunuleimaK.P.X.P.No 4.K.P.X.P.No 4.
560901_015_11.jpgPostivaunuleimaK.P.X.P.No 4.K.P.X.P.No 4.
561001_015_12.jpgPostivaunuleimaK.P.X.P.No 5.K.P.X.P.No 5.
561101_015_13.jpgPostivaunuleimaK.P.X.P.No 5.K.P.X.P.No 5.
561201_015_14.jpgVenäläisleimaTUUSNIEMITUUSNIEMI
561301_015_15.jpgVenäläisleimaVUOKSIVUOKSI
561401_015_16.jpgVenäläisleimaASIKKALAASIKKALA
561501_015_17.jpgVenäläisleimaANIANPELTOANIANPELTO
561601_015_18.jpgVenäläisleimaKORPISELKÄKORPISELKÄ
561701_015_19.jpgVenäläisleimaRAIVOLARAIVOLA
561801_015_20.jpgVenäläisleimaTYRNÄVÄTYRNÄVÄ
561901_015_21.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.k.A-IPostilj.k.A-I
562001_015_22.jpgVenäläisleimaWILPPULAVilppulaFilpulaWILPPULA
562101_015_23.jpgVenäläisleimaKUOREHVESIKuorevesiKUOREHVESI
562201_015_24.jpgVenäläisleimaIKAALINENIKAALINEN
562301_015_25.jpgVenäläisleimaILMAJOKIILMAJOKI
562401_016_01.jpgVenäläisleimaKURIKKAKURIKKA
562501_016_02.jpgVenäläisleimaJAAKKIMAJAAKKIMA
562601_016_03.jpgVenäläisleimaJÄMSÄJÄMSÄ
562701_016_04.jpgVenäläisleimaKEMIJÄRVIKEMIJÄRVI
562801_016_05.jpgVenäläisleimaKUOLAJÄRVIKUOLAJÄRVI
562901_016_06.jpgVenäläisleimaKIMITOKemiöKIMITO
563001_016_07.jpgVenäläisleimaLAUTTAKYLÄLAUTTAKYLÄ
563101_016_08.jpgVenäläisleimaNICKBYNikkiläNICKBY
563201_016_09.jpgVenäläisleimaPERKJÄRVIPERKJÄRVI
563301_016_10.jpgVenäläisleimaKAUKJÄRVIKAUKJÄRVI
563401_016_11.jpgVenäläisleimaKUOLEMAJÄRVIKUOLEMAJÄRVI
563501_016_12.jpgVenäläisleimaRYMÄTTYLÄRYMÄTTYLÄ
563601_016_13.jpgVenäläisleimaMERIKARVIAMERIKARVIA
563701_016_14.jpgVenäläisleimaRAUTIORAUTIO
563801_016_15.jpgVenäläisleimaLOIMAALOIMAA
563901_016_16.jpgVenäläisleimaORIPÄÄORIPÄÄ
564001_016_17.jpgVenäläisleimaSODANKYLÄSODANKYLÄ
564101_016_18.jpgVenäläisleimaKURKIJOKIKURKIJOKI
564201_016_19.jpgVenäläisleimaALAVIESKAALAVIESKA
564301_016_20.jpgVenäläisleimaALAVUS.As.ALAVUS.As.
564401_016_21.jpgVenäläisleimaPURMOPURMO
564501_016_22.jpgVenäläisleimaPOOMARKKUPOOMARKKU
564601_016_23.jpgVenäläisleimaMIEHIKKÄLÄMIEHIKKÄLÄ
564701_016_24.jpgVenäläisleimaSNAPPERTUNASNAPPERTUNA
564801_016_25.jpgVenäläisleimaTENALATenholaTENALA
564901_017_01.jpgVenäläisleimaSÄKYLÄSÄKYLÄ
565001_017_02.jpgVenäläisleimaFISKARSFiskariFISKARS
565101_017_03.jpgVenäläisleimaRANTSILARANTSILA
565201_017_04.jpgVenäläisleimaHEINÄVESIHEINÄVESI
565301_017_05.jpgVenäläisleimaHIKIÄHIKIÄ
565401_017_06.jpgVenäläisleimaHÄRMÄHÄRMÄ
565501_017_07.jpgVenäläisleimaIISALMIIISALMI
565601_017_08.jpgVenäläisleimaKIURUVESIKIURUVESI
565701_017_09.jpgVenäläisleimaIIII
565801_017_10.jpgVenäläisleimaILOMANTSIILOMANTSI
565901_017_11.jpgVenäläisleimaINKEROIInkeroinenINKEROI
566001_017_12.jpgVenäläisleimaISOKYRÖISOKYRÖ
566101_017_13.jpgVenäläisleimaJAALAJAALA
566201_017_14.jpgVenäläisleimaJALASJÄRVIJALASJÄRVI
566301_017_15.jpgVenäläisleimaJUVAJUVA
566401_017_16.jpgVenäläisleimaKAAVIKAAVI
566501_017_17.jpgVenäläisleimaPUOLANKAPUOLANKA
566601_017_18.jpgVenäläisleimaKALVITSAKALVITSA
566701_017_19.jpgVenäläisleimaKANGASALAKANGASALA
566801_017_20.jpgVenäläisleimaKANGASNIEMIKANGASNIEMI
566901_017_21.jpgVenäläisleimaKANKAANPÄÄKANKAANPÄÄ
567001_017_22.jpgVenäläisleimaHONKAJOKIHONKAJOKI
567101_017_23.jpgVenäläisleimaKARVIAKARVIA
567201_017_24.jpgVenäläisleimaGAMMELBYVanhakyläGAMMELBY
567301_017_25.jpgVenäläisleimaINKILÄINKILÄ
567401_018_01.jpgVenäläisleimaPERTUNMAAPERTUNMAA
567501_018_02.jpgVenäläisleimaKANNUSKANNUS
567601_018_03.jpgVenäläisleimaKANTALAKANTALA
567701_018_04.jpgVenäläisleimaKARHULAKARHULA
567801_018_05.jpgVenäläisleimaKARKKUKARKKU
567901_018_06.jpgVenäläisleimaKARSTULAKARSTULA
568001_018_07.jpgVenäläisleimaKARTTULAKARTTULA
568101_018_08.jpgVenäläisleimaKAUHAJOKIKAUHAJOKI
568201_018_09.jpgVenäläisleimaTEUVATEUVA
568301_018_10.jpgVenäläisleimaKAUHAVAKAUHAVA
568401_018_11.jpgVenäläisleimaLAPPAJÄRVILAPPAJÄRVI
568501_018_12.jpgVenäläisleimaKAUVATSAKAUVATSA
568601_018_13.jpgVenäläisleimaKAIPIAINENKAIPIAINEN
568701_018_14.jpgVenäläisleimaKAUHAVAKAUHAVA
568801_018_15.jpgVenäläisleimaKEMPELEKEMPELE
568901_018_16.jpgVenäläisleimaKERIMÄKIKERIMÄKI
569001_018_17.jpgVenäläisleimaKESTILÄKESTILÄ
569101_018_18.jpgVenäläisleimaKESÄLAHTIKESÄLAHTI
569201_018_19.jpgVenäläisleimaKISKOKISKO
569301_018_20.jpgVenäläisleimaKIVENNAPAKIVENNAPA
569401_018_21.jpgVenäläisleimaKIVIJÄRVIKIVIJÄRVI
569501_018_22.jpgVenäläisleimaKOLHOKOLHO
569601_018_23.jpgVenäläisleimaKONGINKANGASKONGINKANGAS
569701_018_24.jpgVenäläisleimaKORKEAKOSKIKORKEAKOSKI
569801_018_25.jpgVenäläisleimaKORPILAHTIKORPILAHTI
569901_019_01.jpgVenäläisleimaKORPOKorppooKORPO
570001_019_02.jpgVenäläisleimaKORSNÄSKORSNÄS
570101_019_03.jpgVenäläisleimaKORTESJÄRVIKORTESJÄRVI
570201_019_04.jpgVenäläisleimaKOSKI. H. L.KOSKI. H. L.
570301_019_05.jpgVenäläisleimaKRONOBYKruunupyyKRONOBY
570401_019_06.jpgVenäläisleimaKUHMOINENKUHMOINEN
570501_019_07.jpgVenäläisleimaKUHMONIEMIKUHMONIEMI
570601_019_08.jpgVenäläisleimaKOKEMÄKIKOKEMÄKI
570701_019_09.jpgVenäläisleimaKUOKKALAKUOKKALA
570801_019_10.jpgVenäläisleimaKUORTANEKUORTANE
570901_019_11.jpgVenäläisleimaKURKIMÄKIKURKIMÄKI
571001_019_12.jpgVenäläisleimaKURUKURU
571101_019_13.jpgVenäläisleimaKUURILAKUURILA
571201_019_14.jpgVenäläisleimaKUUSAMOKUUSAMO
571301_019_15.jpgVenäläisleimaKYRKSLÄTTKirkkonummiKYRKSLÄTT
571401_019_16.jpgVenäläisleimaKYRÖKYRÖ
571501_019_17.jpgVenäläisleimaKÄRSÄMÄKIKÄRSÄMÄKI
571601_019_18.jpgVenäläisleimaKÖYLIÖKÖYLIÖ
571701_019_19.jpgVenäläisleimaLAHTILahtisLAHTI
571801_019_20.jpgVenäläisleimaHOLLOLAHOLLOLA
571901_019_21.jpgVenäläisleimaLAMMILAMMI
572001_019_22.jpgVenäläisleimaEURA.k.EURA.k.
572101_019_23.jpgVenäläisleimaYLÄNEYLÄNE
572201_019_24.jpgVenäläisleimaHYVINKÄÄHyvingeHYVINKÄÄ
572301_019_25.jpgVenäläisleimaLAIHIALaihelaLAIHIA
572401_020_01.jpgVenäläisleimaLAPPFJÄRDLapväärttiLAPPFJÄRD
572501_020_02.jpgVenäläisleimaLAPPI O.L.LAPPI O.L.
572601_020_03.jpgVenäläisleimaLAPPILALAPPILA
572701_020_04.jpgVenäläisleimaLAPPTRÄSKLapinjärviLAPPTRÄSK
572801_020_05.jpgVenäläisleimaLAPPVIKLappohjaLAPPVIK
572901_020_06.jpgVenäläisleimaLARSMOLuotoLARSMO
573001_020_07.jpgVenäläisleimaLAVIALAVIA
573101_020_08.jpgVenäläisleimaLEIVONMÄKILEIVONMÄKI
573201_020_09.jpgVenäläisleimaLEMLANDLEMLAND
573301_020_10.jpgVenäläisleimaLEPPÄKOSKILEPPÄKOSKI
573401_020_11.jpgVenäläisleimaLEPPÄVIRTALEPPÄVIRTA
573501_020_12.jpgVenäläisleimaLILJENDALLILJENDAL
573601_020_13.jpgVenäläisleimaLOHTAJALochteåLOHTAJA
573701_020_14.jpgVenäläisleimaLUOPIOINENLUOPIOINEN
573801_020_15.jpgVenäläisleimaLUVIALUVIA
573901_020_16.jpgVenäläisleimaLYLYLYLY
574001_020_17.jpgVenäläisleimaLÄNGELMÄKILÄNGELMÄKI
574101_020_18.jpgVenäläisleimaLUMPARLANDLUMPARLAND
574201_020_19.jpgVenäläisleimaHARJAVALTAHARJAVALTA
574301_020_20.jpgVenäläisleimaKOLUTAIPALEKOLUTAIPALE
574401_020_21.jpgVenäläisleimaKIIKOINENKIIKOINEN
574501_020_22.jpgVenäläisleimaESBOEspooESBO
574601_020_23.jpgVenäläisleimaSÖRNÄSSörnäinenSÖRNÄS
574701_020_24.jpgVenäläisleimaKAUKOLAKAUKOLA
574801_020_25.jpgVenäläisleimaLAPINLAHTILAPINLAHTI
574901_021_01.jpgVenäläisleimaSUISTAMOSUISTAMO
575001_021_02.jpgVenäläisleimaSUOJÄRVISUOJÄRVI
575101_021_03.jpgVenäläisleimaKONTIOLAHTIKONTIOLAHTI
575201_021_04.jpgVenäläisleimaKUUSJÄRVIKUUSJÄRVI
575301_021_05.jpgVenäläisleimaTAIPALETAIPALE
575401_021_06.jpgVenäläisleimaJOUTSAJOUTSA
575501_021_07.jpgVenäläisleimaUURAINENUURAINEN
575601_021_08.jpgVenäläisleimaKEURUU As.KEURUU As.
575701_021_09.jpgVenäläisleimaWESTANFJÄRDVästanfjärdWESTANFJÄRD
575801_021_10.jpgVenäläisleimaKIRVUKIRVU
575901_021_11.jpgVenäläisleimaSUURSAARISUURSAARI
576001_021_12.jpgVenäläisleimaRISTIINARISTIINA
576101_021_13.jpgVenäläisleimaKYMIKYMI
576201_021_14.jpgVenäläisleimaMARTTILAMARTTILA
576301_021_15.jpgVenäläisleimaLIMINKALIMINKA
576401_021_16.jpgVenäläisleimaLUMIJOKILUMIJOKI
576501_021_17.jpgVenäläisleimaTEMMESTEMMES
576601_021_18.jpgVenäläisleimaMAANINKAMAANINKA
576701_021_19.jpgVenäläisleimaMATHILDEDALMatildaMATHILDEDAL
576801_021_20.jpgVenäläisleimaMELLILÄMELLILÄ
576901_021_21.jpgVenäläisleimaMUOLAMUOLA
577001_021_22.jpgVenäläisleimaRAUTURAUTU
577101_021_23.jpgVenäläisleimaMOUHIJÄRVIMOUHIJÄRVI
577201_021_24.jpgVenäläisleimaMUNSALAMUNSALA
577301_021_25.jpgVenäläisleimaMUSTIALAMUSTIALA
577401_022_01.jpgVenäläisleimaMYLLYKOSKIMYLLYKOSKI
577501_022_02.jpgVenäläisleimaMÖRSKOMMyrskyläMÖRSKOM
577601_022_03.jpgVenäläisleimaNUMMINUMMI
577701_022_04.jpgVenäläisleimaNURMES K.L.NURMES K.L.
577801_022_05.jpgVenäläisleimaRAUTAVAARARAUTAVAARA
577901_022_06.jpgVenäläisleimaNURMI Wp.L.NURMI Wp.L.
578001_022_07.jpgVenäläisleimaUUSIKYLÄUUSIKYLÄ
578101_022_08.jpgVenäläisleimaARTJÄRVIARTJÄRVI
578201_022_09.jpgVenäläisleimaUUSIKIRKKO As.UUSIKIRKKO As.
578301_022_10.jpgVenäläisleimaOITTIOITTI
578401_022_11.jpgVenäläisleimaORIVESIORIVESI
578501_022_12.jpgVenäläisleimaERÄJÄRVIERÄJÄRVI
578601_022_13.jpgVenäläisleimaOULAINENOULAINEN
578701_022_14.jpgVenäläisleimaMERIJÄRVIMERIJÄRVI
578801_022_15.jpgVenäläisleimaPAIMIOPAIMIO
578901_022_16.jpgVenäläisleimaPIELAVESIPIELAVESI
579001_022_17.jpgVenäläisleimaKEITELEKEITELE
579101_022_18.jpgVenäläisleimaPIELISJÄRVIPIELISJÄRVI
579201_022_19.jpgVenäläisleimaPIHTIPUDASPIHTIPUDAS
579301_022_20.jpgVenäläisleimaPIIPPOLAPIIPPOLA
579401_022_21.jpgVenäläisleimaPITKÄRANTAPITKÄRANTA
579501_022_22.jpgVenäläisleimaPOLVIJÄRVIPOLVIJÄRVI
579601_022_23.jpgVenäläisleimaPUDASJÄRVIPUDASJÄRVI
579701_022_24.jpgVenäläisleimaPUKKILAPUKKILA
579801_022_25.jpgVenäläisleimaPULKKILAPULKKILA
579901_023_01.jpgVenäläisleimaSÄRÄISNIEMISÄRÄISNIEMI
580001_023_02.jpgVenäläisleimaPUNKALAIDUNPUNKALAIDUN
580101_023_03.jpgVenäläisleimaPUUMALAPUUMALA
580201_023_04.jpgVenäläisleimaPYHÄJÄRVI Wp.L.PYHÄJÄRVI Wp.L.
580301_023_05.jpgVenäläisleimaPÄLKÄNEPÄLKÄNE
580401_023_06.jpgVenäläisleimaKUHMALAHTIKUHMALAHTI
580501_023_07.jpgVenäläisleimaSAHALAHTISAHALAHTI
580601_023_08.jpgVenäläisleimaQVEFLAKSKoivulahtiKvevlaxQVEFLAKS
580701_023_09.jpgVenäläisleimaRANTASALMIRANTASALMI
580801_023_10.jpgVenäläisleimaKIUKAINENKIUKAINEN
580901_023_11.jpgVenäläisleimaHIMANKAHIMANKA
581001_023_12.jpgVenäläisleimaJÄMIJÄRVIJÄMIJÄRVI
581101_023_13.jpgVenäläisleimaJOROINENJOROINEN
581201_023_14.jpgVenäläisleimaLUHANKALUHANKA
581301_023_15.jpgVenäläisleimaJURVAJURVA
581401_023_16.jpgVenäläisleimaJUUKAJUUKA
581501_023_17.jpgVenäläisleimaJUANKOSKIJUANKOSKI
581601_023_18.jpgVenäläisleimaJÄÄSKIJÄÄSKI
581701_023_19.jpgVenäläisleimaKARJALOHJAKARJALOHJA
581801_023_20.jpgVenäläisleimaKÄLVIÄKÄLVIÄ
581901_023_21.jpgVenäläisleimaKERAVAKERAVA
582001_023_22.jpgVenäläisleimaKEURUU k.k.KEURUU k.k.
582101_023_23.jpgVenäläisleimaMULTIAMULTIA
582201_023_24.jpgVenäläisleimaKITEEKITEE
582301_023_25.jpgVenäläisleimaRÄÄKKYLÄRÄÄKKYLÄ
582401_024_01.jpgVenäläisleimaKÅLLBYKolppiKÅLLBY
582501_024_02.jpgVenäläisleimaLAPUALappoLAPUA
582601_024_03.jpgVenäläisleimaLAUKAALAUKAA
582701_024_04.jpgVenäläisleimaSUMIAINENSUMIAINEN
582801_024_05.jpgVenäläisleimaLEMPÄÄLÄLEMPÄÄLÄ
582901_024_06.jpgVenäläisleimaLIPERILIPERI
583001_024_07.jpgVenäläisleimaLOHJALojoLOHJA
583101_024_08.jpgVenäläisleimaSAMMATTISAMMATTI
583201_024_09.jpgVenäläisleimaPYTTISPyhtääPYTTIS
583301_024_10.jpgVenäläisleimaSTRÖMFORSRuotsinpyhtääSTRÖMFORS
583401_024_11.jpgVenäläisleimaPORNAINENPORNAINEN
583501_024_12.jpgVenäläisleimaPORLOMPorlammiPORLOM
583601_024_13.jpgVenäläisleimaLAITILALAITILA
583701_024_14.jpgVenäläisleimaPYHÄJÄRVI O.L.PYHÄJÄRVI O.L.
583801_024_15.jpgVenäläisleimaRAIVOLAN k.RAIVOLAN k.
583901_024_16.jpgVenäläisleimaLAPPI T.L.LAPPI T.L.
584001_024_17.jpgVenäläisleimaRAUTALAMPIRAUTALAMPI
584101_024_18.jpgVenäläisleimaRIIHIMÄKIRIIHIMÄKI
584201_024_19.jpgVenäläisleimaLOPPILOPPI
584301_024_20.jpgVenäläisleimaRUSKEALARUSKEALA
584401_024_21.jpgVenäläisleimaRYTTYLÄRYTTYLÄ
584501_024_22.jpgVenäläisleimaRÄISÄLÄRÄISÄLÄ
584601_024_23.jpgVenäläisleimaSAARIJÄRVISAARIJÄRVI
584701_024_24.jpgVenäläisleimaSALMISALMI
584801_024_25.jpgVenäläisleimaKUUSJOKIKUUSJOKI
584901_025_01.jpgVenäläisleimaSUOMUSJÄRVISUOMUSJÄRVI
585001_025_02.jpgVenäläisleimaSUOMENNIEMISUOMENNIEMI
585101_025_03.jpgVenäläisleimaSELÄNPÄÄSELÄNPÄÄ
585201_025_04.jpgVenäläisleimaSIIKAINENSIIKAINEN
585301_025_05.jpgVenäläisleimaKOSKI.T.L.KOSKI.T.L.
585401_025_06.jpgVenäläisleimaSULKAVASULKAVA
585501_025_07.jpgVenäläisleimaSUNDSUND
585601_025_08.jpgVenäläisleimaKUMLINGEKUMLINGE
585701_025_09.jpgVenäläisleimaSALTVIKSALTVIK
585801_025_10.jpgVenäläisleimaWÅRDÖWÅRDÖ
585901_025_11.jpgVenäläisleimaSUODENNIEMISUODENNIEMI
586001_025_12.jpgVenäläisleimaSUOMUSSALMISUOMUSSALMI
586101_025_13.jpgVenäläisleimaSUONENJOKISUONENJOKI
586201_025_14.jpgVenäläisleimaTAIVALKOSKITAIVALKOSKI
586301_025_15.jpgVenäläisleimaTAIVASSALOTövsalaTAIVASSALO
586401_025_16.jpgVenäläisleimaTAMMELATAMMELA
586501_025_17.jpgVenäläisleimaTEISKOTEISKO
586601_025_18.jpgVenäläisleimaTEERIJÄRVITEERIJÄRVI
586701_025_19.jpgVenäläisleimaTERIJOKITERIJOKI
586801_025_20.jpgVenäläisleimaWAMMELSUUVammelsuuWAMMELSUU
586901_025_21.jpgVenäläisleimaTERIJOKI.H:oTERIJOKI.H:o
587001_025_22.jpgVenäläisleimaTERVOLATERVOLA
587101_025_23.jpgVenäläisleimaMALAKSMaalahtiMalaxMALAKS
587201_025_24.jpgVenäläisleimaTOHOLAMPITOHOLAMPI
587301_025_25.jpgVenäläisleimaJÄRVENPÄÄJÄRVENPÄÄ
587401_026_01.jpgVenäläisleimaTURENKITURENKI
587501_026_02.jpgVenäläisleimaTUULOSTUULOS
587601_026_03.jpgVenäläisleimaTYRVÄÄTYRVÄÄ
587701_026_04.jpgVenäläisleimaKEIKYÄKEIKYÄ
587801_026_05.jpgVenäläisleimaSOINISOINI
587901_026_06.jpgVenäläisleimaUUKUNIEMIUUKUNIEMI
588001_026_07.jpgVenäläisleimaMUHOSMUHOS
588101_026_08.jpgVenäläisleimaYLIKIIMINKIYLIKIIMINKI
588201_026_09.jpgVenäläisleimaURJALAURJALA
588301_026_10.jpgVenäläisleimaUTTIUTTI
588401_026_11.jpgVenäläisleimaSIPPOLASIPPOLA
588501_026_12.jpgVenäläisleimaUUSIKIRKKO.Wp.L.UUSIKIRKKO.Wp.L.
588601_026_13.jpgVenäläisleimaHALILAHALILA
588701_026_14.jpgVenäläisleimaWALKJÄRVIValkjärviWALKJÄRVI
588801_026_15.jpgVenäläisleimaWAMPULAVampulaWAMPULA
588901_026_16.jpgVenäläisleimaWARKAUSVarkausWARKAUS
589001_026_17.jpgVenäläisleimaWEHMAAVehmaaWEHMAA
589101_026_18.jpgVenäläisleimaWESANTOVesantoWESANTO
589201_026_19.jpgVenäläisleimaWESILAHTIVesilahtiWESILAHTI
589301_026_20.jpgVenäläisleimaTOTTIJÄRVITOTTIJÄRVI
589401_026_21.jpgVenäläisleimaWETELIVeteliWETELI
589501_026_22.jpgVenäläisleimaPERHOPERHO
589601_026_23.jpgVenäläisleimaJOHANNESJOHANNES
589701_026_24.jpgVenäläisleimaSÄKKIJÄRVISÄKKIJÄRVI
589801_026_25.jpgVenäläisleimaWIHTIVihtiWIHTI
589901_027_01.jpgVenäläisleimaPUSULAPUSULA
590001_027_02.jpgVenäläisleimaJOUTSENOJOUTSENO
590101_027_03.jpgVenäläisleimaLEMILEMI
590201_027_04.jpgVenäläisleimaTAIPALSAARITAIPALSAARI
590301_027_05.jpgVenäläisleimaWIMPELIVimpeliWIMPELI
590401_027_06.jpgVenäläisleimaWIRRATVirratWIRRAT
590501_027_07.jpgVenäläisleimaWÖRÅVöyriVöråWÖRÅ
590601_027_08.jpgVenäläisleimaMAKSMOMaksamaaMaxmoMAKSMO
590701_027_09.jpgVenäläisleimaYLIHÄRMÄYLIHÄRMÄ
590801_027_10.jpgVenäläisleimaYLITORNIOÖvertorneåYLITORNIO
590901_027_11.jpgVenäläisleimaKOLARIKOLARI
591001_027_12.jpgVenäläisleimaTURTOLATURTOLA
591101_027_13.jpgVenäläisleimaMASKUMASKU
591201_027_14.jpgVenäläisleimaMERIMASKUMERIMASKU
591301_027_15.jpgVenäläisleimaMIETOINENMIETOINEN
591401_027_16.jpgVenäläisleimaSAUVOSAUVO
591501_027_17.jpgVenäläisleimaASKAINENASKAINEN
591601_027_18.jpgVenäläisleimaMYNÄMÄKIMYNÄMÄKI
591701_027_19.jpgVenäläisleimaÖFVERMARKYlimarkkuÖvermarkÖFVERMARK
591801_027_20.jpgVenäläisleimaPÖRTOMPirttikyläPÖRTOM
591901_027_21.jpgVenäläisleimaSEINÄJOKISEINÄJOKI
592001_027_22.jpgVenäläisleimaPERÄSEINÄJOKIPERÄSEINÄJOKI
592101_027_23.jpgVenäläisleimaDRAGSFJÄRDDRAGSFJÄRD
592201_027_24.jpgVenäläisleimaKOTKA.B.KOTKA.B.
592301_027_25.jpgVenäläisleimaSAVONRANTASAVONRANTA
592401_028_01.jpgVenäläisleimaKANGASLAMPIKANGASLAMPI
592501_028_02.jpgVenäläisleimaHÖGFORSHÖGFORS
592601_028_03.jpgVenäläisleimaSUONIEMISUONIEMI
592701_028_04.jpgVenäläisleimaYPÄJÄ.k.k.YPÄJÄ.k.k.
592801_028_05.jpgVenäläisleimaPITKÄLAHTIPITKÄLAHTI
592901_028_06.jpgVenäläisleimaEKENÄS - TAMMISAARIEKENÄSTAMMISAARI
593001_028_07.jpgVenäläisleimaFREDRIKSHAMN - HAMINAFREDRIKSHAMNHAMINA
593101_028_08.jpgVenäläisleimaGAMLAKARLEBY - KOKKOLAKarlebyGAMLAKARLEBYKOKKOLA
593201_028_09.jpgVenäläisleimaJAKOBSTAD - PIETARSAARIJAKOBSTADPIETARSAARI
593301_028_10.jpgVenäläisleimaKRISTINESTAD - KRISTIINAKristiinankaupunkiKRISTINESTADKRISTIINA
593401_028_11.jpgVenäläisleimaLOVISA - LOVIISALOVISALOVIISA
593501_028_12.jpgVenäläisleimaNIKOLAISTAD - NIKOLAINKAUPUNKIVaasaVasaNIKOLAISTADNIKOLAINKAUPUNKI
593601_028_13.jpgVenäläisleimaNYSLOTT - SAVONLINNANYSLOTTSAVONLINNA
593701_028_14.jpgVenäläisleimaNYSTAD - UUSIKAUPUNKINYSTADUUSIKAUPUNKI
593801_028_15.jpgVenäläisleimaRAUMO - RAUMARAUMORAUMA
593901_028_16.jpgVenäläisleimaS:t MICHEL - MIKKELIS:t MICHELMIKKELI
594001_028_17.jpgVenäläisleimaTAVASTEHUS - HÄMEENLINNATAVASTEHUSHÄMEENLINNA
594101_028_18.jpgVenäläisleimaTORNEÅ - TORNIOTORNEÅTORNIO
594201_028_19.jpgVenäläisleimaULEÅBORG - OULUULEÅBORGOULU
594301_028_20.jpgVenäläisleimaWILLMANSTRAND - LAPPEENRANTAVillmanstrandWILLMANSTRANDLAPPEENRANTA
594401_028_21.jpgVenäläisleimaÖFVERBYÖverbyÖFVERBY
594501_028_22.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.k.K-K.Postilj.k.K-K.
594601_028_23.jpgVenäläisleimaPOSTSTYRELSENS - RÄKENSKAPSS AFDELNINGPOSTSTYRELSENS - RÄKENSKAPSS AFDELNING
594701_028_24.jpgVenäläisleimaLAPPEENRANTA As.VillmanstrandLAPPEENRANTA As.
594801_028_25.jpgVenäläisleimaTAMMERFORS - TAMPERETAMMERFORSTAMPERE
594901_029_01.jpgVenäläisleimaTOIJALATOIJALA
595001_029_02.jpgVenäläisleimaKEMIEKEMIE
595101_029_03.jpgVenäläisleimaMATKASELKÄMATKASELKÄ
595201_029_04.jpgVenäläisleimaPÄLKJÄRVIPÄLKJÄRVI
595301_029_05.jpgVenäläisleimaWÄRTSILÄVärtsiläWÄRTSILÄ
595401_029_06.jpgVenäläisleimaONKAMOONKAMO
595501_029_07.jpgVenäläisleimaHAMMASLAHTIHAMMASLAHTI
595601_029_08.jpgPostivaunuleimaH:FORS-St P:BURG No 1H:FORS-St P:BURG No 1
595701_029_09.jpgPostivaunuleimaH:FORS-St P:BURG No 1H:FORS-St P:BURG No 1
595801_029_10.jpgPostivaunuleimaH:FORS-St P:BURG No 1H:FORS-St P:BURG No 1
595901_029_11.jpgPostivaunuleimaH:FORS-St P:BURG No 1H:FORS-St P:BURG No 1
596001_029_12.jpgPostivaunuleimaH:FORS-St P:BURG No 2H:FORS-St P:BURG No 2
596101_029_13.jpgPostivaunuleimaH:FORS-St P:BURG No 2H:FORS-St P:BURG No 2
596201_029_14.jpgPostivaunuleimaH:FORS-St P:BURG No 2H:FORS-St P:BURG No 2
596301_029_15.jpgPostivaunuleimaH:FORS-St P:BURG No 2H:FORS-St P:BURG No 2
596401_029_16.jpgVenäläisleimaKUOPIOKUOPIO
596501_029_17.jpgVenäläisleimaHIIROLAHIIROLA
596601_029_18.jpgVenäläisleimaKAUSTINENKAUSTINEN
596701_029_19.jpgVenäläisleimaNUORAMOINENNUORAMOINEN
596801_029_20.jpgVenäläisleimaUUSIKIRKKO T.L.UUSIKIRKKO T.L.
596901_029_21.jpgVenäläisleimaLIETOLIETO
597001_029_22.jpgVenäläisleimaSÄÄKSMÄKISÄÄKSMÄKI
597101_029_23.jpgVenäläisleimaWALKEAKOSKIValkeakoskiWALKEAKOSKI
597201_029_24.jpgVenäläisleimaWAHTOVahtoWAHTO
597301_029_25.jpgVenäläisleimaLOHJA.As.LojoLOHJA.As.
597401_030_01.jpgVenäläisleimaSORTAVALA.As.SORTAVALA.As.
597501_030_02.jpgVenäläisleimaHANKO As.HangöHANKO As.
597601_030_03.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.k.H-T.Postilj.k.H-T.
597701_030_04.jpgVenäläisleimaTURKU H:oÅboTURKU H:o
597801_030_05.jpgVenäläisleimaYKSPILAYkspihlajaYxpilaYKSPILA
597901_030_06.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.k.T-S.Postilj.k.T-S.
598001_030_07.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.k.T-S.Postilj.k.T-S.
598101_030_08.jpgPostivaunuleimaK.P.X.P.No 5.K.P.X.P.No 5.
598201_030_09.jpgPostivaunuleimaK.P.X.P.No 5.K.P.X.P.No 5.
598301_030_10.jpgPostivaunuleimaK.P.X.P.No 6.K.P.X.P.No 6.
598401_030_11.jpgPostivaunuleimaK.P.X.P.No 6.K.P.X.P.No 6.
598501_030_12.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.k.M.K.Postilj.k.M.K.
598601_030_13.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.k.J-J.Postilj.k.J-J.
598701_030_14.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.k.J-J.Postilj.k.J-J.
598801_030_15.jpgVenäläisleimaNOKIANOKIA
598901_030_16.jpgVenäläisleimaSIUROSIURO
599001_030_17.jpgVenäläisleimaKYTTÄLÄKYTTÄLÄ
599101_030_18.jpgVenäläisleimaPEIPOHJAPEIPOHJA
599201_030_19.jpgVenäläisleimaBJÖRNEBORG B. - PORI As.BJÖRNEBORG B.PORI As.
599301_030_20.jpgVenäläisleimaVIBORG - WIIPURIViipuriVIBORGWIIPURI
599401_030_21.jpgVenäläisleimaBJÖRNEBORG - PORIBJÖRNEBORGPORI
599501_030_22.jpgVenäläisleimaHELSINKIHelsingforsHELSINKI
599601_030_23.jpgVenäläisleimaHELSINKIHelsingforsHELSINKI
599701_030_24.jpgVenäläisleimaUTVEXLINGSPOSTKONTORUTVEXLINGSPOSTKONTOR
599801_030_25.jpgPostiljoonivaunuleimaBORGÅ Postilj.k.BORGÅ Postilj.k.
599901_031_01.jpgVenäläisleimaTUOVILANLAHTITUOVILANLAHTI
600001_031_02.jpgVenäläisleimaRÖYTTÄRÖYTTÄ
600101_031_03.jpgVenäläisleimaPALOKKIPALOKKI
600201_031_04.jpgVenäläisleimaYLISIMOYLISIMO
600301_031_05.jpgVenäläisleimaJOKIOINENJOKIOINEN
600401_031_06.jpgVenäläisleimaÄÄNEKOSKIÄÄNEKOSKI
600501_031_07.jpgVenäläisleimaLIETO As.LIETO As.
600601_031_08.jpgVenäläisleimaHAISTILAHAISTILA
600701_031_09.jpgVenäläisleimaMUURAMEMUURAME
600801_031_10.jpgVenäläisleimaSOURUSOURU
600901_031_11.jpgVenäläisleimaPAATTINENPAATTINEN
601001_031_12.jpgVenäläisleimaKARJALAKARJALA
601101_031_13.jpgVenäläisleimaWILJAKKALAViljakkalaWILJAKKALA
601201_031_14.jpgVenäläisleimaRUTALAHTIRUTALAHTI
601301_031_15.jpgVenäläisleimaBJÖRNILÄBJÖRNILÄ
601401_031_16.jpgVenäläisleimaKOVJOKIKOVJOKI
601501_031_17.jpgVenäläisleimaTÖYSÄ k.k.TÖYSÄ k.k.
601601_031_18.jpgVenäläisleimaULLAVAULLAVA
601701_031_19.jpgVenäläisleimaPAAVOLAPAAVOLA
601801_031_20.jpgVenäläisleimaWUOKSENNISKAVuoksenniskaWUOKSENNISKA
601901_031_21.jpgVenäläisleimaKÖKARKÖKAR
602001_031_22.jpgVenäläisleimaHEINOOHEINOO
602101_031_23.jpgVenäläisleimaANNAN TEHDASANNAN TEHDAS
602201_031_24.jpgVenäläisleimaKITELÄKITELÄ
602301_031_25.jpgPostivaunuleimaH:FORS-St P:BURGH:FORS-St P:BURG
602401_032_01.jpgPostivaunuleimaK.P.X.P.No 5.K.P.X.P.No 5.
602501_032_02.jpgVenäläisleimaOULUUleåborgOULU
602601_032_03.jpgVenäläisleimaOSTOLAOSTOLA
602701_032_04.jpgVenäläisleimaHAAPAMÄKIHAAPAMÄKI
602801_032_05.jpgVenäläisleimaANGELNIEMIANGELNIEMI
602901_032_06.jpgVenäläisleimaJÄPPILÄJÄPPILÄ
603001_032_07.jpgVenäläisleimaNOITERMAANOITERMAA
603101_032_08.jpgVenäläisleimaWENTELÄVenteläWENTELÄ
603201_032_09.jpgVenäläisleimaYTTERMARKYTTERMARK
603301_032_10.jpgVenäläisleimaORISMALA As.ORISMALA As.
603401_032_11.jpgVenäläisleimaPÄLKJÄRVI As.PÄLKJÄRVI As.
603501_032_12.jpgVenäläisleimaHELSINKI As.HelsingforsHELSINKI As.
603601_032_13.jpgVenäläisleimaPoststyrelsens Tidn.exp.Poststyrelsens Tidn.exp.
603701_032_14.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.k.Wib.-S: P.bg.Postilj.k.Wib.-S: P.bg.
603801_032_15.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.k.Wib.-S: P.bg.Postilj.k.Wib.-S: P.bg.
603901_032_16.jpgVenäläisleimaHÄMEENLINNATavastehusHÄMEENLINNA
604001_032_17.jpgVenäläisleimaINHAINHA
604101_032_18.jpgVenäläisleimaKORIAKORIA
604201_032_19.jpgPostivaunuleimaH:FORS-St P.BURG No 1H:FORS-St P.BURG No 1
604301_032_20.jpgPostivaunuleimaH:FORS-St P.BURG No 2H:FORS-St P.BURG No 2
604401_032_21.jpgPostivaunuleimaH:FORS-St P.BURG No 1H:FORS-St P.BURG No 1
604501_032_22.jpgPostivaunuleimaH:FORS-St P.BURG No 2H:FORS-St P.BURG No 2
604601_032_23.jpgVenäläisleimaKÄRPPÄLÄKÄRPPÄLÄ
604701_032_24.jpgVenäläisleimaPITKÄJÄRVIPITKÄJÄRVI
604801_032_25.jpgVenäläisleimaJAAKKIMA As.JAAKKIMA As.
604901_033_01.jpgVenäläisleimaRISTERISTE
605001_033_02.jpgVenäläisleimaTYRVÄÄ As.TYRVÄÄ As.
605101_033_03.jpgVenäläisleimaPANELIAPANELIA
605201_033_04.jpgVenäläisleimaVUOJOKIVUOJOKI
605301_033_05.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.k.R.-P.Postilj.k.R.-P.
605401_033_06.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.k.R.-P.Postilj.k.R.-P.
605501_033_07.jpgVenäläisleimaKAUKJÄRVIKAUKJÄRVI
605601_033_08.jpgVenäläisleimaÅBO - TURKUÅBOTURKU
605701_033_09.jpgVenäläisleimaASUNTAASUNTA
605801_033_10.jpgVenäläisleimaKINTAUSKINTAUS
605901_033_11.jpgVenäläisleimaVESANKAVESANKA
606001_033_12.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.k.J.-H.Postilj.k.J.-H.
606101_033_13.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.k.J.-H.Postilj.k.J.-H.
606201_033_14.jpgVenäläisleimaPIIKKIÖPIIKKIÖ
606301_033_15.jpgVenäläisleimaKUIVALAHTIKUIVALAHTI
606401_033_16.jpgVenäläisleimaORIVESI k.k.ORIVESI k.k.
606501_033_17.jpgVenäläisleimaTOIVOLATOIVOLA
606601_033_18.jpgVenäläisleimaBERGÖBERGÖ
606701_033_19.jpgVenäläisleimaHORSMALAHTIHORSMALAHTI
606801_033_20.jpgVenäläisleimaTIKKALATIKKALA
606901_033_21.jpgVenäläisleimaSIEVI k.k.SIEVI k.k.
607001_033_22.jpgVenäläisleimaHANNILAHANNILA
607101_033_23.jpgVenäläisleimaKAURILAKAURILA
607201_033_24.jpgVenäläisleimaTYKÖTYKÖ
607301_033_25.jpgVenäläisleimaSUOPELTOSUOPELTO
607401_034_01.jpgVenäläisleimaTÖLÖTöölöTÖLÖ
607501_034_02.jpgVenäläisleimaLAHTI As.LahtisLAHTI As.
607601_034_03.jpgVenäläisleimaÅBO - TURKUÅBOTURKU
607701_034_04.jpgVenäläisleimaMATKUMATKU
607801_034_05.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.N:o6K.P.XP.N:o6
607901_034_06.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.N:o6K.P.XP.N:o6
608001_034_07.jpgVenäläisleimaVIERUMÄKIVIERUMÄKI
608101_034_08.jpgVenäläisleimaREPOSAARIREPOSAARI
608201_034_09.jpgVenäläisleimaTAMPERETammerforsTAMPERE
608301_034_10.jpgVenäläisleimaOTALAMPIOTALAMPI
608401_034_11.jpgVenäläisleimaHANKOHangöHANKO
608501_034_12.jpgPostivaunuleimaHYVINGE-HANGÖ No 15HYVINGE-HANGÖ No 15
608601_034_13.jpgVenäläisleimaKUOPIOKUOPIO
608701_034_14.jpgVenäläisleimaKEMIKEMI
608801_034_15.jpgVenäläisleimaHÄMEKOSKIHÄMEKOSKI
608901_034_16.jpgVenäläisleimaKANGASALA As.KANGASALA As.
609001_034_17.jpgVenäläisleimaKOVEROKOVERO
609101_034_18.jpgVenäläisleimaOSARAOSARA
609201_034_19.jpgVenäläisleimaPIEKSÄMÄKI k.k.PIEKSÄMÄKI k.k.
609301_034_20.jpgVenäläisleimaPULSAPULSA
609401_034_21.jpgVenäläisleimaVAINIKKALAVAINIKKALA
609501_034_22.jpgVenäläisleimaMELALAHTIMELALAHTI
609601_034_23.jpgVenäläisleimaRIITIALARIITIALA
609701_034_24.jpgVenäläisleimaTOIVAKKATOIVAKKA
609801_034_25.jpgVenäläisleimaDAGSMARKDAGSMARK
609901_035_01.jpgVenäläisleimaKÄRKKÄÄLÄKÄRKKÄÄLÄ
610001_035_02.jpgVenäläisleimaLEPPÄVESILEPPÄVESI
610101_035_03.jpgVenäläisleimaSALMINENSALMINEN
610201_035_04.jpgVenäläisleimaKARISALMIKARISALMI
610301_035_05.jpgVenäläisleimaKUUSAKUUSA
610401_035_06.jpgVenäläisleimaSUOLAHTISUOLAHTI
610501_035_07.jpgVenäläisleimaLAUKA As.LaukaaLAUKA As.
610601_035_08.jpgVenäläisleimaVEHMAINENVEHMAINEN
610701_035_09.jpgVenäläisleimaMÖRTMARKMyrkkyMÖRTMARK
610801_035_10.jpgVenäläisleimaMIESLAHTIMIESLAHTI
610901_035_11.jpgVenäläisleimaMÖHKÖMÖHKÖ
611001_035_12.jpgVenäläisleimaPIEKSÄMÄKI k.k.PIEKSÄMÄKI k.k.
611101_035_13.jpgVenäläisleimaNEITSYTNIEMINEITSYTNIEMI
611201_035_14.jpgVenäläisleimaHIMALANSAARIHIMALANSAARI
611301_035_15.jpgVenäläisleimaKAALAMOKAALAMO
611401_035_16.jpgVenäläisleimaSAARELASAARELA
611501_035_17.jpgVenäläisleimaVELKUAVELKUA
611601_035_18.jpgVenäläisleimaSUMMASUMMA
611701_035_19.jpgVenäläisleimaMETSÄKYLÄMETSÄKYLÄ
611801_035_20.jpgVenäläisleimaKOSKI As.KOSKI As.
611901_035_21.jpgVenäläisleimaBILLNÄSPinjainenBILLNÄS
612001_035_22.jpgVenäläisleimaSKURUPohjankuruSKURU
612101_035_23.jpgVenäläisleimaHAJALAHAJALA
612201_035_24.jpgVenäläisleimaPERNIÖ As.BjärnåPERNIÖ As.
612301_035_25.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.No 16.K.P.XP.No 16.
612401_036_01.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.No 17.K.P.XP.No 17.
612501_036_01.jpgVenäläisleimaTURKU - ÅBOTURKUÅBO
612601_036_02.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.No 18.K.P.XP.No 18.
612701_036_03.jpgVenäläisleimaLITTOINENLITTOINEN
612801_036_04.jpgVenäläisleimaMÄNTTÄMÄNTTÄ
612901_036_05.jpgVenäläisleimaPIHLAVAPIHLAVA
613001_036_06.jpgVenäläisleimaMÄNTYLUOTOMÄNTYLUOTO
613101_036_07.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.No 15.K.P.XP.No 15.
613201_036_08.jpgVenäläisleimaKELLOKELLO
613301_036_09.jpgVenäläisleimaKUOPIOKUOPIO
613401_036_10.jpgVenäläisleimaTURKU H:oII - ÅBO F.IITURKU H:oIIÅBO F.II
613501_036_11.jpgVenäläisleimaOULUNSALOOULUNSALO
613601_036_12.jpgVenäläisleimaLÄNKIPOHJALÄNKIPOHJA
613701_036_13.jpgVenäläisleimaRAISIORAISIO
613801_036_14.jpgVenäläisleimaKUREJOKIKUREJOKI
613901_036_15.jpgVenäläisleimaHAAPASAARIHAAPASAARI
614001_036_16.jpgVenäläisleimaKOLJOLAKOLJOLA
614101_036_17.jpgVenäläisleimaOHKOLAOHKOLA
614201_036_18.jpgVenäläisleimaLIIKKALALIIKKALA
614301_036_19.jpgVenäläisleimaPITKÄNIEMIPITKÄNIEMI
614401_036_20.jpgVenäläisleimaKAUVATSA As.KAUVATSA As.
614501_036_21.jpgVenäläisleimaNIVANIVA
614601_036_22.jpgVenäläisleimaTURKU - ÅBOTURKUÅBO
614701_036_23.jpgVenäläisleimaEURAJOKI As.EURAJOKI As.
614801_036_24.jpgVenäläisleimaKOKKOLA As.KOKKOLA As.
614901_036_25.jpgVenäläisleimaSORTAVALASORTAVALA
615001_037_01.jpgVenäläisleimaJYVÄSKYLÄJYVÄSKYLÄ
615101_037_02.jpgVenäläisleimaOULUUleåborgOULU
615201_037_03.jpgVenäläisleimaRAAHE - BRAHESTADRAAHEBRAHESTAD
615301_037_04.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.No 17.K.P.XP.No 17.
615401_037_05.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.No 18.K.P.XP.No 18.
615501_037_06.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.No 19.K.P.XP.No 19.
615601_037_07.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.No 20.K.P.XP.No 20.
615701_037_08.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.k.H-B.Postilj.k.H-B.
615801_037_09.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.k.H-B.Postilj.k.H-B.
615901_037_10.jpgPostivaunuleimaTOIJALA-ÅBO K.p.xp.TOIJALA-ÅBO K.p.xp.
616001_037_11.jpgPostivaunuleimaTOIJALA-ÅBO K.p.xp.TOIJALA-ÅBO K.p.xp.
616101_037_12.jpgVenäläisleimaHIRJÄRVIHIRJÄRVI
616201_037_13.jpgVenäläisleimaIITTIIITTI
616301_037_14.jpgVenäläisleimaLOIMAA k.k.LOIMAA k.k.
616401_037_15.jpgVenäläisleimaVALKEALAVALKEALA
616501_037_16.jpgVenäläisleimaMETSÄPIRTTIMETSÄPIRTTI
616601_037_17.jpgVenäläisleimaLAURITSALALAURITSALA
616701_037_18.jpgVenäläisleimaVALITTULAVALITTULA
616801_037_19.jpgVenäläisleimaVUONISLAHTIVUONISLAHTI
616901_037_20.jpgVenäläisleimaTERVONSALMITERVONSALMI
617001_037_21.jpgVenäläisleimaTIKKAKOSKITIKKAKOSKI
617101_037_22.jpgVenäläisleimaOLHAVAOLHAVA
617201_037_23.jpgVenäläisleimaPORVOO - BORGÅPORVOOBORGÅ
617301_037_24.jpgVenäläisleimaHYVINKÄÄ - HANGÖ K.p.x.p.HYVINKÄÄ - HANGÖ K.p.x.p.
617401_037_25.jpgVenäläisleimaMAHLUMAHLU
617501_038_01.jpgVenäläisleimaTJÖCKTiukkaTJÖCK
617601_038_02.jpgVenäläisleimaRUSKORUSKO
617701_038_03.jpgVenäläisleimaFREDRIKSBERGPasilaFREDRIKSBERG
617801_038_04.jpgVenäläisleimaTIISTENJOKITIISTENJOKI
617901_038_05.jpgVenäläisleimaPIELAKSPiolahtiPjelaxPIELAKS
618001_038_06.jpgVenäläisleimaATLASATLAS
618101_038_07.jpgVenäläisleimaVASKLOTVaskiluotoVASKLOT
618201_038_08.jpgVenäläisleimaVÄLIMÄKIVÄLIMÄKI
618301_038_09.jpgVenäläisleimaPYLKÖNMÄKIPYLKÖNMÄKI
618401_038_10.jpgVenäläisleimaSULKAVANJÄRVISULKAVANJÄRVI
618501_038_11.jpgVenäläisleimaKYRKSTADKYRKSTAD
618601_038_12.jpgVenäläisleimaKORSOKORSO
618701_038_13.jpgVenäläisleimaUTRAUTRA
618801_038_14.jpgVenäläisleimaSVARTBÄCKPurolaSVARTBÄCK
618901_038_15.jpgVenäläisleimaVANHAKYLÄVANHAKYLÄ
619001_038_16.jpgVenäläisleimaLAPPTRÄSK st.LapinjärviLAPPTRÄSK st.
619101_038_17.jpgVenäläisleimaMARIEHAMNMaarianhaminaMARIEHAMN
619201_038_18.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.k.L-L.Postilj.k.L-L.
619301_038_19.jpgVenäläisleimaNIKOLAINKAUPUNKIVaasaVasaNIKOLAINKAUPUNKI
619401_038_20.jpgVenäläisleimaTOTTIJÄRVITOTTIJÄRVI
619501_038_21.jpgVenäläisleimaALAKYLÄALAKYLÄ
619601_038_22.jpgVenäläisleimaMEKSLAHTIMEKSLAHTI
619701_038_23.jpgVenäläisleimaKOLIKKOMÄKIKOLIKKOMÄKI
619801_038_24.jpgVenäläisleimaTUOKSLAHTITUOKSLAHTI
619901_038_25.jpgVenäläisleimaMAUNUKSELAMAUNUKSELA
620001_039_01.jpgVenäläisleimaPUTIKKOPUTIKKO
620101_039_02.jpgVenäläisleimaRAUDASKYLÄRAUDASKYLÄ
620201_039_03.jpgVenäläisleimaFÖRBYFÖRBY
620301_039_04.jpgVenäläisleimaALHOLMENAlholmaALHOLMEN
620401_039_05.jpgPostivaunuleimaK.P.XP.No 11.K.P.XP.No 11.
620501_039_06.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.k.K-I.Postilj.k.K-I.
620601_039_07.jpgVenäläisleimaJUUSTILAJUUSTILA
620701_039_08.jpgVenäläisleimaPALTAMOPALTAMO
620801_039_09.jpgVenäläisleimaVESTERBYVESTERBY
620901_039_10.jpgVenäläisleimaPÄNTÄNEPÄNTÄNE
621001_039_11.jpgVenäläisleimaKOPSAMOKOPSAMO
621101_039_12.jpgVenäläisleimaSTORMISTORMI
621201_039_13.jpgVenäläisleimaNARVANARVA
621301_039_14.jpgVenäläisleimaRÄYRINKIRÄYRINKI
621401_039_15.jpgVenäläisleimaKANGASKANGAS
621501_039_16.jpgVenäläisleimaSAMMALJOKISAMMALJOKI
621601_039_17.jpgVenäläisleimaÅGGELBYOulunkyläÅGGELBY
621701_039_18.jpgVenäläisleimaENOENO
621801_039_19.jpgVenäläisleimaHELSINKIHelsingforsHELSINKI
621901_039_20.jpgVenäläisleimaTERIJOKITERIJOKI
622001_039_21.jpgPostivaunuleimaP.vaunu No 5P.vaunu No 5
622101_039_22.jpgPostivaunuleimaP.vaunu No 6P.vaunu No 6
622201_039_23.jpgPostivaunuleimaP.vaunu No 5P.vaunu No 5
622301_039_24.jpgPostivaunuleimaP.vaunu No 6P.vaunu No 6
622401_039_25.jpgVenäläisleimaÅGGELBYOulunkyläÅGGELBY
622501_040_01.jpgVenäläisleimaKÄYRÄKÄYRÄ
622601_040_02.jpgVenäläisleimaPISPALAPISPALA
622701_040_03.jpgVenäläisleimaKYLMÄKOSKIKYLMÄKOSKI
622801_040_04.jpgVenäläisleimaPEKSALAPEKSALA
622901_040_05.jpgVenäläisleimaLÄSKELÄLÄSKELÄ
623001_040_06.jpgVenäläisleimaLUOPALUOPA
623101_040_07.jpgVenäläisleimaMUSTASAARIKorsholmMUSTASAARI
623201_040_08.jpgVenäläisleimaPATTIJOKIPATTIJOKI
623301_040_09.jpgVenäläisleimaFORSSAFORSSA
623401_040_10.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.Å-T.Postilj.v.Å-T.
623501_040_11.jpgVenäläisleimaKUOKKALAKUOKKALA
623601_040_12.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.Å-S.Postilj.v.Å-S.
623701_040_13.jpgVenäläisleimaLAHTILahtisLAHTI
623801_040_14.jpgVenäläisleimaLAPINLAHTILAPINLAHTI
623901_040_15.jpgVenäläisleimaNEDERVETILAlaveteliNEDERVETIL
624001_040_16.jpgVenäläisleimaYLISKULMAYLISKULMA
624101_040_17.jpgVenäläisleimaALAPITKÄALAPITKÄ
624201_040_18.jpgVenäläisleimaNERKOONERKOO
624301_040_19.jpgVenäläisleimaPELTOSALMIPELTOSALMI
624401_040_20.jpgVenäläisleimaPÖLJÄPÖLJÄ
624501_040_21.jpgVenäläisleimaSIILINJÄRVISIILINJÄRVI
624601_040_22.jpgVenäläisleimaTOIVALATOIVALA
624701_040_23.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.K-I.Postilj.v.K-I.
624801_040_24.jpgVenäläisleimaVIIPURI As.ViborgVIIPURI As.
624901_040_25.jpgVenäläisleimaLAANILALAANILA
625001_041_01.jpgVenäläisleimaKOUVOLAKOUVOLA
625101_041_02.jpgPostivaunuleimaP.vaunu No 21P.vaunu No 21
625201_041_03.jpgPostivaunuleimaP.vaunu No 22P.vaunu No 22
625301_041_04.jpgPostivaunuleimaP.vaunu No 23P.vaunu No 23
625401_041_05.jpgPostivaunuleimaP.vaunu No 24P.vaunu No 24
625501_041_06.jpgVenäläisleimaKYMINLINNAKYMINLINNA
625601_041_07.jpgVenäläisleimaVIBORG - WIIPURIViipuriVIBORGWIIPURI
625701_041_08.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.B-K.Postilj.v.B-K.
625801_041_09.jpgVenäläisleimaSIMO As.SIMO As.
625901_041_10.jpgVenäläisleimaTAMMISUOTAMMISUO
626001_041_11.jpgVenäläisleimaÄETSÄÄETSÄ
626101_041_12.jpgVenäläisleimaMASABYMasalaMASABY
626201_041_13.jpgVenäläisleimaJÄMSÄNKOSKIJÄMSÄNKOSKI
626301_041_14.jpgVenäläisleimaFORSSA As.FORSSA As.
626401_041_15.jpgVenäläisleimaTAMMIJÄRVITAMMIJÄRVI
626501_041_16.jpgVenäläisleimaAMURINMAAAMURINMAA
626601_041_17.jpgVenäläisleimaKÄLAKelaKÄLA
626701_041_18.jpgVenäläisleimaKÄMÄRÄKÄMÄRÄ
626801_041_19.jpgVenäläisleimaHEINOHEINO
626901_041_20.jpgVenäläisleimaESBOEspooESBO
627001_041_21.jpgVenäläisleimaFAGERVIKFAGERVIK
627101_041_22.jpgVenäläisleimaTÄKTERTähteläTÄKTER
627201_041_23.jpgVenäläisleimaKÖKLAKSKauklahtiKÖKLAKS
627301_041_24.jpgVenäläisleimaTERIJOKITERIJOKI
627401_041_25.jpgVenäläisleimaANTTANALAANTTANALA
627501_042_01.jpgVenäläisleimaMUROLEMUROLE
627601_042_02.jpgVenäläisleimaINGÅ st.InkooINGÅ st.
627701_042_03.jpgVenäläisleimaVAMMELSUUVAMMELSUU
627801_042_04.jpgVenäläisleimaPUNKAHARJUPUNKAHARJU
627901_042_05.jpgVenäläisleimaTOIKKOTOIKKO
628001_042_06.jpgVenäläisleimaHALSUAHALSUA
628101_042_07.jpgVenäläisleimaWILLMANSTRAND - LAPPEENRANTAVillmanstrandWILLMANSTRANDLAPPEENRANTA
628201_042_08.jpgVenäläisleimaNIKOLAISTAD - NIKOLAINKAUPUNKIVaasaVasaNIKOLAISTADNIKOLAINKAUPUNKI
628301_042_09.jpgVenäläisleimaVALKOMValkoVALKOM
628401_042_10.jpgVenäläisleimaKELLOMÄKIKELLOMÄKI
628501_042_11.jpgVenäläisleimaJAKOKOSKIJAKOKOSKI
628601_042_12.jpgVenäläisleimaKUUSILUOTOKUUSILUOTO
628701_042_13.jpgVenäläisleimaVALTIMOVALTIMO
628801_042_14.jpgVenäläisleimaLEPPÄLÄNPÄÄLEPPÄLÄNPÄÄ
628901_042_15.jpgVenäläisleimaKUUSANKOSKIKUUSANKOSKI
629001_042_16.jpgVenäläisleimaANDERSBÖLEAnttilaANDERSBÖLE
629101_042_17.jpgVenäläisleimaKEMIKEMI
629201_042_18.jpgVenäläisleimaVIBORG INT. - WIIPURIViipuriVIBORG INT.WIIPURI
629301_042_19.jpgVenäläisleimaTERVAJOKITERVAJOKI
629401_042_20.jpgVenäläisleimaLAVANSAARILövskärLAVANSAARI
629501_042_21.jpgVenäläisleimaSALAHMISALAHMI
629601_042_22.jpgVenäläisleimaSEITSKARISeitskärSEITSKARI
629701_042_23.jpgVenäläisleimaSOCKENBACKAPitäjänmäkiSOCKENBACKA
629801_042_24.jpgVenäläisleimaÅSVallilaVallgårdÅS
629901_042_25.jpgVenäläisleimaSOLBERGPäivöläSOLBERG
630001_043_01.jpgVenäläisleimaSJUNDEÅ st.SiuntioSJUNDEÅ st.
630101_043_02.jpgVenäläisleimaLAUTIOSAARILAUTIOSAARI
630201_043_03.jpgVenäläisleimaIi As.Ii As.
630301_043_04.jpgVenäläisleimaHAUKIPUDAS AsHAUKIPUDAS As
630401_043_05.jpgVenäläisleimaKUIVANIEMI As.KUIVANIEMI As.
630501_043_06.jpgVenäläisleimaTORNIO As. - TORNEÅ B.TORNIO As.TORNEÅ B.
630601_043_07.jpgVenäläisleimaTUIRATUIRA
630701_043_08.jpgVenäläisleimaKELLO As.KELLO As.
630801_043_09.jpgVenäläisleimaKAAKAMOKAAKAMO
630901_043_10.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.L-S.Postilj.v.L-S.
631001_043_11.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.V-S.Postilj.v.V-S.
631101_043_12.jpgVenäläisleimaHELSINKI - HELSINGFORSHELSINKIHELSINGFORS
631201_043_13.jpgVenäläisleimaHELSINKI - HELSINGFORSHELSINKIHELSINGFORS
631301_043_14.jpgVenäläisleimaHELSINKI - HELSINGFORSHELSINKIHELSINGFORS
631401_043_15.jpgVenäläisleimaTAMPERE - TAMMERFORSTAMPERETAMMERFORS
631501_043_16.jpgVenäläisleimaKIEHIMÄKIEHIMÄ
631601_043_17.jpgVenäläisleimaVARPAISJÄRVIVARPAISJÄRVI
631701_043_18.jpgVenäläisleimaHUOPANAHUOPANA
631801_043_19.jpgVenäläisleimaPERÄLÄPERÄLÄ
631901_043_20.jpgVenäläisleimaKYTÖMÄKIKYTÖMÄKI
632001_043_21.jpgVenäläisleimaYLÖNKYLÄYLÖNKYLÄ
632101_043_22.jpgVenäläisleimaKYYJÄRVIKYYJÄRVI
632201_043_23.jpgVenäläisleimaKERKONJOENSUUKERKONJOENSUU
632301_043_24.jpgVenäläisleimaHANGELBYHANGELBY
632401_043_25.jpgVenäläisleimaNORRNÄSNORRNÄS
632501_044_01.jpgVenäläisleimaHINDHÅRHinthaaraHINDHÅR
632601_044_02.jpgVenäläisleimaKUUSENMÄKIKUUSENMÄKI
632701_044_03.jpgVenäläisleimaKAIVANTOKAIVANTO
632801_044_04.jpgVenäläisleimaINIÖINIÖ
632901_044_05.jpgVenäläisleimaVOJAKKALAVOJAKKALA
633001_044_06.jpgVenäläisleimaKIMONKYLÄKimoböleKIMONKYLÄ
633101_044_07.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.W-P.Postilj.v.W-P.
633201_044_08.jpgVenäläisleimaHAAPAKOSKI As.HAAPAKOSKI As.
633301_044_09.jpgVenäläisleimaVIRTASALMIVIRTASALMI
633401_044_10.jpgVenäläisleimaKARIHAARAKARIHAARA
633501_044_11.jpgVenäläisleimaKILLINKOSKIKILLINKOSKI
633601_044_12.jpgVenäläisleimaKOIRINOJAKOIRINOJA
633701_044_13.jpgVenäläisleimaORAVASAARIORAVASAARI
633801_044_14.jpgVenäläisleimaVESIJÄRVIVESIJÄRVI
633901_044_15.jpgVenäläisleimaLESTIJÄRVILESTIJÄRVI
634001_044_16.jpgVenäläisleimaRÖYKKÄRÖYKKÄ
634101_044_17.jpgVenäläisleimaSORSAKOSKISORSAKOSKI
634201_044_18.jpgVenäläisleimaTOPENOTOPENO
634301_044_19.jpgVenäläisleimaVISUVESIVISUVESI
634401_044_20.jpgVenäläisleimaOTSOINENOTSOINEN
634501_044_21.jpgVenäläisleimaJUHANNUSKYLÄJUHANNUSKYLÄ
634601_044_22.jpgVenäläisleimaLÄYLIÄINENLÄYLIÄINEN
634701_044_23.jpgVenäläisleimaHAMINA - FREDRIKSHAMNHAMINAFREDRIKSHAMN
634801_044_24.jpgVenäläisleimaHAMINA - FREDRIKSHAMNHAMINAFREDRIKSHAMN
634901_044_25.jpgVenäläisleimaMIKKELI - St MICHELMIKKELISt MICHEL
635001_045_01.jpgVenäläisleimaSUKEVASUKEVA
635101_045_02.jpgVenäläisleimaHELSINKI H.o.I - HELSINGFORS F.T.HELSINKI H.o.IHELSINGFORS F.T.
635201_045_03.jpgVenäläisleimaJOUTSAJOUTSA
635301_045_04.jpgVenäläisleimaMELLILÄMELLILÄ
635401_045_05.jpgVenäläisleimaSARKOLASARKOLA
635501_045_06.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.V-V.Postilj.v.V-V.
635601_045_07.jpgVenäläisleimaLUSILUSI
635701_045_08.jpgVenäläisleimaKALMARIKALMARI
635801_045_09.jpgVenäläisleimaHIETAMAHIETAMA
635901_045_10.jpgVenäläisleimaMANTSINSAARIMANTSINSAARI
636001_045_11.jpgVenäläisleimaSKAFTUNGSKAFTUNG
636101_045_12.jpgVenäläisleimaISNÄSISNÄS
636201_045_13.jpgVenäläisleimaSÄVIÄSÄVIÄ
636301_045_14.jpgVenäläisleimaKYRÖSKOSKIKYRÖSKOSKI
636401_045_15.jpgVenäläisleimaKOSKUEKOSKUE
636501_045_16.jpgVenäläisleimaHUHTERVUHUHTERVU
636601_045_17.jpgVenäläisleimaHANGÖ VEXELHankoHANGÖ VEXEL
636701_045_18.jpgVenäläisleimaKOTALAHTIKOTALAHTI
636801_045_19.jpgVenäläisleimaHÄNTÄLÄHÄNTÄLÄ
636901_045_20.jpgVenäläisleimaMANSSILAMANSSILA
637001_045_21.jpgVenäläisleimaTIKKALATIKKALA
637101_045_22.jpgVenäläisleimaRAUSSILARAUSSILA
637201_045_23.jpgVenäläisleimaPOHJAPOHJA
637301_045_24.jpgVenäläisleimaLAUKEELALAUKEELA
637401_045_25.jpgVenäläisleimaKONNITSAKONNITSA
637501_046_01.jpgVenäläisleimaKOVETTUKOVETTU
637601_046_02.jpgVenäläisleimaHÄRKMERIHÄRKMERI
637701_046_03.jpgVenäläisleimaPELLOPELLO
637801_046_04.jpgVenäläisleimaLANNEVESILANNEVESI
637901_046_05.jpgVenäläisleimaSALOINENSALOINEN
638001_046_06.jpgVenäläisleimaTÖJBYTÖJBY
638101_046_07.jpgVenäläisleimaVOIKKAVOIKKA
638201_046_08.jpgVenäläisleimaHÄMEENKYLÄHÄMEENKYLÄ
638301_046_09.jpgVenäläisleimaLEPPÄLÄLEPPÄLÄ
638401_046_10.jpgVenäläisleimaRUHARUHA
638501_046_11.jpgVenäläisleimaTYRVÄÄTYRVÄÄ
638601_046_12.jpgVenäläisleimaSIMONIEMISIMONIEMI
638701_046_13.jpgVenäläisleimaYLISTARO k.k.YLISTARO k.k.
638801_046_14.jpgVenäläisleimaHEINOLA k.k.HEINOLA k.k.
638901_046_15.jpgVenäläisleimaSOTTUNGASOTTUNGA
639001_046_16.jpgVenäläisleimaBJÖRKBODABJÖRKBODA
639101_046_17.jpgVenäläisleimaMURTOMÄKIMURTOMÄKI
639201_046_18.jpgVenäläisleimaKAUPPILANMÄKIKAUPPILANMÄKI
639301_046_19.jpgVenäläisleimaSOINLAHTISOINLAHTI
639401_046_20.jpgVenäläisleimaINARI k.k.INARI k.k.
639501_046_21.jpgVenäläisleimaKOUVOLAKOUVOLA
639601_046_22.jpgVenäläisleimaHELSINKI H:Oii - HELSINGFORS F.IIHELSINKI H:OiiHELSINGFORS F.II
639701_046_23.jpgVenäläisleimaGAMLA VASAVanha VaasaGAMLA VASA
639801_046_24.jpgVenäläisleimaILLOILLO
639901_046_25.jpgVenäläisleimaJUMEHNIEMIJUMEHNIEMI
640001_047_01.jpgVenäläisleimaMESSUKYLÄMESSUKYLÄ
640101_047_02.jpgVenäläisleimaURJALA k.k.URJALA k.k.
640201_047_03.jpgVenäläisleimaVÄÄRINMAJAVÄÄRINMAJA
640301_047_04.jpgVenäläisleimaAHKIONLAHTIAHKIONLAHTI
640401_047_05.jpgVenäläisleimaVIEREMÄJÄRVIVIEREMÄJÄRVI
640501_047_06.jpgVenäläisleimaKINNULAKINNULA
640601_047_07.jpgVenäläisleimaPOHJOISLAHTIPOHJOISLAHTI
640701_047_08.jpgVenäläisleimaSUOVANLAHTISUOVANLAHTI
640801_047_09.jpgVenäläisleimaMIELUSKYLÄMIELUSKYLÄ
640901_047_10.jpgVenäläisleimaVASTINKIVASTINKI
641001_047_11.jpgVenäläisleimaKYLÄJOKIKYLÄJOKI
641101_047_12.jpgVenäläisleimaTUNKKARITUNKKARI
641201_047_13.jpgVenäläisleimaKULLAKULLA
641301_047_14.jpgVenäläisleimaOLLILAOLLILA
641401_047_15.jpgVenäläisleimaKIVINIEMIKIVINIEMI
641501_047_16.jpgVenäläisleimaILMEEILMEE
641601_047_17.jpgVenäläisleimaSOTKUMASOTKUMA
641701_047_18.jpgVenäläisleimaVESIVEHMAAVESIVEHMAA
641801_047_19.jpgVenäläisleimaVIEKIVIEKI
641901_047_20.jpgVenäläisleimaUOTSOLAUOTSOLA
642001_047_21.jpgVenäläisleimaKALKKINENKALKKINEN
642101_047_22.jpgVenäläisleimaPERKJÄRVIPERKJÄRVI
642201_047_23.jpgVenäläisleimaVESANKAVESANKA
642301_047_24.jpgVenäläisleimaNURMES.K.L.NURMES.K.L.
642401_047_25.jpgPostivaunuleimaK.P.XP. N:o 7K.P.XP. N:o 7
642501_048_01.jpgPostivaunuleimaK.P.XP. N:o 8K.P.XP. N:o 8
642601_048_02.jpgVenäläisleimaUURAA - TRÅNGSUNDUurasUURAATRÅNGSUND
642701_048_03.jpgVenäläisleimaKELLOMÄKIKELLOMÄKI
642801_048_04.jpgVenäläisleimaHELSINKI As. - HELSINGFORS BHELSINKI As.HELSINGFORS B
642901_048_05.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.S-E.Postilj.v.S-E.
643001_048_06.jpgPostivaunuleimaK.P.XP. No 3K.P.XP. No 3
643101_048_07.jpgPostivaunuleimaK.P.XP. No 7K.P.XP. No 7
643201_048_08.jpgVenäläisleimaKAUSALAKAUSALA
643301_048_09.jpgVenäläisleimaKOIVISTO - BJÖRKÖKOIVISTOBJÖRKÖ
643401_048_10.jpgVenäläisleimaKAITJÄRVIKAITJÄRVI
643501_048_11.jpgVenäläisleimaKILPUAKILPUA
643601_048_12.jpgVenäläisleimaKARVALAKARVALA
643701_048_13.jpgVenäläisleimaDALKARBYDALKARBY
643801_048_14.jpgVenäläisleimaKUGGOMKUGGOM
643901_048_15.jpgVenäläisleimaGERKNÄSKirkniemiGERKNÄS
644001_048_16.jpgVenäläisleimaPARIKKALA As.PARIKKALA As.
644101_048_17.jpgVenäläisleimaPUSKALAPUSKALA
644201_048_18.jpgVenäläisleimaRAVANSAARIRAVANSAARI
644301_048_19.jpgVenäläisleimaKOSKENPÄÄKOSKENPÄÄ
644401_048_20.jpgVenäläisleimaAUTTOINENAUTTOINEN
644501_048_21.jpgVenäläisleimaSYVÄOROSYVÄORO
644601_048_22.jpgVenäläisleimaSÄRKISALMISÄRKISALMI
644701_048_23.jpgVenäläisleimaKÄRKÖLÄKÄRKÖLÄ
644801_048_24.jpgVenäläisleimaHELSINKI - HELSINGFORSHELSINKIHELSINGFORS
644901_048_25.jpgVenäläisleimaKAJAANI - KAJANAKAJAANIKAJANA
645001_049_01.jpgVenäläisleimaKAJAANI - KAJANAKAJAANIKAJANA
645101_049_02.jpgVenäläisleimaTURKU - ÅBOTURKUÅBO
645201_049_03.jpgVenäläisleimaTURKU - ÅBOTURKUÅBO
645301_049_04.jpgVenäläisleimaHEINOLAHEINOLA
645401_049_05.jpgVenäläisleimaWIAPORI - SVEABORGSuomenlinnaWIAPORISVEABORG
645501_049_06.jpgVenäläisleimaSAUKKOLASAUKKOLA
645601_049_07.jpgVenäläisleimaHUHTILAMPIHUHTILAMPI
645701_049_08.jpgVenäläisleimaKYLÄNLAHTIKYLÄNLAHTI
645801_049_09.jpgVenäläisleimaROMPPALAROMPPALA
645901_049_10.jpgVenäläisleimaILMOLAHTIILMOLAHTI
646001_049_11.jpgVenäläisleimaHELLANMAAHELLANMAA
646101_049_12.jpgVenäläisleimaNIINIKOSKINIINIKOSKI
646201_049_13.jpgVenäläisleimaKIHNIÖKIHNIÖ
646301_049_14.jpgVenäläisleimaKARHUNKYLÄKARHUNKYLÄ
646401_049_15.jpgVenäläisleimaOJAKKALAOJAKKALA
646501_049_16.jpgVenäläisleimaRANUARANUA
646601_049_17.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.V-O.Postilj.v.V-O.
646701_049_18.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.H-K-K.Postilj.v.H-K-K.
646801_049_19.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.P-T.a.Postilj.v.P-T.a.
646901_049_20.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.P-T.i.Postilj.v.P-T.i.
647001_049_21.jpgVenäläisleimaWILPPULAVilppulaFilpulaWILPPULA
647101_049_22.jpgVenäläisleimaNIKOLAINKAUPUNKI - NIKOLAISTADVaasaVasaNIKOLAINKAUPUNKINIKOLAISTAD
647201_049_23.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.V-P.a.Postilj.v.V-P.a.
647301_049_24.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.P-V.Postilj.v.P-V.
647401_049_25.jpgVenäläisleimaONKINIEMIONKINIEMI
647501_050_01.jpgVenäläisleimaNIEMINIEMI
647601_050_02.jpgVenäläisleimaNIEMINIEMI
647701_050_03.jpgVenäläisleimaILKKAILKKA
647801_050_04.jpgVenäläisleimaLOUNATJOKILOUNATJOKI
647901_050_05.jpgVenäläisleimaEMKARBYEMKARBY
648001_050_05.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.L-L.Postilj.v.L-L.
648101_050_06.jpgVenäläisleimaSIMPELESIMPELE
648201_050_07.jpgVenäläisleimaPUNKASALMIPUNKASALMI
648301_050_08.jpgVenäläisleimaPELKOSENNIEMIPELKOSENNIEMI
648401_050_08.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.S-E.Postilj.v.S-E.
648501_050_09.jpgVenäläisleimaHÄKKILÄHÄKKILÄ
648601_050_09.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.A-E-S.Postilj.v.A-E-S.
648701_050_10.jpgVenäläisleimaLEHTOILEHTOI
648801_050_10.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.S-E-A.Postilj.v.S-E-A.
648901_050_11.jpgVenäläisleimaPÄÄJÄRVIPÄÄJÄRVI
649001_050_12.jpgVenäläisleimaTAMMISUOTAMMISUO
649101_050_13.jpgVenäläisleimaNURMES .K.L.NURMES .K.L.
649201_050_14.jpgVenäläisleimaMAARIANHAMINA - MARIEHAMNMAARIANHAMINAMARIEHAMN
649301_050_15.jpgVenäläisleimaHELSINKI - HELSINGFORSHELSINKIHELSINGFORS
649401_050_16.jpgVenäläisleimaKOTKAKOTKA
649501_050_17.jpgVenäläisleimaKOTKAKOTKA
649601_050_18.jpgVenäläisleimaHELSINKI - HELSINGFORSHELSINKIHELSINGFORS
649701_050_19.jpgVenäläisleimaHELSINKI - HELSINGFORSHELSINKIHELSINGFORS
649801_050_20.jpgVenäläisleimaSAVONLINNA - NYSLOTTSAVONLINNANYSLOTT
649901_050_21.jpgVenäläisleimaSILVOLASILVOLA
650001_050_22.jpgVenäläisleimaKULENNOINENKULENNOINEN
650101_050_23.jpgVenäläisleimaÖDKARBYÖDKARBY
650201_050_24.jpgVenäläisleimaILLBYIlolaILLBY
650301_050_25.jpgVenäläisleimaKOIVIKKOKOIVIKKO
650401_051_01.jpgVenäläisleimaHELYLÄHELYLÄ
650501_051_02.jpgVenäläisleimaSIEPPIJÄRVISIEPPIJÄRVI
650601_051_03.jpgVenäläisleimaREITKALLIREITKALLI
650701_051_04.jpgVenäläisleimaTYNKÄTYNKÄ
650801_051_05.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.L-L.Postilj.v.L-L.
650901_051_06.jpgVenäläisleimaPORVOO - BORGÅPORVOOBORGÅ
651001_051_07.jpgVenäläisleimaHYVINKÄÄHyvingeHYVINKÄÄ
651101_051_08.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.S-E.Postilj.v.S-E.
651201_051_09.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.A-E-S.Postilj.v.A-E-S.
651301_051_10.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.S-E-A.Postilj.v.S-E-A.
651401_051_11.jpgVenäläisleimaWIIPURI - WIBORGViipuriViborgWIIPURIWIBORG
651501_051_12.jpgVenäläisleimaHELSINKI - HELSINGFORSHELSINKIHELSINGFORS
651601_051_13.jpgVenäläisleimaROVANIEMIROVANIEMI
651701_051_14.jpgVenäläisleimaPÖLLÄKKÄLÄPÖLLÄKKÄLÄ
651801_051_15.jpgVenäläisleimaJANAKKALAJANAKKALA
651901_051_16.jpgVenäläisleimaHAARAJÄRVIHAARAJÄRVI
652001_051_17.jpgVenäläisleimaKUPARSAARIKUPARSAARI
652101_051_18.jpgVenäläisleimaKAASMARKKUKAASMARKKU
652201_051_19.jpgVenäläisleimaVÄLIJOKIVÄLIJOKI
652301_051_20.jpgVenäläisleimaRUNNIRUNNI
652401_051_21.jpgVenäläisleimaSVENSKBYRuotsinkyläSVENSKBY
652501_051_22.jpgVenäläisleimaNURMIJOKINURMIJOKI
652601_051_23.jpgVenäläisleimaYLIKUUNUYLIKUUNU
652701_051_24.jpgVenäläisleimaHALUNAHALUNA
652801_051_25.jpgVenäläisleimaTUUPOVAARATUUPOVAARA
652901_052_01.jpgVenäläisleimaMIETOMIETO
653001_052_02.jpgVenäläisleimaREVONLAHTIREVONLAHTI
653101_052_03.jpgVenäläisleimaFILPUSFILPUS
653201_052_04.jpgVenäläisleimaJALKALAJALKALA
653301_052_05.jpgVenäläisleimaKALLISLAHTIKALLISLAHTI
653401_052_06.jpgPostivaunuleimaP.K.X.P. No 13.i.P.K.X.P. No 13.i.
653501_052_07.jpgPostivaunuleimaP.K.X.P. No 14.a.P.K.X.P. No 14.a.
653601_052_08.jpgPostivaunuleimaP.K.X.P. No 13.i.P.K.X.P. No 13.i.
653701_052_09.jpgPostivaunuleimaP.K.X.P. No 14.a.P.K.X.P. No 14.a.
653801_052_10.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.H.-L.-K.Postilj.v.H.-L.-K.
653901_052_11.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.S.-J.Postilj.v.S.-J.
654001_052_12.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.S.-J.Postilj.v.S.-J.
654101_052_13.jpgVenäläisleimaRAIVOLARAIVOLA
654201_052_14.jpgVenäläisleimaHIRVIHAARAHIRVIHAARA
654301_052_15.jpgVenäläisleimaMICHELSPILTOMMICHELSPILTOM
654401_052_16.jpgVenäläisleimaNÄFSBYNÄFSBY
654501_052_17.jpgVenäläisleimaKURHILAKURHILA
654601_052_18.jpgVenäläisleimaSORJOSORJO
654701_052_19.jpgVenäläisleimaSYVÄSMÄKISYVÄSMÄKI
654801_052_20.jpgVenäläisleimaKELEVÄKELEVÄ
654901_052_21.jpgVenäläisleimaNIEMISJÄRVINIEMISJÄRVI
655001_052_22.jpgVenäläisleimaRASIVAARARASIVAARA
655101_052_23.jpgVenäläisleimaUIMAHARJUUIMAHARJU
655201_052_24.jpgVenäläisleimaPARANTALAPARANTALA
655301_052_25.jpgVenäläisleimaMALISKYLÄMALISKYLÄ
655401_053_01.jpgVenäläisleimaPYHÄMAANLUOTOPYHÄMAANLUOTO
655501_053_02.jpgVenäläisleimaLEPPÄNIEMILEPPÄNIEMI
655601_053_03.jpgVenäläisleimaTYTÄRSAARITYTÄRSAARI
655701_053_04.jpgVenäläisleimaMAKKOLAMAKKOLA
655801_053_05.jpgVenäläisleimaMARTONVAARAMARTONVAARA
655901_053_06.jpgVenäläisleimaHOPLAKSHuopalahtiHoplaxHOPLAKS
656001_053_07.jpgVenäläisleimaGRANKULLAKauniainenGRANKULLA
656101_053_08.jpgVenäläisleimaLAUKAA As.LAUKAA As.
656201_053_09.jpgVenäläisleimaSOTKAJÄRVISOTKAJÄRVI
656301_053_10.jpgVenäläisleimaLEPPÄMÄKILEPPÄMÄKI
656401_053_11.jpgVenäläisleimaWIIPURI H.o I. - WIBORG F.IViipuriViborgWIIPURI H.o I.WIBORG F.I
656501_053_12.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.H-I.Postilj.v.H-I.
656601_053_13.jpgVenäläisleimaTAMPERE - TAMMERFORSTAMPERETAMMERFORS
656701_053_14.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.V-V.i.Postilj.v.V-V.i.
656801_053_15.jpgVenäläisleimaRIIHIMÄKIRIIHIMÄKI
656901_053_16.jpgVenäläisleimaRAUMA - RAUMORAUMARAUMO
657001_053_17.jpgVenäläisleimaSYVÄNNIEMISYVÄNNIEMI
657101_053_18.jpgVenäläisleimaTYRVÄNTÖTYRVÄNTÖ
657201_053_19.jpgVenäläisleimaHEINLAHTIHeinlaxHEINLAHTI
657301_053_20.jpgVenäläisleimaHUMALJOKIHUMALJOKI
657401_053_21.jpgVenäläisleimaTUOHIKOTTITUOHIKOTTI
657501_053_22.jpgVenäläisleimaUUKSUUUKSU
657601_053_23.jpgVenäläisleimaÄGLÄJÄRVIÄGLÄJÄRVI
657701_053_24.jpgVenäläisleimaISTUNMÄKIISTUNMÄKI
657801_053_25.jpgVenäläisleimaKOTALAKOTALA
657901_054_01.jpgVenäläisleimaVIRKBYVirkkalaVIRKBY
658001_054_02.jpgVenäläisleimaTUURITUURI
658101_054_03.jpgVenäläisleimaHUTTULAHUTTULA
658201_054_04.jpgVenäläisleimaJOENSUU As. - JOENSUU B.JOENSUU As.JOENSUU B.
658301_054_05.jpgVenäläisleimaLENTIIRALENTIIRA
658401_054_06.jpgVenäläisleimaSAVONLINNA AS. - NYSLOTT B.SAVONLINNA AS.NYSLOTT B.
658501_054_07.jpgVenäläisleimaJOKIOINENJOKIOINEN
658601_054_08.jpgVenäläisleimaLYLYLYLY
658701_054_09.jpgVenäläisleimaTAMPERE - TAMMERFORSTAMPERETAMMERFORS
658801_054_10.jpgVenäläisleimaKUHILASVAARAKUHILASVAARA
658901_054_11.jpgVenäläisleimaLASSILALASSILA
659001_054_12.jpgVenäläisleimaLUHALAHTILUHALAHTI
659101_054_13.jpgVenäläisleimaTYRJÄTYRJÄ
659201_054_14.jpgVenäläisleimaVIHTARIVIHTARI
659301_054_15.jpgVenäläisleimaPIIKKIÖPIIKKIÖ
659401_054_16.jpgVenäläisleimaNIKOLAINKAUPUNKI - NIKOLAISTADVaasaVasaNIKOLAINKAUPUNKINIKOLAISTAD
659501_054_17.jpgVenäläisleimaNIKOLAINKAUPUNKI - NIKOLAISTADVaasaVasaNIKOLAINKAUPUNKINIKOLAISTAD
659601_054_18.jpgVenäläisleimaLAHTILahtisLAHTI
659701_054_19.jpgVenäläisleimaSALMELASALMELA
659801_054_20.jpgVenäläisleimaÖLLÖLÄÖLLÖLÄ
659901_054_21.jpgVenäläisleimaKUIVANTOKUIVANTO
660001_054_22.jpgVenäläisleimaKILPEENJOKIKILPEENJOKI
660101_054_23.jpgVenäläisleimaVIRKKILÄVIRKKILÄ
660201_054_24.jpgVenäläisleimaYLIVESIYLIVESI
660301_054_25.jpgVenäläisleimaMIETTILÄMIETTILÄ
660401_055_01.jpgVenäläisleimaVÄRTSILÄ As.VÄRTSILÄ As.
660501_055_02.jpgVenäläisleimaKATAJANOKKA - SKATUDDENKATAJANOKKASKATUDDEN
660601_055_03.jpgVenäläisleimaPUDASPUDAS
660701_055_04.jpgVenäläisleimaKOIVUKOIVU
660801_055_05.jpgVenäläisleimaKALLIOKOSKIKALLIOKOSKI
660901_055_06.jpgVenäläisleimaKARHULAKARHULA
661001_055_07.jpgVenäläisleimaPERKJÄRVIPERKJÄRVI
661101_055_08.jpgVenäläisleimaSAVONLINNA - NYSLOTTSAVONLINNANYSLOTT
661201_055_09.jpgVenäläisleimaTERVOLA As.TERVOLA As.
661301_055_10.jpgVenäläisleimaLAURILALAURILA
661401_055_11.jpgVenäläisleimaMUUROLAMUUROLA
661501_055_12.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.L-R.Postilj.v.L-R.
661601_055_13.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.T-O.Postilj.v.T-O.
661701_055_14.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.V-S.Postilj.v.V-S.
661801_055_15.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.T-K.Postilj.v.T-K.
661901_055_16.jpgVenäläisleimaHELSINKI - HELSINGFORSHELSINKIHELSINGFORS
662001_055_17.jpgVenäläisleimaKALTIMOKALTIMO
662101_055_18.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.J-L.Postilj.v.J-L.
662201_055_19.jpgVenäläisleimaKONTIOLAHTI As.KONTIOLAHTI As.
662301_055_20.jpgVenäläisleimaNIKOLAINKAUPUNKI - NIKOLAISTADVaasaVasaNIKOLAINKAUPUNKINIKOLAISTAD
662401_055_21.jpgVenäläisleimaHELSINKI As. - HELSINGFORS B.HELSINKI As.HELSINGFORS B.
662501_055_22.jpgVenäläisleimaPIELISJÄRVIPIELISJÄRVI
662601_055_23.jpgVenäläisleimaHELSINKI As. - HELSINGFORS B.HELSINKI As.HELSINGFORS B.
662701_055_24.jpgVenäläisleimaTOHMAJÄRVI As.TOHMAJÄRVI As.
662801_055_25.jpgVenäläisleimaRÖYKKÄ As.RÖYKKÄ As.
662901_056_01.jpgVenäläisleimaPYHÄRANTAPYHÄRANTA
663001_056_02.jpgVenäläisleimaLIPOLALIPOLA
663101_056_03.jpgVenäläisleimaNUNNANLAHTINUNNANLAHTI
663201_056_04.jpgVenäläisleimaKOSKUNENKOSKUNEN
663301_056_05.jpgVenäläisleimaMUSTOLAMUSTOLA
663401_056_06.jpgVenäläisleimaTEVANIEMITEVANIEMI
663501_056_07.jpgVenäläisleimaVESALAVESALA
663601_056_08.jpgVenäläisleimaKÄMMENNIEMIKÄMMENNIEMI
663701_056_09.jpgVenäläisleimaKYTÄJÄKYTÄJÄ
663801_056_10.jpgVenäläisleimaPYHÄNTÄPYHÄNTÄ
663901_056_11.jpgVenäläisleimaHAKOJÄRVIHAKOJÄRVI
664001_056_12.jpgVenäläisleimaHEIMOLAHEIMOLA
664101_056_13.jpgVenäläisleimaHIITOLA R.a.HIITOLA R.a.
664201_056_14.jpgVenäläisleimaKUOPIOKUOPIO
664301_056_15.jpgVenäläisleimaJOMALAJOMALA
664401_056_16.jpgVenäläisleimaRIIHIMÄKIRIIHIMÄKI
664501_056_17.jpgVenäläisleimaWIIPURI As.ViipuriViborgWIIPURI As.
664601_056_18.jpgVenäläisleimaHELSINKIHelsingforsHELSINKI
664701_056_19.jpgVenäläisleimaHELSINKIHelsingforsHELSINKI
664801_056_20.jpgVenäläisleimaIi As.Ii As.
664901_056_21.jpgVenäläisleimaPIETARSAARIJakobstadPIETARSAARI
665001_056_22.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.W.E.-S.Postilj.v.W.E.-S.
665101_056_23.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.W.E.-S.Postilj.v.W.E.-S.
665201_056_24.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.T.-T.Postilj.v.T.-T.
665301_056_25.jpgVenäläisleimaKRISTIINA - KRISTINESTADKristiinankaupunkiKRISTIINAKRISTINESTAD
665401_057_01.jpgVenäläisleimaINKEROINENINKEROINEN
665501_057_02.jpgVenäläisleimaMAKSNIEMIMAKSNIEMI
665601_057_03.jpgVenäläisleimaHÖLJÄKKÄHÖLJÄKKÄ
665701_057_04.jpgVenäläisleimaREKIJOKIREKIJOKI
665801_057_05.jpgVenäläisleimaKOURAKOURA
665901_057_06.jpgVenäläisleimaJAATILAJAATILA
666001_057_07.jpgVenäläisleimaTARVASJOKITARVASJOKI
666101_057_08.jpgVenäläisleimaTURKU - ÅBOTURKUÅBO
666201_057_09.jpgVenäläisleimaHELSINKIHelsingforsHELSINKI
666301_057_10.jpgVenäläisleimaHELSINKI H:o IIHelsingforsHELSINKI H:o II
666401_057_11.jpgVenäläisleimaHYVINKÄÄHyvingeHYVINKÄÄ
666501_057_12.jpgVenäläisleimaOULUUleåborgOULU
666601_057_13.jpgVenäläisleimaJYVÄSKYLÄJYVÄSKYLÄ
666701_057_14.jpgVenäläisleimaHIRVASHIRVAS
666801_057_15.jpgVenäläisleimaLIEKSALIEKSA
666901_057_16.jpgVenäläisleimaWAMMALAVammalaWAMMALA
667001_057_17.jpgVenäläisleimaKAUKASKAUKAS
667101_057_18.jpgVenäläisleimaKEURUUKEURUU
667201_057_19.jpgVenäläisleimaEPILÄEPILÄ
667301_057_20.jpgVenäläisleimaTIENHAARATIENHAARA
667401_057_21.jpgVenäläisleimaSAVUKOSKISAVUKOSKI
667501_057_22.jpgVenäläisleimaVAARASLAHTIVAARASLAHTI
667601_057_23.jpgVenäläisleimaVARPAKYLÄVARPAKYLÄ
667701_057_24.jpgVenäläisleimaLOIMOLALOIMOLA
667801_057_25.jpgVenäläisleimaHARMOINENHARMOINEN
667901_058_01.jpgVenäläisleimaISOTALOISOTALO
668001_058_02.jpgVenäläisleimaAHVENINENAHVENINEN
668101_058_03.jpgVenäläisleimaFORSBYFORSBY
668201_058_04.jpgVenäläisleimaTURKU - ÅBOTURKUÅBO
668301_058_05.jpgVenäläisleimaPARKKARILAPARKKARILA
668401_058_06.jpgVenäläisleimaLIEKSALIEKSA
668501_058_07.jpgVenäläisleimaTURKU As.ÅboTURKU As.
668601_058_08.jpgVenäläisleimaTAIVASSALOTövsalaTAIVASSALO
668701_058_09.jpgVenäläisleimaLIETOLIETO
668801_058_10.jpgVenäläisleimaBARÖSUNDBARÖSUND
668901_058_11.jpgVenäläisleimaRAATERAATE
669001_058_12.jpgVenäläisleimaKUUSANKOSKI U.L.KUUSANKOSKI U.L.
669101_058_13.jpgVenäläisleimaVASTILAVASTILA
669201_058_14.jpgVenäläisleimaNIITTYLAHTINIITTYLAHTI
669301_058_15.jpgVenäläisleimaKARVASSALMIKARVASSALMI
669401_058_16.jpgVenäläisleimaRYTTYRYTTY
669501_058_17.jpgVenäläisleimaMUNAKKAMUNAKKA
669601_058_18.jpgVenäläisleimaELIMÄKIElimäELIMÄKI
669701_058_19.jpgVenäläisleimaNIKOLAINK. H.o.VaasaVasaNIKOLAINK. H.o.
669801_058_20.jpgVenäläisleimaJÄÄKSIJÄÄKSI
669901_058_21.jpgVenäläisleimaKNAAPILAKNAAPILA
670001_058_22.jpgVenäläisleimaORIJÄRVIORIJÄRVI
670101_058_23.jpgVenäläisleimaKÄRPPÄLÄKÄRPPÄLÄ
670201_058_24.jpgVenäläisleimaKUUSANKOSKIKUUSANKOSKI
670301_058_25.jpgVenäläisleimaHAMINAFredrikshamnHAMINA
670401_059_01.jpgVenäläisleimaSALOSALO
670501_059_02.jpgVenäläisleimaKAINASTOKAINASTO
670601_059_03.jpgVenäläisleimaKAUHAJOKI As.KAUHAJOKI As.
670701_059_04.jpgVenäläisleimaKOSKENKORVAKOSKENKORVA
670801_059_05.jpgVenäläisleimaLOHILUOMALOHILUOMA
670901_059_06.jpgVenäläisleimaTUOMIKYLÄTUOMIKYLÄ
671001_059_07.jpgVenäläisleimaJOENSUUJOENSUU
671101_059_08.jpgVenäläisleimaSTRÖMMASTRÖMMA
671201_059_09.jpgVenäläisleimaTYRISEVÄTYRISEVÄ
671301_059_10.jpgVenäläisleimaRAUTILARAUTILA
671401_059_11.jpgVenäläisleimaPÅLSBÖLEPÅLSBÖLE
671501_059_12.jpgVenäläisleimaTURSATURSA
671601_059_13.jpgVenäläisleimaRIDASJÄRVIRIDASJÄRVI
671701_059_14.jpgVenäläisleimaLÄSÄKOSKILÄSÄKOSKI
671801_059_15.jpgVenäläisleimaHANKASALMIHANKASALMI
671901_059_16.jpgVenäläisleimaLAPALUOTOLAPALUOTO
672001_059_17.jpgVenäläisleimaSIURUASIURUA
672101_059_18.jpgVenäläisleimaALBERGALeppävaaraALBERGA
672201_059_19.jpgVenäläisleimaPOSIOPOSIO
672301_059_20.jpgVenäläisleimaLEISTILÄLEISTILÄ
672401_059_21.jpgVenäläisleimaKUIKKAKUIKKA
672501_059_22.jpgVenäläisleimaNURMESNURMES
672601_059_23.jpgVenäläisleimaKYRÖKYRÖ
672701_059_24.jpgVenäläisleimaILOMANTSIILOMANTSI
672801_059_25.jpgVenäläisleimaPASTAKEANLINNAPASTAKEANLINNA
672901_060_01.jpgPostivaunuleimaTURKU h.ulk. - ÅBO å.utr.TURKU h.ulk.ÅBO å.utr.
673001_060_02.jpgPostivaunuleimaTURKU h.ulk. - ÅBO å.utr.TURKU h.ulk.ÅBO å.utr.
673101_060_03.jpgPostivaunuleimaTURKU h.ulk. - ÅBO å.utr.TURKU h.ulk.ÅBO å.utr.
673201_060_04.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.H.-T.Postilj.v.H.-T.
673301_060_05.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.H.-T.Postilj.v.H.-T.
673401_060_06.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.T.-R.Postilj.v.T.-R.
673501_060_07.jpgVenäläisleimaTAMPERETammerforsTAMPERE
673601_060_08.jpgVenäläisleimaOLLILAOLLILA
673701_060_09.jpgVenäläisleimaHIRSILÄHIRSILÄ
673801_060_10.jpgVenäläisleimaKAUNELAKAUNELA
673901_060_11.jpgVenäläisleimaHAUSJÄRVIHAUSJÄRVI
674001_060_12.jpgVenäläisleimaKLAMILAKLAMILA
674101_060_13.jpgVenäläisleimaSÄLINKÄÄSÄLINKÄÄ
674201_060_14.jpgVenäläisleimaPAAPANLAMPIPAAPANLAMPI
674301_060_15.jpgVenäläisleimaKUOLIOVAARAKUOLIOVAARA
674401_060_16.jpgVenäläisleimaPENSALAPENSALA
674501_060_17.jpgVenäläisleimaHIETOISHietoinenHIETOIS
674601_060_18.jpgVenäläisleimaPIETARSAARIJakobstadPIETARSAARI
674701_060_19.jpgVenäläisleimaNAANTALINådendalNAANTALI
674801_060_20.jpgVenäläisleimaARPELAARPELA
674901_060_21.jpgVenäläisleimaRAAHEBrahestadRAAHE
675001_060_22.jpgVenäläisleimaMUOLAMUOLA
675101_060_23.jpgJunaleima[ven. Junaleima 1][ven. Junaleima 1]
675201_060_24.jpgVenäläisleimaHELSINKI I.HelsingforsHELSINKI I.
675301_060_25.jpgVenäläisleimaHELSINKI II.HelsingforsHELSINKI II.
675401_061_01.jpgVenäläisleimaHELSINKI IV.HelsingforsHELSINKI IV.
675501_061_02.jpgVenäläisleimaHELSINKI V.HelsingforsHELSINKI V.
675601_061_03.jpgVenäläisleimaHELSINKI VI.HelsingforsHELSINKI VI.
675701_061_04.jpgVenäläisleimaHELSINKI VII.HelsingforsHELSINKI VII.
675801_061_05.jpgVenäläisleimaHELSINKI VIII.HelsingforsHELSINKI VIII.
675901_061_06.jpgVenäläisleimaHELSINKI IX.HelsingforsHELSINKI IX.
676001_061_07.jpgVenäläisleimaHELSINKI X.HelsingforsHELSINKI X.
676101_061_08.jpgVenäläisleimaHELSINKI As. K.HelsingforsHELSINKI As. K.
676201_061_09.jpgVenäläisleimaHELSINKI III.HelsingforsHELSINKI III.
676301_061_10.jpgVenäläisleimaRAUNISTULARAUNISTULA
676401_061_11.jpgVenäläisleimaBRÄNDÖ-H:KI - BRÄNDÖ-H:FORSKulosaariBRÄNDÖ-H:KIBRÄNDÖ-H:FORS
676501_061_12.jpgVenäläisleimaARRASKOSKIARRASKOSKI
676601_061_13.jpgVenäläisleimaPÄIJÄLÄPÄIJÄLÄ
676701_061_14.jpgVenäläisleimaPATAJOKIPATAJOKI
676801_061_15.jpgVenäläisleimaMARJOVAARAMARJOVAARA
676901_061_16.jpgVenäläisleimaKILOKILO
677001_061_17.jpgVenäläisleimaOKEROINENOKEROINEN
677101_061_18.jpgVenäläisleimaMÄYRYMÄYRY
677201_061_19.jpgVenäläisleimaPORTTILAPORTTILA
677301_061_20.jpgVenäläisleimaMUHOLAMUHOLA
677401_061_21.jpgVenäläisleimaÄYSTÖÄYSTÖ
677501_061_22.jpgVenäläisleimaUOMAINENUOMAINEN
677601_061_23.jpgVenäläisleimaÖMOSSAMetsäläÖMOSSA
677701_061_24.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.H.-P.Postilj.v.H.-P.
677801_061_25.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.H.-P.Postilj.v.H.-P.
677901_062_01.jpgVenäläisleimaKIRJAVALAKIRJAVALA
678001_062_02.jpgVenäläisleimaLOHIJÄRVILOHIJÄRVI
678101_062_03.jpgVenäläisleimaVUOLIJOKIVUOLIJOKI
678201_062_04.jpgVenäläisleimaMÄNTYHARJUMÄNTYHARJU
678301_062_05.jpgVenäläisleimaSALOSALO
678401_062_06.jpgVenäläisleimaKERKONJOENSUUKERKONJOENSUU
678501_062_07.jpgVenäläisleimaORIVESI As.ORIVESI As.
678601_062_08.jpgVenäläisleimaKOUVOLAKOUVOLA
678701_062_09.jpgVenäläisleimaIVALOIVALO
678801_062_10.jpgVenäläisleimaMALLUSJOKIMALLUSJOKI
678901_062_11.jpgVenäläisleimaVALKAMAVALKAMA
679001_062_12.jpgVenäläisleimaTUORILATUORILA
679101_062_13.jpgVenäläisleimaMETSOLAMETSOLA
679201_062_14.jpgVenäläisleimaVUOKSELAVUOKSELA
679301_062_15.jpgVenäläisleimaLUIKONLAHTILUIKONLAHTI
679401_062_16.jpgVenäläisleimaSKATILASKATILA
679501_062_17.jpgVenäläisleimaRUHTINANSALMIRUHTINANSALMI
679601_062_18.jpgVenäläisleimaKELVÄKELVÄ
679701_062_19.jpgVenäläisleimaNÄRPES B.NärpiöNÄRPES B.
679801_062_20.jpgVenäläisleimaRASEBORGRaaseporiRASEBORG
679901_062_21.jpgVenäläisleimaKOTKANIEMIKOTKANIEMI
680001_062_22.jpgVenäläisleimaORUSJÄRVIORUSJÄRVI
680101_062_23.jpgVenäläisleimaMIETOMIETO
680201_062_24.jpgVenäläisleimaJUUPAJOKIJUUPAJOKI
680301_062_25.jpgVenäläisleimaKAUTTUAKAUTTUA
680401_063_01.jpgVenäläisleimaTURKU - ÅBOTURKUÅBO
680501_063_02.jpgTarkastusleimaTURKU - ÅBOTURKUÅBO
680601_063_03.jpgVenäläisleimaKEMIKEMI
680701_063_04.jpgVenäläisleimaIMATRAIMATRA
680801_063_05.jpgVenäläisleimaPIEKSÄMÄKI As.PIEKSÄMÄKI As.
680901_063_06.jpgVenäläisleimaOUTOKUMPUOUTOKUMPU
681001_063_07.jpgVenäläisleimaPILKANMAAPILKANMAA
681101_063_08.jpgKontrollileimaBORGÅ - PORVOOBORGÅPORVOO
681201_063_09.jpgKontrollileimaPORI - BJÖRNEBORGPORIBJÖRNEBORG
681301_063_10.jpgKontrollileimaRAAHE - BRAHESTADRAAHEBRAHESTAD
681401_063_11.jpgKontrollileimaEKENÄS - TAMMISAARIEKENÄSTAMMISAARI
681501_063_12.jpgKontrollileimaHAMINA - FREDRIKSHAMNHAMINAFREDRIKSHAMN
681601_063_13.jpgKontrollileimaGAMLAKARLEBY - KOKKOLAKarlebyGAMLAKARLEBYKOKKOLA
681701_063_14.jpgKontrollileimaHANGÖ - HANKOHANGÖHANKO
681801_063_15.jpgKontrollileimaHEINOLAHEINOLA
681901_063_16.jpgKontrollileimaHELSINKI - HELSINGFORSHELSINKIHELSINGFORS
682001_063_17.jpgKontrollileimaJAKOBSTAD - PIETARSAARIJAKOBSTADPIETARSAARI
682101_063_18.jpgKontrollileimaJOENSUUJOENSUU
682201_063_19.jpgKontrollileimaJYVÄSKYLÄJYVÄSKYLÄ
682301_063_20.jpgKontrollileimaKAJAANI - KAJANAKAJAANIKAJANA
682401_063_21.jpgKontrollileimaKASKÖ - KASKINENKASKÖKASKINEN
682501_063_22.jpgKontrollileimaKÄKISALMI - KEXHOLMKÄKISALMIKEXHOLM
682601_063_23.jpgKontrollileimaKOTKAKOTKA
682701_063_24.jpgKontrollileimaKRISTINESTAD - RISTIINAKristiinankaupunkiKRISTINESTADRISTIINA
682801_063_25.jpgKontrollileimaKUOPIOKUOPIO
682901_064_01.jpgKontrollileimaLAHTILahtisLAHTI
683001_064_02.jpgKontrollileimaLOVISA - LOVIISALOVISALOVIISA
683101_064_03.jpgKontrollileimaMARIEHAMN - MAARIANHAMINAMARIEHAMNMAARIANHAMINA
683201_064_04.jpgKontrollileimaNIKOLAISTAD - NIKOLAINKAUPUNKIVaasaVasaNIKOLAISTADNIKOLAINKAUPUNKI
683301_064_05.jpgKontrollileimaNYKARLEBY - UUSIKAARLEPYNYKARLEBYUUSIKAARLEPY
683401_064_06.jpgKontrollileimaSAVONLINNA - NYSLOTTSAVONLINNANYSLOTT
683501_064_07.jpgKontrollileimaUUSIKAUPUNKI - NYSTADUUSIKAUPUNKINYSTAD
683601_064_08.jpgKontrollileimaRAUMA - RAUMORAUMARAUMO
683701_064_09.jpgKontrollileimaSALOSALO
683801_064_10.jpgKontrollileimaMIKKELI - St MICHELMIKKELISt MICHEL
683901_064_11.jpgKontrollileimaSORTAVALA - SORDAVALASORTAVALASORDAVALA
684001_064_12.jpgKontrollileimaSVEABORG - WIAPORISuomenlinnaSVEABORGWIAPORI
684101_064_13.jpgKontrollileimaTAMPERE - TAMMERFORSTAMPERETAMMERFORS
684201_064_14.jpgKontrollileimaHÄMEENLINNA - TAVASTEHUSHÄMEENLINNATAVASTEHUS
684301_064_15.jpgKontrollileimaTORNIO - TORNEÅTORNIOTORNEÅ
684401_064_16.jpgKontrollileimaOULU - ULEÅBORGOULUULEÅBORG
684501_064_17.jpgKontrollileimaWIIPURI - WIBORGViipuriViborgWIIPURIWIBORG
684601_064_18.jpgKontrollileimaLAPPEENRANTA - WILLMANSTRANDVillmanstrandLAPPEENRANTAWILLMANSTRAND
684701_064_19.jpgKontrollileimaKRISTINESTAD - KRISTIINAKristiinankaupunkiKRISTINESTADKRISTIINA
684801_064_20.jpgKontrollileimaHELSINKI - HELSINGFORSHELSINKIHELSINGFORS
684901_064_21.jpgVenäläisleimaJAAKKIMAJAAKKIMA
685001_064_22.jpgVenäläisleimaKAUTTUAKAUTTUA
685101_064_23.jpgVenäläisleimaLAHTILahtisLAHTI
685201_064_24.jpgVenäläisleimaHUUTOKOSKIHUUTOKOSKI
685301_064_25.jpgPostiljoonivaunuleimaPostilj.v.P.-V.Postilj.v.P.-V.
Takaisin ylös