Siirry suoraan sisältöön Siirry etusivulle

Kaunokiehkurat kirjepaperilla – museoiden arkistoaarteet käyttöön

Riina Ojanen

”MASK” on Postimuseon, Mediamuseo Rupriikin ja Suomen pelimuseon uusi hanke, joka starttasi helmikuussa. Sen naseva lyhenne tulee sanoista ”Museoiden arkistoaineistojen saavutettavuus ja käytettävyys”. Hankkeen aikana viestimme aineistojen olemassaolosta, parannamme niiden kuvailutietoja sekä pohdimme uusia näkökulmia aineistojen käyttöön esim. paikkatietojen kautta.

Museoiden kätköissä olevat arkistoaineistot ovat yleensä pieniä, seulomattomia kokonaisuuksia, jotka ovat saapuneet museon kokoelmiin esimerkiksi esine- tai kuvalahjoituksen ohessa. Ne voivat taustoittaa esineen historiaa, kertoa museon tutkimasta ilmiöstä jotain kiinnostavaa tai olla vaikkapa kasa sekalaisia muistiinpanoja, joita tekijä ei ole raaskinut heittää pois. Tutkijalle nämä sekalaiset paperit voivat olla suoranainen kultakaivos.

Radiokuuntelijoiden äänet kaikuvat postikorteilla

Eikö olisi kiehtova tietää, kuinka kaukaisia kuulijoita Tampereen ensimmäiset radiolähetykset tavoittivat 1920-luvulla? Rupriikin kokoelmista löytyvä Tampereen Radioyhdistyksen arkistoaineisto vastaa juuri tähän kysymykseen, ja vieläpä radiokuuntelijoiden omin sanoin. Kuuntelijat lähettivät yhdistyksen ylläpitämälle Tampereen Radiolle postikortteja sekä kirjeitä, joissa he kertoivat lähetysten kuuluvuudesta ja antoivat välillä kipakkaakin palautetta radio-ohjelmien sisällöistä.

Vuonna 1925 palautetta tuli Enontekiöstä, noin 800 kilometrin päästä. Mediamuseo Rupriikki.

Kyseiseen kuulijapalauteaineistoon kuuluu n. 350 kappaletta yksittäisiä kirjeitä ja postikortteja, joista suurin osa on kirjoitettu käsin. Kirjeposti on digitoitu (eli skannattu arkistokelpoiseen pdf/a-muotoon), mutta niiden sisältämien tekstien tunnistaminen vaatii vielä nykyisin käsityötä ja ihmissilmää.

Palautetta saapui paljon myös läheltä, Tampereelta ja ympäryskunnista. Mediamuseo Rupriikki.

Käsialan tunnistusta koneavusteisesti

HTR (Handwritten text recognition) -tekniikka on kehittynyt viime vuosina suurin harppauksin, kiitos EU:n komission rahoittaman READ-hankkeen, jossa myös Kansallisarkisto oli mukana. Hankkeessa kehitettiin Transkribus-tutkimusalustaa, joka mahdollistaa muun muassa käsin kirjoitetun tekstin automaattisen tunnistuksen.

Jokaisella ihmisellä on oma persoonallinen tapansa kirjoittaa käsin, ja myös kirjaisinlajit muuttuvat vuosikymmenten vaihtuessa. Tästä johtuen HTR-tunnistusohjelmaa pitää aluksi opettaa suurella puhtaaksi kirjoitetulla tekstimassalla, jotta se oppii tunnistamaan eri kirjaimet. Pienten aineistojen käsittelyyn teknologia ei siis vielä sovellu, ja MASK-hankkeen piirissä olevat aineistot ovat juuri sitä: erilaisilla käsialoilla kirjoitettuja yksittäisiä kirjeitä sekä kuulijapalautteita. Parempia tuloksia saadaan vielä tässä vaiheessa joukkoistamalla sisällöntunnistus osaaville yhteistyökumppaneille ja sidosryhmille.

Mikä aineistossa kiinnostaa harrastajia ja tutkijoita?

Mutta tarvitseeko kirjeiden sisältöjä tunnistaa sana sanalta? Mitä jos kuulijapalautteesta tunnistettaisiin vain lähettäjän kotipaikka, ja kirjeet sijoitettaisiin niiden mukaan selailtavalle karttapohjalle? Postihallinnon kiertokirjeet vuosilta 1812–1989 löytyvät jo nyt Postimuseon sivuilta haettavassa muodossa, mutta olisiko niidenkin sisältämiä tietoja kiinnostava päästä selaamaan kartalta paikkakunta- tai kyläkohtaisesti?

Ihmisten tiedonhankinnasta on tehty tutkimuksia, joiden mukaan tämän tyylisistä kulttuuriperintöaineistoista etsitään pääasiassa ihmisten sekä paikkojen nimiä. Isovanhempien puuhat ja kotikontujen paikallishistoria kiinnostavat yleisöä. Myös vanhojen kirjeiden visuaalinen ilme voi kiehtoa harrastajia.

Pieni Koskenrannan radioasema suljettiin vuonna 1930. Kuva: Veikko Kanninen, Vapriikin kuva-arkisto

Museoilla ei valitettavasti ole keinoja tuoda kaikkia kokoelmakeskuksen nurkissa pyöriviä arkistoaineistoja haettavassa muodossa verkkoon. Arkistoaineistoista tulisikin tunnistaa merkittävät ja kattavat kokonaisuudet, ja pyrkiä viestimään niiden olemassaolosta kokoelmien yhteydessä. Viestin välittäjänä voi toimia vaikkapa Kokoelmakartta, joka on TAKO-verkoston ylläpitämä palvelu. TAKO on ammatillisten museoiden tallennus- ja kokoelmayhteistyöverkosto, joka kehittää ja ylläpitää museoiden valtakunnallista tallennustyönjakoa, koordinoi nykydokumentointihankkeita sekä toimii museoiden kokoelmatyön ammatillisena keskustelufoorumina. Museot voivat sijoittaa Kokoelmakartalle sellaisia osakokoelmia, jotka eivät ole vielä selailtavissa Finna.fi-hakupalvelussa, tai joita ei ole vielä luetteloitu tietokantoihin. Museoiden salaiset arkistoaarteet sopisivat siis kartalle kuin nenä päähän.

Tutki siis museoiden kokoelmia Finna.fi-palvelussa, seuraa Kokoelmakartan päivittymistä ja ole rohkeasti yhteydessä museoon, jos arkistoaineistot herättävät kiinnostuksesi. Museoissa on usein käynnissä pieniä digitointihankkeita, joihin otetaan mukaan myös vapaaehtoisia. Yleisön mielenkiinto auttaa museoita tunnistamaan ja priorisoimaan kiinnostavia arkistoaineistoja, jolloin ne voidaan saada nopeammalla tahdilla verkkoon kaikkien nähtäväksi.

Riina Ojanen projektitutkija
Projektitutkija MASK-hankkeessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Takaisin ylös