Siirry suoraan sisältöön Siirry etusivulle

Tunteen värinästä jämäpöytään – keltanokka Museopäivien hälinässä

Reetta Uusikulku

Olen työskennellyt projektitutkijana Postimuseossa vuoden verran. Toukokuun lopussa pääsin osallistumaan Museoliiton Valtakunnallisille museopäiville. Tapahtuma järjestettiin nyt sadannen kerran. Museopäivät pidettiin Helsingin Eläintarhanlahden rannassa, Tokoinrannan kupeessa Paasitornissa. Juuri Tokoinrannassa toteutin ensimmäisen virallisen haastatteluni kirjoittavan toimittajan töitä tehdessäni  23 vuotta sitten elokuussa. Alun perin paikaksi oli sovittu tuo graniittirakennus, mutta kauniin päivän vuoksi päätimme siirtyä rantaan juttelemaan. Nostalgiannälässäni kiersinkin Paasitorniin rantapuiston kautta Museopäivien ensimmäisenä päivänä.

Merenranta puistosta kuvattuna: vihreää nurmikkoa, hiekkatietä, vihreitä puita, toisella puolella kulkee lähijuna.

Helsingin Eläintarhanlahti Tokoinrannasta toukokuussa 2023. Viereisessä Paasitornissa järjestettiin sadannet Valtakunnalliset museopäivät. Kuva: Reetta Uusikulku / Postimuseo.

Museopäivät on seminaareja, keskusteluja, puheenvuoroja, kohtaamisia ja kokemuksia. Se on myös elämyksiä – sen nämä sadannet Museopäivät osoittivat heti kärkeen. Ohjelma nimittäin alkoi hienolla alustuksella, jossa hyödynnettiin kertomusta, tarinaa Museopäivien, ja Museoliiton, syntymästä, videoesitystä vanhoista valokuvista, lehtiartikkeleista ja mainoksista sekä ennen kaikkea elävää, tunnelmallista musiikkia. Kun vahva tarina yhdistyy tunteita aikaansaavaan musiikkiin, syntyy tunne-elämys. Tarinassa yhdistettiin paikka joskus silloin ja nyt sekä Suomen käymät sodat Ukrainan tämän päivän tilanteeseen.

Kertomus kuvasi kuinka me museotyöläiset otamme kapulan vastaan edellisiltä museosukupolvilta ja siirrämme sen tuleville. Olemme ammattimme puolesta osa sukupolvien ketjua, kuten ihmiset kuninkaallis- tai maanviljelijäsuvuissa. Lounasjonossa useampi kaipaili esitystä Museoliiton verkkosivuille esittelemään liiton historiaa suhteessa Suomen historian tapahtumiin. Samalla se antaisi osallistujille mahdollisuuden palata siihen tunne-elämykseen, mikä Paasitornin juhlasalissa koettiin.

Museopäivät on kaksipäiväinen seminaaritapahtuma, joka päättyy toisena iltana olevaan Museogaalaan. Kolmantena päivänä olisi ollut vielä tiedossa lähiretkeilyä ympäri Helsinkiä, mutta tällä kertaa työ vei voiton. Varsinaiseen seminaariohjelmaan kuului erilaisia asiantuntijaesityksiä nykyisen museotyön haasteista ja tulevaisuuden kuvista. Ensimmäisen päivän monipuoliseen ohjelmaan sisältyi myös paneelikeskusteluja ja teemaryhmätyöskentelyä.

Lyhyt kiharapäinen nainen puhuu puhujakorokkeen takana lavalla. Takana on näyttö, jossa on teksti: Museot ja genius loci, Sivistys, valistus, vaikuttaminen, Laura Kolbe, Suomen Museoliitto satavuotis-seminaari, 24.5.2023.

Helsingin yliopiston Euroopan historian professori Laura Kolbe kävi läpi puheensa aikana museoiden historian, nykyisyyden ja pohti tulevaisuuden mahdollisuuksia museopäivien ensimmäisenä päivänä. Kuva: Reetta Uusikulku / Postimuseo.

Seminaarissa ruodittiin museon historiaa, tulevaisuutta ja roolia nyky-yhteiskunnassa

Itselleni mielenkiintoisin oli museologian työelämäprofessori, filosofian tohtori Leena Paaskosken, Euroopan historian professori Laura Kolben ja virkavapaalla olevan Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja Tommi Laition keskustelu museoiden haasteista ja tulevaisuuksista. Oli kiinnostavaa kuulla miten he näkevät museoiden roolin nykyisessä polarisoituneessa ja digitalisoituneessa maailmassa. He myös nostivat keskusteluun hyvin esiin kaikki ne osa-alueet, jotka myös erilaisissa hanke-esittelyissä ja muissa puheenvuoroissa tuotiin esiin museoiden nykytilanteesta suhteessa kulttuuriperintöön, nykyiseen elävään perintöön ja työhön tulevaisuuden perinnön hyväksi.

Mielestäni oli hyvä, että he nostivat esiin museoiden mahdollisuuden olla monimuotoisuuden ymmärtämisen paikkoja, keskusteluareenoita näkemyseroista ja eri näkökulmien esittelijöille. He puhuivat myös museosta osana kulttuurielämää arkkitehtuurin, näyttelyiden ja tapahtumien kautta. Museo ei ole vain kokoelmia, vaan ennen kaikkea tarinoita. Tämän vuoksi myös digitalisaatio metaversumeineen on valjastettava museoiden käyttöön.

Tulevaisuuden museo: avoin kaikille, luotettu sekä jatkumoa ja yhteyksiä luova paikka

Pääsin teemaryhmään, jossa mietittiin tulevaisuuden museon visiota. Eri työryhmät saivat muodostettua viisi visiota museon tulevaisuuksista. Työryhmä, johon osallistuin, sai aikaan monipuolisen vision:

”Tulevaisuudessa museo yllyttää yhteenhankaukseen turvallisessa tilassa, luo jatkumoa ja yhteyksiä erilaisten ihmisten välille, rauhoittaa olemaan, kokemaan ja elämään, kuuluu opetussuunnitelmaan jokaiselle lapselle, on turvallinen, luotettu ja omaksi koettu kaikille ihmisille, luo saavutettavia kohtaamisen ja verkostoitumisen paikkoja.”

Lähtökohtanamme oli luoda täysin uutta, josta ei ole vielä merkkejäkään. Huomaan siinä kuitenkin paljon yhtymäkohtia Postimuseon sekä Tampereen historiallisten museoiden Suomen pelimuseon ja Mediamuseo Rupriikin MuseoX-hankkeen tavoitteiden kanssa. MuseoX-hanke on luomassa uutta viestinnän, pelin, postin ja digitaalisen elämän valtakunnallista vastuumuseota, joka herättää pohtimaan ihmisten välistä kommunikaatiota, sen muutosta ja merkitystä yksilön ja yhteiskunnan näkökulmasta. Lue lisää MuseoX-hankkeen sivuilta.

Tällöin oudoksuminen ja jopa vihaaminen hälvenee.

Allekirjoitan täysin luomamme vision museon tulevaisuudesta. Varsinkin, kun seuraa nyky-yhteiskunnan keskusteluja, niin ehdottomasti museoiden kulttuuriperinnön eri osa-alueiden parissa toimivina tulee muodostua ymmärryksen lisäämisen paikoiksi. Kun ymmärtää mennyttä elämää ja eri ihmisten vaiheita siinä, ymmärtää paremmin nykyisyyden tapahtumia ja osaa nähdä selkeämmin tulevaisuuteen. Kun oppii ymmärtämään erilaisia menneisyyden toimintatapoja, osaa nähdä myös erilaiset elämäntavat nykyajassakin arvokkaampina. Meitä ihmisiä on monenlaisia ja yhteiselomme kannalta olisi erittäin tärkeää ymmärtää toisen näkökulmia. Kun pääsee tutustuman toisiin ajattelutapoihin ja kulttuureihin, ne eivät enää ole vieraita. Tällöin oudoksuminen ja jopa vihaaminen hälvenee.

Museoiden toiminta pohjautuu tutkittuun tietoon, joten niiden tietoon voi luottaa. Kun väärän tiedon levittämistä tapahtuu omien ajatusmaailmoiden esilletuomiseksi, on hyvä, että tulevaisuudessakin löytyy paikkoja, jonka tietoa ei tarvitse epäillä. Sosiaalisen median kuplautuminen ja koronasta jäänyt eristyminen ovat vähentäneet ihmisten kohtaamisia niin tuttujen kuin etenkin tuntemattomien kanssa. Museo on hyvä paikka kohdata niin lähimpiä kuin tuntemattomia ihmisiä.

Menneisyyden tutkimisesta digimaailma rengiksi

Ihmisiä istumassa seminaarissa. Etualalla kiharahiuksinen nainen huivi hartioillaan kuvaamassa älypuhelimellaan eteensä päin.

Museopäivien ensikertalainen ikuisti keskusteluja ja esityksien tekstejä kuvaamalla. Kuva: Katariina Salmi / Museoliitto.

Toisena museopäivänä äänessä olivat museot itse. Silloin tarkastelussa olivat digitalisaation mahdollisuudet ja merkitykset museopalveluiden kehittämisessä. Kuulimme erilaisista hankkeista ja maailman museoiden tilanteesta suhteessa digitalisaation hyödyntämiseen. Toisen päivän pääpuheenvuorossa McKinseyn Associate Partner Loic Tallon käsitteli museoiden suhdetta digitaaliseen teknologiaan. Oli kiintoisaa kuulla päivän aikana, miten muualla ja muissa museoissa digitaalisuutta käsitellään välineenä, kulttuurina ja jopa tallentamisena. Voisiko digimaailma ollakin renki ja toinen olemisen paikka museoille?

Museopäivien teemana oli museoiden tulevaisuudet. Se linkitettiin hyvin menneisyyteen. Voisi sanoa, että museoväki näiden Museopäivien jälkeen on kansa, joka tuntee menneisyytensä, hallitsee nykyisyytensä, ja on valmis rakentamaan perintönsä tulevaisuutta varten. Museopäivien aikana museoala tutki omaa menneisyyttään ja vähän nykyisyyttään.

Museopäivien sanoman voisi kiteyttää yhteen virkkeeseen: Museot ovat enemmän kuin näyttelyt, enemmän kuin menneisyys ja enemmän kuin museorakennukset, museot tuottavat uusia paikkoja, uusia areenoita ja kantavat nykyisyyden tulevaisuuden perinnöksi.

Museogaalasta muistoja mummoaikaan

Etualalla samppanjalaseja, taka-alalla eri värisiä ilmapalloja. Ihmisiä juhlavaatteissaan. Hymyilevä silmälasipäinen mies puku päällään on ottamassa lasia.

Postimuseon museojohtaja, toimitusjohtaja Sami Louekari osallistui myös Museogaalaan. Kuva: Katariina Salmi / Museoliitto.

Museopäivien alkuesityksestä tuttu tiheä tunnelmainen elämyksellisyys jatkui Museogaalassa toisen päivän pikkutunneille. Näitä juhlia voi sitten muistella mummona sohvan nurkassa. Museogaala on kuin mikä tahansa muukin gaala: Tällä kertaa sen juonsi monipuolinen toimija Sami Sykkö upeassa frakissaan katkaistuine liehuhihoineen. Vuoden museo -ehdokkaat esiteltiin hienosti toteutetulla videoesittelyllä kuin Oscar-gaalassa ikään. Oli palkinnonperusteluita, -jakajia sekä voittajien iloa, riemua ja häkeltyneisyyttä. Oli hienoa, kuinka ehdokkaana olevista pöydistä kuului rummutusta ja kannustushuutoa, voittajia hurrailtiin ja ikuistettiin valokuviin. Laulunumeroon kuului kippistely, johon pöytäkunnat osallistuivat ilomielin: maljoja nosteltiin oikein hartaasti.

Museogaala ei ole kuitenkaan vain palkintojenjakoa, vaan se on myös alalla toimijoiden yhteistä aikaa nauttia aikaansaannoksistaan hyvän ruuan ja ohjelman parissa. Gaalassa tittelit riisutaan kuin suomalaisessa saunassa. Näin keskustelu on äärimmäisen vapaata ja ajoittain hyvin lennokastakin. Omassa pöytäseurueessani oli monia, joilla gaalaan ilmoittautumisessa oli ollut erilaisia haasteita. Tämän takia naureskelimme gaalan alussa muodostavamme niin sanotun jämäpöydän, ikään kuin olisimme päässeet ”armosta”. Tämä loi omanlaistaan yhteenkuuluvuuden tunnetta. Oli hienoa päästä keskustelemaan muun muassa museotyöstä, Käärijä-ilmiöstä sekä pohtimaan mitä kuvaavat Missä olit, kun -kysymykset.

Ylhäältä alas otetussa kuvassa juhlapukuihin pukeutuneita ihmisiä salissa pitkien pöytien ympärillä, taustalla lava.

Museogaalassa juhlittiin palkintoja, vaihdettiin tuttujen kanssa kuulumisia ja tutustuttiin uusiin alan toimijoihin. Kuva: Katariina Salmi / Museoliitto.

Suomen museoliitto täyttää 100 vuotta 30.9.2023.  Museoliitto juhlii koko vuoden ajan museoita ja niiden suurta merkitystä yhteiskunnassa eri tavoin. Ensi viikolla alkava syyskuu tuo tullessaan muun muassa juhlarahan, juhlapostimerkit ja 100-vuotishistoriikin.

Tutustu lisää

Suomen museoliitto ja Valtakunnalliset museopäivät

Suomen museoliitto on museoiden keskusjärjestö, yhteistyöelin, jonka keskeisenä tehtävänä on valvoa museoiden etuja ja edistää museoiden toimintaa. Museoliitto on perustettu vuonna 1923 ensimmäisillä Valtakunnallisilla museopäivillä Turun kaupungin historiallisen museon johtokunnan aloitteesta. Keskusjärjestön avulla haluttiin tehostaa yhteydenpitoa museoiden kesken, järjestää museoalan koulutusta ja vaikuttaa museoiden rahoituksen parantamiseen. Nykyäänkin Museoliitto valvoo museoiden etua, pitää ääntä niiden puolesta, edustaa museoita alan yhteisissä kysymyksissä ja toimii museoiden yhteistyöverkostona. Lisäksi se koordinoi erilaisia museoalan tapahtumia ja kampanjoita.

Valtakunnalliset museopäivät on yksi museoammattilaisten ja luottamushenkilöiden vuoden tärkeimmistä museoalan vuosittaisista tapahtumista. Museopäivien ohjelmaan kuuluu ajankohtaisia puheenvuoroja, keskustelutilaisuuksia ja Suomen museoliiton vuosikokous. Tapahtuman järjestivät Suomen museoliiton kanssa Helsingin kaupunginmuseo, HAM Helsingin taidemuseo ja Helsingin kaupunki.

Museopäivien yhteydessä jaetaan Vuoden museo -palkinto. Se myönnetään museolle, joka on omalla toiminta-alueellaan edistänyt merkittävällä tavalla museoalan yhteiskunnallista näkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Museon toiminta on tuonut uusia tai erilaisia näkökulmia, ideoita ja ajatuksia museoalalle. Kiertopalkinto on kuvanveistäjä Pekka Kauhasen toteuttama pronssinen Esko-veistos.
Vuoden museo 2023 -palkinnon voitti Riihisaari – Savonlinnan museo. Vuoden viestintäteko -palkinto myönnettiin Museoviraston Korjaustaito.fi -sivustolle ja vuoden erikoispalkinnon sai Museo Leikki.

Museokortin erikoispalkinto annettiin Halosenniemelle museokortin haltijoiden äänestyksen perusteella. Suomen museoliiton hallitus jakoi Museogaalassa myös Kauko Räsäsen suunnitteleman Suomen museoliiton 50-vuotisjuhlamitalin Marjo-Riitta Saloniemelle, Jaana Tegelbergille, Liisa Nummelinille ja Maija Tanninen-Mattilalle museotyön hyväksi tehdystä työstä sekä museoalalla saavutetuista ansioista.

 

Hymyilevä kiharahiuksinen nainen, jolla on punertava reikäneuletakki päällään.
Reetta Uusikulku amanuenssi
On työskennellyt Postimuseossa projektitutkijana kesästä 2022 ja vuoden 2024 alusta amanuenssina. Hänen työpäivänsä kuluu yhdenvertaisuuden ja saavutettavuuden sekä kokoelmien, lainauspalveluiden ja viestinnän parissa. Reetta toimii TAKOn moninaisuus- ja Vapriikin tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja moninaisuus -työryhmissä. Reetalle tärkeitä arvoja ovat yhdenvertaisuus ja saavutettavuus. Työuransa hän on aloittanut kotiseutumuseon hoitajana ja on työskennellyt monissa eri kulttuurin ja viestinnän tehtävissä. Reetta harrastaa sukututkimusta, puutarhanhoitoa ja luonnonvesissä uimista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Takaisin ylös