Siirry suoraan sisältöön Siirry etusivulle

Sähköistä postinjakelua jo 40 vuotta

Suvi Jalli

Olemme keväästä alkaen perheessä pohtineet uuden auton hankintaa. Olemme lukeneet ja jakaneet toisillemme hybridi- ja sähköautoista kertovia artikkeleita ja vertailuja – ja välillä väitelleetkin niistä tulisesti. Monen mielessä varmasti pyörii sama asia, kun huoli ja ymmärrys ilmastonmuutoksen etenemisestä on kasvanut. Liikenne ja kuljetus kun aiheuttavat tavallisen kansalaisen osalta asumisen ja lämmityksen ohella suurimmat hiilidioksidipäästöt.

Monet suuret toimijat, kuten Posti, ovat pohtineet asiaa jo paljon kauemmin. Postin autoilla ajetaan vuosittain miljoonia kilometrejä. Polttoaineiden kulutus ja niistä aiheutuvat kustannukset ovat aina olleet huomion kohteena paitsi kustannusten, niin myös Postin jo vuonna 1990 alkaneen määrätietoisen ympäristöohjelman vuoksi.

Posti on testannut ja kehittänyt sähköisiä jakeluvälineitä jo yli 40 vuotta. Ensimmäiset sähköautokokeilut tehtiin vuonna 1980. Volkswagen Transporterista kehitettyä sähköautoa testattiin Helsingin keskustan kirjelaatikoiden tyhjennyksessä. Kokeilulla selvitettiin sähköauton käyttökustannuksia sekä voimansiirron ja jarrujen kestävyyttä tavalliseen malliin verrattuna.

Ensimmäiset Postin sähköautokokeilut tehtiin Volkwagen Transporterilla. Kuvassa auto kuvattuna Pasilassa 3.11.1980. Kuva: Postimuseo.

Finnvan- ja Elcat-sähköautot olivat ensimmäisiä

Kehitystyö jatkui. Vuonna 1987 postinjakelun koekäyttöön tuli sympaattisen näköinen, suomalainen Finnvan-sähköauto. Sen kehittivät yhteistyössä Imatran Voima, Neste ja Lokari. Autoa valmistettiin yhteensä kolme kappaletta. Autoja kokeiltiin jakelussa Helsingin ja Espoon alueella kolmen vuoden ajan ympärivuotisissa ajo-olosuhteissa. Mallin jatkokehityksestä luovuttiin, koska tekniikka ei vielä ollut riittävän kehittynyttä, myöskään lasikuidusta valmistettu kori ei kestänyt liikkeestä aiheutuvaa vääntöä. Kokemusta saatiin kuitenkin roppakaupalla.

Seuraavaksi Posti otti käyttöön Subarun pohjalle rakennetun suomalaisen Elcat-sähköauton vuonna 1990. Elcat-sähköautoja oli enimmillään käytössä kuutisenkymmentä. Myös Elcat oli raakile sähköautoksi: siitä puuttui esimerkiksi jarrutusenergian talteenotto ja akut olivat suuret ja painavat. 2000-luvun alkupuolella testattiin myös mm. Citroen Berlingo -mallin sähköautoa.

Postin ensimmäinen sähköauto Finnvan

Finnvan-sähköauton prototyypin kokeilut aloitettiin vuonna 1987 Helsingissä ja Espoossa. Kuva: Postimuseo.

Ulkomaan postin uusi Elcat-sähköauto 28.2.1999 lentokentällä. Postia käsittelee Tauno Kuusinen. Kuva: Postimuseo.

Postin hiilineutraaliustavoite vauhditti sähköistymistä

Vuonna 2011 asetetun hiilineutraaliustavoitteen myötä sähköisten jakeluvälineiden käyttöönotto on saanut todella siivet alleen. Vuodesta 2018 lähtien jakelussa on otettu käyttöön sveitsiläisiä Kyburz DXP sähkörahtiskoottereita ja isompia sähköisiä jakelukärryjä erityisesti kaupunkien ja taajamien alueen jakelureiteillä. Vuonna 2020 käyttöön tuli myös isompia ja tehokkaampia Kyburz DX Cargo -rahtiskoottereita, joita on testattu mm. Helsingin ydinkeskustan pakettijakelussa. Molempiin sähköskoottereihin voidaan kytkeä myös peräkärry.

Vuonna 2020 käytössä olleilla noin 270 sähköskoottereilla ajettiin jo 838 000 kilometriä ja 39 prosenttia Suomen kotitalouksista tavoitettiin sähköisillä kulkuvälineillä. Sähköä akkujen lataamiseen kului 72 MWh. Posti käyttää kaikessa toiminnassaan Vihreää sähköä. Tavoitteena on koko toiminnasta aiheutuvan hiilijalanjäljen nollaaminen vuoteen 2030 mennessä.

Autopuolella vuonna 2020 käyttöön tuli kymmenen sähkökäyttöistä Citroen eJumpy -pakettiautoa ydinkeskustojen pakettijakeluissa, mm. Helsingissä ja Tampereella. – Parhaillaan varustellaan postinjakelun käyttöön uusia oikealta ohjattavia eJumpyja. Niitä on tulossa 50 eri puolille Etelä- ja Länsi-Suomea, mm. Tampereelle syksyn 2021 aikana, kertoo Postin kalustosta vastaava päällikkö Kari Tuomola.

Kari Tuomola testaamassa perävaunullista Kyburz DXP sähkörahtiskootteria. Kuva: Vesa Kippola / Posti Group Oyj.

Pakettijakelua Kyburz DX Cargo -rahtiskootterilla Aleksanterinkadulla Helsingissä. Kuva: Vesa Kippola, Posti Group Oyj.

Ekoautot esillä – Postin kulkupelit ennen ja nyt la 4.9. klo 11 – 15

Kari Tuomola ja muita postilaisia Tampereen jakelusta ja kuljetuksesta on paikalla kertomassa myös tulevana lauantaina museokeskus Vapriikin piha-alueella järjestettävässä sähköisten jakeluvälineiden esittelytapahtumassa. Esillä on vanhaa ja uutta sähköistä jakelukalustoa. Tule mukaan ihmettelemään ja kyselemään lisää!

Jo museoiduista sähköautoista esillä ovat Finnvan- ja Subaru-sähköautot Postimuseon hallinnoimasta ja auto- ja tiemuseo Mobilian säilyttämästä Postin autokokoelmasta. Käytössä olevista sähköisistä jakeluvälineistä esillä ovat maksijakelukärry, sähköpolkupyörä ja rahtiskootteri peräkärryineen sekä täyssähköpakettiauto Citroën Jumpy.

Tapahtuman lisätiedot Postimuseon tapahtumasivuiltatai Facebookista.

Suvi Jalli näyttelypäällikkö
Suvi Jalli, näyttelypäällikkö. Pitkän linjan postilainen ja museolainen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Takaisin ylös