Postimuseon blogi

Tämä on Postimuseon blogi, johon museon henkilökunta ja muut kutsutut henkilöt kirjoittelevat tekemisistään ja kuulumisistaan. Ajatukset ja mielipiteet ovat kirjoittajien omia, eivätkä välttämättä edusta "Postimuseon virallista kantaa".
syys
22

Elän. 700 sota-ajan pysäyttävää kirjettä

Kirjeet

Jos sukulaisesi ovat tallettaneet kirjeenvaihtoaan, ole kiitollinen ja säästä se. Paras olisi myös kirjoittaa kirjeet puhtaaksi tietokoneelle. Urakassa saattaa mennä vuosia, jos kirjeitä on satoja ja käsiala haastavaa. Taidehistorioitsija Leena Ahtola-Moorhousella meni kolme vuotta omaan urakkaansa yli 700 kirjeen ja postikortin kanssa. Hän kertoi vanhempiensa Taisto ja Rakel Ahtolan rakkaustarinan kirjeenvaihdon avulla osana Postimuseon Unohtumattomia kirjeitä Suomesta -näyttelyn luentosarjaa.  

Kirjeiden avulla voit päästä täysin uusiin maailmoihin. Voit elää kirjeiden kautta sukulaistesi elämää, josta he eivät ehkä ikinä kertoneet tai josta olit kuullut pilkahduksia vain sieltä täältä. Ahtola-Moorhouse huomasi vanhempiensa kirjeitä lukiessaan, kuinka ne olivat reaaliaikaisia sotakuvauksia. Hän saattoi myös sukeltaa vanhempiensa nuoruuteen. Kirjeet tallettamalla vanhemmat tavallaan antoivat nuoruutensa. Rakelin kirjeitä miehelleen rintamalle oli yllättävän paljon tallessa. Monestihan sota-aikaisesta kirjeenvaihdosta on tallella lähinnä miehen kirjeet kotiin.

Leena Ahtola-Moorhouse Postimuseon luennolla museokeskus Vapriikin auditoriossa.
Kaunisteltuja viestejä 

Ahtola-Moorhouse teki kirjeistä monenlaisia havaintoja. Taisto ei esimerkiksi koskaan kirjoittanut vaimolleen Rakelille tappamisesta. Hän mainitsi vain sotavangit, joita kerran saatiin taistelun päätteeksi 300. Hän halusi säästää vaimonsa hurjilta jutuilta, kun muutenkin oli jo vaikeaa. Mieltä ei kannattanut järkyttää väen väkisin. Miehille Taisto sitten kirjoittikin aika hurjasti. Toisaalta kirjoittamalla läheisille järki säilyi. Huoli kotona olevasta vaimosta oli kova. Taisto jopa lähetti kotiin keräämiään ja suolaamiaan sieniä sekä marjoja!

"Elän." oli usein ensimmäinen sana kirjeissä. Se oli kaikkein tärkein tiedonanto, mitä saattoi tarjota. Postikortit olivat usein hyvinkin lyhyitä: "Elän ja voin hyvin." riitti nopeaksi tiedonannoksi taistelun tuoksinassa. Kirjeessä kirjoitettiin sitten lisää, kun ehdittiin. Viesti saattoi olla perillä kotirintamalla kenttäpostin välityksellä vasta viikkoja myöhemmin. Odotus oli pahinta.

Kirjeet talteen ja ymmärrettäväksi tuleville sukupolville 

Miksi on erityisen tärkeää kirjoittaa säilyneet kirjeet koneella puhtaaksi? Toki ne myös säilyvät paremmin digitaalisina, mutta tärkeää on myös se, että tulevat sukupolvet osaavat näin lukea niitä paremmin. He eivät enää luultavasti ymmärrä kaunokirjoituksen koukeroita.

Vai oletko aikeissa lahjoittaa sota-aikaista kirjeenvaihtoa historiantutkimukseen? Esimerkiksi Tampereen yliopiston Kansanperinteen arkisto ottaa niitä vastaan. Myös Kansallisarkisto Helsingissä on perinteinen paikka lahjoittaa.

Kirja ja tallenne luennosta

Luento oli mieleenpainuva ja koskettava. Se aiheutti minulle jopa kylmiä väreitä. Myös luennoitsija liikuttui lukiessaan katkelmia kirjeistä. Onneksi luento on katsottavissasi Postimuseon Youtube-kanavalla.


Leena Ahtola-Moorhouse on myös toimittanut teoksen kirjeiden pohjalta omakustanteena: Rakkaustarina sodan Suomessa. Taiteilijapari Rakel ja Taisto Ahtola 1938–1944. Teos on lainattavissa myös Postimuseon kirjastosta (Lapintie 1, 33100 Tampere. Kirjasto on avoinna tiistaisin 10—16 ja sopimuksen mukaan.)  

Unohtumattomia kirjeitä Suomesta -näyttely

Lisää merkityksellisiä kirjeitä näyttelyssämme Unohtumattomia kirjeitä Suomesta. Voit myös heti päästä kirjeiden pariin klikkaamalla itsesi Unohtumattomia kirjeitä verkossa -näyttelyyn.  

Luentosarjan seuraavat luennot 

  • Ke 30.9.2020 FT Ilkka Teerijoki: Henkilökohtaista, hallinnollista ja valtiollista: Pietari Brahen yli 10 000 kirjettä 1600-luvulta.
  • Ke 14.10.2020 FT, dos. Tapio Salminen: Kirjeet ja kirjeenvaihto Suomessa keskiajalla.
  • Ke 20.1.2021 FM Marja-Riitta Mikkola: "Pitäkööt apinat aivonsa" - Sensuurin kieltämiä aiheita kirjailija Lauri Viidan sota-ajan kirjeissä.

Kaikki luennot klo 18-19 museokeskus Vapriikin auditoriossa. Tervetuloa!

Jatka lukemista
  240 osumaa
0 kommenttia
240 osumaa
  0 kommenttia
elo
18

Suomalaisilla on vahva ja rakas suhde sanomalehteen

Postinjakaja toi lehden kotiin Miehikkälässä 1980-luvun alussa osana postipalvelukokeilua. Kuva: Postimuseon kuvakokoelmat.

Postimuseo keräsi kesän ajan suomalaisilta huhtikuussa 2021 avattavaa Aamukahvi ja tuore lehti - sanomalehdistä sivistystä ja uutisia kansalle -näyttelyä varten sanomalehteen liittyviä muistoja. Muistoja sai lähettää joko sähköisen lomakkeen avulla, sähköpostitse tai kirjeenä 16.8. asti. Monenlaisia tunteita, muistoja, tarinoita ja sattumuksia tihkuvia muistoja ja valokuvia saapui meille huikeat 499 kappaletta – kiitos niistä kaikista!

Muistoista välittyy vahvasti, kuinka tärkeä ja rakas paperinen sanomalehti suomalaisille yhä on. Päivä ei yksinkertaisesti starttaa ilman lehteä ja aamukahvia. Aamun tuttu rutiini jäsentää päivän ja rytmittää arjen ja juhlistaa viikonlopun. Lehden tuloa odotetaan innolla ja sen tulosta ilmoittamiseen löytyy hauskojakin vaihtoehtoja, kuten erään muistelijan postilaatikkoon liitetty ovikello. Lehden luku on monelle lähes meditatiivinen kokemus: tärkeää on paitsi uutiset ja jutut, niin myös paperin rapina ja painomusteen tuoksu.

Moneen paikkaan maaseudulle sanomalehti ei vielä 1960-luvulla tullut heti aamusta, vaan lehti noudettiin muun postin mukana kauempaa. Monet muistelevat, miten koululaisena postia noudettiin vaikkapa koulupäivän jälkeen kylän kaupalta ja toimitettiin kotimatkalla samalla suunnalla asuville kyläläisille. Muistoista välittyy vahvasti, kuinka tärkeästä luottamustehtävästä oli kyse – ja kuinka hienoa oli saada vaikkapa makea omena tai jopa karamelli palkaksi. 

Serkukset postinhakureissulla vuonna 1970. Kuva: Yksityiskokoelma.

Onnettomuuksia, lukemaan opettelua, huumoria ja kierrätystä

Useat sukupolvet ovat jäsentäneet maailmaansa sanomalehden avulla. Onnettomuudet, kuten esimerkiksi Thaimaan tsunami, Estonian uppoaminen ja New Yorkin terrori-isku tai Marilynin ja prinsessa Dianan kuolemat muistetaan järkyttävinä tapahtumina, joita seurattiin tiiviisti. Lehdissä kerrotut rikokset, murhaajan vapaana olo ja esimerkiksi Tulilahden kaksoismurha ovat myös pelottaneet lukijoita. Kuolinilmoitusten ja kirkollisten uutisten luku kuuluu myös monen lukutottumuksiin.

Sanomalehdistä on leikelty kuvia, koottu reseptejä ja artikkeleita, joista on koostettu leikevihkoja tai talletettu kirjan väliin, joista niitä myöhemmin putoilee vuosikymmenten jälkeen lastenlasten yllätykseksi. Erityisen hienolta on tuntunut, kun on itse päässyt lehteen vaikkapa urheilusaavutuksen kautta, joskus jopa valokuvan kera.

Sanomalehden avulla moni on opetellut lukemaan ja voi sitä riemua ja ylpeyttä, kun kirjaimista on alkanut muodostua sanoja! Lapsille myös sanomalehtien kuvat ovat olleet tärkeitä: juuri lukemaan oppinut muistelee Savon Sanomissa ollutta hauskaa Erkki Tantun piirrosta, jossa muori hiihtää pitkässä hameessa lunta tupruttavassa kelissä. Piirroksen alla oli teksti: "Kahellaesta ilmoo, toinen helemoja heiluttaa ja toinen työntää lunta helemoen alle".

Sanomalehti ei ole ollut suomalaisille kertakäyttötuote. Muistoista kävi ilmi, kuinka monipuolisesti päivän lehteä on käytetty lukemisen jälkeen. Sanomalehteen pakattiin eväät, sillä kiillotettiin ikkunat ja uuninluukut, sitä käytettiin kalan kääreenä, eristeenä seinän välissä tai vaikkapa vessapaperin korvikkeena!

Elokuvamainosten leikekirja 1970-luvulta. Kuva: Kai Keijola.
Kuva: Postimuseon kuvakokoelmat.

Lehti ei tule, vaan se tuodaan

Suomessa on maailmanlaajuisestikin vahva ja ainutlaatuinen tapa, että tilattu sanomalehti tulee kotiin asti, maailmalla sanomalehdet tavallisesti ostetaan irtonumeroina kioskista. 

Sanomalehden jakelusta moni suomalainen saanut omakohtaista kokemusta itsekin ja muistelijoiden keskuudessa työn arvostus aamuyön tunteina kelissä kuin kelissä tehtävää työtä kohtaan on noussut. Raskaudesta huolimatta yölliset kulkijat, vihaiset koirat ja nouseva aurinko ovat usein jääneet mieleen. 

Lehdenjakelusta on muutamalle muistelijalle auennut ura postissa muualle, lehtipainoon muihin tehtäviin ja jopa toimittajaksi asti. Eräs muistelija kutsui lehdenjakajansa aamukahville ja siitä alkoi elämänmittainen rakkaustarina. 

Kotipaikan kuulumisia ja lehden lukutapoja

Kotipaikkakunnan sanomalehti on monelle edelleen tärkeä side, vaikka muualla olisi asuttu jo vuosikymmeniä. Eräs muistelija kertoo, kuinka äiti tilasi hänelle jokaiselle opiskelupaikkakunnalle lehden ja äidin käskystä nuoreen perheeseen piti myöhemmin tilata lehti, vaikka rahaa siihen ei olisi ollutkaan. Sanomalehtitilaus omaan kotiin on monelle ollut myös merkki aikuisuudesta.

Lehteä luetaan yhä yksin ja yhdessä. Monet muistelevat, miten lehden osia jaettiin perheenjäsenien kesken: isälle uutiset ja lapsille takasivun sarjakuvat, mistä on jäänyt monille tapa lukea lehti takaperin. Eräs muistelee, kuinka lehden luku pikkutyttönä isän kanssa oli ainut yhteinen harrastus. Lehden uutisista sitten keskusteltiin ja niitä kommentoitiin lehden luvun välissä. Tiedonvälityksen digitalisoituminen myötä monet lukevat lehtensä nykyään verkosta. Siitäkin muisteluissa on monta hyvää kokemusta.

Aamiainen ja tuore lehti - mikä mainio yhdistelmä! Kuva: Sari Svensk.

Onnea voittajalle!

Kaikkien sanomalehtimuistonsa lähettäneiden kesken arvoimme hotelliyöpymisen kahdelle Tampereella. Voittajaan otamme yhteyttä henkilökohtaisesti. Kiitos kaikille muistonsa jakaneille!

Avaamme Aamukahvi ja tuore lehti -näyttelyn Postimuseossa museokeskus Vapriikissa 23.4.2021. Se on esillä 30.1.2022 asti. Näyttely on monipuolinen sukellus sanomalehteen ja sen jakeluun. Näyttelyn yhteistyökumppaneita ovat Posti, Päivälehden museo ja mediamuseo Rupriikki. Seuraa somekanaviamme syksyn ajan, niin kuulet lisää!

Jatka lukemista
  695 osumaa
2 kommenttia
Uusia kommentteja artikkeliin
Vieras — Lauri Mikkola
Kun Iitissä välillä itse jaoin lehtiä, aloin arvostaa jakajia ihan uudella tavalla.
26.08.2020 09:18
Suvi Jalli
Niinhän se on, että kaikessa työssä, myös lehtien jakelussa, tarvitaan oma ammattitaitonsa! Ja niin tärkeä sanomalehti tuntuu suom... Lue lisää
26.08.2020 17:36
695 osumaa
  2 kommenttia
elo
10

Uuden museolehtorin vauhdikas koronakevät

kk_valkoinen_pieni

Maaliskuussa käynnistynyt koronakriisi sulki Suomen museot kevään ajaksi. Samalla museoiden yleisö- ja koululaispalvelut oli mietittävä kokonaan uusiksi. Miltä poikkeuksellinen kevät vaikutti työnsä vasta aloittaneen museolehtorin silmin, kun asiakkaat kaikkosivat ja työtilat suljettiin?

Pestini Postimuseon museolehtorina alkoi helmikuun lopulla, kun tulin museon vakituisen lehtorin sijaiseksi. Vaikka työ oli minulle sisällöllisesti entuudestaan tuttua, on uuteen paikkaan siirtymisessä aina omat haasteensa. Postimuseolla aloittaessani tuntui kuitenkin siltä, että olin päässyt istumaan lähes valmiiksi katettuun pöytään. Kevään ohjelma oli suunniteltu valmiiksi ja ensimmäisten kuukausien aikana tehtävänäni oli lähinnä sen toteuttaminen.

Normaalioloissa museolehtori työskentelee erilaisissa opetus- ja yleisötyön tehtävissä. Kuva: Iita Kulmala.

Aloitusta helpotti sekin, että Tampereen museoissa kevät noudattaa pääpiirteittäin tuttua kaavaa: alkuvuonna koululaisryhmiä käy tasaiseen tahtiin ja aikaa jää myös juokseville ja taustoittaville töille. Kevätkausi huipentuu toukokuussa, kun luokkaretket ja vuosittain järjestettävä Museoiden yö tuovat taloon moninkertaisen määrän kävijöitä. Kesällä opastetaan turisteja ja vietetään Tapahtumien yötä. Vielä maaliskuun alussa tämäkin vuosi näytti seuraavan tuttua kaavaa. Sitten mikroskooppisen pieni virus sekoitti kaiken. 

Kadonnutta yleisöä etsimässä  

Suomi siirtyi poikkeusoloihin maaliskuun 16. päivänä. Museotyön näkökulmasta poikkeusolot merkitsivät vuoden vilkkaimpiin lukeutuvan asiakassesongin peruuntumista ja pääsylipputulojen romahtamista. Pelkästään Postimuseossa tämä tarkoitti tuhansien kävijöiden menetystä.
Yleisö kaikkosi, kun pandemia sulki museot.
Meille yleisöjen kanssa työskenteleville koronakevät oli tietysti erityisen vaikea haaste. Miten tavoittaa yleisö, joka ei saa tulla museoon? Miten toteuttaa museo-opetusta, kun suoraa yhteyttä koululaisiin ei ole? Entä millä tavalla museon sisältöjä voi esittää mielekkäästi ja innostavasti, kun omaa yleisöään ei voi nähdä? Täyskäännöksen tehnyt kevät kului pitkälti näiden asioiden kanssa painiskeltaessa.

Äkkiseltään ajateltuna vastaus kaikkiin kysymyksiin on helppo. Me suomalaiset olemme digikansaa ja lähes kaikilla on tarvittavat laitteet ja taito käyttää internettiä. Ei siis muuta, kuin näyttelyt ja tapahtumat verkkoon kaikkien katsottavaksi. Kevät on pelastettu!

Netti pelastaa… melkein

Todellisuudessa ratkaisu ei ollut niin yksinkertainen. Internetistä on kyllä apua, mutta oikotietä onneen se ei tarjoa. Fyysisiin tiloihin suunnitellut museosisällöt eivät toimi internetissä sellaisenaan. Olemassa oleva tieto on jäsennettävä uudelleen ja esitettävä tyystin erilaisessa muodossa. Hyvänä esimerkkinä toimii vaikka ihan tavallinen museo-opastus. Se mikä toimii näyttelytilassa, ei välttämättä toimi verkossa. Kolmen vartin mittaista museo-opastusta kuuntelee näyttelyssä mielellään, mutta harva jaksaa tihrustaa kännykkänsä ruudulta samanmittaista monologia, vaikka opastuksen aihe olisikin lähellä katsojan sydäntä.

Verkkosisältöjä Postimuseo on toki tarjonnut jo pitkään, mutta koronan myötä internetistä tuli ainut tapa pitää yhteyttä yleisöön. Tarjontaa kasvatettiin muokkaamalla olemassa olevia sisältöjä verkkokelpoisiksi ja kehittämällä ohessa uusia digitaalisia palveluita. Paras esimerkki uuteen kuosiin pakatusta palvelusta on Postimuseon kotisivuilla huhtikuussa avattu Unohtumattomia kirjeitä verkossa -näyttely, joka pohjautuu tämän vuoden teemanäyttelyyn Unohtumattomia kirjeitä Suomesta.

Postimuseo siirsi Seela Sellan ja Esko Roineen lukemat kirjeet verkkoon.
Vaikka näyttelyiden sisällöt ovat samoja, tarjoavat ne tyystin erilaisen museokokemuksen. Alkuperäisen näyttelyn perustana on ihmisten henkilökohtainen suhde kirjeisiin.Väitän, että Seela Sellan ja Esko Roineen ääneen lukemat kirjeet ovat kotisohvalla kuunneltuina intiimimpi ja koskettavampi kokemus, kuin mitä ne ovat varsinaisessa näyttelytilassa. Jos et usko, niin keitä kuppi teetä, laita luurit korville ja paina playta.

Asiakkaat pääsivät kurkistamaan kokoelmatiloihin

Mielenkiintoista ja hauskaa poikkeusoloissa oli se, että tuttuja asioita pääsi esittämään uudenlaisista näkökulmista. Parhaiten tämä näkyy keväällä kuvaamissamme tietoiskuvideoissa, joissa esitellään viestinvälityksen historiaa ja Postimuseon kokoelmiaTiiviit 10 minuutin videot ovat eräänlaisia opastuksia, joissa asioita lähestytään keskustelevasti ja normaalista poikkeavista näkökulmista. Tavallisesti asiakkaita ei esimerkiksi päästetä kokoelmatiloihin, mutta videon välityksellä sekin oli mahdollista. Kätketyt asiat myös kiinnostavat. Kurkistus kokoelmiin oli Postimuseon kevään katsotuin yksittäinen video, mikä ei itselleni tullut suurena yllätyksenä.

Alkukesästä peruuntunut Tom of Finland - luento sai sekin uuden elämän verkossa, kun toteutimmeesitelmän videoituna keskustelutuokiona. Lähetimme Kirjeiden Tom of Finland - Touko Laaksosen elämä kirjeiden kautta -videon Facebookissa ensiesityksenä, jolloin yleisö pääsi osallistumaan lähetykseen chatin kautta. Ensiesitys oli onnistunut kokeilu, jota varmasti tulemme käyttämään jatkossakin. Erityisen hienoa Tom of Finland -videoinnissa oli myös sen paikalle houkuttama kansainvälinen yleisö. 

Jännitystä studiossa

Suurinta päänvaivaa ja jännitystä aiheutti museo-opetuksen toteuttaminen verkossa. Normaali opetustilanne perustuu vuorovaikutukseen opettajan ja oppilaiden välillä. Kuten kevään etäopetuskokemukset osoittavat, tämän asetelman toteuttaminen verkossa ei ole helppoa. Onneksemme pääsimme mukaan Tampereen kaupungin Mediakoulun hankkeeseen, joka mahdollisti videoidun ohjelman lähettämisen koulujen omalle netti-tv-kanavalle. Virtuaalinen koululaisopastus toimi niin, että lapset katsoivat alkuun ennalta nauhoitetun kierroksen, jonka jälkeen keskustelin heidän kanssaan ja vastailin kysymyksiin suorassa nettilähetyksessä.

Studioksi muutetussa Vapriikin työpajatilassa istuessa ja kameralle puhuessa olo oli kuin Pikku Kakkosen juontajalla konsanaan. Tilanteeseen totuttuani juttu alkoi luistaa ja näkymättömälle yleisölle puhuminen muuttui luontevammaksi. Erityisen paljon minut yllätti se, miten luontevasti lapset osaavat käyttää chattia keskusteluun. Kevään aikana koululaisten kanssa pohdiskeltiin muun muassa töihin liittyviä sukupuolirooleja, eriarvoisuutta ja onnellisuutta sekä sitä, kannattaako postipaketissa lähettää mummolle jäätelöä (olimme lopulta yhtä mieltä siitä, että ei kannata). Etukäteen jännittämäni live-esiintymiset olivat lopulta kevään hauskimpia työtehtäviä ja muistelen niitä erityisellä lämmöllä koko loppuelämäni ajan.

Vapriikin työpajatila muutettiin lyhyessä ajassa tv-studioksi. Kuva: Iita Kulmala.

Kevään aikana Postimuseolla toteutettiin myös paljon muuta yleisölle suunnattua toimintaa, kuten #karanteenikirjeet-kampanja ja simppelit askarteluvideot, jotka paikkasivat keväältä peruttuja yleisö- ja koululaistyöpajoja.

Museolehtorin näkökulmasta poikkeuksellinen kevät olikin ennen kaikkea opettavainen kokemus. Se kannusti kokeilemaan uutta, heittäytymään ja luottamaan omaan osaamiseen tuntemattoman edessä. Samalla se auttoi näkemään Internetin monet mahdollisuudet ja rajoitukset. Ennen kaikkea koronakevät havahdutti tajuamaan, miten ainutlaatuinen ja tärkeä kokemus perinteinen museokäynti lopulta onkaan…myös meille museotyöntekijöille.

Tule opastukselle!
Arkiseen aherrukseen palanneen Postimuseon museolehtorin voi nähdä työssään elokuun yleisöopastuksilla Viestinviejät-näyttelyyn. Opastuksia järjestetään elokuussa joka keskiviikko kello 14. Opastus sisältyy Vapriikin pääsylipun hintaan. Kesto n. 45 minuuttia. Tervetuloa mukaan!

Jatka lukemista
  441 osumaa
0 kommenttia
441 osumaa
  0 kommenttia
kesä
29

Kirjekavereita maailman ääristä - IYS yhdisti maailman nuoria

IYS:n tilauslomake

Herättävätkö nämä ohuelle paperille painetut tilauslomakkeet mielessäsi muistoja koulun englannin, saksan tai ruotsin tunneilta? Monet opettajat innostivat 1960–90 -luvuilla oppilaitaan vieraan kielen opiskeluun ulkomaisen kirjeenvaihtokaverin avulla. International Youth Service, IYS, välitti vuosina 1952–2007 miljoonia osoitteita ja yhdisti nuoria ympäri maailman kirjeiden välityksellä.

IYS oli suomalainen kirjeenvaihtoyritys

Olin itse kouluikäisenä IYS:n innokas asiakas, mutta vasta aikuisena ymmärsin, että IYS oli suomalainen yritys. Turkulaiset nuoret Pentti Pirkkala ja Pekka Laaksonen olivat hekin innokkaita kirjeenkirjoittajia. He halusivat ystäviä ulkomailta, mutta kontakteja oli vaikea löytää, joten 19-vuotiaat pojat perustivat yrityksen vuonna 1952. Toiminta oli pienimuotoista 1960-luvun loppupuolelle asti, mutta vähitellen kouluille ja opettajille eri puolille maailmaa suunnattu tiedotus tuotti tulosta ja toiminta kasvoi. IYS lähetti kouluille ja opettajille ympäri maailmaa kirjeitä, joissa esiteltiin kirjeenvaihdon merkitystä erityisesti oppilaiden vieraiden kielten ja viestintätaitojen oppimisessa. Viestintämateriaalia tuotettiin useammalla eri kielellä. 

International Youth Servicen logo vuodelta 1974

Kenen kanssa kirjeenvaihtoon?

Kielten opettajat jakoivat kouluilla oppilaille kirjeenvaihtoystävien tilauslomakkeita ja vastasivat usein koko koulun halukkaiden tilauksesta kerralla. Tilauskaavakkeeseen täytettiin jokaista tilattavaa osoitetta kohti oma nimi, osoite, kielitaito, sukupuoli, syntymäaika ja harrastuksia kuvaavista ryhmistä sopivat (esim. urheilu, lukeminen, musiikki, tanssi, keräily). Lisäksi listattiin, mistä maasta kirjeystävää ensisijaisesti toivoi, minkä ikäistä ystävää toivoi ja toivoiko tyttöä vai poikaa kirjeenvaihtoon. Aina ensisijaisia toiveita ei pystytty täyttämään, mutta joiltakin osin kuitenkin. Esimerkiksi vuonna 1974 kirjeenvaihtoystävää sai toivoa 125 eri maasta, vuonna 1987 mukana oli 106 maata.

IYS:lle postitettuja osoitetilauskuoria

Täytetyt tilauslomakkeet maksuineen postitettiin eri puolelta maailmaa Turkuun käsiteltäviksi. Tilauksen maksaminen olikin oma lukunsa, johon opettajan apu oli tarpeen! Se piti suorittaa tilauksen yhteydessä joko kansainvälisinä vastauskuponkeina, postiosoituksena, pankkishekkinä tai tilausmaahan avatulle tilille, joskus jopa käteisenä rahana tilauslomakkeen mukana kirjekuoressa! Digitaalisuus on vaikuttanut rahaliikenteeseen viimeisten vuosikymmenten aikana valtavasti!

Tilauksen käsittely vei tavallisesti 1–2 viikkoa. Paluupostina kouluille toimitettiin tilatut osoitteet jokainen omalla lipukkeellaan. Sitten vain kynä sauhuamaan! Luottamusta toimintaan lisäsi IYS:n vastaustakuu. Jos ensimmäiseen lähettämäänsä kirjeeseen ei saanut vastausta kuuden viikon tai kaukaisimpiin maihin lähetettynä kolmen kuukauden kuluessa, IYS lupasi tilaajalle uuden osoitteen. 

IYS:n koosti Turun toimistolle maailmankartan yrityksen yhteyksistä eri puolille maailmaa. Pentti Pirkkala lahjoitti taulun Postimuseoon 2017.

Tietokoneiden ja netin tulo päätti IYS:n tarinan

IYS:ssä tilausten käsittely perustui aluksi manuaalisiin kortistoihin. Vuonna 1980 hankittiin ensimmäinen toimistotietokone, tulostin ja näyttöpääte helpottamaan tilausten käsittelyä. Laajimmillaan IYS:n toiminta oli 1980–1990-lukujen vaihteessa. IYS työllisti Turussa 45 henkilöä. Kotitietokoneiden, internetin ja sähköpostin tulo 1990-luvun alkupuolella mahdollisti yhteyksien solmimisen huomattavasti helpommin ja nopeutti viestienvaihtoa kirjeisiin verrattuna. Lisäksi Suomen EU:n jäsenyyden myötä vuonna 1995 käyttöön tulleet arvonlisäverokäytännöt hankaloittivat toimintaa. Osoitteiden tilausmäärät vähenivät, joten toiminta päätettiin 2000-luvun alussa ajaa hallitusti alas. Aikanaan maailman suurimman kirjeenvaihtoyrityksen International Youth Servicen toiminta päättyi 2007. 

Itselläni ulkomaisia kirjeenvaihtoystäviä vuosien saatossa oli useita. Pisimmät, vuosia kestäneet ulkomaiset kirjeystävyydet olivat Christine ja Rolf Saksasta, Betty Hong Kongista, Laura Chilestä ja Nathalie Belgiasta, jonka luonakin olen käynyt. Lyhyempiä aikoja kirjoittelin myös Raymondille Kongoon, Yasserille ja Solemanille Egyptiin sekä Abdulille Libyaan. Oli tosi innostavaa, kun sain treenata käytännössä koulussa tankattuja kielioppirakenteita kirjoittamalla ulkomaisille kirjeenvaihtokavereille. Sanakirjat olivat kovassa käytössä! Samalla opin ja kuulin kaikenlaista maailman ääristä, aivan eri olosuhteissa elävistä oman ikäisiltä nuorilta.

Kirjeenvaihtoa kertyi laatikkotolkulla!

Oliko sinulla IYS:n kautta hankittuja kirjekavereita maailmalla? Oletko kenties yhteyksissä edelleen? Tapasitteko kenties?


Pidemmän artikkelin IYS:n toiminnasta voit lukea Postimuseon ystävät ry:n ja Postimuseon julkaisemasta vuoden 2017 Tabellariuksesta  joka on Trafiikin verkkokaupan kesätarjouksena vain 5 euroa.

Jatka lukemista
  878 osumaa
0 kommenttia
878 osumaa
  0 kommenttia
kesä
04

Elämä ja ajatukset muuttuvat, mutta kirjeystävyys säilyy

Postiluukku kolahtaa. Etätyöpäivä keskeytyy. Aina se on yhtä jännittävää, mitä posti mahtaa tuoda. Kynnysmatolla mainosten seassa odottaa vihreä kirjekuori. Käsiala on tuttuakin tutumpi. Osoite kuoren päällä on muuttunut 40 vuoden aikana useampaan kertaan, mutta kaikissa käänteissä posti on löytänyt perille, niin kotimaassa kuin ulkomaille.

Aikana ennen sähköpostia ja pikaviestimiä lehdissä oli yleisesti kirjeenvaihtopalstoja, jonne sai esille oman ilmoituksensa. Ilmoituksissa haettiin kirjeenvaihtokavereita hieman lehdestä riippuen joko nimimerkin suojissa lehden toimituksen toimiessa ensikontaktin välittäjänä tai ihan avoimesti oman nimen ja osoitteen kera.

Itselläni kirjeiden kirjoitus ja kirjekaverit olivat tärkeä osa nuoruutta. Ne tarjosivat pikkukylän kasvatille sosiaalisesti laajemmat piirit ja mahdollisuuden kurkistaa ja kurottaa omien nurkkien ja jopa ulos maailmaan, Suomen rajojen ulkopuolelle. Parhaimmillaan kirjeenvaihtokavereita taisi olla parisenkymmentä ympäri maailmaa!

Vihreän kuoren lähettäjään tutustuin ensi kertaa syksyllä 1978, kun vastasin nuortenlehti Help´issä (muistatteko?) olleeseen kirjeenvaihtoilmoitukseen. Ilmoituksen muotoa en muista tarkkaan, mutta Hurriganes taisi olla yhdistävä tekijä saman ikäisten tyttöjen kesken. Meillä kolahti heti. Ja kuinka jännittävää olikaan saada muutaman kirjeen jälkeen kirjoittavan tytön valokuva. Liimasin sen albumiin, jossa se on tallessa edelleen.

Kirjeenvaihtomme oli todella intensiivistä aina lukiovuosien päättymiseen asti. Kirjeitä saattoi kulkea molempiin suuntiin useita viikoittain. Vuodatimme kirjeissä toisillemme c-kaseteille viikon aikana äänittämämme biisit arvosteluineen, lemmikkiemme kuulumiset ja koetulokset, analysoimme tv-sarjojen käänteet (Avaruusasema Alfa, Charlien enkelit, Starsky ja Hutch – muistatteko?) ja erityisesti musiikkiohjelmat (Iltatähti, Levyraati ja Toivotaan, toivotaan – entä näitä?), vertailimme vaateostokset (Micmacit olivat kaukainen unelma!) ja purimme sisarusten kanssa käydyt riidat. Yhden välin askartelimme kirjekuoret itse aikakauslehtien sivuista ja koristelimme kirjepaperit Suosikista, Introsta, Helpistä ja milloin mistäkin leikatuilla kuvilla ja myöhemmin tarroilla.

Läpi opiskeluvuosien ja nuoren aikuisuuden kirjeenvaihtomme säilyi, mutta harventuneena. Yhdessä vaiheessa osoitteemme olivat aivan naapurikaupungeissa. Mietimme jopa tapaamista, mutta päätimme säilyttää ystävyytemme nimenomaan kirjepaperilla. Emme ole koskaan puhuneet edes puhelimessa! Ei edes sähköposti tai sosiaalinen media ole horjuttanut silloin tehtyä päätöstä.

Vuodet ovat kuluneet, työpaikat ja suosikkibänditkin vaihtuneet, maailmalla eletty ja matkailtu, lapset syntyneet ja kasvaneet – elämä kiirinyt eteenpäin, mutta yhä meillä juttua riittää. Kirjeitä kulkee nykyään kolme, neljä vuosittain, postikortteja paljon useammin. Sydäntäni lämmittää erityisesti, kuinka kirjekaverini edelleen muistaa paitsi minun, niin myös lasteni ihan jokaisen nimi- ja syntymäpäivän! Useimmiten se on perinteinen ruusukortti.

Onko sinulla ollut kirjekavereita? Olisiko vaikkapa kesälomalla hyvää aikaa kirjoittaa vanhalle kirjekaverille tai tutummallekin ja kertoa, mikä biisi tänä kesänä sytyttää tai millaiset kesäsandaalit jalassa kuljet. Arkisetkin asiat paperille pantuina näyttäytyvät ihan uudessa valossa, niin itselle kuin varsinkin niiden lukijalle.

Postimuseon Unohtumattomia kirjeitä Suomesta -näyttelyssä voi tutustua suomalaisille monin tavoin merkityksellisiin kirjeisiin.

Kirjeenkirjoitusinspiraatiota voi ammentaa myös Unohtumattomia kirjeitä verkossa -näyttelystä

Riippukeinuun hyvä vaihtoehto puolestaan on Timo Kalevi Forssin Unohtumattomia kirjeitä Suomesta -kirja (Like, 2020), jonka voi ostaa vaikkapa museokeskus Vapriikin museokaupasta.

Jatka lukemista
  788 osumaa
4 kommenttia
Uusia kommentteja artikkeliin
Vieras — Seppo Kinnunen
Helpoin muistan hatarasti. Liekö tuo oli lyhytikäinen? Muutoin hieno tarina. Kirje pitää pintansa, vaikka sen kuolemaa välillä enn... Lue lisää
04.06.2020 16:36
Suvi Jalli
Seppo, Help ilmestyi tosiaan vuosina 1976-79 ja jatkoi vuonna 1968 perustetun Intron jäljillä. Help päätyi kilpailevan Suosikin om... Lue lisää
08.06.2020 10:06
Vieras — S.
Minulla oli 80-ja 90-luvuilla useita kirjekavereita. Tuskin valehtelen jos kerron että olen kirjoittanut satoja, ehkä tuhat kirjet... Lue lisää
06.06.2020 06:11
788 osumaa
  4 kommenttia
huhti
28

Miljoona pakettia viikossa! Posti kuljettaa korona-ajan huimat pakettimäärät hiilineutraalisti

Ilmastonmuutos postimerkeissä 2018. Posti on nostanut ympäristöä postimerkeillä jo vuodesta 1974 aiheena Itämeri. Muita teemoja ovat olleet esim. saasteeton kaupunkiliikenne, jäätiköiden sulaminen ja ilmastonmuutos (kuvassa).

Oletko sinäkin tukeutunut verkkokauppaan koronan takia? Posti toimitti yli miljoona pakettia viikossa huhtikuun alussa. Pakettivolyymit ovat kuin jouluna. Ne ovat kasvaneet noin 50 prosenttia vuoden takaisesta. Verkkokauppa helpottaa arkea erityisesti nyt, kun ihmiset pysyvät kotioloissa – moni on vapaaehtoisessa tai pakollisessa karanteenissa. Toisaalta verkko-ostamisen suosioon liittyy myös ongelmallisuutta ympäristön kannalta. Juuri kulutus ja jatkuva kasvun tarve synnyttävät suurimmat hiilidioksidipäästöt.  

Verkkokauppa luo päästöjä monella tavalla 

Verkkotilausten vauhti tuskin hyytyy koronan jälkeen, kun ihmiset ovat yhä tottuneempia nettikauppaan. Kulutuksen valtava kasvu ja pienet Kiina-lähetykset ovat arkipäivää. Ympäristövastuuta mitataan hiilidioksidipäästöillä, joita verkkokauppa luo monessa vaiheessa. Jo itse netin käyttö, ehkäpä tuotteen googletus ja tilauksen naputtelu käyttää suurta määrää dataa ja laskentatehoa, johon tarvitaan energiaa. Sitten paketti kulkee mahdollisesti jopa toiselta puolelta maapalloa kotiovelle.

On tosiasia, että postin kuljetus ja logistiikka saastuttavat. Toki siitä voidaan lähtökohtaisesti olla montaa mieltä, kuinka tarpeellista ylipäätään on kuljetella pikku paketteja ympäri maailmaa. Kuluttajat päättävät – Posti palvelee. Onneksi ainakin Suomen Posti huomioi myös ympäristön. 

Postilla on tärkeä rooli ympäristön kannalta 

Postipaketit ovat Postille yhä tärkeämpää liiketoimintaa. On huojentava tietää, että logistiikassakin voidaan huomioida montaa asiaa ympäristön kannalta. Posti Group on jo vuodesta 2015 asti kompensoinut kotimaan pakettitoimituksista syntyvät päästöt. Ne ovat hiilineutraaleja Posti Green -kuljetuksia. Suomen posti oli vuonna 2011 maailman ensimmäinen posti, jolla on täysin hiilineutraali postinjakelu.

On huipputärkeää, että juuri kuljetuspalvelut kehittävät ekologisia palveluita. Kuljetuspäästöt ovat Suomessa noin 20 prosenttia kaikista hiilidioksidipäästöistä. Suurin osa Postin hiilidioksidipäästöistä (yli 80 prosenttia) syntyy kuljetuksista ja autojen päästöistä, joten Postilla on merkittävä rooli ympäristöystävällisen ja energiatehokkaan kuljetustoiminnan kehittäjänä. Tavaran kuljetusten painopiste onkin koronan aikana siirtynyt jonkin verran yksityisautoilusta Postin kuljetuksiin. Posti on Suomen suurin posti- ja logistiikka-alan palveluyritys ja näin tärkeä suunnannäyttäjä kohti hiilivapaita palveluita.

Postitoiminnan kehittämistä ja kompensointia 

Posti parantaa kuljetusten ympäristöystävällisyyttä tehokkaalla reittisuunnittelulla, korkealla käyttöasteella, kuljetusten yhdistelyllä ja ympäristön huomioivalla ajotapakoulutuksella. Pienet paketit, kuten kuuluisat Kiinan nyssäkät, toimitetaan postilaatikkoon tai -luukkuun muun postin mukana. Näin ei tarvita erillistä reittisuunnittelua. 

Posti myös uudistaa jatkuvasti ajoneuvokalustoaan ja ottaa käyttöön aina uudempaa päästöjä vähentävää tekniikkaa. Sillä on käytössään ajoneuvoja, jotka käyttävät kotimaista biokaasua, sähköä ja etanolidieseliä (etanoli valmistetaan Suomessa suomalaisista jätteistä). Sähköautokokeilun Posti aloitti jo 1980-luvulla. Sillä on nykyään käytössään myös sähkörahtiskoottereita.

Posti tarjosi taannoin asiakkailleen myös mahdollisuuden kompensoida postin kuljetuksen aiheuttamat kulut ostamalla compensate-tarran, jolloin palvelu olisi ollut jopa hiilinegatiivinen. Yhteistyö on tällä hetkellä keskeytetty toistaiseksi Compensate-säätiön toiminnan tutkinnan takia. Toivottavasti kompensointiin saadaan Suomessa selkeyttä, jolloin Postikin voi jatkaa innovatiivista toimintaansa. Pelkkään kompensointiin ei ole silti hyvä tuudittautua. Kompensoinnin lisäksi on tärkeä kehittää omaa toimintaa vihreämmäksi.

Laaja noutopisteverkosto palvelee asiakkaita ja ympäristöä 

Mitä lähemmäs paketti toimitetaan, sitä helpompi se on hakea vaikka pyörällä tai kauppaostosten yhteydessä. Postin noutopisteverkosto on jo nyt laaja, mutta koronakevät on tuonut joulusta tutut väliaikaiset noutopisteet. Myös pakettiautomaatteja pystytetään viikoittain lisää, mikä on jo osa normaalia Postin verkoston laajentumista. Automaatteja on nykyisin noin 2000, mikä ei meinaa varsinkaan nyt enää riittää. Postin tavoitteena on perustaa jopa 4000 pakettiautomaattia, jotta niitä olisi kaikkien asiakkaiden lähellä.  

Posti on ollut pakettiautomaattien parissa uranuurtaja jopa koko Euroopan mittakaavassa: Posti testasi ensimmäisenä Suomessa ja Virossa pakettiautomaattia jo vuonna 2008 ja vakituiset ensimmäiset Smart Post -automaatit tulivat käyttöön vuonna 2011. Keski-Euroopassa ne ovat yhä harvinaisuuksia.

Pakettien lajittelua aurinkovoimalla 

Suurin osa verkkokaupan paketeista kulkee Vantaan logistiikkakeskuksen läpi, jonka katolla on 1 920 aurinkopaneelia. Logistiikkakeskus avattiin vuonna 1999 vastauksena kasvavaan verkkokauppaan Internetin yleistyessä. Tällöin Postin kautta kulki vuodessa 28 miljoonaa pakettia, kun vuonna 2018 lukumäärä oli jo 44 miljoonaa. Tutustu logistiikkakeskuksen historiaan Postimuseon sivuilla.

Paketit liikkuvat tiuhaan Postin logistiikkakeskuksessa Vantaalla.

Kestävän kehityksen Box 

Posti avasi vuoden 2019 lopulla Helsingin keskustaan uudenlaisen verkkokauppaan keskittyvän tilan Boxin. Kestävä kehitys näkyy siellä monella tapaa. Asiakas voi sovittaa tuotteet paikan päällä, jolloin sopimattoman tuotteen voi palauttaa saman tien ilman lenkkiä kodin kautta. Siellä on myös tarjolla kävijöiden kierrätettäväksi jättämiä pakkausmateriaaleja sekä useita käyttökertoja kestäviä pakkauksia.

Postin Box kannustaa asiakkaita kierrättämään pakkauksia.

Postin vihreä ohjelma täytti 20 vuotta 

Kestävä kehitys on siis osa Postin toimintaa ja se näkyy selkeästi Postin strategiassa. Postin ympäristöohjelman keskeisenä tavoitteena on hiilidioksidipäästöjen alentaminen 30 prosentilla vuoteen 2020 mennessä. Lopulta Postin tavoite on olla nollapäästöinen vuonna 2030. Näin se osaltaan tukee Suomen tavoitetta hiilineutraaliudesta vuoteen 2035 mennessä. Posti on myös sitoutunut edistämään viittä YK:n kestävän kehityksen tavoitetta (ns. Agenda 2030). Postin vihreä ohjelma alkoi vuonna 1999 eli viime vuosi oli sen 20. juhlavuosi! 

Kiinnostuitko Postin vastuullisuudesta? Lue Postin kattava vastuullisuusraportti.

Tee kestäviä valintoja verkossa 

Box tarjoaa asiakkaille ympäristö-aiheisia tarroja.

Vaikka tilaatkin verkosta ja kasvatat näin omaa hiilijalanjälkeä, voit samalla tehdä vastuullisia valintoja, jotka kasvattavat vihreää kädenjälkeä (ekologinen hyvä). Voit miettiä tarkemmin mitä ja mistä tilaat sekä miten. Tärkeintä on ylipäätään harkita ostoksia ja pitää palautusprosentti alhaisena. Myös verkkokauppias voi vaikuttaa. 

Lue lisää vastuullisesta verkkokaupasta Postin sivuilta.

Huomasitko Maan päivän viime viikolla? 

Huhtikuussa nostetaan ympäristöasioita esiin monella tapaa. Esimerkiksi Maan päivää vietetään aina 22. huhtikuuta – jo vuodesta 1970 lähtien. Koronakriisi vie nyt mediahuomion, mutta maapallo on edelleen kriisissä ja Maan päivä pitäisikin olla joka päivä.

Postimuseo tutkii ja tallentaa verkkokaupan ja Postin ympäristöystävällisen toiminnan historiaa. Kestävä kehitys on tärkeää myös Postimuseolle ja otamme sen huomioon toiminnassamme koko ajan enemmän. Kaksi työntekijäämme, kirjoittaja mukaan lukien, osallistuvat parhaillaan Museoliiton Sanoista ekotekoihin – Museot ja kestävä kehitys -koulutukseen.

Kirjoittaja ei ole tilannut koskaan Kiina-pakettia, suhtautuu edelleen vähän varauksella verkkokauppaan ja yrittää tehdä vastuullisia valintoja. Koronan aikana on tilannut verkosta ruokaa, kirjoja ja puuhalehtiä lapsille sekä vaatteita käytettyjen merkkivaatteiden nettikaupasta. Mikään korona-aikana tilattu paketti ei ole mahtunut Postin automaattiin, vaan on toimitettu lähimpään Postiin. Molemmat ovat tosin saman lähikaupan tiloissa, joten ne on haettu kauppareissun yhteydessä tai pyörälenkillä.

Jatka lukemista
  1206 osumaa
0 kommenttia
1206 osumaa
  0 kommenttia
maalis
30

Pitkä marraskuu on ohi! Kevät on täällä ja pääsiäinen saapuu!

Pääsiäiskorttien kirjoittelu tuo ilon saajalle ja kirjoittajalle.

Huokaisen syvään. Aurinko lämmittää mustan toppatakin selkää. Erityisesti tänä keväänä valo ja värit suorastaan sokaisevat. Takana on lumeton ja pimeä Etelä-Suomen talvi. Suomi ja maailma kamppailevat Covid-19 -viruksen aiheuttamassa poikkeustilassa. Silti aurinko, valo ja narsissit maljakossa tuovat toivoa. Haluan uskoa, että kyllä tämä tästä. Aion jakaa kevään riemua ja haluan muistaa läheisiä pääsiäiskorteilla!

Samoin tuntuu ajattelevan tämän vuoden pääsiäispostimerkkien kuvittaja Matti Pikkujämsä, joka toteaa: - Olen aina ihaillut pääsiäisen värejä, jotka ovat kuin auringon pilkahdus suomalaiseen harmaaseen ja loskaiseen kevääseen. Pikkujämsä valittiin vuoden kuvittajaksi 2019, ja hänen kuvituksensa ovat tuttuja monien lehtien, esimerkiksi Helsingin Sanomien, sivuilta.

Ensimmäisen kerran pääsiäisteemainen postimerkki ilmestyi Suomen Punaisen Ristin hyväksi julkaistussa Juhlapyhiä -avustuspostimerkkien sarjassa keväällä 1988. Sarjan ja merkin suunnitteli graafikko Rolf Christianson (1927–1998). Merkissä kukkivat valkoiset narsissit ja taustalla paistaa aurinko - tai pääsiäisyön kuu.

Kevään tuloa enteileviä aiheita kuten monet kevätkukat ilmestyivät postimerkkeihin pitkin 1990-lukua, mutta seuraavan kerran erityisesti pääsiäispostituksia varten merkkejä ilmestyi vuonna 2001. Ne suunnitteli graafikko ja kuvittaja Hannu Taina.

Vuosien saatossa pääsiäispostituksia varten on julkaistu yhteensä parisenkymmentä erilaista postimerkkiä. Aiheet ovat nousseet vuosi toisensa jälkeen kevään riemusta ja pääsiäisperinteistä. Merkeissä seikkailevat tiput ja puput, maljakot täyttyvät narsisseista ja höyhenin koristetuista pajunoksista, korit pääsiäismunista ja lentääpä vuoden 2002 pääsiäismerkissä kuvittaja Katriina Viljamaa-Rissasen piirtämä pääsiäisnoitakin.

Pääsiäispostimerkkejä ovat suunnitelleet eturivin suomalaiset taiteilijat ja kuvittajat, muutamat useampanakin vuonna kuten Leena Airikkala, Virpi Pekkala ja Osmo Omenamäki. Vuosina 2008–2010 pääsiäispostimerkit ilmestyivät teemalla Minun pääsiäiseni. Näissä merkeissä isä Mitro, keittiömestari Hans Välimäki ja korusuunnittelija Kirsti Doukas ideoivat ja toivat esille omaa vakaumustaan ja osaamistaan pääsiäisteemaan liittyen.

Kevään merkkien tärkeydestä meille suomalaisille kertoo, että valitsimme yleisöäänestyksessä vuoden 2015 kauneimmaksi postimerkiksi kuvittaja Salli Parikka Wahlbergin suunnitteleman Kevätviserrys-postimerkin, jossa rintaansa röyhistävän talitintin titityyn lähes kuulee!  

Tänä keväänä meidän ja monen muun suomalaisen perheen ruokapöydän ääreen todennäköisesti kokoontuu tavallista harvalukuisempi sukulaisten joukko epidemiatilanteen takia. Pääsiäiskortilla tai -kirjeellä voi kuitenkin jakaa iloa ja jakaa tunnelmia tästä erikoisesta tilanteesta. Viimeistään perjantaina 3.4. postitetut tervehdykset ehtivät muuten perille pääsiäiseksi.

Mukavaa puuhaa on myös korttien tekeminen itse. Kurkkaa Postimuseon museolehtori Ollin vinkki tästä

Postimuseo toivottaa hyvää pääsiäisen odotusta!



Jatka lukemista
  1138 osumaa
0 kommenttia
1138 osumaa
  0 kommenttia
maalis
23

Käsi kipeänä kirjeen kirjoittamisesta – elämä ilman nettiä?

Vanhojen kirjeiden kauniit käsialat sinetöitynä ja hellyyttävät postikortit ovat käsinkosketeltavia muistoja ja historiaa. Vanhojen kirjeiden kauniit käsialat sinetöitynä ja hellyyttävät postikortit ovat käsinkosketeltavia muistoja ja historiaa.

Offline-elämä tuntuu toisinaan houkuttelevalta, mutta voisitko luopua netistä edes muutamaksi kuukaudeksi. Tällä hetkellä netittömyys tuntuu erityisen haastavalta koronaviruksen takia, kun tiedonsaanti ja työnteko netin avulla korostuu entisestään. Huolta aiheuttaa myös netin kova kuormittuminen. Pitäisikö siis vetreyttää käsi valmiiksi kirjeen kirjoitukseen?  

Taiteilija Nastja Säde Rönkkö oli täysin ilman nettiä puoli vuotta. Hänen luentonsa Postimuseossa herätteli ajatuksiani viestinnän muutoksesta ja nykymaailmasta, jossa nettiin tukeudutaan vähän väliä. Nastjakin kaivoi nettipaastonsa aikana puhelinta taskusta ajanvietteeksi bussipysäkillä – vanhasta tottumuksesta. Sitten hän vaihtoi puhelimen kirjaan tai vain eli hetkessä.

Nastja Säde Rönkkö käytti paljon aikaa kirjeiden kirjoittamiseen ja niiden lukemiseen. Kuva: Nastja Säde Rönkkö teoksesta 6 months without.

Kirjeistä emojeihin 

Viestintäni on muuttunut paljon reilussa 30 vuodessa. Ala-asteella 1990-luvulla kirjoitin kirjeitä ja odotin vastausta useita päiviä. Mieleeni on jäänyt paniikin tunne, kun kerran tajusin laittaneeni tyhjän kirjekuoren kirjelaatikkoon – unohdin laittaa kirjeen sisään! Tapahtunutta ei voinut perua. Kirjeenkirjoitus oli normaalia viestintää, kun puhelimessa juoruilu kaverin kanssa oli liian kallista. Netistä vielä haaveiltiin. Nyt olen ikionnellinen, kun mummoni on säilyttänyt hänelle kirjoittamani kirjeet. Olen lukenut niitä vedet silmissä.

Nyt lähetän WhatsApp-viestejä reaaliajassa. Emojit korvaavat sanat. En juuri puhu puhelimessa, vaikka se onkin edullista. Nykyisin käteni tulisi kipeäksi kirjeiden kirjoittamisesta. Käden lihakset eivät enää juuri tue kynällä kirjoittamista – tämän Nastjakin huomasi kommunikoidessaan paljon kirjeitse. Opiskellessani 2000-luvun alkupuolella yliopistossa, tenttien esseet kirjoitettiin vielä käsin. Muistan, kuinka käsi tuli kipeäksi ja kynä painoi keskisormeen jäljen. Nykyään käteni ei varmasti kestäisi sitäkään vähää, kun se on tottunut lepäämään näppäimistöllä. 

Säilyykö kirjoitustaito? 

Kauppalappu kirjoitettuna kuitin taakse.

Harva kirjoittaa enää nykyisin käsin. Minä kirjoitan lähinnä lyhyitä muistiinpanoja tai kauppalistaa. Tämänkin moni tekee puhelimella. Kuinka pitkään kirjoitustaito edes säilyy? Persoonalliset käsialat häviävät. Vanhoissa kirjeissä juuri monipuoliset kiemurat ihastuttavat, vaikka niistä on vaikea saada selvää. 

Toisaalta nyt koronaepidemian aikana on noussut esiin ajatus muistaa eristyksissä olevia tuttuja perinteisellä postilla, joka ilahduttaa aivan erityisellä tavalla. Nostaako kriisi vanhat tavat arvoon ja ehkä käytäntöön, jos netti kaatuu kokonaan?

Netti on kaikkialla 

Olemme kietoutuneet netin verkkoihin ja algoritmeihin ja kierrymme yhä pahemmin 5G-verkon myötä, kun esineiden internet valtaa elämäämme. On todella vaikea olla erossa netistä, jos haluaa elää normaalisti eikä erakoitua metsämökkiin. Nastjakin yritti elää "normaalia" elämää projektinsa aikana. Yksin mökissä hän on jo ollut taidekollektiivi LaBeouf, Rönkkö & Turner kanssa teoksessa #alonetogether (Ars17, Kiasma). Tällä hetkellä mökki metsän keskellä on jopa houkutteleva vaihtoehto, ja monet ovat jo "paenneet" mökille.

Tulevaisuuden nettimaailma on täynnä kauhukuvia, mutta toki netti helpottaa elämää paljon. Nastjakin myönsi, että vaikka netittömyydellä oli positiivisia vaikutuksia, hän ei voisi jatkaa offline-elämäänsä ja samalla toteuttaa taiteilijan ammattiaan kunnolla. Puoli vuotta siis riitti.

Mitä meistä jää? 

On kutkuttavaa pohdiskella, millaista viestintämme on esimerkiksi 50 vuoden päästä. Mitä meistä silloin jää jälkipolville tutkittavaksi? Kirjoittaako kukaan enää edes sitä kauppalistaa käsin? Tässä mielessä kirjeet ovatkin mitä oivallisin historiantutkimuksen lähde.

Kirjeiden merkitys ja viestinnän muutos tulevat esiin Postimuseon näyttelyssä Unohtumattomia kirjeitä Suomesta. Näyttelyn kehää kiertää viestinnän aikajana "Viestejä ihmiseltä ihmiselle". Se alkaa puheesta ja päätyy sähköiseen viestintään, pikaviestimiin ja sosiaaliseen mediaan. Matkalle mahtuu muun muassa kalliomaalaukset, kokkotulet, hieroglyfit, sulkakynä, lennätin ja sähköposti.

Viestinnän aikajana kiertää Unohtumattomia kirjeitä Suomesta -näyttelyn kehää, jonka sisällä voi toivottavasti taas pian uppoutua kirjeiden sisältöön Seela Sellan ja Esko Roineen lukemina.

Käteni ei tullutkaan kipeäksi

Ainiin, kirjoitin kirjeen kummipojalleni Postimuseon kirjetyöpajassa. Sivun pituisesta kirjeestä ei vielä tullut käsi kipeäksi. Tietyllä tavalla nautin kirjoittamisesta, kynän liukumisesta pitkin paperia. Oli tosin kiinnitettävä erityistä huolellisuutta kirjoittamiseen, jotta käsialasta tuli selkeää. Tarkoitukseni oli ilahduttaa ja yllättää diginatiivi kummipoika, joka ei varmaankaan ole ikinä saanut kirjettä postissa. Mielenkiinnolla odotan, saanko vastausta. Pojan äiti jo kyselikin osoitettamme WhatsApp-viestillä.

Oletko sinä ollut offline? Kirjoitatko jotain vielä käsin? Miltä se tuntuu? Nyt olisi hyvä aika tarttua kynään ja paperiin ja kirjoittaa kirje :) 

P.S. Nyt Nastjasta tuntuu siltä, että hänen taideprojektinsa aikana järjestämänsä seminaarit netin mahdollisesta kaatumisesta, ovat nyt olennaisempia kuin koskaan. Yhteydenpito-ohjelmien, kuten Teamsin ongelmista alettiin uutisoida nopeasti. Monet palvelut ovat laskeneet videoiden laatua. Nyt onkin hyvä miettiä omaa netin käyttöään ja datan siirtoa.

Nastja Säde Rönkön Facebook-päivitys 19.3.2020.

Linkkejä aiheeseen 

  • Unohtumattomia kirjeitä Suomesta -näyttelyn luentosarja alkoi helmikuun lopussa, jossa taiteilija Nastja Säde Rönkkö esitteli taideprojektiaan "6 months without". Tutustu siihen tarkemmin Nastjan nettisivuilla.
  • Voit myös katsoa live stream-tallenteen luennosta Postimuseon Facebook-sivuilta.

Seuraavat luennot (jos korona suo) 

  • Siirretty keväältä myöhemmäksi: Väitöskirjatutkija Ilari Taskinen: Tuntemattomien väliset kirjesuhteet toisen maailmansodan Suomessa; Muumimuseon amanuenssi Riikka Kuittinen: Tove Janssonin kirjeet
  • Ke 10.6. Klo 18–19 toimittaja, taiteen maisteri Susanna Luoto: Touko Laaksonen – Tom of Finland 100 vuotta.
  • Ke 16.9. Klo 18-19 taidehistorioitsija Leena Ahtola-Moorehouse: Rakkaustarina sodan Suomessa - taiteilijapari Rakel ja Taisto Ahtolan sota-aikainen kirjeenvaihto
  • Ke 30.9. klo 18-19 FT Ilkka Teerijoki: Henkilökohtaista, hallinnollista ja valtiollista: Pietari Brahen yli 10 000 kirjettä 1600-luvulta
  • Ke 14.10. Klo 18-19 FT, dos. Tapio Salminen: Varhaiskirjeet
  • Ke 4.11. Klo 18-19 FT Reetta Eiranen: Tunteet 1800-luvun kirjeenvaihdossa

Luennot pidetään Museokeskus Vapriikin auditoriossa, osoitteessa Alaverstaanaraitti 5, Tampere. Postimuseo sijaitsee Vapriikissa. 

Kirjeklubit 

Unohtumattomia kirjeitä Suomesta näyttelytilassa pidetään myös Kirjeklubeja, jossa luemme Postimuseon arkiston kirjeitä ja mahdollisia osallistujien kirjeitä. Itse ajattelin ottaa mukaan niitä mummolle kirjoittamiani kirjeitä. Kirjeklubien Facebook-tapahtumassa tiedotetaan ajankohdista tarkemmin. 

Jatka lukemista
  1108 osumaa
2 kommenttia
Uusia kommentteja artikkeliin
Vieras — Seppo Kinnunen
Kyllä kirjoitan kirjeitä käsin. Aluksi tyhjä paperi ja kynä tuntui vaikealta. Nyt se jo sujuu. Olen samoin miettinyt, mitä jää jäl... Lue lisää
24.03.2020 17:02
Mirka Ylä-Mattila
Mukava kuulla Seppo, että kynä liukuu paperilla jo sujuvati ja vilkkaasti! Kirjeet ja kortit ovat erityisesti näinä aikoina varmas... Lue lisää
29.04.2020 08:55
1108 osumaa
  2 kommenttia
maalis
19

”Lieneekö vika mullassa vai ilmassa, mutta tämä maapallo on huonoa sorttia.” Mitä Minna Canth nyt sanoisi?

MinnaCanthkirje Minna Canthin selkeä, kaunis käsiala näkyy kirjeessä pastori Elis Bergrothille 4.3.1888. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Tänään vietetään Minna Canthin päivää. Tarkoitukseni oli vetää Postimuseon Kirjeklubi teemalla Minna Canthin kirjeet. Sitten Postimuseon tapahtumatoiminta loppui koronaviruksen takia, ja lopulta koko museokeskus Vapriikki meni kiinni. Juhlitaan siis Minna Canthia online! 

Mitä kirjailija Minna Canth (1844–1897) siis nyt sanoisi jos eläisi? Hän ei varmasti istuisi lamaantuneena, vaan osallistuisi koronavirus-keskusteluun. Hän luultavasti vaatisi vähäosaisten huomioimista hädässä. Canth oli yhteiskunnallinen ajattelija ja erityisesti tasa-arvon puolustaja. Toimittaja Suvi Ahola on kirjoittanut teoksen: Mitä Minna Canth todella sanoi? (2020) Hän vastaa Twitterissä, että Minna sanoisi nyt jotain käytännöllistä: peskää kädet, pysykää omissa oloissanne ja lukekaa kirjoja. Kauppansa ovella hän saattaisi itse valvoa, ettei tule tungosta. Illalla surisi ja huolehtisi lapsista ja muista läheisistä. Ja rukoilisi, uskonnollinen kun oli. 

Minna Canth -postimerkin suunnitteli Signe Hammarsten Jansson.

​Minna Canth puolusti vahvasti ajatuksiaan, mikä näkyy kirjeenvaihdossa ja lehtikirjoituksissa. Canth kävi laajaa kirjeenvaihtoa ja keskusteli kriitikoidensa ja vihamiestensä kanssa. Yksi näistä oli pappi ja kuuluisa saarnaaja Elis Bergroth (1854-1906). Hänelle osoitettu puolustuskirje on valikoitunut Timo Kalevi Forssin toimittamaan Unohtumattomia kirjeitä Suomesta -kirjaan. Kirje on esillä myös Postimuseon saman nimisessä näyttelyssä. Muun muassa näin vahvasti Minna Canth kirjoitti Bergrothille 4.3.1888:


Herra Pastori Elis Bergroth. Helsinki.

Pastori Bergroth! Te tahdotte minua kuvaamaan, kuinka hyvyys tulee maailmassa palkituksi, kuinka oikeus pääsee voitolle ja paha kukistuu. Kuinka voin sitä tehdä, kun näen, että käy päinvastoin? Lieneekö vika mullassa vai ilmassa, mutta tämä maapallo on huonoa sorttia. Pahoja ihmisiä on paljon ja ne täällä rehentelevät yhdessä kevytmielisten kanssa; hyviä ihmisiä on vähän ja nekin niin useasti erehtyvät, – niinkuin Te, esimerkiksi tässä Erkon arvostelussa.

Voikaa hyvin, pastori Bergroth, tervehtikää lämpimästi rouvaanne!

Ystävänne Minna Canth.


Kirje viittaa Minna Canthin julkaisemaan romaaniin Salakari (1887), joka käsittelee avioliittoa ja seksuaalisuutta. Forss kertoo teoksessaan, kuinka uskonnollisen Vartija-lehden päätoimittajanakin tunnettu Elis Bergroth kirjoitti arvostelussaan Salakarista, että "Kirja on niin vahingollinen, ettemme hennoisi antaa sitä kenenkään käteen". Arvostelu sai 44-vuotiaan Minna Canthin kirjoittamaan Bergrothille kyseisen kirjeen, jossa hän puolustaa juurta jaksain näkemyksiään ja teostaan. Kirjeessä hän puolustaa myös kollegaansa runoilija J. H. Erkkoa (1849– 1906), joka niin ikään on joutunut arvostelijoiden hampaisiin.

Koko kirjeen voi lukea Forssin teoksesta Unohtumattomia kirjeitä Suomesta. Näyttelyymme pääsee toivottavasti pian tutkailemaan tätäkin kirjettä. Kirjeklubitkin ehkä jatkuvat jo kesällä. Eletään turvallisesti, muut huomioiden – päivä kerrallaan.

Hyvää Minna Canthin päivää!

Minna Canth online ja kirjavinkkejä: 

  • Toimittaja-kriitikko, kirjailija Suvi Aholan teos, jonka luin Kirjeklubia varten: Mitä Minna Canth todella sanoi? (2019). Ahola nostaa esiin tärkeitä teemoja, joita Canth käsitteli mm. kirjeissään, taustoittaa ja tulkitsee niitä monipuolisesti. Teoksesta löytyy lisää kirjeitä Elis Bergrothille. 
  • Timo Kalevi Forss, Unohtumattomia kirjeitä Suomesta (2020)
  • Minna Canthin Twitter-profiili
  • Ylen artikkeli Minna Canthista
  • Minna Canthin digitoituja kirjoja Kansalliskirjaston sivuilla. Sieltä löytyy myös romaani Salakari.
Minna Canth Twitterissä.
Jatka lukemista
  852 osumaa
0 kommenttia
Merkitty asiasanoilla:
852 osumaa
  0 kommenttia
maalis
19

Äitiiii, tuu pyyhkimään! Onko vessapaperi kortilla?


Vessapaperi on viime päivinä ollut kaupoissa kysytty tuote niin Suomessa kuin maailmalla. Pehmopaperihyllyjä ei ole ehditty täydentää siinä tahdissa kuin kansalaiset ovat kauppojen hyllyjä tyhjentäneet. Paperitehtaat ovat vastanneet kysyntäpiikkiin ja lisänneet vessapaperin tuotantoa, joten pulaa ei tarvitse pelätä. Silti hamstrausinto ihmetyttää. Edes tutkijat eivät pysty kovin yksiselitteistä vastaamaan, miksi kriisitilanteessa ihmisten varautumistarve kohdistuu juuri vessapaperiin.

Yleisesti voi päätellä, että sellaisia tuotteita hamstrataan, jotka koetaan korvaamattomiksi. Joillekin sellainen on vessapaperi, joillekin taas esimerkiksi postikortit!


Postikorttikeräilijä Pertti Leppäsen kokoelmiin kuuluu noin parikymmentä tuhatta postikorttia eri aiheisiin jaoteltuina. 

Yksi keräilyaiheista on ruumiintoimintoihin, vessoihin, huusseihin vessakäynteihin ja vessapaperiin liittyvät postikortit, joita niitäkin on kertynyt useita satoja. Leppäsen innostus tämän aihemaailman kortteihin syttyi, kun sukulaisen jäämistöstä löytyi saksalainen taittokortti 1930-luvulta. 

Kuvassa istuu itkuinen pikkupoika potalla, joka on tyhjä ja kortin teksti huutaa saksaksi: "Äiti, ei tuu". Kun kortin avaa, se pitää kuvan takia kääntää. Ja kas, tällöin pottaan alkaa valua ruskeaa, ja helpottuneesti hymyilevä poika huutaa: "Äiti nyt tulee!"

Vaikea sanoa, missä tilanteessa ja tarkoituksessa postikortti on lähetetty, tuskin kuitenkaan syntymäpäiväkortiksi. Sen sijaan kortista välittyvä tuska potalla käymisen ajoittaisesta hankaluudesta ja toisaalta helpotus ongelman ratkettua, tuo kyllä muistoja mieleen omasta lapsuudesta ja herättää empatiaa pientä poikaa kohtaa. Ehkä toimintaa sisältävä kortti on aikanaan lähetetty pienenä vitsinä piristämään jonkun päivää.

Kuvallinen postikortti syntyi 1800-luvun lopulla painotekniikan kehittyessä ja postihallintojen määräysten mahdollistaessa kuvalliset postikortit sekä kirjettä edullisemmat postitaksat. 

Suurina määrinä painetut kuvapostikortit toivat painetut kuvat ensimmäistä kertaa kaikkien sosiaaliluokkien ulottuville. Kuvapostikortit ennakoivat populaarikulttuurin syntyä.

1900-luvun alun postikorttien kuva-aiheita tutkinut FT Harri Kalha toteaa, että vuosisadan vaihteen postikorttien kuva-aiheissa viihtyivät kaiken muun lisäksi komiikka, vitsailu ja ironia sekä elämän keveydestä haltioituminen. 

Julkinen vitsailu ja flirttailu tuntuivat olevan julkisesti rohkeampaa kuin aiemmin. 

Intiimihygienia ja vessakäynnit ovat ihmisen yksityisintä aluetta, joista harvemmin keskustellaan muuten kuin ongelmatilanteissa esimerkiksi lääkärin kanssa. 

Kokoelman kortteja selaillessa ihmetystä herättää, kuinka paljon ruumiintoimintoihin, intiimihygieniaan ja vessapaperiin liittyviä postikortteja on tehty niin meillä kuin maailmalla. 

Aihealueen korteissa välittyy usein vahvasti huumori, joskus hyvin uskaliaidenkin kuvien ja iskulauseiden kautta. Huumorilla ladattu postikortti keventää parhaassa tapauksessa niin lähettäjän kuin saajankin mielialoja.

Tässä vallitsevassa poikkeustilanteessa pitäessämme fyysistä etäisyyttä, niin henkistä läheisyyttä ja iloa voi mainiosti jakaa esimerkiksi postikortilla, joko huumorilla tai ilman. Posti kulkee edelleen aivan normaalisti.

Vessapaperiin ja "pyyhkimään!" -huudahduksiin saavat lähiviikkoina tuntumaa erityisesti etätyötä tekevät vanhemmat työpäiviensä lomassa, joten tsemppiä erityisesti niihin koteihin! 

 Jos postikorttien mielenkiintoinen historia kiinnostaa, niin lukemiseksi voin suositella esimerkiksi seuraavia teoksia, jotka löytyvät Postimuseon kirjastosta.

  • Harri Kalha: Ihme ja kumma: Surrealismia ja silmänlumetta 1900-luvun alun postikorttitaiteessa (2012)
  • Seija-Riitta Laakso: Postikortteja kulta-ajan Pariisista (2010).
  • Tom Phillips: The Postcard Century: 2000 Cards and Their Messages (2001)

Postimuseon (Lapintie 1, Tampere) kirjasto on koronatilanteen vuoksi suljettu, mutta etälainaus toimii ja Posti toimittaa perille. Postimuseon kirjaston kokoelmiin kuuluu mm. Suomen postikorttiyhdistys Apollon noin 350 niteen postikorttikirjallisuus. Kirjaston tarjoamia aineistoja voit etsiä ja toimintaohjeet etätilauksen tekemiseen löydät täältä 

Jatka lukemista
  1292 osumaa
0 kommenttia
1292 osumaa
  0 kommenttia
maalis
13

Allekirjoitettu, sinetöity ja rei’itetty - kirjepostin desinfiointi koleravuonna 1831

Kesällä 1831 Viipurin postimestari tilasi erikoisia toimistovälineitä: 3 savustuslaatikkoa, 3 paria rautapihtejä sekä 12 varrellista rautaneulaa. Näistä saatiin kolme "ensiapupakkausta", jotka tulivat käyttöön Viipurin lisäksi Käkisalmen ja Sortavalan postikonttoreissa.

Kolerapostin käsittelyyn tarkoitettu rei'ityslaite. Laite oli käytössä Ruotsin Hampurin postikonttorissa 1831. Ruotsin postimuseon kokoelmat.

Tilaus liittyi postilaitoksen varautumiseen koleran Suomeen tulon ehkäisemiseksi. Varautuminen oli kiivainta suuriruhtinaskunnan itärajalla, sillä tauti kolkutteli Suomen ovia emämaa Venäjältä käsin. 

Suomi oli vielä välttänyt taudin, kun se kesällä 1831 räjähti Pietarissa. Taudin uhan vuoksi ihmis- ja tavaraliikennettä rajoitettiin ja myös posti joutui ehkäisytoimien kohteeksi. Postitirehtööri Ladau antoikin nopeasti määräyksiä kirjepostin desinfioimisesta. Pakettipostin kulku lakkautettiin täysin.

Desinfiointi tapahtui vastahankitulla välineistöllä. Neuloilla kirjeisiin lyötiin reikiä, joiden kautta savustuslaatikoissa käytetty kloorikaasu pääsi kuoren lisäksi kirjeen sisältöön. Kloorikaasulla puhdistus kesti 4-6 tuntia. Tilattuja rautapihtejä puolestaan käytettiin kirjeiden käsittelyyn ennen klooripuhdistusta. Kirjeiden lisäksi kirjelaukut puhdistettiin klooriliuoksella.

Puhdistusoperaatioon ryhtyminen oli perusteltua taudin leviämisen ehkäisemiseksi, mutta keinot olivat aikansa ajattelussa kiinni. Lääketieteellinen tietämys 1800-luvun alussa poikkesi melkoisesti nykyisestä. Vallalla oli edelleen muun muassa miasma-teoria tautien leviämisen selittäjänä. Teorian mukaan myrkylliset, pahanhajuiset huurut toimivat tautien välittäjinä ihmisistä toisiin. Vallinneen ajattelun mukaisesti taudin torjuntakeinoihin kuului ilman raikastaminen ja sairastapauksissa myös huoneilman savustaminen.

Teoria oli tietysti väärä ja Suomikaan ei toimenpiteistä huolimatta säästynyt koleralta. Tautiin sairastui tilastojen mukaan noin 1 250 henkeä, joista yli puolet menehtyi. Itärajalla varautumisesta huolimatta tauti oli lopulta tuhoisin Turussa.

Tarttumissyyt ymmärrettiin myöhemmin

Lähemmäs koleran todellisia tarttumissyitä päästiin vasta myöhemmin. Yhteys likaiseen juomaveteen havaittiin ensimmäisen kerran vasta 1854 Lontoon Sohon epidemian aikana. Löydös oli merkittävä askel, sillä se edisti suuresti kaupunkien sanitaation – puhtaan juomaveden ja viemäröinnin – parantamista ja monien tartuntatautien torjumista.

Suomen postilaitos kävi kesällä 1831 toimeen käytettävissään olleen tietämyksen evästämänä ja tuloksena meille on säilynyt monia filatelistejakin kiinnostavat ns. kolerapostilähetykset. Lävistetyt kirjeet kantavat konkreettista viestiään 1800-luvun alun käsityksistä tartuntatautien luonteesta. Ne toimivat muistutuksena siitä, että ihmisen toiminta, vaikka jälkikäteen näyttäisikin irrationaaliselta ja naurettavalta, perustuu kulloiseenkin tietämykseen.

Desinfioinnin läpi käynyt, Hämeenlinnasta Tammisaareen 1831 lähetetty kirje. Atte Moilasen kokoelma, Ex Pitkänen.
Samainen kirje läpivalaistuna. Paperin vesileiman lisäksi desinfiointineulojen jäljet erottuvat selvästi.

Kolera levisi Intiasta

Kolera on kotoisin ilmeisesti Intiasta, jossa sitä oli esiintynyt vuosisatoja enemmän tai vähemmän säännöllisin väliajoin. Intian liittäminen Britannian imperiumiin ja yleinen maailmankaupan kasvu johti kuitenkin 1800-luvulla koleran leviämiseen maailmanlaajuiseksi vitsauksessa. Toisessa pandemia-aallossa vuoden 1830 tienoilla tauti levisi Intiasta Venäjälle ja samanaikaisen niin kutsutun Puolan ensimmäisen kapinan myötä levisi suhteellisen nopeasti myös muualle Eurooppaan.

Epätietoisuutta myös koronaviruksen kanssa

Osittaisessa epätietoisuudessa on eletty myös 2020 koronavirus-pandemian kanssa. Tarttumismekanismit eivät ole tätä kirjoittaessa täysin selvillä, mutta parhaan tietämyksen valossa on ryhdytty toimenpiteisiin ylimääräisten sosiaalisten kontaktien minimoimiseksi. Museoiden yleisötyö on luonnollisesti myös yhteiskunnan osa-alue, missä tehdään tarpeelliseksi katsottuja toimenpiteitä Suomessa edessä olevan epidemian pahimpien vaikutusten lieventämiseksi. 

Postimuseo on peruuttanut yleisötilaisuutensa ja etätyötä suositaan. Tänä digitaalisena aikakautena meillä onneksi on välineitä tuottaa myös museopalveluita ilman suoria ihmiskontakteja. Ja savustamisen sijaan, pestään käsiä!

Jatka lukemista
  1264 osumaa
6 kommenttia
Merkitty asiasanoilla:
Uusia kommentteja artikkeliin
Vieras — Heini Lappalainen
Erittäin mielenkiintoinen ja ajankohtainen blogikirjoitus!
13.03.2020 16:57
Mikko Nykänen
Kiva kuulla, vaikka aihe onkin ikävä!
13.03.2020 22:21
Vieras — Katriina Etholén
Mielenkiintoinen juttu. Aihe kiinnostaa kovasti. Itse kirjoitin kolera-aiheisen jutun viime vuonna ja par'aikaa naputtelen esittel... Lue lisää
13.03.2020 20:13
1264 osumaa
  6 kommenttia
maalis
12

Postinlajittelun koneellistuminen lisäsi tehokkuutta

kirjelajittelukone Pienten kirjeiden lajittelussa käytettävä LSM-kirjelajittelukone (Letter Sorting Machine) Tampereella.

Tavallinen postinkuluttaja ei välttämättä tule ajatelleeksi, millainen monimutkainen koneisto toimii postinkäsittelyn taustalla ennen kuin esimerkiksi kirje saapuu lähettäjältä vastaanottajalle. Lähetysten nopea ja tehokas lajittelu on tärkeä osa postinkulkua. Prosessin tarkkaan ja tehokkaaseen pyörittämiseen tarvitaan yhä enemmän koneita, robotiikkaa ja toisiinsa kytkeytyviä tietojärjestelmiä. Kuluttajan omalla käyttäytymisellä on silti edelleen keskeinen merkitys. Oikein kirjoitetut osoitetiedot ovat edelleen paras tae lähetyksen perillemenosta. 

Vantaan logistiikkakeskuksen kautta kulkee noin 75 prosenttia kaikista paketeista.

Posti on toiminut Suomessa edelläkävijänä postin koneellisessa lajittelussa 1970-luvulta lähtien. Posti teki alkuvuodesta 2020 hankintasopimuksen uusista lajittelukoneista. Ne lajittelevat aiempaa nopeammin, tarkemmin ja monipuolisemmin. Postin koneellinen lajittelu on keskitetty pääosin neljälle paikkakunnalle: Helsinkiin, Tampereelle, Kuopioon ja Ouluun. Posti on ainoa yritys Suomessa, jossa tehdään tämän mittaluokan koneellista postinlajittelua. 

Tehokkuus ja taloudellisuus kulkevat käsi kädessä 
Postin ensimmäinen rekka-auto otettiin käyttöön vuonna 1958.

Tehokkuudella on kiinteä yhteys taloudelliseen kannattavuuteen. Tämä on edellyttänyt sitä, että postin kuljetuksen ja jakelun käyttöön on hankittu aina oman aikakautensa uudenaikaisinta tekniikkaa. Auto, juna ja polkupyörä ovat kukin aikanaan edustaneet tehokkainta menetelmää postinjakajan ja hänen kuormansa kuljettamiseksi.

Kun kuljetus- ja jakelureittien suunnittelu perustuu taloudelliseen laskentaan, ja tavat ovat muuttuneet yhteiskunnan infrastruktuurin kehittyessä. Esimerkiksi junakuljetuksista siirryttiin rekka-autokuljetuksiin. Tämän muutoksen taustalla on useita syitä. Suomen valtatiet rakennettiin 1960-luvulla, ja postin määrä kasvoi nopeasti, eivätkä juna-aikataulut sopineet postinkulkuun. Niinpä rautatieasemien postitaloissa ja junavaunuissa matkan aikana tehty käsinlajittelu loppui.

Koneellistuminen edellytti postinumeron käyttöönottoa

Koneelliseen lajitteluun liittyi oleellisena osana koko maan kattavan postinumerojärjestelmän käyttöönotto vuonna 1971. Postinumero omaksuttiin nopeasti, sillä jo ensimmäisenä vuonna 60 prosenttia kaikista lähetyksistä oli merkitty viisinumeroisella postinumerolla. Postinumeron kaksi ensimmäistä numeroa määrittelevät, mihin lajittelukeskukseen postit lähetetään. Lajittelu koneellistui vähitellen Pasilan lajittelukeskuksen käyttöönoton myötä vuonna 1978. Kesti kuitenkin vuosia, ennen kuin lajittelukoneiden käytön ja automatiikan taloudellisuus pääsi toden teolla vauhtiin.

Postin lajittelukeskusten varaan rakentuva järjestelmä on kehittynyt tarpeen mukaan useampaan kertaan. Lajittelukoneet muuttivat 1980-luvulla taajamien reunoille ja kehäteiden varsille. Samaan aikaan lajittelu koneellistui lopullisesti.

On huomattava, että perinteiset postin lajittelu- ja kuljetusmenetelmät eivät ole kuolleet pois. Lähtökohtaisesti määrämuotoiset lähetykset päätyvät konelajitteluun. Jos lähetys poikkeaa koneelle sopivasta muodosta, se siirretään käsinlajitteluun. Vielä nykyisinkin on mahdollista lähettää sulkakynällä pergamentille kirjoitettu kirje, joka saattaa päätyä käsinlajitteluun. Suurten volyymien käsittely edellyttää koneellista lajittelua. 

Lajittelukoneiden lähtökohta Hollannissa 

Koneellinen lajittelu kehittyi paikoissa, joissa suurista postimääristä muodostui postitoiminnalle taloudellinen taakka. Haagissa vuonna 1927 järjestetyn UPU:n (Universal Postal Union) konferenssin yhteydessä hollantilainen konepaja Werkspoor kutsui konferenssin osallistujat tutustumaan Delftin lähelle sijoitettuun J. J. L. M. Marchandin ja työryhmän kehittämään Transorma-lajittelukoneeseen [TRANsport and SORting, Marchand and Andriessen]. Laite pysyi postinlajittelun standardina aina toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan saakka. 

Yhä käyttökelpoinen 1930-luvun Transorma-lajittelukone Hollannin Beeld en Geluid den Haag-museossa.
Tietojenkäsittelyn sovellukset mukaan laitteisiin 

Sittemmin brittiläiset sota-ajan tietojenkäsittelytutkijat alkoivat liittää laitteisiin automaattisen tietojenkäsittelyn sovelluksia. Lajittelun taloudellisuuden ongelma oli ratkaistu, mutta ei lajitteluongelmaa. Kesti vuosikymmeniä, ennen kuin asiakkaat oppivat merkitsemään lähetyksensä koneen edellyttämällä tavalla.

Postin lajittelukoneiden valmistajat, kuten yhdysvaltalainen Burroughs, olivat useimmiten tietotekniikan ja puolustusteollisuuden hybridejä. Suomen ensimmäiset kirjelajittelukoneet olivat Siemens-Telefunken -konsernin toimittamia. 

Automaatio auttaa myös asiakasta

Langattomien tiedonsiirtojärjestelmien kehitys ja internetin avautuminen tavallisille kuluttajille sekä elinkeinoelämälle toivat mukanaan uudenaikaisten viestivälineiden nopean kehityksen ja sen myötä kirjepostin volyymin laskun. Kesti vielä hetken, ja suurten massapostitusten aika alkoi olla 2010-luvulla ohi. Samalla kuitenkin kansainvälisen pakettipostin volyymi alkoi nousta nopeasti erityisesti verkkokauppamahdollisuuksien kasvaessa. 

Tänä vuonna käyttöön otettavat kolme uutta konetta ovat niin sanottuja MSM-koneita (Multi Sorting Machine), jotka soveltuvat monipuolisesti kirjeiden ja lehtien lajittelun lisäksi myös muiden osoitteellisten lähetysten lajitteluun. Uudet koneet on suunniteltu sijoitettavaksi Ouluun ja Helsinkiin. Vastaavia MSM-koneita on käytössä ennestään kuusi kappaletta.

Automaation myötä esimerkiksi lehtitalo voi seurata aiempaa paremmin oman lähetyseränsä kulkua Postin verkostossa. Koneellistumisen avulla pystytään myös nopeasti ohjaamaan osoitteelliset lähetykset tarvittaessa myös osoiteselvitykseen. Koneet ovat tärkeä apuväline Postin henkilöstölle. Kone lajittelee lähetykset nopeasti jakelujärjestykseen eli postinjakajan ei tarvitse enää tehdä postinsaajan osoitteen mukaista lajittelua käsin nykyisessä mittakaavassa. 

Nykyisin Helsingin kautta kulkee noin 80 prosenttia kaikista Suomessa Postin kautta jaettavista printtilähetyksistä. Vantaan logistiikkakeskuksen kautta kulkee noin 75 prosenttia kaikista kotimaan pakettilähetyksistä. 

Lue lisää 

Kirjoittaja on historiantutkija FT, dos. Panu Nykänen, joka on tutkinut Postimuseon toimeksiannosta Postin teknologisten järjestelmien kehitystä.

Jatka lukemista
  973 osumaa
2 kommenttia
Uusia kommentteja artikkeliin
Vieras — Pauli Mäkinen
Kun lajittelukoneita tuli Postille, työntekijät olivat sitä mieltä, että nyt viedään vain työpaikkoja postimiehiltä. Eli vähän sam... Lue lisää
13.03.2020 12:55
Vieras — Kimmo Antila
Hei Pauli, kiitos erinomaisesta ja tärkeästä kommentista. Tästä aiheesta olisi kiva kuulla lisää. Tuntuu, että koneistamisessa, au... Lue lisää
13.03.2020 16:45
973 osumaa
  2 kommenttia
joulu
05

Joulupostimerkit tuovat iloista joulumieltä joulupukkeineen, tonttuineen ja poroineen

 Pian on taas joulu ja joulukorttien lähettelyn sesonkiaika on alkanut. Joulupostimerkki on oleellinen osa kortteja. Suomessa joulupostimerkkejä on julkaistu vuodesta 1973 lähtien.Merkkien kuva-aiheet liittyvät suurimmaksi osaksi suomalaiseen jouluun liittyviin uskomuksiin ja joulunviettotapoihin.

Joulupukki, tontut ja porot kuuluvat suosituimpiin merkkien aiheisiin. Jouluista merkkien kuvamaailmaa ovat olleet luomassa lukuisat merkkitaiteilijat.Pirkko Vahtero sai kuitenkin kunnian piirtää kaikki joulupostimerkit aina vuoteen 1982 asti.

Joulutonttu on ollut itseoikeutettu joulun symboli. Ensimmäisen kerran tonttu pääsi merkkiin vuonna 1974. Pirkko Vahteron kuvaamassa merkissä kaksi tonttua kiirehtii lumisessa metsässä lyhtyjen kanssa. Lienevätkö olleet joulupukin asioilla.

Tänä vuonna ilmestyi kaksi tonttuaiheista merkkiä. Toisessa Virpi Pekkalan piirtämässä merkissä tontut ovat menossa saunomaan, ainakin löylyvihdasta ja pyyhkeestä päätellen. Toisessa merkissä tontut laulavat hartaasti joululauluja kuun kumottaessa ja kynttilän palaessa. Myös kissa ja koira eläytyvät tunnelmaan. 

 Joulupukki pääsi postimerkkiin heti ensimmäisen joulupostimerkin ilmestyttyä vuonna 1973. Merkki on minusta graafisuudessaan moderni vaikka aihe on hyvin perinteinen. Joulupukki on lähtenyt lahjasäkin kanssa poron vetämässä ahkiossa tapaamaan lahjoja odottavia lapsia. Matka on pitkä, mutta onneksi pukilla riittää kokemusta. Muistan hyvin jännityksen kipristelyn vatsassa, kun lapsena seurasin televisiosta pukin lähtöä Korvatunturilta.

Vuoden 1996 Mauri Kunnaksen piirtämässä joulupostimerkissä joulupukki lukee toivomuslistoja kirjeistä pajassaan. Pukki tarvitsee näemmä lukulasien lisäksi suurennuslasin, jotta varmasti näkisi kaikki toiveet. Joulupukki saa nimittäin valtavasti postia lapsilta ympäri maailman. Viime jouluna hän sai peräti puoli miljoonaa kirjettä, ja eniten niitä tuli Kiinasta. Kyllä siinä pukilla riittää lukemista!

Vuoden 1994 Pekka Vuoren piirtämässä joulupostimerkissä Petteri-poro on pääosassa. Punatulkut, jotka ovat nekin tyypillistä joulun kuvastoa, ovat asettautuneet kotaisasti Petterin sarvien päälle. Petteri Punakuono esiintyy populaarikulttuurissa kuvitteellisena punakuonoisena porona. Alun perin se oli Robert L. Mayn chicagolaiselle Montgomery Ward -tavaratalolle keksimä hahmo, joka esiintyi lapsille joulun alla jaetussa värityskirjassa. "Rudolf"-porohahmo tuli tunnetuksi myös samannimisessä joululaulussa, jonka sävelsi Johnny Marks vuonna 1949.

Vuoden 2010 merkissä uljas poro poseeraa lumisessa maastossa. Merkin suunnittelusta vastasi Tommi Vallisto. Täysikuu ja revontulet luovat merkkiin taianomaista tunnelmaa. 

 Jouluun liittyy oleellisena osana jouluruoka. Joulupostimerkeissä aihetta on kuitenkin käsitelty ainoastaan kolmessa merkissä. Virpi Pekkalan vuonna 2003 piirtämässä merkissä tonttutyttö on paistanut yhden ison sydämenmuotisen piparin. Postin julkaisemassa omakuvapostimerkissä niinikään vuodelta 2003 on omenoita kranssissa. Sen sommittelivat Susanna Rumpu ja Ari Lakanniemi. Piparit ovat aiheena myös vuoden 2007 merkissä, jonka piirsi Marjo Nygård-Niemistö. Merkkiin on päässyt myös veikeä hiiri, joka karistaa suuresta koristellusta piparituutista pipareita lattialle.

Minusta kaikki joulupostimerkit ovat todella kauniita ja tuovat iloista joulumieltä. Jos haluat tarkastella minkälaisia joulupostimerkkejä on vuosien varrella ilmestynyt, niin käy kurkkaamassa niitä museon postimerkkiselaimesta hakusanalla joulu.

Joulun tunnelmaan pääset myös Vapriikin kokouskäytävällä Virpi Pekkalan joulu -pienoisnäyttelyssä. Näyttely on esillä Vapriikin kokouskäytävällä 12.1.20120 saakka.

Hyvää ja iloista joulumieltä kaikille!

Jatka lukemista
  1287 osumaa
0 kommenttia
1287 osumaa
  0 kommenttia
marras
20

Sata vuotta sitten jännitys väreili Tornion–Haaparannan rajalla

Postimuseon Transit – rajapostia -näyttely sukeltaa ensimmäisen maailmansodan jännittäviin pyörteisiin Tornion - Haaparannan rajalla. Vaikka seudulla ei sodittu, niin sotaan liittyvät jännitteet olivat vahvasti läsnä. Rajan yli kulki postia, rahtia ja ihmisiä, osa laillisesti, mutta kuten poikkeusoloissa yleensäkin, niin ihan kaikki toiminta ei kestänyt päivänvaloa. Ensimmäisen maailmansodan aikana syntyi myös jääkäriliike ja torniolainen Eero Heickell (vuodesta 1927 Kuussaari) oli sen paikallisia johtohahmoja. 

Torniota ja Haaparantaa 1910-luvulla. Kuvassa keskellä Tornionjoen ylittävä Handolinin kävelysilta kuvattuna Tornion puolelta, taustalla Haaparanta. Kuva: Mia Green / Hannu Kaupin kokoelma.
Torniolainen Eero Heickell (myöhemmin Kuussaari) järjesti jääkärikoulutukseen lähteviä rajan yli Ruotsiin. Venäläisten saatua vihiä toiminnasta Heickell lähti itse Saksaan sotilaskoulutukseen. Kuva: Tuntematon / Puolustusministeriön sotahistoriallinen Suomen jääkärien elämäkerrastojulkaisu IV, WSOY Porvoo 1938.

Jääkäriliike syntyi marraskuussa 1914

Maailmansodan synnyttämä tilanne sai joukon suomalaisia ylioppilaita miettimään mahdollisuuksia Suomen irrottamiseksi Venäjästä. Ostrobotnialla Helsingissä 17. marraskuuta 1914 järjestettyä kokousta pidetään jääkäriliikkeen alkuna.

Yhteistyötä sotilaskoulutuksen saamiseksi viriteltiin aluksi Ruotsin kanssa, mutta Ruotsi kieltäytyi. Alkuvuodesta 1915 sopimukseen päästiin Saksan kanssa ja ensimmäinen joukko suomalaisia nuoria miehiä lähti partiokurssiksi naamioituun sotilaskoulutukseen Saksaan. Koska Suomen suuriruhtinaskunta oli edelleen osa Venäjää, sotilaskoulutus Venäjän vihollismaassa Saksassa oli uhkarohkea ja maanpetturuuteen verrattava hanke. 

Eero Heickell oli Tornion jääkärietapin keskeinen hahmo

Eero Vilho Heickell syntyi Oulussa 1891, mutta muutti perheensä mukana Tornioon jo 6-vuotiaana. Heickell kirjoitti ylioppilaaksi Kemin suomalaisesta yhteiskoulusta 1910 ja opiskeli Helsingin yliopistossa 1910–1914.

Eero Heickell tunsi raja-alueen, sopivat ylimenopaikat ja alueella asuvat ihmiset kuin omat taskunsa, joten hänelle lankesi kuin luonnostaan Tornion jääkärietapin järjestelijän rooli ja hän rakensi yhteistyöverkoston jääkäritoiminnan tueksi. Heickellin isä Johan Vilhelm omisti Tornion Lehden, jossa Eero toimi aputoimittajana opintojensa jälkeen. 

Alkuvaiheessa tiedonkulkua ja järjestelyihin liittyvää kirjeenvaihtoa hoidettiin lehden konttorin kautta. Myöhemmin Tornion postisensuurissa työskennellyt Heickellin sisaren sulhanen lajitteli saapuneesta postista sovittuun osoitteeseen osoitetut lähetykset ja antoi ne Heickellille. Tämä puolestaan toimitti niitä apulaisineen salaisesti rajan yli.

Jääkärien ensimmäiset Tornionjoen ylitysreitit vuoden 1915 alussa. Kuva K.A. Wegeliuksen kirjasta Routaa ja rautaa.

Tammikuussa 1915 "partiokurssille" lähteneistä noin parista sadasta miehestä 150 ylitti rajan Torniossa. Eero Heickell toimi lähtijöiden yhdysmiehenä. Hän johti myös kesällä 1915 alkanutta jääkärivärväystä Tornion ympäristössä. 

Sodan edetessä ja jääkärikoulutuksen laajennuttua venäläiset alkoivat aavistella, että jotain laitonta oli tekeillä. Jääkäriliikkeen olemassaolo paljastui lopullisesti joulukuussa 1915, kun Tornion kautta Ruotsiin matkalla ollut Edvard Bruhn-niminen ylioppilas jäi kiinni. Bruhn kertoi kuulusteluissa jääkärivärväyksestä, etapeista ja liikkeen puuhamiehistä. Myös Eero Heickell paljastui, mutta onnistui välttämään pidätyksen. Heickell jatkoi toimiaan Ruotsin puolelta ja lähti lopulta itsekin jääkärikoulutukseen Saksaan kesällä 1916. Jääkäriajastaan hän toimi suurimman osan erityistehtävissä Ruotsissa.

Jääkärit, myös Eero Heickell, palasivat Saksasta itsenäistyneeseen Suomeen alkuvuodesta 1918.

Jännittäviä elämän käänteitä loppuun asti

Eero Kuussaaren elämästä ei jännitystä puuttunut jääkäriaikojen jälkeenkään. Hän osallistui sisällissotaan, mm. Tampereen valtaukseen valkoisten puolella, toimi Viron, Pohjois-Inkerin ja Aunuksen retkikunnissa, sekaantui presidentti K. J. Ståhlbergin kyyditykseen 1930, osallistui talvi- ja jatkosotaan ja työskenteli puolustusvoimien palveluksessa mm. sotahistoriallisen toimiston tehtävissä. Siviilipuolella hän toimitti pitkään Kansa taisteli -lehteä. Sotilasarvoltaan Kuussaari oli eversti. Hän kuoli 86-vuotiaana Helsingissä 1978.


Perehdy lisää 


Tule luennolle

  • Luento ke 27.11. klo 18 Postivuoret Torniossa. FT, historioitsija Ilkka Teerijoki kertoo ensimmäisen maailmansodan postinkuljetuksen haasteista Torniossa ja Haaparannalla. Luennolle on vapaa pääsy! Ennen luentoa klo 17-18 opastettu kierros Transit – rajapostia -näyttelyyn Vapriikin pääsylipun lunastaneille. Lähtö opastukselle Vapriikin ala-aulasta. Luento on näyttelyyn liittyvän luentosarjan viimeinen.



Joululahjavinkki! 

  • Jääkärit Saksan tiellä -kirja​ valaisee jääkärien koulutusvaiheen historiaa ja tarjoaa nuorten sotilaiden kirjeiden ja päiväkirjamerkintöihin pohjautuvan näkökulman jääkärien historiaan. Teos on FT Tuomas Hopun kirjoittama ja Postimuseon vuonna 2016 julkaisema. Kirja on erinomainen joululahjaidea sotahistoriasta kiinnostuneille. Tilaa kirja Trafiikin verkkokaupasta erikoishinnalla 25€ (norm. 49€). Tarjous on voimassa 31.12.2019 asti.

Lähteitä:

Kansallisbiografia

Ilkka Teerijoki: Tornion historia 2 1809–1918. Gummerus, 2007.

K.A: Wegelius: Routaa ja rautaa. Tornion etappi. WSOY, 1926.

Tuomas Hoppu: Jääkärit Saksan tiellä. Hämeen Kirjapaino Oy, 2016. 

Jatka lukemista
  1473 osumaa
0 kommenttia
Merkitty asiasanoilla:
1473 osumaa
  0 kommenttia
marras
01

Postikortti oli oman aikansa pikaviestin, joka kauhistutti avoimuudellaan

Topeliuksen kortti 1871

Postikortti vietti 150-vuotissyntymäpäiviään 1. lokakuuta. Kortti oli uudenlainen tapa viestiä: helppo, edullinen, nopea ja avoin. Se ihastutti, mutta myös kauhistutti. 

Korttiin Tampereelta vuodelta 1903 on mahdutettu paljon tekstiä.

Kotiin saapuva postikortti on nykyisin mukava yllätys, muttei mikään kovin hämmentävä asia. 150 vuotta sitten oli toisin. Ensimmäiset postikortit herättivät ristiriitaisia tunteita: toisaalta kortti oli helppo ja halpa tapa viestiä, toisaalta kauhistuttavan avoin.

Ihmiset kauhistuivat korttien avoimuutta, koska vertasivat niitä kirjeisiin. Kirjekuori ei enää suojellut viestiä. Postinjakajalla oli mahdollisuus lukea kortteja, mutta lähetysmäärien noustessa miljooniin siihen tuskin oli aikaa. Lyhyiden viestien lisäksi ihmiset ahtoivat paljon tekstiä pieneen korttiin, joten vakoilu olisi ollut myös työlästä.

Kortin lähettäminen oli useimmiten puolet halvempaa kuin kirjeen, mikä rohkaisi viestittelyyn ja tekstin määrän maksimointiin. Postikorttiin saattoi sutaista halvat terveiset, kun taas kirjeisiin oli käytetty enemmän aikaa ja rahaa. Vanhemmat sukupolvet huolestuivat, että nuoret innostuvat kevyistä pikateksteistä unohtaen syvällisten kirjeiden kirjoittamisen. 

Postikorttien kuvat lumosivat

Postikortteihin alkoi ilmestyä värikuvia 1890-luvulla. Ihmiset hullaantuivat kuvatulvasta aikana, jolloin kuvia ei juuri ollut nähtävillä. Kuvat myös kauhistuttivat. Kortteja lähetettiin hienojen tai mielenkiintoisten kuvien takia ja korttien keräily alkoi.

Viesti piti aluksi kirjoittaa "kuvapuolelle", koska toinen puoli oli osoitetta varten. Korttiin kuitenkin alettiin kaivata lisää tilaa viestille. 

Iso-Britannia aloitti tilan vapauttamisen osoitteen vierestä vuonna 1902. Suomessa kortin uusi muoto "jaettu tausta" otettiin käyttöön vuonna 1905. Maailman Postiliitto hyväksyi sen vuonna 1907. Muoto on nykyisinkin tuttu viivalla jaettu osoite- ja viestipuoli. 

Postikorttien kuvasto monipuolistui suosion seurauksena. Kuva sai vieläpä enemmän huomiota, kun viesti ei enää "sotkenut" kuvapuolta. 

Postikortti levisi Itävalta-Unkarista muualle Eurooppaan

Postikortin ideoi Emanuel Herrmann (1839-1902) vuonna 1869. Hän halusi tarjota ihmisille ketterämmän tavan viestiä kuin kirje. Herrmann ehdotti sanomalehdessä tammikuussa, että posti sallisi kirjekuoren kokoiset kortit, joissa ei ole enempää kuin 20 sanaa. Kortin lähettämisen piti olla myös edullisempaa kuin kirjeen.

Itävalta-Unkarin postimestari hyväksyi ehdotuksen ja posti otti kortit käyttöön vielä samana vuonna 1. lokakuuta. Sanamäärää ei kuitenkaan rajoitettu. Herrmannin ehdotus teki hänestä tunnetun Euroopassa ja hänen hautakivessään lukee "postikortin keksijä".

Maailman ensimmäinen postikortti ”Correspondenz-Karte” sai alkunsa Itävalta-Unkarissa vuonna 1869. Kuvassa on osoitepuoli. Kortti oli kuvaton, eli viestipuoli oli tyhjä.

Suomen postitirehtööri Gripenberg halusi ottaa postikortit käyttöön myös Suomessa. Hän sai luvan Venäjän keisarilta ja "kirjekortti" tuli myyntiin 10. lokakuuta 1871. Venäjä otti kortit käyttöön seuraavana vuonna. 

Korteista tuli nopeasti hitti sekä Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Vuonna 1901 lähetettiin Suomessa jo yli 2 miljoonaa korttia. Myös kirjemäärät kasvoivat.  

Suomessa postikortit ”Korrespondanskort för Finland” otettiin käyttöön vuonna 1871.
Postikortista tuli suosittu tapa viestiä

Postikorttia saatettiin aluksi pitää pinnallisempana kuin kirjettä, mutta kortti helpotti ja lisäsi ihmisten viestintää.

Nykyisin postikortti tuskin enää kauhistuttaa. Ympärillämme on kuvatulva ja olemme tottuneita pikaviestinten käyttäjiä. Postilaatikosta löytyvä postikortti lähinnä yllättää ja ilahduttaa harvinaisella tavalla.

Oletko säilyttänyt postikortteja tai saanut niitä perintönä? Kannattaa harkita, mitä niille tekee. Kortit ovat käsin kosketeltavaa historiaa.

 Perehdy lisää

Kuvat: Postimuseo 

Jatka lukemista
  3053 osumaa
4 kommenttia
Uusia kommentteja artikkeliin
Vieras — Aki Ojakangs
Kiitos mielenkiintoisesta korttihistoriasta. Hallinnollisia päätöksiä kansainvälisesti on vaadittu ihan omien korttiemme sallimise... Lue lisää
11.11.2019 23:32
Mirka Ylä-Mattila
Hei, mukava kuulla että pidit aiheesta. Postikorttien historiasta löytyykin paljon mielenkiintoista näkökulmaa ja tutkittavaa. Ja ... Lue lisää
12.11.2019 10:13
Vieras — Marja Sokajärvi
Hei, löysin vanhan taloni vintiltä kenkälaatikollisen kuvattomia postikortteja 1895-1935. Ovat isoisäni vanhempien ja hänen setien... Lue lisää
17.05.2020 17:16
3053 osumaa
  4 kommenttia
syys
26

Postimuseon Ystävät saivat ideanituja ja satovinkkejä Varkaudessa museoiden valtakunnallisessa vuositapaamisessa

Postimuseon ystävät osallistuivat museoiden valtakunnalliseen vuositapaamiseen Varkaudessa syyskuisena viikonloppuna. Sieltä tarttui mukaan paljon ideoita ja ajatuksia, joista voisi yhteisvoimin jalostaa toimintaa ja tapahtumia.

”Kun tehdään parasta omille, tulevat myös muut.”

Vuosikymmenien ajan olen aina silloin tällöin käynyt Itä-Suomessa milloin minkäkin asian vuoksi. Olen lähes poikkeuksetta ajanut reittiä, joka kulkee Pieksämäen ja Varkauden kautta. Muistan Varkaudesta Taipaleen kanavan ja Kämärin kentän, vesitorninkin. En kuitenkaan muista ainoatakaan pysähdystä Varkaudessa, aina vain on ajettu ohi, kohti muuta määränpäätä. Syyskuinen viikonloppu Varkaudessa oli nyt omistettu Museoiden Ystäville ja Varkaudelle.

varakuden museo 6

Olen ollut vain muutamissa tapaamisissa aiemmin. Varahenkilönä mukaan lähtenyt Hannele ei ollut koskaan ollut muiden ystäväyhdistysten järjestämissä tilaisuuksissa. Olimme siis keltanokkia, mutta amatöörien innokkuudella ja ilman suorituspaineita puimme päällemme Postimuseon Ystävien paidat ja lähdimme Varkauteen varastamaan ideoita ihan luvan kanssa.

Varkauden museo 4

Meidät otettiin vastaan savolaisella lupsakkuudella, välittömyydellä ja positiivisella ylpeydellä omista juurista. He onnistuivat siinä.

Eliisa Moilanen Varkauden Museonystävien ”puhheenjohtaja” toimi vierailun emäntänä ja museotoimenjohtaja Hanna-Kaisa Melaranta oli tämän viikonlopun ”Eliisalla töissä” kuten he yhteistyötänsä kuvasivat. Vieras kyllä aisti heti, että näillä naisilla ja muulla museoväellä yhteistyö toimii. Saimme hyvän esittelyn Varkauden museoihin. Tutustuimme niihin kävellen Vanha Varkaus -kävelykierroksella. Kuulimme opastukset museoiden näyttelyissä ja museolinja-auto-ajelulla, jossa mukana oli myös linja-auton entisöinyt ystävä. Kiitos myös ihanille paikallisoppaille.

Varkauden museo

Mielenkiintoista ohjelmaa

Saimme kuulla mielenkiintoisia luentoja. Turun yliopiston tutkija, Varkauden museonystävä Leena Kolehmainen avasi Teollisuuden kieliä: Menneen monikielisyyden jäljillä Varkaudessa. Ruotsinkielisen koulun lakkautus Varkaudessa on puhuttanut asukkaita. Tehtaan myötä paikkakunta on ollut varsin monikielinen. Tutkimusmenetelmät olivat kiinnostavia. Niitä tehtiin muun muassa kuvaamalla hautausmaita, nykyisiä liikekatuja ja niin edelleen.

Lauantai-illan vietimme Varkauden Wanhalla Asemalla, jonka suojissa saimme rauhassa rupatella koko ystäväporukalla ja nautimme savolaisen pitopöydän antimista. Muikut paistuivat grillissä paikallisen mestarikokin valvonnassa.

Sunnuntaina aloitimme päivän Tehtaan koulun juhlasalissa, jossa yhteisöhörhöksi itseään tituleeraava Tytti Härkönen ja Vanha varkaus -työryhmä esittelivät kehittämishankettaan.

Varkauden museo2

Saimme paljon vinkkejä siitä, miten ”hyvä vetää puoleensa hyvää”. Mitä voi tehdä silloin, kun ei ole budjettia, eikä rahaa, on vain tahtoa. Kuinka pullantuoksulla houkutellaan yleisöä paikalle. Kuinka museo ruokkii kehittämishankkeita, joiden suunnan ratkaisevat ihmiset, jotka haluavat olla mukana. Opimme miten teollista kulttuuriperintöä voi tarkastella monin tavoin, vaikkapa osaamisen näkökulmasta. Kuinka luotiin vapaaehtoisverkosto, joka syventyi tallentamaan omaa historiaansa. Yli viidenkymmenen tehtaalaisen elämäntarina on saatu tallennettua.

Varkaus nimestä ja sen alkuperästä keskusteltiin paljon. Olipa sen alkuperä mikä tahansa, herkullisia tapahtumanimiä se kyllä tarjoilee: Kirja-varkaus, Taide-Varkaus, Omena-Varkaus, Vanha Warkaus…

Tämä vierailu herätti ison joukon ideanituja, joiden kasvattamiseen voitaisiin yhdessä rakentaa ”kukkamaa”, josta voidaan poimia satoa tulevina kausina ja nauttia ystävien kanssa.

Tällaisia kasvatettavia ituja voisi olla vaikka:

  • Moninäkökulmaisuus
  • Avoin kehittämisfoorumi
  • Jalkautuminen
  • Kuka muistaa? -palsta
  • Ystävänpäivän vietto
  • Aikalaiskertomusten taltioiminen

Ensi vuonna Museon ystävien valtakunnallinen tapaaminen on Loimaalla, Sarka-maatalousmuseon ystävien vieraana. Meidän Postimuseon ystävien kannattaa mennä silloinkin, vaikka isommallakin porukalla, saamaan vinkkejä siitä, kuinka pidämme oman Postimuseomme kukkamaan kukoistavana.

P.S. Kun poikkeat Varkaudessa, tutustu vaikka pääkirkon 240 neliöiseen freskoon, joka on Pohjoismaiden suurimpia ja josta löydät valtavan paperirullan ja mielenkiintoisen signeerauksen.

Ai niin ja se vesitorni: Sehän on Kalevi Väyrysen suunnittelema, kuten 35 muutakin Varkauden rakennusta ja se on kerrostalo!

Postimuseon Ystävistä saat lisätietoa netistä. Liity sinäkin kivaan joukkoomme!

Kirjoittaja Riitta Pulkkinen on Postimuseon Ystvävät yhdistyksen puheenjohtaja.

Jatka lukemista
  1295 osumaa
0 kommenttia
1295 osumaa
  0 kommenttia
elo
14

Rakkaus yhdisti Tornion ja Haaparannan

Tornion ja Haaparannan kaupungit aikanaan yhdistäneen Handolinin kävelysillan syntyyn liittyy hieman romantiikkaa. Lennätinreviisori Karl Handolin rakennutti sen omilla varoillaan, jotta olisi päässyt pikaisesti töistä kotiin tuoreen aviovaimonsa luokse. 

 

handolinin perhe oikea

Handolinin perhekuntaa kuvattuna 1880-luvulla. Kuvassa Matilda Handolin (kastelukannu kädessä) ja hänen oikealla puolellaan Karl Handolin. Vasemmalla polkupyörän kanssa Heve Liljebäck, Matildan tytär ensimmäisestä avioliitosta. Kuva: Tornionlaakson maakuntamuseo – Tornedalens museum, kuvaaja tuntematon.

 

Historian ja menneisyyden muodostamme me ihmiset. Synnymme, elämme, kuolemme. Eläessä toimimme täällä useimmiten parhaamme mukaan. Meistä harvasta jää mitään kovinkaan pysyvää historiakirjojen lehdille. Me ”tavikset” muodostamme kuitenkin sosiaalisine suhteinemme laajoja rihmastoja ja näistä rakentuu kokonainen kudelma, jota sitten historiaksi ja menneisyydeksi kutsutaan.

Museossa, esimerkiksi näyttelyitä tehdessä, on suuri etuoikeus tavata ja tutustua mielenkiintoisiin ihmisiin, sekä eläviin että edesmenneisiin, eikä pelkästään suurmiehiin ja -naisiin vaan myös niihin menneisyyden ”taviksiin”.

Transit – rajapostia -näyttelyn taustatyötä tehdessäni eräs mielenkiintoinen, varsin tavallinen pikkuvirkamies tuli vastaan useammassakin yhteydessä. Hänen yksityisyritteliäisyytensä teki minuun vaikutuksen ja sai mielikuvitukseni lentoon.  Hän oli Tornion lennättimen reviisori Karl Handolin (1836–1901).

13 handolin

Handolinin sillan rakennuttaja lennätinreviisori Karl Handolin. Kuva: Mia Green / Tornionlaakson maakuntamuseo – Tornedalens museum.

 

Aviovaimo Torniosta

Lennätinyhteys Tornion suuntaan oli saatu vuonna 1859. Itse kaapeli vedettiin hieman kaupungin pohjoispuolelta ja lennätinasema sijoitettiin Alavojakkalaan, josta se kuitenkin siirrettiin viisi vuotta myöhemmin Tornion kaupunkiin. Tornion oma lennätinasema lakkautettiin jo 1860-luvun lopussa, ja aseman toiminta siirrettiin Haaparannalla vuodesta 1856 toimineen lennätinaseman yhteyteen. Ruotsin ja Venäjän lennätinvirkailijat ja -koneet toimivat vuosikymmenet rinnakkain sulassa sovussa Haaparannan lennätinkonttorissa.

Tornion osalta lennättimen toiminnasta vastaavaksi reviisoriksi Varkaudesta Haaparannalle vuonna 1873 siirtyi 36-vuotias Karl Handolin.

Handolin oli syntynyt Siuntiossa, mutta muuttanut pian Helsinkiin, jossa suoritti myös teknisen alan opintoja Tekniska Realskolanissa. Ura oli lähtenyt käyntiin rakennusalalla, mutta Handolin siirtyi lennätinlaitoksen palvelukseen 1866.

Lähes viisikymppinen Handolin avioitui torniolaisen leipurinleski ja kätilö Matilda Liljebäckin (1840–1914) kanssa vuonna 1885. Aiemmin Haaparannalla asunut Handolin muutti avioliiton myötä Tornion keskustaan, Suensaarelle, jossa Matildalla oli oma talo.

Työmatkareitti oli vaikeakulkuinen

Haaparannan lennätinkonttori, Handolinin työpaikka, sijaitsi Storgatanin varrella. Linnuntietä etäisyys työpaikalle oli vain kilometrin verran. Välissä oli kuitenkin Kaupunginlahti, joka piti ylittää vaivalloisesti höyrylautalla tai veneellä, koska siltayhteyttä ei ollut. Lisäksi kelirikkoaikana näidenkin käyttö saattoi olla kokonaan mahdotonta. Näränperän kautta kaupungin pohjoispuolelta kiertäen työmatkaa taas kertyi yli kuusi kilometriä.  

On mieltä lämmittävä ajatus, että ehkäpä varsin kypsällä iällä rakastuneella Handolinilla oli tuoreena aviomiehenä kova kiire Matildansa luokse, ja juuri hankalat päivittäiset työmatkat joen yli saivat hänet ryhtymään sillan puuhamieheksi. Varmasti myös insinöörikoulutus ja kokemus rakennusalalta edesauttoivat hankkeeseen ryhtymistä. Handolin osoitti elokuussa 1886 maistraatille hakemuksen, jossa ilmoitti halukkuudestaan rakentaa omin varoin kävelysilta Kaupunginlahden yli.

Syyskuussa 1886 pidetyn katselmuksen jälkeen Handolinin anomus hyväksyttiin sekä Tornion että Haaparannan raastuvan kokouksissa. Tornion puolella ei peritty edes korvausta maa-alasta, haaparantalaisille Handolin sen sijaan joutui maksamaan vuokraa sillan alle jääneestä maa-alasta.

Noin 900 metriä pitkä ja alun perin vain metrin levyinen silta rakennettiin lankuista puujalkojen päälle, ja se kulki Tornion eteläisen tullituvan kohdalta kaupunginlahdessa sijainneen Vasikkasaaren kautta Haaparannan puoleisen tullirakennuksen kohdalle. Silta oli valmiina käyttöön jo keväällä 1887 ja kantoi alusta alkaen nimeä Handolinin silta rakennuttajansa mukaan.

 

294 silta

Ensimmäinen Handolinin kävelysilta Haaparannasta Tornioon. Puista siltaa jouduttiin korjaamaan ja uusimaan useampaan kertaan. Kuva todennäköisesti 1800-luvun lopulta. Kuva: Ina Liljeqvist / Tornionlaakson maakuntamuseo – Tornedalens museum.

 

Sillasta tuli heti suosittu

Kaupunkien väliset yhteydet olivat tiiviit ja uusi silta saavutti heti suuren suosion siitä huolimatta, että Handolin peri sillan käytöstä aluksi 25 penniä tai 25 äyriä hengeltä. Sillan ylittämistä varten myytiin myöhemmin myös poletteja. Maksu suoritettiin sillalla sijainneessa mökissä. Silta oli pian maksanut itse itsensä, mutta korjauksiin ja myöhemmin mm. sillan leventämistöihin kului rahaa. Kevättulvien aikana silta oli purettavaa ennen jäiden lähtöä ja aina rakennettava uudelleen.

Karl Handolin kuoli vuonna 1901 ja sillan hoito jäi Matildan vastuulle, sillä yhteisiä lapsia heillä ei ollut. Silta oli ajoittain varsin huonossa kunnossa ja mm. vuonna 1904 Matilda velvoitettiin järjestämään sillalle valaistuksen.

53.14 VIII.1 hildur

Tornion postikonttorissa työskennellyt Hildur Huhtalo (oikealla) ja tunnistamaton naishenkilö Handolinin sillalla 1900-luvun alussa. Taustalla Haaparannan kaupunki. Kuva: Tuntematon / Tornionlaakson maakuntamuseo – Tornedalens museum.

 

Matilda Handolinin kuoltua vuonna 1914 perikunta tarjosi kävelysiltaa Tornion ja Haaparannan kaupunkien ostettavaksi. Vaikka siltaa käytti vuosittain jopa yli 100 000 ihmistä ja se tuotti useita tuhansia markkoja vuodessa, kaupungit pitivät 20 000 markan hintapyyntöä aivan liian korkeana.

Silta kuitenkin kesti vielä ensimmäisen maailmansodan melskeet ja ihmisvirrat vuosina 1914–1918 ja yhdisti kaupunkeja aina Tornion-Haaparannan pengertien valmistumiseen asti vuonna 1930.

12.269 II.4 vika

Ruotsalaisia sotilaita vartioimassa Handolinin sillan Haaparannan puoleisessa päässä ensimmäisen maailmansodan aikana. Kuva: Mia Green / Tornionlaakson maakuntamuseo – Tornedalens museum.

 

On hauska ajatella, että tavallisen lennätinvirkamiehen luovan ongelmanratkaisun johdosta aviopari Karl ja Matilda Handolin ja Handolinin silta ovat tärkeä osa Tornion kaupungin historiaa. Meillä tavallisilla kansalaisilla on niin halutessamme mahdollisuus vaikuttaa myös nykyään omaan asuin- ja työympäristöömme, jättää edes pieni jälki suureen kudelmaan.

 

Ensimmäisen maailmansodan ajan kiihkeisiin vuosiin voi tutustua Postimuseon Transit – rajapostia -näyttelyssä 5.1.2020 asti. Näyttelyyn liittyviä opastuksia ja mielenkiintoisia luentoja koko syksyn ajan  https://www.postimuseo.fi/fi/tapahtumakalenteri

 

 

 

 

Jatka lukemista
  3325 osumaa
2 kommenttia
Uusia kommentteja artikkeliin
Vieras — Raimo Handolin
Oikein hyvä kertomus ja kiinnostava, varsinkin kun olen Handolin.
21.01.2020 02:17
Suvi Jalli
Hei! Kiitos. Karlin ja Matildan elämään oli todella mielenkiintoista uppoutua! Oletko kenties Karlin jälkeläisiä? Transit - rajapo... Lue lisää
21.01.2020 08:45
3325 osumaa
  2 kommenttia
heinä
31

Kaukoidän postinkantajien jäljillä - Japanin Postimuseoon tutustumassa

Japanin Postimuseossa koin sykähdyttäviä kohtaamisia, katselin postinkantajan lakkeja, laukkuja, kirjelaatikoita ja paljon muuta. Kokeilin kivaa postimopo-peliä, uppouduin Edo-kauden kirjeisiin ja ihastelin värikkäitä postikortteja.

IMG 20190611 143737

Kesälomallani vierailin Japanin Postimuseossa Tokiossa ja pääsin tutustumaan museon upeaan esineistöön ja vieraanvaraiseen henkilökuntaan. Museo on kiinnostava vierailukohde ja ehdottomasti yksi lomani kohokohdista.

Lomakohde oli helppo valita, sillä lähin ystäväni oli saanut työharjoittelupaikan Tokiosta. Oli siis hyvä syy suunnata itään, Japaniin.
Japani on merkillinen maa. Siellä yllättyy, ihastuu ja jää ihmettelemään. Parasta kuitenkin ovat lämminhenkiset ihmiset ja kohtaamiset.

Halusin oppia Japanin postin historiaa ja nähdä, miten sitä esitetään museoympäristössä. Postimuseo sijaitsee Tokyo Skytreen läheisyydessä ja tilat sijaitsevat rakennuksen yhdeksännessä kerroksessa. Museo oli onneksi helppo löytää, kiitos hyvien opasteiden.

Yllättäviä kohtaamisia

Saavuimme museolle ja lipunmyynnissä annoin museomme materiaaleista kootun pienen lahjan lipunmyynnin työntekijöille. Ystäväni oli kirjoittanut minulle japaniksi tekstin, jossa esittelin itseni ja kerroin työstäni Suomen Postimuseossa.

Naiset lipunmyynnissä innostuivat, kun kuulivat minun tulevan Suomesta ja soittivat johtajan paikalle. Tässä vaiheessa hieman jännitti, sillä en ollut varautunut tällaiseen vastaanottoon. Tapasin siis Japanin Postimuseon johtajan Takurou Inouen – tämä oli upea ja mieleenpainuva kokemus.

Inoue esitteli museota ja postimerkkikokoelmia. Lopuksi hän lahjoitti meille museon kirjallisuutta. Olin todella otettu ja kiitin vuolaasti esittelystä sekä siitä, että hänellä oli aikaa minulle. Tätä vierailua en varmasti unohda.

Upeita esineitä, hauskoja toteutuksia

Japanin postin historia alkaa vuodesta 1871, jolloin ensimmäinen ammatillisesti hoidettu postireitti alkoi kulkea Kioton ja Tokion sekä Tokion ja Osakan välillä. Aluksi kuljettiin, ensimmäisille suomalaisille postiljooneille totutusti, kävellen ja hevosia apuna käyttäen. Myöhemmin teknisen kehityksen ansiosta myös moottoroidut kuljetusvälineet tulivat postiljoonien avuksi.
Tästä kehityksestä kertovat monet upeat esineet, jotka on aseteltu huolellisesti ja melkein harmonisesti tilaan. Esineet olivat tuttuja: postinkantajan lakkeja eri ajoilta, laukkuja ja kirjelaatikoita. Mielenkiintoisin esine oli jousen nuoli, johon oli kiinnitetty kirje. Esillä oli myös Edo-kauden kirjeitä, joiden tutkimiseen suorastaan uppouduin. Lisäksi sain ihastella upeita postikortteja.

IMG 20190611 150717

Päänäyttelyä oli helppo seurata englanninkielisten tekstien avulla, ja opin postin historiasta paljon. Päänäyttelyn lisäksi museossa on teemanäyttelytila, jossa oli esillä näyttely Hisoka Maejimasta, Japanin postilaitoksen perustajasta.

IMG 20190611 153343

Upeiden esineiden lisäksi museo tarjosi teknisiä toteutuksia. Pääsin kokeilemaan hauskaa postimopo-peliä, jossa ohjasin postiljoonin mopedia ja kuljetin postia asiakkaille. Toinen hieno toteutus oli 180 astetta ulottuva projektioesitys postin ja viestinnän eri teemoista. Mieleenpainuvin oli tarina kahdesta postinkantajasta ja heidän postireitistään. Tarinassa oli huumoria ja se oli oivaltavasti kuvattu.

IMG 20190611 144018


Postimerkkeilijän paratiisi

Postimuseossa on hieno ja laaja kokoelma eri maiden postimerkkejä, esillä niitä on noin 330 000. Sattuipa sieltä löytymään myös suomalaisia merkkejä eri vuosilta. Japanin ensimmäinen postimerkki on vuodelta 1871. Museon johtaja esitteli merkin minulle ja ei voinut kuin kehua sen kauneutta. Uskon, että filatelistille tämä museo on oikea aarreaitta.
Museo oli upea, mutta parhaiten mieleeni jäi japanilaisten kollegoiden vieraanvaraisuus ja ystävällisyys. Kokemus oli ainutlaatuinen.

IMG 20190611 144245
Japanin Postimuseoon voi tutustua museon omilla nettisivuilla osoitteessa https://www.postalmuseum.jp/english/ . Museo on auki joka päivä klo 10–17.30.

Jatka lukemista
  1779 osumaa
0 kommenttia
1779 osumaa
  0 kommenttia
kesä
17

Kaupat kotona! Postimyynnistä verkkokauppaan sadassa vuodessa

Mitä tilasit viimeksi verkkokaupasta? Muistatko vielä Anttilan tai Hobby Hallin postimyyntikuvastot? Nämäkin suositut postimyyntiyritykset siirtyivät lopulta verkkoon. Nykyisin harva puhuu enää postimyynnistä, jonka historia alkoi jo 1800-luvulla. Verkkokauppa taas kasvaa jatkuvasti. Posti on ollut koko ajan tärkeänä osana mukana etämyynnissä.

SKM C25819052815041

Jos ostit viimeksi ulkomaisesta verkkokaupasta vaatteita kesän juhliin, teit kuten moni muukin suomalainen, sillä ulkomaisista nettikaupoista ostetaan nykyisin eniten vaatteita ja kenkiä. Toisena tulee elektroniikkaa ja kolmanneksi suosituin tuoteryhmä on kauneus- ja terveystuotteet.

Postimyynnistä polkupyöriä, alkoholia ja aseita

Ostamisen kulttuuri on muuttunut paljon. Etämyynti toimi jo reilusti yli sata vuotta sitten. Mitä ihmiset silloin tilasivat, kun koko maailma ei ollut vielä avautunut? Merkittävin tuote postimyynnissä oli polkupyörä vuosina 1897–1939. Määrällisesti eniten tilattiin postikortteja. Muita suosittuja olivat puutarhatuotteet, aseet, kamerat ja soittimet. Posti kuljetti perille myös alkoholia, lääkkeitä, myrkkyjä, koruja ja timantteja. Vaatteet taas tehtiin vielä lähinnä itse ja kengät teetettiin suutarilla. Etämyynnistä ei sittemmin enää saanut mitä tahansa, kuten aseita ja ammuksia, myrkkyjä tai lääkkeitä.

Suomessa postimyynnin aloitti tiettävästi ensimmäisenä vaasalainen kauppias Eino Louhivuori. Hän alkoi myydä postitilauksina aseita, kelloja, leluja ja viiksisiteitä vuonna 1897. Hänen menekkituotteitaan – aikansa merkkituotteita – olivat Sukkela-polkupyörä ja Tarmo-ompelukone, joista tuli tunnettuja koko maassa.

Louhivuori

 Ranskassa ehdittiin ensin


Suomessa oltiin kuitenkin jäljessä 30 vuotta. Varhaisin tunnettu postimyynnin harjoittaja oli pariisilaisen Le Bon Marché -tavaratalon perustaja Aristide Boucicaut. Vuonna 1867 hän julkaisi 500-sivuisen tuoteluettelon, jossa esiteltiin noin 1 500 erilaista tekstiilituotetta tilattavaksi minne vain Ranskaan postin välityksellä.

Yhdysvalloissa ensimmäinen postimyyntiyritys oli Montgomery Ward vuodesta 1872 alkaen. Se myönsi tavaroille tyytyväisyystakuun eli palautusoikeuden ensimmäisenä maailmassa vuonna 1875. Yritys porskutti vuoteen 2000 asti, mutta jatkaa eri omistajan ostamana tavaramerkkinä verkkokauppatoimijana.

Jo tavaratalot toivat uudenlaisen kauppakulttuurin 1800-luvulla, ja postimyynti vielä lisäsi tätä murrosta. Suomessa Stockmannin tavaratalo perustettiin jo vuonna 1862.

Kulutustavarat nostivat postimyyntiä

Kirjoja oli jo pitkään myyty postitse, mutta vasta kulutustavarat saivat postimyynnin vauhtiin. Suomessa elinkeinoelämä alkoi vapautua ja kehittyä 1800-luvun jälkipuoliskolla, ja samalla myös ihmisten elintaso nousta. Myös luku- ja kirjoitustaito paranivat. Kaikkea ei enää tehty kotona itse ja tieto uusista tavaroista levisi.

Postimyynnillä oli tärkeä merkitys 1800-luvun yhteiskunnassa, jossa merkittävä osa ihmisistä asui maaseudulla huonojen kaupallisten palveluiden äärellä. Fyysinen etäisyys erikoisliikkeistä lisäsi postimyyntiä. Postitse ostamisen anonyymius oli myös tärkeä osatekijä postimyynnin menestykselle. Itsenäisyyden ajan alusta lähtien lehdissä oli ilmoituksia esimerkiksi erotiikkaan liittyvistä tuotteista, joita kaupiteltiin postitse. Etäisyys ja anonyymius pätevät myös nykyiseen nettikauppaan.

1900-luvun alussa nousi kymmeniä postimyyntiyrityksiä. Tampereella Nikolai Tirkkonen aloitti kauppansa ohella postimyynnin vuonna 1903 julkaisemansa katalogin avulla. Hän oli tehnyt työmatkoja Saksaan, jossa postimyynti oli jo yleistä.

Ennen toista maailmansotaa oli tyypillistä, että perheyritys laajensi toimintaansa postimyynnillä. Kun johtaja kuoli, usein myös koko yritys lopahti. Näin kävi myös Eino Louhivuoren toiminnalle vuonna 1926. Toisen maailmansodan ajaksi postimyynti käytännössä loppui ja katosi ihmisten mielistä.

Anttila vei postimyynnin uuteen nousuun

Sotien jälkeen, 1950-luvulla, Anttila toi tavaratalon taas kotiin ja postimyynnin suuren yleisön tietoisuuteen. Monelle suomalaiselle postimyynnistä tulee mieleen juuri Anttila. Anttilan aika päättyi vuonna 2016, kun yritys haettiin konkurssiin. Hobby Hall tuli kuvioihin mukaan postimyynnin kulta-aikana 1970-luvulla ja se pyörittää edelleen verkkokauppaa lopetettuaan fyysiset myymälänsä.

SKM C25819052815051

Internet muokkasi kauppakulttuuria

Verkkokaupan alkuvaihetta elettiin 1990-luvun alussa. World Wide Web oli kehitetty vuonna 1989 ja se esiteltiin yleisölle vuonna 1991. Amazon perustettiin jo vuonna 1994 ja eBay vuotta myöhemmin. Anttila avasi nettikaupan jo vuonna 1996, mutta tilaukset tehtiin vielä sähköpostilla. Entiset postimyyntiyritykset olivatkin suosittuja myös nettikaupassa. Tällöin Stockmannin omistama Hobby Hall Online avattiin vuonna 2000. Stockmann avasi itse verkkokaupan vasta vuonna 2010.

1392

Posti reagoi verkkokaupan ensimmäiseen nousuun

Verkkokaupan ensimmäinen nousu ajoittuu 2000-luvun vaihteeseen. Posti seurasi aktiivisesti verkkokaupan kehitystä. Postin uusi Voutilan pakettilajittelukeskus rakennettiin myös kasvavan verkkokaupan tarpeeseen juuri nousun aikoihin vuonna 1999. Posti kuljetti paketteja sinä vuonna 28 miljoonaa. Vielä vuonna 2019 Hobby Hallin paketti kulki keskuksen hihnalla, mutta huomattavasti harvemmin kuin 20 vuotta sitten.

Vantaan logistiikkakeskus 05032019 25

Verkkokauppailmiö tuntuu Postissa

Lähivuosien verkkokauppailmiö on huikea. Siitä on tullut kuin huomaamatta myös minunkin arkipäivääni, vaikka vieläkin asioin mieluummin kivijalkamyymälässä. Vaatteita tai kenkiä en netistä juurikaan osta. Ylipäätään sekä viestintä että kaupankäynti on suurelta osin muuttunut digitaaliseksi. Posti on isona osana tämän ilmiön sisällä kirjepostin vähentyessä ja pakettimäärien tahkotessa ennätyksiä. Posti kuljetti viime vuonna yli 44 miljoonaa pakettia ja ”kamppailee” pienten nyssäköiden kanssa, joita tilataan Aasiasta, erityisesti Kiinasta.

Tosin kiinalaisen ja eurooppalaisen verkkokaupan kilpailuasetelma tasapuolistuu lähivuosina.
Joka tapauksessa yhä useampi asiakas asioi Postissa lähettääkseen tai vastaanottaakseen paketin. Viime vuonna pakettiautomaattien kautta kulkeneiden pakettien määrä kasvoi jopa 28 prosenttia.

Amazonia Suomeen odotellessa…

Linkkejä:
Tutustu Eino Louhivuoren kuvastoon vuodelta 1925 ja ihaile Sukkela-pyörää
Tutkimus: Suomalaisten verkkokauppa-aktiivisuudessa paljon potentiaalia – ekologisesta toimituksesta ja pakkausmateriaalista ollaan valmiita maksamaan
Kiina-lähetyksistä valtaosa on jo Postille kannattavia
Amazon tulee Suomeen – ihanko totta? Moni luuli, että se on jo Suomessa

 

Jatka lukemista
  2799 osumaa
0 kommenttia
2799 osumaa
  0 kommenttia
touko
28

Puutavaraa Nokianvirran ylitse

Postimuseon Transit-rajapostia -näyttelyssä voi tutustua postinkuljetuksen erikoisuuteen, maailman ainoaan posti-ilmarataan. Rata valmistui Tornion – Haaparannan välille alkuvuodesta 1917 helpottamaan ensimmäisen maailmansodan valtavien postimäärien kuljetusta Tornionjoen ylitse. Radan käyttö jäi varsin lyhyeksi, sillä poliittiset mullistukset Venäjällä keväällä 1917, Suomen itsenäistyminen joulukuussa 1917 ja sisällissota keväällä 1918 vähensivät postimääriä ja ilmaradan tarvetta. Viimeinen postikuorma ilmaradalla kulki toukokuussa 1918.

ilmarata web

Kulkulaitosministeriö valtuutti Postihallituksen myymään ilmaradan osat koneistoineen ja kaapeleineen 167 000 markan kauppahinnasta. Ostajaa ei kuitenkaan löytynyt. Rata päätettiin purkaa keväällä 1918 ja osat myytiin julkisessa huutokaupassa kesäkuussa 1919. Osat osti maanviljelijä, tehtailija Kalle Alastalo. Posti-ilmarata saikin uuden elämän yllättävässä paikassa, 600 kilometriä etelämpänä: Nokian Taivalkunnan kylässä Pirkanmaalla.

Yritteliäs ja ennakkoluuloton Alastalon isäntä Nokian Taivalkunnan kylästä

Kalle Alastalo työhuoneessaan web

Karl (Kalle) Filemon Alastalosta (1870–1932) tuli Nokian Taivalkunnan kylässä sijaitsevan Alastalon sukutilan omistaja viidennessä polvessa, kun hän osti tilan isältään Juho Malakias Alastalolta vuonna 1892.

Alettuaan viljellä kotitilaansa Kalle Alastalo ryhtyi laajentamaan sitä ostamalla naapuritiloja. Samalla hän otti käyttöön uutta tekniikkaa, kuten höyrykäyttöiset riihikoneet ja jauhomyllyn. Vuonna 1904 Alastalo perusti myllyn yhteyteen kotitarvesahan. Pian hän sahasi omien tarpeiden lisäksi myös naapureille. Sahasta jäänyt jätepuu hyödynnettiin höyryn tuottamiseen.

Alastalon päärakennus kattotornilla web

Kotitarvesaha paloi vuonna 1911, mutta jo seuraavana vuonna pystytettiin uusi entistä tehokkaampi sahalaitos ”Kalle Alastalon Höyrysaha” Nokianvirran varrelle Alastalon rantaan. Uusi saha oli kaksiraaminen ja varustettu automaattisella tukinnostokoneistolla ja valmiin tavaran siirtolaitteella. Sahan yhteydessä toimi myös kaksi höyläkonetta sekä höyrykuivausuuni, jossa ulkona kuivatetun puutavaran laatua saatiin parannettua. Sahan yhteydessä toimi myös puulaatikoita valmistava tehdas.

Sahatoiminnan kasvaessa puutavaran kuljetus alkoi tuottaa päänvaivaa. Valmis tavara piti saada siirretyksi Nokianvirran toiselle puolelle Porin radan varteen. Sahan hinaaja ”Ahkera” liikennöi taajaan Kulovedellä Siuron asemalle, missä puutavara siirrettiin käsivoimin rautatievaunuun.

Ilmarata Nokianvirran ylitse

Kalle Alastalo oli ennakkoluuloton ja kiinnostunut tekniikasta. Opintomatkallaan ulkomaille hän oli tutustunut köysirataan ja alkoi suunnitella sellaista puutavarakuljetuksia varten Nokianvirran yli. Kuin tilauksesta valmis laitteisto löytyi huutokaupasta, jossa Postihallitus myi Tornion ja Haaparannan väliltä puretun radan laitteistoa. Alastalo osti laitteiston ja siirsi sen Nokialle.

Tornion lehti 30.7.1918 yhdistetty

Ilmarata Nokianvirran ylitse valmistui heinäkuussa 1923. Radan pituus sahan lautatarhan asemalta rautatien lastausasemalle oli 630 metriä. Rata kulki 30 metriä Nokian virran yläpuolella, ja kuljetusvaijeria kannatteli viisi pylvästä. Käyttövoimana oli sähkö. Lauta- ja lankkunippujen kuljettamista varten oli teetetty rautavyöt, joilla niput sidottiin molemmista päistä kiinni. Pienemmän kappaletavaran kuljettamiseen käytettiin myös entisiä postinkuljetuskoreja vahvistettuina. Ilmaradan vaunuista valmiit niput sai pudotettua suoraan rautatievaunuun Korvolan puoleisella pistoraiteella.

Ilmaradalla voitiin kuljettaa noin 500 kilon kuormia noin 150 metrin etäisyydellä toisistaan. Matka virran yli kesti kuusi minuuttia. Tunnissa ilmaradalla kulki kaksi junavaunullista tavaraa.

d5c16241 b49e 4c4f 9f04 c941f532f828

Kalle Alastalo kuoli 1932, jonka jälkeen sahatoiminta ja myös ilmaradan käyttö päättyi. Ilmarata purettiin vuonna 1952.

Maisema muuttuu, tarinat jäävät

Alastalon tilan mailla sijaitsee nykyään River Golfin golfkenttä. Myös tilan 1920-luvulla rakennettu päärakennus on osa kokonaisuutta. Transit – rajapostia -näyttelyn valmisteluvaiheessa harhailin yhden huhtikuisen illan kartan kanssa golfkenttää vastapäätä, Nokianvirran pohjoispuolella. Lopulta Korvolantien varresta, pajupusikon keskeltä löytyi sammaloitunut ilmaradan betonijalusta. Löytöni oli vaatimaton. Sen aikaansaamat tunteet olivat kuitenkin paljon suuremmat.

Istahdin jalustalle keväisessä illassa, katselin Nokianvirran ylitse Alastalon rantaan ja pohdin, miten maisema voikaan varsin lyhyessä ajassa, ihmiselämässä, muuttua ja miten ihmisten monet, isotkin, aikanaan edistykselliset keksinnöt ja hankkeet kuten Tornion – Haaparannan posti-ilmarata ja toisaalta Alastalon Kallen ilmarata ovat kadonneet maisemasta ja vaipuneet lähes unholaan – ja kuinka mielenkiintoisten tarinoiden äärelle ne löytyessään vievät!

 

Lähteet: Maritta Pahlman: Alastalo ennen ja nyt –artikkeli Nokia ennen ja nyt (2012), Kansallisarkisto / Aamulehti 12.7.1923

Valokuvat: Nokia-Seura ry, Vapriikin kuva-arkisto, Postimuseo, Kansallisarkisto / Tornion lehti 30.7.1918

Jatka lukemista
  2387 osumaa
0 kommenttia
2387 osumaa
  0 kommenttia
0
Shares