Postimuseon blogi

Tämä on Postimuseon blogi, johon museon henkilökunta ja muut kutsutut henkilöt kirjoittelevat tekemisistään ja kuulumisistaan. Ajatukset ja mielipiteet ovat kirjoittajien omia, eivätkä välttämättä edusta "Postimuseon virallista kantaa".
maalis
30

Pitkä marraskuu on ohi! Kevät on täällä ja pääsiäinen saapuu!

Pääsiäiskorttien kirjoittelu tuo ilon saajalle ja kirjoittajalle.

Huokaisen syvään. Aurinko lämmittää mustan toppatakin selkää. Erityisesti tänä keväänä valo ja värit suorastaan sokaisevat. Takana on lumeton ja pimeä Etelä-Suomen talvi. Suomi ja maailma kamppailevat Covid-19 -viruksen aiheuttamassa poikkeustilassa. Silti aurinko, valo ja narsissit maljakossa tuovat toivoa. Haluan uskoa, että kyllä tämä tästä. Aion jakaa kevään riemua ja haluan muistaa läheisiä pääsiäiskorteilla!

Samoin tuntuu ajattelevan tämän vuoden pääsiäispostimerkkien kuvittaja Matti Pikkujämsä, joka toteaa: - Olen aina ihaillut pääsiäisen värejä, jotka ovat kuin auringon pilkahdus suomalaiseen harmaaseen ja loskaiseen kevääseen. Pikkujämsä valittiin vuoden kuvittajaksi 2019, ja hänen kuvituksensa ovat tuttuja monien lehtien, esimerkiksi Helsingin Sanomien, sivuilta.

Ensimmäisen kerran pääsiäisteemainen postimerkki ilmestyi Suomen Punaisen Ristin hyväksi julkaistussa Juhlapyhiä -avustuspostimerkkien sarjassa keväällä 1988. Sarjan ja merkin suunnitteli graafikko Rolf Christianson (1927–1998). Merkissä kukkivat valkoiset narsissit ja taustalla paistaa aurinko - tai pääsiäisyön kuu.

Kevään tuloa enteileviä aiheita kuten monet kevätkukat ilmestyivät postimerkkeihin pitkin 1990-lukua, mutta seuraavan kerran erityisesti pääsiäispostituksia varten merkkejä ilmestyi vuonna 2001. Ne suunnitteli graafikko ja kuvittaja Hannu Taina.

Vuosien saatossa pääsiäispostituksia varten on julkaistu yhteensä parisenkymmentä erilaista postimerkkiä. Aiheet ovat nousseet vuosi toisensa jälkeen kevään riemusta ja pääsiäisperinteistä. Merkeissä seikkailevat tiput ja puput, maljakot täyttyvät narsisseista ja höyhenin koristetuista pajunoksista, korit pääsiäismunista ja lentääpä vuoden 2002 pääsiäismerkissä kuvittaja Katriina Viljamaa-Rissasen piirtämä pääsiäisnoitakin.

Pääsiäispostimerkkejä ovat suunnitelleet eturivin suomalaiset taiteilijat ja kuvittajat, muutamat useampanakin vuonna kuten Leena Airikkala, Virpi Pekkala ja Osmo Omenamäki. Vuosina 2008–2010 pääsiäispostimerkit ilmestyivät teemalla Minun pääsiäiseni. Näissä merkeissä isä Mitro, keittiömestari Hans Välimäki ja korusuunnittelija Kirsti Doukas ideoivat ja toivat esille omaa vakaumustaan ja osaamistaan pääsiäisteemaan liittyen.

Kevään merkkien tärkeydestä meille suomalaisille kertoo, että valitsimme yleisöäänestyksessä vuoden 2015 kauneimmaksi postimerkiksi kuvittaja Salli Parikka Wahlbergin suunnitteleman Kevätviserrys-postimerkin, jossa rintaansa röyhistävän talitintin titityyn lähes kuulee!  

Tänä keväänä meidän ja monen muun suomalaisen perheen ruokapöydän ääreen todennäköisesti kokoontuu tavallista harvalukuisempi sukulaisten joukko epidemiatilanteen takia. Pääsiäiskortilla tai -kirjeellä voi kuitenkin jakaa iloa ja jakaa tunnelmia tästä erikoisesta tilanteesta. Viimeistään perjantaina 3.4. postitetut tervehdykset ehtivät muuten perille pääsiäiseksi.

Mukavaa puuhaa on myös korttien tekeminen itse. Kurkkaa Postimuseon museolehtori Ollin vinkki tästä

Postimuseo toivottaa hyvää pääsiäisen odotusta!



Jatka lukemista
  219 osumaa
0 kommenttia
219 osumaa
  0 kommenttia
maalis
23

Käsi kipeänä kirjeen kirjoittamisesta – elämä ilman nettiä?

Vanhojen kirjeiden kauniit käsialat sinetöitynä ja hellyyttävät postikortit ovat käsinkosketeltavia muistoja ja historiaa. Vanhojen kirjeiden kauniit käsialat sinetöitynä ja hellyyttävät postikortit ovat käsinkosketeltavia muistoja ja historiaa.

Offline-elämä tuntuu toisinaan houkuttelevalta, mutta voisitko luopua netistä edes muutamaksi kuukaudeksi. Tällä hetkellä netittömyys tuntuu erityisen haastavalta koronaviruksen takia, kun tiedonsaanti ja työnteko netin avulla korostuu entisestään. Huolta aiheuttaa myös netin kova kuormittuminen. Pitäisikö siis vetreyttää käsi valmiiksi kirjeen kirjoitukseen?  

Taiteilija Nastja Säde Rönkkö oli täysin ilman nettiä puoli vuotta. Hänen luentonsa Postimuseossa herätteli ajatuksiani viestinnän muutoksesta ja nykymaailmasta, jossa nettiin tukeudutaan vähän väliä. Nastjakin kaivoi nettipaastonsa aikana puhelinta taskusta ajanvietteeksi bussipysäkillä – vanhasta tottumuksesta. Sitten hän vaihtoi puhelimen kirjaan tai vain eli hetkessä.

Nastja Säde Rönkkö käytti paljon aikaa kirjeiden kirjoittamiseen ja niiden lukemiseen. Kuva: Nastja Säde Rönkkö teoksesta 6 months without.

Kirjeistä emojeihin 

Viestintäni on muuttunut paljon reilussa 30 vuodessa. Ala-asteella 1990-luvulla kirjoitin kirjeitä ja odotin vastausta useita päiviä. Mieleeni on jäänyt paniikin tunne, kun kerran tajusin laittaneeni tyhjän kirjekuoren kirjelaatikkoon – unohdin laittaa kirjeen sisään! Tapahtunutta ei voinut perua. Kirjeenkirjoitus oli normaalia viestintää, kun puhelimessa juoruilu kaverin kanssa oli liian kallista. Netistä vielä haaveiltiin. Nyt olen ikionnellinen, kun mummoni on säilyttänyt hänelle kirjoittamani kirjeet. Olen lukenut niitä vedet silmissä.

Nyt lähetän WhatsApp-viestejä reaaliajassa. Emojit korvaavat sanat. En juuri puhu puhelimessa, vaikka se onkin edullista. Nykyisin käteni tulisi kipeäksi kirjeiden kirjoittamisesta. Käden lihakset eivät enää juuri tue kynällä kirjoittamista – tämän Nastjakin huomasi kommunikoidessaan paljon kirjeitse. Opiskellessani 2000-luvun alkupuolella yliopistossa, tenttien esseet kirjoitettiin vielä käsin. Muistan, kuinka käsi tuli kipeäksi ja kynä painoi keskisormeen jäljen. Nykyään käteni ei varmasti kestäisi sitäkään vähää, kun se on tottunut lepäämään näppäimistöllä. 

Säilyykö kirjoitustaito? 

Kauppalappu kirjoitettuna kuitin taakse.

Harva kirjoittaa enää nykyisin käsin. Minä kirjoitan lähinnä lyhyitä muistiinpanoja tai kauppalistaa. Tämänkin moni tekee puhelimella. Kuinka pitkään kirjoitustaito edes säilyy? Persoonalliset käsialat häviävät. Vanhoissa kirjeissä juuri monipuoliset kiemurat ihastuttavat, vaikka niistä on vaikea saada selvää. 

Toisaalta nyt koronaepidemian aikana on noussut esiin ajatus muistaa eristyksissä olevia tuttuja perinteisellä postilla, joka ilahduttaa aivan erityisellä tavalla. Nostaako kriisi vanhat tavat arvoon ja ehkä käytäntöön, jos netti kaatuu kokonaan?

Netti on kaikkialla 

Olemme kietoutuneet netin verkkoihin ja algoritmeihin ja kierrymme yhä pahemmin 5G-verkon myötä, kun esineiden internet valtaa elämäämme. On todella vaikea olla erossa netistä, jos haluaa elää normaalisti eikä erakoitua metsämökkiin. Nastjakin yritti elää "normaalia" elämää projektinsa aikana. Yksin mökissä hän on jo ollut taidekollektiivi LaBeouf, Rönkkö & Turner kanssa teoksessa #alonetogether (Ars17, Kiasma). Tällä hetkellä mökki metsän keskellä on jopa houkutteleva vaihtoehto, ja monet ovat jo "paenneet" mökille.

Tulevaisuuden nettimaailma on täynnä kauhukuvia, mutta toki netti helpottaa elämää paljon. Nastjakin myönsi, että vaikka netittömyydellä oli positiivisia vaikutuksia, hän ei voisi jatkaa offline-elämäänsä ja samalla toteuttaa taiteilijan ammattiaan kunnolla. Puoli vuotta siis riitti.

Mitä meistä jää? 

On kutkuttavaa pohdiskella, millaista viestintämme on esimerkiksi 50 vuoden päästä. Mitä meistä silloin jää jälkipolville tutkittavaksi? Kirjoittaako kukaan enää edes sitä kauppalistaa käsin? Tässä mielessä kirjeet ovatkin mitä oivallisin historiantutkimuksen lähde.

Kirjeiden merkitys ja viestinnän muutos tulevat esiin Postimuseon näyttelyssä Unohtumattomia kirjeitä Suomesta. Näyttelyn kehää kiertää viestinnän aikajana "Viestejä ihmiseltä ihmiselle". Se alkaa puheesta ja päätyy sähköiseen viestintään, pikaviestimiin ja sosiaaliseen mediaan. Matkalle mahtuu muun muassa kalliomaalaukset, kokkotulet, hieroglyfit, sulkakynä, lennätin ja sähköposti.

Viestinnän aikajana kiertää Unohtumattomia kirjeitä Suomesta -näyttelyn kehää, jonka sisällä voi toivottavasti taas pian uppoutua kirjeiden sisältöön Seela Sellan ja Esko Roineen lukemina.

Käteni ei tullutkaan kipeäksi

Ainiin, kirjoitin kirjeen kummipojalleni Postimuseon kirjetyöpajassa. Sivun pituisesta kirjeestä ei vielä tullut käsi kipeäksi. Tietyllä tavalla nautin kirjoittamisesta, kynän liukumisesta pitkin paperia. Oli tosin kiinnitettävä erityistä huolellisuutta kirjoittamiseen, jotta käsialasta tuli selkeää. Tarkoitukseni oli ilahduttaa ja yllättää diginatiivi kummipoika, joka ei varmaankaan ole ikinä saanut kirjettä postissa. Mielenkiinnolla odotan, saanko vastausta. Pojan äiti jo kyselikin osoitettamme WhatsApp-viestillä.

Oletko sinä ollut offline? Kirjoitatko jotain vielä käsin? Miltä se tuntuu? Nyt olisi hyvä aika tarttua kynään ja paperiin ja kirjoittaa kirje :) 

P.S. Nyt Nastjasta tuntuu siltä, että hänen taideprojektinsa aikana järjestämänsä seminaarit netin mahdollisesta kaatumisesta, ovat nyt olennaisempia kuin koskaan. Yhteydenpito-ohjelmien, kuten Teamsin ongelmista alettiin uutisoida nopeasti. Monet palvelut ovat laskeneet videoiden laatua. Nyt onkin hyvä miettiä omaa netin käyttöään ja datan siirtoa.

Nastja Säde Rönkön Facebook-päivitys 19.3.2020.

Linkkejä aiheeseen 

  • Unohtumattomia kirjeitä Suomesta -näyttelyn luentosarja alkoi helmikuun lopussa, jossa taiteilija Nastja Säde Rönkkö esitteli taideprojektiaan "6 months without". Tutustu siihen tarkemmin Nastjan nettisivuilla.
  • Voit myös katsoa live stream-tallenteen luennosta Postimuseon Facebook-sivuilta.

Seuraavat luennot (jos korona suo) 

  • Siirretty keväältä myöhemmäksi: Väitöskirjatutkija Ilari Taskinen: Tuntemattomien väliset kirjesuhteet toisen maailmansodan Suomessa; Muumimuseon amanuenssi Riikka Kuittinen: Tove Janssonin kirjeet
  • Ke 10.6. Klo 18–19 toimittaja, taiteen maisteri Susanna Luoto: Touko Laaksonen – Tom of Finland 100 vuotta.
  • Ke 16.9. Klo 18-19 taidehistorioitsija Leena Ahtola-Moorehouse: Rakkaustarina sodan Suomessa - taiteilijapari Rakel ja Taisto Ahtolan sota-aikainen kirjeenvaihto
  • Ke 30.9. klo 18-19 FT Ilkka Teerijoki: Henkilökohtaista, hallinnollista ja valtiollista: Pietari Brahen yli 10 000 kirjettä 1600-luvulta
  • Ke 14.10. Klo 18-19 FT, dos. Tapio Salminen: Varhaiskirjeet
  • Ke 4.11. Klo 18-19 FT Reetta Eiranen: Tunteet 1800-luvun kirjeenvaihdossa

Luennot pidetään Museokeskus Vapriikin auditoriossa, osoitteessa Alaverstaanaraitti 5, Tampere. Postimuseo sijaitsee Vapriikissa. 

Kirjeklubit 

Unohtumattomia kirjeitä Suomesta näyttelytilassa pidetään myös Kirjeklubeja, jossa luemme Postimuseon arkiston kirjeitä ja mahdollisia osallistujien kirjeitä. Itse ajattelin ottaa mukaan niitä mummolle kirjoittamiani kirjeitä. Kirjeklubien Facebook-tapahtumassa tiedotetaan ajankohdista tarkemmin. 

Jatka lukemista
  265 osumaa
1 kommentti
Uusi kommentti artikkeliin
Vieras — Seppo Kinnunen
Kyllä kirjoitan kirjeitä käsin. Aluksi tyhjä paperi ja kynä tuntui vaikealta. Nyt se jo sujuu. Olen samoin miettinyt, mitä jää jäl... Lue lisää
24.03.2020 17:02
265 osumaa
  1 kommentti
maalis
19

”Lieneekö vika mullassa vai ilmassa, mutta tämä maapallo on huonoa sorttia.” Mitä Minna Canth nyt sanoisi?

MinnaCanthkirje Minna Canthin selkeä, kaunis käsiala näkyy kirjeessä pastori Elis Bergrothille 4.3.1888. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Tänään vietetään Minna Canthin päivää. Tarkoitukseni oli vetää Postimuseon Kirjeklubi teemalla Minna Canthin kirjeet. Sitten Postimuseon tapahtumatoiminta loppui koronaviruksen takia, ja lopulta koko museokeskus Vapriikki meni kiinni. Juhlitaan siis Minna Canthia online! 

Mitä kirjailija Minna Canth (1844–1897) siis nyt sanoisi jos eläisi? Hän ei varmasti istuisi lamaantuneena, vaan osallistuisi koronavirus-keskusteluun. Hän luultavasti vaatisi vähäosaisten huomioimista hädässä. Canth oli yhteiskunnallinen ajattelija ja erityisesti tasa-arvon puolustaja. Toimittaja Suvi Ahola on kirjoittanut teoksen: Mitä Minna Canth todella sanoi? (2020) Hän vastaa Twitterissä, että Minna sanoisi nyt jotain käytännöllistä: peskää kädet, pysykää omissa oloissanne ja lukekaa kirjoja. Kauppansa ovella hän saattaisi itse valvoa, ettei tule tungosta. Illalla surisi ja huolehtisi lapsista ja muista läheisistä. Ja rukoilisi, uskonnollinen kun oli. 

Minna Canth -postimerkin suunnitteli Signe Hammarsten Jansson.

​Minna Canth puolusti vahvasti ajatuksiaan, mikä näkyy kirjeenvaihdossa ja lehtikirjoituksissa. Canth kävi laajaa kirjeenvaihtoa ja keskusteli kriitikoidensa ja vihamiestensä kanssa. Yksi näistä oli pappi ja kuuluisa saarnaaja Elis Bergroth (1854-1906). Hänelle osoitettu puolustuskirje on valikoitunut Timo Kalevi Forssin toimittamaan Unohtumattomia kirjeitä Suomesta -kirjaan. Kirje on esillä myös Postimuseon saman nimisessä näyttelyssä. Muun muassa näin vahvasti Minna Canth kirjoitti Bergrothille 4.3.1888:


Herra Pastori Elis Bergroth. Helsinki.

Pastori Bergroth! Te tahdotte minua kuvaamaan, kuinka hyvyys tulee maailmassa palkituksi, kuinka oikeus pääsee voitolle ja paha kukistuu. Kuinka voin sitä tehdä, kun näen, että käy päinvastoin? Lieneekö vika mullassa vai ilmassa, mutta tämä maapallo on huonoa sorttia. Pahoja ihmisiä on paljon ja ne täällä rehentelevät yhdessä kevytmielisten kanssa; hyviä ihmisiä on vähän ja nekin niin useasti erehtyvät, – niinkuin Te, esimerkiksi tässä Erkon arvostelussa.

Voikaa hyvin, pastori Bergroth, tervehtikää lämpimästi rouvaanne!

Ystävänne Minna Canth.


Kirje viittaa Minna Canthin julkaisemaan romaaniin Salakari (1887), joka käsittelee avioliittoa ja seksuaalisuutta. Forss kertoo teoksessaan, kuinka uskonnollisen Vartija-lehden päätoimittajanakin tunnettu Elis Bergroth kirjoitti arvostelussaan Salakarista, että "Kirja on niin vahingollinen, ettemme hennoisi antaa sitä kenenkään käteen". Arvostelu sai 44-vuotiaan Minna Canthin kirjoittamaan Bergrothille kyseisen kirjeen, jossa hän puolustaa juurta jaksain näkemyksiään ja teostaan. Kirjeessä hän puolustaa myös kollegaansa runoilija J. H. Erkkoa (1849– 1906), joka niin ikään on joutunut arvostelijoiden hampaisiin.

Koko kirjeen voi lukea Forssin teoksesta Unohtumattomia kirjeitä Suomesta. Näyttelyymme pääsee toivottavasti pian tutkailemaan tätäkin kirjettä. Kirjeklubitkin ehkä jatkuvat jo kesällä. Eletään turvallisesti, muut huomioiden – päivä kerrallaan.

Hyvää Minna Canthin päivää!

Minna Canth online ja kirjavinkkejä: 

  • Toimittaja-kriitikko, kirjailija Suvi Aholan teos, jonka luin Kirjeklubia varten: Mitä Minna Canth todella sanoi? (2019). Ahola nostaa esiin tärkeitä teemoja, joita Canth käsitteli mm. kirjeissään, taustoittaa ja tulkitsee niitä monipuolisesti. Teoksesta löytyy lisää kirjeitä Elis Bergrothille. 
  • Timo Kalevi Forss, Unohtumattomia kirjeitä Suomesta (2020)
  • Minna Canthin Twitter-profiili
  • Ylen artikkeli Minna Canthista
  • Minna Canthin digitoituja kirjoja Kansalliskirjaston sivuilla. Sieltä löytyy myös romaani Salakari.
Minna Canth Twitterissä.
Jatka lukemista
  214 osumaa
0 kommenttia
Merkitty asiasanoilla:
214 osumaa
  0 kommenttia
maalis
19

Äitiiii, tuu pyyhkimään! Onko vessapaperi kortilla?


Vessapaperi on viime päivinä ollut kaupoissa kysytty tuote niin Suomessa kuin maailmalla. Pehmopaperihyllyjä ei ole ehditty täydentää siinä tahdissa kuin kansalaiset ovat kauppojen hyllyjä tyhjentäneet. Paperitehtaat ovat vastanneet kysyntäpiikkiin ja lisänneet vessapaperin tuotantoa, joten pulaa ei tarvitse pelätä. Silti hamstrausinto ihmetyttää. Edes tutkijat eivät pysty kovin yksiselitteistä vastaamaan, miksi kriisitilanteessa ihmisten varautumistarve kohdistuu juuri vessapaperiin.

Yleisesti voi päätellä, että sellaisia tuotteita hamstrataan, jotka koetaan korvaamattomiksi. Joillekin sellainen on vessapaperi, joillekin taas esimerkiksi postikortit!


Postikorttikeräilijä Pertti Leppäsen kokoelmiin kuuluu noin parikymmentä tuhatta postikorttia eri aiheisiin jaoteltuina. 

Yksi keräilyaiheista on ruumiintoimintoihin, vessoihin, huusseihin vessakäynteihin ja vessapaperiin liittyvät postikortit, joita niitäkin on kertynyt useita satoja. Leppäsen innostus tämän aihemaailman kortteihin syttyi, kun sukulaisen jäämistöstä löytyi saksalainen taittokortti 1930-luvulta. 

Kuvassa istuu itkuinen pikkupoika potalla, joka on tyhjä ja kortin teksti huutaa saksaksi: "Äiti, ei tuu". Kun kortin avaa, se pitää kuvan takia kääntää. Ja kas, tällöin pottaan alkaa valua ruskeaa, ja helpottuneesti hymyilevä poika huutaa: "Äiti nyt tulee!"

Vaikea sanoa, missä tilanteessa ja tarkoituksessa postikortti on lähetetty, tuskin kuitenkaan syntymäpäiväkortiksi. Sen sijaan kortista välittyvä tuska potalla käymisen ajoittaisesta hankaluudesta ja toisaalta helpotus ongelman ratkettua, tuo kyllä muistoja mieleen omasta lapsuudesta ja herättää empatiaa pientä poikaa kohtaa. Ehkä toimintaa sisältävä kortti on aikanaan lähetetty pienenä vitsinä piristämään jonkun päivää.

Kuvallinen postikortti syntyi 1800-luvun lopulla painotekniikan kehittyessä ja postihallintojen määräysten mahdollistaessa kuvalliset postikortit sekä kirjettä edullisemmat postitaksat. 

Suurina määrinä painetut kuvapostikortit toivat painetut kuvat ensimmäistä kertaa kaikkien sosiaaliluokkien ulottuville. Kuvapostikortit ennakoivat populaarikulttuurin syntyä.

1900-luvun alun postikorttien kuva-aiheita tutkinut FT Harri Kalha toteaa, että vuosisadan vaihteen postikorttien kuva-aiheissa viihtyivät kaiken muun lisäksi komiikka, vitsailu ja ironia sekä elämän keveydestä haltioituminen. 

Julkinen vitsailu ja flirttailu tuntuivat olevan julkisesti rohkeampaa kuin aiemmin. 

Intiimihygienia ja vessakäynnit ovat ihmisen yksityisintä aluetta, joista harvemmin keskustellaan muuten kuin ongelmatilanteissa esimerkiksi lääkärin kanssa. 

Kokoelman kortteja selaillessa ihmetystä herättää, kuinka paljon ruumiintoimintoihin, intiimihygieniaan ja vessapaperiin liittyviä postikortteja on tehty niin meillä kuin maailmalla. 

Aihealueen korteissa välittyy usein vahvasti huumori, joskus hyvin uskaliaidenkin kuvien ja iskulauseiden kautta. Huumorilla ladattu postikortti keventää parhaassa tapauksessa niin lähettäjän kuin saajankin mielialoja.

Tässä vallitsevassa poikkeustilanteessa pitäessämme fyysistä etäisyyttä, niin henkistä läheisyyttä ja iloa voi mainiosti jakaa esimerkiksi postikortilla, joko huumorilla tai ilman. Posti kulkee edelleen aivan normaalisti.

Vessapaperiin ja "pyyhkimään!" -huudahduksiin saavat lähiviikkoina tuntumaa erityisesti etätyötä tekevät vanhemmat työpäiviensä lomassa, joten tsemppiä erityisesti niihin koteihin! 

 Jos postikorttien mielenkiintoinen historia kiinnostaa, niin lukemiseksi voin suositella esimerkiksi seuraavia teoksia, jotka löytyvät Postimuseon kirjastosta.

  • Harri Kalha: Ihme ja kumma: Surrealismia ja silmänlumetta 1900-luvun alun postikorttitaiteessa (2012)
  • Seija-Riitta Laakso: Postikortteja kulta-ajan Pariisista (2010).
  • Tom Phillips: The Postcard Century: 2000 Cards and Their Messages (2001)

Postimuseon (Lapintie 1, Tampere) kirjasto on koronatilanteen vuoksi suljettu, mutta etälainaus toimii ja Posti toimittaa perille. Postimuseon kirjaston kokoelmiin kuuluu mm. Suomen postikorttiyhdistys Apollon noin 350 niteen postikorttikirjallisuus. Kirjaston tarjoamia aineistoja voit etsiä ja toimintaohjeet etätilauksen tekemiseen löydät täältä 

Jatka lukemista
  384 osumaa
0 kommenttia
384 osumaa
  0 kommenttia
maalis
13

Allekirjoitettu, sinetöity ja rei’itetty - kirjepostin desinfiointi koleravuonna 1831

Kesällä 1831 Viipurin postimestari tilasi erikoisia toimistovälineitä: 3 savustuslaatikkoa, 3 paria rautapihtejä sekä 12 varrellista rautaneulaa. Näistä saatiin kolme "ensiapupakkausta", jotka tulivat käyttöön Viipurin lisäksi Käkisalmen ja Sortavalan postikonttoreissa.

Kolerapostin käsittelyyn tarkoitettu rei'ityslaite. Laite oli käytössä Ruotsin Hampurin postikonttorissa 1831. Ruotsin postimuseon kokoelmat.

Tilaus liittyi postilaitoksen varautumiseen koleran Suomeen tulon ehkäisemiseksi. Varautuminen oli kiivainta suuriruhtinaskunnan itärajalla, sillä tauti kolkutteli Suomen ovia emämaa Venäjältä käsin. 

Suomi oli vielä välttänyt taudin, kun se kesällä 1831 räjähti Pietarissa. Taudin uhan vuoksi ihmis- ja tavaraliikennettä rajoitettiin ja myös posti joutui ehkäisytoimien kohteeksi. Postitirehtööri Ladau antoikin nopeasti määräyksiä kirjepostin desinfioimisesta. Pakettipostin kulku lakkautettiin täysin.

Desinfiointi tapahtui vastahankitulla välineistöllä. Neuloilla kirjeisiin lyötiin reikiä, joiden kautta savustuslaatikoissa käytetty kloorikaasu pääsi kuoren lisäksi kirjeen sisältöön. Kloorikaasulla puhdistus kesti 4-6 tuntia. Tilattuja rautapihtejä puolestaan käytettiin kirjeiden käsittelyyn ennen klooripuhdistusta. Kirjeiden lisäksi kirjelaukut puhdistettiin klooriliuoksella.

Puhdistusoperaatioon ryhtyminen oli perusteltua taudin leviämisen ehkäisemiseksi, mutta keinot olivat aikansa ajattelussa kiinni. Lääketieteellinen tietämys 1800-luvun alussa poikkesi melkoisesti nykyisestä. Vallalla oli edelleen muun muassa miasma-teoria tautien leviämisen selittäjänä. Teorian mukaan myrkylliset, pahanhajuiset huurut toimivat tautien välittäjinä ihmisistä toisiin. Vallinneen ajattelun mukaisesti taudin torjuntakeinoihin kuului ilman raikastaminen ja sairastapauksissa myös huoneilman savustaminen.

Teoria oli tietysti väärä ja Suomikaan ei toimenpiteistä huolimatta säästynyt koleralta. Tautiin sairastui tilastojen mukaan noin 1 250 henkeä, joista yli puolet menehtyi. Itärajalla varautumisesta huolimatta tauti oli lopulta tuhoisin Turussa.

Tarttumissyyt ymmärrettiin myöhemmin

Lähemmäs koleran todellisia tarttumissyitä päästiin vasta myöhemmin. Yhteys likaiseen juomaveteen havaittiin ensimmäisen kerran vasta 1854 Lontoon Sohon epidemian aikana. Löydös oli merkittävä askel, sillä se edisti suuresti kaupunkien sanitaation – puhtaan juomaveden ja viemäröinnin – parantamista ja monien tartuntatautien torjumista.

Suomen postilaitos kävi kesällä 1831 toimeen käytettävissään olleen tietämyksen evästämänä ja tuloksena meille on säilynyt monia filatelistejakin kiinnostavat ns. kolerapostilähetykset. Lävistetyt kirjeet kantavat konkreettista viestiään 1800-luvun alun käsityksistä tartuntatautien luonteesta. Ne toimivat muistutuksena siitä, että ihmisen toiminta, vaikka jälkikäteen näyttäisikin irrationaaliselta ja naurettavalta, perustuu kulloiseenkin tietämykseen.

Desinfioinnin läpi käynyt, Hämeenlinnasta Tammisaareen 1831 lähetetty kirje. Atte Moilasen kokoelma, Ex Pitkänen.
Samainen kirje läpivalaistuna. Paperin vesileiman lisäksi desinfiointineulojen jäljet erottuvat selvästi.

Kolera levisi Intiasta

Kolera on kotoisin ilmeisesti Intiasta, jossa sitä oli esiintynyt vuosisatoja enemmän tai vähemmän säännöllisin väliajoin. Intian liittäminen Britannian imperiumiin ja yleinen maailmankaupan kasvu johti kuitenkin 1800-luvulla koleran leviämiseen maailmanlaajuiseksi vitsauksessa. Toisessa pandemia-aallossa vuoden 1830 tienoilla tauti levisi Intiasta Venäjälle ja samanaikaisen niin kutsutun Puolan ensimmäisen kapinan myötä levisi suhteellisen nopeasti myös muualle Eurooppaan.

Epätietoisuutta myös koronaviruksen kanssa

Osittaisessa epätietoisuudessa on eletty myös 2020 koronavirus-pandemian kanssa. Tarttumismekanismit eivät ole tätä kirjoittaessa täysin selvillä, mutta parhaan tietämyksen valossa on ryhdytty toimenpiteisiin ylimääräisten sosiaalisten kontaktien minimoimiseksi. Museoiden yleisötyö on luonnollisesti myös yhteiskunnan osa-alue, missä tehdään tarpeelliseksi katsottuja toimenpiteitä Suomessa edessä olevan epidemian pahimpien vaikutusten lieventämiseksi. 

Postimuseo on peruuttanut yleisötilaisuutensa ja etätyötä suositaan. Tänä digitaalisena aikakautena meillä onneksi on välineitä tuottaa myös museopalveluita ilman suoria ihmiskontakteja. Ja savustamisen sijaan, pestään käsiä!

Jatka lukemista
  619 osumaa
6 kommenttia
Merkitty asiasanoilla:
Uusia kommentteja artikkeliin
Vieras — Heini Lappalainen
Erittäin mielenkiintoinen ja ajankohtainen blogikirjoitus!
13.03.2020 16:57
Mikko Nykänen
Kiva kuulla, vaikka aihe onkin ikävä!
13.03.2020 22:21
Vieras — Katriina Etholén
Mielenkiintoinen juttu. Aihe kiinnostaa kovasti. Itse kirjoitin kolera-aiheisen jutun viime vuonna ja par'aikaa naputtelen esittel... Lue lisää
13.03.2020 20:13
619 osumaa
  6 kommenttia
maalis
12

Postinlajittelun koneellistuminen lisäsi tehokkuutta

kirjelajittelukone Pienten kirjeiden lajittelussa käytettävä LSM-kirjelajittelukone (Letter Sorting Machine) Tampereella.

Tavallinen postinkuluttaja ei välttämättä tule ajatelleeksi, millainen monimutkainen koneisto toimii postinkäsittelyn taustalla ennen kuin esimerkiksi kirje saapuu lähettäjältä vastaanottajalle. Lähetysten nopea ja tehokas lajittelu on tärkeä osa postinkulkua. Prosessin tarkkaan ja tehokkaaseen pyörittämiseen tarvitaan yhä enemmän koneita, robotiikkaa ja toisiinsa kytkeytyviä tietojärjestelmiä. Kuluttajan omalla käyttäytymisellä on silti edelleen keskeinen merkitys. Oikein kirjoitetut osoitetiedot ovat edelleen paras tae lähetyksen perillemenosta. 

Vantaan logistiikkakeskuksen kautta kulkee noin 75 prosenttia kaikista paketeista.

Posti on toiminut Suomessa edelläkävijänä postin koneellisessa lajittelussa 1970-luvulta lähtien. Posti teki alkuvuodesta 2020 hankintasopimuksen uusista lajittelukoneista. Ne lajittelevat aiempaa nopeammin, tarkemmin ja monipuolisemmin. Postin koneellinen lajittelu on keskitetty pääosin neljälle paikkakunnalle: Helsinkiin, Tampereelle, Kuopioon ja Ouluun. Posti on ainoa yritys Suomessa, jossa tehdään tämän mittaluokan koneellista postinlajittelua. 

Tehokkuus ja taloudellisuus kulkevat käsi kädessä 
Postin ensimmäinen rekka-auto otettiin käyttöön vuonna 1958.

Tehokkuudella on kiinteä yhteys taloudelliseen kannattavuuteen. Tämä on edellyttänyt sitä, että postin kuljetuksen ja jakelun käyttöön on hankittu aina oman aikakautensa uudenaikaisinta tekniikkaa. Auto, juna ja polkupyörä ovat kukin aikanaan edustaneet tehokkainta menetelmää postinjakajan ja hänen kuormansa kuljettamiseksi.

Kun kuljetus- ja jakelureittien suunnittelu perustuu taloudelliseen laskentaan, ja tavat ovat muuttuneet yhteiskunnan infrastruktuurin kehittyessä. Esimerkiksi junakuljetuksista siirryttiin rekka-autokuljetuksiin. Tämän muutoksen taustalla on useita syitä. Suomen valtatiet rakennettiin 1960-luvulla, ja postin määrä kasvoi nopeasti, eivätkä juna-aikataulut sopineet postinkulkuun. Niinpä rautatieasemien postitaloissa ja junavaunuissa matkan aikana tehty käsinlajittelu loppui.

Koneellistuminen edellytti postinumeron käyttöönottoa

Koneelliseen lajitteluun liittyi oleellisena osana koko maan kattavan postinumerojärjestelmän käyttöönotto vuonna 1971. Postinumero omaksuttiin nopeasti, sillä jo ensimmäisenä vuonna 60 prosenttia kaikista lähetyksistä oli merkitty viisinumeroisella postinumerolla. Postinumeron kaksi ensimmäistä numeroa määrittelevät, mihin lajittelukeskukseen postit lähetetään. Lajittelu koneellistui vähitellen Pasilan lajittelukeskuksen käyttöönoton myötä vuonna 1978. Kesti kuitenkin vuosia, ennen kuin lajittelukoneiden käytön ja automatiikan taloudellisuus pääsi toden teolla vauhtiin.

Postin lajittelukeskusten varaan rakentuva järjestelmä on kehittynyt tarpeen mukaan useampaan kertaan. Lajittelukoneet muuttivat 1980-luvulla taajamien reunoille ja kehäteiden varsille. Samaan aikaan lajittelu koneellistui lopullisesti.

On huomattava, että perinteiset postin lajittelu- ja kuljetusmenetelmät eivät ole kuolleet pois. Lähtökohtaisesti määrämuotoiset lähetykset päätyvät konelajitteluun. Jos lähetys poikkeaa koneelle sopivasta muodosta, se siirretään käsinlajitteluun. Vielä nykyisinkin on mahdollista lähettää sulkakynällä pergamentille kirjoitettu kirje, joka saattaa päätyä käsinlajitteluun. Suurten volyymien käsittely edellyttää koneellista lajittelua. 

Lajittelukoneiden lähtökohta Hollannissa 

Koneellinen lajittelu kehittyi paikoissa, joissa suurista postimääristä muodostui postitoiminnalle taloudellinen taakka. Haagissa vuonna 1927 järjestetyn UPU:n (Universal Postal Union) konferenssin yhteydessä hollantilainen konepaja Werkspoor kutsui konferenssin osallistujat tutustumaan Delftin lähelle sijoitettuun J. J. L. M. Marchandin ja työryhmän kehittämään Transorma-lajittelukoneeseen [TRANsport and SORting, Marchand and Andriessen]. Laite pysyi postinlajittelun standardina aina toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan saakka. 

Yhä käyttökelpoinen 1930-luvun Transorma-lajittelukone Hollannin Beeld en Geluid den Haag-museossa.
Tietojenkäsittelyn sovellukset mukaan laitteisiin 

Sittemmin brittiläiset sota-ajan tietojenkäsittelytutkijat alkoivat liittää laitteisiin automaattisen tietojenkäsittelyn sovelluksia. Lajittelun taloudellisuuden ongelma oli ratkaistu, mutta ei lajitteluongelmaa. Kesti vuosikymmeniä, ennen kuin asiakkaat oppivat merkitsemään lähetyksensä koneen edellyttämällä tavalla.

Postin lajittelukoneiden valmistajat, kuten yhdysvaltalainen Burroughs, olivat useimmiten tietotekniikan ja puolustusteollisuuden hybridejä. Suomen ensimmäiset kirjelajittelukoneet olivat Siemens-Telefunken -konsernin toimittamia. 

Automaatio auttaa myös asiakasta

Langattomien tiedonsiirtojärjestelmien kehitys ja internetin avautuminen tavallisille kuluttajille sekä elinkeinoelämälle toivat mukanaan uudenaikaisten viestivälineiden nopean kehityksen ja sen myötä kirjepostin volyymin laskun. Kesti vielä hetken, ja suurten massapostitusten aika alkoi olla 2010-luvulla ohi. Samalla kuitenkin kansainvälisen pakettipostin volyymi alkoi nousta nopeasti erityisesti verkkokauppamahdollisuuksien kasvaessa. 

Tänä vuonna käyttöön otettavat kolme uutta konetta ovat niin sanottuja MSM-koneita (Multi Sorting Machine), jotka soveltuvat monipuolisesti kirjeiden ja lehtien lajittelun lisäksi myös muiden osoitteellisten lähetysten lajitteluun. Uudet koneet on suunniteltu sijoitettavaksi Ouluun ja Helsinkiin. Vastaavia MSM-koneita on käytössä ennestään kuusi kappaletta.

Automaation myötä esimerkiksi lehtitalo voi seurata aiempaa paremmin oman lähetyseränsä kulkua Postin verkostossa. Koneellistumisen avulla pystytään myös nopeasti ohjaamaan osoitteelliset lähetykset tarvittaessa myös osoiteselvitykseen. Koneet ovat tärkeä apuväline Postin henkilöstölle. Kone lajittelee lähetykset nopeasti jakelujärjestykseen eli postinjakajan ei tarvitse enää tehdä postinsaajan osoitteen mukaista lajittelua käsin nykyisessä mittakaavassa. 

Nykyisin Helsingin kautta kulkee noin 80 prosenttia kaikista Suomessa Postin kautta jaettavista printtilähetyksistä. Vantaan logistiikkakeskuksen kautta kulkee noin 75 prosenttia kaikista kotimaan pakettilähetyksistä. 

Lue lisää 

Kirjoittaja on historiantutkija FT, dos. Panu Nykänen, joka on tutkinut Postimuseon toimeksiannosta Postin teknologisten järjestelmien kehitystä.

Jatka lukemista
  164 osumaa
2 kommenttia
Uusia kommentteja artikkeliin
Vieras — Pauli Mäkinen
Kun lajittelukoneita tuli Postille, työntekijät olivat sitä mieltä, että nyt viedään vain työpaikkoja postimiehiltä. Eli vähän sam... Lue lisää
13.03.2020 12:55
Vieras — Kimmo Antila
Hei Pauli, kiitos erinomaisesta ja tärkeästä kommentista. Tästä aiheesta olisi kiva kuulla lisää. Tuntuu, että koneistamisessa, au... Lue lisää
13.03.2020 16:45
164 osumaa
  2 kommenttia
joulu
05

Joulupostimerkit tuovat iloista joulumieltä joulupukkeineen, tonttuineen ja poroineen

 Pian on taas joulu ja joulukorttien lähettelyn sesonkiaika on alkanut. Joulupostimerkki on oleellinen osa kortteja. Suomessa joulupostimerkkejä on julkaistu vuodesta 1973 lähtien.Merkkien kuva-aiheet liittyvät suurimmaksi osaksi suomalaiseen jouluun liittyviin uskomuksiin ja joulunviettotapoihin.

Joulupukki, tontut ja porot kuuluvat suosituimpiin merkkien aiheisiin. Jouluista merkkien kuvamaailmaa ovat olleet luomassa lukuisat merkkitaiteilijat.Pirkko Vahtero sai kuitenkin kunnian piirtää kaikki joulupostimerkit aina vuoteen 1982 asti.

Joulutonttu on ollut itseoikeutettu joulun symboli. Ensimmäisen kerran tonttu pääsi merkkiin vuonna 1974. Pirkko Vahteron kuvaamassa merkissä kaksi tonttua kiirehtii lumisessa metsässä lyhtyjen kanssa. Lienevätkö olleet joulupukin asioilla.

Tänä vuonna ilmestyi kaksi tonttuaiheista merkkiä. Toisessa Virpi Pekkalan piirtämässä merkissä tontut ovat menossa saunomaan, ainakin löylyvihdasta ja pyyhkeestä päätellen. Toisessa merkissä tontut laulavat hartaasti joululauluja kuun kumottaessa ja kynttilän palaessa. Myös kissa ja koira eläytyvät tunnelmaan. 

 Joulupukki pääsi postimerkkiin heti ensimmäisen joulupostimerkin ilmestyttyä vuonna 1973. Merkki on minusta graafisuudessaan moderni vaikka aihe on hyvin perinteinen. Joulupukki on lähtenyt lahjasäkin kanssa poron vetämässä ahkiossa tapaamaan lahjoja odottavia lapsia. Matka on pitkä, mutta onneksi pukilla riittää kokemusta. Muistan hyvin jännityksen kipristelyn vatsassa, kun lapsena seurasin televisiosta pukin lähtöä Korvatunturilta.

Vuoden 1996 Mauri Kunnaksen piirtämässä joulupostimerkissä joulupukki lukee toivomuslistoja kirjeistä pajassaan. Pukki tarvitsee näemmä lukulasien lisäksi suurennuslasin, jotta varmasti näkisi kaikki toiveet. Joulupukki saa nimittäin valtavasti postia lapsilta ympäri maailman. Viime jouluna hän sai peräti puoli miljoonaa kirjettä, ja eniten niitä tuli Kiinasta. Kyllä siinä pukilla riittää lukemista!

Vuoden 1994 Pekka Vuoren piirtämässä joulupostimerkissä Petteri-poro on pääosassa. Punatulkut, jotka ovat nekin tyypillistä joulun kuvastoa, ovat asettautuneet kotaisasti Petterin sarvien päälle. Petteri Punakuono esiintyy populaarikulttuurissa kuvitteellisena punakuonoisena porona. Alun perin se oli Robert L. Mayn chicagolaiselle Montgomery Ward -tavaratalolle keksimä hahmo, joka esiintyi lapsille joulun alla jaetussa värityskirjassa. "Rudolf"-porohahmo tuli tunnetuksi myös samannimisessä joululaulussa, jonka sävelsi Johnny Marks vuonna 1949.

Vuoden 2010 merkissä uljas poro poseeraa lumisessa maastossa. Merkin suunnittelusta vastasi Tommi Vallisto. Täysikuu ja revontulet luovat merkkiin taianomaista tunnelmaa. 

 Jouluun liittyy oleellisena osana jouluruoka. Joulupostimerkeissä aihetta on kuitenkin käsitelty ainoastaan kolmessa merkissä. Virpi Pekkalan vuonna 2003 piirtämässä merkissä tonttutyttö on paistanut yhden ison sydämenmuotisen piparin. Postin julkaisemassa omakuvapostimerkissä niinikään vuodelta 2003 on omenoita kranssissa. Sen sommittelivat Susanna Rumpu ja Ari Lakanniemi. Piparit ovat aiheena myös vuoden 2007 merkissä, jonka piirsi Marjo Nygård-Niemistö. Merkkiin on päässyt myös veikeä hiiri, joka karistaa suuresta koristellusta piparituutista pipareita lattialle.

Minusta kaikki joulupostimerkit ovat todella kauniita ja tuovat iloista joulumieltä. Jos haluat tarkastella minkälaisia joulupostimerkkejä on vuosien varrella ilmestynyt, niin käy kurkkaamassa niitä museon postimerkkiselaimesta hakusanalla joulu.

Joulun tunnelmaan pääset myös Vapriikin kokouskäytävällä Virpi Pekkalan joulu -pienoisnäyttelyssä. Näyttely on esillä Vapriikin kokouskäytävällä 12.1.20120 saakka.

Hyvää ja iloista joulumieltä kaikille!

Jatka lukemista
  499 osumaa
0 kommenttia
499 osumaa
  0 kommenttia
marras
20

Sata vuotta sitten jännitys väreili Tornion–Haaparannan rajalla

Postimuseon Transit – rajapostia -näyttely sukeltaa ensimmäisen maailmansodan jännittäviin pyörteisiin Tornion - Haaparannan rajalla. Vaikka seudulla ei sodittu, niin sotaan liittyvät jännitteet olivat vahvasti läsnä. Rajan yli kulki postia, rahtia ja ihmisiä, osa laillisesti, mutta kuten poikkeusoloissa yleensäkin, niin ihan kaikki toiminta ei kestänyt päivänvaloa. Ensimmäisen maailmansodan aikana syntyi myös jääkäriliike ja torniolainen Eero Heickell (vuodesta 1927 Kuussaari) oli sen paikallisia johtohahmoja. 

Torniota ja Haaparantaa 1910-luvulla. Kuvassa keskellä Tornionjoen ylittävä Handolinin kävelysilta kuvattuna Tornion puolelta, taustalla Haaparanta. Kuva: Mia Green / Hannu Kaupin kokoelma.
Torniolainen Eero Heickell (myöhemmin Kuussaari) järjesti jääkärikoulutukseen lähteviä rajan yli Ruotsiin. Venäläisten saatua vihiä toiminnasta Heickell lähti itse Saksaan sotilaskoulutukseen. Kuva: Tuntematon / Puolustusministeriön sotahistoriallinen Suomen jääkärien elämäkerrastojulkaisu IV, WSOY Porvoo 1938.

Jääkäriliike syntyi marraskuussa 1914

Maailmansodan synnyttämä tilanne sai joukon suomalaisia ylioppilaita miettimään mahdollisuuksia Suomen irrottamiseksi Venäjästä. Ostrobotnialla Helsingissä 17. marraskuuta 1914 järjestettyä kokousta pidetään jääkäriliikkeen alkuna.

Yhteistyötä sotilaskoulutuksen saamiseksi viriteltiin aluksi Ruotsin kanssa, mutta Ruotsi kieltäytyi. Alkuvuodesta 1915 sopimukseen päästiin Saksan kanssa ja ensimmäinen joukko suomalaisia nuoria miehiä lähti partiokurssiksi naamioituun sotilaskoulutukseen Saksaan. Koska Suomen suuriruhtinaskunta oli edelleen osa Venäjää, sotilaskoulutus Venäjän vihollismaassa Saksassa oli uhkarohkea ja maanpetturuuteen verrattava hanke. 

Eero Heickell oli Tornion jääkärietapin keskeinen hahmo

Eero Vilho Heickell syntyi Oulussa 1891, mutta muutti perheensä mukana Tornioon jo 6-vuotiaana. Heickell kirjoitti ylioppilaaksi Kemin suomalaisesta yhteiskoulusta 1910 ja opiskeli Helsingin yliopistossa 1910–1914.

Eero Heickell tunsi raja-alueen, sopivat ylimenopaikat ja alueella asuvat ihmiset kuin omat taskunsa, joten hänelle lankesi kuin luonnostaan Tornion jääkärietapin järjestelijän rooli ja hän rakensi yhteistyöverkoston jääkäritoiminnan tueksi. Heickellin isä Johan Vilhelm omisti Tornion Lehden, jossa Eero toimi aputoimittajana opintojensa jälkeen. 

Alkuvaiheessa tiedonkulkua ja järjestelyihin liittyvää kirjeenvaihtoa hoidettiin lehden konttorin kautta. Myöhemmin Tornion postisensuurissa työskennellyt Heickellin sisaren sulhanen lajitteli saapuneesta postista sovittuun osoitteeseen osoitetut lähetykset ja antoi ne Heickellille. Tämä puolestaan toimitti niitä apulaisineen salaisesti rajan yli.

Jääkärien ensimmäiset Tornionjoen ylitysreitit vuoden 1915 alussa. Kuva K.A. Wegeliuksen kirjasta Routaa ja rautaa.

Tammikuussa 1915 "partiokurssille" lähteneistä noin parista sadasta miehestä 150 ylitti rajan Torniossa. Eero Heickell toimi lähtijöiden yhdysmiehenä. Hän johti myös kesällä 1915 alkanutta jääkärivärväystä Tornion ympäristössä. 

Sodan edetessä ja jääkärikoulutuksen laajennuttua venäläiset alkoivat aavistella, että jotain laitonta oli tekeillä. Jääkäriliikkeen olemassaolo paljastui lopullisesti joulukuussa 1915, kun Tornion kautta Ruotsiin matkalla ollut Edvard Bruhn-niminen ylioppilas jäi kiinni. Bruhn kertoi kuulusteluissa jääkärivärväyksestä, etapeista ja liikkeen puuhamiehistä. Myös Eero Heickell paljastui, mutta onnistui välttämään pidätyksen. Heickell jatkoi toimiaan Ruotsin puolelta ja lähti lopulta itsekin jääkärikoulutukseen Saksaan kesällä 1916. Jääkäriajastaan hän toimi suurimman osan erityistehtävissä Ruotsissa.

Jääkärit, myös Eero Heickell, palasivat Saksasta itsenäistyneeseen Suomeen alkuvuodesta 1918.

Jännittäviä elämän käänteitä loppuun asti

Eero Kuussaaren elämästä ei jännitystä puuttunut jääkäriaikojen jälkeenkään. Hän osallistui sisällissotaan, mm. Tampereen valtaukseen valkoisten puolella, toimi Viron, Pohjois-Inkerin ja Aunuksen retkikunnissa, sekaantui presidentti K. J. Ståhlbergin kyyditykseen 1930, osallistui talvi- ja jatkosotaan ja työskenteli puolustusvoimien palveluksessa mm. sotahistoriallisen toimiston tehtävissä. Siviilipuolella hän toimitti pitkään Kansa taisteli -lehteä. Sotilasarvoltaan Kuussaari oli eversti. Hän kuoli 86-vuotiaana Helsingissä 1978.


Perehdy lisää 


Tule luennolle

  • Luento ke 27.11. klo 18 Postivuoret Torniossa. FT, historioitsija Ilkka Teerijoki kertoo ensimmäisen maailmansodan postinkuljetuksen haasteista Torniossa ja Haaparannalla. Luennolle on vapaa pääsy! Ennen luentoa klo 17-18 opastettu kierros Transit – rajapostia -näyttelyyn Vapriikin pääsylipun lunastaneille. Lähtö opastukselle Vapriikin ala-aulasta. Luento on näyttelyyn liittyvän luentosarjan viimeinen.



Joululahjavinkki! 

  • Jääkärit Saksan tiellä -kirja​ valaisee jääkärien koulutusvaiheen historiaa ja tarjoaa nuorten sotilaiden kirjeiden ja päiväkirjamerkintöihin pohjautuvan näkökulman jääkärien historiaan. Teos on FT Tuomas Hopun kirjoittama ja Postimuseon vuonna 2016 julkaisema. Kirja on erinomainen joululahjaidea sotahistoriasta kiinnostuneille. Tilaa kirja Trafiikin verkkokaupasta erikoishinnalla 25€ (norm. 49€). Tarjous on voimassa 31.12.2019 asti.

Lähteitä:

Kansallisbiografia

Ilkka Teerijoki: Tornion historia 2 1809–1918. Gummerus, 2007.

K.A: Wegelius: Routaa ja rautaa. Tornion etappi. WSOY, 1926.

Tuomas Hoppu: Jääkärit Saksan tiellä. Hämeen Kirjapaino Oy, 2016. 

Jatka lukemista
  676 osumaa
0 kommenttia
Merkitty asiasanoilla:
676 osumaa
  0 kommenttia
marras
01

Postikortti oli oman aikansa pikaviestin, joka kauhistutti avoimuudellaan

Postikortti vietti 150-vuotissyntymäpäiviään 1. lokakuuta. Kortti oli uudenlainen tapa viestiä: helppo, edullinen, nopea ja avoin. Se ihastutti, mutta myös kauhistutti. 

Korttiin Tampereelta vuodelta 1903 on mahdutettu paljon tekstiä.

Kotiin saapuva postikortti on nykyisin mukava yllätys, muttei mikään kovin hämmentävä asia. 150 vuotta sitten oli toisin. Ensimmäiset postikortit herättivät ristiriitaisia tunteita: toisaalta kortti oli helppo ja halpa tapa viestiä, toisaalta kauhistuttavan avoin.

Ihmiset kauhistuivat korttien avoimuutta, koska vertasivat niitä kirjeisiin. Kirjekuori ei enää suojellut viestiä. Postinjakajalla oli mahdollisuus lukea kortteja, mutta lähetysmäärien noustessa miljooniin siihen tuskin oli aikaa. Lyhyiden viestien lisäksi ihmiset ahtoivat paljon tekstiä pieneen korttiin, joten vakoilu olisi ollut myös työlästä.

Kortin lähettäminen oli useimmiten puolet halvempaa kuin kirjeen, mikä rohkaisi viestittelyyn ja tekstin määrän maksimointiin. Postikorttiin saattoi sutaista halvat terveiset, kun taas kirjeisiin oli käytetty enemmän aikaa ja rahaa. Vanhemmat sukupolvet huolestuivat, että nuoret innostuvat kevyistä pikateksteistä unohtaen syvällisten kirjeiden kirjoittamisen. 

Postikorttien kuvat lumosivat

Postikortteihin alkoi ilmestyä värikuvia 1890-luvulla. Ihmiset hullaantuivat kuvatulvasta aikana, jolloin kuvia ei juuri ollut nähtävillä. Kuvat myös kauhistuttivat. Kortteja lähetettiin hienojen tai mielenkiintoisten kuvien takia ja korttien keräily alkoi.

Viesti piti aluksi kirjoittaa "kuvapuolelle", koska toinen puoli oli osoitetta varten. Korttiin kuitenkin alettiin kaivata lisää tilaa viestille. 

Iso-Britannia aloitti tilan vapauttamisen osoitteen vierestä vuonna 1902. Suomessa kortin uusi muoto "jaettu tausta" otettiin käyttöön vuonna 1905. Maailman Postiliitto hyväksyi sen vuonna 1907. Muoto on nykyisinkin tuttu viivalla jaettu osoite- ja viestipuoli. 

Postikorttien kuvasto monipuolistui suosion seurauksena. Kuva sai vieläpä enemmän huomiota, kun viesti ei enää "sotkenut" kuvapuolta. 

Postikortti levisi Itävalta-Unkarista muualle Eurooppaan

Postikortin ideoi Emanuel Herrmann (1839-1902) vuonna 1869. Hän halusi tarjota ihmisille ketterämmän tavan viestiä kuin kirje. Herrmann ehdotti sanomalehdessä tammikuussa, että posti sallisi kirjekuoren kokoiset kortit, joissa ei ole enempää kuin 20 sanaa. Kortin lähettämisen piti olla myös edullisempaa kuin kirjeen.

Itävalta-Unkarin postimestari hyväksyi ehdotuksen ja posti otti kortit käyttöön vielä samana vuonna 1. lokakuuta. Sanamäärää ei kuitenkaan rajoitettu. Herrmannin ehdotus teki hänestä tunnetun Euroopassa ja hänen hautakivessään lukee "postikortin keksijä".

Maailman ensimmäinen postikortti ”Correspondenz-Karte” sai alkunsa Itävalta-Unkarissa vuonna 1869. Kuvassa on osoitepuoli. Kortti oli kuvaton, eli viestipuoli oli tyhjä.

Suomen postitirehtööri Gripenberg halusi ottaa postikortit käyttöön myös Suomessa. Hän sai luvan Venäjän keisarilta ja "kirjekortti" tuli myyntiin 10. lokakuuta 1871. Venäjä otti kortit käyttöön seuraavana vuonna. 

Korteista tuli nopeasti hitti sekä Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Vuonna 1901 lähetettiin Suomessa jo yli 2 miljoonaa korttia. Myös kirjemäärät kasvoivat.  

Suomessa postikortit ”Korrespondanskort för Finland” otettiin käyttöön vuonna 1871.
Postikortista tuli suosittu tapa viestiä

Postikorttia saatettiin aluksi pitää pinnallisempana kuin kirjettä, mutta kortti helpotti ja lisäsi ihmisten viestintää.

Nykyisin postikortti tuskin enää kauhistuttaa. Ympärillämme on kuvatulva ja olemme tottuneita pikaviestinten käyttäjiä. Postilaatikosta löytyvä postikortti lähinnä yllättää ja ilahduttaa harvinaisella tavalla.

Oletko säilyttänyt postikortteja tai saanut niitä perintönä? Kannattaa harkita, mitä niille tekee. Kortit ovat käsin kosketeltavaa historiaa.

 Perehdy lisää

Kuvat: Postimuseo 

Jatka lukemista
  1598 osumaa
2 kommenttia
Uusia kommentteja artikkeliin
Vieras — Aki Ojakangs
Kiitos mielenkiintoisesta korttihistoriasta. Hallinnollisia päätöksiä kansainvälisesti on vaadittu ihan omien korttiemme sallimise... Lue lisää
11.11.2019 23:32
Mirka Ylä-Mattila
Hei, mukava kuulla että pidit aiheesta. Postikorttien historiasta löytyykin paljon mielenkiintoista näkökulmaa ja tutkittavaa. Ja ... Lue lisää
12.11.2019 10:13
1598 osumaa
  2 kommenttia
syys
26

Postimuseon Ystävät saivat ideanituja ja satovinkkejä Varkaudessa museoiden valtakunnallisessa vuositapaamisessa

Postimuseon ystävät osallistuivat museoiden valtakunnalliseen vuositapaamiseen Varkaudessa syyskuisena viikonloppuna. Sieltä tarttui mukaan paljon ideoita ja ajatuksia, joista voisi yhteisvoimin jalostaa toimintaa ja tapahtumia.

”Kun tehdään parasta omille, tulevat myös muut.”

Vuosikymmenien ajan olen aina silloin tällöin käynyt Itä-Suomessa milloin minkäkin asian vuoksi. Olen lähes poikkeuksetta ajanut reittiä, joka kulkee Pieksämäen ja Varkauden kautta. Muistan Varkaudesta Taipaleen kanavan ja Kämärin kentän, vesitorninkin. En kuitenkaan muista ainoatakaan pysähdystä Varkaudessa, aina vain on ajettu ohi, kohti muuta määränpäätä. Syyskuinen viikonloppu Varkaudessa oli nyt omistettu Museoiden Ystäville ja Varkaudelle.

varakuden museo 6

Olen ollut vain muutamissa tapaamisissa aiemmin. Varahenkilönä mukaan lähtenyt Hannele ei ollut koskaan ollut muiden ystäväyhdistysten järjestämissä tilaisuuksissa. Olimme siis keltanokkia, mutta amatöörien innokkuudella ja ilman suorituspaineita puimme päällemme Postimuseon Ystävien paidat ja lähdimme Varkauteen varastamaan ideoita ihan luvan kanssa.

Varkauden museo 4

Meidät otettiin vastaan savolaisella lupsakkuudella, välittömyydellä ja positiivisella ylpeydellä omista juurista. He onnistuivat siinä.

Eliisa Moilanen Varkauden Museonystävien ”puhheenjohtaja” toimi vierailun emäntänä ja museotoimenjohtaja Hanna-Kaisa Melaranta oli tämän viikonlopun ”Eliisalla töissä” kuten he yhteistyötänsä kuvasivat. Vieras kyllä aisti heti, että näillä naisilla ja muulla museoväellä yhteistyö toimii. Saimme hyvän esittelyn Varkauden museoihin. Tutustuimme niihin kävellen Vanha Varkaus -kävelykierroksella. Kuulimme opastukset museoiden näyttelyissä ja museolinja-auto-ajelulla, jossa mukana oli myös linja-auton entisöinyt ystävä. Kiitos myös ihanille paikallisoppaille.

Varkauden museo

Mielenkiintoista ohjelmaa

Saimme kuulla mielenkiintoisia luentoja. Turun yliopiston tutkija, Varkauden museonystävä Leena Kolehmainen avasi Teollisuuden kieliä: Menneen monikielisyyden jäljillä Varkaudessa. Ruotsinkielisen koulun lakkautus Varkaudessa on puhuttanut asukkaita. Tehtaan myötä paikkakunta on ollut varsin monikielinen. Tutkimusmenetelmät olivat kiinnostavia. Niitä tehtiin muun muassa kuvaamalla hautausmaita, nykyisiä liikekatuja ja niin edelleen.

Lauantai-illan vietimme Varkauden Wanhalla Asemalla, jonka suojissa saimme rauhassa rupatella koko ystäväporukalla ja nautimme savolaisen pitopöydän antimista. Muikut paistuivat grillissä paikallisen mestarikokin valvonnassa.

Sunnuntaina aloitimme päivän Tehtaan koulun juhlasalissa, jossa yhteisöhörhöksi itseään tituleeraava Tytti Härkönen ja Vanha varkaus -työryhmä esittelivät kehittämishankettaan.

Varkauden museo2

Saimme paljon vinkkejä siitä, miten ”hyvä vetää puoleensa hyvää”. Mitä voi tehdä silloin, kun ei ole budjettia, eikä rahaa, on vain tahtoa. Kuinka pullantuoksulla houkutellaan yleisöä paikalle. Kuinka museo ruokkii kehittämishankkeita, joiden suunnan ratkaisevat ihmiset, jotka haluavat olla mukana. Opimme miten teollista kulttuuriperintöä voi tarkastella monin tavoin, vaikkapa osaamisen näkökulmasta. Kuinka luotiin vapaaehtoisverkosto, joka syventyi tallentamaan omaa historiaansa. Yli viidenkymmenen tehtaalaisen elämäntarina on saatu tallennettua.

Varkaus nimestä ja sen alkuperästä keskusteltiin paljon. Olipa sen alkuperä mikä tahansa, herkullisia tapahtumanimiä se kyllä tarjoilee: Kirja-varkaus, Taide-Varkaus, Omena-Varkaus, Vanha Warkaus…

Tämä vierailu herätti ison joukon ideanituja, joiden kasvattamiseen voitaisiin yhdessä rakentaa ”kukkamaa”, josta voidaan poimia satoa tulevina kausina ja nauttia ystävien kanssa.

Tällaisia kasvatettavia ituja voisi olla vaikka:

  • Moninäkökulmaisuus
  • Avoin kehittämisfoorumi
  • Jalkautuminen
  • Kuka muistaa? -palsta
  • Ystävänpäivän vietto
  • Aikalaiskertomusten taltioiminen

Ensi vuonna Museon ystävien valtakunnallinen tapaaminen on Loimaalla, Sarka-maatalousmuseon ystävien vieraana. Meidän Postimuseon ystävien kannattaa mennä silloinkin, vaikka isommallakin porukalla, saamaan vinkkejä siitä, kuinka pidämme oman Postimuseomme kukkamaan kukoistavana.

P.S. Kun poikkeat Varkaudessa, tutustu vaikka pääkirkon 240 neliöiseen freskoon, joka on Pohjoismaiden suurimpia ja josta löydät valtavan paperirullan ja mielenkiintoisen signeerauksen.

Ai niin ja se vesitorni: Sehän on Kalevi Väyrysen suunnittelema, kuten 35 muutakin Varkauden rakennusta ja se on kerrostalo!

Postimuseon Ystävistä saat lisätietoa netistä. Liity sinäkin kivaan joukkoomme!

Kirjoittaja Riitta Pulkkinen on Postimuseon Ystvävät yhdistyksen puheenjohtaja.

Jatka lukemista
  544 osumaa
0 kommenttia
544 osumaa
  0 kommenttia
elo
14

Rakkaus yhdisti Tornion ja Haaparannan

Tornion ja Haaparannan kaupungit aikanaan yhdistäneen Handolinin kävelysillan syntyyn liittyy hieman romantiikkaa. Lennätinreviisori Karl Handolin rakennutti sen omilla varoillaan, jotta olisi päässyt pikaisesti töistä kotiin tuoreen aviovaimonsa luokse. 

 

handolinin perhe oikea

Handolinin perhekuntaa kuvattuna 1880-luvulla. Kuvassa Matilda Handolin (kastelukannu kädessä) ja hänen oikealla puolellaan Karl Handolin. Vasemmalla polkupyörän kanssa Heve Liljebäck, Matildan tytär ensimmäisestä avioliitosta. Kuva: Tornionlaakson maakuntamuseo – Tornedalens museum, kuvaaja tuntematon.

 

Historian ja menneisyyden muodostamme me ihmiset. Synnymme, elämme, kuolemme. Eläessä toimimme täällä useimmiten parhaamme mukaan. Meistä harvasta jää mitään kovinkaan pysyvää historiakirjojen lehdille. Me ”tavikset” muodostamme kuitenkin sosiaalisine suhteinemme laajoja rihmastoja ja näistä rakentuu kokonainen kudelma, jota sitten historiaksi ja menneisyydeksi kutsutaan.

Museossa, esimerkiksi näyttelyitä tehdessä, on suuri etuoikeus tavata ja tutustua mielenkiintoisiin ihmisiin, sekä eläviin että edesmenneisiin, eikä pelkästään suurmiehiin ja -naisiin vaan myös niihin menneisyyden ”taviksiin”.

Transit – rajapostia -näyttelyn taustatyötä tehdessäni eräs mielenkiintoinen, varsin tavallinen pikkuvirkamies tuli vastaan useammassakin yhteydessä. Hänen yksityisyritteliäisyytensä teki minuun vaikutuksen ja sai mielikuvitukseni lentoon.  Hän oli Tornion lennättimen reviisori Karl Handolin (1836–1901).

13 handolin

Handolinin sillan rakennuttaja lennätinreviisori Karl Handolin. Kuva: Mia Green / Tornionlaakson maakuntamuseo – Tornedalens museum.

 

Aviovaimo Torniosta

Lennätinyhteys Tornion suuntaan oli saatu vuonna 1859. Itse kaapeli vedettiin hieman kaupungin pohjoispuolelta ja lennätinasema sijoitettiin Alavojakkalaan, josta se kuitenkin siirrettiin viisi vuotta myöhemmin Tornion kaupunkiin. Tornion oma lennätinasema lakkautettiin jo 1860-luvun lopussa, ja aseman toiminta siirrettiin Haaparannalla vuodesta 1856 toimineen lennätinaseman yhteyteen. Ruotsin ja Venäjän lennätinvirkailijat ja -koneet toimivat vuosikymmenet rinnakkain sulassa sovussa Haaparannan lennätinkonttorissa.

Tornion osalta lennättimen toiminnasta vastaavaksi reviisoriksi Varkaudesta Haaparannalle vuonna 1873 siirtyi 36-vuotias Karl Handolin.

Handolin oli syntynyt Siuntiossa, mutta muuttanut pian Helsinkiin, jossa suoritti myös teknisen alan opintoja Tekniska Realskolanissa. Ura oli lähtenyt käyntiin rakennusalalla, mutta Handolin siirtyi lennätinlaitoksen palvelukseen 1866.

Lähes viisikymppinen Handolin avioitui torniolaisen leipurinleski ja kätilö Matilda Liljebäckin (1840–1914) kanssa vuonna 1885. Aiemmin Haaparannalla asunut Handolin muutti avioliiton myötä Tornion keskustaan, Suensaarelle, jossa Matildalla oli oma talo.

Työmatkareitti oli vaikeakulkuinen

Haaparannan lennätinkonttori, Handolinin työpaikka, sijaitsi Storgatanin varrella. Linnuntietä etäisyys työpaikalle oli vain kilometrin verran. Välissä oli kuitenkin Kaupunginlahti, joka piti ylittää vaivalloisesti höyrylautalla tai veneellä, koska siltayhteyttä ei ollut. Lisäksi kelirikkoaikana näidenkin käyttö saattoi olla kokonaan mahdotonta. Näränperän kautta kaupungin pohjoispuolelta kiertäen työmatkaa taas kertyi yli kuusi kilometriä.  

On mieltä lämmittävä ajatus, että ehkäpä varsin kypsällä iällä rakastuneella Handolinilla oli tuoreena aviomiehenä kova kiire Matildansa luokse, ja juuri hankalat päivittäiset työmatkat joen yli saivat hänet ryhtymään sillan puuhamieheksi. Varmasti myös insinöörikoulutus ja kokemus rakennusalalta edesauttoivat hankkeeseen ryhtymistä. Handolin osoitti elokuussa 1886 maistraatille hakemuksen, jossa ilmoitti halukkuudestaan rakentaa omin varoin kävelysilta Kaupunginlahden yli.

Syyskuussa 1886 pidetyn katselmuksen jälkeen Handolinin anomus hyväksyttiin sekä Tornion että Haaparannan raastuvan kokouksissa. Tornion puolella ei peritty edes korvausta maa-alasta, haaparantalaisille Handolin sen sijaan joutui maksamaan vuokraa sillan alle jääneestä maa-alasta.

Noin 900 metriä pitkä ja alun perin vain metrin levyinen silta rakennettiin lankuista puujalkojen päälle, ja se kulki Tornion eteläisen tullituvan kohdalta kaupunginlahdessa sijainneen Vasikkasaaren kautta Haaparannan puoleisen tullirakennuksen kohdalle. Silta oli valmiina käyttöön jo keväällä 1887 ja kantoi alusta alkaen nimeä Handolinin silta rakennuttajansa mukaan.

 

294 silta

Ensimmäinen Handolinin kävelysilta Haaparannasta Tornioon. Puista siltaa jouduttiin korjaamaan ja uusimaan useampaan kertaan. Kuva todennäköisesti 1800-luvun lopulta. Kuva: Ina Liljeqvist / Tornionlaakson maakuntamuseo – Tornedalens museum.

 

Sillasta tuli heti suosittu

Kaupunkien väliset yhteydet olivat tiiviit ja uusi silta saavutti heti suuren suosion siitä huolimatta, että Handolin peri sillan käytöstä aluksi 25 penniä tai 25 äyriä hengeltä. Sillan ylittämistä varten myytiin myöhemmin myös poletteja. Maksu suoritettiin sillalla sijainneessa mökissä. Silta oli pian maksanut itse itsensä, mutta korjauksiin ja myöhemmin mm. sillan leventämistöihin kului rahaa. Kevättulvien aikana silta oli purettavaa ennen jäiden lähtöä ja aina rakennettava uudelleen.

Karl Handolin kuoli vuonna 1901 ja sillan hoito jäi Matildan vastuulle, sillä yhteisiä lapsia heillä ei ollut. Silta oli ajoittain varsin huonossa kunnossa ja mm. vuonna 1904 Matilda velvoitettiin järjestämään sillalle valaistuksen.

53.14 VIII.1 hildur

Tornion postikonttorissa työskennellyt Hildur Huhtalo (oikealla) ja tunnistamaton naishenkilö Handolinin sillalla 1900-luvun alussa. Taustalla Haaparannan kaupunki. Kuva: Tuntematon / Tornionlaakson maakuntamuseo – Tornedalens museum.

 

Matilda Handolinin kuoltua vuonna 1914 perikunta tarjosi kävelysiltaa Tornion ja Haaparannan kaupunkien ostettavaksi. Vaikka siltaa käytti vuosittain jopa yli 100 000 ihmistä ja se tuotti useita tuhansia markkoja vuodessa, kaupungit pitivät 20 000 markan hintapyyntöä aivan liian korkeana.

Silta kuitenkin kesti vielä ensimmäisen maailmansodan melskeet ja ihmisvirrat vuosina 1914–1918 ja yhdisti kaupunkeja aina Tornion-Haaparannan pengertien valmistumiseen asti vuonna 1930.

12.269 II.4 vika

Ruotsalaisia sotilaita vartioimassa Handolinin sillan Haaparannan puoleisessa päässä ensimmäisen maailmansodan aikana. Kuva: Mia Green / Tornionlaakson maakuntamuseo – Tornedalens museum.

 

On hauska ajatella, että tavallisen lennätinvirkamiehen luovan ongelmanratkaisun johdosta aviopari Karl ja Matilda Handolin ja Handolinin silta ovat tärkeä osa Tornion kaupungin historiaa. Meillä tavallisilla kansalaisilla on niin halutessamme mahdollisuus vaikuttaa myös nykyään omaan asuin- ja työympäristöömme, jättää edes pieni jälki suureen kudelmaan.

 

Ensimmäisen maailmansodan ajan kiihkeisiin vuosiin voi tutustua Postimuseon Transit – rajapostia -näyttelyssä 5.1.2020 asti. Näyttelyyn liittyviä opastuksia ja mielenkiintoisia luentoja koko syksyn ajan  https://www.postimuseo.fi/fi/tapahtumakalenteri

 

 

 

 

Jatka lukemista
  2174 osumaa
2 kommenttia
Uusia kommentteja artikkeliin
Vieras — Raimo Handolin
Oikein hyvä kertomus ja kiinnostava, varsinkin kun olen Handolin.
21.01.2020 02:17
Suvi Jalli
Hei! Kiitos. Karlin ja Matildan elämään oli todella mielenkiintoista uppoutua! Oletko kenties Karlin jälkeläisiä? Transit - rajapo... Lue lisää
21.01.2020 08:45
2174 osumaa
  2 kommenttia
heinä
31

Kaukoidän postinkantajien jäljillä - Japanin Postimuseoon tutustumassa

Japanin Postimuseossa koin sykähdyttäviä kohtaamisia, katselin postinkantajan lakkeja, laukkuja, kirjelaatikoita ja paljon muuta. Kokeilin kivaa postimopo-peliä, uppouduin Edo-kauden kirjeisiin ja ihastelin värikkäitä postikortteja.

IMG 20190611 143737

Kesälomallani vierailin Japanin Postimuseossa Tokiossa ja pääsin tutustumaan museon upeaan esineistöön ja vieraanvaraiseen henkilökuntaan. Museo on kiinnostava vierailukohde ja ehdottomasti yksi lomani kohokohdista.

Lomakohde oli helppo valita, sillä lähin ystäväni oli saanut työharjoittelupaikan Tokiosta. Oli siis hyvä syy suunnata itään, Japaniin.
Japani on merkillinen maa. Siellä yllättyy, ihastuu ja jää ihmettelemään. Parasta kuitenkin ovat lämminhenkiset ihmiset ja kohtaamiset.

Halusin oppia Japanin postin historiaa ja nähdä, miten sitä esitetään museoympäristössä. Postimuseo sijaitsee Tokyo Skytreen läheisyydessä ja tilat sijaitsevat rakennuksen yhdeksännessä kerroksessa. Museo oli onneksi helppo löytää, kiitos hyvien opasteiden.

Yllättäviä kohtaamisia

Saavuimme museolle ja lipunmyynnissä annoin museomme materiaaleista kootun pienen lahjan lipunmyynnin työntekijöille. Ystäväni oli kirjoittanut minulle japaniksi tekstin, jossa esittelin itseni ja kerroin työstäni Suomen Postimuseossa.

Naiset lipunmyynnissä innostuivat, kun kuulivat minun tulevan Suomesta ja soittivat johtajan paikalle. Tässä vaiheessa hieman jännitti, sillä en ollut varautunut tällaiseen vastaanottoon. Tapasin siis Japanin Postimuseon johtajan Takurou Inouen – tämä oli upea ja mieleenpainuva kokemus.

Inoue esitteli museota ja postimerkkikokoelmia. Lopuksi hän lahjoitti meille museon kirjallisuutta. Olin todella otettu ja kiitin vuolaasti esittelystä sekä siitä, että hänellä oli aikaa minulle. Tätä vierailua en varmasti unohda.

Upeita esineitä, hauskoja toteutuksia

Japanin postin historia alkaa vuodesta 1871, jolloin ensimmäinen ammatillisesti hoidettu postireitti alkoi kulkea Kioton ja Tokion sekä Tokion ja Osakan välillä. Aluksi kuljettiin, ensimmäisille suomalaisille postiljooneille totutusti, kävellen ja hevosia apuna käyttäen. Myöhemmin teknisen kehityksen ansiosta myös moottoroidut kuljetusvälineet tulivat postiljoonien avuksi.
Tästä kehityksestä kertovat monet upeat esineet, jotka on aseteltu huolellisesti ja melkein harmonisesti tilaan. Esineet olivat tuttuja: postinkantajan lakkeja eri ajoilta, laukkuja ja kirjelaatikoita. Mielenkiintoisin esine oli jousen nuoli, johon oli kiinnitetty kirje. Esillä oli myös Edo-kauden kirjeitä, joiden tutkimiseen suorastaan uppouduin. Lisäksi sain ihastella upeita postikortteja.

IMG 20190611 150717

Päänäyttelyä oli helppo seurata englanninkielisten tekstien avulla, ja opin postin historiasta paljon. Päänäyttelyn lisäksi museossa on teemanäyttelytila, jossa oli esillä näyttely Hisoka Maejimasta, Japanin postilaitoksen perustajasta.

IMG 20190611 153343

Upeiden esineiden lisäksi museo tarjosi teknisiä toteutuksia. Pääsin kokeilemaan hauskaa postimopo-peliä, jossa ohjasin postiljoonin mopedia ja kuljetin postia asiakkaille. Toinen hieno toteutus oli 180 astetta ulottuva projektioesitys postin ja viestinnän eri teemoista. Mieleenpainuvin oli tarina kahdesta postinkantajasta ja heidän postireitistään. Tarinassa oli huumoria ja se oli oivaltavasti kuvattu.

IMG 20190611 144018


Postimerkkeilijän paratiisi

Postimuseossa on hieno ja laaja kokoelma eri maiden postimerkkejä, esillä niitä on noin 330 000. Sattuipa sieltä löytymään myös suomalaisia merkkejä eri vuosilta. Japanin ensimmäinen postimerkki on vuodelta 1871. Museon johtaja esitteli merkin minulle ja ei voinut kuin kehua sen kauneutta. Uskon, että filatelistille tämä museo on oikea aarreaitta.
Museo oli upea, mutta parhaiten mieleeni jäi japanilaisten kollegoiden vieraanvaraisuus ja ystävällisyys. Kokemus oli ainutlaatuinen.

IMG 20190611 144245
Japanin Postimuseoon voi tutustua museon omilla nettisivuilla osoitteessa https://www.postalmuseum.jp/english/ . Museo on auki joka päivä klo 10–17.30.

Jatka lukemista
  996 osumaa
0 kommenttia
996 osumaa
  0 kommenttia
kesä
17

Kaupat kotona! Postimyynnistä verkkokauppaan sadassa vuodessa

Mitä tilasit viimeksi verkkokaupasta? Muistatko vielä Anttilan tai Hobby Hallin postimyyntikuvastot? Nämäkin suositut postimyyntiyritykset siirtyivät lopulta verkkoon. Nykyisin harva puhuu enää postimyynnistä, jonka historia alkoi jo 1800-luvulla. Verkkokauppa taas kasvaa jatkuvasti. Posti on ollut koko ajan tärkeänä osana mukana etämyynnissä.

SKM C25819052815041

Jos ostit viimeksi ulkomaisesta verkkokaupasta vaatteita kesän juhliin, teit kuten moni muukin suomalainen, sillä ulkomaisista nettikaupoista ostetaan nykyisin eniten vaatteita ja kenkiä. Toisena tulee elektroniikkaa ja kolmanneksi suosituin tuoteryhmä on kauneus- ja terveystuotteet.

Postimyynnistä polkupyöriä, alkoholia ja aseita

Ostamisen kulttuuri on muuttunut paljon. Etämyynti toimi jo reilusti yli sata vuotta sitten. Mitä ihmiset silloin tilasivat, kun koko maailma ei ollut vielä avautunut? Merkittävin tuote postimyynnissä oli polkupyörä vuosina 1897–1939. Määrällisesti eniten tilattiin postikortteja. Muita suosittuja olivat puutarhatuotteet, aseet, kamerat ja soittimet. Posti kuljetti perille myös alkoholia, lääkkeitä, myrkkyjä, koruja ja timantteja. Vaatteet taas tehtiin vielä lähinnä itse ja kengät teetettiin suutarilla. Etämyynnistä ei sittemmin enää saanut mitä tahansa, kuten aseita ja ammuksia, myrkkyjä tai lääkkeitä.

Suomessa postimyynnin aloitti tiettävästi ensimmäisenä vaasalainen kauppias Eino Louhivuori. Hän alkoi myydä postitilauksina aseita, kelloja, leluja ja viiksisiteitä vuonna 1897. Hänen menekkituotteitaan – aikansa merkkituotteita – olivat Sukkela-polkupyörä ja Tarmo-ompelukone, joista tuli tunnettuja koko maassa.

Louhivuori

 Ranskassa ehdittiin ensin


Suomessa oltiin kuitenkin jäljessä 30 vuotta. Varhaisin tunnettu postimyynnin harjoittaja oli pariisilaisen Le Bon Marché -tavaratalon perustaja Aristide Boucicaut. Vuonna 1867 hän julkaisi 500-sivuisen tuoteluettelon, jossa esiteltiin noin 1 500 erilaista tekstiilituotetta tilattavaksi minne vain Ranskaan postin välityksellä.

Yhdysvalloissa ensimmäinen postimyyntiyritys oli Montgomery Ward vuodesta 1872 alkaen. Se myönsi tavaroille tyytyväisyystakuun eli palautusoikeuden ensimmäisenä maailmassa vuonna 1875. Yritys porskutti vuoteen 2000 asti, mutta jatkaa eri omistajan ostamana tavaramerkkinä verkkokauppatoimijana.

Jo tavaratalot toivat uudenlaisen kauppakulttuurin 1800-luvulla, ja postimyynti vielä lisäsi tätä murrosta. Suomessa Stockmannin tavaratalo perustettiin jo vuonna 1862.

Kulutustavarat nostivat postimyyntiä

Kirjoja oli jo pitkään myyty postitse, mutta vasta kulutustavarat saivat postimyynnin vauhtiin. Suomessa elinkeinoelämä alkoi vapautua ja kehittyä 1800-luvun jälkipuoliskolla, ja samalla myös ihmisten elintaso nousta. Myös luku- ja kirjoitustaito paranivat. Kaikkea ei enää tehty kotona itse ja tieto uusista tavaroista levisi.

Postimyynnillä oli tärkeä merkitys 1800-luvun yhteiskunnassa, jossa merkittävä osa ihmisistä asui maaseudulla huonojen kaupallisten palveluiden äärellä. Fyysinen etäisyys erikoisliikkeistä lisäsi postimyyntiä. Postitse ostamisen anonyymius oli myös tärkeä osatekijä postimyynnin menestykselle. Itsenäisyyden ajan alusta lähtien lehdissä oli ilmoituksia esimerkiksi erotiikkaan liittyvistä tuotteista, joita kaupiteltiin postitse. Etäisyys ja anonyymius pätevät myös nykyiseen nettikauppaan.

1900-luvun alussa nousi kymmeniä postimyyntiyrityksiä. Tampereella Nikolai Tirkkonen aloitti kauppansa ohella postimyynnin vuonna 1903 julkaisemansa katalogin avulla. Hän oli tehnyt työmatkoja Saksaan, jossa postimyynti oli jo yleistä.

Ennen toista maailmansotaa oli tyypillistä, että perheyritys laajensi toimintaansa postimyynnillä. Kun johtaja kuoli, usein myös koko yritys lopahti. Näin kävi myös Eino Louhivuoren toiminnalle vuonna 1926. Toisen maailmansodan ajaksi postimyynti käytännössä loppui ja katosi ihmisten mielistä.

Anttila vei postimyynnin uuteen nousuun

Sotien jälkeen, 1950-luvulla, Anttila toi tavaratalon taas kotiin ja postimyynnin suuren yleisön tietoisuuteen. Monelle suomalaiselle postimyynnistä tulee mieleen juuri Anttila. Anttilan aika päättyi vuonna 2016, kun yritys haettiin konkurssiin. Hobby Hall tuli kuvioihin mukaan postimyynnin kulta-aikana 1970-luvulla ja se pyörittää edelleen verkkokauppaa lopetettuaan fyysiset myymälänsä.

SKM C25819052815051

Internet muokkasi kauppakulttuuria

Verkkokaupan alkuvaihetta elettiin 1990-luvun alussa. World Wide Web oli kehitetty vuonna 1989 ja se esiteltiin yleisölle vuonna 1991. Amazon perustettiin jo vuonna 1994 ja eBay vuotta myöhemmin. Anttila avasi nettikaupan jo vuonna 1996, mutta tilaukset tehtiin vielä sähköpostilla. Entiset postimyyntiyritykset olivatkin suosittuja myös nettikaupassa. Tällöin Stockmannin omistama Hobby Hall Online avattiin vuonna 2000. Stockmann avasi itse verkkokaupan vasta vuonna 2010.

1392

Posti reagoi verkkokaupan ensimmäiseen nousuun

Verkkokaupan ensimmäinen nousu ajoittuu 2000-luvun vaihteeseen. Posti seurasi aktiivisesti verkkokaupan kehitystä. Postin uusi Voutilan pakettilajittelukeskus rakennettiin myös kasvavan verkkokaupan tarpeeseen juuri nousun aikoihin vuonna 1999. Posti kuljetti paketteja sinä vuonna 28 miljoonaa. Vielä vuonna 2019 Hobby Hallin paketti kulki keskuksen hihnalla, mutta huomattavasti harvemmin kuin 20 vuotta sitten.

Vantaan logistiikkakeskus 05032019 25

Verkkokauppailmiö tuntuu Postissa

Lähivuosien verkkokauppailmiö on huikea. Siitä on tullut kuin huomaamatta myös minunkin arkipäivääni, vaikka vieläkin asioin mieluummin kivijalkamyymälässä. Vaatteita tai kenkiä en netistä juurikaan osta. Ylipäätään sekä viestintä että kaupankäynti on suurelta osin muuttunut digitaaliseksi. Posti on isona osana tämän ilmiön sisällä kirjepostin vähentyessä ja pakettimäärien tahkotessa ennätyksiä. Posti kuljetti viime vuonna yli 44 miljoonaa pakettia ja ”kamppailee” pienten nyssäköiden kanssa, joita tilataan Aasiasta, erityisesti Kiinasta.

Tosin kiinalaisen ja eurooppalaisen verkkokaupan kilpailuasetelma tasapuolistuu lähivuosina.
Joka tapauksessa yhä useampi asiakas asioi Postissa lähettääkseen tai vastaanottaakseen paketin. Viime vuonna pakettiautomaattien kautta kulkeneiden pakettien määrä kasvoi jopa 28 prosenttia.

Amazonia Suomeen odotellessa…

Linkkejä:
Tutustu Eino Louhivuoren kuvastoon vuodelta 1925 ja ihaile Sukkela-pyörää
Tutkimus: Suomalaisten verkkokauppa-aktiivisuudessa paljon potentiaalia – ekologisesta toimituksesta ja pakkausmateriaalista ollaan valmiita maksamaan
Kiina-lähetyksistä valtaosa on jo Postille kannattavia
Amazon tulee Suomeen – ihanko totta? Moni luuli, että se on jo Suomessa

 

Jatka lukemista
  1809 osumaa
0 kommenttia
1809 osumaa
  0 kommenttia
touko
28

Puutavaraa Nokianvirran ylitse

Postimuseon Transit-rajapostia -näyttelyssä voi tutustua postinkuljetuksen erikoisuuteen, maailman ainoaan posti-ilmarataan. Rata valmistui Tornion – Haaparannan välille alkuvuodesta 1917 helpottamaan ensimmäisen maailmansodan valtavien postimäärien kuljetusta Tornionjoen ylitse. Radan käyttö jäi varsin lyhyeksi, sillä poliittiset mullistukset Venäjällä keväällä 1917, Suomen itsenäistyminen joulukuussa 1917 ja sisällissota keväällä 1918 vähensivät postimääriä ja ilmaradan tarvetta. Viimeinen postikuorma ilmaradalla kulki toukokuussa 1918.

ilmarata web

Kulkulaitosministeriö valtuutti Postihallituksen myymään ilmaradan osat koneistoineen ja kaapeleineen 167 000 markan kauppahinnasta. Ostajaa ei kuitenkaan löytynyt. Rata päätettiin purkaa keväällä 1918 ja osat myytiin julkisessa huutokaupassa kesäkuussa 1919. Osat osti maanviljelijä, tehtailija Kalle Alastalo. Posti-ilmarata saikin uuden elämän yllättävässä paikassa, 600 kilometriä etelämpänä: Nokian Taivalkunnan kylässä Pirkanmaalla.

Yritteliäs ja ennakkoluuloton Alastalon isäntä Nokian Taivalkunnan kylästä

Kalle Alastalo työhuoneessaan web

Karl (Kalle) Filemon Alastalosta (1870–1932) tuli Nokian Taivalkunnan kylässä sijaitsevan Alastalon sukutilan omistaja viidennessä polvessa, kun hän osti tilan isältään Juho Malakias Alastalolta vuonna 1892.

Alettuaan viljellä kotitilaansa Kalle Alastalo ryhtyi laajentamaan sitä ostamalla naapuritiloja. Samalla hän otti käyttöön uutta tekniikkaa, kuten höyrykäyttöiset riihikoneet ja jauhomyllyn. Vuonna 1904 Alastalo perusti myllyn yhteyteen kotitarvesahan. Pian hän sahasi omien tarpeiden lisäksi myös naapureille. Sahasta jäänyt jätepuu hyödynnettiin höyryn tuottamiseen.

Alastalon päärakennus kattotornilla web

Kotitarvesaha paloi vuonna 1911, mutta jo seuraavana vuonna pystytettiin uusi entistä tehokkaampi sahalaitos ”Kalle Alastalon Höyrysaha” Nokianvirran varrelle Alastalon rantaan. Uusi saha oli kaksiraaminen ja varustettu automaattisella tukinnostokoneistolla ja valmiin tavaran siirtolaitteella. Sahan yhteydessä toimi myös kaksi höyläkonetta sekä höyrykuivausuuni, jossa ulkona kuivatetun puutavaran laatua saatiin parannettua. Sahan yhteydessä toimi myös puulaatikoita valmistava tehdas.

Sahatoiminnan kasvaessa puutavaran kuljetus alkoi tuottaa päänvaivaa. Valmis tavara piti saada siirretyksi Nokianvirran toiselle puolelle Porin radan varteen. Sahan hinaaja ”Ahkera” liikennöi taajaan Kulovedellä Siuron asemalle, missä puutavara siirrettiin käsivoimin rautatievaunuun.

Ilmarata Nokianvirran ylitse

Kalle Alastalo oli ennakkoluuloton ja kiinnostunut tekniikasta. Opintomatkallaan ulkomaille hän oli tutustunut köysirataan ja alkoi suunnitella sellaista puutavarakuljetuksia varten Nokianvirran yli. Kuin tilauksesta valmis laitteisto löytyi huutokaupasta, jossa Postihallitus myi Tornion ja Haaparannan väliltä puretun radan laitteistoa. Alastalo osti laitteiston ja siirsi sen Nokialle.

Tornion lehti 30.7.1918 yhdistetty

Ilmarata Nokianvirran ylitse valmistui heinäkuussa 1923. Radan pituus sahan lautatarhan asemalta rautatien lastausasemalle oli 630 metriä. Rata kulki 30 metriä Nokian virran yläpuolella, ja kuljetusvaijeria kannatteli viisi pylvästä. Käyttövoimana oli sähkö. Lauta- ja lankkunippujen kuljettamista varten oli teetetty rautavyöt, joilla niput sidottiin molemmista päistä kiinni. Pienemmän kappaletavaran kuljettamiseen käytettiin myös entisiä postinkuljetuskoreja vahvistettuina. Ilmaradan vaunuista valmiit niput sai pudotettua suoraan rautatievaunuun Korvolan puoleisella pistoraiteella.

Ilmaradalla voitiin kuljettaa noin 500 kilon kuormia noin 150 metrin etäisyydellä toisistaan. Matka virran yli kesti kuusi minuuttia. Tunnissa ilmaradalla kulki kaksi junavaunullista tavaraa.

d5c16241 b49e 4c4f 9f04 c941f532f828

Kalle Alastalo kuoli 1932, jonka jälkeen sahatoiminta ja myös ilmaradan käyttö päättyi. Ilmarata purettiin vuonna 1952.

Maisema muuttuu, tarinat jäävät

Alastalon tilan mailla sijaitsee nykyään River Golfin golfkenttä. Myös tilan 1920-luvulla rakennettu päärakennus on osa kokonaisuutta. Transit – rajapostia -näyttelyn valmisteluvaiheessa harhailin yhden huhtikuisen illan kartan kanssa golfkenttää vastapäätä, Nokianvirran pohjoispuolella. Lopulta Korvolantien varresta, pajupusikon keskeltä löytyi sammaloitunut ilmaradan betonijalusta. Löytöni oli vaatimaton. Sen aikaansaamat tunteet olivat kuitenkin paljon suuremmat.

Istahdin jalustalle keväisessä illassa, katselin Nokianvirran ylitse Alastalon rantaan ja pohdin, miten maisema voikaan varsin lyhyessä ajassa, ihmiselämässä, muuttua ja miten ihmisten monet, isotkin, aikanaan edistykselliset keksinnöt ja hankkeet kuten Tornion – Haaparannan posti-ilmarata ja toisaalta Alastalon Kallen ilmarata ovat kadonneet maisemasta ja vaipuneet lähes unholaan – ja kuinka mielenkiintoisten tarinoiden äärelle ne löytyessään vievät!

 

Lähteet: Maritta Pahlman: Alastalo ennen ja nyt –artikkeli Nokia ennen ja nyt (2012), Kansallisarkisto / Aamulehti 12.7.1923

Valokuvat: Nokia-Seura ry, Vapriikin kuva-arkisto, Postimuseo, Kansallisarkisto / Tornion lehti 30.7.1918

Jatka lukemista
  1644 osumaa
0 kommenttia
1644 osumaa
  0 kommenttia
touko
02

Tosi jees! Mielettömän hienoa, että olette tehneet tällaista...

Näin totesi Pelle Miljoona Pienlehtiä ja punkpostia -näyttelystä syksyllä 2018. Postimuseo pääsi Suomen museoliiton järjestämään Vuoden viestintäteko finaalin kyseisen näyttelyn (17.11.2017– 4.11.2018) viestinnällä.

Valitsimme punkin näyttelymme aiheeksi, koska punkin rantautumisesta Suomeen tuli vuonna 2017 kuluneeksi 40 vuotta. Lisäksi meillä oli tietoja säilyneistä punk-kirjeenvaihdoista ja pienlehdistä, ja omaa vahvaa innostusta aihepiiriin. Saimme myös yleisötoiveen teeman käsittelystä.

Pienlehtiä ja punkpostia -näyttely tavoitti hyvin uudet ja vanhat punkkarit, laajensi asiakaskuntaamme ja opetti koululaisille punk-asennetta: kriittistä ajattelua ja itse tekemisen kulttuuria! Viestinnän onnistumiseen vaikutti vahvasti koko Postimuseon sitoutunut henkilökunta.

Alusta pitäen verkostoituminen oli tärkeä osa toimintaamme ja viestintäämme. Olimme yhteydessä musiikkialan toimijoihin ja elävän musiikin harrastajiin. Meillä oli laaja yhteistyö esimerkiksi Musiikkiarkiston ja Oranssin kanssa. Haastattelimme punkvaikuttajia näyttelyymme ja kaikki haastattelut päätyivät myös musiikkiarkistoon. Koska otimme näyttelyn tekoon sekä tapahtumiin tärkeitä mielipidevaikuttajia, niin heillä oli iso merkitys näyttelyn viestinnässä sanansaattajina. Näyttelyn kuraattorina toimi pienlehtien alkuajoilta kulttuurissa mukana ollut Pauli Kallio ja apua, tietämystään ja materiaaliaan antoivat erityisesti Hiljaisten levyjen Jukka Junttila ja tv-toimittaja Arto Nyberg.

nayttelykuva blogi

Tapahtumilla ja yhteistyöllä tärkeä merkitys

Musiikki oli luonnollisesti tärkeässä osassa näyttelyssä ja sen vilkkaassa tapahtumatoiminnassa. Näyttelyn avajaistunnelmia on tallentunut Vaavin ja Ypö Viiden energisessä yhteisesityksessä.

Järjestimme helmikuussa 2019 punkfestarit, jossa olivat esiintyjinä Vaavi ja Loose Prick. Aloitimme festareilla koko näyttelyn ajan kestävän punk-muisteloiden/keskusteluiden sarjan, jossa oli haastateltavina niin aikakauden kokeneita ihmisiä kuin pitkän ajan punkvaikuttajiakin. Muiden muassa legendaarisen Hilseen perustanut Miettinen, Jyrki Siukonen, Leena Lehtolainen, Arto Nyberg ja Tumppi Varonen kävivät Asko Alasen jututettavina.

vaavi blogiVaavi ja Ypo Viis vauhdissa näyttelyn avajaisissa

Festareiden puitteissa teimme yhteistyötä myös kulttuuritalo Telakan kanssa. Viestimme festareista yhteisvoimin ja Telalakalla olivat tapahtuman jatkot jälleen monien mielenkiintoisten punk-nimien kera.

Toisena esimerkkinä kulttuurilaitosten yhteistyöstä teimme syksyllä 2018 tapahtumayhteistyötä pääkirjasto Metson kanssa. Metso toi Postimuseoon lanseeraamansa suositun ja palkitun Metso LIVE -konseptin, ensimmäistä kertaa kirjaston ulkopuolelle. Vieraaksi ja kirjastonhoitaja Juhani Koiviston haastateltavaksi saimme Pelle Miljoonan. Postimuseo puolestaan vei Tampereen pääkirjasto Metson musiikkiosastolle palan Pienlehtiä ja punkpostia -näyttelyä. Näyttelyyn oli koottu uutta materiaalia, jota ei ollut esillä Postimuseon näyttelyssä. Kirjasto Metson kävijät saivat näin kosketuksen päänäyttelyymme ja kimmokkeen tulla tutustumaan laajemmin aiheeseen.

Metso live blogi

Koululaisten aktivointia

Yläkouluikäisille tarjosimme draamaesityksen PUNK4EVER, jonka käsikirjoittamisesta vastasi tamperelainen teatteriryhmä Somana ry yhdessä Postimuseon kanssa. Ilmainen esitys veti hyvin koululaisryhmiä. Tarjosimme esitystä myös muulle yleisölle. Esitys saattoi yleisön hyvin nuorten maailmaan ja 1980-luvun ajankuvaan.

Lisäksi järjestimme lukuisia aiheeseen sopivia työpajoja, kuten rintanappipajoja, fanikirjepajan sekä toiminnallisia opastuksia. Koululaiset tekivät myös omia pienlehtiään. Toimimme myös yhteistyössä kulttuurikasvatusyksikkö Taiten kanssa. Taite järjesti näyttelyssä työpajoja otsikolla ”Voimaa vastavirrasta. Suosittujen pajojen teemoina olivat kansalaisaktivismi, anarkia, lähdekritiikki ja kokoelmat.

draama blogiSomana ry:n mainiot näyttelijät  eläytyivät rooleihinsa

Sarjakuva mukana viestinnässä

Saimme näyttelyn hienosti mukaan sarjakuvakirjaan Maalaispunkin täydennetty päiväkirja. Näyttelyn kuraattori Pauli Kallion käsikirjoittamassa ja Kyky Ahosen piirtämässä sarjakuvateoksen uudessa versiossa näyttelymme ideointi ja tekeminen yhdessä Paulin kanssa sysäsi koko tarinan liikkeelle teoksen prologissa. Museonäyttelyiden tekoa ja suhdetta ilmiöön on tuskin koskaan ainakaan Suomessa esitetty tällä tavalla suositussa - nyt jo toisenkin painoksen loppuun myydyssä - sarjakuvaromaanissa.

Toteutimme myös toisenlaisen sarjakuvayhteistyön, jossa Poksi ja Låda postilaatikot (Hannu Sepposen ja Satu Croezen työtä) miettivät Postimuseon somessa punkin syvintä olemusta neljässä erilaisessa sarjakuvastripissä. Tarinat kehitteli Hannu Sepponen yhteistyössä museon väen kanssa.

sarjakuva blogi

viimeinen paiva punk

Olimme mukana myös Punkinfinland-keskusteluryhmässä kertomassa tapahtumistamme. Keskustelupalstat ja Facebookin punk-ryhmät olivat hyviä keinoja tavoittaa kohderyhmä, tehdä vinkkausta tapahtumista ja niiden kautta uudenlaiset ihmiset löysivät näyttelymme.

Postimuseon blogissa julkaisimme kaksi blogikirjoitusta Sami Nissisen kirjottaman Pushhead – kirjeitä kulttitaitelijalle sekä Suvi Jallin kirjoittaman blogin Säpinää vuoteen 2017

Teimme näyttelystä myös videon.

Punkkarit sanasaattajina

Näyttelyn kävijämäärä oli noin 147 800. Saavutimme hyvin tavoittelemamme kohderyhmän ja saimme museoomme selkeästi uusia kävijöitä. Näyttelyn aihe herätti myönteistä pöhinää ja nostetta kävijöiden keskuudessa. Huomasimme, että punkgenre on hyvin uskollinen aiheelleen ja haluaa kertoa omaa ilosanomaansa eteenpäin.

Saimme hyvin näkyvyyttä erityyppisissä tiedotusvälineissä, niin sanoma- ja aikakauslehdissä kuin sähköisessä mediassakin. Artikkeli esimerkiksi Helsingin Sanomissa. Punkvaikuttajat hehkuttivat näyttelyä etenkin Facebookissa ja Instagramissa. Esimerkiksi Heikki Vilenius (musiikkituottaja, levymoguli ja Propaganda-lehden perustaja) ja Veli-Matti ”Läjä” Äijälä (muusikko, mm. Terveet Kädet ja monialainen kulttuurivaikuttaja) kertoivat ja julkaisivat runsaasti kuvia näyttelystä Instagramissa.

Näyttelyssä mukana olleen Arto Nybergin muisteloita on kuunneltavissa Yle Areenassa.

arto nyberg blogi
Toimme monilla eri viestintäkeinoilla näyttelyämme ja tapahtumiamme esille. Käytimme toki myös jonkin verran maksettua mainontaa sekä printissä, Facebookissa että Googlessa.
Saimme yleisöpalautetta, että näyttely oli ”pirteämmin ja paremmin tehty kuin punkin 40-vuotisnäyttelyt Lontoossa”

Linda Huhtinen kiteytti näyttelymme seuraavasti Fun Tampere-radion blogissa:
”Postimuseossa esiteltävä Pienlehtiä ja Punkpostia-näyttely on kaikkea sitä, mitä me tarinoiden ystävät tarvitsemme. Aiheellensa uskollisen rosoisuuden takana piilee jotakin hyvin haurasta. Punk-aiheisissa kirjeissä, lehdissä ja levynkansissa elää tärkeää inhimillisyyttä – nuoruuden kapinaa, kipuilua, sekä itsensä ja oman paikkansa etsimistä.” Lue blogi.

Näyttelyn käsikirjoituksen laati Pauli Kallio ja ulkoasun toteutti Harri Tarkka. Ida Karoskoski teki näyttelyssä esitetyn dokumentin ”Mihin jäi punk?”. Postimuseosta näyttelystä vastasi projektipäällikkö Suvi Jalli ja tapahtumatuotannosta museolehtori Emilia Laulainen.

Vuoden museoviestintäteko 2019 -kilpailun finaaliin valittiin Postimuseon lisäksi neljä viestintätekoa: Hotelli- ja ravintolamuseon Suomen eväät -radio-ohjelmasarja, Joensuun taidemuseo Onnin NÄKY-teos, KAMU Espoon kaupunginmuseon Kauppiastavaratalo Heikintori 50 vuotta sekä Turun museokeskuksen ”U Can’t Touch This Turku Castle Summer Edition 2018”.

Vuoden viestintäteko 2019 -voittaja julkaistaan Valtakunnallisten museopäivien Museopalkintogaalassa Tampereella 16. toukokuuta 2019.
Museopalkintoraati kuvaili Postimuseon valintaa finaaliin:

"Punk on elämäntapa, kuten ovat museotkin. Marraskuusta 2017 marraskuuhun 2018 avoinna olleen Pienlehtiä ja punkpostia -näyttelyn viestintä onnistui erittäin hyvin. Se tavoitti laajasti kohderyhmänsä, uusia yleisöjä ja saavutti huomattavaa näkyvyyttä mediassa. Viestintää tehtiin pitkäjänteisesti, systemaattisesti ja kokonaisvaltaisesti. Laajat sidosryhmäverkostot saatiin mukaan hienosti. Viestintä oli monipolvista: sarjakuvaa, blogia, tapahtumia, normiksi muuttuneiden somekanavien rinnalla perinteistä viestintää unohtamatta. Viestinnän tarkoitus ei ole pelkästään syöttää tietoa, vaan kannustaa tiedon kriittiseen tulkintaan – siinä Postimuseo onnistui hyvin."

Jatka lukemista
  1750 osumaa
0 kommenttia
1750 osumaa
  0 kommenttia
maalis
19

Kovaa peliä rajalla – erään museopelin syntytarina

Museomaailmassa pelien ja pelillisyyden hyödyntäminen on ollut viime vuosina pinnalla, mistä esimerkiksi Museoliiton Tarinat peliin -hanke kertoo. Museosisällöissä on paljon ammennettavaa pelimaailmaan ja toisaalta pelillisyyden kautta näitä sisältöjä voidaan avata uusilla tavoilla.

 
Ruotsista mallia 

Pelillisyys on vahvasti mukana myös Postimuseon näyttelyssä Transit – rajapostia 1914-1918. Näyttely kertoo Tornion ja Haaparannan posti- ja ihmisvirroista ensimmäisen maailmansodan aikana. Rintamien jakaessa Euroopan idän ja lännen välinen kansainvälinen postiliikenne keskittyi näihin rajakaupunkeihin ja myös monenlaiset ihmisryhmät liikkuivat rajan yli tätä kautta.

Ruotsin Postimuseo on alun perin tuottanut näyttelyn, mutta laajensimme omassa näyttelyssämme kerrontaa vahvemmin myös Suomen puolen tapahtumiin. Ruotsissa näyttelyn yhteyteen oli laadittu yhden huoneen laajuinen lautapeli. Sen avulla esiteltiin rajalla liikkuneita salakuljettajia, mustan pörssin kauppiaita, vallankumouksellisia ja muita jännittäviä ihmistyyppejä.

Halusimme ehdottomasti pelin mukaan myös Suomen näyttelyyn, mutta muokattuna kattamaan tapahtumia molemmin puolin rajaa. Lisäksi Ruotsin näyttelyssä oli Tornion-Haaparannan aluetta kuvaava kartta, jonka halusimme tuoda näkyvämmäksi osaksi näyttelyämme. Tuotimme kartasta koko näyttelytilan lattian kokoisen tulosteen, joka korostaa näyttelysisältöjen sijoittumista paikkaan. Alusta alkaen oli selvää, että lattiakartta olisi keskeisessä roolissa myös näyttelyyn tulevassa pelissä.

Postmuseum

 
Digitaalisuutta peliin? 

Aloitimme pelin kehittäminen näyttelytuotannon varhaisessa vaiheessa ja saimme arvokasta apua Suomen Lautapeliseuralta.

Heti alussa määrittelimme tietyt reunaehdot: peliä tulee voida pelata myös yksin, pelikierroksen kesto on kohtuullisen lyhyt ja pelissä esiin tuotava faktasisältö on saatavilla ilman pelaamistakin. Erityisesti halusimme, että pelilogiikka on yksinkertainen eikä pelaamisen aloittaakseen tarvitse lukea pitkiä ohjeita.

Pelin avulla halusimme nostaa esiin näyttelyn teemoihin liittyviä ilmiöitä ja tapahtumia aikalaisten näkökulmasta. Näitä ilmiöitä ovat muun muassa salakuljetus, jääkäriliike, maailmansodan pakolaisvirrat sekä sotainvalidien vaihto.

Digitaalisten alustojen hyödyntäminen on tänä päivänä niin selviö, että pelin suunnittelussa lähdettiin digitaalisuus edellä. Hahmottelimme kokonaisuutta, missä lattiakartalle sijoitetaan tapahtumapaikkoja markkeeraavia kosketusnäyttöjä. Näytöillä olisi tietoja ja valokuvia paikasta ja lisäksi pelitarinaa eteenpäin kuljettavaa tekstiä. Pelin alussa pelaajaa valitsisi itselleen pelihahmon, jota kuvaisi digitaalisella tunnisteella varustettu figuuri. Peli etenisi näyttämällä figuurin tunnistetta paikkapisteen lukijalle, jolloin pelaaja saisi luettavakseen tarinatekstin. Tekstin jälkeen pelaajan tekisi valinnan, joka vaikuttaa tarinan seuraavaan vaiheeseen.

Transit

 
Vanhassa vara parempi 

Huomasimme pian, että vaikka tällainen pelitekniikka olisi mahdollinen toteuttaa, se tuottaisi varsin paljon työtä yksistään laitteiston ohjelmoinnin osalta. Lautapeliseuran edustajan suosituksesta päädyimmekin yksinkertaiseen analogiseen ratkaisuun, pelivihkoon.

Vihkototeutus täyttää kaikki pelille asettamamme reunaehdot. Erityisenä etuna on, että pelaaminen on hyvin nopea aloittaa. Riittää, että lukee ensimmäisen sivun lyhyet ohjeet ja valitsee itselleen roolihahmon kolmesta vaihtoehdosta. Jokainen sivu johdattaa kokemusta eteenpäin asettamalla pelaajalle valinnan ja/tai ohjaamalle seuraavalle paikkapisteelle.

Vaikka toteutus on analoginen, on pelin toiminnot pitkälti samat kuin alkuperäisessä, digitaalisuuteen nojanneessa suunnitelmassa. Pelissä liikutaan lattiakartan muodostamalla pelilaudalla, jonka seitsemältä paikkapisteeltä pelaaja saa lisätietoa pelin tapahtumapaikoista tekstien ja valokuvien avulla. Paikkapisteet toimivat myös osana muuta näyttelysisältöä. Niihin voi tutustua täysipainoisesti ilman pelaamistakin.

Toinen tärkeä Lautapeliseuran taholta tullut oivallus oli, että pelaajan tekemien valintojen ei tarvitse välttämättä päättyä selviin onnistumisiin tai epäonnistumisiin. Valinnat johtavat erilaisiin lopputuloksiin, mutta mikään ei ole tyyppiä ”kuolit” tai ”game over”, vaan lopputulokset johdattavat kuvittelemaan jatkoa tapahtumille.

Pelivihko

 
Tarinallisuus keskiössä 

Laadimme pelitarinat faktapohjaisiksi, mutta kuvitteellisiksi. Pelihahmot samoin kuin muut pelissä kohdattavat toimijat ovat fiktiivisiä, vaikka perustuvatkin osin todellisiin henkilöihin. Kuvitteellisuutta korostetaan pelivihkon ulkoasun sarjakuvamaisuudella ja pelihahmojen nimeämisellä vain etunimellä. Tarkkoja tapahtuma-aikoja ei tarinoille anneta, mutta vihjeiden avulla tarkkaavainen pelaaja voi sijoittaa ne tiettyyn ajankohtaan. Ennen kaikkea on haluttu jättää tilaa mielikuvitukselle.

Peliprojektin edetessä kirkastui, että lähtökohtana olleen pelillisyyden lisäksi kyse on vahvasti myös tarinallistamisesta. Lopulta päädyimme siihen, että emme markkinoi kokemusta ensisijaisesti pelinä, vaan rooliseikkailuna. Kyse ei ole pelisäännöistä ja niiden noudattamisesta tai strategioinnista, vaan osallistujan eläytymisestä roolihahmoon ja asettautumisesta sata vuotta sitten eläneiden ihmisten asemaan. Kävijä saa uuden näkökulman näyttelysisältöön ja parhaimmillaan kokee vahvan yhteyden menneeseen aikaan.

Linnea

 

Tervetuloa Postimuseoon kokeilemaan Kovaa peliä rajalla -rooliseikkailua! Transit – rajapostia -näyttely on avoinna 8.2.2019–5.1.2020.

Jatka lukemista
  2125 osumaa
0 kommenttia
2125 osumaa
  0 kommenttia
helmi
12

Ystävänpäiväkorteilla on pitkä historia – ystäviä ilahdutetaan edelleen postikorteilla

Ystävänpäivällä on maailmalla pitkät perinteet. Pyhän Valentinuksen päivää vietettiin jo vuonna 350 Italiassa. Juhlaan liittyvillä postikorteilla ei ole ihan niin pitkä historia takanaan. Suomeen Valentinen päivä rantautui vasta 1980-luvulla, mutta me puhumme Ystävänpäivästä. Nykyisin kortti tupsahtaa yhä harvemman postilaatikkoon.

Kuva1Kuva2

Postin toiseksi kiireisin postikorttisesonki on käynnissä tällä viikolla, kun ystäviä muistetaan 14.2. Moni lähettää edelleen perinteisen kortin Postin välityksellä, joka ilahduttaa nykyisin entistä enemmän, kun korttien lähettäminen alkaa olla yhä harvinaisempaa digitaalisessa ajassamme. Suomen Posti kampanjoi ystävyyden juhlan puolesta tänäkin vuonna ja lähetti asiakkailleen Postisen välissä kortin lähetettäväksi tekstillä ”Kiitos, että olet ystäväni".

Suomessa muistetaan nimenomaan lähinnä rakkaita ystäviä ja jopa sukulaisia, eikä juhlalla ole juurikaan romanttisen rakkauden kaikua – ainakaan postikorttien lähettämisessä. Jenkkiläistyylinen rakastavaisten Valentine’s day ei ole iskostunut Suomeen sitten vuoden 1987, jolloin juhlapäivää alettiin täällä virallisesti viettää – eli se kirjattiin kalenteriin. Tällöinkin Posti ja lisäksi Suomen Punainen Risti kampanjoivat ystävänpäivän puolesta. SPR julkaisi kahdeksan ystävänpäiväkorttia, joista alla muutama esimerkki ajan tyylistä. Nämä ovat siis tavallaan ensimmäisiä virallisia ystävänpäiväkortteja Suomessa.

Kuva3Kuva4Kuva5Kuva6

Runollisia viestejä, kirjeitä

Valentinen päivää on juhlittu jo todella pitkään, mutta korttien lähettäminen ei ole aina siihen kuulunut. Pyhän Valentinuksen päivän perinne menee niinkin pitkälle kuin yli 1660 vuoden taakse Italiaan vuoteen 350. Valentinusta on pidetty juuri rakastavaisten suojelijana ja onnellisen avioliiton takaajana. Romanttisuus liitettiin päivään vasta 1300-luvulla, kun englantilainen runoilija Geoffrey Chaucer kirjoitti ”Valentinesta”.  

Tällöin ei vielä lähetelty kortteja tavalla, jolla me nyt ymmärrämme korteilla muistamisen. Tervehdyksiä oli toki mahdollista lähettää eri tavoin, mutta postikorteista ei vielä ollut kyse.

Ylipäätänsä vanhimmat kortit, joita voidaan hyvin lavealla määrittelyllä kutsua postikorteiksi, ovat peräisin noin vuodelta 1000. Ne olivat tervehdyksiä kuvituksin papyrus- tai puulevyllä, jotka lähetti tai ”posti” toimitti perille. Jonkinlaisia ”kortteja” on lähetetty jo 600 eaa. Egyptissä, jossa oli tapana antaa uuden vuoden toivotuksia papyrusrullilla.

Valentinuksen päivän perinne levisi Italiasta muualle Eurooppaan ja etenkin Britanniassa oli tapana lähettää ystäville ja tuttaville Valentine-kirjeitä ja -viestejä jo 1400-luvulla. Ne olivat käsinkirjoitettuja ja -koristeltuja ja kulkivat kirjekuoren sisällä. Tässä vaiheessa ei olisi edes ollut mahdollista lähettää nykyisenkaltaisia valmiita pahvikortteja ilman kirjekuorta. 

Valmiiksi painettuja kortteja

Valmiiksi painettujen korttien teko alkoi toden teolla vasta 1800-luvun alkupuolella ja ensimmäisenä Britanniassa, jossa teollistuminen oli vauhdissa. Kuten muidenkin korttien myös Valentine-korttien suosio nousi nopeasti, kun niitä oli tarjolla paljon ja edullisesti. Kun tähän vielä lisätään postin uudistukset, oli postikorttien kultakaudelle luotu pohja.

1800-luvun alkupuolella kortit kulkivat vielä kirjekuoressa, koska virallista, postin tunnustamaa postikorttia ei oltu vielä keksitty – siis sellaista, johon itsessään kirjoitetaan osoite ja liimataan postimerkki. Virallisia postikortteja alettiin ideoita Itävallassa 1860-luvulla, ja ne otettiin käyttöön vuonna 1869 – Britanniassa jo seuraavana vuonna. Samoihin aikoihin kortteihin tarvittavan pahvin teollinen kehitys oli tapahtunut.

Tätä ennen oli myös keksitty postimerkki – sekin Britanniassa vuonna 1840. Postimerkin käyttöönotto liittyi maan laajaan postiuudistukseen, missä mm. postimaksu aleni, mikä osaltaan lisäsi myös Valentine-korttien lähettämisen suosiota. Ihmiset alkoivat olla myös enenemässä määrin luku- ja kirjoitustaitoisia ja tarve kommunikoida kasvoi. Samaan aikaan Britanniassa elettiin tekosiveää viktoriaanista aikaa. Postikorttien anonyymi luonne antoi mahdollisuuden lähestyä ihailun kohdetta hyvin uskaliaillakin viesteillä postikorttien avulla.

Kuva7

Korttiaiheita muista maista

Suomessa Postin viralliset kortit otettiin käyttöön jo vuonna 1871, mutta luku- ja kirjoitustaidossa olimme vielä jäljessä. Myös yksityiset tuottajat alkoivat tehdä suosioon nopeasti nousseita kuvakortteja 1800-luvun lopulla. Ystävyyteen ja rakkauteen liittyviä korttiaiheita julkaistiin Suomessa jo 1800-luvun loppupuolelta lähtien, vaikka virallinen Ystävänpäivä oli vielä kaukana tulevaisuudessa. Monet korttiaiheet tulivatkin muista maista.

Nykyään erityisesti Yhdysvaltoihin yhdistettävä Valentinen päivän vietto levisi sinne 1800-luvulla Britannian innoittamana. Ensimmäisen Valentinen kortin kehitti Esther Howland vuonna 1840. Hän tilasi Britanniasta paperituotteita ja kukkakoristeita ja aloitti korttiliiketoimintansa, josta tuli todella suosittu. Tässä vaiheessa monenlaiset paperituotteet, kuten pitsimäiset koristukset, sekä nauhat olivat jo saatavilla ja niillä sai luotua upeita, koristeellisia kortteja.

Kuva8Kuva9

Manner-Euroopassa ystävänpäivä tuli yleisesti tunnetuksi vasta 1900-luvulla, ensin Ranskassa ja sitten Belgiassa. Toisen maailmansodan jälkeen sen vietto levisi Saksaan, Sveitsiin ja Itävaltaan.Ruotsissa ystävänpäivänvietto alkoi 1960-luvulla, kun se lanseerattiin kaupallisessa tarkoituksessa.

Kuva10

Vaikka Valentinen päivän vietolla on todella pitkät perinteet, nykyisenkaltaisia postikortteja on lähetetty vasta 1800-luvulta. Moni pitää edelleen yllä postikorttikulttuuria erityisesti Ystävänpäivänä. Päivään on kietoutunut paljon myös muita tapoja.

Itse olen usein virittäytynyt Ystävänpäivään pohtimalla korttien kuva-aiheita ystävilleni. Joskus olemme yhdessä lapseni kanssa askarrelleet kortteja sukulaisille. Jostain syystä, vuosi vuodelta lähettämieni korttien määrä on vähentynyt minunkin kohdallani. Tänä vuonna sain matkaan kiireessä vain kaksi, joista toinen oli Postisen välissä tullut. Ehkä ne menivät sitten niille tärkeimmille ystäville.

Millaisen tervehdyksen sinä lähetit tänä vuonna?

 

Jatka lukemista
  3903 osumaa
0 kommenttia
3903 osumaa
  0 kommenttia
tammi
28

"Kvaak ja kääk" - lapsuuteni ehdoton lukusuosikki oli Aku Ankka

Posti osallistuu Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n Operaatio Ankka -kampanjaan. Kaikille vuoden 2019 aikana 10 vuotta täyttäville lapsille lahjoitetaan kuukauden Aku Ankka -lehdet tammikuussa 2019. Myöhemmin myös kaikki Suomen ruotsinkieliset 10 vuotta täyttävät lapset saavat kuukauden Kalle Anka -lehdet. Kampanjan suojelijana toimii Rouva Jenni Haukio.

Aku Ankka kuuluu tärkeänä osana myös omiin lapsuusajan lukukokemuksiini. Aloitin koulun syksyllä 1972 upouudessa peruskoulussa. Vanhempani olivat lukeneet minulle aina paljon. Omia kirjoja meille ei juurikaan hankittu, mutta kyläkirjasto oli ahkerassa käytössä.

Mummulassa olin jo monta vuotta ”lukenut” seitsemän vuotta vanhemmalle enolleni tulleita Aku Ankkoja yhdessä saman ikäisen serkkuni kanssa. Tarinat avautuivat meille hyvin pelkkien kuvienkin avulla. Olin odottanut, että koulussa olisin oppinut lukemaan, noin niin kuin simsalabim. Kesti kuitenkin lähes koko ensimmäisen koulusyksyn ennen kuin kirjaimista alkoi vähitellen muodostua sanoja. Jouluun mennessä lukeminen onneksi jo luonnistui.

Harras toive toteutui

Muistan toivoneeni omaa Aku Ankan tilausta pitkään, mutta ilmeisemminkin tilaushinta oli asuntosäästäjävanhemmilleni sen verran korkea, että vasta vuonna 1975 harras toiveeni toteutui. Mahtoiko vuonna 1975 olla lehdestä hyvä tarjous saatavilla, sillä samana vuonna lyötiin ennätys, ja Aku Ankka -lehden levikki Suomessa oli 317 570. Vuoden 1975 levikkiennätys meni rikki vasta vuonna 2007.

Keskiviikkoisin oli erityinen kiire koulusta kotiin. Keittiössä odotteli Postin tuoma uunituore Aku Ankka. Pari juusto-näkkileipää, lasi maitoa (voi kunpa se olisi ollut sihi-juomaa!) ja Aku Ankka olivat onni ja autuus. Kivoja lukumuistoja liittyy myös sateisiin kesäpäiviin, jolloin lueskeltiin vanhoja Akuja mummulan vintissä sateen ropistessa peltikattoon.

akuankka064

Meitä sisaruksia oli kotona kolme, lisäksi naapurustossa asui lukuisa joukko nuorempia serkkuja. Meidän Aku Ankalla riitti lukijoita! Yritin kaikin tavoin suojella ja säästää lehtiä pienempien voi- ja hillotahraisilta sormilta ja mielestäni huolettomalta käsittelyltä. Piilottelin lehtiä mm. patjan ja koulukirjapinojen alle. 1970-luvun lopulla Aku Ankkoja varten tuli myyntiin lehtiä varten suunniteltuja säilytyskansioita, joita sai tilata lehdessä olevalla kupongilla. Käytin ainakin kahtena kesänä sokerijuurikaspellolla hankkimiani tienestejä kansioiden hankintaan!

1970-luvun kuumimman ankkabuumini aikana keräsin myös Aku Ankan taskukirjoja. Taskukirjojen tarinat olivat pidempiä ja usein jännittävämpiä kuin lehdissä. ”Taskareiden” tylsä puoli tosin oli se, että joka toinen aukeama oli mustavalkoinen.

taskarit 3

Suosikki- ja ärsykkihahmot

Hahmoista itse Aku Ankan lisäksi suosikkejani olivat Mummo Ankka, Touho Ankka, Sepe Susi, Klaara Kotko, Pelle Peloton ja Pikkuapulainen sekä Matami Mimmi. Osa hahmoista suorastaan ärsytti. Hannu Hanhen ylimielinen käytös Akua kohtaan ja jatkuvat onnenpotkut koettelivat oikeudentajuani. Mikki Hiiri oli mielestäni aivan liian kekseliäs, nokkela ja nopeaälyinen ollakseen uskottava ratkoessaan salapoliisijuttuja yhdessä Hessun kanssa. Sen sijaan Roope Ankka kaikissa rikkauksistaan huolimatta sai sympatiani. Raha ja rikkaudet näyttivät tuottavan Roopelle enemmän harmia ja ongelmia kuin onnea, vaikka tavallisesti Karhukopla ja muut pitkäkyntiset saatiinkin lopuksi aina satimeen.

Yksittäisistä tarinoista mieleeni on jäänyt erityisesti Aku Ankassa syyskuussa 1977 ilmestynyt tarina jäyhä jököttäjä -rotuisesta koirasta. Siinä Tupu, Hupu ja Lupu haluavat ottaa kaverinsa sekarotuisen koiran. Se ei kuitenkaan Akulle käy, vaan hän ostaa jäyhä jököttäjä -rotuisen koiran, jonka nimi on Hurtta III Henkevä. Aku yrittää saada koiran tekemään erilaisia temppuja, mutta se ei suostu liikahtamaankaan. Pojat nauravat katketakseen sekä Akulle että koiralle. Lopulta Aku saa koiran noutamaan edes keppejä. Koira tuo kuitenkin vahingossa hänelle kepin sijasta dynamiittipötkön, jonka Aku on vähällä heittää kotinsa seinää päin! Onneksi poikien koira kuitenkin pelastaa talon nappaamalla pötkön ilmasta.

Akun suosio jatkuu

Aku Ankan näytenumero ilmestyi 5. joulukuuta 1951. Vuoteen 1956 asti lehti ilmestyi kerran kuukaudessa ja vuodesta 1956 marraskuuhun 1960 kaksi kertaa kuukaudessa. Sen jälkeen lehti on ilmestynyt kerran viikossa. Aluksi lehti ilmestyi nimellä Aku Ankka ja kumppanit, mutta nimi lyheni vuoden 1955 alusta Aku Ankaksi. Posti on kuljettanut innokkaille lukijoille Aku Ankkaa alusta lähtien.

Aku Ankan suosio on vankkumaton edelleen. Se on Suomen suurin viikkojulkaisu, jota lukee viikoittain yli miljoona ihmistä. Vuonna 2017 lukijamäärä oli 574 000 eli enemmän kuin millään muulla yleisaikakauslehdellä. 

Suomalaisten lukutaidolla on tärkeä merkitys jatko-opinto- ja työelämätaitojen kehittymisessä ja se turvaa suomalaisen työn kilpailukykyä. Sen ylläpitämisen ja edistämisen ei ole vain koulun harteilla vaan meidän kaikkien asia. Oivaltavasta kielenkäytöstään tunnettu Aku Ankka on jo vuosien ajan innostanut lapsia lukemisen äärelle. Operaatio Ankan tavoitteena on kannustaa lapsia lukemaan ja korostaa lukemisen merkitystä osana perheiden arkea. Kampanja muistutti itsellenikin, kuinka tärkeä merkitys Aku Ankalla, Akkarilla, oli oman lukuinnostukseni alkumetreillä.

Jatka lukemista
  2287 osumaa
0 kommenttia
2287 osumaa
  0 kommenttia
marras
20

Joululehtien väriloistoa

Viime vuosisadan alkupuolen maalauskantiset joululehdet elävät vanhemman väen muistoissa, mutta ihastuttavat myös nuorempia. Joskus vanha joululehti saattaa putkahtaa eteen kirpputorilla. Maatalojen vinteillä niihin voi myös vielä törmätä.

Postimuseo esittelee Vapriikin kokouskäytävällä Kari Elkelän joululehtikokoelmasta otoksen ajalla 20.11.2018–20.1.2019.

Joululehtiä ovat jouluaiheiset erillisjulkaisut kuten lastenlehti Joulupukki sekä säännöllisesti julkaistavien lehtien jouluaiheiset erikoisnumerot kuten Kotilieden Joulu. Joululehdet voi luokitella sisällön ja tavoitteiden mukaan kahteen pääryhmään: toisaalta aatteelliset ja poliittiset sekä toisaalta kaupalliset joululehdet.

Aatteelliset ja poliittiset lehdet käyttävät lehtien myynnistä saadut tulot järjestön tai puolueen toiminnan tukemiseen. Kaupalliset lehdet sen sijaan tavoittelevat liikevoittoa. Joskus rajanveto on kuitenkin häilyvä.

Aatteellisten lehtien suurin ryhmä ovat uskonnolliset lehdet. Lisäksi mm. raittius-, avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöt ovat tukeneet toimintaansa joululehtiä julkaisemalla.

Ensimmäinen suomenkielinen joululehti 1879 julkaistu Betlehemin Tähti oli puhtaasti uskonnollinen, kuten monet sitä seuranneetkin joulujulkaisut. Uskonnollinen sisältö on ollut myöhemminkin mukana useimmissa joululehdissä, mistä tärkeimpänä poikkeuksena ovat jotkut työväenliikkeen joululehdet.

Uskonnollisten joululehtien ulkoasu oli aluksi hyvin vaatimaton, sillä niissä ilmeisesti uskottiin enemmän sanan voimaan. Myöhemminkin väriä käytettiin useimmissa aikuisille suunnatuissa joululehdissä vain kansikuvassa, jona oli useimmiten jouluaiheinen maalaus.

Kaupallisista joululehdistä värikkäimpiä ja viehättävimpiä ovat lastenlehdet. Niiden parasta aikaa olivat vuodet Suomen itsenäistymisestä 1940-luvun lopulle, vaikka jotkut lehdet sinnittelivätkin 1960-luvulle asti.
Lasten joululehtien kuninkaana voi pitää Joulupukkia (1900–1966), jota parhaimpina aikoina julkaistiin kolmena erilaisena joulunumerona. Lehden siivittivät suosioon Rudolf Koivun kansikuvat ja sisäsivujen satukuvitus.

Joulupukki 1 1932 kansi Rudolf Koivu p

Joulupukki 2 1944 kansi Rudolf Koivu p

Koivu tuli tunnetuksi taidokkaista ja mielikuvitusta kutkuttavista kuvituksistaan Raul Roineen satuihin, joista vuoden 1932 Joulupukki 1:ssä on Sadepisaroiden seikkailut. Samasta lehdestä löytyy Koivun itse kirjoittama ja kuvittama satu Kultaomena.

Roineen sadun kuvitus on toteutettu kustannuksia säästäen kaksivärisenä, jolloin vain sinistä ja punaista painoväriä käyttäen pyrittiin luomaa lähes nelivärikuvan vaikutelma. Menetelmä oli noihin aikoihin laajasti käytössä varsinkin lapsille suunnatuissa julkaisuissa. Koivun oma satu on painettu kolmivärisenä, joten se näyttää lähes neliväripainatukselta, vaikka mustaa painoväriä ei olekaan käytetty.

Ahkera ja nopea Koivu kuvitti myös lukuisia muita joululehtiä. Varsinaista kuvailottelua ovat monet Pikkuväen joulut (1934–1960), joiden kaikki sivut ovat Koivun kuvittamia.

Ajan toinen suuri kuvittaja Martta Wendelin teki kannet moniin Joululahja-lehtiin (1915–1956). Tämän lastenlehden vuoden 1946 numeron erikoisuutena on uskonnollisena kirjoittajana tunnetun Hilda Huntuvuoren satu Mikki-hiiren uusi auto. Tarinassa Susi Hukkanen varastaa auton, mutta Mikki, Hessu ja
Jänö-Jussi ottavat sen voimakeinoin takaisin. Tämän Maria Orjalan kuvittaman tarinan henkilöistä kaksi on selvästi lainattu ulkoasultaankin Disneyltä.

Joululahja 1946 kansi Martta Wendelin p

Joululahja 1946 Maija Orjalan kuvitusta satuun Mikki hiiren uusi auto p

Pääskysen Joulukontti (1907–1956) oli toinen lastenlehti, johon Wendelin teki monia kansia. Tätä joulunumeroa julkaistiin useita vuosia kantalehti Pääskysen lopettua 1935. Wendelin kuvitti myös lukuisia muita joululehtiä ja teki kansia aikakauslehtien joulunumeroihin kuten Kotilieden Jouluun ja Säästäjän Jouluun.

Pskysen joulukontti 1938 kansi Martta Wendelin p

Toivo Fahleniuksesta tuli 1940-luvun loppupuolella säästöpankkien asiakaslehti Säästäjän (1928–1949) pääkuvittaja ja hän jatkoi myös Säästäjän tilalle perustetun Lipas-lastenlehden (1950–1968) kuvittajana. Kummankin joulunumerot erottuivat Fahleniuksen taiteilemilla komeilla kansillaan lehden muista numeroista.

Lipas joulunumero1954 kansi Toivo Fahlenius p

Muita merkittäviä joululehtitaiteilijoita olivat monia uskonnollisia lehtiä kuvittanut Eeli Jaatinen sekä lastenlehtiä kuvittaneet Maija Karma ja Helga Sjöstedt.

Joululehdet ovat mennyttä aikaa. Tätä ennakoi jo lehdistä irtiottoa tehnyt Joulun Kirja 1947 esipuheessaan: "Luulemme, että tavanmukainen joululehtimuoto on vanhentunut. Aika on kulkenut sen ohitse. … Joulun Kirja ilmestyy tästä lähtien joka vuoden marraskuussa, jos se saa ystäviä." Tästä monipuolisesta ja hyvin toimitetusta kirjasta ei kuitenkaan ollut joululehtien korvaajaksi. Se ilmestyi vain yhden ainoan kerran, sillä ystäviä ei löytynyt riittävästi.

Monet joululehtien kuvittajat tunnetaan myös postikorttitaiteilijoina. Heidän taiteensa näyttäytyy kuitenkin vaikuttavampana isompikokoisissa aikakauslehdissä ja varsinkin niiden kansikuvissa.

Kari Elkelä, FT, tamperelainen keräilijä

 

Jatka lukemista
  1572 osumaa
0 kommenttia
1572 osumaa
  0 kommenttia
marras
13

Joulun taika herää eloon taiteilija Marjaliisa Pitkärannan tuotannossa ja elämässä

Joulu, mikä ihana tekosyy poiketa Vapriikissa ja henkiä jouluista tunnelmaa ja lämpöä Postimuseossa. Joulun taikaa -näyttely esittelee taiteilija Marjaliisa Pitkärannan lämminhenkisiä joulukuvituksia, joissa joulu tulee konkreettisesti lähelle sydäntä ja mieltä.

Marjaliisa Pitkäranta (1941–2003) rakasti luontoa ja satuja. Useimmissa hänen kuvituksissaan metsäneläimet, puut, kukat ja metsän näkymättömät asukkaat kuten tontut ja keijut seikkailevat erilaisissa mielikuvituksellisissa kokoonpanoissa. Hänen kuvituksensa pursuavat elämänmyönteisyyttä, hyväntuulisuutta ja pieniä tarinoita. Marjaliisa rakasti yksityiskohtia töissään. Hän piirsi jokaiselle metsän elämillekin oman persoonallisen ilmeensä.

- Isä toi massapaperia tehtaalta ja äiti tiskipaperia kaupasta. Ja aina ne täyttyivät piirustuksista. Äitini kertoi minulle satuja metsän haltioista ja luulen, että niistä ammennan jatkuvasti aiheita töihini, kirjoitti Suomenselän Sanomat  6.2.1997.

blogi 1

Tunsin itsekin Marjaliisan ja muistan hänet hyvin myönteisenä ja positiivisena ihmisenä. Hän toi jo olemuksellaan hyvän mielen tulleessaan. Marjaliisa oli jouluihminen henkeen ja vereen. Aikoinaan Helsingissä ollessamme hän ehdotti Postimuseolle joulunäyttelyn järjestämistä keskellä kuuminta kesää. Tartuimme ideaan ja rakensimme näyttelyn, jonka nimi oli ”No onkos tullut … ”. Näyttelyssä esittelimme tietysti hänen kauneimpia joulupostikorttejaan. Marjaliisalla oli taideopintojen lisäksi somistajan koulutus, ja hän toteutti näyttelyyn myös tunnelmallisen lavastuksen joulupukinmökkeineen ja aitoineen.

blogi 5

Ensimmäisen julkaistun postikorttinsa vuodelta 1971 hän signeerasi nimellä Marjaliisa Rinne. Iloisessa joulupostikortissa lumisella oksalla istuu pullea punatulkku tonttulakki päässään. Marjaliisa oli tuottelias taiteilija, ja hänen piirtämiä postikortteja on julkaistu yli 2000 kappaletta, joista merkittävä osa on joulukuvituksia.

blogi 3

Useista kuvituksista välittyy joulun kiihkeä odotus, lasten jännittyneet ilmeet ja loistavat silmät, kuusen koristelu ja haku, joulusauna, kirkkoon meno, iloiset joulupukit, kiireiset tontut sekä metsän sympaattisten eläinten ja tonttujen kirmailu. Useissa kuvituksissa metsän eläimet viettävät aikaa lumisessa maisemassa yhdessä tonttujen kanssa. Marjaliisa kuvasi usein eläimet ovat hyvin inhimillisiksi olennoiksi ja vuorovaikutuksessa keskenään toimiviksi.

blogi 4

Pitkäranta heittäytyi 1970 vapaaksi taiteilijaksi. Leipätyökseen hän kuvitti aluksi oppikirjoja ja vähän myöhemmin satukirjoja. Kirjojen ja postikorttien lisäksi hänen kätensä jälki näkyy lukuisissa lehdissä, joulukalentereissa ja -kirjeissä, julisteissa, pinsseissä, palapeleissä, puhelukortteissa, exlibriksissä, pääsylipuissa, t-paidoissa ja niin edelleen. Myös öljyväritöitä löytyy hänen tuotannostaan. Lisäksi hän on piirtänyt seitsemän postimerkkiä, joista neljässä hehkuu joulu. Viimeisimmät piirrokset Marjaliisa teki sairaalan vuoteella. Hän nimitti 20 piirtämäänsä kuvaa voimakuviksi. Niistä neljä on julkaistu postikorteiksi.

postimerkki

Marjaliisan kuvitukset kuuluvat myös omaan joulunodotukseeni - laskeudun niiden avulla talven juhlan tunnelmaan. Tule sinäkin näyttelyymme inspiroitumaan...

Marjaliisa Pitkärannan säätiö on luovuttanut halussaan olleet noin 700 piirrosoriginaalia Postimuseolle, joka myös hallitsee niiden käyttöoikeuksia.

Joulun taikaa – Marjaliisa Pitkärannan joulukuvituksia -näyttely on esillä Postimuseossa Vapriikissa 16.11.2018–13.1.2019.

Jatka lukemista
  2193 osumaa
0 kommenttia
2193 osumaa
  0 kommenttia
0
Shares