Varhaiskirjeet

Varhaiskirjeellä tai esifilatelialla tarkoitetaan filateliassa kirjettä, joka on kulkenut ennen ensimmäisten postimerkkien ilmestymistä vuonna 1856 joko yleisen postin kyydissä, kuriiri-, lukkarin- tai kihlakunnanpostina tai satunnaisen sopivaan suuntaan menneen matkaajan kyydissä. Varhaiskirjeet jaotellaankin yleensä kolmeen ryhmään: kuriiriposti, yleinen posti ja kihlakunnanposti. Näistä tunnetaan myös yhdistelmiä ja erilaisia alalajeja. Jaottelua voi tehdä tunnusmerkkien, kuten erilaisten merkintöjen ja leimojen avulla. Toisinaan kirjeessä ei ole mitään merkintöjä, mistä lajia voisi varmasti päätellä.

Kuriiriposti

Kuriiriposti on vanhin kirjepostilaji; Suomessa kulkenut varhaisin tunnettu kuriirikirje on vuodelta 1558. Kuriiri kuljetti lähetyksen suoraan lähettäjältä vastaanottajalle. Välimatkat olivat pitkiä, ja matkassa saattoi kestää kuukausia. Kuriiripostia on kuljetettu myös yleisen postin perustamisen jälkeen, koska yleisen postin verkosto ei ollut kovin kattava ja kuriiripostin käyttöön oli totuttu. Lisäksi yleisen postin maksut olivat verrattain kalliita.

Kuriiripostin alalajina voidaan pitää lukkarinpostia. Lukkarinpostia, pääosin papiston kirjeitä, kuljetettiin jo ennen yleisen postin perustamista ja kuriirina toimi lukkari. Lukkarinposti-järjestelmä lakkasi vuonna 1869 Kirkkolain uudistuksen yhteydessä. Lukkarinpostin tunnistaa huomautuksesta osoitteen lähellä: framskaffas med klockarepost tms. Toisinaan kuorella lukee klockaren, capellaren tai lukkari [nimi]. Kuriiri- ja lukkarinpostissa ei ole muita merkintöjä, kuten kartteerausnumeroa, leimoja, maksumerkintöjä eikä meanderia.

Jos kirje on kulkenut ennen yleisen postin perustamista vuonna 1638, on se kulkenut varmasti kuriiripostin kyydissä. Kuriiripostiksi voi tavallaan laskea myös sopivaan suuntaan matkalla olleen henkilön mukana kulkeneet kirjeet eli niin sanotun nyrkkipostin, vaikka varsinaisesta kuriirista ei näissä tapauksissa olekaan kyse.

Yleinen posti

Yleinen posti perustettiin Suomessa vuonna 1638. Yleinen posti kulki maata omistavien talonpoikien välityksellä postikonttoreihin postitalolta toiselle ennalta määrättyä reittiä ja aikataulua noudatellen. Postitalonpojat olivat valantehneitä postiljooneja, ja postitalot sijaitsivat n. 2–3 peninkulman päässä toisistaan. Varsinaisen postinkannon suorittivat postitalonpoikien rengit, tarvittaessa myös postitalonpojan pojat tai talonpoika itse.

Kaikki yleisen postin lähetykset merkittiin kirjekarttaan, eli luetteloon tietyn postilaukun mukana kulkevista kirjeistä. Kunkin kirjeen kartteerausnumero vastasi kirjekarttaan merkittyä numeroa, ja kirjekartasta kävi ilmi vastaanottaja ja kirjeen paino. Kartteerausnumerot on kirjoitettu kirjeen osoitepuolelle, usein ylälaitaan. Posti lukittiin ja sinetöitiin laukkuun, jota ei avattu ennen kuin seuraavassa tai määränpään postikonttorissa. Laukun sisältöä verrattiin tarkoin kirjekarttaan.

Yleisen postin varmoja tunnusmerkkejä ovat kartteerausnumerot ja myöhemmin myös postileimat. Varhaiskirjeillä esiintyviä leimoja ovat kyrilliset rivileimat, laatikkoleimat tai pienet ja suuret rengasleimat. Toisinaan näiden lisäksi merkintänä saattaa olla kirjeen painomerkintä, taksamerkintä tai mustemerkintä franco (maksettu) porto (postimaksu jää vastaanottajan maksettavaksi) tai reitin ohjausmerkintä via.

Yleisen postin mukana kulki myös niin sanottuja irtokirjeitä. Irtokirjeellä tarkoitetaan seudun asukkaiden postitaloon toimittamia kirjeitä, joita ei postikonttoriin menevään lukittuun postilaukkuun voinut lisätä. Irtokirjeet viivyttivät postin matkaanlähtöä, joten vuonna 1645 yritettiin asetuksella rajoittaa irtokirjeiden mukaanottoa. Käytäntö oli kuitenkin jo muodostunut tavaksi, ja toi myös lisätuloja postilaitokselle. 1661 määrättiinkin lukitun postilaukun rinnalle kuljetettavaksi irtolaukku, lösväska, johon kerättiin postikonttorien välillä postitaloihin kertyneet kirjeet.

Irtokirjeessä ei ole yleisen postin merkintöjä, vaan merkintänä saattaa olla Lösvaska ja mahdollisesti kenen irtolaukussa kirje on kulkenut.

Kihlakunnan- tai kruununposti

Kihlakunnanposti perustettiin 1600-luvulla yleisen postin kuljetusverkon tihentämiseksi. Kihlakunnanposti, josta käytetään toisinaan myös nimitystä kruununposti, kuljetti virkamiehille tarkoitettuja lähetyksiä. Kruununposti-nimitys tulee kuoriin piirretystä kruunuja kuvaavasta kuviosta, joka ajan mittaan muuttui muodoltaan aaltoviivaksi. Aluksi välitettiin kirjeitä korkeiden virkamiesten välillä, mutta myöhemmin maakunnan sisäistä virkapostia sisältäen myös kirkollista postia. Iso osa kihlakunnanpostista onkin kirkoissa julkisesti luettavaksi tarkoitettuja kuulutuksia. Kihlakunnanpostista ei peritty maksua, ja lähetyksiä kuljettivat pitäjä- ja kuntakokouksissa valitut kihlakunnanpostin kuljettajat. He saivat palkkansa pitäjäläisiltä usein esimerkiksi viljan muodossa.

Kihlakunnanposti lakkautettiin Suomessa 15.1.1883 julkaistulla asetuksella, minkä jälkeen yleinen posti hoiti postinkuljetuksen. Kihlakunnanpostin kuljetusta sai kuitenkin tämänkin jälkeen jatkaa, jos kihlakunnassa oli postitoimipaikkoja vain muutamissa kunnissa. Lapissa kihlakunnanposti lakkautettiinkin vasta 1.10.1888.

Kihlakunnanpostin paras ja selkeä tunnusmerkki on meanderkuvio, eli kruunuja kuvaava kiemurteleva kuvio. Muoto ja tyyli vaihtelee sen piirtäjän mukaan. Meander-sana tarkoittaa tasaisella maalla voimakkaasti meanderoivan eli kiemurtelevan joen tai puron muotoa. Meanderkuvion sijaan tai lisäksi tavataan joskus mustemerkintä Med härädspost tai Kruunuposti.

Kihlakunnan- / kruununpostin alalajina voidaan pitää sulkakirjeitä. Eniten tunnetaan yhdellä sulalla varustettuja kirjeitä, myös kahden ja kolmen sulan kirjeitä tavataan. Enemmänkin sulkia sisältäviä tunnetaan, mutta ne ovat harvinaisempia. Sulat kuvasivat kirjeen kiireellisyyttä; mitä enemmän sulkia, sen kiireellisempi kirje oli kyseessä. Sulkien lisäksi kuorella saattaa olla lisättynä mustemerkintä kiiru, kuljetettava viipymättä tms.

Sulkakirjeitä esiintyy satunnaisesti muissakin varhaispostin lajeissa, mutta kihlakunnanpostissa sulkien käyttö oli yleisintä.

 

Kiinnostavia merkintöjä ja paperilaatuja

Varhaiskirjeet tarjoavat mielenkiintoisen tutkimuskohteen. Erilaisten merkintöjen, kirjeen lähettäjien ja vastaanottajien ja menneen ajan tekstikoukeroiden tulkitsemisen lisäksi voi tarkastella millaisia sinettejä kirjeisiin on painettu, tai millainen paperi on ollut käytössä.
Paperia tehtiin käsin hamppu-, pellava- ja lumppukuidusta paperimuotilla eli viiralla aina 1800-luvun puoliväliin saakka. Käsintehdyssä paperissa näkyy aina paperimuotin tukilankojen ristikko. Vanhemmassa käsipaperissa, ennen 1700-luvun lopun kehitettyä uutta langankiinnitystekniikkaa, näkyy tukilankojen kohdalla tummentumaa. Suomessa modernia käsintehtyä paperia alkoi esiintyä vasta vuoden 1800 jälkeen.

Konepaperi korvasi käsin tehdyn paperin 1800-luvun puolivälin tienoilla. Siinä ei näy tukilankojen muodostamaa kuviota, vaan paperi on sileää ja tasaista. Konepaperin valmistus Suomessa alkoi 1842 Frenckellin painossa ja käsin tehdyn paperin valmistus päättyi Suomessa 1870 mennessä melkein kokonaan. Paperia tuotiin paljon myös ulkomailta, pääosin tuontipaperi oli peräisin Itämeren lähialueilta ja myöhemmin myös Ruotsista ja Hollannista.

Papereissa on usein valoa vasten nähtävissä vesileima. Leima on paperinvalmistajan. Vesileima saatiin aikaan punomalla muotin pohjalle leiman kuvio esimerkiksi kuparilangalla.

 

Postimuseon varhaiskirjeet

Postimuseon varhaiskirjekokoelmaan kuuluu yhteensä 135 kohdetta. Kirjeet on hankittu eri paikoista, osa ostona, osa vaihtona ja osa on saatu lahjoituksena. Kirjeet kuvineen on suurilta osin julkaistu Finnassa; pois on jätetty muutamia kohteita, joista ei ole ollut selvitettävissä riittävästi tietoja tai kuvaaminen ei ole syystä tai toisesta onnistunut. Kirjeet on osittain skannattu ja osittain valokuvattu. Jotkut kirjeet ovat niin heikkokuntoisia ja taitteilleen jämähtäneitä, että niitä ei ole voinut esimerkiksi avata ja suoristaa kuvaamista tai skannaamista varten.

Kirjeiden lähettäjät, vastaanottajat ja laji on pyritty selvittämään mahdollisimman tarkasti. Suurimmassa osassa Postimuseon kokoelman kirjeistä on myös sisältö, mikä on auttanut tarkan päivämäärän ja lähettäjän selvittämisessä. Joissakin sisällöttömissä kirjeissä saattaa olla museon tai aiemman omistajan merkitsemiä vuosilukuja, mutta niitä ei voida pitää varmana määrityksenä ajasta. Vanhojen käsialojen tulkinta on oma taiteenlajinsa, mutta kauniita kirjainkoukeroita oppii vähitellen lukemaan, kun niitä enemmän tarkastelee. Kokeile vaikka itse! Varhaiskirjekokoelmamme Finnassa

 

Lähteet
Pietiäinen, Jukka-Pekka: Suomen postin historia osa I, Posti- ja telelaitos, Helsinki 1988.
Moilanen, Atte: artikkelisarja varhaiskirjeistä, 10 osaa, Filatelisti 8/2020–3/2022.

Huom!

Pääosiltaan Atte Moilasen kirjoittama Suomen varhaispostia käsittelevä kirja Suomen varhaisposti – Kuriiriposti, kruununposti ja varhainen yleinen posti on ilmestynyt!  Postimuseo toimi kirjan kustantajana Suomalaisen Filatelian Edistämissäätiön myöntämällä tuella.

Kirja julkistettiin kansallisessa JOEX24-postimerkkinäyttelyssä Joensuussa lauantaina 13.4.2024. Kirjaa voi ostaa Trafiikin verkkokaupasta, Käpylän merkin verkkokaupasta ja Filateliapalvelun verkkokaupasta hintaan 49,95 euroa. Tämän lisäksi kirjaa on myynnissä Vapriikin museokaupassa.

Kirja on saanut hyvän vastaanoton myös Suomen ulkopuolella:

“Sain kirjan tällä viikolla – kiitos nopeasta toimituksesta.
Kun selaat sitä ensimmäistä kertaa, näet kuinka paljon rakkautta ja innostusta tähän työhön sisältyi.

En tiedä parempaa lähdettä, ainakaan englanniksi, arvioimaan ja kuvailla varhaista postista Suomessa.
Siksi muutan ja täydentelen näyttelykokoelmani kuvausta monin paikoin.

Kiitos vielä kerran tästä mahtavasta kirjasta!

Terveisin aurinkoisesta Winsenistä
Christian Auschra”