Työstä Postin palveluksessa on Suomessa kiinnostuttu eri aikoina eri syistä. Aina 1600-luvulta 1800-luvulle asti postimestarit pitivät postikonttoria omassa kodissaan. Varsinaista koulutusta työhön ei ollut ja postimestarin tointa hoidettiin usein sivutyönä esimerkiksi pormestarin, upseerin tai kauppiaan työn ohella.
Postilaisuus kulki perinteisesti suvussa. Postimestarin virka periytyi isältä pojalle, joskus myös puolisolta leskelle. Syyt olivat käytännöllisiä: kun postikonttori oli kodin yhteydessä, perheenjäsenet näkivät, millaista työ käytännössä oli. Perheenjäsenet toimivat usein myös sijaisina, kun postimestari hoiti muita työtehtäviään. Kun postin toiminta alkoi 1800-luvun kuluessa ammatillistua ja kirjeiden määrä kasvaa, myös alan arvostus ja sitä kohtaan osoitettu kiinnostus lisääntyivät.
Vielä 1900-luvullakin samaan perheeseen ja sukuun kuuluneet valitsivat usein ammattinsa postilaitokselta sukulaisten esimerkin mukaan. Postilaitos koettiin hyväksi työnantajaksi, sillä työpaikka oli suhteellisen varma ja vaikka leipä oli kapea, se oli ainakin pitkä. Erilaiset edut, kuten eläke ja lomat, mahdollisesti viranhaltijaa kohtaan osoitettu kunnioitus ja ehkä virkapukukin lisäsivät halua päästä töihin valtiolle.
”Ylimääräisiksi postiljooneiksi otetaan hyvämaineisia mieshenkilöitä, jotka ovat täyttäneet 18, vaan ei 30 vuotta, sekä ovat kaikin puolin terveet ja ilman ruumiinvikaa. Samoin kuin vakinaisiakin määrätään heidät postilaitoksen palvelukseen yleensä.” -kirjoitettiin postiljoonien käsikirjassa vuodelta 1906. 1900-luvun alussa huomattava osa postiljooneista oli ylimääräisiä postiljooneja. Ylimääräiseksi postiljooniksi pääseminen saattoi lopulta avata tien myös vakituiseen virkaan.
Askel alan ammattilaistumiseen oli vaatimus postikurssin suorittamisesta vakinaisen viran saamisen ehtona vuodesta 1920. Kurssi oli muutaman kuukauden mittainen ja sen jälkeen suoritettiin postitutkinto. Tutkinto avasi tien virkoihin, vaikkei ollut niihin välttämätön edellytys. Kouluttautumisen merkitys korostui, kun konttorinhoitajan tehtävän vaatimukset ja työmäärä kasvoivat postimäärien lisääntyessä.
Postin palvelukseen tultiin nuorina, usein suoraan koulun päättymisen jälkeen. Loma-aikoina oli saatettu työskennellä ensin sijaisena ja koulun päättymisen jälkeen työhön jäätiin pysyvästi. Palvelussuhteet olivat perinteisesti pitkiä, usein koko työura tehtiin Postilla edeten hitaasti vastuullisempiin tehtäviin. Postilaitos huolehti myös työntekijöidensä palkallisesta ammattikoulutuksesta.
Nykyisin Posti kouluttaa työntekijöitään monin eri tavoin. Esimerkiksi työturvallisuuden ja tietoturvan kouluttamiseen kiinnitetään aikaisempaa enemmän huomiota. Koulutus on tärkeää, sillä Postin palveluksessa työskentelee eri taustaisia ja ikäisiä työntekijöitä, jotka edustavat yli 80 eri kansallisuutta. Postia onkin sanottu “sisäänheittäjäksi” suomalaiseen työelämään ja työkulttuuriin.