Siirry suoraan sisältöön Siirry etusivulle

Tabellarius-vuosikirja käsittelee postinkulkua ja viestinvälitystä Suomen sisällissodassa

15.05.2018

Postimuseo ja Postimuseon Ystävät ry julkistavat Vapriikissa Museoiden yönä 19.5. Tabellarius-vuosikirjan. Vuosikirja tarkastelee erityisesti vuoden 1918 sisällissotaa kirjeiden, viestinvälityksen ja Postin toiminnan näkökulmasta. Kirjassa on mukana uutta, ennen julkaisematonta tutkimustietoa.

Sota-aikana ihmisten yhteydenpidon tarve korostuu ja viestien merkitys nousee tärkeäksi. Tabellariuksessa matkataan ensimmäisen maailmansodan vuosista verisen sisällissodan läpi aina sodan lopputapahtumiin. Vuosikirja tutustuttaa muun muassa Venäjän armeijan palveluksessa olleiden suomalaisten, Saksassa koulutusta saaneiden jääkäreiden sekä sisällissodassa toimineiden diakonissojen kirjeenvaihtoon. Postin kulun järjestäminen poikkeusaikoina on saanut aikaisemmin tutkimuksessa suhteellisen vähän huomiota. Vuosikirja tarkastelee sisällissodan aikaisen postinkulun järjestämistä punaisen postihallinnon, Vaasan mallin postimerkin ja Saksan Itämeren divisioonan kenttäpostin kautta. Sisällissodan tapahtumia visualisoi Tampereen taistelusta kertovan postikorttikokoelman esittely.
Lisäksi Tabellariuksessa esitellään tänä vuonna 80 vuotta täyttävän Helsingin Pääpostitalon ajassa elävää, mutta samalla alkuperäistä säilyttävää ilmettä.

Kirjan julkistus on museokeskus Vapriikissa 19.5. klo 18–18.45. Juha Valtonen esitelmöi tilaisuudessa aiheesta Postimerkit ja sota – sisällissodan ja 1. maailmansodan olojen vaikutukset postimerkkeihin ja postimerkkiharrastukseen. Vapriikissa on 19.5. runsaasti ohjelmaa liittyen Museoiden yöhön.

Tutustu esimakuna Kari Salosen kirjoittamaan Tabellarius-artikkeliin Taistelu Tampereesta keväällä 1918 postikorttien kertomana.

Kirja on ostettavissa Trafiikki-museoiden verkkokaupasta sekä Vapriikin museokaupasta hintaan 25 euroa.
Tabellarius 2018. 127 sivua, runsas nelivärikuvitus.
Julkaisijat: Postimuseo ja Postimuseon ystävät ry. Tampere 2018.
ISBN: 978-952-5249-37-8

Lisätietoja kirjasta antaa Postimuseon tietoasiantuntija Mikko Nykänen puh. 040 5182713, mikko.nykanen@postimuseo.fi.

Takaisin ylös