Hyvin sanottu – keskustelua digitaalisen maailman ympäristövaikutuksista

Postimuseo järjesti Sitran kanssa keskustelun ”Mikä on digitaalisuutemme ekologinen jalanjälki? Kenen kuuluu päättää siitä?” Hyvin sanottu -keskustelufestivaaleilla Lahdessa 27.9.2024. Keskustelu keskittyi siis nimenomaan siihen, miten digitaaliset järjestelmät, kuten vaikka pilvipalvelut, käyttävät energiaa, vettä ja muita luonnonvaroja. Lisäksi keskusteluun kuului myös vastuunäkökulma: kenen vastuulla on ottaa näistä selvää, kenen vastuulla on kertoa niistä ja kenen vastuulla on tehdä jotain kestävämmän digitaalisen maailman puolesta.

Kuva: Tiia Tiainen

Keskusteluja elektroniikan tarvitsemista materiaaleista ja elektroniikkaromun huonosta kierrätyksestä käydään kyllä. Sen sijaan keskustelua siitä, paljonko somevideot, tekoäly ja pilvipalvelut vaativat resursseja, käydään vähemmän. Digitaalinen maailma vaikuttaa aineettomalta, mutta sen ylläpito vaatii todellisuudessa hyvinkin aineellisia datakeskuksia. Mitä enemmän tehoja meillä on käytössämme, sitä enemmän dataa täytyy siirtää ja sitä kautta energiaakin kuluu enemmän. Keskustelussa pohdittiin tätä ja sitä, mikä on meidän vastuumme kuluttajina. Siitä keskustelussa vaikutti ainakin olevan yhteisymmärrys, ettei meillä ole kuluttajina riittävästi tietoa siitä, minkälaiset ympäristövaikutukset digitaalisuudellamme on. Vastuu niiden vaikutusten kertomisesta kuuluu jonkun muun kuin kuluttajan vastuulle, koska tietoa digitaalisuuden ympäristövaikutuksista on hyvin vähän tai se tieto on tavallisen kuluttajan näkökulmasta vaikeasti saatavilla.

Datankäytön konkreettiset vaikutukset

Lisäisikö se kuitenkin vain ahdistusta, jos saisimme koko ajan tietää, paljonko netissä tekemämme asiat kuluttavat resursseja? Toisaalta miten voimme vaatia datajättejä ottamaan vastuuta toiminnastaan, jos emme edes tiedä, mitä toiminnan vaikutukset konkreettisesti ovat? Autolla ajaessamme tunnistamme kyllä, että ajo kuluttaa polttoainetta tai sähköä. Datankäytön kanssa kulutuksen tunnistaminen on paljon vähemmän konkreettista. On vaikeampaa hahmottaa, paljonko vaikka YouTubeen ladattu video kuluttaa energiaa ja muita resursseja kuin paljonko autolla sadan kilometrin matkan ajaminen kuluttaa polttoainetta. Samalla keskustelussa nostettiin esille termi ”carbon tunnel vision”. Termi viittaa siihen, että saatamme keskittyä hiilineutraaliuteen ja päästöjen vähentämiseen niin vahvasti, että unohdamme kaikki muut osa-alueet, kuten esimerkiksi puhtaan veden rajallisuuden ja saastuneen elinympäristön. Emme voi digitaalisenkaan maailman osalta tuijottaa vain yksinomaan päästöjen määrää, vaan ekologinen jalanjälki on monimuotoisempi.

Hiilijalanjäljestä hiilikädenjälkeen

Hiilijalanjäljen lisäksi keskustelussa puhuttiin myös hiilikädenjäljestä eli siitä, miten jotain tekemällä voi pienentää omaa hiilijalanjälkeään. Digitaalisissa asioissa hiilikädenjälki on kuitenkin vaikeasti mitattavissa niin kauan, kun hiilijalanjälkikään ei ole selvillä. Lisäksi keskustelussa puhuttiin myös esimerkiksi tehokkuuden mittaamisesta. Siinäkin tarvitsisimme jonkin vertailukohdan, jonka avulla voisimme mitata sitä, tekeekö esimerkiksi jokin palvelu tai vaikka tekoäly asioiden hoitamisesta tehokkaampaa vai ei.

Keskustelun yksi konkreettinen lähtökohta oli toimiston seinälle laitettu lappu, jossa kehotettiin vähentämään tulostamista, koska se kuluttaa paperia eli konkreettista luonnonvaraa. Keskustelun pohjalta on todettava, että kyllä se digitaalisessakin muodossa tallennettu tiedosto kuluttaa. Se on vain vähemmän konkreettista, emmekä tiedä siitä riittävästi. Vaikka meillä kuluttajina on toistaiseksi liian vähän tietoa saataville, niin keskustelussa esille nostetun oivalluksen tavoin voimme ehkä aloittaa siitä, että perumme turhien uutiskirjeiden tilauksen. Se ei ole paljoa, mutta se on alku. Samalla se myös vähentää tietotulvaa, jota saamme digitaalisessa ympäristössä lähes lakkaamatta.

Kuva: Heikki Lauha

Lisää hiilikädenjäljestä Sitran sivuilta.