Siirry suoraan sisältöön Siirry etusivulle

Haastattelussa Juho Juntunen, Underground-sarjakuvat

klo 16.00 - 17.00
kohtaamispaikka Kupla, 2. kerros
Ilmainen sisäänpääsy
Vasemmalla sarjakuvaa lukeva, hämmästynyt hahmo, oikealla hattupäinen mies, jolla silmälasit ja parta.

Hillittömät underground-sarjakuvat -näyttelyn omista kokoelmistaan koonnut keräilijä Kari Elkelä haastattelee Juho Juntusta ja samalla esittelee näyttelyä. Juho Juntusen sarjakuvissa ja piirroksissa underground on ollut mukana 70-luvulta nykypäiviin.

Mies istuu pöydän ääressä katsellen taidekuvia.

Juho Juntunen

Näyttelyssä on esillä sarjakuvamaailman 1960-luvulla mullistaneita underground-sarjakuvia USA:sta ja Suomesta 2000-luvulle saakka. Underground-sarjakuvista tuli suosittuja USA:ssa osana nuorison vastakulttuuria. Lehdissä mässäiltiin sarjakuvayhtiöiden itsesensuurin kieltämillä aiheilla kuten seksillä, huumeilla ja väkivallalla. Lisäksi pilkattiin vallanpitäjiä ja vakiintuneita organisaatioita. Kultakautena 1967–1974 USA:ssa julkaistiin yli 800 underground-sarjakuvalehteä. Sarjakuvamaailman mullistus rantautui myös Suomeen. Underground on elänyt nykypäivään asti omana genrenään.

Takaisin ylös