Siirry suoraan sisältöön Siirry etusivulle

Monin tavoin viestien: miten huomioimme vastaanottajan?

Reetta Uusikulku

Miten viestimme silloin, kun puhe, kuulo, näkö tai kirjoitettu kieli eivät ole itsestään selviä tapoja kommunikoida? Monin tavoin viestien -tapahtumassa tarkastelimme monenlaisia tapoja kommunikoida, saavutettavan viestinnän merkitystä sekä sitä, miten museot voivat edistää yhdenvertaista osallistumista. Paneelikeskustelu muistutti, että mahdollisuus tulla kohdatuksi, kuulluksi ja ymmärretyksi on yhdenvertaisuuden perusta. Kerron tässä blogissa juontamani paneelikeskustelun Minun tapani viestiä, sinun tapasi vastaanottaa keskeisiä näkökulmia.

Monin tavoin viestien -tapahtumamme oli osa vammaishistoriakuukautta ja pohjautui Postia ja bittejä -näyttelyn moninaisen viestinnän teemaan. Tapahtuma oli kaksiosainen. Ensin kohtaamispaikka Kuplassa oli paneelikeskustelu Minun tapani viestiä, sinun tapasi vastaanottaa. Tämän jälkeen yleisö sai tutustua moninaiseen viestintään ja mukana olleiden yhdistysten toimintaan Postia ja bittejä -näyttelyn esittelypisteillä.

Yhteistyössä järjestöjen kanssa

Keskustelijoita naruverkon edessä pyöreässä tilassa, yksi viittoo. Etualalla on yleisöä.

Minun tapani viestiä, sinun tapasi vastaanottaa -paneelissa keskustelivat Susanna Hannu, Tampereen seudun Näkövammaiset ry:stä, Jutta Selänpää, Kynnys ry:stä ja Invalidiliitto ry:stä sekä Netta Keski-Levijoki, Kuurojen ja viittomakielisten totuus- ja sovintoprosessin sihteeristöstä. Paneelin juonsi Postimuseon amanuenssi Reetta Uusikulku. Kuva: Postimuseo.

Monin tavoin viestien -tapahtuman vahvuutena oli, että suunnittelimme ja toteutimme sen yhdessä useiden tahojen kanssa osallisuuden ajatuksella. Tapahtuman yhteistyökumppaneina toimivat Invalidiliitto ry, Tampereen Seudun Invalidit ry, Kynnys ry, Suomen Kuurosokeat ry, Tampereen seudun Näkövammaiset ry, Tampereen kaupungin vammaisneuvosto ja esteettömyystyöryhmä sekä Tampereen historiallisten museoiden yhdenvertaisuustyöryhmä TARMO.

Tapahtumaa oli kanssani tekemässä Postimuseon yhteisöpedagogiharjoittelija Jonna Raittinen, joka kirjoitti harjoittelustaan blogiin jo kesäkuussa.

Tapahtumassa ihmiset pääsivät tutustumaan moninaisiin viestintä- ja kommunikointitapoihin sekä keskustelemaan viestinnän saavutettavuudesta yhdistysten edustajien kanssa esittelypisteillä. Minun tapani viestiä, sinun tapasi vastaanottaa -paneelikeskustelussa olivat mukana Susanna Hannu Tampereen Seudun Näkövammaiset ry:stä, Netta Keski-Levijoki Kuurojen ja viittomakielisten totuus- ja sovintoprosessin sihteeristöstä sekä Jutta Selänpää Kynnys ry:stä ja Invalidiliitolta. Minulla oli kunnia toimia keskustelun juontajana.

Käsittelimme paneelin keskustelussa saavutettavaa viestintää, viittomakieltä, kuvailua, yhdenvertaisia palveluita sekä museoiden saavutettavuuden kehittämistä.

Julkaisemme paneelikeskustelun tekstitetyn videotallenteen Postimuseon YouTube-kanavalla tänään YK:n kansainvälisenä suvaitsevaisuuden päivänä 16. marraskuuta. Päivä muistuttaa moninaisuuden kunnioittamisen ja yhdenvertaisuuden merkityksestä.

Viestintää on myös oikeus tulla ymmärretyksi ja mahdollistaa osallistumisen

Viestintä mielletään usein puheeksi, kirjoittamiseksi tai digitaalisten palvelujen käyttämiseksi. Todellisuudessa ihmiset kommunikoivat hyvin monin tavoin. Yhteistä kaikille tavoille on tarve tulla ymmärretyksi, saada tietoa ja osallistua yhteiskuntaan.

Vaikka viestinnän välineet ovat kehittyneet nopeasti, aina palvelut eivät vieläkään tavoita kaikkia käyttäjiä. Paneelissa nousi esiin arkisia tilanteita, joissa tieto jää saamatta: junien kuulutukset eivät tavoita kuuroa matkustajaa, kuvat ilman kuvailuja jäävät näkymättömiksi näkövammaiselle henkilölle ja monissa palveluissa asiointi perustuu vain yhteen yhteydenottokanavaan. Esimerkiksi takaisinsoittopalvelu ei ole toimiva asiointikanava kuuroille tai puhevammaisille henkilöille – tulkkia ei voi ottaa kaapista esille tarpeen niin vaatiessa. Näkövammaiselle henkilölle chat-yhteydenotto on vaikea.

Keskustelijoiden mukaan ongelmana ei useinkaan ole paha tahto. Usein taustalla on oletus siitä, että kaikki ihmiset näkevät, kuulevat ja käyttävät palveluja samalla tavalla.

Kohtaamisessa asenne ratkaisee

Ihminen musta kassi olallaan jossa lukee vammainen ei ole ruma sana.

Panelistit korostivat erityisesti ihmisten kohtaamisen merkitystä. Asenne vaikuttaa viestinnän onnistumiseen.

Monelle heistä olivat tuttuja tilanteet, joissa asiointi on ohjattu avustajalle tai tulkille sen sijaan, että heille olisi puhuttu suoraan. Tällaiset tilanteet voivat jättää tunteen siitä, ettei tule nähdyksi tai kuulluksi omana itsenään. Jutta Selänpää kertoi, että ”Puhevammani takia on oletettu, että päässäni on vikaa.”

Netta Keski-Levijoki nosti esiin myös sen, että asiakaspalvelutilanteissa näkyy joskus epävarmuutta ja pelkoa, minkä vuoksi monet yrittävät vain nopeasti päästä tilanteesta ohi. Hän kuitenkin rohkaisi muistamaan, että saadaksemme aikaan yhdenvertaiset kulttuuripalvelut, tärkeintä ei ole täydellinen osaaminen, vaan halu aidosti kohdata toinen ihminen. Hän kertoi tarinan, jossa junan konduktööri oli yrittänyt viestiä raidetta sormiaakkosin. Siitä oli tullut hyvä mieli.

Kun ihmiselle annetaan aikaa ja häneltä kysytään, mikä tapa kommunikoida toimii hänelle parhaiten, ratkaisut löytyvät usein yllättävän helposti. Netan sanoin: ”Pysähdytään hetkeksi, katsotaan silmiin ja mietitään yhdessä, miten tässä tilanteessa kommunikoidaan.”

Miten museot voivat edistää viestinnän saavutettavuutta?

Museoilla on erityinen mahdollisuus edistää yhdenvertaista viestintää. Saavutettava viestintä on keskeinen osa museoiden saavutettavuutta. Kun viestintä huomioi erilaiset käyttäjät, paranee samalla koko museokokemus.

Panelistit nostivat esille museoiden saavutettavuudesta muun muassa kuvailutulkkauksen, pistekirjoituksen, tekstitykset, induktiosilmukat, kohokartat sekä erilaiset tavat vastaanottaa näyttelysisältöjä.

Keskeinen viesti oli kuitenkin laajempi: Saavutettavuus ei ole yksittäinen palvelu tai erillinen lisäominaisuus, vaan tapa suunnitella toimintaa kokonaisvaltaisesti. Kuten Netta sanoi: ”Ei kehitetä palveluita meitä varten ilman meitä, vaan pyydetään meidät mukaan suunnitteluun.”  Näin syntyy ratkaisuja, jotka palvelevat mahdollisimman monenlaisia kävijöitä.

Ihmisiä seisomassa ja istumassa sekä pyörätuoleissa tapahtumatilassa, jossa pyöreä palkki. Taaempana ihmisiä keskustelemassa penkeillä.

Mukana järjestämisessä olleet yhdistystoimijat antoivat kiitosta, että Monin tavoin viestien -tapahtuma järjestettiin julkisessa tilassa, johon kaikilla oli pääsy. Kuva: Postimuseo.

Miksi saavutettava viestintä on yhdenvertaisuuden perusta?

Paneelissa tuli selkeästi esille, ettei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa viestiä. Me ihmiset käytämme kommunikoidessamme erilaisia kieliä, aisteja, välineitä ja teknologioita. Mitä paremmin nämä moninaiset tavat tunnistetaan ja huomioidaan, sitä yhdenvertaisemmaksi vastaanottaminen ja viestiminen yhteiskunnassa muodostuu.

Susanna Hannu: ”Minulla ei ole estettä lukea. Minulle vain ei ole tarjolla sitä, mitä minä luen.”

Saavutettava viestintä ei ole vain esteiden poistamista. Se on ennen kaikkea mahdollisuuksien rakentamista, jotta jokainen voi tulla kuulluksi, ymmärretyksi ja kohdatuksi omana itsenään. Kun saavutettava viestintä ja erilaiset kommunikointitavat huomioidaan museossa, yhä useampi voi kokea kulttuuriperinnön omakseen ja osallistua siitä käytävään keskusteluun. 

Saako tapahtuma jatkoa?

Näyttelytilassa esittelypisteellä ihmisiä. Pöydän takana kaksi henkilöä juttelemassa ihmisten kanssa. Taustalla Suomen Kuurosokeat ry:n rullajuliste.

Monin tavoin viestien -tapahtuman toinen osuus kattoi tutustumisen moninaiseen viestintään sekä eri yhdistysten toimintaan. Kuva: Postimuseo.

Monin tavoin viestien -tapahtuma osoitti, että aihe koskettaa laajasti. Postimuseon kohtaamispaikka Kupla täyttyi paneelin kuulijoista, ja alakerran esittelypisteillä vieraili iltapäivän aikana 49 kävijää.

Mukana olleet yhdistykset ilmaisivat halunsa olla mukana järjestämässä tapahtumaa myös tulevina vuosina. Samalla järjestökenttään kohdistuvat leikkaukset herättävät huolen siitä, millaiset mahdollisuudet järjestöillä on tulevaisuudessa tarjota asiantuntemustaan ja osallistua vastaavaan yhteistyöhön.

Tapahtuman järjestämisessä huomasin konkreettisesti, mitä tarkoittaa ”Ei mitään meistä ilman meitä”. Tästä tapahtumasta ei olisi rakentunut samanlaista ilman yhdistysten asiantuntijoiden ja kokemustoimijoiden näkemyksiä ja kokemustietoa.

Tapahtuma oli avaus keskustelulle siitä, miten voimme viestiä toisillemme yhdenvertaisemmin ja huomioida erilaiset viestintätavat museoissa, kulttuuripalveluissa ja yhteiskunnassa.

Toivon tapahtumalle jatkoa, sillä juuri nyt järjestöjen leikkauksien aiheuttamien palveluiden vähennysten myötä tarvitaan paikkoja, joissa kokemukset, tieto ja näkökulmat pääsevät näkyviin ja kuuluviin.

Ensi vuonnakin Postimuseo tulee osallistumaan vammaishistoriakuukauteen jollain tavalla. Muoto tulee muuttumaan tapahtumasta. Ainakin vammaishistoriakuukausi tulee joka tapauksessa näkymään Postimuseon sisällöissä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Kiinnostaisiko sinua osallistua tapahtumaan, jos me järjestäisimme sen uudelleen?

Hymyilevä kiharahiuksinen nainen, jolla on punertava reikäneuletakki päällään.
Reetta Uusikulku amanuenssi
Aloittanut Postimuseossa vuonna 2022 ja amanuenssina vuonna 2024. Työskentelee yhdenvertaisuushenkilönä sekä kokoelmien, lainauspalveluiden ja tuotetilausten parissa. Toimii Vapriikin TARMO-yhdenvertaisuus-työryhmässä sekä TAKO-Moninaisuustyöryhmän puheenjohtajana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Takaisin ylös