Postin hurjin menopeli: lumikiitäjä vei postin perille Lapissa

Postin historia on täynnä erilaisia kulkupelejä, mutta harva niistä herättää yhtä paljon uteliaisuutta kuin Lapin lumilla liikkunut Bombardier-lumikiitäjä. Kävin toukokuisella reissullani tutustumassa yhä ajokuntoiseen yksilöön Moottorikelkka- ja sahamuseossa Kemijärvellä.

Suomessa tuskin on ollut montaa kulkuvälinettä, jota Posti ei olisi käyttänyt tai ainakin kokeillut postinkuljetuksessa. Uusia kuljetusvälineitä on aina testattu, otettu käyttöön ja usein myös osallistuttu niiden kehitystyöhön. Yksi erikoisimmista on 1950–1960-luvuilla Lapissa käytössä ollut tela-alustainen lumikiitäjä.

Kun tie loppui, postin matka jatkui lumihangessa

Sotien jälkeisessä Lapissa postinkuljetus oli kaikkea muuta kuin suoraviivaista. 1950-luvulla pohjoisessa oli yhä kyliä, joihin ei johtanut tietä. Esimerkiksi Petsamosta muuttaneita kolttasaamelaisia oli asutettu Sevettijärvelle, tiettömien taipaleiden taakse. Pitkät välimatkat, syvä lumi, harva tieverkosto ja ankarat pakkaset pakottivat etsimään uusia ratkaisuja postin perille viemiseksi. Talvella postin piti kulkea lumen ja jään yli, paikkoihin, joihin tavallisella autolla ei ollut mitään asiaa.

Ratkaisuksi löytyi kanadalainen Bombardier Snowmobile R25.

Kemijärven museossa oleva Postin lumikiitäjä nro 203 tositoimissa 1950-luvulla. Eteen on kiinnitetty sukset. Kuva: Postimuseo.

Bombardier Snowmobile R25 — postiauton ja moottorikelkan välimuoto

Posti hankki vuosina 1953–1955 neljä Bombardier Snowmobile R25 -telaketjuajoneuvoa talvista postinkuljetusta varten. Se oli kookas, umpikorinen lumiajoneuvo, jossa yhdistyivät auton, telakuormaajan ja rekikelkan ominaisuudet.

Aivan uusi kulkuväline lumikiitäjä ei 1950-luvun Lapissa ollut, sillä Petsamon Liikenne Oy oli kuljettanut matkustajia lumikiitäjällä jo 1930-luvulla.

Talvella lumikiitäjän edessä oli sukset, kesällä renkaat. Takapäässä vetävä telasto antoi hyvän etenemiskyvyn lumessa, ja ohjaus tapahtui etusuksilla tai kesällä pyörillä. Kattotelineelle nostettiin postisäkkejä ja paketteja, ja usein perään kytkettiin vielä reki lisäkuormaa varten.

Lumikiitäjä oli todellinen työjuhta aikana, jolloin Lapin syrjäseuduille ei päässyt muuten kuin lumen, jään ja paikallistuntemuksen avulla.

Lumikiitäjä jossakin päin Lappia 1950-luvulla. Tunnistatko taustalla olevan rakennuksen? Kuva: Postimuseo.

Ei mukavuusvarusteita, mutta perille mentiin

Ajoneuvotekniikasta kiinnostuneelle lumikiitäjä on kiehtova laite, mutta ajo- tai matkustusmukavuudesta ei juuri voinut puhua. Lämmityslaitetta ei ollut. Takana sijainnut moottori lämmitti talvisin sisätilaa jonkin verran, mutta samalla matkustamo saattoi täyttyä pakokaasuista. Meteli oli kova, ja matkustajat saattoivat voida pahoin pakokaasujen takia.

Kesäisin takana oleva luukku avattiin ilmanvaihdon parantamiseksi, kuten kuvassa. Kuva: Suvi Jalli, Postimuseo.

Silti lumikiitäjä teki sen, mihin se oli hankittu: se vei postia ja ihmisiä paikkoihin, joihin tavallinen ajoneuvo ei päässyt.

Postia, paketteja ja matkalaisia

Lumikiitäjillä kuljetettiin postin lisäksi myös tarvikkeita ja matkustajia. Ajoneuvo oli rekisteröity 13 henkilölle, mutta muistitiedon mukaan esimerkiksi koulukyytien yhteydessä sisään saattoi ahtautua jopa yli 40 lasta. Se kertoo paljon ajasta ja olosuhteista: sama ajoneuvo palveli kaikkea mahdollista liikennettä: postinkuljetusta, tavaraliikennettä ja ihmisten arkea. Kaikkialle ei lumikiitäjälläkään päästy. Välillä matkaa oli jatkettava poroilla.

Ohjaamo ja matkustamotila ovat yhdessä. Sivuilla ja takana penkit matkustajia varten. Kuva: Suvi Jalli, Postimuseo.

Lapin olosuhteet koettelivat tekniikkaa

Vaikka lumikiitäjät olivat aikansa modernia tekniikkaa, Lapin olosuhteet olivat niillekin kova testi. Ajoneuvot olivat usein epäkunnossa, ja huolto syrjäseuduilla oli haastavaa. Kylmä, lumi, pitkät etäisyydet ja raskas käyttö koettelivat sekä kuljettajia että kalustoa. Silti lumikiitäjät olivat tärkeä välivaihe Lapin liikenteen ja postinkuljetuksen historiassa. Ne kuuluivat aikaan, jolloin moottoroitu liikenne alkoi vähitellen vallata alaa porojen, suksien ja rekien rinnalla.

Asentaja Veli Väänänen ja esimies Olli Huoviala vaihtavat lumikiitäjän moottoria 1950-luvulla. Kuva: Postimuseo.

Tieverkko lopetti lumikiitäjien aikakauden

Lumikiitäjien käyttö postinkuljetuksessa päättyi 1960-luvun lopulla, kun tieverkko laajeni vähitellen myös Lapin syrjäseuduille. Posti, matkustajat ja tavarat siirtyivät yhä useammin kumipyörille.

Lumikiitäjä nro 203 elää yhä

Kemijärven Moottorikelkka- ja sahamuseossa oleva vuoden 1955 Postin Lumikiitäjä nro 203 oli käytössä Kaamanen–Sevettijärvi-reitillä aina 1960-luvun lopulle asti.

Ajoneuvon lahjoitti Kemijärven Moottorikerholle Pekka Orava vuonna 1996. Kerho entisöi lumikiitäjän talkootyönä vuosina 1996–1998, ja se vihittiin uudelleen käyttöön Giant 98 Snowmobile Enduro -tapahtuman yhteydessä 14.3.1998.

Erityisen hienoa on, että lumikiitäjä ei ole pelkkä museoesine. Se on yhä ajokuntoinen ja käytössä Moottorikelkka- ja sahamuseon tapahtumissa.

Bombardier Snowmobile lyhyesti

Moottori: Chrysler, 6-sylinterinen, 4,2 litraa
Vaihteisto: 3-vaihteinen
Kulutus: 60–100 litraa / 100 km
Vetotapa: takapäässä vetävä telasto
Ohjaus: talvella etusuksilla, kesällä pyörillä
Käyttö: postin, tarvikkeiden ja matkustajien kuljetus Lapin syrjäseuduilla

Kemijärven Moottorikerho vaalii moottorikelkkailun historiaa

Kemijärven Moottorikerho ry perustettiin vuonna 1975. Kerhon toiminta on keskittynyt alusta lähtien moottorikelkkakilpailujen järjestämiseen ja kilpailemiseen. Kerhon aktiivit ylläpitävät myös Moottorikelkka- ja sahamuseota Kemijärven keskustassa. Museossa pääsee tutustumaan moottorikelkkailun historiaan — ja halutessaan näkemään yhden Postin erikoisimmista kulkuvälineistä, ajokuntoisen lumikiitäjän.

Tutustu Moottorikelkkamuseoon ja moottorikelkkojen historiaan
Tutustu Kemijärven Moottorikerhon kilpailutoimintaan

Artikkelikuva: Lumikiitäjä nro 203 Kemijärven moottorikelkka- ja -sahamuseossa. Kuva: Suvi Jalli, Postimuseo.