Posti ja eläimet
1600- ja 1700-luvuilla olematon tiestö ja vaikeakulkuinen maasto hankaloittivat hevosten liikkumista Ruotsin kuningaskunnan alueella. Hevosilla kuljetettiin lähinnä pikapostia, joka oli huomattavasti kalliimpaa kuin tavallinen posti. Suurimmillaan hevosten käyttö postin kuljetuksessa oli 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa. Vuodesta 1911 alkaen Posti alkoi hiljalleen korvata hevosten vetämiä kärryjä autoilla. Autot olivat halvempia ja helpompia ylläpidettäviä kuin hevoset. Kuvassa Multian postinkuljettaja Kalle Mäkelä hevosensa kanssa 1920-luvulla.
Hevonen oli postinkantajan luotettu kumppani
Hevoset ovat palvelleet Postia sen perustamisvuodesta 1638 lähtien. Vankkarakenteinen ja luotettava kantojuhta nopeutti postin kulkua ja mahdollisti suuren postimäärän kuljettamisen. Hallinto kannusti käyttämään hevosia postikannossa, mutta käytännössä ratsain liikkuva postinkantaja oli syrjäisessä Suomessa harvinainen näky.
Nyisin Sastamalaan kuuluvalta Nohkualta on säilynyt tarina koirasta, jolla oli tapana herättää postikonttoria hoitanut isäntänsä aamuvarhain, jotta tämä ehtisi hakea saapuvan postin aamujunasta. Koira oli niin luotettava, että se pakotti isännän nousemaan juhlapyhinäkin, jolloin junat eivät liikkuneet. Kuvan Saku-koiralla taas oli tapana odottaa pysäkillä postibussia, sillä kuljettaja palkitsi sen ohi ajaessaan sokerilla. Kuva 1970-luvun lopulta.
Postinkantajan paras ystävä?
Sarjakuvissa koirat esitetään usein posteljooneja vaanivina raivopäinä. Mielikuvalla saattaa olla totuuspohjaa, mutta koirat ovat myös olleet postinkantajan apuna ja ystävinä. Varhaisille postinkantajille koira saattoi olla matkakumppani ja tuoda turvaa metsän vaaroja vastaan. Postitalonpoikien käyttämä mittayksikkö peninkulma viittaa sekin koiraan. Peninkulmalla tarkoitetaan etäisyyttä, jonka sisällä voi kuulla haukkuvan koiran.
Maaseudulla kissat olivat yleisiä hyötyeläimiä, sillä ne pitivät pienet jyrsijät ja muut tuhoeläimet loitolla. Postinkantaja saattoikin törmätä kissaan usein jakelumatkallaan. Kuvassa lapset esittelevät kissaa pihapiirissä vierailevalle postinkantajalle Ylivieskassa 1970-luvun lopulla.
Kissa vieköön!
Myös kissoilla on ollut oma roolinsa postityöntekijöiden kumppaneina. Varsinaisia postikissoja ei Suomesta tunneta, mutta tiedetään, että kissat ovat viihtyneet postikonttoreiden pitäjien seuralaisina. Samalla niistä on ollut iloa toki konttorin asiakkaillekin.
Nykyisin lehmään törmääminen kirjelaatikolla olisi harvinainen ja varmasti ikimuistoinen kokemus. Ikimuistoinen lienee ollut myös eräs 1940-luvulla ajettu postibussivuoro Muoniosta Kilpisjärvelle. Kyytiläisenä mukana oli nimittäin paikkakunnalta toiselle siirretty lehmä.
Sarvipää postibussin kyydissä?
Toisinaan postilaisten kohtaamiset eläinten kanssa olivat kummallisia. Suomi oli 1970-luvulle asti maatalousyhteiskunta, jossa lehmät ja muut kotieläimet elelivät osana ihmisten elinpiiriä. Maaseudulla lehmät olivat yleinen näky ja niitä laidunsi usein myös postikonttorien lähistöllä.
Keskiajalla kirjekyyhkyt kuljettivat viestejä Manner-Euroopassa merkittävimpien valtakeskusten ja kauppapaikkojen välillä. Pohjolassa nopeimpia viestintävälineitä olivat erilaiset tuli-, savu- ja äänimerkit. Vaikka kirjekyyhkyt eivät Suomessa ole postia kantaneetkaan, on linnusta täälläkin tullut tunnettu viestinvälityksen symboli. Kuvassa Postin postimerkkejä esittelevä juliste vuodelta 1980.
Oletko koskaan nähnyt kirjekyyhkyä?
Kirjekyyhkyt ovat toimineet viestinviejinä jo kauan ennen Postin perustamista. Tiedetään, että lintuja on käytetty viestien kantoon muinaisessa Egyptissä, arviolta jopa yli 5000 vuotta sitten. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa kirjekyyhkyjen käyttö on ollut vähäistä tai olematonta.
Tarkkaa tietoa siitä, milloin porot valjastettiin postinjakelun käyttöön ei ole. Poroja saattoi nähdä vetämässä postirekiä 1960-luvulle saakka, ainakin Postin mainoskuvastossa. Lopulta porotkin joutuivat väistymään autojen tieltä, aivan kuten hevoset muutama vuosikymmen aikaisemmin.Kuvassa maalaiskirjeenkantaja Eemeli Ylitalo eli "Posti-Eemeli" poronsa kanssa Saarenpäässä 1940-luvulla.
Porot postin paveluksessa
Pohjoisen Suomen ja erityisesti Lapin olosuhteissa postinjakelu tapahtui pitkään poron vetämällä kelkalla tai ahkiolla. Porojen ylläpito oli helpompaa kuin hevosten ja porot myös liikkuivat hangella hevosia ketterämmin. Suuresta merkityksestään huolimatta porojen rooli postinkuljettajina on sittemmin lähes tyystin unohdettu.