Yli 200 vuoden ajan posti Suomessa kulki yksinomaan ihmisten ja hevosten lihasvoimalla. Teollistuminen 1800-luvun puolivälissä toi mukanaan sekä vaatimuksia postin kulun nopeuttamisesta että välineitä niiden toteuttamiseen.
Vuoden 1901 mallinen postivaunu, jossa matkustajilta suljetun postiosaston saattoi kiertää ulkopuolelta.
Postinkuljetus Suomen rautateillä alkoi samaan aikaan kuin rautatieliikennekin, vuonna 1862. Ensimmäiset erityisesti valmistetut postivaunut tulivat kiskoille vuonna 1870. Postinkuljetus rautateillä kasvoi rataverkon laajentamisen myötä 1800- ja 1900-lvuilla, ja postivaunuliikenteen huippuvuosi oli 1958.
Rautatiekuljetuksissa oli myös ongelmansa: junien aikataulut eivät aina sopineet postinkuljetusaikataulujen kanssa yhteen. Maantiekuljetukset olivat joustavampia, ja 1900-luvun lopulla kuljetus siirtyikin vähitellen kiskoilta kumipyörille. Postivaunuliikenne päättyi 1995.
Postivaunujen työntekijöitä koskivat tarkat säännöt, muun muassa kortinpeluu oli ankarasti kiellettyä. Työ postivaunussa saattoi olla jopa vaarallista: ryöstöjä tapahtui etenkin sotien jälkeen 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa. Tuolloin postivaunujen miehistöillä olikin turvanaan jopa ampuma-ase.
Postivaunujen työntekijät hyödynsivät matka-ajan lajittelemalla postia. Jos lähetyksiä oli paljon, työ postivaunussa oli kiireistä ja ruumiillisesti raskasta. Yötyö oli yleistä. Varsinkin vanhimmat postivaunut olivat ahtaita eikä kunnollisia tiloja esimerkiksi eväiden syöntiin ollut. Tilanne parani uusien postivaunumallien tultua käyttöön. Vuoden 1983 mallin postivaunun suunnittelussa olikin otettu huomioon työntekijöiden mielipiteet.
Adler-merkkinen postiauto Snellmaninkadun postikonttorin edustalla Helsingissä.
Vuonna 1911 Helsingissä kuljetettiin ensi kertaa postia polttomoottorin voimalla. Tuolloin Posti hankki kaksi saksalaista Adler -merkkistä autoa. Adlerit olivat kalliita, mutta laskettiin, että niiden ylläpito tulisi hevosia halvemmaksi.
Adlereita käytettiin Helsingin kirjelaatikoiden tyhjentämiseen, eikä niillä kuljetettu postia kaupungin ulkopuolelle. Seuraavat autot Posti hankki vasta yhdeksän vuotta myöhemmin, kun Turkuun hankittiin vuonna 1920 Fiat- ja Tampereelle Opel-merkkinen auto.
Postin jakeluautoille on ollut tyypillistä kuljettajan paikka oikealla, eli suomalaisessa liikenteessä ”väärällä” puolella, sekä automaattivaihteisto. . Kuvassa postinjakaja ja Tjorven työssään Keravalla 1971
Postin ensimmäiset autot olivat tavallisia kuorma- ja pakettiautoja, mutta myöhemmin käyttöön saatiin erityisesti postinjakeluun suunniteltuja malleja. Ruotsista hankittiin vuonna 1970 Tjorven-jakeluautoja, joissa kuljettaja istui oikealla puolella. Lisäksi auto oli varustettu suurilla ikkunoilla ja liukuovilla sekä automaattivaihteistolla. Tjorvenista postin saattoi jakaa suoraan laatikoihin nousematta pois kuljettajan paikalta. Posti ja kuljettajat olivat niihin tyytyväisiä, mutta mallin valmistus lopetettiin pian.
Laajimmillaan postibussiliikenne oli 1970-luvun alussa, mutta vuosikymmenen lopulla linjoja karsittiin. Tähän oli monia syitä: bussiliikenne sopi huonosti uuteen lajittelu- ja jakelujärjestelmään, ja kaupungistuminen sekä yksityisautojen lisääntyminen vähensivät matkustajamääriä. Linja-autoliikenne Postin väreissä loppui vuonna 1999. Postimies Keijo Marttalan tyylinäyte vuodelta 1973 Kemi-Kätkävaara-Rovaniemi -linjalta.
Ihmiset ja posti ovat usein menossa samoihin paikkoihin, ja siksi on luontevaa kuljettaa molempia samalla välineellä. Posti aloitti linja-autoliikenteen vuonna 1921, ensin Lapissa reitillä Rovaniemi-Sodankylä saksalaisvalmisteisilla Benz-Gaggenau -autoilla. Varhaisimmat postibussit olivat hyvin karuja kuorma-autoja, joiden lavojen reunoille oli tehty istuimet.
Liikenne laajeni melko nopeasti kattamaan koko maan. Postibusseja kulki myös suurten kaupunkien välisillä reiteillä, mutta erityisen tärkeitä ne olivat harvaan asutuilla alueilla. Postibussi saattoi pienillä olla pienillä paikkakunnilla ainoa julkinen liikenneväline.
Postin Kontio-Sisu -merkkinen rekka-auto tien päällä syyskuussa 1979.
Posti aloitti rekkakuljetukset vuonna 1958, ensin reitillä Turku-Helsinki. Vähitellen rekat valtasivat suuren osan pitkän matkan postinkuljetuksesta. Lajittelukeskusjärjestelmän perustaminen 1970-luvulla nopeutti tätä kehitystä, kun keskusten väliset kuljetukset järjestettiin pääosin rekoilla. Kuljetusten painopiste siirtyi rautateiltä maanteille, ja vähitellen rekat korvasivat junien postivaunut kokonaan.
Nykyään Postilla on käytössään useita satoja sähköautoja, myös sähkörekkoja, sekä biokaasulla kulkevia ajoneuvoja. Kuljettaja Timo Huttunen jakamassa postia sähkökäyttöisellä Elcat Cityvan -pakettiautolla Kajaanissa maaliskuussa 1999.
Postin tavoitteena on siirtyä vuoteen 2030 mennessä kokonaan päästöttömiin autokuljetuksiin. Sen jälkeen postia kuljetetaan sähkö-, biokaasu- ja vetykäyttöisillä autoilla. Tämä ei ole Postille aivan uusi asia, sähköautoja se on käyttänyt jo yli 40 vuoden ajan.
Posti kokeili vuonna 1980 sähkökäyttöiseksi muutettua Volkswagen -pakettiautoa, ja vuosina 1985-1989 kokeiltiin kotimaista Finnvan-pienoispakettiautoa. Sen lasikuitukori ei kuitenkaan ollut riittävän kestävä. Finnvanin tuomaa kokemusta hyödynnettiin Elcat Cityvan -pakettiauton kehittämisessä. Se perustui japanilaiseen Subaru -pakettiautoon, johon vaihdettiin polttomoottorin tilalle suomalainen sähkömoottori ja akusto. Postilla oli Cityvaneja käytössään vuosina 1992-2000.
Nykyään ulkomaanpostista valtaosa kulkee lentokoneilla. Kotimaan postilennot Suomessa päättyivät vuonna 2018, vain 98 vuotta ensimmäisten ilmateitse kulkeneiden lähetysten jälkeen. Finnairin DC-3 -koneesta siirretään postia Postilinja-autoon ja Dodge-pakettiautoon Seutulan lentokentällä (Helsinki-Vantaa) maaliskuussa 1959.
Suomen ensimmäiset postilennot tehtiin vuonna 1920 Suomen ilmavoimien koneella Tallinnaan. Ilmakuljetukset olivat aluksi epäsäännöllisiä ja kausiluonteisia, mutta 1920-luvun lopulla Suomesta oli säännölliset lentopostilinjat Tanskan kautta Saksaan, Ranskaan ja Isoon-Britanniaan. Myös kotimaan lentopostiliikenne alkoi ennen sotia, vuonna 1938.
Lentoliikenne kasvoi toisen maailmansodan jälkeen, ja suihkukoneiden tulo liikenteeseen 1950- ja 60-lukujen vaihteessa nopeutti liikennettä entisestään. Lentoposti Suomessa kulki reittilennoilla, ja Posti kohtasi saman ongelman kuin rautatiekuljetusten kanssa: lentoaikataulut laadittiin matkustajien, ei postinkuljetuksen, tarpeiden mukaan.