Siirry suoraan sisältöön Siirry etusivulle

Musiikkialan uranuurtaja Rockadillon 50-vuotisjuhlanäyttely avautuu Vapriikissa Tampereella

31.08.2021

Rockadillon perustaja Tapio Korjus on nähnyt suomalaisen ja kansainvälisen musiikkialan muutoksen. Rockadillo on tuonut Suomeen satoja bändejä ja oli pioneerina järjestämässä Helsingin ulkopuolisia konserttikiertueita. Se on vuosikymmeniä vienyt suomalaisia artisteja maailmalle. Rockadillo Records on vanhin edelleen toimiva riippumaton kotimainen levy-yhtiö, joka on julkaissut 200 albumia monipuolista ja genrerajoja rikkovaa musiikkia. Postimuseon näyttely Rockadillo – 50 vuotta kaikkiin suuntiin avautuu 10.9.2021. Näyttely on koottu yhteistyössä Tapio Korjuksen kanssa.

Näyttelyssä selviää missä kaikessa Rockadillo on ollut mukana ja millaista on ollut rock-bisneksen tekeminen aikana, jolloin keikkoja varten piti anoa huvilupia, levyn kannet suunniteltiin käsin ja ulkomaisiin bändeihin pidettiin yhteyttä kirjeitse. Esiin nostetaan tärkeimpiä hetkiä vuosien varrelta: ohjelma- ja konserttitoimiston perustaminen Tampereella 1971, konserttikiertueiden ja manageritoiminnan aloitus, musiikin vienti maailmalle ja levy-yhtiötoiminta.

Kohokohtia Rockadillon taipaleella ovat olleet Wigwamin managerointi ja sopimukset Britanniaan sekä The Clashin, Smithsin ja Ramonesin saaminen Suomeen. Ramonesin keikat vaikuttivat Suomi-punkin syntyyn. Korjus myös neuvotteli ja tuotti maailman musiikin festivaali WOMEXin Tampereelle 2019. Se oli menestys ennen koronan tuomaa hiljentymistä. Vastoinkäymisiä oli Sex Pistolsin ja Pink Floydin kanssa.

Ulkomaisten artistien tarjonta oli 1970-luvulla vähäistä erityisesti Helsingin ulkopuolella, kun Rockadillo alkoi järjestää Wigwamin ja ulkomaisten bändien konserttikiertueita. Mukana olivat mm. Kevin Coyne, Patti Smith, J. J. Cale, Roy Harper, Man ja Camel. The Nitsin kanssa yhteistyö on jatkunut jo kohta 40 vuotta. Rockadillo toi maahan myös lukuisia reggaen ja afrikkalaisen musiikin isoimpia tähtiä, mm. Burning Spear, Gregory Isaacs, Youssou N’Dour ja Fela Kuti.

Kotimaisista artisteista moni on työskennellyt Rockadillon kanssa, kuten Hector, Juice, Lapinlahden linnut, Dave Lindholm, Trio Töykeät ja Pekka Pohjola. Rockadillo Recordsin artisteja ovat mm. Piirpauke, M.A. Numminen, Kumma Heppu & Lopunajan voidellut, RinneRadio ja Wimme.

Näyttelyssä on esillä ainutlaatuisia esineitä ja dokumentteja Korjuksen henkilökohtaisista kokoelmista. Aineistosta näkee esimerkiksi viestintätapojen muutoksen. Esillä on runsaasti historiallisesti merkittäviä keikkajulisteita ja kirjeenvaihtoa sekä levyjen äänittämiseen ja tuotantoon liittyvää aineistoa, kuten levynkansitaidetta. Korjuksen itse kuvaama videokooste ulkomaan vientikeikoilta on erityistä nähtävää.

Näyttelyn on kuratoinut kulttuurin moniottelija Jukka Junttila.

Näyttelyn ohjelmayhteistyössä ovat mukana Musiikki & Media, G Livelab, Lost in Music ja Pääkirjasto Metso. Luvassa on muistelua, haastatteluja ja musiikkia.

Näyttely liittyy Postimuseon muutosmatkaan kohti viestinnän valtakunnallista museota vuosina 2021–2023.

Rockadillo – 50 vuotta kaikkiin suuntiin 10.9.–5.12.2021 museokeskus Vapriikki, Galleria (2. krs.), Alaverstaanraitti 5, Tampere.

Lisätiedot: Kimmo Antila, museonjohtaja 050 5639 070, kimmo.antila@postimuseo.fi

Katso kuvia

Joey Ramone Ramonesin ensimmäisellä Suomen vierailulla Tampereella toukokuussa 1977. Kuva: Seppo Pietikäinen.
Rockadillon kohokohtiin kuuluu The Clashin saaminen Suomeen. Joe Strummer (The Clash), Ruisrock, Turku 1979. Taustalla Tapio Korjus ja Pelle Miljoona. Kuva Japa Mattila.
Kohokohtana Rockadillon taipaleella on ollut Wigwamin managerointi ja sopimukset Britanniaan. Tapio Korjuksen kokoelma, kuva Postimuseo.
Rockadillo on vuosikymmeniä vienyt suomalaisia artisteja maailmalle. Wimme Saari, Johannesburg, Etelä-Afrikka 1999. Kuva Tapio Korjus.
Tapio Korjuksen kokoelma, kuva Postimuseo.
1980-luvun puolivälissä Dave Lindholm oli muuttanut Tampereelle ja aloittanut yhteistyön Rockadillon kanssa. Tapio Korjuksen kokoelma, kuva Postimuseo.
Rockadillon levyjen julkaisutoiminnan alku oli Pekka Pohjolan kanssa. Tapio Korjuksen kokoelma, kuva Postimuseo.
Rockadillon ja The Nitsin yhteistyö on jatkunut jo kohta 40 vuotta. Tapio Korjuksen kokoelma, kuva Postimuseo.
Tapio Korjuksen kokoelma, kuva Postimuseo.
Vuosituhannen vaihteeseen mennessä Rockadillo oli erikoistunut alaan, jota oli alettu kutsua maailmanmusiikiksi. Tapio Korjuksen kokoelma, kuva Postimuseo.
Rockadillo toi Suomeen useita reggaetähtiä. Korjus kirjoitteli Englantiin ja Jamaikalle kirjeitä ja sai osoitteita ja kontakteja. Rockadillo toi Burning Spearin useita kertoja Suomeen. Tapio Korjuksen kokoelma, kuva Postimuseo.
Tapio Korjuksen kokoelma, kuva Postimuseo.
Takaisin ylös