Postimuseossa kävijäennätys
Postimuseo saavutti vuonna 2017 kaikkien aikojen kävijäennätyksensä, 173 019 kävijää. Postimuseon muutto Tampereelle ja näyttelytoiminnan liittäminen osaksi tänä vuonna Vuosisadan museon palkinnon saanutta museokeskus Vapriikkia on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi.
Postimuseon näyttelytoiminnassa vuosi oli poikkeuksellisen vilkas ja kansainvälinen. Viime keväänä esillä olleet Kuningatar Elisabet II:n kokoelman ainutlaatuiset filateeliset aarteet ja Postimuseon omat aarteet kiinnostivat yleisöä. Myös lapsille suunnattu Merkillinen seikkailu ja loppuvuodesta avattu Pienlehtiä ja punkpostia-näyttely ovat olleet suosittuja. Lisäksi Postimuseo esitteli vuoden mittaan useita pienoisnäyttelyitä.
Postimuseo tuotti Suomen suurlähetystöissä ja eri näyttelytiloissa maailmalla 100 Wishes from Finland -näyttelyn, joka kiersi Kööpenhaminassa, Brysselissä, Lontoossa, Canberrrassa, Kuala Lumpurissa, ja Kiovassa.
Myös tapahtumatoiminnassa vuosi oli vilkas. Erityisen kiitelty oli Merkitykselliset kirjeet -esitys, jossa näyttelijät Seela Sella ja Esko Roine lukivat suomalaisten lähettämiä koskettavia kirjeitä musiikin lomassa. Yhteistyössä Suomen filatelistiliiton ja Suomalaisen filatelian edistämissäätiön kanssa Postimuseo järjesti kansainvälisen Finlandia 2017 postimerkkitapahtuman Tampere-talossa toukokuussa. Tapahtumassa vieraili viiden päivän aikana noin 9000 kävijää yli 40 maasta.
Pienlehtiä ja punkpostia -näyttely jatkuu Postimuseossa 4.11.2018 saakka. Näyttelyn yhteyteen on luvassa vilkasta tapahtumatoimintaa, kuten punkfestarit 3.2. sekä Arto Nybergin ja Leena Lehtolaisen punkmuistelutilaisuudet 28.2. ja 24.4. Suomalaisia ja venäläisiä postikortteja rinnastava näyttely Sata vuotta sitten on esillä 16.1.–18.2. Loppuvuosi menee joulun hengessä, kun esittelyyn tulee taitelija Marjaliisa Pitkärannan joulukuvastoa.
Lisätietoja antaa museonjohtaja Kimmo Antila, puh. 050 5639070, kimmo.antila@postimuseo.fi.