Siirry suoraan sisältöön Siirry etusivulle

Postimuseo jatkaa muutosmatkaansa vuonna 2023 uuden johtajan vetämänä

29.11.2022

Postimuseon matka kohti uudistuvaa museota jatkuu ensi vuonna osana MuseoX-hanketta. Uusi johtaja FT Sami Louekari johtaa muutosta kohti uutta viestinnän, pelin, postin ja digitaalisen elämän museota. Yhteistyötä tiivistetään entisestään Tampereen historiallisten museoiden, erityisesti Suomen pelimuseon ja Mediamuseo Rupriikin, kanssa. Postimuseo hakee myös valtakunnallisen vastuumuseon tehtävää.

MuseoX-hankkeen päämääränä on uusi valtakunnallinen vastuumuseo, joka tallentaa suomalaisten viestintää, pelejä, postin toimintaa ja digitaalista elämää sekä esittää ja jakaa elämyksellisiä sisältöjä. Museo herättää pohtimaan ihmisten välistä kommunikaatiota, sen muutosta ja merkitystä yksilön ja yhteiskunnan näkökulmasta. MuseoX käsittelee laajasti ihmisten väliseen vuorovaikutukseen sekä tieto- ja tavaravirtoihin liittyviä teemoja.

Uudistustyön takia uusia isoja näyttelyitä ei avaudu vuonna 2023. Silloin käynnistyy täysin uuden ydinnäyttelyn suunnittelu, jonka on määrä avautua vuonna 2025. Näyttely kertoo viestivän suomalaisen tarinan, ja sen suunnitteluun osallistetaan runsaasti erilaisia sidos- ja asiakasryhmiä.

Tänä syksynä avattu Paketoidut unelmat -näyttely jatkuu syksyyn 2023 saakka. Näyttelyn etäkauppa-teemaan liittyvä julkaisu ilmestyy alkuvuodesta. Se on tehty yhteistyössä Turun yliopiston (Porin yksikkö) Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelman kanssa.

Postimuseon pienoisnäyttelytoiminta jatkuu Vapriikin 2. kerroksen kokouskäytävällä. Kevään Voimaa taiteesta -näyttely esittelee Marjaliisa Pitkärannan sairauden aikana tehdyt viimeiset työt, jotka ovat esillä ensimmäistä kertaa. Kesän pienoisnäyttelynä on Virpi Pekkalan maksimipostikortteja ja pienoiskuvaelmia: Kesää kohti avautuu 9.5.2023. Elokuussa käytävällä nähdään Lehtileikkiä – aikakauslehtien paperinuket.

Postimuseon vaihtuvat näyttelyt 2023

Paketoidut unelmat 17.9.2023 saakka

Pienoisnäyttelyt

Vapriikin kokouskäytävällä, 2krs.

29.11.2022–5.3.2023 Kiltit lastenlehdet
7.3. – 7.5.2023 Voimaa taiteesta – Marjaliisa Pitkärannan viimeiset kuvitukset.
9.5 – 6.8.2023 Kesää kohti – Virpi Pekkalan maksimipostikortteja.
8.8. – 15.10.2023 Lehtileikkiä – aikakauslehtien paperinuket

Linkit

www.museox.fi

Lisätietoja

Sami Louekari, museonjohtaja, sami.louekari@postimuseo.fi, 050 530 5887
Mirka Ylä-Mattila, viestintä- ja hallintosuunnittelija, mirka.yla-mattila@postimuseo.fi, 0415075150
Tiia Tiainen, MuseoX-hankkeen projektipäällikkö, tiia.tiainen@postimuseo.fi, 050 552 8667

Katso kuvia

Takaisin ylös