Postimerkeistä luodut apinamuotokuvat tuovat esiin kierrätystaidetta ja tunteita
Postimuseon uusi pienoisnäyttely Merkilliset apinat esittelee postimerkeistä valmistettuja apinamuotokuvia. Ne on luonut kierrätystaiteeseen erikoistunut BCensemble, taiteilijapari Milla ja Petri Neuvonen. Näyttely tuo esiin keräilytavaran rahallisen arvon ja tunnearvon välisen ristiriidan. Näyttelyn teoksissa postimerkit, joita kukaan ei enää halua, ovat saaneet uuden elämän.
Petri Neuvonen keräsi postimerkkejä lapsena, kuten niin monet muutkin. Taiteellinen kiinnostus niihin syntyi, kun hän peri isoisänsä ja tätinsä postimerkkikokoelmat. Apinamuotokuvat on tehty kollaasitekniikalla kolmen sukupolven keräämistä postimerkeistä. Taiteilijat halusivat käsitellä postimerkkikokoelmia kunnioittaen ja tuoda ne esiin itselleen ominaisella tavalla, taiteen muodossa. Työskentelyvaihe mahdollisti tunteiden ja muistojen läpikäymisen edesmenneiden sukulaisten kokoelmien äärellä.
Postimerkkikokoelmien läpikäynnin yhteydessä taiteilijat tulivat surullisen tietoisiksi niiden nykyarvosta. Kerääjälleen aikanaan hyvin tärkeä ja rakas tavara ei välttämättä olekaan rahallisesti arvokas sen perijälle. Omaisille kokoelmalla on tunnearvo ja luopuminen on vaikeaa, mutta säilyttäminen usein mahdotonta. Lohdullista on, että kaikella materialla on kiertokulkunsa ja mahdollisuus uuteen elämään.
Apinamuotokuvat saivat innoituksensa Balilla, jossa BCensemble työskenteli taiteilijaresidenssissä vuonna 2017. Apinoiden kiehtova ihmismäisyys on kuin karikatyyri inhimillisyydestä. Niiden kautta tunteita on helpompi lähestyä niin tekijänä kuin katselijanakin.
Merkilliset apinat -pienoisnäyttely 31.5.-23.10.2022 Postimuseossa, museokeskus Vapriikki 2. krs, Alaverstaanraitti 5, Tampere.
Lisätietoja
BCensemble Milla ja Petri Neuvonen, 050 572 3339, milla.neuvonen@gmail.com
Postimuseon näyttelypäällikkö Suvi Jalli 040 531 0388, suvi.jalli@postimuseo.fi