Siirry suoraan sisältöön Siirry etusivulle

Paketoidut unelmat -luentosarja etäkaupan ilmiöistä ja kuluttamisen muutoksesta

07.03.2023

Postimuseon Paketoidut unelmat -näyttelyyn liittyvä maksuton luentosarja alkaa keskiviikkona 15. maaliskuuta kello 18 Vapriikin auditoriossa. Eri alojen asiantuntijat kertovat etäkaupan ilmiöistä ja kuluttamisen muutoksesta. Ensimmäisellä luennolla Kirsi Salonen Eettisen kaupan puolesta (Eetti) ry:stä kertoo vaatetuotannon vastuullisuudesta. Muilla luennoilla Rami Mähkä Turun yliopistosta avaa postimyynnin historiaa ja toimittaja Juuso Pekkinen Yleltä valottaa logistiikan eri puolia.

Ensimmäisellä luennolla avataan vaatetuotannon vaikutuksia ympäristöön ja ihmisoikeuksiin. Eetti ry:n toiminnanjohtaja Kirsi Salonen kertoo, miten voimme vaikuttaa vaatealan rakenteisiin muuten kuin kuluttamalla, ja kuinka vaateyritykset voivat parantaa vastuullisuuttaan.

Toisella luennolla tarkastellaan postimyynnin historiaa, sen kehitystä ja vakiintumista osaksi suomalaisten arkea. Filosofian tohtori Rami Mähkä Turun yliopistosta käsittelee ajanjaksoa suomalaisen postimyynnin varsinaisesta alusta 1900-luvun alkupuolelta sen vakiintumiseen 1960-luvulla.

Kolmannella luennolla Yle Tieteen toimittaja Juuso Pekkinen kertoo tarinoita logistiikasta Räjäytyskuva-podcastinsa pohjalta: Miten “maailman tylsin aihe” alkoi kiinnostaa kaikkia koronapandemian tai Ukrainan sodan myötä, kun tavaroiden saatavuus ei ollut enää itsestäänselvyys?

Paketoidut unelmat -luentosarja museokeskus Vapriikin auditoriossa, ensimmäinen kerros. Alaverstaanraitti 5, Tampere. Luennoille on vapaa pääsy.
Paketoidut unelmat -näyttely 17.9.2023 asti Postimuseossa, Vapriikin toisessa kerroksessa.

Paketoidut unelmat -luentosarja:

15.3. klo 18 toiminnanjohtaja Kirsi Salonen (Eetti ry): Vaatekauppa vastuulliseksi yksi ostos kerrallaan?
22.3. klo 18 FT Rami Mähkä (Turun yliopisto): Suomen postimyynnin alkuvuosikymmenet
29.3. klo 18 toimittaja Juuso Pekkinen (Yle tiede): Tarinoita logistiikasta, eli miten “maailman tylsin aihe” alkoi kiinnostaa kaikkia

Lisätietoja

Emilia Laulainen, tuottaja, 050 406 1570, emilia.laulainen@postimuseo.fi
Mirka Ylä-Mattila, viestintäsuunnittelija, 041 507 5150, mirka.yla-mattila@postimuseo.fi

Katso kuvia

Lyhyet, tummat hiukset omaava hymyilevä nainen farkkutakissa ja vinoraitaisessa puserossa kesäisen vihreän puun ja veden edessä. Postimuseon luentosarjassa 2023 Eettisen kaupan puolesta ry:n toiminnanjohtaja Kirsi Salonen pitää luennon Vaatekauppa vastuulliseksi yksi ostos kerrallaan? 15. maaliskuuta 2023 klo 18.-19.00 Vapriikin auditoriossa.
Vaaleanvihreäpikeepaitainen, silmälasipäinen ja hivenen parrakas mies. Postimuseon luentosarjassa 2023 Turun yliopiston FT Rami Mähkä, kuvassa, pitää luennon Suomen postimyynnin alkuvuosikymmenet 22. maaliskuuta 2023 klo 18.-19.00 Vapriikin auditoriossa.
Mustavalkoisessa potretissa nykyajan lippispäinen mies t-paidassa. Postimuseon luentosarjassa 2023 Yle Tiede -toimittaja Juuso Pekkinen luennoi otsikolla Näkökulmia logistiikkaan Räjäytyskuva -podcastin pohjalta 29. maaliskuuta 2023 klo 18.-19.00 Vapriikin auditoriossa. Kuva: Jukka Lintinen / YLE.
Lyhyet, tummat hiukset omaava hymyilevä nainen farkkutakissa ja vinoraitaisessa puserossa kesäisen vihreän puun ja veden edessä.
Vaaleanvihreäpikeepaitainen, silmälasipäinen ja hivenen parrakas mies.
Mustavalkoisessa potretissa nykyajan lippispäinen mies t-paidassa.
Takaisin ylös