Siirry suoraan sisältöön Siirry etusivulle

Kuvan vallankumous -näyttely kertoo kuvapostikorttien merkityksestä uutismediana

13.01.2025

Postimuseon Kuvan vallankumous -näyttely (17.1.–31.12.2025) kertoo kuvapostikorttien merkityksestä uudenlaisena uutismediana 1800-luvun lopulta itsenäistymiseen asti. Silloin uutiset ja tapahtumat levisivät nopeasti kuvapostikorttien avulla, ennen sanomalehtien julkaisemia kuvia. Näin laajaa katsausta kuvapostikorttien maailman laajuisiin tapahtumiin ei ole aikaisemmin Suomessa esitetty. 

– Näyttely tarjoaa monipuolista katsottavaa historiasta, valokuvauksesta ja viestinnästä kiinnostuneille. Se johdattaa kävijän pohtimaan kuvan merkitystä, uutisvälityksen historiaa ja kuvajournalismin alkua. Näyttelyyn sisältyy myös saavutettavuusratkaisuja, kuten kuvailutulkkeja yhteistyössä Tampereen yliopiston kanssa. Kuvapostikorttien nopea leviäminen olisi ollut mahdotonta ilman Postin toimintaa ja Maailman Postiliiton (UPU) sopimuksia, jotka yhtenäistivät postin kuljetusta ja mahdollistivat edullisemmat lähetyskustannukset, kertoo näyttelypäällikkö Suvi Jalli.

Näyttelyssä esitellään esimerkiksi valokuvapostikortteja, jotka kuvasivat dramaattisia historiallisia tapahtumia, kuten Hampurin Pyhän Mikaelin kirkon paloa (1906) ja Kainuun nälänhätää (1902–1903). Näyttelyssä tarkastellaan myös kuvapostikortteja poliittisen vastarinnan välineinä Suomessa sortokauden aikana, jolloin kortteihin painettiin suomalaisia kansallissymboleita.

Kuvapostikorttien kautta voidaan havaita myös Suomi-kuvan rakentuminen. Esillä on esimerkiksi I.K. Inhan, Signe Branderin ja K.E. Ståhlbergin kaltaisten maisemavalokuvauksen pioneerien töitä. He tallensivat suomalaisia kansallismaisemia ja loivat mielikuvia Suomesta taiteellisen ja dokumentaarisen valokuvauksen keinoin. Näyttelyssä tuodaan esiin myös, miten tekoäly avaa uusia näkökulmia kuvalliseen viestintään.

Näyttely pohjautuu Olavi Hankimon hankkimaan laajaan, populaarin kuvallisen viestinnän kehityksestä kertovaan kokoelmaan ja sen analyysiin. Näyttelyä täydentää Hankimon teos Isänmaan yö – Vastarintaa ja uutiskuvia postikorteilla.

Postimuseo sijaitsee museokeskus Vapriikissa osoitteessa Alaverstaanraitti 5, Tampere.

Lisätietoja:
Suvi Jalli, näyttelypäällikkö
Postimuseo
suvi.jalli@postimuseo.fi p. 040 531 0388

Katso kuvia

Nainen valokuvaa Hangon rantakalliolla, lähetetty 1911. Olavi Hankimon kokoelma.
Kun Hampurin Pyhän Mikaelin kirkko alkoi tuhoutua rajussa tulipalossa 3.7.1906, niin tuhon etenemistä esittäviä postikortteja postitettiin jo seuraavana päivänä.Olavi Hankimon kokoelma.
Junaonnettomuus Ranskassa 1910. Olavi Hankimon kokoelma.
Maisemapostikortti, jossa on vesialueen ympäröimänä metsää, taustalla korkea vaara, vasemmalla alaosassa vedessä on kalastaja. Kuvapostikorttien kautta voidaan havaita myös Suomi-kuvan rakentuminen. Postimuseon Kuvan vallankumous -näyttelyssä vuonna 2025 on esillä esimerkiksi I.K. Inhan, Signe Branderin ja K.E. Ståhlbergin kaltaisten maisemavalokuvauksen pioneerien töitä. Tässä I.K. Inhan ottama valokuva on ikuistettuna maisemapostikorttiin.
Uutispostikortti, jossa on ranskankielellä painettua teksiä kuvan ylä- ja alapuolella. Oikealla yläkulmassa on postimerkki leimoineen. Kuvassa ihmisiä raiteilta syöksyneen junan osien seassa Osa vaunuista kaatunut. Taustalla on höyryveturi ja talo. Kesäkuun 18. päivänä vuonna 1910 Pariisin pikajuna törmäsi täydessä vauhdissa paikallisjunaan Villepreux-les-Claysin asemalla. Pariisissa toimineen E.L.D. -yrityksen kolmen uutiskuvakortin sarjasta yksi kortti, jossa on yksityiskohtainen kuvaus selostus tapahtuneesta. Olavi Hankimon kokoelma.
Pystymallinen kuutamopostikortti, jossa on vihertävä kuva talvisesta Runebergin patsaasta ympärillään palmuja. Tekstinä punaisella Helsingfors Helsinki Runebergsskoden Runebergin patsas. Vuonna 1901 postitettua kuutamopostikorttia on muokattu runsaasti painossa. Alkuperäinen kuva on otettu kesällä. Patsaan oikea käsi on veistetty sydämen kohdalle. Lumi peittää niin runoilijan kuin hänen jalkojensa juurensa kivitaulua kannattelevan myyttisen jumalatarhahmon hartioita. Tauluun on kaiverrettu Vårt land -runon säkeitä. Kuutamopostikortti on postikortti, jonka kuva on muokattu talveksi ja yöksi. Kuutamokortit kuuluvat Suomessa ensimmäiseen yksikuvaisten valkuvapostikorttien aaltoon. Suomen sortokauden aikana ilmestyneet kuutamopostikortit otettiin poliittisen vastarinnan käyttöön. Olavi Hankimon kokoelma.
Kuvapostikortti, jossa on vasemmalla yläkulmassa postimerkki postileimoineen. Mustavalkoisessa kuvassa poliisin ja palokunnan virka-asuissa joukko ihmisiä on tiilirakennuksen isoilla pariovilla. Palomiehet ruiskuttavat vettä oven yläpuolen ikkunoihin tikkaat on toisen oven edessä. Kuvan alla on ranskaksi tietoa tapahumasta. Ranskassa syntyi valtion ja kirkon lopullisen eron vuoksi levottomuuksia viranomaisten ja seurakuntalaisten välillä. Maurice-Louis Branger kuvaa kuvasarjoissaan Saint-Pierre-du-Gros-Cailloun kirkossa Pariisissa tapahtunutta selkkausta tammikuussa 1906. Olavi Hankimon kokoelma.
Kuvapostikortti, jossa on kuva tulvivasta joesta jäälauttoineen. Sen alla painettuna tekstinä Oulu - Uleåborg sekä käsinkirjoitettu viesti. Oulujoen tuhoisaa jäiden lähtöä esittävä kuvapostikortti on lähetetty joulukuussa 1899. Se on yksi vanhimpia valokuvaa hyödyntäviä uutispostikortteja Suomessa. Tapahtuma on kuvattu myöhään keväällä. Kortin valokuva on Ina Liljeqvistin kuvaama. Olavi Hankimon kokoelma.
Kuvapostikortti, jossa on valkoisella pohjalla kolme mustavalkoista kuvaa. Vasemmalla keskellä on kuvattu valokuvaajajoukkoa, ylhäällä vierekkäin on kuvat Nikolai II:sta ja Aleksandra Fjodorovnasta. vasemmassa kulmassa on käsinkirjoitettu teksti Mareemy 9 mars 1902 ja keisaripariskunnan kuvien alla viesti. Keisari Nikolai vieraili Ranskassa vuonna 1901. Sommitelmapostikorttiin on kuvattu myös joukko uutiskuvaajia. Olavi Hankimon kokoelma.
Kuvapostikortti, jossa on vasemmalla yläkulmassa postimerkki leimattuna päälle sekä allekirjoitus G.Dy. Bryman. Kuvassa on kasa rakennuksen palasia, taustalla raunioita. Rakennuspalakasan päällä kävelee mies puvussa. Alla painettuna teksti 3256 Temple of Justice. San Francisco, Cal. San Franciscon maanjäristys 1906 taltioitui lukuisiin ympäri maailmaa levinneisiin kuvapostikortteihin. Olavi Hankimon kokoelma.
Kuvapostikortissa on mustavalkoisessa kuvassa satamassa paljon miehiä laiturilla höyry- ja purjelaivojen vieressä. Alla tekstinä Russian outrage on Hull Trawlera Sv´cene at St Andrew Dork Hull Venäjän-Japanin sota 1904-1905: Väkeä on kerääntynyt Hullin satamaan katsomaan Venäjän Itämeren laivaston englantilaisille kalastuslaivoille aiheuttamia tuhoja. Olavi Hankimon kokoelma.
Postikortti, jossa on harmaansävyinen kuva, missä on ihmisiä kuusista ja lumista vuoratussa telttamaisen rakennelman edessä. Alla painettuna telstinä Asunto Puolangalta Bostad i Puolanko sekä käsinkirjoitettua tekstiä. Kainuuta koetteli kova nälänhätä vuonna 1902. Tulvat ja kylmä sää veivät sadon. Järvien rannat alkoivat jäätyä jo heinäkuussa. Viljat lakastuivat eikä heinää saatu korjattua lainkaan. Olavi Hankimon kokoelma.
Kuvapostikortti, jossa on vasemmassa yläkulmassa postimerkki leimalla ja oikealla kuvitettu lippu, jossa on lohikäärmeen kuva. Varsinaisessa kuvassa on pukuihin pukeutuneta miehiä vuoristomaiseman etualan tiellä rivissä. Heidän edessään rivissä ihmisten ruumiita päät irti leikattuina. Vuosina 1907 – 1914 ilmestyi kuvapostikortteihin valokuvia kiinalaisten merirosvojen irti lyödyistä päistä. Merirosvot olivat todellinen uhka Etelä-Kiinan merellä matkaaville, Hong-Kongin kauppaa hallinnoineen brittiläisen imperiumin rahti- ja matkustaja-aluksille. Olavi Hankimon kokoelma.
Postikortti, jossa on punaisella tekstinä 17. Tonkin - Hanoi sekä ranskan kielellä selitys. Tässä päivämäärä le 8 juliet 1908 Postikortissa on postimerkki vasemmassa kulmassa leimoineen sekä allekirjoitus. Kuvassa on kolme ihmisen päätä jonkinlaisessa korissa. Vuosina 1901 – 1913 Ranskan ja brittiläisen imperiumin hallinnoimat postilaitokset välittivät suuret määrät valokuvapostikortteja, jotka esittivät poikkeuksellisen väkivaltaisia tapahtumia. Tonkin, Hanoi, heinäkuu 1908. Julkisesti nähtäville asetetut teloitetut päät olivat vahva viesti. Postikorttiin painettuna teho moninkertaistui. Kuva Olavi Hankimon kokoelmat.
Postikortti, jossa on harmaansävyinen kuva Tampereen keskustan näkymästä. Kuvassa on keskellä koski, jonka molemmin puolin teollisuusrakennuksia, edessä kivisilta ja taustalla näkyy rakennuksia, pitkiä tiilipiippuja ja kirkon torni. Postikortin alhaalla on tekstinä Koski Pyhäjärveltä Forsen frän Pyhäjärvi. Tampereella valokuvaamoa pitänyt valokuvaaja Gustin Lojander ikuisti kotikaupunkiaan ja sen ympäristöä lukuisille varhaisille kuvapostikorteille jo 1890-luvun lopulla. Olavi Hankimon kokoelma.
Postimuseon Kuvan vallankumous -näyttelyssä nainen katsoo seinämän postikortteja. Kuvan vallankumous -näyttelyssä Postimuseossa kerrotaan myös kuutamokorteista. Kuva Postimuseo.
Postimuseon Kuvan vallankumous -näyttelyssä nainen ottaa selfien. Kuvan vallankumous -näyttelyssä voi lahjoittaa selfien. Kuva Postimuseo.
Seinämällä on kuvia postikorteista ja tekstiä. Otsikkona on Postikortti - aikansa pikaviestin. Postimuseon Kuvan vallankumous -näyttelyssä kerrotaan, miten postikortti oli aikansa pikaviestin. Kuva Postimuseo.
Keskellä on seinämä, jossa on otsikkona suomalaisia valokuvaajia Finnish photographers, jonka alla on taulumaisia kuvia. Näiden taulujen keskellä on tekstejä. Seinämän molemmin puolin on kulku puoliympyrän malliseen syvennykseen, missä on tekstejä ja kuvia seinillä. Molemmilla puolilla kulkuaukkoja näkyy ihminen. Postimuseon Kuvan vallankumous -näyttely on esilää 17.1. - 31.12.2025. Kuva Postimuseo.
Maisemapostikortti, jossa on vesialueen ympäröimänä metsää, taustalla korkea vaara, vasemmalla alaosassa vedessä on kalastaja.
Uutispostikortti, jossa on ranskankielellä painettua teksiä kuvan ylä- ja alapuolella. Oikealla yläkulmassa on postimerkki leimoineen. Kuvassa ihmisiä raiteilta syöksyneen junan osien seassa Osa vaunuista kaatunut. Taustalla on höyryveturi ja talo.
Pystymallinen kuutamopostikortti, jossa on vihertävä kuva talvisesta Runebergin patsaasta ympärillään palmuja. Tekstinä punaisella Helsingfors Helsinki Runebergsskoden Runebergin patsas.
Kuvapostikortti, jossa on vasemmalla yläkulmassa postimerkki postileimoineen. Mustavalkoisessa kuvassa poliisin ja palokunnan virka-asuissa joukko ihmisiä on tiilirakennuksen isoilla pariovilla. Palomiehet ruiskuttavat vettä oven yläpuolen ikkunoihin tikkaat on toisen oven edessä. Kuvan alla on ranskaksi tietoa tapahumasta.
Kuvapostikortti, jossa on kuva tulvivasta joesta jäälauttoineen. Sen alla painettuna tekstinä Oulu - Uleåborg sekä käsinkirjoitettu viesti.
Kuvapostikortti, jossa on valkoisella pohjalla kolme mustavalkoista kuvaa. Vasemmalla keskellä on kuvattu valokuvaajajoukkoa, ylhäällä vierekkäin on kuvat Nikolai II:sta ja Aleksandra Fjodorovnasta. vasemmassa kulmassa on käsinkirjoitettu teksti Mareemy 9 mars 1902 ja keisaripariskunnan kuvien alla viesti.
Kuvapostikortti, jossa on vasemmalla yläkulmassa postimerkki leimattuna päälle sekä allekirjoitus G.Dy. Bryman. Kuvassa on kasa rakennuksen palasia, taustalla raunioita. Rakennuspalakasan päällä kävelee mies puvussa. Alla painettuna teksti 3256 Temple of Justice. San Francisco, Cal.
Kuvapostikortissa on mustavalkoisessa kuvassa satamassa paljon miehiä laiturilla höyry- ja purjelaivojen vieressä. Alla tekstinä Russian outrage on Hull Trawlera Sv´cene at St Andrew Dork Hull
Postikortti, jossa on harmaansävyinen kuva, missä on ihmisiä kuusista ja lumista vuoratussa telttamaisen rakennelman edessä. Alla painettuna telstinä Asunto Puolangalta Bostad i Puolanko sekä käsinkirjoitettua tekstiä.
Kuvapostikortti, jossa on vasemmassa yläkulmassa postimerkki leimalla ja oikealla kuvitettu lippu, jossa on lohikäärmeen kuva. Varsinaisessa kuvassa on pukuihin pukeutuneta miehiä vuoristomaiseman etualan tiellä rivissä. Heidän edessään rivissä ihmisten ruumiita päät irti leikattuina.
Postikortti, jossa on punaisella tekstinä 17. Tonkin - Hanoi sekä ranskan kielellä selitys. Tässä päivämäärä le 8 juliet 1908 Postikortissa on postimerkki vasemmassa kulmassa leimoineen sekä allekirjoitus. Kuvassa on kolme ihmisen päätä jonkinlaisessa korissa.
Postikortti, jossa on harmaansävyinen kuva Tampereen keskustan näkymästä. Kuvassa on keskellä koski, jonka molemmin puolin teollisuusrakennuksia, edessä kivisilta ja taustalla näkyy rakennuksia, pitkiä tiilipiippuja ja kirkon torni. Postikortin alhaalla on tekstinä Koski Pyhäjärveltä Forsen frän Pyhäjärvi.
Postimuseon Kuvan vallankumous -näyttelyssä nainen katsoo seinämän postikortteja.
Postimuseon Kuvan vallankumous -näyttelyssä nainen ottaa selfien.
Seinämällä on kuvia postikorteista ja tekstiä. Otsikkona on Postikortti - aikansa pikaviestin.
Keskellä on seinämä, jossa on otsikkona suomalaisia valokuvaajia Finnish photographers, jonka alla on taulumaisia kuvia. Näiden taulujen keskellä on tekstejä. Seinämän molemmin puolin on kulku puoliympyrän malliseen syvennykseen, missä on tekstejä ja kuvia seinillä. Molemmilla puolilla kulkuaukkoja näkyy ihminen.
Takaisin ylös