Siirry suoraan sisältöön Siirry etusivulle

Ketkä Postia ovat johtaneet? Malinen, Alho, Vennamo ja 11 muuta verkkonäyttelyssä

04.09.2020

Postimuseo avaa verkkonäyttelyn Postin johtajista, kun Posti täyttää 382 vuotta sunnuntaina 6.9. Postin historian monipuoliseen johtajakaartiin 1800-luvun alusta 2000-luvulle voi tutustua Postimuseon nettisivuilla.

Postin johtajat ovat olleet kiisteltyjä ja poliittisiakin hahmoja, jotka toteuttivat sensuuria ja kehittivät postin kulkua. Osa on ollut vahvoja uudistajia ja antanut kasvonsa Postille. Suomen suuriruhtinaskunnan ensimmäinen postitirehtööri Gustaf Ladau harjoitti postisensuuria ja salaista postilähetysten tarkastamista, kuten myös seuraaja Alexander Wulffert, poliittisesti luotettava entinen sanomalehtimies. Hän kiinnitti huomiota postitorvien sointuvuuteen ja vaati postiljooneille soitonopetusta.

Postin julkinen kuva parani postitirehtööri Achates Gripenbergin aikana, kun postilaitos ei enää urkkinut. Carl Lagerborg taas joutui eroamaan, koska ei suostunut salaiseen kirjeentarkastukseen. Pääpostitirehtööri Pietari Jamalaista taas syytettiin virkarikoksesta, kun pidätettyjä postilähetyksiä löytyi säkeittäin postihallituksen ullakolta 1905.

Itsenäisyyden ajan ensimmäinen pääjohtaja Gunnar Albrecht oli ammattivirkamies, joka ei juuri herättänyt poliittisia ajatuksia. Seuraaja Simbri Aholalta vaadittiin postin byrokraattisuuden purkamista ja laitoksen suomalaistamista. Pääjohtajista ensimmäinen pitkän linjan postilainen oli Oiva Saloila, jonka ura postissa alkoi 1928 Tampereen postikonttorissa varapostiljoonina. Pekka Tarjanne ja Pekka Vennamo taas olivat tunnettuja poliitikkoja. Toimitusjohtaja Jukka Alho toimi selkeästi yrityksen kasvoina.

Posti on teettänyt johtajistaan muotokuvat, viimeisimpänä Jukka Alhosta. Tekijänoikeuksien takia verkkonäyttely esittelee vain osan muotokuvista. Loput ovat valokuvina. Pääjohtajien muotokuvat ovat osa Postin kokoelmaa, jota Postimuseo hoitaa.

Tutustu Postin pääjohtajat -verkkonäyttelyyn.

Lisätietoja antaa Postimuseon tutkija Mirka Ylä-Mattila, puh. 041 5075150, mirka.yla-mattila@postimuseo.fi

Takaisin ylös