Siirry suoraan sisältöön Siirry etusivulle

Voimaa taiteesta – Marjaliisa Pitkärannan viimeiset kuvitukset

2. kerros

Voimaa taiteesta -pienoisnäyttelyssä on esillä killinkoskelaisen taiteilija, kuvittaja Marjaliisa Pitkärannan (1941–2003) viimeisiksi jääneet kuvitustyöt, jotka ovat julkisesti esillä ensimmäistä kertaa.

Marjaliisa Pitkäranta menehtyi nopeasti edenneeseen syöpään tammikuussa 2003. Viimeiset 20 kuvitusta syntyivät sairaalajaksojen aikana, ja ne käsittelevät sairauden eri vaiheita ja sen etenemistä. Vaikeasta tilanteesta huolimatta työt ovat pääosin valoisia ja toiveikkaita, ja koko Pitkärannan tuotannolle luonteenomaisesti luonto ja eläinhahmot ovat niissä läsnä loppuun asti.

Marjaliisa Pitkäranta tunnetaan satu- ja oppikirjakuvittajana, mutta erityisesti postikorttitaiteilijana. Erilaisia postikortteja on julkaistu yli 2000. Pitkärannan kuvituksille tunnusomaista on elämänmyönteisyys ja runsaat yksityiskohdat, ja ne kertovat usein pieniä tarinoita.

MLP-Fanit ry

MLP-Fanit ry (Marjaliisa Pitkärannan Fan Club ry) viettää toimintansa 25-vuotisjuhlavuotta vuonna 2023. Pitkärannan kuvitustuotannosta innostuneet perustivat yhdistyksen Lempäälässä vuonna 1998. Kerhon tehtävä on tehdä Pitkärannan kuvitustuotantoa tunnetuksi ja auttaa keräilijöitä harrastuksessaan. Yhdistys on myös kerännyt ja luetteloinut Pitkärannan runsasta tuotantoa ja julkaisee jäsentiedotetta ja -lehteä sekä postikortteja.

Lisätietoa www.mlp-fanit.fi

Katso kuvia

Marjaliisa Pitkäranta.
Takaisin ylös