Siirry suoraan sisältöön Siirry etusivulle

Kokoelma

Arkistokokoelman alasivu

Postimuseon arkistokokoelma on monipuolinen ja kiehtova lähdeaineisto filatelian ja postihistorian tutkimiseen. Harvinaisia dokumentteja ovat muun muassa 1500- ja 1600-luvun kuninkaankirjeet, joiden määräyksillä laitettiin alulle postin säännöllinen kuljetus. Näiltä varhaisilta ajoilta Postimuseon kokoelmissa on myös muita Postin toimintaa sääteleviä ohjeistuksia ja asetuksia. Tärkeitä olivat myös postihallinnon kiertokirjeet, joita museossa on koko aikasarja aina moderniin aikaan, vuoteen 1989 saakka.

Arkistossa on myös laaja sinetti- ja leimasinaineistokokoelma, joka sisältää postihallituksen ja toimipaikkojen leimapainanteet sekä lakkasinettejä. Kokoelma käsittää toimipaikoissa käytetyt erityyppiset leimat: paikkakunta-, kylä-, numero- ja erikoisleimat. Kenttäpostin, YK-joukkojen ja postivaunujen käyttämät leimat muodostavat myös mielenkiintoisen tutkimusmateriaalin. Paitsi painanteet, myös itse esineet eli sinetit ja leimasimet kuuluvat Postimuseon kokoelmiin.

Etiam porta sem malesuada

Hyvän kuvauksen postitoiminnan eri kehitysvaiheista antaa esimerkiksi mittava lehtileikekokoelma, johon on tallentunut noin sata vuotta postihistoriaa. 500 yleiskartan ja postikartan kokoelma puolestaan visualisoi hyvin Suomen kaupunkien ja tieliikenteen kehitystä. Arkistossa on lisäksi runsaasti eri vuosikymmenien esitteitä ja mainoksia, joiden avulla selviää postin tarjoamat palvelut eri aikoina ja mittava kokoelma postin virallisia lomakkeita aina 1800-luvun lopulta lähtien. Toimipaikoista on saatu lahjoituksina myös paljon paikallis- ja henkilöhistoriaa sisältävää aineistoa.

Katso arkistokuvia

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Quis ipsum suspendisse ultrices gravida. Risus commodo viverra maecenas accumsan lacus vel facilisis.
Viestinviejät näyttelyn alkuosassa hämärä postitalon piha. Viestinviejät-näyttelyssä postitalonpojan pihapiiri 1600-luvulta. Kuva: Juha Valkeajoki
Viestinviejät-näyttely. Kuva: Juha Valkeajoki
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Quis ipsum suspendisse ultrices gravida. Risus commodo viverra maecenas accumsan lacus vel facilisis.
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Quis ipsum suspendisse ultrices gravida. Risus commodo viverra maecenas accumsan lacus vel facilisis.
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Quis ipsum suspendisse ultrices gravida. Risus commodo viverra maecenas accumsan lacus vel facilisis.
Joki Ilmaakuva kaukana virtaavasta joesta
Viestinviejät näyttelyn alkuosassa hämärä postitalon piha.
Joki
Takaisin ylös