EPILOGI – Hyvä ihminen
Hyvä ihminen – miksi holokausti koskee meitäkin?
Toimittaja Mari Lukkari
Vuonna 2018 saavuin Berliiniin tutkimaan äärioikeiston ja oikeistopopulismin nousua. Päärautatieaseman edustalla yksi äärioikeistolaisten ja oikeistopopulistien rasistinen mielenosoitus vastaanotti tulijat. Saksojen, myös keisarikunnan aikaisten, liput liehuivat ja valtava banderolli julisti poliitikkojen vaihtoa väestönvaihdon sijaan. Huutojen viesti ei jäänyt epäselväksi: ”Hau ab!” – ”Häivy!”
Viisi vuotta kestänyt oikeudenkäynti äärioikeistolaista terroristiryhmää Nationalsozialistische Untergrundia (NSU) kohtaan oli juuri päättynyt. Vuosien 2000–2011 aikana 10 rasistiseen murhaan, pommi-iskuihin ja ryöstöihin syyllistyneen ryhmän johtajiin kuulunut Beate Zschäpe tuomittiin 11. heinäkuuta elinkautiseen. Yhteyksistä mainittakoon, että Norjan joukkomurhaaja Anders Behring Breivik lähetti Zschäpelle vankilaan kirjeen, joka oli osoitettu natsimorsiamelle. Breivikin manifestissa puolestaan lainattiin eduskuntamme puhemiehenä toimivan Jussi Halla-ahon kirjoituksia.
Nyt, neljä vuotta myöhemmin, äärioikeistolaisuus ja juutalaisvastaisuus ovat jatkaneet kasvuaan Saksassa ja tulleet entistä näkyvämmäksi myös Suomessa. Gazan sodan alkaminen lokakuussa 2023 on lisännyt antisemitismiä räjähdysmäisesti ja mutkistanut tilannetta entisestään.
Saksassa on yleisesti tiedetty, että äärioikeisto valmistautuu päivään X, jolloin valtion rakenteet romahtavat ja äärioikeisto ottaa vallan. Tiedossa on myös, että äärioikeiston joukoissa on ihmisiä sekä poliisista että armeijasta. Poliiseja löytyy myös äärioikeistolaisesta NSU2-ryhmästä, joka on perustettu jatkamaan edeltäjänsä rasistista terrorityötä. Suomessakin äärioikeiston olemassaolo on ollut selvää jo kauan. Rikoksia vain ei ole virallisesti tuomittu äärioikeiston terroritekoina. Vasta lokakuussa 2023 näin tehtiin, kun rotusotaan valmistautuneet uusnatsit tuomittiin äärioikeistolaisesta terroriteosta.
Juutalaisten tunnus Daavidin tähti on alkanut merkitä osalle Palestiinan puolustajista sionismia, joka rinnastuu fasismiin. Tässä kohtaa on olennaista alleviivata, että juutalaisuus ei ole sionismia, juutalaiset eivät ole Israel. Berliinissä synagogien turvatoimia on kiristetty entisestään. Juutalaisille antisemitismi on ollut siellä arkea aiemminkin, sillä koko kaupunki on ollut NO GO -aluetta. Nyt ollaan kuin palattu ajassa taaksepäin: Antisemitististen rikosten määrä Berliinissä on hypännyt pilviin. Daavidin tähtiä maalataan juutalaisten kotien seinille, samoin hakaristejä. Juutalaiset saavat uhkauksia ja heihin kohdistuu suoraa väkivaltaa. Keskitysleireille vietyjen juutalaisten asuinpaikoista muistuttavia kompastuskiviä on töhritty ja tärvelty. Antisemitismi ulottuu kaduilta kouluihin ja yliopistoihin. Koululaisten kokemasta antisemitismistä on raportoitu Suomessakin.
Olennaista on, ettei antisemitismi ole enää vain äärioikeiston juttu. Heti perään on todettava, että äärioikeiston toiminnan keskiössä on rasismi maahanmuuttajia kohtaan. Erityisesti antisemitistisistä rikostapauksia raportoidaan Berliinin Neuköllnistä, jossa on paljon muslimiväestöä. Suuria Pro Palestiina –mielenosoituksia pyrittiin poliisin toimesta rajoittamaan osin antisemitismiin vedoten. Yksi mielenosoituksen kyltti julisti ”Free Palestine from German Guilt”.
Siinä viitataan Saksan syyllisyydentuntoon. Toisen maailmansodan ja holokaustin käsittelystä Saksa on saanut epävirallisen tittelin muistamisen maailmanmestarina. Syyllisyydentunto on tarkoittanut nyt järkkymätöntä Israelin tukea, vaikka Hamasin sijaan kohteena on koko siviiliväestö. Nyt Saksa kieltäytyi allekirjoittamasta YK:n päätöslauselmaa, joka vaati välitöntä humanitaarista tulitaukoa Gazaan. Allekirjoituksesta kieltäytyi myös Saksan entinen aseveli Suomi, jonka vapaaehtoiset sotilaat taistelivat Hitlerin SS-joukoissa toisessa maailmansodassa.
Suomen ja Saksan tilanne on samanlainen myös siinä suhteessa, että molemmissa maissa maahanmuuttokriittinen oikeistopopulistinen puolue on noussut maan toiseksi suurimmaksi. Yhteistä ovat kansallismieliset ja konservatiiviset arvot. Erona se, että vain Suomessa oikeistopopulistit on otettu mukaan hallitukseen.
Suomen valtiovarainministeri Riikka Purran (PS) avoimen rasistiset kirjoitukset nousivat kesällä otsikoihin. Purra pyysi lopulta anteeksi “15 vuoden takaisia” kirjoituksiaan Jussi Halla-ahon Scripta-blogissa. Elinkeinoministeri Vilhelm Junnila (PS) erosi tehtävästään äärioikeistokytkösten ja natsisymboleilla vitsailun noustua julkisuuteen. Ennen kohua hän ehti vuosia ajaa valtion budjettiin määrärahaa Veljesapu SS-perinneyhdistykselle ”tasapuolisen historiantutkimuksen edistämiseen”. Veljesapu on kieltäytynyt yhteydestä Junnilaan. Samoin yhteydestä kieltäydyttiin, kun kansainvälisesti tunnettu uusnatsipäällikkö poseerasi valokuvassa Bryggeri Helsingissä. Asioita vain tapahtuu.
Vuonna 2020 Saksan korkein oikeus luokitteli Björn Höcken johtaman AfD:n ”siiven” äärioikeistolaiseksi. AfD lakkautti siiven, mutta sen jäsenet toimivat edelleen puolueessa. Suomessa taas kansallisen itsetunnon ja kansan, kielen ja kulttuurin suojelijaksi julistautuneen äärioikeistolaisen Suomen Sisun toimijoita vaikuttaa nyt Perussuomalaisten johdossa.
Pitäisikö Suomen oppia jotakin Saksan tilanteesta? Eli miten estää se, ettei se mikä kerran tapahtui, tapahdu enää uudelleen?
Saksassa natsimenneisyyttä ja holokaustia on käsitelty ansiokkaasti. Se ei ole kuitenkaan ollut itsestään selvää. Eikä ole.
AfD haluaa tähän muutoksen: radikaalisiipeä johtanut Björn Höcke kutsuu Berliinin keskustassa olevaa holokaustimuistomerkkiä häpeän merkiksi pääkaupungin sydämessä. Puolueen kunniapuheenjohtaja Alexander Gauland on peräänkuuluttanut holokaustin käsittelyn vähentämistä ja Saksan kunniakkaan historian opetuksen lisäämistä. Päämääränä on kasvattaa häpeilyn sijaan ylpeitä nationalisteja.
Suomessa ollaan holokaustin käsittelyn suhteen takamatkalla, mutta torjuntareaktio on yhtäläinen. Vuonna 2019 kansallisarkisto julkaisi valtioneuvoston tilaaman selvityksen, jossa todettiin, että suomalaiset vapaaehtoiset osallistuivat hyvin todennäköisesti juutalaisten, muiden siviilien ja sotavankien surmaamiseen osana saksalaista SS-sotilasjoukko-osastoa. 81 SS-miesten perillistä vaati “häpäisevän” selvityksen oikaisemista. Kansallisarkiston johtaja Jussi Nuorteva sai tappouhkauksia. Tappouhkauksia ovat saaneet myös kaikki kriittistä historiankirjoitusta edustavien teosten kirjoittajat.
Holokaustin muisto hapertuu myös ilman näitä yrityksiä. Enää ei ole jäljellä moniakaan tuon ajan eläneitä. Moni nyt elävistä ei edes tiedä mikä holokausti on.
Toisen maailmansodan jälkeen Saksassa todettiin painokkaasti, ”Nie wieder”. Holokaustiin osallistui myös suomalaisia sotilaita. Kuten Saksassa, voimme todeta seuraavaa: me emme ole syyllisiä, mutta meidän vastuullamme on, miten tapahtumat kohdataan ja muistetaan.
Täydellinen moraalikato on ollut kerran mahdollista Saksassa. Kielellä oli siinä suuri rooli. Saksalainen kielitieteilijä Victor Klemperer osoitti tutkimuksellaan (LTI – Lingua Tertii Imperii: Notizbuch eines Philologen, 1947) kolmannen valtakunnan kielestä, miten natsien kieli ujutettiin yleiskieleen. Radikaali oikeisto pyrkii nyt samaan: vaikuttamaan ihmisten ajatteluun kieltä muokkaamalla.
Saksassa natsisymbolit kiellettiin heti toisen maailmansodan jälkeen, mutta Suomessa kieltoa vasta tutkitaan. Ovatko symbolit tyhjentyneet merkityssisällöstään? Voidaanko sanoa, etteivät ne merkitse Suomessa samaa kuin Saksassa? Onko se edes mahdollista?