Siirry suoraan sisältöön Siirry etusivulle

Tietopaketti – Terveellinen ja turvallinen työ

Postityö voi olla raskasta ja kuluttavaa, varsinkin jos se sisältää raskaiden kantamusten ja taakkojen siirtelyä paikasta toiseen. Postityöhön on liittynyt myös erinäisiä vaaran paikkoja, joiden vaikutusta on pyritty sääntelemään työturvallisuutta lisäämällä. Nykyisin postilaisten ponnisteluja helpottavat koneet ja automaatio. Työturvallisuuteen ja sen valvontaan kiinnitetään myös paljon huomiota. Näin ei kuitenkaan ole aina ollut.

Terveys edellä!

Suuri haaste postin kuljetukselle oli tieverkoston puute. Vielä 1900-luvun alussa tiet olivat usein huonokuntoisia tai niitä ei ollut lainkaan. Kuvassa postihevosrattaita rakenteilla olevalla Virtaniemi-Nautsin tiellä Petsamossa 1922.
Postityö oli pitkään turvatonta

Varhaiset postinkantajat olivat monella tapaa turvattomia. Vastuu oman työn turvallisuudesta, työvälineistä ja kestävistä työtavoista oli työn tekijällä. Työturvallisuus oli vieras käsite, eikä sellaisesta osattu haaveillakaan, sillä postia kuljettaneiden talonpoikien ja kruunun välillä ei ollut varsinaista työsuhdetta.

Sanomalehtien kuljettaminen ja jakaminen oli raskasta työtä ilman kunnollisia apuvälineitä. 1800-luvun loppupuolella alkanut kehitys jatkui pitkään 1900-luvulle. Sanomalehtinippuja kannettiin pääasiassa lihasvoimin. Kuva Kotkasta 1920-luvun lopulta.
Lähetysmäärien kasvu kurjisti postityön

Postityön ammatillistuminen 1800-luvulla ei välittömästi parantanut postityöntekijöiden terveydellisiä oloja. Kirjeiden ja sanomalehtien määrän nopea kasvu 1800-luvun puolivälissä pikemminkin kurjisti postilaisen osaa, kun työntekijöiden määrä ei pysynyt lähetysmäärien kasvun tahdissa. Työn tahti kiristyi, työpäivät pitenivät ja työ muuttui kuormittavaksi. Työntekijän turva oli muutenkin huono. Esimerkiksi vuosina 1817–1881 postinhoitajalla oli oikeus kurittaa sääntöjä rikkoneita postiljooneja.

Käsikirja posteljooneille -teoksessa vuodelta 1906 kirjoitetaan: ”Jos vakinainen postiljooni taudin tähden ei kykene virkaansa hoitamaan, palkattakoon jos sellainen este asianmukaisesti on toteennäytetty, virkasijainen hänelle enintään 3 kuukauden ajaksi valtioviraston kustannuksella. Sairaudenkohtauksistaan on postiljoonin ilmoitettava postinhoitajalle tai postivaunujen päällikölle ja vaadittaessa esitettävä lääkärintodistus.” Muutos aikaisempaan oli merkittävä.
Maksaisitko oman sijaisesi palkan?

Sairastaminen tuli kalliiksi. Vielä 1800-luvun lopulla postiljoonin oli sairastuessaan löydettävä sijainen ja maksettava tämän palkka itse. Tilannetta helpottamaan postiljoonit perustivat yhteisen eläke-, sairaus- ja hautausapukassan 1898. Ammattiyhdistysten vaatimusten kautta vakinaiset postiljoonit saivat oikeuden kolmen kuukauden palkalliseen sairaslomaan vuodesta 1906 alkaen. Vuodesta 1922 eteenpäin myös ylimääräiset postiljoonit olivat oikeutettuja 14 palkalliseen sairaslomavuorokauteen vuodessa.

TÄHÄN KUVATEKSTI!
Työturvallisuussopimus parantaa postilaisten oloja

Toisen maailmansodan jälkeisenä aikana, postilaisten työolot paranivat hiljalleen työajan, työsuhteiden ja palkkojen osalta. Posti- ja lennätinlaitoksen ensimmäinen työturvallisuussopimus astui voimaan 1972. Sopimus määritteli työturvallisuusasiamiesten ja työturvallisuustoimikuntien toimintaa ja antoi edellytyksiä työturvallisuuden kehittämiseen työntekijöiden ja työnantajan yhteistyönä. Kaikkia valtion palveluksessa työskennelleitä koskenut työsuojelun yhteissopimus kirjattiin lakiin 1974 ja se johti työsuojelutoiminnan tehostumiseen. Erityisesti koulutuksen merkitys työsuojelussa korostui.

Työterveyshoitaja Riitta Annala tekee kuulotutkimusta Posti- ja telelaitoksen Kokkolan työterveysasemalla 1976.
Työterveys tukee ja seuraa postilaisten hyvinvointia

Työpaikkaterveydenhuolto kehittyi sekin toisen maailman sodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Työntekijöille haluttiin taata pääsy hoidon piiriin ja edistää heidän terveyttään eri tavoin. Merkittävä tekijä oli 1978 säädetty työterveyshuoltolaki, joka paransi työterveyspalveluiden kattavuutta valtakunnallisesti ja auttoi ennaltaehkäisemään  sairastumisia sekä työtapaturmista aiheutuneita vaivoja. Vuosituhannen vaihteeseen tultaessa myös työkyvyn aktiivista ylläpitoa oli alettu pitää osana työturvallisuutta ja terveyttä edistävää toimintaa.

Koneistumisen myötä työ keveni ja vanhan rinnalle syntyi uudenlaista työtä. Siisti sisätyö saattoi kuitenkin olla henkisesti ja ergonomisesti kuluttavaa. Automaattista kirjelajittelua Tampereen postitalossa 1976.
Siistiä ja kuluttavaa sisätyötä

Työvälineiden ja -tekniikoiden kehitys vaikuttivat nekin työturvallisuuden parantumiseen. Erityisesti 1970-luvulta alkaen koneistuminen, uudet apuvälineet, vaatetus ja työskentelytapojen hiominen ovat vähentäneet postityön fyysistä rasitusta ja kuluttavuutta. Samalla koneistuminen  synnytti uusia työturvallisuusriskejä, joita pyrittiin vähentämään suojavarusteiden ja työturvallisuuskoulutusten avulla. Uusien teknologioiden ja tehostamispaineiden on myös todettu lisänneen työn henkistä kuormittavuutta.

Postikonttoreissa kirjeet ja lomakkeet leimattiin käsin käytännössä koko 1900-luvun ajan. Käsileimasimen toistuva käyttö altisti tenniskyynärpäälle, josta tulikin postikonttorihenkilökunnalle ammattitauti. Työsuojelun piirivaltuutettu Sirpa Nisunen demonstroi käsikäyttöisen tilillepanoleimasimen käyttöä Helsingin pääpostissa 1985.
Ergonomia edistää työkykyä

Työn ergonomiaan alettiin kiinnittää huomiota toisen maailmansodan jälkeen, kun sotakoneiden suunnittelussa hyödynnetyt opit siirtyivät osaksi siviilimaailmaa. Ergonomisuus omaksuttiin myös postissa, jossa työ oli monella tapaa kuluttavaa. Jakelutyö oli pitkään lihastyötä ja siihen sisältyi suurien postimäärien kantaminen. Manuaalinen lajittelutyö taas kuormitti lihaksia ja oli luonteeltaan puuduttavaa.  Viime vuosina erityistä huomiota on kiinnitetty tietokoneen ja  mobiililaitteiden käytön ergonomiseen puoleen, kuten istuma-asentoon ja oikeaoppiseen tauottamiseen.

Takaisin ylös