Siirry suoraan sisältöön Siirry etusivulle

Suomalaisten sanomalehtimuistoihin liittyy rakkautta, pelkoa, odotusta ja jännitystä

19.08.2020

Postimuseo keräsi ensi vuoden huhtikuussa avattavaa Aamukahvi ja tuore lehti -sanomalehdistä sivistystä ja uutisia kansalle -näyttelyä varten sanomalehteen liittyviä muistoja suomalaisilta. Tunteikkaita muistoja kerääntyi huikeat 499 kappaletta. Muistoista välittyy, kuinka tärkeä ja rakas sanomalehti suomalaisille on. Päivä ei ala ilman lehteä ja aamukahvia.

Lehden luku on monelle lähes meditatiivinen kokemus. Tärkeää on paitsi uutiset ja jutut, niin myös paperin rapina ja painomusteen tuoksu.  

– Useat sukupolvet ovat jäsentäneet maailmaansa sanomalehden avulla. Onnettomuudet, kuten esimerkiksi Thaimaan tsunami, Estonian uppoaminen ja World Trade Centerin kaksoistornien romahtaminen tai Marilynin ja prinsessa Dianan kuolemat muistetaan järkyttävinä tapahtumina, joita on seurattu tiiviisti. Lehdissä kerrotut rikokset, murhaajan vapaana olo ja esimerkiksi Tulilahden kaksoismurha vuonna 1959 ovat myös pelottaneet lukijoita. Kuolinilmoitusten ja kirkollisten uutisten luku kuuluu myös monien lukutottumuksiin, kertoo Postimuseon projektipäällikkö Suvi Jalli.

– Suomessa on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen tapa. Tilattu sanomalehti tulee kotiin asti, maailmalla sanomalehdet tavallisesti ostetaan irtonumeroina kioskista. Sanomalehden jakelusta moni muistelija on saanut omakohtaista kokemusta ja muistelijoiden keskuudessa työn arvostus aamuyön tunteina kelissä kuin kelissä tehtävää työtä kohtaan on noussut. Raskaudesta huolimatta yölliset kulkijat, vihaiset koirat ja nouseva aurinko ovat usein jääneet mieleen.  Työstä on muutamalle muistelijalle auennut ura toimittajaksi tai painajaksi. Eräs muistelija kutsui lehdenjakajan aamukahville ja siitä alkoi elämänmittainen rakkaustarina.

– Kotipaikkakunnan sanomalehti on monelle edelleen tärkeä side, vaikka olisi asunut muualla jo vuosikymmeniä. Eräs muistelija kertoo, kuinka äiti tilasi hänen jokaiselle opiskelupaikkakunnalle lehden ja äidin käskystä nuoreen perheeseen piti myöhemmin tilata lehti, vaikka rahaa ei olisi ollutkaan. Sanomalehtitilaus omaan kotiin on monelle ollut myös merkki aikuisuudesta.

– Lehteä luetaan yhä yksin ja yhdessä. Monet muistelevat, miten lehden osia jaettiin perheenjäsenien kesken: isälle uutiset ja lapsille takasivun sarjakuvat, mistä on jäänyt monille tapa lukea lehti takaperin. Eräs muistelee, kuinka lehden luku pikkutyttönä isän kanssa oli ainut yhteinen harrastus. Lehden uutisista sitten keskusteltiin ja niitä kommentoitiin lehden luvun välissä.

Aamukahvi ja tuore lehti -näyttely avautuu Postimuseossa museokeskus Vapriikissa 23.4.2021 ja se on esillä 30.1.2022 asti. Näyttelyn yhteistyökumppaneita ovat Posti, Päivälehden museo ja mediamuseo Rupriikki.

Lisätietoja antaa projektipäällikkö Suvi Jalli puh. 040 531 0388, suvi.jalli@postimuseo.fi

Katso kuvia

Postinjakaja toi lehden kotiin Miehikkälässä 1980-luvun alussa osana postipalvelukokeilua. Kuva: Postimuseon kuvakokoelmat. Kuvaa saa käyttää kerrottaessa sanomalehti-näyttelystä.
Takaisin ylös