Siirry suoraan sisältöön Siirry etusivulle

Postia ja bittejä

1. kerros
16 / 11 / 8 € / Museokortti
kuvituskuva

Postia ja bittejä -näyttely kertoo viestivän suomalaisen ja Postin tarinan.

Miten viestit ovat kulkeneet ennen, nyt ja tulevaisuudessa? Postia ja bittejä -näyttely kutsuu monenlaiset kävijät ihmettelemään jotakin meille kaikille tuttua asiaa, mutta jota harvoin pysähdymme pohtimaan: viestintää. Näyttely johdattaa viestinnän historian äärelle, jossa kirjoitettu sana, ääni, kuva ja digitaaliset muodot kietoutuvat toisiinsa. Samalla avautuvat tietoliikenteen ja televiestinnän kehitysvaiheet osana ihmisten välistä yhteydenpitoa.

Viesti tarvitsee välittäjän. Postilla on ollut tärkeä rooli suomalaisten arjessa jo lähes 400 vuoden ajan. Näyttelyssä selviää, millaista työtä viestien perille saaminen on vaatinut.

Vuorovaikutteisessa näyttelyssä voit kokeilla ja oppia itse. Voit istua vanhan postiauton kyytiin, pelata lajittelupeliä, kuunnella pakettiautomaatin tarinoita ja nähdä itsesi erilaisissa viestinnän ammateissa. Voit pohtia sukupolvien välisen viestinnän eroja. Miten isovanhempasi viestivät nuorena?

Postia ja bittejä -näyttely on tehty yhdessä Vapriikin kanssa. Postimuseon ja Tampereen historiallisten museoiden kokoelmista on syntynyt monipuolinen kokonaisuus.

Saavutettavuus on huomioitu erityisen hyvin. Näyttelyssä on selkokieltä, pistekirjoitusta ja asioita, joita voi koskea. Yleisötyön käytössä on ainutlaatuinen LEGO Braille bricks -laatikko, jonka avulla kerromme moninaisesta viestinnästä. Lue lisää Postimuseon saavutettavuudesta

Tervetuloa tutustumaan viestien matkaan!

Valtakunnallinen vastuumuseotehtävä

Näyttely liittyy Postimuseon valtakunnallisen vastuumuseotehtävän teemoihin: viestintään, postiin ja digitaaliseen elämään. Postimuseo toteuttaa valtakunnallista vastuumuseotehtävää yhdessä Vapriikin kanssa.

Turvallisemman tilan periaatteet Postimuseossa

Noudatamme näyttelyissämme ja tapahtumissamme turvallisemman tilan periaatteita. Tutustu niihin Turvallisemman tilan periaatteet -sivulla

Postin historiaa verkossa

Postin ja postilaisten historiaan voit tutustua myös digitaalisesti Viestintuojat-verkkonäyttelyssä. Siirry Viestintuojat-näyttelyyn

Näyttelyyn liittyvät tapahtumat ja opastukset

kohtaamispaikka kupla, 2. kerros / Postia ja bittejä -näyttely, 1. kerros

Vertaisihmettelijöiden Kirjoita kortti -piste

Vauva matolla katse kameraan.
Postia ja bittejä -näyttely

Perheaamu Postia ja bittejä -näyttelyssä

Nuori mies seisoo kadulla takanaan vanha rakennus.
Lähtö Vapriikin pihasta

Viestien Tampere -kävelykierros

vanhoja ihmisiä hämärässä näyttelytilassa.
Postimuseo

Senioriperjantai Postimuseossa

Nuori mies seisoo kadulla takanaan vanha rakennus.
Lähtö Vapriikin pihasta

Viestien Tampere -kävelykierros

Nuori mies seisoo kadulla takanaan vanha rakennus.
Lähtö Vapriikin pihasta

Viestien Tampere -kävelykierros

Nuori mies seisoo kadulla takanaan vanha rakennus.
Lähtö Vapriikin pihasta

Viestien Tampere -kävelykierros

Nuori mies seisoo kadulla takanaan vanha rakennus.
Lähtö Vapriikin pihasta

Viestien Tampere -kävelykierros

Nuori mies seisoo kadulla takanaan vanha rakennus.
Lähtö Vapriikin pihasta

Viestien Tampere -kävelykierros

Nuori mies seisoo kadulla takanaan vanha rakennus.
Lähtö Vapriikin pihasta

Viestien Tampere -kävelykierros

Nuori mies seisoo kadulla takanaan vanha rakennus.
Lähtö Vapriikin pihasta

Viestien Tampere -kävelykierros

Katso kuvia

kaksi ihmistä museon näyttelytilassa asettelemassa esineitä, seinällä ja pöydällä jo erilaisia esineitä. Kokoelmapäällikkö Mikko Aho ja konservaattori Taina Leppilahti asettelevat esineitä paikalleen.
Vanha sinipohjainen postin kyltti, jossa lukee postikonttori kolmella eri kielellä kellertävällä, keskellä kaksipäinen kotka. Vanha postitoimiston kyltti, joka oli käytössä Helsingissä 1890-luvulla.
Keltainen postin auto kulkee sillalla. Postia ja bittejä -näyttely kertoo Postin kuljetustavoista. Tjorven-jakeluauto otettiin Postin käyttöön 1970-luvulla. Kuva: Postimuseo
vanha kuorma-auto, jossa iso kasa postisäkkejä kyydissä ja niiden päällä henkilö. Päivän postia lähdössä jakelukuljetuksiin vuonna 1960.
julisteessa pystykorvainen vaaleanruskea koira lehti rullalla suussaan. Postin juliste.
julisteessa ruskeista postipaketeista muodostettu robotti vaalealla taustalla. Postin juliste.
nuori pitkätukkainen tietokoneen äärellä pöydän ääressä. Näyttely esittelee viestinnän historiaa, nykyisyyttä ja tulevaa. Digiarkivideolla 12-vuotias Vilke Hervannassa.
kaksi ihmistä museon näyttelytilassa asettelemassa esineitä, seinällä ja pöydällä jo erilaisia esineitä.
Vanha sinipohjainen postin kyltti, jossa lukee postikonttori kolmella eri kielellä kellertävällä, keskellä kaksipäinen kotka.
Keltainen postin auto kulkee sillalla.
vanha kuorma-auto, jossa iso kasa postisäkkejä kyydissä ja niiden päällä henkilö.
julisteessa pystykorvainen vaaleanruskea koira lehti rullalla suussaan.
julisteessa ruskeista postipaketeista muodostettu robotti vaalealla taustalla.
nuori pitkätukkainen tietokoneen äärellä pöydän ääressä.
Takaisin ylös