Hyvin sanottu -keskustelufestivaali kutsuu mukaan rakentaviin keskusteluihin myös Tampereella
Postimuseo järjestää Hyvin sanottu -festivaalin keskustelun ”Miten museot voivat tukea yhteiskunnan henkistä kriisinkestävyyttä?” kohtaamispaikka Kuplassa torstaina 27.11. kello 16-16.50. Keskustelua voi seurata livenä Yle Areenassa.
Mukana keskustelemassa ovat Hannu Takala, arkeologian dosentti Turun yliopisto; Eero Ehanti, intendentti Suomen kansallismuseo; Ville Kivimäki, tutkimusjohtaja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, SKS; Christa Prusskij, toiminnanjohtaja Mediakasvatusseura; fasilitaattori Tiia Tiainen Postimuseolta. Yleisölle ei ole erikseen tilaa, mutta keskustelua voi seurata livenä Yle Areenassa ja katsoa jälkikäteen 30 päivän ajan.
Kuudennen Hyvin sanottu -tutkimuksen mukaan suomalaiset kokevat keskusteluilmapiirin heikentyneen: 72 prosenttia arvioi keskustelukulttuurin menneen huonompaan suuntaan. Lähes puolet pelkää kommentoida asioita julkisesti, sillä vastaukset ovat usein kärkkäitä (44 %), ja valtaosa kaipaa lisää kunnioitusta muita ihmisiä kohtaan (82 %).
Samaan aikaan kuitenkin yli kolme neljästä kertoo nauttivansa syvällisistä keskusteluista. Iso osa kertoo seuraavansa mielellään muiden keskusteluja (68 %) sekä kaipaavansa lisää tilaisuuksia rauhallisiin keskusteluihin (61 %).
Tähän tarpeeseen vastaa Ylen ja Erätauko-säätiön luotsaama Hyvin sanottu – Bra sagt -hanke, joka järjestää yhdessä kumppanien kanssa Hyvin sanottu -keskustelufestivaalin 26.–27.11.2025.
- 26.11. keskustelujen kattoteema on Hyvä arki ja elämä
- 27.11. keskustelujen kattoteema on Suomen tulevaisuus
Festivaaliohjelma kokoaa yhteen monipuolisia ja ajankohtaisia keskusteluja eri puolilta Suomea. Kahden päivän aikana käydään lähes 60 keskustelua, joista 26 on seurattavissa Yle Areenassa. Festivaalin tarkoituksena on syventää ymmärrystä eri aiheista ja vahvistaa kokemusta siitä, että jokaisen äänellä on merkitystä.
Hyvin sanottu -hanke vahvistaa suomalaisen keskustelukulttuurin parhaita puolia, luo rakentavan keskustelun mahdollisuuksia ja innostaa ihmisiä mukaan toisia kunnioittavaan, erilaisia näkemyksiä arvostavaan keskusteluun. Samalla vahvistetaan suomalaisten luottamusta ja ymmärrystä toisiaan kohtaan. Hankkeessa on mukana yhteensä lähes 200 yhteistyökumppania.
Festivaaliohjelma löytyy kokonaisuudessaan täältä.
Yle Areenaan striimattavat keskustelut löytyvät täältä.