Siirry suoraan sisältöön Siirry etusivulle

Dokumenttielokuva Hands Deep – Matka demoskeneen vapaasti katsottavissa

27.08.2025

Demoskene-kulttuurista kertova Hands Deep –dokumenttielokuva on julkaistu. Elokuva tarkastelee demoskeneä ihmiskeskeisesti ja tuo esiin uusia ääniä harrastuksen sisältä. Samalla se on kasvutarina ja muotokuva nykyajan yhteisöllisyydestä sekä siitä, millaista on tulla hyväksytyksi ja löytää oma paikkansa yhteisössä. Elokuvan on ohjannut elokuvantekijä Anne-Mari Musturi ja sen tekemiseen on osallistunut joukko suomalaisia demoharrastajia. Hands Deep –dokumenttielokuvan on yhteistyössä tuottanut Postimuseo ja Suomen pelimuseo.

Demoskenessä keskitytään ohjelmoimaan tietokoneelle näyttäviä visuaalisia efekti- eli näytösohjelmia eli demoja. Näihin kuuluu oleellisena osana ohjelmointisuorituksen lisäksi musiikki ja graafinen toteutus. Suomalaisen peliteollisuuden syntyynkin vaikuttanut demoskene-kulttuuri toimii edelleen kulttuurisena vastavoimana kaupallistuvalle teknologialle. Suomessa demoskene on tunnustettu aineettomaksi kulttuuriperinnöksi vuodesta 2020 lähtien.

Hands Deep –dokumentti lähestyy aihettansa uudesta näkökulmasta. Elokuvassa äänen saavat kolme ensikertalaista nuorta demoharrastajaa, jotka perustavat oman ryhmänsä “miniHakkerit” ja alkavat tehdä ensimmäistä demoaan. Ryhmän tavoitteena on osallistua ensimmäiseen demokilpailuunsa eli demokompoon. Matkaa peilataan tuomalla esiin konkariharrastajien haastatteluja sekä esittelemällä harrastuksen alkuvaiheiden aineistoa. Historiallinen aineisto toimii taustakehyksenä nuorten kasvutarinalle, jonka aikana epävarmuus muuttuu osaamiseksi ja skenen arvot ja kokemukset välittyvät sukupolvelta toiselle. Dokumentti puhuttelee sekä demoharrastajia että ihmisiä, jotka eivät tunne harrastusta ennalta.

Dokumenttielokuvaa on kevään ja kesän 2025 aikana esitetty suomalaisissa ja ulkomaisissa demotapahtumissa sekä pyynnöstä yksityistilaisuuksissa. Ensimmäinen julkinen näytös järjestettiin Assembly 2025 -tapahtumassa Helsingissä. Elokuva ja siihen liittyvä projekti palkittiin ZooParty 2024 -tapahtumassa Scene Act of the Year -palkinnolla.

Hands Deep – Matka demoskeneen -elokuva toteutettiin osana Postimuseon ja Suomen pelimuseon yhteistä Demoskene talteen -hanketta. Hankkeessa digitoitiin demoskenen historiaan liittyvää aineistoa ja tallennettiin harrastuksen nykypäivää dokumenttielokuvan keinoin. Hanke oli osa Postimuseon ja Tampereen historiallisten museoiden, erityisesti Suomen pelimuseon ja Mediamuseo Rupriikin valtakunnallista vastuumuseotehtävää. Museoiden valtakunnallisena vastuualueena ovat postiin, peleihin, viestintään ja digitaaliseen elämään liittyvät teemat. Hanke sai opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustusta digitaalisen kulttuuriperinnön saatavuuden ja säilyttämisen tukemiseen, yhteisiin palveluihin yleisille kirjastoille sekä aineettoman kulttuuriperinnön digitointiin.

Dokumenttielokuvan voi katsoa osoitteessa: https://www.youtube.com/watch?v=pSWAF7W7cuk

Dokumenttielokuva on julkaistu Creative Commons Attribution-NonCommercial-ShareAlike 4.0 International -lisenssillä ja se on vapaasti katsottavissa ja levitettävissä.

Lisätietoa:
Olli Nordling
Digitaalisen kulttuuriperinnön asiantuntija, Postimuseo
050 415 1789
olli.nordling@postimuseo.fi

Katso kuvia

Takaisin ylös