Valentin juhlii nimipäiväänsä helmikuun 14. päivänä. Ystävänpäivän vietto vakiintui suomalaiseen kalenteriin 1980-luvun lopulla. Suomen Punainen Risti ja Posti kampanjoivat ystävyyden juhlan puolesta vuonna 1987, josta alkaen on myös suomalaisiin kalentereihin merkitty se päivä ystävänpäiväksi.
Posti, Punainen Risti, ja kirja- ja paperikauppiaat tekivät ystävänpäivää tunnetuksi yhteisellä kampanjallaan, jonka teema oli: ”Jokainen ystävä on muistamisen arvoinen”. Punainen Risti julkaisi kahdeksan ystävänpäiväkorttia. Vuotta myöhemmin myös Unicef oli painattanut omat ystävänpäiväkorttinsa. Ystävänpäivästä tuli Suomessa myös hyväntekeväisyyden päivä.
Ystävänpäivän viettoa Suomeen levittivät erityisesti USA:ssa opiskelleet vaihto-oppilaat ja ensimmäisenä sen omaksuivatkin lapset ja teini-ikäiset.
Ystävänpäivänä lähetetään kortteja, joissa aiheena on usein rakkaus, suudelmat ja symbolina sydän. Vaikka ystävänpäivä on Suomessa uusi, aihe on kuitenkin ikivanha. Ystäviä ja rakkaita on aina haluttu muistaa ja ilahduttaa. Ystävyyteen ja rakkauteen liittyviä korttiaiheita on julkaistu Suomessa jo 1800-luvun loppupuolelta lähtien.
Ystävänpäivällä on pitkät perinteet. Se periytyy katollisesta pyhimysperinteestä. Vaikka ystävänpäivä on tullut Suomeen Amerikasta, ovat sen juuret Italiassa, jossa kerrotaan useistakin pyhistä Valentinuksista. Valentinusta on pidetty rakastavaisten suojelijana ja onnellisen avioliiton takaajana. Pyhän Valentinuksen muistopäivää alettiin viettää helmikuun neljäntenätoista vuonna 350 eli yli 1600 vuotta sitten.
Etenkin Englannissa oli tapana lähettää ystäville ja tuttaville valentinekirjeitä ja -kortteja. Kortit olivat usein erittäin koristeellisia. Englannissa Valentinuksen päivän vietosta on tietoja aina 1400-luvulta saakka. Koristeellisten kaupallisten korttien teko alkoi 1800-luvulla. Vuonna 1835 ystävänpäiväkortteja lähetettiin Britanniassa 60 000, vaikka postimaksu oli kallis. Nämä kortit kulkivat tällöin vielä kirjekuoressa.
Ystävänpäivänvietto levisi Yhdysvaltoihin kunnolla vasta 1800-luvun puoliväliin mennessä. Siellä päivästä muodostui oikea kansanjuhla. Yhdysvalloissa päivän viettoon kuuluvat koululaisten askartelemat kortit ja sepitetyt värssyt sekä itse leivotut sydämenmuotoiset pikkuleivät.
Ensimmäisen ystävänpäiväkortin Yhdysvalloissa kehitti Esther Howland vuonna 1840. Tuolloin oli tapana antaa salaisia viestejä ystävänpäivänä. Tätä perinnettä Howland lähti kehittämään eteenpäin. Hän tilasi Englannista paperituotteita ja kukkakoristeita ja aloitti korttiliiketoimintansa, josta tuli todella suosittu.
Postimuseon kokoelmissa on upeita ystävänpäiväkortteja. Nämä koristeelliset kortit on lähetetty kirjekuoressa.
Lue lisää niin kutsutuista pitsikorteista blogistamme.
Posti on kampanjoinut ystävänpäivän puolesta jo 1980-luvulta saakka. Vuoden 2018 Kehu kaveria -kampanjassa Posti toimitti kotitalouksiin ilmaisia kortteja lähetettäväksi eteenpäin ystäville. Vuoden 2021 kampanjassa tervehdyksiä osoitettiin SOS-Lapsikylälle, HelsinkiMissiolle ja Rinnekodille. Kampanjassa rohkaistiin lähettämään kortteja tuntemattomille. Vuonna 2023 kohteena oli HelsinkiMission nuoret.
Perinteisten ystävänpäiväkorttien lähetysmäärät kasvoivat vuosina 2020 ja 2021. Mahdollisesti koronapandemia ja kotoilu-trendi ovat olleet osasyinä korttimäärien kasvuun. Postikortti ilahduttaa saajaansa ja kortilla on myös hyvä huomioarvo digitaaliseen viestintään verrattuna.
Ystävänpäiväkorteilla on pitkä historia – ystäviä ilahdutetaan edelleen postikorteilla