Toukon kirje Helylle 25.4.1976

Sunnuntai 25.4.76

Hei vaan!

Ja kiitos kirjeestäsi. Etpä arvaa missä sen luin – laivalla Tukholmasta Helsinkiin eilen illalla. Olin palaamassa työmatkalta Smålannista ja Nipa, joka taas on vapaalla jalalla ja jonka sain houkutelleeksi perjantaiksi Tukholmaan, toi kirjeesi sinne, mutta ei muistanut antaa ennen kuin paluumatkalla. En ole pariinkymmeneen vuoteen tätä väliä laivalla kulkenut vaikka on mielikin tehnyt, ajatus siitä, että joutuu jakamaan hytin jonkun ventovieraan ja mahdollisesti humalaisen kanssa, on aina saanut päätymään lentokoneeseen. Siksi houkuttelin Nipan reissuun vaikka ei Tukholmassa kauempaa oltukaan kuin perjantaista lauantai-iltaan. Mutta kyllä tuo paluumatka uudella isolla laivalla sen väärtti oli. Sattui vielä ilmakin kirkastumaan ja tuuli tyyntymään Tukholmasta lähtiessä, niin että kelpasi ihailla auringonlaskua. Eikä humalaisiakaan ollut niin paljon kuin joittenkin matkan tehneiden kuvauksista päätellen olin odottanut vaikka laiva oli melkein täynnä.

Pääsiäinen meni vähän niinkuin töitten merkeissä, kun piti heti pyhien jälkeen lähteä Ruotsiin ja viedä valmista mennessä. Kevät ei ollut paljon pidemmällä sielläkään. Tosin vanhaa lunta ei enä näkynyt ja oraspellot vihersivät, mutta räntäsade peitti ne välillä valkoiseksi. Satuin sinne tämän tuttavani, firmanomistajan syntymäpäiväksi ja sen kunniaksi mention paikkakunnan ainoaan ravintolaan syömään päivälliset. Hänen äitinsä oli tullut Göteborgista asti poikaansa onnittelemaan, n. 70-vuotias kovin jäykänkireä vanharouva, joka piti huolen siitä, että mitään hilpeätä tunnelmaa ei päässyt syntymään. Oikein kävi sääliksi päivänsankaria, joka kaikista yrityksistään huolimatta ei saanut äitiä tyytyväiseksi, eikä viihtymään. No onneksi tämä lähtikin seuraavana aamuna kotiin ja vähän naureskellen sen jälkeen kertoivat, että kaksi päivää on maksimi, minkä puolin ja toisin sietävät. Vähän surku mulle kuitenkin tuli kummankin puolesta.

Työasiat sujuvat kaikin puolin hyvin, paitsi että jarrutteluistani huolimatta kasautui vähän liian paljon tekemistä loppukeväälle ja kesälle. Firma tuntuu menevän hyvin ja paisuu puoliväkisin. Eivät tahdo saada tarpeeksi pätevää työvoimaa ja koettivat taas kovasti houkutella minua muuttamaan sinne ja rupeamaan heidän palkoillensa. Tavallaanhan se olisi mukavaa ja huoletonta, olis palkalliset kesälomat ym. ja pidemmän aikaa on minulla kyllä sormet syyhynneet sotkeutua heidän “taide”-puolen asioiden sorkkimiseen, kun siinä minusta olisi parantamisen varaa. Mutta suurin osa töistä olisi vähän liian vaatimatonta rutiinihommaa ja sitten melkein pitäisi jättää muualta tulevat työtarjoukset. Loppuisi se ainakin nykyisellään mukavalta maistuva valinnan vapaus. Sitä paitsi paikkaseutu on vähän niin kuin jumalan selän takana, kovin pitkän ja hankalan matkan päässä isommista keskuksista. Pelkään, että siellä vakituisesti ollen metsittyisi vallan kokonaan. Jos se olisi rehevässä Skånessa olisi asia toinen, mutta Smålanti on kovin karua niillä paikoin, eivätkä ihmiset erityisemmin avoimia eikä iloisia luonteeltaan. Lupasin kuitenkin pitää tarjouksen mielessäni ja tehdä heille kaikkea semmosta työtä, mitä voi näin matkan päästäkin hoidella. Onhan joka tapauksessa mukava tietää että kelpaa.

Tukholmassa kävimme oopperassa, kun sattui juuri perjantai-iltana olemaan balettiohjelma, jossa tanssi useampia sinne kiinnitettyjä suomalaisia. Hienosti veivät osansa. Meidän mielestämme (tietysti) paremmin kuin ruotsalaiset. Laivalla taisin saada vähän vetoa, koska nyt tuntuu kuin nuhan poikanen kutittelisi nenässä.

Kaija kai sinulle jo kirjoittikin omista kuulumisistaan, ainakin lupaili viimeksi tavatessamme. Kovalla innolla taas touhuaa lomamatkaa, jonka tällä kertaa tekevät Mikon (Kaijan miesystävä Mikko Vuorinen) kanssa Kreikkaan. On se tavallaan mukavaa, kun hän on vihdoin saanut samanhenkistä matkaseuraa väsymättömiä taiteen ja nähtävyyksien harrastajia kun ovat molemmat. Aika lailla hänellä kai on Mikon passaamista ja huolehtimista, mutta luulen, että hän juuri sitä on elämäänsä kaivannutkin, tunnetta olla tarpeellinen jollekin muulle ihmiselle. Sen puuttuminenhan on meidän tämmöisten perheettömien elämän suurimpia varjopuolia.

Mutta minä en kyllä surmiksenikaan lähtisi lomailemaan noihin seuramatkakohteisiin, niin vaivatonta ja edullista kuin sellainen matkailu onkin. Nämä silloin tällöin tapahtuvat työmatkat, kun niihin yhdistää muutaman lomapäivän antavat uskomattoman paljon virkistystä ja vaihtelua, kun ne osaa oikein ottaa.

Nipa pääsi maaliskuussa eroon talvisesta työpaikastaan. Se oli varmasti hyvä, koska tuntui olleen kovin vasten hänen luontoaan. Mitään vakituista hänellä ei taida tällä hetkellä olla tiedossa, mutta eiköhän taas aika tuo tullessaan. Rva Hildén talvella yhden ravintolan meinas ostaa, mutta luultavasti onneksi ei lyönyt kauppoja lukkoon, koska paikan kannattavuus oli kyseenalainen. Ja kun nykyään palkka- ym. menot ovat huikeat, ei paljon auta riskeerata.

Siinäpä taisivat olla tämän kerran uutiset. Näkyy olevan perjantaina Mirjamin päivä, joten onneksi olkoon ja paljon terveisiä.

Touko