Toukon kirje Helylle 2.2.1986

2.2.86

Hei Hely,

pistän tässä nimipäiväkirjeen alulle kun on sopivasti joutilasta aikaa. On sunnuntai-iltapäivä, Durkilla on tuolla alakerrassa joku psykoterapiaistunto, hän kun on ekspertti sillä alalla. Kehotti minuakin tulemaan mukaan, mutta minä vierastan sitä hommaa ja pysyttelen mieluummin täällä vinttikamarissani. Se on semmoista ryhmäterapiaa, missä toisilleen enemmän tai vähemmän vieraat ihmiset istuvat piirissä. Kukin vuorollaan kertoo ongelmistaan ja sitte toiset yhdessä yrittävät ratkoa niitä. Durk on innoissaan siitä ja ymmärtäväisenä ihmisenä kaiketi peräti pätevä löytämään ratkaisuja ja neuvoja toisten ongelmiin. Monet ovat kehuneet löytäneensä itsensä hänen avullaan. Mutta minä taidan olla liiaksi suomalaisen sulkeutunut, ainakin uskon, että minun pitää itse löytää ratkaisu omiin umpisolmuihini. Ehkä olen väärässä, mutta joka tapauksessa päätin pysytellä poissa. Sitä paitsi odottelen yhtä hyvää tuttavaani Tukholmasta kohtapuoleen tulevaksi. Hän sanoi puhelimessa, ettei halua osallistua istuntoon.

Sää on pilvinen ja koleahko. Se on vahinko, koska olis muuten mukava istuskella ulkona puutarhassa. Melkein koko tammikuu oli epätavallisen lämmintä. Yli kuuteenkymmeneen vuoteen ei kuulemma ole ollut niin helteistä tähän vuodenaikaan. Eikä se ole ihme, kun lämpötilat kiipesivät päivästä toiseen yli 30 asteen. Pihistin jatkuvasti työaikaa ja istuskelin iltapäiväkahvillani pelkissä shorteissa ilman paitaa ulkona joskus parikin tuntia. Ja koin huonoa omaatuntua ajatellessani teitä siellä Suomen kaamoksessa. Sitruunapuu puhkesi täyteen kukkaan ja linnut livertelivät innoissaan kun luulivat kevään tulleen. Pari päivää sitten sää vihdoin muuttui ja saatiin vuoden ensimmäinen sade. Vettä tuli oikein roimasti kaksi päivää ja yötä ja kansa nautti moisesta harvinaisuudesta. Nyt on jo vaimeampaa, sadekuuroja tulee silloin tällöin ja välillä pilkistää aurinko, mutta kuten sanottu lämpötila on pudonnut sinne 12-15 asteen vaiheille.

Löysin marketista yllättäen Turunmaa-juustoa. Sitä piti tietysti heti ostaa, vaikka hinta olikin yli kaksinkertainen täkäläisiin juustoihin verrattuna. Mutta näin on laita kaikkien tuonti-ruokatavaroiden kohdalla. No ei se ollut rahasta kiinni, tätä ”lännen tuohta” on tullut varsin mukavasti. Vietin siis suomalaisen illan kotimaisen juuston merkeissä telkkaria katsellen.

Siitä toosasta ei paljon mielenkiintoista yleensä tule, mutta kuinka ollakaan juuri silloin näytettiin ikivanhoja filmejä Afriikasta, jotka oli kuvannut kukapas muu kuin herra ja rouva Johnsson. Rupesi oikein naurattamaan kun palautui mieleen vanha Harvaska yhteiskoulun luonnontieteen tunneilta.

Toinen asia joka tässä yhtenä päivänä veti suuta hymyyn ja palautti vanhat ajat mieleen oli jäätelöauto, joka päivittäin ajelee näitä asuntokatuja ja saa kaikki naapuriston lapset liikkeelle. Sillä kaupustelijalla on semmoinen kellopeli, jolla soittelee kutsusäveltään. Hän oli saanut peliinsä uuden nuotin, joka oli vanha jo vallan unohtamani ralli: Intiassa kuukin on kuumempi, hoo-hiio-hei. Minulta pääsi ihan tahtomattani nauru ja apulainen Normand tuolla naapurihuoneessa kääntyi kummissaan katsomaan, että mitä tuo omituinen suomalainen nyt kesken piirtämistään hohottaa. En minä ruvennut hänelle syytä selvittämään, hän olis tuskin sitä kuitenkaan ymmärtänyt.

Sain eilen aamulla ison piirrosurakan valmiiksi, 31 kuvaa, joita olen pakertanut joulukuusta asti. Ei jälki niin kaksista tullut, mutta silti tunnen tyydytystä kun työ on tehty. Huomenna aloitan uutta. Tekemistä riittää yllinkyllin toukokuiseen kotiinlähtööni asti ja aika paljon on nyt jo tiedossa kesätöitä mukaan otettavaksi. Joten ei tässä vielä eläkepäiviä ruveta viettämään niin kauan kun käsi käyp. Kuntoni on aikamoisen hyvä, johtunee paljolti tästä leppoisasta ilmastosta. Tosin kaupasta tullessa tuo jyrkkä ylämäki aiheuttaa puuskutusta, mutta kun astelee tarpeeksi verkkaan, siitäkin selviää. Tarvii vaan hyväksyä se, ettei tässä iässä enää ravata niin kuin joskus koulupoikana.

3.2. Kirjoittaminen keskeytyi eilen, kun Tukholman tuttava saapui. Kertoili Skandinaavian kuulumiset ja toi Helsingin Sanomat, jonka oli lentokoneesta ottanut mukaansa. Loppupäivä puhuttiiin sitten sekaisin svenskaa ja engelskaa. Kun alakerran istunto oli loppunut ja vieraat lähteneet mentiin yhdessä talonväen kanssa syömään. Minua vähän nolotti, kun olin luvannut tukholmalaiselle hyvän päivällisen ja kuitenkin päädyttiin semmoiseen arkikuppilaan, jonka ruoka on vähän niin ja näin ja tarjoilu puolihuolimatonta.

Tänä aamuna ilma kirkastui ja lämpeni joten voin taas pitää ikkunan auki. Se on tarpeellista siksi, että saan tupakansavun ulos kun täällä vintillä on noita tilavuuskuutioita niukanlaisesti.

Nyt pitää ruveta jatkamaan töitä, joten hyvät voinnit ja terveiset kaikille.

Touko

P.S. Niin, ja hauskaa nimipäivää. Taitaa tulla onnittelu vähän etuajassa, mutta ei sitä aina tiedä, väliin voi kirjeen kulku jostain syystä kestää pari viikkoa, vaikka telkkarissa kehuttiin, että USA:n postilaitos on muka maailman paras. Se on kyllä kukkua se. Hei.