Siirry suoraan sisältöön Siirry etusivulle

Kuvittaja Eeli Jaatinen – Postikorteista kansikuviin 1905–1970

Piirroskuvassa kruunupäinen ja mekkoasuinen neito katselee kuvaansa veden pinnalla puiden keskellä.

Postimuseon uusi maksuton kiertonäyttely kertoo kuvittaja Eeli Jaatisesta!

Kansikuvat ovat näkyvä osa kirjoja, mutta tekijät niiden taustalla jäävät yleensä suurelle yleisölle tuntemattomiksi. Tamperelaissyntyinen Eeli Jaatinen (1905–1970) oli yksi aktiivisimpia kirjojen kansien kuvittajia. Hänen kädenjälkensä näkyy yli 400 julkaistun kirjan kannessa.

Lisäksi Jaatinen on kuvittanut postikortteja, aikakauslehtiä, ja viimeisinä vuosinaan hän keskittyi taulujen maalaukseen. Hänen todennäköisesti tunnetuin työnsä on Suojelusenkeli, joka levisi painokuvana lukuisten suomalaiskotien seiniä koristamaan.

Näyttely lähtee kiertoon kesällä 2025.

Katso kuvia

Piirroskuvassa kruunupäinen ja mekkoasuinen neito katselee kuvaansa veden pinnalla puiden keskellä.
Liitupiirrostyö miehestä. Alla tekstinä Eeli Jaatinen: Omakuva, liitupiirros 1933. Otavan taidekokoelmat.
Mustavalkoinen kuva tummahiuksisesta valkoiseen takkiin pukeutuneesta miehestä piirtämässä pöytätasolla.
Pystymallinen piirroskuva järvimaisemasta puiden katveessa. Ihmisiä lähtemässä veneellä liikkeelle.
Piirrokuvassa heinän tekoa hangoin hevosen vetämille kärryille.

Eeli Jaatisen kuvitusta

Takaisin ylös