Riitta Ikosen postitaidetta 27.11.2015–28.2.2016

Näyttely esittelee taiteilija Riitta Ikosen yli 200 eri puolilta maailmaa postitse lähettämää postikortin kokoista taideteosta. Teokset on kasattu kokoon liimalla, teipillä tai rautalangalla muun muassa syömäpuikoista, nuppineuloista, kaarnasta, räpylästä, linnunpesistä, puhelinlangasta, paperisilpusta, pesukoneen nukasta, serpentiinistä, saksista, merilevästä ja postitettu ilman kirjekuoria. Jokainen teos saa lopullisen muotonsa vasta postin käsittely- ja kuljetusprosessin aikana. Vain tusina teoksista on jäänyt saapumatta perille.

Ensimmäinen puusta porattu kortti lähti matkaan vuonna 2003, jolloin taiteilijan BA tutkinnon tutor, Margaret Huber asetti oppilailleen projektin ‘Location, Vocation, Vacation’ Brightonin yliopistossa. Kokoelma karttuu pikkuhiljaa, sillä taiteilija lähettää postikortteja edelleen samalle vastaanottajalle. Margaret palauttaa hänelle saapuneet teokset muutaman vuoden välein. Projekti toimii Ikoselle päiväkirjana ja matkojen ja muistojen punaisena lankana.

Riitta Ikonen (s.1981) on Kouvolasta kotoisin oleva suomalainen nykytaiteilija. Ikonen valmistui Lontoon Royal College of Artista vuonna 2008 ja on osallistunut näyttelyihin ympäri maailman mm. Kiasmassa, Norjan ja Grönlannin kansallisgallerioissa, Pariisin, Tukholman ja Oslon kulttuuri-instituuteissa, New Yorkissa ja Soulissa. Ikonen on ollut Ars Fennica -palkintoehdokkaana vuonna 2013.

Ikosen muuhun tuotantoon kuuluu mm. päälle puettavat veistokset luonnonmateriaaleista, performanssit, työpajat sekä ihmisen luontosuhdetta ja luovaa ikääntymisestä käsittelevä valokuvasarja "Eyes as Big as Plates' (Lautasenkokoiset Silmät) norjalaisen valokuvaajan Karoline Hjorthin kanssa, Suomen Kulttuurirahaston tukemana. Sarjaan on kuvattu senioreita kahdeksassa eri maassa, viimeksi Grönlannissa lokakuussa 2015.

0
Shares