Fontin koko: +

Postimuseon Ystävät saivat ideanituja ja satovinkkejä Varkaudessa museoiden valtakunnallisessa vuositapaamisessa

Postimuseon ystävät osallistuivat museoiden valtakunnalliseen vuositapaamiseen Varkaudessa syyskuisena viikonloppuna. Sieltä tarttui mukaan paljon ideoita ja ajatuksia, joista voisi yhteisvoimin jalostaa toimintaa ja tapahtumia.

”Kun tehdään parasta omille, tulevat myös muut.”

Vuosikymmenien ajan olen aina silloin tällöin käynyt Itä-Suomessa milloin minkäkin asian vuoksi. Olen lähes poikkeuksetta ajanut reittiä, joka kulkee Pieksämäen ja Varkauden kautta. Muistan Varkaudesta Taipaleen kanavan ja Kämärin kentän, vesitorninkin. En kuitenkaan muista ainoatakaan pysähdystä Varkaudessa, aina vain on ajettu ohi, kohti muuta määränpäätä. Syyskuinen viikonloppu Varkaudessa oli nyt omistettu Museoiden Ystäville ja Varkaudelle.

varakuden museo 6

Olen ollut vain muutamissa tapaamisissa aiemmin. Varahenkilönä mukaan lähtenyt Hannele ei ollut koskaan ollut muiden ystäväyhdistysten järjestämissä tilaisuuksissa. Olimme siis keltanokkia, mutta amatöörien innokkuudella ja ilman suorituspaineita puimme päällemme Postimuseon Ystävien paidat ja lähdimme Varkauteen varastamaan ideoita ihan luvan kanssa.

Varkauden museo 4

Meidät otettiin vastaan savolaisella lupsakkuudella, välittömyydellä ja positiivisella ylpeydellä omista juurista. He onnistuivat siinä.

Eliisa Moilanen Varkauden Museonystävien ”puhheenjohtaja” toimi vierailun emäntänä ja museotoimenjohtaja Hanna-Kaisa Melaranta oli tämän viikonlopun ”Eliisalla töissä” kuten he yhteistyötänsä kuvasivat. Vieras kyllä aisti heti, että näillä naisilla ja muulla museoväellä yhteistyö toimii. Saimme hyvän esittelyn Varkauden museoihin. Tutustuimme niihin kävellen Vanha Varkaus -kävelykierroksella. Kuulimme opastukset museoiden näyttelyissä ja museolinja-auto-ajelulla, jossa mukana oli myös linja-auton entisöinyt ystävä. Kiitos myös ihanille paikallisoppaille.

Varkauden museo

Mielenkiintoista ohjelmaa

Saimme kuulla mielenkiintoisia luentoja. Turun yliopiston tutkija, Varkauden museonystävä Leena Kolehmainen avasi Teollisuuden kieliä: Menneen monikielisyyden jäljillä Varkaudessa. Ruotsinkielisen koulun lakkautus Varkaudessa on puhuttanut asukkaita. Tehtaan myötä paikkakunta on ollut varsin monikielinen. Tutkimusmenetelmät olivat kiinnostavia. Niitä tehtiin muun muassa kuvaamalla hautausmaita, nykyisiä liikekatuja ja niin edelleen.

Lauantai-illan vietimme Varkauden Wanhalla Asemalla, jonka suojissa saimme rauhassa rupatella koko ystäväporukalla ja nautimme savolaisen pitopöydän antimista. Muikut paistuivat grillissä paikallisen mestarikokin valvonnassa.

Sunnuntaina aloitimme päivän Tehtaan koulun juhlasalissa, jossa yhteisöhörhöksi itseään tituleeraava Tytti Härkönen ja Vanha varkaus -työryhmä esittelivät kehittämishankettaan.

Varkauden museo2

Saimme paljon vinkkejä siitä, miten ”hyvä vetää puoleensa hyvää”. Mitä voi tehdä silloin, kun ei ole budjettia, eikä rahaa, on vain tahtoa. Kuinka pullantuoksulla houkutellaan yleisöä paikalle. Kuinka museo ruokkii kehittämishankkeita, joiden suunnan ratkaisevat ihmiset, jotka haluavat olla mukana. Opimme miten teollista kulttuuriperintöä voi tarkastella monin tavoin, vaikkapa osaamisen näkökulmasta. Kuinka luotiin vapaaehtoisverkosto, joka syventyi tallentamaan omaa historiaansa. Yli viidenkymmenen tehtaalaisen elämäntarina on saatu tallennettua.

Varkaus nimestä ja sen alkuperästä keskusteltiin paljon. Olipa sen alkuperä mikä tahansa, herkullisia tapahtumanimiä se kyllä tarjoilee: Kirja-varkaus, Taide-Varkaus, Omena-Varkaus, Vanha Warkaus…

Tämä vierailu herätti ison joukon ideanituja, joiden kasvattamiseen voitaisiin yhdessä rakentaa ”kukkamaa”, josta voidaan poimia satoa tulevina kausina ja nauttia ystävien kanssa.

Tällaisia kasvatettavia ituja voisi olla vaikka:

  • Moninäkökulmaisuus
  • Avoin kehittämisfoorumi
  • Jalkautuminen
  • Kuka muistaa? -palsta
  • Ystävänpäivän vietto
  • Aikalaiskertomusten taltioiminen

Ensi vuonna Museon ystävien valtakunnallinen tapaaminen on Loimaalla, Sarka-maatalousmuseon ystävien vieraana. Meidän Postimuseon ystävien kannattaa mennä silloinkin, vaikka isommallakin porukalla, saamaan vinkkejä siitä, kuinka pidämme oman Postimuseomme kukkamaan kukoistavana.

P.S. Kun poikkeat Varkaudessa, tutustu vaikka pääkirkon 240 neliöiseen freskoon, joka on Pohjoismaiden suurimpia ja josta löydät valtavan paperirullan ja mielenkiintoisen signeerauksen.

Ai niin ja se vesitorni: Sehän on Kalevi Väyrysen suunnittelema, kuten 35 muutakin Varkauden rakennusta ja se on kerrostalo!

Postimuseon Ystävistä saat lisätietoa netistä. Liity sinäkin kivaan joukkoomme!

Kirjoittaja Riitta Pulkkinen on Postimuseon Ystvävät yhdistyksen puheenjohtaja.

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja. Voit kommentoida, jos haluat.
Vieras
17.11.2019

CAPTCHA

0
Shares