Suvi Jalli, tradenomi AMK. Hän työskennellyt Postissa ja Postimuseossa eri tehtävissä vuodesta 1994, vuodesta 2006 lähtien toiminut Postimuseon näyttelyprojekteista vastaavana projektipäällikkönä. Pienestä pitäen innokas postikorttien ja kirjeiden kirjoittaja. Harrastaa museoita, teatteria, suunnistusta ja matkailua.

elo
18

Suomalaisilla on vahva ja rakas suhde sanomalehteen

Postinjakaja toi lehden kotiin Miehikkälässä 1980-luvun alussa osana postipalvelukokeilua. Kuva: Postimuseon kuvakokoelmat.

Postimuseo keräsi kesän ajan suomalaisilta huhtikuussa 2021 avattavaa Aamukahvi ja tuore lehti - sanomalehdistä sivistystä ja uutisia kansalle -näyttelyä varten sanomalehteen liittyviä muistoja. Muistoja sai lähettää joko sähköisen lomakkeen avulla, sähköpostitse tai kirjeenä 16.8. asti. Monenlaisia tunteita, muistoja, tarinoita ja sattumuksia tihkuvia muistoja ja valokuvia saapui meille huikeat 499 kappaletta – kiitos niistä kaikista!

Muistoista välittyy vahvasti, kuinka tärkeä ja rakas paperinen sanomalehti suomalaisille yhä on. Päivä ei yksinkertaisesti starttaa ilman lehteä ja aamukahvia. Aamun tuttu rutiini jäsentää päivän ja rytmittää arjen ja juhlistaa viikonlopun. Lehden tuloa odotetaan innolla ja sen tulosta ilmoittamiseen löytyy hauskojakin vaihtoehtoja, kuten erään muistelijan postilaatikkoon liitetty ovikello. Lehden luku on monelle lähes meditatiivinen kokemus: tärkeää on paitsi uutiset ja jutut, niin myös paperin rapina ja painomusteen tuoksu.

Moneen paikkaan maaseudulle sanomalehti ei vielä 1960-luvulla tullut heti aamusta, vaan lehti noudettiin muun postin mukana kauempaa. Monet muistelevat, miten koululaisena postia noudettiin vaikkapa koulupäivän jälkeen kylän kaupalta ja toimitettiin kotimatkalla samalla suunnalla asuville kyläläisille. Muistoista välittyy vahvasti, kuinka tärkeästä luottamustehtävästä oli kyse – ja kuinka hienoa oli saada vaikkapa makea omena tai jopa karamelli palkaksi. 

Serkukset postinhakureissulla vuonna 1970. Kuva: Yksityiskokoelma.

Onnettomuuksia, lukemaan opettelua, huumoria ja kierrätystä

Useat sukupolvet ovat jäsentäneet maailmaansa sanomalehden avulla. Onnettomuudet, kuten esimerkiksi Thaimaan tsunami, Estonian uppoaminen ja New Yorkin terrori-isku tai Marilynin ja prinsessa Dianan kuolemat muistetaan järkyttävinä tapahtumina, joita seurattiin tiiviisti. Lehdissä kerrotut rikokset, murhaajan vapaana olo ja esimerkiksi Tulilahden kaksoismurha ovat myös pelottaneet lukijoita. Kuolinilmoitusten ja kirkollisten uutisten luku kuuluu myös monen lukutottumuksiin.

Sanomalehdistä on leikelty kuvia, koottu reseptejä ja artikkeleita, joista on koostettu leikevihkoja tai talletettu kirjan väliin, joista niitä myöhemmin putoilee vuosikymmenten jälkeen lastenlasten yllätykseksi. Erityisen hienolta on tuntunut, kun on itse päässyt lehteen vaikkapa urheilusaavutuksen kautta, joskus jopa valokuvan kera.

Sanomalehden avulla moni on opetellut lukemaan ja voi sitä riemua ja ylpeyttä, kun kirjaimista on alkanut muodostua sanoja! Lapsille myös sanomalehtien kuvat ovat olleet tärkeitä: juuri lukemaan oppinut muistelee Savon Sanomissa ollutta hauskaa Erkki Tantun piirrosta, jossa muori hiihtää pitkässä hameessa lunta tupruttavassa kelissä. Piirroksen alla oli teksti: "Kahellaesta ilmoo, toinen helemoja heiluttaa ja toinen työntää lunta helemoen alle".

Sanomalehti ei ole ollut suomalaisille kertakäyttötuote. Muistoista kävi ilmi, kuinka monipuolisesti päivän lehteä on käytetty lukemisen jälkeen. Sanomalehteen pakattiin eväät, sillä kiillotettiin ikkunat ja uuninluukut, sitä käytettiin kalan kääreenä, eristeenä seinän välissä tai vaikkapa vessapaperin korvikkeena!

Elokuvamainosten leikekirja 1970-luvulta. Kuva: Kai Keijola.
Kuva: Postimuseon kuvakokoelmat.

Lehti ei tule, vaan se tuodaan

Suomessa on maailmanlaajuisestikin vahva ja ainutlaatuinen tapa, että tilattu sanomalehti tulee kotiin asti, maailmalla sanomalehdet tavallisesti ostetaan irtonumeroina kioskista. 

Sanomalehden jakelusta moni suomalainen saanut omakohtaista kokemusta itsekin ja muistelijoiden keskuudessa työn arvostus aamuyön tunteina kelissä kuin kelissä tehtävää työtä kohtaan on noussut. Raskaudesta huolimatta yölliset kulkijat, vihaiset koirat ja nouseva aurinko ovat usein jääneet mieleen. 

Lehdenjakelusta on muutamalle muistelijalle auennut ura postissa muualle, lehtipainoon muihin tehtäviin ja jopa toimittajaksi asti. Eräs muistelija kutsui lehdenjakajansa aamukahville ja siitä alkoi elämänmittainen rakkaustarina. 

Kotipaikan kuulumisia ja lehden lukutapoja

Kotipaikkakunnan sanomalehti on monelle edelleen tärkeä side, vaikka muualla olisi asuttu jo vuosikymmeniä. Eräs muistelija kertoo, kuinka äiti tilasi hänelle jokaiselle opiskelupaikkakunnalle lehden ja äidin käskystä nuoreen perheeseen piti myöhemmin tilata lehti, vaikka rahaa siihen ei olisi ollutkaan. Sanomalehtitilaus omaan kotiin on monelle ollut myös merkki aikuisuudesta.

Lehteä luetaan yhä yksin ja yhdessä. Monet muistelevat, miten lehden osia jaettiin perheenjäsenien kesken: isälle uutiset ja lapsille takasivun sarjakuvat, mistä on jäänyt monille tapa lukea lehti takaperin. Eräs muistelee, kuinka lehden luku pikkutyttönä isän kanssa oli ainut yhteinen harrastus. Lehden uutisista sitten keskusteltiin ja niitä kommentoitiin lehden luvun välissä. Tiedonvälityksen digitalisoituminen myötä monet lukevat lehtensä nykyään verkosta. Siitäkin muisteluissa on monta hyvää kokemusta.

Aamiainen ja tuore lehti - mikä mainio yhdistelmä! Kuva: Sari Svensk.

Onnea voittajalle!

Kaikkien sanomalehtimuistonsa lähettäneiden kesken arvoimme hotelliyöpymisen kahdelle Tampereella. Voittajaan otamme yhteyttä henkilökohtaisesti. Kiitos kaikille muistonsa jakaneille!

Avaamme Aamukahvi ja tuore lehti -näyttelyn Postimuseossa museokeskus Vapriikissa 23.4.2021. Se on esillä 30.1.2022 asti. Näyttely on monipuolinen sukellus sanomalehteen ja sen jakeluun. Näyttelyn yhteistyökumppaneita ovat Posti, Päivälehden museo ja mediamuseo Rupriikki. Seuraa somekanaviamme syksyn ajan, niin kuulet lisää!

Jatka lukemista
  695 osumaa
2 kommenttia
Uusia kommentteja artikkeliin
Vieras — Lauri Mikkola
Kun Iitissä välillä itse jaoin lehtiä, aloin arvostaa jakajia ihan uudella tavalla.
26.08.2020 09:18
Suvi Jalli
Niinhän se on, että kaikessa työssä, myös lehtien jakelussa, tarvitaan oma ammattitaitonsa! Ja niin tärkeä sanomalehti tuntuu suom... Lue lisää
26.08.2020 17:36
695 osumaa
  2 kommenttia
kesä
29

Kirjekavereita maailman ääristä - IYS yhdisti maailman nuoria

IYS:n tilauslomake

Herättävätkö nämä ohuelle paperille painetut tilauslomakkeet mielessäsi muistoja koulun englannin, saksan tai ruotsin tunneilta? Monet opettajat innostivat 1960–90 -luvuilla oppilaitaan vieraan kielen opiskeluun ulkomaisen kirjeenvaihtokaverin avulla. International Youth Service, IYS, välitti vuosina 1952–2007 miljoonia osoitteita ja yhdisti nuoria ympäri maailman kirjeiden välityksellä.

IYS oli suomalainen kirjeenvaihtoyritys

Olin itse kouluikäisenä IYS:n innokas asiakas, mutta vasta aikuisena ymmärsin, että IYS oli suomalainen yritys. Turkulaiset nuoret Pentti Pirkkala ja Pekka Laaksonen olivat hekin innokkaita kirjeenkirjoittajia. He halusivat ystäviä ulkomailta, mutta kontakteja oli vaikea löytää, joten 19-vuotiaat pojat perustivat yrityksen vuonna 1952. Toiminta oli pienimuotoista 1960-luvun loppupuolelle asti, mutta vähitellen kouluille ja opettajille eri puolille maailmaa suunnattu tiedotus tuotti tulosta ja toiminta kasvoi. IYS lähetti kouluille ja opettajille ympäri maailmaa kirjeitä, joissa esiteltiin kirjeenvaihdon merkitystä erityisesti oppilaiden vieraiden kielten ja viestintätaitojen oppimisessa. Viestintämateriaalia tuotettiin useammalla eri kielellä. 

International Youth Servicen logo vuodelta 1974

Kenen kanssa kirjeenvaihtoon?

Kielten opettajat jakoivat kouluilla oppilaille kirjeenvaihtoystävien tilauslomakkeita ja vastasivat usein koko koulun halukkaiden tilauksesta kerralla. Tilauskaavakkeeseen täytettiin jokaista tilattavaa osoitetta kohti oma nimi, osoite, kielitaito, sukupuoli, syntymäaika ja harrastuksia kuvaavista ryhmistä sopivat (esim. urheilu, lukeminen, musiikki, tanssi, keräily). Lisäksi listattiin, mistä maasta kirjeystävää ensisijaisesti toivoi, minkä ikäistä ystävää toivoi ja toivoiko tyttöä vai poikaa kirjeenvaihtoon. Aina ensisijaisia toiveita ei pystytty täyttämään, mutta joiltakin osin kuitenkin. Esimerkiksi vuonna 1974 kirjeenvaihtoystävää sai toivoa 125 eri maasta, vuonna 1987 mukana oli 106 maata.

IYS:lle postitettuja osoitetilauskuoria

Täytetyt tilauslomakkeet maksuineen postitettiin eri puolelta maailmaa Turkuun käsiteltäviksi. Tilauksen maksaminen olikin oma lukunsa, johon opettajan apu oli tarpeen! Se piti suorittaa tilauksen yhteydessä joko kansainvälisinä vastauskuponkeina, postiosoituksena, pankkishekkinä tai tilausmaahan avatulle tilille, joskus jopa käteisenä rahana tilauslomakkeen mukana kirjekuoressa! Digitaalisuus on vaikuttanut rahaliikenteeseen viimeisten vuosikymmenten aikana valtavasti!

Tilauksen käsittely vei tavallisesti 1–2 viikkoa. Paluupostina kouluille toimitettiin tilatut osoitteet jokainen omalla lipukkeellaan. Sitten vain kynä sauhuamaan! Luottamusta toimintaan lisäsi IYS:n vastaustakuu. Jos ensimmäiseen lähettämäänsä kirjeeseen ei saanut vastausta kuuden viikon tai kaukaisimpiin maihin lähetettynä kolmen kuukauden kuluessa, IYS lupasi tilaajalle uuden osoitteen. 

IYS:n koosti Turun toimistolle maailmankartan yrityksen yhteyksistä eri puolille maailmaa. Pentti Pirkkala lahjoitti taulun Postimuseoon 2017.

Tietokoneiden ja netin tulo päätti IYS:n tarinan

IYS:ssä tilausten käsittely perustui aluksi manuaalisiin kortistoihin. Vuonna 1980 hankittiin ensimmäinen toimistotietokone, tulostin ja näyttöpääte helpottamaan tilausten käsittelyä. Laajimmillaan IYS:n toiminta oli 1980–1990-lukujen vaihteessa. IYS työllisti Turussa 45 henkilöä. Kotitietokoneiden, internetin ja sähköpostin tulo 1990-luvun alkupuolella mahdollisti yhteyksien solmimisen huomattavasti helpommin ja nopeutti viestienvaihtoa kirjeisiin verrattuna. Lisäksi Suomen EU:n jäsenyyden myötä vuonna 1995 käyttöön tulleet arvonlisäverokäytännöt hankaloittivat toimintaa. Osoitteiden tilausmäärät vähenivät, joten toiminta päätettiin 2000-luvun alussa ajaa hallitusti alas. Aikanaan maailman suurimman kirjeenvaihtoyrityksen International Youth Servicen toiminta päättyi 2007. 

Itselläni ulkomaisia kirjeenvaihtoystäviä vuosien saatossa oli useita. Pisimmät, vuosia kestäneet ulkomaiset kirjeystävyydet olivat Christine ja Rolf Saksasta, Betty Hong Kongista, Laura Chilestä ja Nathalie Belgiasta, jonka luonakin olen käynyt. Lyhyempiä aikoja kirjoittelin myös Raymondille Kongoon, Yasserille ja Solemanille Egyptiin sekä Abdulille Libyaan. Oli tosi innostavaa, kun sain treenata käytännössä koulussa tankattuja kielioppirakenteita kirjoittamalla ulkomaisille kirjeenvaihtokavereille. Sanakirjat olivat kovassa käytössä! Samalla opin ja kuulin kaikenlaista maailman ääristä, aivan eri olosuhteissa elävistä oman ikäisiltä nuorilta.

Kirjeenvaihtoa kertyi laatikkotolkulla!

Oliko sinulla IYS:n kautta hankittuja kirjekavereita maailmalla? Oletko kenties yhteyksissä edelleen? Tapasitteko kenties?


Pidemmän artikkelin IYS:n toiminnasta voit lukea Postimuseon ystävät ry:n ja Postimuseon julkaisemasta vuoden 2017 Tabellariuksesta  joka on Trafiikin verkkokaupan kesätarjouksena vain 5 euroa.

Jatka lukemista
  878 osumaa
0 kommenttia
878 osumaa
  0 kommenttia
kesä
04

Elämä ja ajatukset muuttuvat, mutta kirjeystävyys säilyy

Postiluukku kolahtaa. Etätyöpäivä keskeytyy. Aina se on yhtä jännittävää, mitä posti mahtaa tuoda. Kynnysmatolla mainosten seassa odottaa vihreä kirjekuori. Käsiala on tuttuakin tutumpi. Osoite kuoren päällä on muuttunut 40 vuoden aikana useampaan kertaan, mutta kaikissa käänteissä posti on löytänyt perille, niin kotimaassa kuin ulkomaille.

Aikana ennen sähköpostia ja pikaviestimiä lehdissä oli yleisesti kirjeenvaihtopalstoja, jonne sai esille oman ilmoituksensa. Ilmoituksissa haettiin kirjeenvaihtokavereita hieman lehdestä riippuen joko nimimerkin suojissa lehden toimituksen toimiessa ensikontaktin välittäjänä tai ihan avoimesti oman nimen ja osoitteen kera.

Itselläni kirjeiden kirjoitus ja kirjekaverit olivat tärkeä osa nuoruutta. Ne tarjosivat pikkukylän kasvatille sosiaalisesti laajemmat piirit ja mahdollisuuden kurkistaa ja kurottaa omien nurkkien ja jopa ulos maailmaan, Suomen rajojen ulkopuolelle. Parhaimmillaan kirjeenvaihtokavereita taisi olla parisenkymmentä ympäri maailmaa!

Vihreän kuoren lähettäjään tutustuin ensi kertaa syksyllä 1978, kun vastasin nuortenlehti Help´issä (muistatteko?) olleeseen kirjeenvaihtoilmoitukseen. Ilmoituksen muotoa en muista tarkkaan, mutta Hurriganes taisi olla yhdistävä tekijä saman ikäisten tyttöjen kesken. Meillä kolahti heti. Ja kuinka jännittävää olikaan saada muutaman kirjeen jälkeen kirjoittavan tytön valokuva. Liimasin sen albumiin, jossa se on tallessa edelleen.

Kirjeenvaihtomme oli todella intensiivistä aina lukiovuosien päättymiseen asti. Kirjeitä saattoi kulkea molempiin suuntiin useita viikoittain. Vuodatimme kirjeissä toisillemme c-kaseteille viikon aikana äänittämämme biisit arvosteluineen, lemmikkiemme kuulumiset ja koetulokset, analysoimme tv-sarjojen käänteet (Avaruusasema Alfa, Charlien enkelit, Starsky ja Hutch – muistatteko?) ja erityisesti musiikkiohjelmat (Iltatähti, Levyraati ja Toivotaan, toivotaan – entä näitä?), vertailimme vaateostokset (Micmacit olivat kaukainen unelma!) ja purimme sisarusten kanssa käydyt riidat. Yhden välin askartelimme kirjekuoret itse aikakauslehtien sivuista ja koristelimme kirjepaperit Suosikista, Introsta, Helpistä ja milloin mistäkin leikatuilla kuvilla ja myöhemmin tarroilla.

Läpi opiskeluvuosien ja nuoren aikuisuuden kirjeenvaihtomme säilyi, mutta harventuneena. Yhdessä vaiheessa osoitteemme olivat aivan naapurikaupungeissa. Mietimme jopa tapaamista, mutta päätimme säilyttää ystävyytemme nimenomaan kirjepaperilla. Emme ole koskaan puhuneet edes puhelimessa! Ei edes sähköposti tai sosiaalinen media ole horjuttanut silloin tehtyä päätöstä.

Vuodet ovat kuluneet, työpaikat ja suosikkibänditkin vaihtuneet, maailmalla eletty ja matkailtu, lapset syntyneet ja kasvaneet – elämä kiirinyt eteenpäin, mutta yhä meillä juttua riittää. Kirjeitä kulkee nykyään kolme, neljä vuosittain, postikortteja paljon useammin. Sydäntäni lämmittää erityisesti, kuinka kirjekaverini edelleen muistaa paitsi minun, niin myös lasteni ihan jokaisen nimi- ja syntymäpäivän! Useimmiten se on perinteinen ruusukortti.

Onko sinulla ollut kirjekavereita? Olisiko vaikkapa kesälomalla hyvää aikaa kirjoittaa vanhalle kirjekaverille tai tutummallekin ja kertoa, mikä biisi tänä kesänä sytyttää tai millaiset kesäsandaalit jalassa kuljet. Arkisetkin asiat paperille pantuina näyttäytyvät ihan uudessa valossa, niin itselle kuin varsinkin niiden lukijalle.

Postimuseon Unohtumattomia kirjeitä Suomesta -näyttelyssä voi tutustua suomalaisille monin tavoin merkityksellisiin kirjeisiin.

Kirjeenkirjoitusinspiraatiota voi ammentaa myös Unohtumattomia kirjeitä verkossa -näyttelystä

Riippukeinuun hyvä vaihtoehto puolestaan on Timo Kalevi Forssin Unohtumattomia kirjeitä Suomesta -kirja (Like, 2020), jonka voi ostaa vaikkapa museokeskus Vapriikin museokaupasta.

Jatka lukemista
  788 osumaa
4 kommenttia
Uusia kommentteja artikkeliin
Vieras — Seppo Kinnunen
Helpoin muistan hatarasti. Liekö tuo oli lyhytikäinen? Muutoin hieno tarina. Kirje pitää pintansa, vaikka sen kuolemaa välillä enn... Lue lisää
04.06.2020 16:36
Suvi Jalli
Seppo, Help ilmestyi tosiaan vuosina 1976-79 ja jatkoi vuonna 1968 perustetun Intron jäljillä. Help päätyi kilpailevan Suosikin om... Lue lisää
08.06.2020 10:06
Vieras — S.
Minulla oli 80-ja 90-luvuilla useita kirjekavereita. Tuskin valehtelen jos kerron että olen kirjoittanut satoja, ehkä tuhat kirjet... Lue lisää
06.06.2020 06:11
788 osumaa
  4 kommenttia
maalis
30

Pitkä marraskuu on ohi! Kevät on täällä ja pääsiäinen saapuu!

Pääsiäiskorttien kirjoittelu tuo ilon saajalle ja kirjoittajalle.

Huokaisen syvään. Aurinko lämmittää mustan toppatakin selkää. Erityisesti tänä keväänä valo ja värit suorastaan sokaisevat. Takana on lumeton ja pimeä Etelä-Suomen talvi. Suomi ja maailma kamppailevat Covid-19 -viruksen aiheuttamassa poikkeustilassa. Silti aurinko, valo ja narsissit maljakossa tuovat toivoa. Haluan uskoa, että kyllä tämä tästä. Aion jakaa kevään riemua ja haluan muistaa läheisiä pääsiäiskorteilla!

Samoin tuntuu ajattelevan tämän vuoden pääsiäispostimerkkien kuvittaja Matti Pikkujämsä, joka toteaa: - Olen aina ihaillut pääsiäisen värejä, jotka ovat kuin auringon pilkahdus suomalaiseen harmaaseen ja loskaiseen kevääseen. Pikkujämsä valittiin vuoden kuvittajaksi 2019, ja hänen kuvituksensa ovat tuttuja monien lehtien, esimerkiksi Helsingin Sanomien, sivuilta.

Ensimmäisen kerran pääsiäisteemainen postimerkki ilmestyi Suomen Punaisen Ristin hyväksi julkaistussa Juhlapyhiä -avustuspostimerkkien sarjassa keväällä 1988. Sarjan ja merkin suunnitteli graafikko Rolf Christianson (1927–1998). Merkissä kukkivat valkoiset narsissit ja taustalla paistaa aurinko - tai pääsiäisyön kuu.

Kevään tuloa enteileviä aiheita kuten monet kevätkukat ilmestyivät postimerkkeihin pitkin 1990-lukua, mutta seuraavan kerran erityisesti pääsiäispostituksia varten merkkejä ilmestyi vuonna 2001. Ne suunnitteli graafikko ja kuvittaja Hannu Taina.

Vuosien saatossa pääsiäispostituksia varten on julkaistu yhteensä parisenkymmentä erilaista postimerkkiä. Aiheet ovat nousseet vuosi toisensa jälkeen kevään riemusta ja pääsiäisperinteistä. Merkeissä seikkailevat tiput ja puput, maljakot täyttyvät narsisseista ja höyhenin koristetuista pajunoksista, korit pääsiäismunista ja lentääpä vuoden 2002 pääsiäismerkissä kuvittaja Katriina Viljamaa-Rissasen piirtämä pääsiäisnoitakin.

Pääsiäispostimerkkejä ovat suunnitelleet eturivin suomalaiset taiteilijat ja kuvittajat, muutamat useampanakin vuonna kuten Leena Airikkala, Virpi Pekkala ja Osmo Omenamäki. Vuosina 2008–2010 pääsiäispostimerkit ilmestyivät teemalla Minun pääsiäiseni. Näissä merkeissä isä Mitro, keittiömestari Hans Välimäki ja korusuunnittelija Kirsti Doukas ideoivat ja toivat esille omaa vakaumustaan ja osaamistaan pääsiäisteemaan liittyen.

Kevään merkkien tärkeydestä meille suomalaisille kertoo, että valitsimme yleisöäänestyksessä vuoden 2015 kauneimmaksi postimerkiksi kuvittaja Salli Parikka Wahlbergin suunnitteleman Kevätviserrys-postimerkin, jossa rintaansa röyhistävän talitintin titityyn lähes kuulee!  

Tänä keväänä meidän ja monen muun suomalaisen perheen ruokapöydän ääreen todennäköisesti kokoontuu tavallista harvalukuisempi sukulaisten joukko epidemiatilanteen takia. Pääsiäiskortilla tai -kirjeellä voi kuitenkin jakaa iloa ja jakaa tunnelmia tästä erikoisesta tilanteesta. Viimeistään perjantaina 3.4. postitetut tervehdykset ehtivät muuten perille pääsiäiseksi.

Mukavaa puuhaa on myös korttien tekeminen itse. Kurkkaa Postimuseon museolehtori Ollin vinkki tästä

Postimuseo toivottaa hyvää pääsiäisen odotusta!



Jatka lukemista
  1138 osumaa
0 kommenttia
1138 osumaa
  0 kommenttia
maalis
19

Äitiiii, tuu pyyhkimään! Onko vessapaperi kortilla?


Vessapaperi on viime päivinä ollut kaupoissa kysytty tuote niin Suomessa kuin maailmalla. Pehmopaperihyllyjä ei ole ehditty täydentää siinä tahdissa kuin kansalaiset ovat kauppojen hyllyjä tyhjentäneet. Paperitehtaat ovat vastanneet kysyntäpiikkiin ja lisänneet vessapaperin tuotantoa, joten pulaa ei tarvitse pelätä. Silti hamstrausinto ihmetyttää. Edes tutkijat eivät pysty kovin yksiselitteistä vastaamaan, miksi kriisitilanteessa ihmisten varautumistarve kohdistuu juuri vessapaperiin.

Yleisesti voi päätellä, että sellaisia tuotteita hamstrataan, jotka koetaan korvaamattomiksi. Joillekin sellainen on vessapaperi, joillekin taas esimerkiksi postikortit!


Postikorttikeräilijä Pertti Leppäsen kokoelmiin kuuluu noin parikymmentä tuhatta postikorttia eri aiheisiin jaoteltuina. 

Yksi keräilyaiheista on ruumiintoimintoihin, vessoihin, huusseihin vessakäynteihin ja vessapaperiin liittyvät postikortit, joita niitäkin on kertynyt useita satoja. Leppäsen innostus tämän aihemaailman kortteihin syttyi, kun sukulaisen jäämistöstä löytyi saksalainen taittokortti 1930-luvulta. 

Kuvassa istuu itkuinen pikkupoika potalla, joka on tyhjä ja kortin teksti huutaa saksaksi: "Äiti, ei tuu". Kun kortin avaa, se pitää kuvan takia kääntää. Ja kas, tällöin pottaan alkaa valua ruskeaa, ja helpottuneesti hymyilevä poika huutaa: "Äiti nyt tulee!"

Vaikea sanoa, missä tilanteessa ja tarkoituksessa postikortti on lähetetty, tuskin kuitenkaan syntymäpäiväkortiksi. Sen sijaan kortista välittyvä tuska potalla käymisen ajoittaisesta hankaluudesta ja toisaalta helpotus ongelman ratkettua, tuo kyllä muistoja mieleen omasta lapsuudesta ja herättää empatiaa pientä poikaa kohtaa. Ehkä toimintaa sisältävä kortti on aikanaan lähetetty pienenä vitsinä piristämään jonkun päivää.

Kuvallinen postikortti syntyi 1800-luvun lopulla painotekniikan kehittyessä ja postihallintojen määräysten mahdollistaessa kuvalliset postikortit sekä kirjettä edullisemmat postitaksat. 

Suurina määrinä painetut kuvapostikortit toivat painetut kuvat ensimmäistä kertaa kaikkien sosiaaliluokkien ulottuville. Kuvapostikortit ennakoivat populaarikulttuurin syntyä.

1900-luvun alun postikorttien kuva-aiheita tutkinut FT Harri Kalha toteaa, että vuosisadan vaihteen postikorttien kuva-aiheissa viihtyivät kaiken muun lisäksi komiikka, vitsailu ja ironia sekä elämän keveydestä haltioituminen. 

Julkinen vitsailu ja flirttailu tuntuivat olevan julkisesti rohkeampaa kuin aiemmin. 

Intiimihygienia ja vessakäynnit ovat ihmisen yksityisintä aluetta, joista harvemmin keskustellaan muuten kuin ongelmatilanteissa esimerkiksi lääkärin kanssa. 

Kokoelman kortteja selaillessa ihmetystä herättää, kuinka paljon ruumiintoimintoihin, intiimihygieniaan ja vessapaperiin liittyviä postikortteja on tehty niin meillä kuin maailmalla. 

Aihealueen korteissa välittyy usein vahvasti huumori, joskus hyvin uskaliaidenkin kuvien ja iskulauseiden kautta. Huumorilla ladattu postikortti keventää parhaassa tapauksessa niin lähettäjän kuin saajankin mielialoja.

Tässä vallitsevassa poikkeustilanteessa pitäessämme fyysistä etäisyyttä, niin henkistä läheisyyttä ja iloa voi mainiosti jakaa esimerkiksi postikortilla, joko huumorilla tai ilman. Posti kulkee edelleen aivan normaalisti.

Vessapaperiin ja "pyyhkimään!" -huudahduksiin saavat lähiviikkoina tuntumaa erityisesti etätyötä tekevät vanhemmat työpäiviensä lomassa, joten tsemppiä erityisesti niihin koteihin! 

 Jos postikorttien mielenkiintoinen historia kiinnostaa, niin lukemiseksi voin suositella esimerkiksi seuraavia teoksia, jotka löytyvät Postimuseon kirjastosta.

  • Harri Kalha: Ihme ja kumma: Surrealismia ja silmänlumetta 1900-luvun alun postikorttitaiteessa (2012)
  • Seija-Riitta Laakso: Postikortteja kulta-ajan Pariisista (2010).
  • Tom Phillips: The Postcard Century: 2000 Cards and Their Messages (2001)

Postimuseon (Lapintie 1, Tampere) kirjasto on koronatilanteen vuoksi suljettu, mutta etälainaus toimii ja Posti toimittaa perille. Postimuseon kirjaston kokoelmiin kuuluu mm. Suomen postikorttiyhdistys Apollon noin 350 niteen postikorttikirjallisuus. Kirjaston tarjoamia aineistoja voit etsiä ja toimintaohjeet etätilauksen tekemiseen löydät täältä 

Jatka lukemista
  1292 osumaa
0 kommenttia
1292 osumaa
  0 kommenttia
marras
20

Sata vuotta sitten jännitys väreili Tornion–Haaparannan rajalla

Postimuseon Transit – rajapostia -näyttely sukeltaa ensimmäisen maailmansodan jännittäviin pyörteisiin Tornion - Haaparannan rajalla. Vaikka seudulla ei sodittu, niin sotaan liittyvät jännitteet olivat vahvasti läsnä. Rajan yli kulki postia, rahtia ja ihmisiä, osa laillisesti, mutta kuten poikkeusoloissa yleensäkin, niin ihan kaikki toiminta ei kestänyt päivänvaloa. Ensimmäisen maailmansodan aikana syntyi myös jääkäriliike ja torniolainen Eero Heickell (vuodesta 1927 Kuussaari) oli sen paikallisia johtohahmoja. 

Torniota ja Haaparantaa 1910-luvulla. Kuvassa keskellä Tornionjoen ylittävä Handolinin kävelysilta kuvattuna Tornion puolelta, taustalla Haaparanta. Kuva: Mia Green / Hannu Kaupin kokoelma.
Torniolainen Eero Heickell (myöhemmin Kuussaari) järjesti jääkärikoulutukseen lähteviä rajan yli Ruotsiin. Venäläisten saatua vihiä toiminnasta Heickell lähti itse Saksaan sotilaskoulutukseen. Kuva: Tuntematon / Puolustusministeriön sotahistoriallinen Suomen jääkärien elämäkerrastojulkaisu IV, WSOY Porvoo 1938.

Jääkäriliike syntyi marraskuussa 1914

Maailmansodan synnyttämä tilanne sai joukon suomalaisia ylioppilaita miettimään mahdollisuuksia Suomen irrottamiseksi Venäjästä. Ostrobotnialla Helsingissä 17. marraskuuta 1914 järjestettyä kokousta pidetään jääkäriliikkeen alkuna.

Yhteistyötä sotilaskoulutuksen saamiseksi viriteltiin aluksi Ruotsin kanssa, mutta Ruotsi kieltäytyi. Alkuvuodesta 1915 sopimukseen päästiin Saksan kanssa ja ensimmäinen joukko suomalaisia nuoria miehiä lähti partiokurssiksi naamioituun sotilaskoulutukseen Saksaan. Koska Suomen suuriruhtinaskunta oli edelleen osa Venäjää, sotilaskoulutus Venäjän vihollismaassa Saksassa oli uhkarohkea ja maanpetturuuteen verrattava hanke. 

Eero Heickell oli Tornion jääkärietapin keskeinen hahmo

Eero Vilho Heickell syntyi Oulussa 1891, mutta muutti perheensä mukana Tornioon jo 6-vuotiaana. Heickell kirjoitti ylioppilaaksi Kemin suomalaisesta yhteiskoulusta 1910 ja opiskeli Helsingin yliopistossa 1910–1914.

Eero Heickell tunsi raja-alueen, sopivat ylimenopaikat ja alueella asuvat ihmiset kuin omat taskunsa, joten hänelle lankesi kuin luonnostaan Tornion jääkärietapin järjestelijän rooli ja hän rakensi yhteistyöverkoston jääkäritoiminnan tueksi. Heickellin isä Johan Vilhelm omisti Tornion Lehden, jossa Eero toimi aputoimittajana opintojensa jälkeen. 

Alkuvaiheessa tiedonkulkua ja järjestelyihin liittyvää kirjeenvaihtoa hoidettiin lehden konttorin kautta. Myöhemmin Tornion postisensuurissa työskennellyt Heickellin sisaren sulhanen lajitteli saapuneesta postista sovittuun osoitteeseen osoitetut lähetykset ja antoi ne Heickellille. Tämä puolestaan toimitti niitä apulaisineen salaisesti rajan yli.

Jääkärien ensimmäiset Tornionjoen ylitysreitit vuoden 1915 alussa. Kuva K.A. Wegeliuksen kirjasta Routaa ja rautaa.

Tammikuussa 1915 "partiokurssille" lähteneistä noin parista sadasta miehestä 150 ylitti rajan Torniossa. Eero Heickell toimi lähtijöiden yhdysmiehenä. Hän johti myös kesällä 1915 alkanutta jääkärivärväystä Tornion ympäristössä. 

Sodan edetessä ja jääkärikoulutuksen laajennuttua venäläiset alkoivat aavistella, että jotain laitonta oli tekeillä. Jääkäriliikkeen olemassaolo paljastui lopullisesti joulukuussa 1915, kun Tornion kautta Ruotsiin matkalla ollut Edvard Bruhn-niminen ylioppilas jäi kiinni. Bruhn kertoi kuulusteluissa jääkärivärväyksestä, etapeista ja liikkeen puuhamiehistä. Myös Eero Heickell paljastui, mutta onnistui välttämään pidätyksen. Heickell jatkoi toimiaan Ruotsin puolelta ja lähti lopulta itsekin jääkärikoulutukseen Saksaan kesällä 1916. Jääkäriajastaan hän toimi suurimman osan erityistehtävissä Ruotsissa.

Jääkärit, myös Eero Heickell, palasivat Saksasta itsenäistyneeseen Suomeen alkuvuodesta 1918.

Jännittäviä elämän käänteitä loppuun asti

Eero Kuussaaren elämästä ei jännitystä puuttunut jääkäriaikojen jälkeenkään. Hän osallistui sisällissotaan, mm. Tampereen valtaukseen valkoisten puolella, toimi Viron, Pohjois-Inkerin ja Aunuksen retkikunnissa, sekaantui presidentti K. J. Ståhlbergin kyyditykseen 1930, osallistui talvi- ja jatkosotaan ja työskenteli puolustusvoimien palveluksessa mm. sotahistoriallisen toimiston tehtävissä. Siviilipuolella hän toimitti pitkään Kansa taisteli -lehteä. Sotilasarvoltaan Kuussaari oli eversti. Hän kuoli 86-vuotiaana Helsingissä 1978.


Perehdy lisää 


Tule luennolle

  • Luento ke 27.11. klo 18 Postivuoret Torniossa. FT, historioitsija Ilkka Teerijoki kertoo ensimmäisen maailmansodan postinkuljetuksen haasteista Torniossa ja Haaparannalla. Luennolle on vapaa pääsy! Ennen luentoa klo 17-18 opastettu kierros Transit – rajapostia -näyttelyyn Vapriikin pääsylipun lunastaneille. Lähtö opastukselle Vapriikin ala-aulasta. Luento on näyttelyyn liittyvän luentosarjan viimeinen.



Joululahjavinkki! 

  • Jääkärit Saksan tiellä -kirja​ valaisee jääkärien koulutusvaiheen historiaa ja tarjoaa nuorten sotilaiden kirjeiden ja päiväkirjamerkintöihin pohjautuvan näkökulman jääkärien historiaan. Teos on FT Tuomas Hopun kirjoittama ja Postimuseon vuonna 2016 julkaisema. Kirja on erinomainen joululahjaidea sotahistoriasta kiinnostuneille. Tilaa kirja Trafiikin verkkokaupasta erikoishinnalla 25€ (norm. 49€). Tarjous on voimassa 31.12.2019 asti.

Lähteitä:

Kansallisbiografia

Ilkka Teerijoki: Tornion historia 2 1809–1918. Gummerus, 2007.

K.A: Wegelius: Routaa ja rautaa. Tornion etappi. WSOY, 1926.

Tuomas Hoppu: Jääkärit Saksan tiellä. Hämeen Kirjapaino Oy, 2016. 

Jatka lukemista
  1473 osumaa
0 kommenttia
Merkitty asiasanoilla:
1473 osumaa
  0 kommenttia
elo
14

Rakkaus yhdisti Tornion ja Haaparannan

Tornion ja Haaparannan kaupungit aikanaan yhdistäneen Handolinin kävelysillan syntyyn liittyy hieman romantiikkaa. Lennätinreviisori Karl Handolin rakennutti sen omilla varoillaan, jotta olisi päässyt pikaisesti töistä kotiin tuoreen aviovaimonsa luokse. 

 

handolinin perhe oikea

Handolinin perhekuntaa kuvattuna 1880-luvulla. Kuvassa Matilda Handolin (kastelukannu kädessä) ja hänen oikealla puolellaan Karl Handolin. Vasemmalla polkupyörän kanssa Heve Liljebäck, Matildan tytär ensimmäisestä avioliitosta. Kuva: Tornionlaakson maakuntamuseo – Tornedalens museum, kuvaaja tuntematon.

 

Historian ja menneisyyden muodostamme me ihmiset. Synnymme, elämme, kuolemme. Eläessä toimimme täällä useimmiten parhaamme mukaan. Meistä harvasta jää mitään kovinkaan pysyvää historiakirjojen lehdille. Me ”tavikset” muodostamme kuitenkin sosiaalisine suhteinemme laajoja rihmastoja ja näistä rakentuu kokonainen kudelma, jota sitten historiaksi ja menneisyydeksi kutsutaan.

Museossa, esimerkiksi näyttelyitä tehdessä, on suuri etuoikeus tavata ja tutustua mielenkiintoisiin ihmisiin, sekä eläviin että edesmenneisiin, eikä pelkästään suurmiehiin ja -naisiin vaan myös niihin menneisyyden ”taviksiin”.

Transit – rajapostia -näyttelyn taustatyötä tehdessäni eräs mielenkiintoinen, varsin tavallinen pikkuvirkamies tuli vastaan useammassakin yhteydessä. Hänen yksityisyritteliäisyytensä teki minuun vaikutuksen ja sai mielikuvitukseni lentoon.  Hän oli Tornion lennättimen reviisori Karl Handolin (1836–1901).

13 handolin

Handolinin sillan rakennuttaja lennätinreviisori Karl Handolin. Kuva: Mia Green / Tornionlaakson maakuntamuseo – Tornedalens museum.

 

Aviovaimo Torniosta

Lennätinyhteys Tornion suuntaan oli saatu vuonna 1859. Itse kaapeli vedettiin hieman kaupungin pohjoispuolelta ja lennätinasema sijoitettiin Alavojakkalaan, josta se kuitenkin siirrettiin viisi vuotta myöhemmin Tornion kaupunkiin. Tornion oma lennätinasema lakkautettiin jo 1860-luvun lopussa, ja aseman toiminta siirrettiin Haaparannalla vuodesta 1856 toimineen lennätinaseman yhteyteen. Ruotsin ja Venäjän lennätinvirkailijat ja -koneet toimivat vuosikymmenet rinnakkain sulassa sovussa Haaparannan lennätinkonttorissa.

Tornion osalta lennättimen toiminnasta vastaavaksi reviisoriksi Varkaudesta Haaparannalle vuonna 1873 siirtyi 36-vuotias Karl Handolin.

Handolin oli syntynyt Siuntiossa, mutta muuttanut pian Helsinkiin, jossa suoritti myös teknisen alan opintoja Tekniska Realskolanissa. Ura oli lähtenyt käyntiin rakennusalalla, mutta Handolin siirtyi lennätinlaitoksen palvelukseen 1866.

Lähes viisikymppinen Handolin avioitui torniolaisen leipurinleski ja kätilö Matilda Liljebäckin (1840–1914) kanssa vuonna 1885. Aiemmin Haaparannalla asunut Handolin muutti avioliiton myötä Tornion keskustaan, Suensaarelle, jossa Matildalla oli oma talo.

Työmatkareitti oli vaikeakulkuinen

Haaparannan lennätinkonttori, Handolinin työpaikka, sijaitsi Storgatanin varrella. Linnuntietä etäisyys työpaikalle oli vain kilometrin verran. Välissä oli kuitenkin Kaupunginlahti, joka piti ylittää vaivalloisesti höyrylautalla tai veneellä, koska siltayhteyttä ei ollut. Lisäksi kelirikkoaikana näidenkin käyttö saattoi olla kokonaan mahdotonta. Näränperän kautta kaupungin pohjoispuolelta kiertäen työmatkaa taas kertyi yli kuusi kilometriä.  

On mieltä lämmittävä ajatus, että ehkäpä varsin kypsällä iällä rakastuneella Handolinilla oli tuoreena aviomiehenä kova kiire Matildansa luokse, ja juuri hankalat päivittäiset työmatkat joen yli saivat hänet ryhtymään sillan puuhamieheksi. Varmasti myös insinöörikoulutus ja kokemus rakennusalalta edesauttoivat hankkeeseen ryhtymistä. Handolin osoitti elokuussa 1886 maistraatille hakemuksen, jossa ilmoitti halukkuudestaan rakentaa omin varoin kävelysilta Kaupunginlahden yli.

Syyskuussa 1886 pidetyn katselmuksen jälkeen Handolinin anomus hyväksyttiin sekä Tornion että Haaparannan raastuvan kokouksissa. Tornion puolella ei peritty edes korvausta maa-alasta, haaparantalaisille Handolin sen sijaan joutui maksamaan vuokraa sillan alle jääneestä maa-alasta.

Noin 900 metriä pitkä ja alun perin vain metrin levyinen silta rakennettiin lankuista puujalkojen päälle, ja se kulki Tornion eteläisen tullituvan kohdalta kaupunginlahdessa sijainneen Vasikkasaaren kautta Haaparannan puoleisen tullirakennuksen kohdalle. Silta oli valmiina käyttöön jo keväällä 1887 ja kantoi alusta alkaen nimeä Handolinin silta rakennuttajansa mukaan.

 

294 silta

Ensimmäinen Handolinin kävelysilta Haaparannasta Tornioon. Puista siltaa jouduttiin korjaamaan ja uusimaan useampaan kertaan. Kuva todennäköisesti 1800-luvun lopulta. Kuva: Ina Liljeqvist / Tornionlaakson maakuntamuseo – Tornedalens museum.

 

Sillasta tuli heti suosittu

Kaupunkien väliset yhteydet olivat tiiviit ja uusi silta saavutti heti suuren suosion siitä huolimatta, että Handolin peri sillan käytöstä aluksi 25 penniä tai 25 äyriä hengeltä. Sillan ylittämistä varten myytiin myöhemmin myös poletteja. Maksu suoritettiin sillalla sijainneessa mökissä. Silta oli pian maksanut itse itsensä, mutta korjauksiin ja myöhemmin mm. sillan leventämistöihin kului rahaa. Kevättulvien aikana silta oli purettavaa ennen jäiden lähtöä ja aina rakennettava uudelleen.

Karl Handolin kuoli vuonna 1901 ja sillan hoito jäi Matildan vastuulle, sillä yhteisiä lapsia heillä ei ollut. Silta oli ajoittain varsin huonossa kunnossa ja mm. vuonna 1904 Matilda velvoitettiin järjestämään sillalle valaistuksen.

53.14 VIII.1 hildur

Tornion postikonttorissa työskennellyt Hildur Huhtalo (oikealla) ja tunnistamaton naishenkilö Handolinin sillalla 1900-luvun alussa. Taustalla Haaparannan kaupunki. Kuva: Tuntematon / Tornionlaakson maakuntamuseo – Tornedalens museum.

 

Matilda Handolinin kuoltua vuonna 1914 perikunta tarjosi kävelysiltaa Tornion ja Haaparannan kaupunkien ostettavaksi. Vaikka siltaa käytti vuosittain jopa yli 100 000 ihmistä ja se tuotti useita tuhansia markkoja vuodessa, kaupungit pitivät 20 000 markan hintapyyntöä aivan liian korkeana.

Silta kuitenkin kesti vielä ensimmäisen maailmansodan melskeet ja ihmisvirrat vuosina 1914–1918 ja yhdisti kaupunkeja aina Tornion-Haaparannan pengertien valmistumiseen asti vuonna 1930.

12.269 II.4 vika

Ruotsalaisia sotilaita vartioimassa Handolinin sillan Haaparannan puoleisessa päässä ensimmäisen maailmansodan aikana. Kuva: Mia Green / Tornionlaakson maakuntamuseo – Tornedalens museum.

 

On hauska ajatella, että tavallisen lennätinvirkamiehen luovan ongelmanratkaisun johdosta aviopari Karl ja Matilda Handolin ja Handolinin silta ovat tärkeä osa Tornion kaupungin historiaa. Meillä tavallisilla kansalaisilla on niin halutessamme mahdollisuus vaikuttaa myös nykyään omaan asuin- ja työympäristöömme, jättää edes pieni jälki suureen kudelmaan.

 

Ensimmäisen maailmansodan ajan kiihkeisiin vuosiin voi tutustua Postimuseon Transit – rajapostia -näyttelyssä 5.1.2020 asti. Näyttelyyn liittyviä opastuksia ja mielenkiintoisia luentoja koko syksyn ajan  https://www.postimuseo.fi/fi/tapahtumakalenteri

 

 

 

 

Jatka lukemista
  3325 osumaa
2 kommenttia
Uusia kommentteja artikkeliin
Vieras — Raimo Handolin
Oikein hyvä kertomus ja kiinnostava, varsinkin kun olen Handolin.
21.01.2020 02:17
Suvi Jalli
Hei! Kiitos. Karlin ja Matildan elämään oli todella mielenkiintoista uppoutua! Oletko kenties Karlin jälkeläisiä? Transit - rajapo... Lue lisää
21.01.2020 08:45
3325 osumaa
  2 kommenttia
touko
28

Puutavaraa Nokianvirran ylitse

Postimuseon Transit-rajapostia -näyttelyssä voi tutustua postinkuljetuksen erikoisuuteen, maailman ainoaan posti-ilmarataan. Rata valmistui Tornion – Haaparannan välille alkuvuodesta 1917 helpottamaan ensimmäisen maailmansodan valtavien postimäärien kuljetusta Tornionjoen ylitse. Radan käyttö jäi varsin lyhyeksi, sillä poliittiset mullistukset Venäjällä keväällä 1917, Suomen itsenäistyminen joulukuussa 1917 ja sisällissota keväällä 1918 vähensivät postimääriä ja ilmaradan tarvetta. Viimeinen postikuorma ilmaradalla kulki toukokuussa 1918.

ilmarata web

Kulkulaitosministeriö valtuutti Postihallituksen myymään ilmaradan osat koneistoineen ja kaapeleineen 167 000 markan kauppahinnasta. Ostajaa ei kuitenkaan löytynyt. Rata päätettiin purkaa keväällä 1918 ja osat myytiin julkisessa huutokaupassa kesäkuussa 1919. Osat osti maanviljelijä, tehtailija Kalle Alastalo. Posti-ilmarata saikin uuden elämän yllättävässä paikassa, 600 kilometriä etelämpänä: Nokian Taivalkunnan kylässä Pirkanmaalla.

Yritteliäs ja ennakkoluuloton Alastalon isäntä Nokian Taivalkunnan kylästä

Kalle Alastalo työhuoneessaan web

Karl (Kalle) Filemon Alastalosta (1870–1932) tuli Nokian Taivalkunnan kylässä sijaitsevan Alastalon sukutilan omistaja viidennessä polvessa, kun hän osti tilan isältään Juho Malakias Alastalolta vuonna 1892.

Alettuaan viljellä kotitilaansa Kalle Alastalo ryhtyi laajentamaan sitä ostamalla naapuritiloja. Samalla hän otti käyttöön uutta tekniikkaa, kuten höyrykäyttöiset riihikoneet ja jauhomyllyn. Vuonna 1904 Alastalo perusti myllyn yhteyteen kotitarvesahan. Pian hän sahasi omien tarpeiden lisäksi myös naapureille. Sahasta jäänyt jätepuu hyödynnettiin höyryn tuottamiseen.

Alastalon päärakennus kattotornilla web

Kotitarvesaha paloi vuonna 1911, mutta jo seuraavana vuonna pystytettiin uusi entistä tehokkaampi sahalaitos ”Kalle Alastalon Höyrysaha” Nokianvirran varrelle Alastalon rantaan. Uusi saha oli kaksiraaminen ja varustettu automaattisella tukinnostokoneistolla ja valmiin tavaran siirtolaitteella. Sahan yhteydessä toimi myös kaksi höyläkonetta sekä höyrykuivausuuni, jossa ulkona kuivatetun puutavaran laatua saatiin parannettua. Sahan yhteydessä toimi myös puulaatikoita valmistava tehdas.

Sahatoiminnan kasvaessa puutavaran kuljetus alkoi tuottaa päänvaivaa. Valmis tavara piti saada siirretyksi Nokianvirran toiselle puolelle Porin radan varteen. Sahan hinaaja ”Ahkera” liikennöi taajaan Kulovedellä Siuron asemalle, missä puutavara siirrettiin käsivoimin rautatievaunuun.

Ilmarata Nokianvirran ylitse

Kalle Alastalo oli ennakkoluuloton ja kiinnostunut tekniikasta. Opintomatkallaan ulkomaille hän oli tutustunut köysirataan ja alkoi suunnitella sellaista puutavarakuljetuksia varten Nokianvirran yli. Kuin tilauksesta valmis laitteisto löytyi huutokaupasta, jossa Postihallitus myi Tornion ja Haaparannan väliltä puretun radan laitteistoa. Alastalo osti laitteiston ja siirsi sen Nokialle.

Tornion lehti 30.7.1918 yhdistetty

Ilmarata Nokianvirran ylitse valmistui heinäkuussa 1923. Radan pituus sahan lautatarhan asemalta rautatien lastausasemalle oli 630 metriä. Rata kulki 30 metriä Nokian virran yläpuolella, ja kuljetusvaijeria kannatteli viisi pylvästä. Käyttövoimana oli sähkö. Lauta- ja lankkunippujen kuljettamista varten oli teetetty rautavyöt, joilla niput sidottiin molemmista päistä kiinni. Pienemmän kappaletavaran kuljettamiseen käytettiin myös entisiä postinkuljetuskoreja vahvistettuina. Ilmaradan vaunuista valmiit niput sai pudotettua suoraan rautatievaunuun Korvolan puoleisella pistoraiteella.

Ilmaradalla voitiin kuljettaa noin 500 kilon kuormia noin 150 metrin etäisyydellä toisistaan. Matka virran yli kesti kuusi minuuttia. Tunnissa ilmaradalla kulki kaksi junavaunullista tavaraa.

d5c16241 b49e 4c4f 9f04 c941f532f828

Kalle Alastalo kuoli 1932, jonka jälkeen sahatoiminta ja myös ilmaradan käyttö päättyi. Ilmarata purettiin vuonna 1952.

Maisema muuttuu, tarinat jäävät

Alastalon tilan mailla sijaitsee nykyään River Golfin golfkenttä. Myös tilan 1920-luvulla rakennettu päärakennus on osa kokonaisuutta. Transit – rajapostia -näyttelyn valmisteluvaiheessa harhailin yhden huhtikuisen illan kartan kanssa golfkenttää vastapäätä, Nokianvirran pohjoispuolella. Lopulta Korvolantien varresta, pajupusikon keskeltä löytyi sammaloitunut ilmaradan betonijalusta. Löytöni oli vaatimaton. Sen aikaansaamat tunteet olivat kuitenkin paljon suuremmat.

Istahdin jalustalle keväisessä illassa, katselin Nokianvirran ylitse Alastalon rantaan ja pohdin, miten maisema voikaan varsin lyhyessä ajassa, ihmiselämässä, muuttua ja miten ihmisten monet, isotkin, aikanaan edistykselliset keksinnöt ja hankkeet kuten Tornion – Haaparannan posti-ilmarata ja toisaalta Alastalon Kallen ilmarata ovat kadonneet maisemasta ja vaipuneet lähes unholaan – ja kuinka mielenkiintoisten tarinoiden äärelle ne löytyessään vievät!

 

Lähteet: Maritta Pahlman: Alastalo ennen ja nyt –artikkeli Nokia ennen ja nyt (2012), Kansallisarkisto / Aamulehti 12.7.1923

Valokuvat: Nokia-Seura ry, Vapriikin kuva-arkisto, Postimuseo, Kansallisarkisto / Tornion lehti 30.7.1918

Jatka lukemista
  2387 osumaa
0 kommenttia
2387 osumaa
  0 kommenttia
tammi
28

"Kvaak ja kääk" - lapsuuteni ehdoton lukusuosikki oli Aku Ankka

Posti osallistuu Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n Operaatio Ankka -kampanjaan. Kaikille vuoden 2019 aikana 10 vuotta täyttäville lapsille lahjoitetaan kuukauden Aku Ankka -lehdet tammikuussa 2019. Myöhemmin myös kaikki Suomen ruotsinkieliset 10 vuotta täyttävät lapset saavat kuukauden Kalle Anka -lehdet. Kampanjan suojelijana toimii Rouva Jenni Haukio.

Aku Ankka kuuluu tärkeänä osana myös omiin lapsuusajan lukukokemuksiini. Aloitin koulun syksyllä 1972 upouudessa peruskoulussa. Vanhempani olivat lukeneet minulle aina paljon. Omia kirjoja meille ei juurikaan hankittu, mutta kyläkirjasto oli ahkerassa käytössä.

Mummulassa olin jo monta vuotta ”lukenut” seitsemän vuotta vanhemmalle enolleni tulleita Aku Ankkoja yhdessä saman ikäisen serkkuni kanssa. Tarinat avautuivat meille hyvin pelkkien kuvienkin avulla. Olin odottanut, että koulussa olisin oppinut lukemaan, noin niin kuin simsalabim. Kesti kuitenkin lähes koko ensimmäisen koulusyksyn ennen kuin kirjaimista alkoi vähitellen muodostua sanoja. Jouluun mennessä lukeminen onneksi jo luonnistui.

Harras toive toteutui

Muistan toivoneeni omaa Aku Ankan tilausta pitkään, mutta ilmeisemminkin tilaushinta oli asuntosäästäjävanhemmilleni sen verran korkea, että vasta vuonna 1975 harras toiveeni toteutui. Mahtoiko vuonna 1975 olla lehdestä hyvä tarjous saatavilla, sillä samana vuonna lyötiin ennätys, ja Aku Ankka -lehden levikki Suomessa oli 317 570. Vuoden 1975 levikkiennätys meni rikki vasta vuonna 2007.

Keskiviikkoisin oli erityinen kiire koulusta kotiin. Keittiössä odotteli Postin tuoma uunituore Aku Ankka. Pari juusto-näkkileipää, lasi maitoa (voi kunpa se olisi ollut sihi-juomaa!) ja Aku Ankka olivat onni ja autuus. Kivoja lukumuistoja liittyy myös sateisiin kesäpäiviin, jolloin lueskeltiin vanhoja Akuja mummulan vintissä sateen ropistessa peltikattoon.

akuankka064

Meitä sisaruksia oli kotona kolme, lisäksi naapurustossa asui lukuisa joukko nuorempia serkkuja. Meidän Aku Ankalla riitti lukijoita! Yritin kaikin tavoin suojella ja säästää lehtiä pienempien voi- ja hillotahraisilta sormilta ja mielestäni huolettomalta käsittelyltä. Piilottelin lehtiä mm. patjan ja koulukirjapinojen alle. 1970-luvun lopulla Aku Ankkoja varten tuli myyntiin lehtiä varten suunniteltuja säilytyskansioita, joita sai tilata lehdessä olevalla kupongilla. Käytin ainakin kahtena kesänä sokerijuurikaspellolla hankkimiani tienestejä kansioiden hankintaan!

1970-luvun kuumimman ankkabuumini aikana keräsin myös Aku Ankan taskukirjoja. Taskukirjojen tarinat olivat pidempiä ja usein jännittävämpiä kuin lehdissä. ”Taskareiden” tylsä puoli tosin oli se, että joka toinen aukeama oli mustavalkoinen.

taskarit 3

Suosikki- ja ärsykkihahmot

Hahmoista itse Aku Ankan lisäksi suosikkejani olivat Mummo Ankka, Touho Ankka, Sepe Susi, Klaara Kotko, Pelle Peloton ja Pikkuapulainen sekä Matami Mimmi. Osa hahmoista suorastaan ärsytti. Hannu Hanhen ylimielinen käytös Akua kohtaan ja jatkuvat onnenpotkut koettelivat oikeudentajuani. Mikki Hiiri oli mielestäni aivan liian kekseliäs, nokkela ja nopeaälyinen ollakseen uskottava ratkoessaan salapoliisijuttuja yhdessä Hessun kanssa. Sen sijaan Roope Ankka kaikissa rikkauksistaan huolimatta sai sympatiani. Raha ja rikkaudet näyttivät tuottavan Roopelle enemmän harmia ja ongelmia kuin onnea, vaikka tavallisesti Karhukopla ja muut pitkäkyntiset saatiinkin lopuksi aina satimeen.

Yksittäisistä tarinoista mieleeni on jäänyt erityisesti Aku Ankassa syyskuussa 1977 ilmestynyt tarina jäyhä jököttäjä -rotuisesta koirasta. Siinä Tupu, Hupu ja Lupu haluavat ottaa kaverinsa sekarotuisen koiran. Se ei kuitenkaan Akulle käy, vaan hän ostaa jäyhä jököttäjä -rotuisen koiran, jonka nimi on Hurtta III Henkevä. Aku yrittää saada koiran tekemään erilaisia temppuja, mutta se ei suostu liikahtamaankaan. Pojat nauravat katketakseen sekä Akulle että koiralle. Lopulta Aku saa koiran noutamaan edes keppejä. Koira tuo kuitenkin vahingossa hänelle kepin sijasta dynamiittipötkön, jonka Aku on vähällä heittää kotinsa seinää päin! Onneksi poikien koira kuitenkin pelastaa talon nappaamalla pötkön ilmasta.

Akun suosio jatkuu

Aku Ankan näytenumero ilmestyi 5. joulukuuta 1951. Vuoteen 1956 asti lehti ilmestyi kerran kuukaudessa ja vuodesta 1956 marraskuuhun 1960 kaksi kertaa kuukaudessa. Sen jälkeen lehti on ilmestynyt kerran viikossa. Aluksi lehti ilmestyi nimellä Aku Ankka ja kumppanit, mutta nimi lyheni vuoden 1955 alusta Aku Ankaksi. Posti on kuljettanut innokkaille lukijoille Aku Ankkaa alusta lähtien.

Aku Ankan suosio on vankkumaton edelleen. Se on Suomen suurin viikkojulkaisu, jota lukee viikoittain yli miljoona ihmistä. Vuonna 2017 lukijamäärä oli 574 000 eli enemmän kuin millään muulla yleisaikakauslehdellä. 

Suomalaisten lukutaidolla on tärkeä merkitys jatko-opinto- ja työelämätaitojen kehittymisessä ja se turvaa suomalaisen työn kilpailukykyä. Sen ylläpitämisen ja edistämisen ei ole vain koulun harteilla vaan meidän kaikkien asia. Oivaltavasta kielenkäytöstään tunnettu Aku Ankka on jo vuosien ajan innostanut lapsia lukemisen äärelle. Operaatio Ankan tavoitteena on kannustaa lapsia lukemaan ja korostaa lukemisen merkitystä osana perheiden arkea. Kampanja muistutti itsellenikin, kuinka tärkeä merkitys Aku Ankalla, Akkarilla, oli oman lukuinnostukseni alkumetreillä.

Jatka lukemista
  3292 osumaa
0 kommenttia
3292 osumaa
  0 kommenttia
elo
02

Mikä ihmeen ensipäiväkuori?

Posti julkaisee nykyisin noin 40-50 uutta postimerkkiä vuosittain. Jokaista julkaisua juhlistetaan erityisellä ensipäivänkuorella leimoineen. Ensipäivänkuori (FDC, First Day Cover) on kirjekuori, jossa on postimerkki tai merkit, jotka on leimattu merkkien ilmestymispäivänä.

Yksinkertaisimmillaan julkaistava postimerkki liimataan tavalliselle kirjekuorelle ja leimataan tavallisella käytössä olevalla postileimalla. Ensimmäinen tällainen ensipäivänkuori syntyi 6.5.1840 Englannissa, jolloin maailman ensimmäinen postimerkki, ns. Penny Black, otettiin käyttöön.

1 Penny Black a

Tavallisesti ensipäivänkuori on kuitenkin kokonaisuus, jossa sekä kirjekuori että erikoisleima on suunniteltu ilmestyvää postimerkkiä varten. Nykyään usein postimerkin suunnittelusta vastaava taiteilija vastaa myös ensipäivänkuoren, joskus myös -leiman ulkoasusta.

Erityisellä ensipäivänleimalla varustettuja ensipäivänkuoria alkoi ensimmäisenä valmistaa Yhdysvaltain posti vuonna 1937, jolloin otettiin käyttöön leimasinkone, jossa oli ensipäivästä kertova teksti. Ensimmäisellä tällä koneella leimatulla merkillä juhlistettiin Koillisterritorion syntymisen 150-vuotispäivää.

Suomessa ensimmäinen postimerkin ilmestymistä juhlistava erikoisleima ja -kuori lienevät vuodelta 1928, jolloin postimerkkinäyttelyä varten tehtiin mallin 1917:n kahteen postimerkkiin tehtiin päällepainamat ja valmistettiin postimerkkinäyttelyn erikoisleima.

2 0150A

2 0151A

2 ensipvleima 1928080

Ensimmäiset erityisesti ilmestyviä postimerkkejä varten tehdyt kirjekuoret painettiin Suomessa vuonna 1938. Delawaren asutuksen 300-vuotisjuhlan johdosta ilmestyneen postimerkin erikoiskuoreen painettiin englanniksi ”First Day Cover” (ensipäivänkuori). Erikoiskuoren ja -leiman saivat myös Postin 300-vuotisjuhlan kunniaksi samana vuonna ilmestyneet neljä postimerkkiä.

3 FDC 232 1 1A

Ensimmäinen suomalainen postileima, jonka kuva-aihe liittyi postimerkin kuva-aiheeseen, oli käytössä 1946 Porvoon 600-vuotisjuhlien johdosta ilmestyneiden postimerkkien ensipäivän yhteydessä. Leimassa on kuvattu kaupungin vaakuna. Siinä ei kuitenkaan vielä lue, että kyseessä olisi ensipäivänleima.

4 ensipvleima 1946081

Varsinaisesti ensimmäinen ensipäivänleima oli käytössä vasta 2.6.1947, jolloin julkaistiin Akseli Gallen-Kallelan ”Ilmarinen kyntää kyisen pellon” -maalauksen kuvalla varustettu 10 markan postimerkki. Se ilmestyi Pariisin rauhansopimuksen (16.9.1947) voimaantulon kunniaksi.

5 FDC 352 1 1A

Ensipäivänkuoria ovat sittemmin painattaneet erilaiset toimikunnat, postimerkkikerhot, postimerkkikauppiaat ja yhdistykset, kuten Suomen Punainen Risti ja Tuberkuloosin vastustamisyhdistys. Vuosina 1957–1982 ”virallisten” kuorien valmistuksesta vastasi Postivirkamiesliiton Helsingin osasto. Nykyään virallisen ensipäivänkuorten valmistuksesta vastaa Posti.

6 fdc

Ensipäivänkuorien kerääminen on yksi filatelian monista alalajeista. Laji ei Suomessa ole yhtä suosittua kuin esimerkiksi Englannissa tai Yhdysvalloissa, missä on suosittua suunnitella ja valmistaa ensipäivänkuoria itse.

Tämän tyyppisiin ensipäivänkuoriin voi tutustua Postimuseon Marilyn & Co. – ensipäivänkuorien kertomaa -pienoisnäyttelyssä, joka on esillä Vapriikin 2.kerroksen kokouskäytävällä 28.8.–14.10.2018. Kokoelma kuuluu filatelisti Risto Pitkäselle, joka on kertomassa kuorista ja kokoelman synnystä sunnuntaina 14.10. klo 1214.

7 marilyn012 net

Jatka lukemista
  6577 osumaa
1 kommentti
Uusi kommentti artikkeliin
Suvi Jalli
Hei Oili! Tavallisesti ensipäivänkuoret ovat keräilykohteita, mutta leimatun ensipäivänkuoren voi postittaa ensipäivän leimalla (t... Lue lisää
12.08.2019 08:15
6577 osumaa
  1 kommentti
huhti
06

Pitsikortit ovat postikorttikulttuurin varhaisia edustajia

pitsikortti005w

Postimuseo sai syksyllä 2017 testamenttilahjoituksena osan Aarre Schwartzin keräämästä postikorttikokoelmasta, yhteensä neljä kansiota, noin 400 postikorttia. Lahjoitus koostuu 1800-1900 -lukujen vaihteen uudenvuodentervehdys-, joulu-, Helsinki- ja ns. pitsikorteista. Kokoelman aineisto on hyvin ajoitettu, vanhimmat kortit ovat 1880-luvun alusta.

pitsikortti002 1886w

Pitsikortit edustavat postikortin vanhinta käyttökulttuuria 1800-luvun lopulta. Pitsikorttien koko ja muoto vaihtelivat, ja niissä käytettiin paljon kohopainantaa, silkki- ja kultauskoristeita, joskus jopa ristipistokirjontaa. Kortin reuna oli usein pitsimäisesti lävistetty, saha- tai nyhälaitainen tai muuten eri tavoin muotoon leikattu. Tästä johtuu korttien kutsumanimi, pitsikortti.

pitsikortti003w

Pitsikorttien käyttötarkoitus vaihteli kuten postikortin nykyäänkin, mutta erityisen suosittuja olivat onnittelu- ja juhlapäivätoivotukset. Ne lähetettiin postitse kirjekuoressa, koska kuvallisia postikortteja ei ollut. Osa kokoelman pitsikorteista on kaksiosaisia taittokortteja, joissa kortin sisäsivulle on painettu henkilön nimi. Näitä nimellisiä pitsikortteja käytettiin visiitti- ja nimikorttien tapaan vieraisilla käytäessä.

kabinetti002w

Visiittikortti oli entisajan käyntikortti. Visiittikorttien, carte-de-visite, valmistuksen aloitti ranskalainen valokuvaaja André Adolphe Eugène Disdéri (1819-1889) vuoden 1854 lopulla. Yleisin visiittikortin malli oli tukevalle kartongille pohjustettu henkilökuva. Kortteja vaihdettiin tuttavien kesken ja ojennettiin vieraisille mentäessä palvelijalle, joka vei sen edelleen talonväelle tiedoksi vieraan saapumisesta. Talon eteisessä saattoi olla erityinen malja, johon vierailija sai jättää visiittikorttinsa. Visiittikortit koottiin usein albumiin kaikkien katseltaviksi - entisaikojen "naamakirja" siis. Suomeen visiittikortti tuli vuonna 1860 ja tapa jatkui noin 1920-luvun alkuun.

Postikortti - uusi tapa viestiä

Ensimmäinen virallinen postikortti otettiin käyttöön vuonna 1869 Itävallassa. Näissä virallisissa korteissa ei ollut kuvaa, vaan kortin toiselle puolelle kirjoitettiin vain vastaanottajan nimi ja osoite. Koko kääntöpuoli oli varattu kirjoitukselle. Tapa levisi nopeasti ja myös Suomessa seurattiin pien trendiä. Suomen Postin tirehtööri Gripenberg kirjoitti Venäjän keisarille Pohjois-Saksaan suuntautuneen opintomatkansa jälkeen ja ehdotti, että postikortit pitäisi ottaa käyttöön myös Suomessa. Ehdotukseen suostuttiin ja postikortti, ehiökortti, otettiin virallisena lähetyslajina käyttöön 10. lokakuuta 1871. Samassa yhteydessä ne saivat edullisemman postitaksan, mikä edesauttoi niiden yleistymistä. Aikaisemmin kortit ja muut tervehdykset oli suljettava kirjekuoriin, sillä niiden lähettäminen avoimena ei ollut luvallista. 

Topelius kortti aw

Aluksi kortit olivat määrämuotoisia ehiöpostikortteja, joihin oli painettu merkintä postimaksun suorittamisesta eikä erillistä postimerkkiä siis tarvittu. Kortteja kutsuttiin aluksi kirjekorteiksi, mutta vuoden 1881 postiasetuksessa ne nimettiin postikorteiksi. Ensimmäisistä ehiökorteista tunnetaan enää kaksi kappaletta. Korttien lähettäjä on Zachris Topelius. Molemmat kortit ovat Postimuseon kokoelmissa.

Kuvapostikorttien esiinmarssi

Kuvalliset postikortit alkoivat yleistyä Suomessa 1890-luvulla. Painotekniikan kehittyminen mahdollisti korttien sarjatuotannon. Samalla postikorttien tuotantohinta muuttui edullisemmaksi. Saksassa kehitettiin litografiatekniikka, jonka ansiosta painosmäärät kasvoivat räjähdysmäisesti. Saksa painoikin kortteja monien maiden tarpeisiin. Myös valtaosa Suomen markkinoilla käytetyistä postikorteista painettiin Saksassa.

Myös monet muut teollisen yhteiskunnan uudistukset edesauttoivat postikorttien yleistymistä. Postinkulku teknistyi ja nopeutui teiden paranemisen ja junaliikenteen alkamisen seurauksena. Luku- ja kirjoitustaidon yleistyminen 1800-luvun lopulla helpotti kortin kirjoittamista ja vastaanottoa. Korttien suosiota kasvatti myös vuonna 1874 perustetun Yleisen Postiliiton tekemät sopimukset, jotka alensivat postimaksuja myös Suomessa. Postikortin lähettäminen oli noin puolet halvempaa kuin kirjeen.

tre005w

Lähettäjän viesteille ei kuvapostikorteissa vielä kuitenkaan ollut paljon tilaa. Kun osoitepuolelle ei saanut kirjoittaa, kirjotettiin kuvapuolelle, vaikkapa kuvan päälle tai kuvapuolen valkoisiin reunuksiin. Vuonna 1902 Englannissa kuvapostikortin tausta jaettiin kahtia siten, että oikealle puolelle kirjoitettiin osoitetiedot ja vasen puoli jäi tyhjäksi tervehdyksen kirjoittamista varten. Virallisesti postikortin taustan jakamisesta kahtia päätettiin Rooman postikongressissa 1906, jolloin viestien kirjoittaminen osoitepuolelle tuli luvalliseksi. Myös Suomessa virallistettiin sama käytäntö.

pitsikortti004 1895w

Kuvapostikorttien esiinmarssin mahdollisti tekniikan kehitys ja Postin hinnoittelusopimukset. Postikorteista tuli edullinen sarjatuote ja sen koko yhtenäistyi. Taidokkaiden pitsikorttien aikakausi tuli päätökseensä 1920-luvulle tultaessa. 

Lahjoituskokoelman korumaisia pitsikortteja on esillä Postimuseossa museokeskus Vapriikin 2. kerroksen kokoustilakäytävän näyttelytilassa 10.4. - 27.5.2018.

 

Jatka lukemista
  4745 osumaa
0 kommenttia
4745 osumaa
  0 kommenttia
marras
29

Postimerkki - pelkkä paperinpalako?

Vieraileva-kokoelma2blog

Filatelia on kilpailu- ja arvostelulaji. Kilpailukokoelman rakentaminen vaatii filatelistilta syvällistä tutkimusta ja perehtymistä oman kokoelmansa aiheeseen. Niin kansallisissa kuin kansainvälisissä postimerkkinäyttelyissä kokoelmat asetetaan esille näyttelyluokittain, arvostellaan ja pisteytetään ilmoitettujen sääntöjen mukaisesti. Näyttelyn aikana tehtävään akkreditoidut tuomarit käyvät kokoelmat läpi. Parhaille kokoelmille jaetaan eri luokissa kunniakirjoja, mitaleja ja palkintoja. Usein samalla kokoelmalla voi osallistua useisiin näyttelyihin. Hiomalla kokoelmaa on mahdollista pyrkiä entistä parempaan lopputulokseen.

Postimerkkejä voi kuitenkin keräillä ja ihmetellä myös kevyemmällä otteella. Siihen postimerkkien moninaiset aiheet, muodot ja materiaalit tarjoavat hyvän mahdollisuuden.

Postimuseon Viestinviejät-näyttelyn postimerkeistä kertovassa osiossa on tänä vuonna aloitettu postimerkkeilijöiden keräämien kokoelmien esittely yhteistyössä Tampereen Filatelistiseuran kanssa. Tavoitteena on tuoda esiin mielenkiintoisia, ajankohtaisia ja paikallisia aiheita ja kertoa filateliasta monipuolisena harrastuksena ilman varsinaisia virallisia kilpailukokoelmia koskevia tiukkoja sääntöjä ja muotoja.

Makupaloja filatelistien keräämistä aiheista ovat tänä vuonna tarjonneet Marcus Ollin postimerkkinäyttelyissä palkittu Tampereen paikallispostia esittelevä kokoelma, Mika Nokelaisen eksoottisen Barbadoksen filateliaa esittelevä kokoelma ja tällä hetkellä esillä oleva Juha Valtosen postimerkin hyvin moninaisia muotoja, materiaaleja ja aiheita esittelevä kokoelma.

Ensimmäiset postimerkit otettiin käyttöön Isossa-Britanniassa vuonna 1840. Postimerkit olivat aluksi lähinnä rahaan verrattavissa olelvia valtion virallisia maksuvälineitä, mutta pian postimerkeistä tuli myös propagandan väline, keräilykohde ja sijoitusmuoto. Vuosien saatossa painotekniikan ja materiaalien kehittyessä myös postimerkkien ulkoasu on muuttunut neutraalin asiallisesta monimuotoiseksi.

Tampereen Filatelistiseuran puheenjohtajana toimivan Juha Valtosen kokoelma on syntynyt alunperin nuorisotyön tarpeisiin alakouluikäisiä lapsia varten. Kokoelman kerääminen on tarjonnut hänelle virkistävää vaihtelua filateelisten näyttelykokoelmien tekemisen lomaan ja antaa katsojalle mahdollisuuden hämmästyä "pienen paperinpalan" moninaisuudesta.

valtonen020 p

Postimerkkejä on paperin lisäksi valmistettu esimerkiksi metallifoliosta (yllä 22 karaatin kullasta ja hopeasta), puusta ja kankaasta. Muita valmistusaineita ovat olleet esimerkiksi muovi, posliini ja nahka.

valtonen026 p

Puola oli ensimmäinen valtio, joka painoi postimerkkejä kankaalle vuonna 1958.

valtonen027 p

Itävallan posti julkaisi vuonna 2014 maailman ensimmäisen posliinista valmistetun postimerkin, jonka painos oli 150 000 kappaletta. Materiaalin pitäisi olla särkymätön.

valtonen022 p

Ahvenanmaalaisessa postimerkissä tie on puolestaan päällystetty aidolla karkealla hiekalla!

valtonen003 p

Raaputettava postimerkki Alankomaista vuodelta 1997. Myös Suomessa on julkaistu vastaavia.

valtonen015 p

Postimerkeistä saattaa löytää myös tahatonta komiikkaa, kuten asumattoman Retondan saaren vuonna 1988 julkaisema Suomen Finlandia-postimerkkinäyttelyä juhlistava sarja, jossa Disneyn hahmot oli sijoitettu Kalevalan tapahtumiin. Kuvan merkissä Ankkalinnan yksinkertaisin asukas Hessu Hopo on tietäjä Väinämöisen roolissa.

Postimerkkeily on kiehtova harrastus! Tampereen Filatelistiseura kokoontuu parillisten viikkojen keskiviikkoina Suomalaisella klubilla, jossa vaihdetaan filatelistien kesken materiaalia, tietoja ja kuulumisia. Seuran piirissä keräily ei rajoitu vain postimerkkeihin, vaan monien kiinnostuksen kohteisiin kuuluvat myös postikortit, rahat ja muu keräilytavara LP-levyistä lätkäkortteihin. Toimintaan kannattaa lähteä rohkeasti mukaan!

Jatka lukemista
  4372 osumaa
0 kommenttia
4372 osumaa
  0 kommenttia
tammi
13

Säpinää vuoteen 2017

Säpinää vuoteen 2017

'80 ja jotain ilmassa,
jotain sähköistä,
jotain raikasta

Neljä-viisi vuotta aikaisemmin oli jotakin jo ollut New Yorkin ja Lontoon ilmassa: New Yorkissa 70-luvun puolivälissä syntynyt punk jalostui punk-kulttuuriksi Lontoossa mm. Sex Pistolsien myötä vuonna 1976. Seuraavana vuonna punk, ja melkein myös Sex Pistols, saavutti Suomen – ellei olisi saanut porttikieltoa.

Punk tuli Suomeen brittiläisten ja amerikkalaisten sinkkujen ja pitkäsoittolevyjen raidoilla: The Clashin, Ramonesin ja Sex Pistolsin levyjä tilattiin postimyynnistä ja kuunneltiin pitkin Suomea. Vähitellen levisi tieto Sniffin' Gluen ja Ripped & Tornin kaltaisista pienlehdistä, joita punk-nuoret väsäsivät omin käsin ja monistivat luettaviksi. Suomessa pienlehtien esiinmarssia tekivät mm. Hilse, Lintu ja Aivopesu. Suomalaisen punkmusiikin pioneereja olivat mm. Pelle Miljoona ja Eppu Normaali. Itse tekeminen oli se juttu! Kuka tahansa saattoi koota bändin, tehdä singlen tai kasetin, perustaa pienlehden tai piirtää sarjakuvan ja julkaista itse. Lahjakkuudesta oli hyötyä, mutta pelkkä rohkeus, into tekemiseen ja monistuskone veivät jo pitkälle.

Voit tuntee sen,
jotain on tapahtumassa,
ne kyl tietää sen
ja niitä pelottaa

Pienlehdet ja punk olivat Suomessa erityisesti pienten kaupunkien ja maaseutupaikkakuntien ilmiö. Itse olen punkajan teini pieneltä paikkakunnalta, mutta aivan liian kiltti ja kunnollinen saadakseni aikaan näkyvää kapinointia. Silti 70-luvun lopun ja 80-luvun alun punk-biisit, erityisesti sanoitukset, kolahtivat. Aikuisten maailma, ydinsota, auktoriteetit ja oma tulevaisuus siinä sivussa pelottivat ja ahdistivat kiltimpääkin teiniä. Ratsian, Pelle Miljoonan, Eppujen ja Maukka Perusjätkän biisit soivat radiosta tai kaverin levyiltä äänitettyinä rahisevilta c-kasettinauhoilta ja toimivat ”voimabiiseinä pahaa maailmaa vastaan”.

Ne sanoo sä oot toivoton,
mut sullon jotain mitä niil ei oo:
TÄMÄ HETKI JA TULEVAISUUS

Suomalainen punk ja pienlehdet levisivät saman mielisten kesken postin välityksellä kirjeiden ja pakettien mukana ympäri maailman – ja vastavuoroisesti toisin päin. Kirjeenvaihto paitsi levitti punk-kulttuuria, niin myös harjoitutti kielitaitoa ja avasi konkreettisesti näkymiä ulkomaille. Itsekin kävin koko nuoruuteni vilkaista kirjeenvaihtoa mm. Italiaan, Egyptiin, Chileen, Englantiin, Saksaan ja Hong Kongiin. Kirjeenvaihdon myötä kiinnostus vieraita kulttuureja kohtaan heräsi ja ymmärrys siitä, että maailma on suuri ja avara - ja että sinne on pakko päästä! Lukion jälkeen päädyinkin aluksi interreilaamaan, au pairiksi, opiskelemaan matkailua ja matkaoppaaksi.

Postimuseossa loppuvuodesta 2017 avautuva Pienlehtiä ja punkpostia -näyttely mahdollistaa tänä vuonna paluun omiin teinivuosiin. Ja pakko todeta, että onhan Ratsian Tämä hetki ja tulevaisuus -biisin (1980) lyriikat edelleen yhtä voimauttavat kuin 37 vuotta sitten:

Mä rakastan sua
seiskytluvun lapsi
Pidä kiinni nykyajasta
loppuun asti
Älä koskaan anna itsees
sammaleen kasvaa.
elä kaikki se,
mikä on tärkeintä

Kuva: Ratsian Juha Aunola ja Jyri Honkavaara Ylivieskan urheilutalolla 1979. Kuva: Pauli Kallio.

 

Jatka lukemista
  4107 osumaa
0 kommenttia
4107 osumaa
  0 kommenttia
0
Shares