Postimuseon blogi

Tämä on Postimuseon blogi, johon museon henkilökunta ja muut kutsutut henkilöt kirjoittelevat tekemisistään ja kuulumisistaan. Ajatukset ja mielipiteet ovat kirjoittajien omia, eivätkä välttämättä edusta "Postimuseon virallista kantaa".
Mar
19

Kovaa peliä rajalla – erään museopelin syntytarina

Museomaailmassa pelien ja pelillisyyden hyödyntäminen on ollut viime vuosina pinnalla, mistä esimerkiksi Museoliiton Tarinat peliin -hanke kertoo. Museosisällöissä on paljon ammennettavaa pelimaailmaan ja toisaalta pelillisyyden kautta näitä sisältöjä voidaan avata uusilla tavoilla.

 
Ruotsista mallia 

Pelillisyys on vahvasti mukana myös Postimuseon näyttelyssä Transit – rajapostia 1914-1918. Näyttely kertoo Tornion ja Haaparannan posti- ja ihmisvirroista ensimmäisen maailmansodan aikana. Rintamien jakaessa Euroopan idän ja lännen välinen kansainvälinen postiliikenne keskittyi näihin rajakaupunkeihin ja myös monenlaiset ihmisryhmät liikkuivat rajan yli tätä kautta.

Ruotsin Postimuseo on alun perin tuottanut näyttelyn, mutta laajensimme omassa näyttelyssämme kerrontaa vahvemmin myös Suomen puolen tapahtumiin. Ruotsissa näyttelyn yhteyteen oli laadittu yhden huoneen laajuinen lautapeli. Sen avulla esiteltiin rajalla liikkuneita salakuljettajia, mustan pörssin kauppiaita, vallankumouksellisia ja muita jännittäviä ihmistyyppejä.

Halusimme ehdottomasti pelin mukaan myös Suomen näyttelyyn, mutta muokattuna kattamaan tapahtumia molemmin puolin rajaa. Lisäksi Ruotsin näyttelyssä oli Tornion-Haaparannan aluetta kuvaava kartta, jonka halusimme tuoda näkyvämmäksi osaksi näyttelyämme. Tuotimme kartasta koko näyttelytilan lattian kokoisen tulosteen, joka korostaa näyttelysisältöjen sijoittumista paikkaan. Alusta alkaen oli selvää, että lattiakartta olisi keskeisessä roolissa myös näyttelyyn tulevassa pelissä.

Postmuseum

 
Digitaalisuutta peliin? 

Aloitimme pelin kehittäminen näyttelytuotannon varhaisessa vaiheessa ja saimme arvokasta apua Suomen Lautapeliseuralta.

Heti alussa määrittelimme tietyt reunaehdot: peliä tulee voida pelata myös yksin, pelikierroksen kesto on kohtuullisen lyhyt ja pelissä esiin tuotava faktasisältö on saatavilla ilman pelaamistakin. Erityisesti halusimme, että pelilogiikka on yksinkertainen eikä pelaamisen aloittaakseen tarvitse lukea pitkiä ohjeita.

Pelin avulla halusimme nostaa esiin näyttelyn teemoihin liittyviä ilmiöitä ja tapahtumia aikalaisten näkökulmasta. Näitä ilmiöitä ovat muun muassa salakuljetus, jääkäriliike, maailmansodan pakolaisvirrat sekä sotainvalidien vaihto.

Digitaalisten alustojen hyödyntäminen on tänä päivänä niin selviö, että pelin suunnittelussa lähdettiin digitaalisuus edellä. Hahmottelimme kokonaisuutta, missä lattiakartalle sijoitetaan tapahtumapaikkoja markkeeraavia kosketusnäyttöjä. Näytöillä olisi tietoja ja valokuvia paikasta ja lisäksi pelitarinaa eteenpäin kuljettavaa tekstiä. Pelin alussa pelaajaa valitsisi itselleen pelihahmon, jota kuvaisi digitaalisella tunnisteella varustettu figuuri. Peli etenisi näyttämällä figuurin tunnistetta paikkapisteen lukijalle, jolloin pelaaja saisi luettavakseen tarinatekstin. Tekstin jälkeen pelaajan tekisi valinnan, joka vaikuttaa tarinan seuraavaan vaiheeseen.

Transit

 
Vanhassa vara parempi 

Huomasimme pian, että vaikka tällainen pelitekniikka olisi mahdollinen toteuttaa, se tuottaisi varsin paljon työtä yksistään laitteiston ohjelmoinnin osalta. Lautapeliseuran edustajan suosituksesta päädyimmekin yksinkertaiseen analogiseen ratkaisuun, pelivihkoon.

Vihkototeutus täyttää kaikki pelille asettamamme reunaehdot. Erityisenä etuna on, että pelaaminen on hyvin nopea aloittaa. Riittää, että lukee ensimmäisen sivun lyhyet ohjeet ja valitsee itselleen roolihahmon kolmesta vaihtoehdosta. Jokainen sivu johdattaa kokemusta eteenpäin asettamalla pelaajalle valinnan ja/tai ohjaamalle seuraavalle paikkapisteelle.

Vaikka toteutus on analoginen, on pelin toiminnot pitkälti samat kuin alkuperäisessä, digitaalisuuteen nojanneessa suunnitelmassa. Pelissä liikutaan lattiakartan muodostamalla pelilaudalla, jonka seitsemältä paikkapisteeltä pelaaja saa lisätietoa pelin tapahtumapaikoista tekstien ja valokuvien avulla. Paikkapisteet toimivat myös osana muuta näyttelysisältöä. Niihin voi tutustua täysipainoisesti ilman pelaamistakin.

Toinen tärkeä Lautapeliseuran taholta tullut oivallus oli, että pelaajan tekemien valintojen ei tarvitse välttämättä päättyä selviin onnistumisiin tai epäonnistumisiin. Valinnat johtavat erilaisiin lopputuloksiin, mutta mikään ei ole tyyppiä ”kuolit” tai ”game over”, vaan lopputulokset johdattavat kuvittelemaan jatkoa tapahtumille.

Pelivihko

 
Tarinallisuus keskiössä 

Laadimme pelitarinat faktapohjaisiksi, mutta kuvitteellisiksi. Pelihahmot samoin kuin muut pelissä kohdattavat toimijat ovat fiktiivisiä, vaikka perustuvatkin osin todellisiin henkilöihin. Kuvitteellisuutta korostetaan pelivihkon ulkoasun sarjakuvamaisuudella ja pelihahmojen nimeämisellä vain etunimellä. Tarkkoja tapahtuma-aikoja ei tarinoille anneta, mutta vihjeiden avulla tarkkaavainen pelaaja voi sijoittaa ne tiettyyn ajankohtaan. Ennen kaikkea on haluttu jättää tilaa mielikuvitukselle.

Peliprojektin edetessä kirkastui, että lähtökohtana olleen pelillisyyden lisäksi kyse on vahvasti myös tarinallistamisesta. Lopulta päädyimme siihen, että emme markkinoi kokemusta ensisijaisesti pelinä, vaan rooliseikkailuna. Kyse ei ole pelisäännöistä ja niiden noudattamisesta tai strategioinnista, vaan osallistujan eläytymisestä roolihahmoon ja asettautumisesta sata vuotta sitten eläneiden ihmisten asemaan. Kävijä saa uuden näkökulman näyttelysisältöön ja parhaimmillaan kokee vahvan yhteyden menneeseen aikaan.

Linnea

 

Tervetuloa Postimuseoon kokeilemaan Kovaa peliä rajalla -rooliseikkailua! Transit – rajapostia -näyttely on avoinna 8.2.2019–5.1.2020.

Continue reading
0 Comments
  0 Comments
Feb
12

Ystävänpäiväkorteilla on pitkä historia – ystäviä ilahdutetaan edelleen postikorteilla

Ystävänpäivällä on maailmalla pitkät perinteet. Pyhän Valentinuksen päivää vietettiin jo vuonna 350 Italiassa. Juhlaan liittyvillä postikorteilla ei ole ihan niin pitkä historia takanaan. Suomeen Valentinen päivä rantautui vasta 1980-luvulla, mutta me puhumme Ystävänpäivästä. Nykyisin kortti tupsahtaa yhä harvemman postilaatikkoon.

Kuva1Kuva2

Postin toiseksi kiireisin postikorttisesonki on käynnissä tällä viikolla, kun ystäviä muistetaan 14.2. Moni lähettää edelleen perinteisen kortin Postin välityksellä, joka ilahduttaa nykyisin entistä enemmän, kun korttien lähettäminen alkaa olla yhä harvinaisempaa digitaalisessa ajassamme. Suomen Posti kampanjoi ystävyyden juhlan puolesta tänäkin vuonna ja lähetti asiakkailleen Postisen välissä kortin lähetettäväksi tekstillä ”Kiitos, että olet ystäväni".

Suomessa muistetaan nimenomaan lähinnä rakkaita ystäviä ja jopa sukulaisia, eikä juhlalla ole juurikaan romanttisen rakkauden kaikua – ainakaan postikorttien lähettämisessä. Jenkkiläistyylinen rakastavaisten Valentine’s day ei ole iskostunut Suomeen sitten vuoden 1987, jolloin juhlapäivää alettiin täällä virallisesti viettää – eli se kirjattiin kalenteriin. Tällöinkin Posti ja lisäksi Suomen Punainen Risti kampanjoivat ystävänpäivän puolesta. SPR julkaisi kahdeksan ystävänpäiväkorttia, joista alla muutama esimerkki ajan tyylistä. Nämä ovat siis tavallaan ensimmäisiä virallisia ystävänpäiväkortteja Suomessa.

Kuva3Kuva4Kuva5Kuva6

Runollisia viestejä, kirjeitä

Valentinen päivää on juhlittu jo todella pitkään, mutta korttien lähettäminen ei ole aina siihen kuulunut. Pyhän Valentinuksen päivän perinne menee niinkin pitkälle kuin yli 1660 vuoden taakse Italiaan vuoteen 350. Valentinusta on pidetty juuri rakastavaisten suojelijana ja onnellisen avioliiton takaajana. Romanttisuus liitettiin päivään vasta 1300-luvulla, kun englantilainen runoilija Geoffrey Chaucer kirjoitti ”Valentinesta”.  

Tällöin ei vielä lähetelty kortteja tavalla, jolla me nyt ymmärrämme korteilla muistamisen. Tervehdyksiä oli toki mahdollista lähettää eri tavoin, mutta postikorteista ei vielä ollut kyse.

Ylipäätänsä vanhimmat kortit, joita voidaan hyvin lavealla määrittelyllä kutsua postikorteiksi, ovat peräisin noin vuodelta 1000. Ne olivat tervehdyksiä kuvituksin papyrus- tai puulevyllä, jotka lähetti tai ”posti” toimitti perille. Jonkinlaisia ”kortteja” on lähetetty jo 600 eaa. Egyptissä, jossa oli tapana antaa uuden vuoden toivotuksia papyrusrullilla.

Valentinuksen päivän perinne levisi Italiasta muualle Eurooppaan ja etenkin Britanniassa oli tapana lähettää ystäville ja tuttaville Valentine-kirjeitä ja -viestejä jo 1400-luvulla. Ne olivat käsinkirjoitettuja ja -koristeltuja ja kulkivat kirjekuoren sisällä. Tässä vaiheessa ei olisi edes ollut mahdollista lähettää nykyisenkaltaisia valmiita pahvikortteja ilman kirjekuorta. 

Valmiiksi painettuja kortteja

Valmiiksi painettujen korttien teko alkoi toden teolla vasta 1800-luvun alkupuolella ja ensimmäisenä Britanniassa, jossa teollistuminen oli vauhdissa. Kuten muidenkin korttien myös Valentine-korttien suosio nousi nopeasti, kun niitä oli tarjolla paljon ja edullisesti. Kun tähän vielä lisätään postin uudistukset, oli postikorttien kultakaudelle luotu pohja.

1800-luvun alkupuolella kortit kulkivat vielä kirjekuoressa, koska virallista, postin tunnustamaa postikorttia ei oltu vielä keksitty – siis sellaista, johon itsessään kirjoitetaan osoite ja liimataan postimerkki. Virallisia postikortteja alettiin ideoita Itävallassa 1860-luvulla, ja ne otettiin käyttöön vuonna 1869 – Britanniassa jo seuraavana vuonna. Samoihin aikoihin kortteihin tarvittavan pahvin teollinen kehitys oli tapahtunut.

Tätä ennen oli myös keksitty postimerkki – sekin Britanniassa vuonna 1840. Postimerkin käyttöönotto liittyi maan laajaan postiuudistukseen, missä mm. postimaksu aleni, mikä osaltaan lisäsi myös Valentine-korttien lähettämisen suosiota. Ihmiset alkoivat olla myös enenemässä määrin luku- ja kirjoitustaitoisia ja tarve kommunikoida kasvoi. Samaan aikaan Britanniassa elettiin tekosiveää viktoriaanista aikaa. Postikorttien anonyymi luonne antoi mahdollisuuden lähestyä ihailun kohdetta hyvin uskaliaillakin viesteillä postikorttien avulla.

Kuva7

Korttiaiheita muista maista

Suomessa Postin viralliset kortit otettiin käyttöön jo vuonna 1871, mutta luku- ja kirjoitustaidossa olimme vielä jäljessä. Myös yksityiset tuottajat alkoivat tehdä suosioon nopeasti nousseita kuvakortteja 1800-luvun lopulla. Ystävyyteen ja rakkauteen liittyviä korttiaiheita julkaistiin Suomessa jo 1800-luvun loppupuolelta lähtien, vaikka virallinen Ystävänpäivä oli vielä kaukana tulevaisuudessa. Monet korttiaiheet tulivatkin muista maista.

Nykyään erityisesti Yhdysvaltoihin yhdistettävä Valentinen päivän vietto levisi sinne 1800-luvulla Britannian innoittamana. Ensimmäisen Valentinen kortin kehitti Esther Howland vuonna 1840. Hän tilasi Britanniasta paperituotteita ja kukkakoristeita ja aloitti korttiliiketoimintansa, josta tuli todella suosittu. Tässä vaiheessa monenlaiset paperituotteet, kuten pitsimäiset koristukset, sekä nauhat olivat jo saatavilla ja niillä sai luotua upeita, koristeellisia kortteja.

Kuva8Kuva9

Manner-Euroopassa ystävänpäivä tuli yleisesti tunnetuksi vasta 1900-luvulla, ensin Ranskassa ja sitten Belgiassa. Toisen maailmansodan jälkeen sen vietto levisi Saksaan, Sveitsiin ja Itävaltaan.Ruotsissa ystävänpäivänvietto alkoi 1960-luvulla, kun se lanseerattiin kaupallisessa tarkoituksessa.

Kuva10

Vaikka Valentinen päivän vietolla on todella pitkät perinteet, nykyisenkaltaisia postikortteja on lähetetty vasta 1800-luvulta. Moni pitää edelleen yllä postikorttikulttuuria erityisesti Ystävänpäivänä. Päivään on kietoutunut paljon myös muita tapoja.

Itse olen usein virittäytynyt Ystävänpäivään pohtimalla korttien kuva-aiheita ystävilleni. Joskus olemme yhdessä lapseni kanssa askarrelleet kortteja sukulaisille. Jostain syystä, vuosi vuodelta lähettämieni korttien määrä on vähentynyt minunkin kohdallani. Tänä vuonna sain matkaan kiireessä vain kaksi, joista toinen oli Postisen välissä tullut. Ehkä ne menivät sitten niille tärkeimmille ystäville.

Millaisen tervehdyksen sinä lähetit tänä vuonna?

 

Continue reading
0 Comments
  0 Comments
Jan
28

"Kvaak ja kääk" - lapsuuteni ehdoton lukusuosikki oli Aku Ankka

Posti osallistuu Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n Operaatio Ankka -kampanjaan. Kaikille vuoden 2019 aikana 10 vuotta täyttäville lapsille lahjoitetaan kuukauden Aku Ankka -lehdet tammikuussa 2019. Myöhemmin myös kaikki Suomen ruotsinkieliset 10 vuotta täyttävät lapset saavat kuukauden Kalle Anka -lehdet. Kampanjan suojelijana toimii Rouva Jenni Haukio.

Aku Ankka kuuluu tärkeänä osana myös omiin lapsuusajan lukukokemuksiini. Aloitin koulun syksyllä 1972 upouudessa peruskoulussa. Vanhempani olivat lukeneet minulle aina paljon. Omia kirjoja meille ei juurikaan hankittu, mutta kyläkirjasto oli ahkerassa käytössä.

Mummulassa olin jo monta vuotta ”lukenut” seitsemän vuotta vanhemmalle enolleni tulleita Aku Ankkoja yhdessä saman ikäisen serkkuni kanssa. Tarinat avautuivat meille hyvin pelkkien kuvienkin avulla. Olin odottanut, että koulussa olisin oppinut lukemaan, noin niin kuin simsalabim. Kesti kuitenkin lähes koko ensimmäisen koulusyksyn ennen kuin kirjaimista alkoi vähitellen muodostua sanoja. Jouluun mennessä lukeminen onneksi jo luonnistui.

Harras toive toteutui

Muistan toivoneeni omaa Aku Ankan tilausta pitkään, mutta ilmeisemminkin tilaushinta oli asuntosäästäjävanhemmilleni sen verran korkea, että vasta vuonna 1975 harras toiveeni toteutui. Mahtoiko vuonna 1975 olla lehdestä hyvä tarjous saatavilla, sillä samana vuonna lyötiin ennätys, ja Aku Ankka -lehden levikki Suomessa oli 317 570. Vuoden 1975 levikkiennätys meni rikki vasta vuonna 2007.

Keskiviikkoisin oli erityinen kiire koulusta kotiin. Keittiössä odotteli Postin tuoma uunituore Aku Ankka. Pari juusto-näkkileipää, lasi maitoa (voi kunpa se olisi ollut sihi-juomaa!) ja Aku Ankka olivat onni ja autuus. Kivoja lukumuistoja liittyy myös sateisiin kesäpäiviin, jolloin lueskeltiin vanhoja Akuja mummulan vintissä sateen ropistessa peltikattoon.

akuankka064

Meitä sisaruksia oli kotona kolme, lisäksi naapurustossa asui lukuisa joukko nuorempia serkkuja. Meidän Aku Ankalla riitti lukijoita! Yritin kaikin tavoin suojella ja säästää lehtiä pienempien voi- ja hillotahraisilta sormilta ja mielestäni huolettomalta käsittelyltä. Piilottelin lehtiä mm. patjan ja koulukirjapinojen alle. 1970-luvun lopulla Aku Ankkoja varten tuli myyntiin lehtiä varten suunniteltuja säilytyskansioita, joita sai tilata lehdessä olevalla kupongilla. Käytin ainakin kahtena kesänä sokerijuurikaspellolla hankkimiani tienestejä kansioiden hankintaan!

1970-luvun kuumimman ankkabuumini aikana keräsin myös Aku Ankan taskukirjoja. Taskukirjojen tarinat olivat pidempiä ja usein jännittävämpiä kuin lehdissä. ”Taskareiden” tylsä puoli tosin oli se, että joka toinen aukeama oli mustavalkoinen.

taskarit 3

Suosikki- ja ärsykkihahmot

Hahmoista itse Aku Ankan lisäksi suosikkejani olivat Mummo Ankka, Touho Ankka, Sepe Susi, Klaara Kotko, Pelle Peloton ja Pikkuapulainen sekä Matami Mimmi. Osa hahmoista suorastaan ärsytti. Hannu Hanhen ylimielinen käytös Akua kohtaan ja jatkuvat onnenpotkut koettelivat oikeudentajuani. Mikki Hiiri oli mielestäni aivan liian kekseliäs, nokkela ja nopeaälyinen ollakseen uskottava ratkoessaan salapoliisijuttuja yhdessä Hessun kanssa. Sen sijaan Roope Ankka kaikissa rikkauksistaan huolimatta sai sympatiani. Raha ja rikkaudet näyttivät tuottavan Roopelle enemmän harmia ja ongelmia kuin onnea, vaikka tavallisesti Karhukopla ja muut pitkäkyntiset saatiinkin lopuksi aina satimeen.

Yksittäisistä tarinoista mieleeni on jäänyt erityisesti Aku Ankassa syyskuussa 1977 ilmestynyt tarina jäyhä jököttäjä -rotuisesta koirasta. Siinä Tupu, Hupu ja Lupu haluavat ottaa kaverinsa sekarotuisen koiran. Se ei kuitenkaan Akulle käy, vaan hän ostaa jäyhä jököttäjä -rotuisen koiran, jonka nimi on Hurtta III Henkevä. Aku yrittää saada koiran tekemään erilaisia temppuja, mutta se ei suostu liikahtamaankaan. Pojat nauravat katketakseen sekä Akulle että koiralle. Lopulta Aku saa koiran noutamaan edes keppejä. Koira tuo kuitenkin vahingossa hänelle kepin sijasta dynamiittipötkön, jonka Aku on vähällä heittää kotinsa seinää päin! Onneksi poikien koira kuitenkin pelastaa talon nappaamalla pötkön ilmasta.

Akun suosio jatkuu

Aku Ankan näytenumero ilmestyi 5. joulukuuta 1951. Vuoteen 1956 asti lehti ilmestyi kerran kuukaudessa ja vuodesta 1956 marraskuuhun 1960 kaksi kertaa kuukaudessa. Sen jälkeen lehti on ilmestynyt kerran viikossa. Aluksi lehti ilmestyi nimellä Aku Ankka ja kumppanit, mutta nimi lyheni vuoden 1955 alusta Aku Ankaksi. Posti on kuljettanut innokkaille lukijoille Aku Ankkaa alusta lähtien.

Aku Ankan suosio on vankkumaton edelleen. Se on Suomen suurin viikkojulkaisu, jota lukee viikoittain yli miljoona ihmistä. Vuonna 2017 lukijamäärä oli 574 000 eli enemmän kuin millään muulla yleisaikakauslehdellä. 

Suomalaisten lukutaidolla on tärkeä merkitys jatko-opinto- ja työelämätaitojen kehittymisessä ja se turvaa suomalaisen työn kilpailukykyä. Sen ylläpitämisen ja edistämisen ei ole vain koulun harteilla vaan meidän kaikkien asia. Oivaltavasta kielenkäytöstään tunnettu Aku Ankka on jo vuosien ajan innostanut lapsia lukemisen äärelle. Operaatio Ankan tavoitteena on kannustaa lapsia lukemaan ja korostaa lukemisen merkitystä osana perheiden arkea. Kampanja muistutti itsellenikin, kuinka tärkeä merkitys Aku Ankalla, Akkarilla, oli oman lukuinnostukseni alkumetreillä.

Continue reading
0 Comments
  0 Comments
Nov
20

Joululehtien väriloistoa

Viime vuosisadan alkupuolen maalauskantiset joululehdet elävät vanhemman väen muistoissa, mutta ihastuttavat myös nuorempia. Joskus vanha joululehti saattaa putkahtaa eteen kirpputorilla. Maatalojen vinteillä niihin voi myös vielä törmätä.

Postimuseo esittelee Vapriikin kokouskäytävällä Kari Elkelän joululehtikokoelmasta otoksen ajalla 20.11.2018–20.1.2019.

Joululehtiä ovat jouluaiheiset erillisjulkaisut kuten lastenlehti Joulupukki sekä säännöllisesti julkaistavien lehtien jouluaiheiset erikoisnumerot kuten Kotilieden Joulu. Joululehdet voi luokitella sisällön ja tavoitteiden mukaan kahteen pääryhmään: toisaalta aatteelliset ja poliittiset sekä toisaalta kaupalliset joululehdet.

Aatteelliset ja poliittiset lehdet käyttävät lehtien myynnistä saadut tulot järjestön tai puolueen toiminnan tukemiseen. Kaupalliset lehdet sen sijaan tavoittelevat liikevoittoa. Joskus rajanveto on kuitenkin häilyvä.

Aatteellisten lehtien suurin ryhmä ovat uskonnolliset lehdet. Lisäksi mm. raittius-, avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöt ovat tukeneet toimintaansa joululehtiä julkaisemalla.

Ensimmäinen suomenkielinen joululehti 1879 julkaistu Betlehemin Tähti oli puhtaasti uskonnollinen, kuten monet sitä seuranneetkin joulujulkaisut. Uskonnollinen sisältö on ollut myöhemminkin mukana useimmissa joululehdissä, mistä tärkeimpänä poikkeuksena ovat jotkut työväenliikkeen joululehdet.

Uskonnollisten joululehtien ulkoasu oli aluksi hyvin vaatimaton, sillä niissä ilmeisesti uskottiin enemmän sanan voimaan. Myöhemminkin väriä käytettiin useimmissa aikuisille suunnatuissa joululehdissä vain kansikuvassa, jona oli useimmiten jouluaiheinen maalaus.

Kaupallisista joululehdistä värikkäimpiä ja viehättävimpiä ovat lastenlehdet. Niiden parasta aikaa olivat vuodet Suomen itsenäistymisestä 1940-luvun lopulle, vaikka jotkut lehdet sinnittelivätkin 1960-luvulle asti.
Lasten joululehtien kuninkaana voi pitää Joulupukkia (1900–1966), jota parhaimpina aikoina julkaistiin kolmena erilaisena joulunumerona. Lehden siivittivät suosioon Rudolf Koivun kansikuvat ja sisäsivujen satukuvitus.

Joulupukki 1 1932 kansi Rudolf Koivu p

Joulupukki 2 1944 kansi Rudolf Koivu p

Koivu tuli tunnetuksi taidokkaista ja mielikuvitusta kutkuttavista kuvituksistaan Raul Roineen satuihin, joista vuoden 1932 Joulupukki 1:ssä on Sadepisaroiden seikkailut. Samasta lehdestä löytyy Koivun itse kirjoittama ja kuvittama satu Kultaomena.

Roineen sadun kuvitus on toteutettu kustannuksia säästäen kaksivärisenä, jolloin vain sinistä ja punaista painoväriä käyttäen pyrittiin luomaa lähes nelivärikuvan vaikutelma. Menetelmä oli noihin aikoihin laajasti käytössä varsinkin lapsille suunnatuissa julkaisuissa. Koivun oma satu on painettu kolmivärisenä, joten se näyttää lähes neliväripainatukselta, vaikka mustaa painoväriä ei olekaan käytetty.

Ahkera ja nopea Koivu kuvitti myös lukuisia muita joululehtiä. Varsinaista kuvailottelua ovat monet Pikkuväen joulut (1934–1960), joiden kaikki sivut ovat Koivun kuvittamia.

Ajan toinen suuri kuvittaja Martta Wendelin teki kannet moniin Joululahja-lehtiin (1915–1956). Tämän lastenlehden vuoden 1946 numeron erikoisuutena on uskonnollisena kirjoittajana tunnetun Hilda Huntuvuoren satu Mikki-hiiren uusi auto. Tarinassa Susi Hukkanen varastaa auton, mutta Mikki, Hessu ja
Jänö-Jussi ottavat sen voimakeinoin takaisin. Tämän Maria Orjalan kuvittaman tarinan henkilöistä kaksi on selvästi lainattu ulkoasultaankin Disneyltä.

Joululahja 1946 kansi Martta Wendelin p

Joululahja 1946 Maija Orjalan kuvitusta satuun Mikki hiiren uusi auto p

Pääskysen Joulukontti (1907–1956) oli toinen lastenlehti, johon Wendelin teki monia kansia. Tätä joulunumeroa julkaistiin useita vuosia kantalehti Pääskysen lopettua 1935. Wendelin kuvitti myös lukuisia muita joululehtiä ja teki kansia aikakauslehtien joulunumeroihin kuten Kotilieden Jouluun ja Säästäjän Jouluun.

Pskysen joulukontti 1938 kansi Martta Wendelin p

Toivo Fahleniuksesta tuli 1940-luvun loppupuolella säästöpankkien asiakaslehti Säästäjän (1928–1949) pääkuvittaja ja hän jatkoi myös Säästäjän tilalle perustetun Lipas-lastenlehden (1950–1968) kuvittajana. Kummankin joulunumerot erottuivat Fahleniuksen taiteilemilla komeilla kansillaan lehden muista numeroista.

Lipas joulunumero1954 kansi Toivo Fahlenius p

Muita merkittäviä joululehtitaiteilijoita olivat monia uskonnollisia lehtiä kuvittanut Eeli Jaatinen sekä lastenlehtiä kuvittaneet Maija Karma ja Helga Sjöstedt.

Joululehdet ovat mennyttä aikaa. Tätä ennakoi jo lehdistä irtiottoa tehnyt Joulun Kirja 1947 esipuheessaan: "Luulemme, että tavanmukainen joululehtimuoto on vanhentunut. Aika on kulkenut sen ohitse. … Joulun Kirja ilmestyy tästä lähtien joka vuoden marraskuussa, jos se saa ystäviä." Tästä monipuolisesta ja hyvin toimitetusta kirjasta ei kuitenkaan ollut joululehtien korvaajaksi. Se ilmestyi vain yhden ainoan kerran, sillä ystäviä ei löytynyt riittävästi.

Monet joululehtien kuvittajat tunnetaan myös postikorttitaiteilijoina. Heidän taiteensa näyttäytyy kuitenkin vaikuttavampana isompikokoisissa aikakauslehdissä ja varsinkin niiden kansikuvissa.

Kari Elkelä, FT, tamperelainen keräilijä

 

Continue reading
0 Comments
  0 Comments
Nov
13

Joulun taika herää eloon taiteilija Marjaliisa Pitkärannan tuotannossa ja elämässä

Joulu, mikä ihana tekosyy poiketa Vapriikissa ja henkiä jouluista tunnelmaa ja lämpöä Postimuseossa. Joulun taikaa -näyttely esittelee taiteilija Marjaliisa Pitkärannan lämminhenkisiä joulukuvituksia, joissa joulu tulee konkreettisesti lähelle sydäntä ja mieltä.

Marjaliisa Pitkäranta (1941–2003) rakasti luontoa ja satuja. Useimmissa hänen kuvituksissaan metsäneläimet, puut, kukat ja metsän näkymättömät asukkaat kuten tontut ja keijut seikkailevat erilaisissa mielikuvituksellisissa kokoonpanoissa. Hänen kuvituksensa pursuavat elämänmyönteisyyttä, hyväntuulisuutta ja pieniä tarinoita. Marjaliisa rakasti yksityiskohtia töissään. Hän piirsi jokaiselle metsän elämillekin oman persoonallisen ilmeensä.

- Isä toi massapaperia tehtaalta ja äiti tiskipaperia kaupasta. Ja aina ne täyttyivät piirustuksista. Äitini kertoi minulle satuja metsän haltioista ja luulen, että niistä ammennan jatkuvasti aiheita töihini, kirjoitti Suomenselän Sanomat  6.2.1997.

blogi 1

Tunsin itsekin Marjaliisan ja muistan hänet hyvin myönteisenä ja positiivisena ihmisenä. Hän toi jo olemuksellaan hyvän mielen tulleessaan. Marjaliisa oli jouluihminen henkeen ja vereen. Aikoinaan Helsingissä ollessamme hän ehdotti Postimuseolle joulunäyttelyn järjestämistä keskellä kuuminta kesää. Tartuimme ideaan ja rakensimme näyttelyn, jonka nimi oli ”No onkos tullut … ”. Näyttelyssä esittelimme tietysti hänen kauneimpia joulupostikorttejaan. Marjaliisalla oli taideopintojen lisäksi somistajan koulutus, ja hän toteutti näyttelyyn myös tunnelmallisen lavastuksen joulupukinmökkeineen ja aitoineen.

blogi 5

Ensimmäisen julkaistun postikorttinsa vuodelta 1971 hän signeerasi nimellä Marjaliisa Rinne. Iloisessa joulupostikortissa lumisella oksalla istuu pullea punatulkku tonttulakki päässään. Marjaliisa oli tuottelias taiteilija, ja hänen piirtämiä postikortteja on julkaistu yli 2000 kappaletta, joista merkittävä osa on joulukuvituksia.

blogi 3

Useista kuvituksista välittyy joulun kiihkeä odotus, lasten jännittyneet ilmeet ja loistavat silmät, kuusen koristelu ja haku, joulusauna, kirkkoon meno, iloiset joulupukit, kiireiset tontut sekä metsän sympaattisten eläinten ja tonttujen kirmailu. Useissa kuvituksissa metsän eläimet viettävät aikaa lumisessa maisemassa yhdessä tonttujen kanssa. Marjaliisa kuvasi usein eläimet ovat hyvin inhimillisiksi olennoiksi ja vuorovaikutuksessa keskenään toimiviksi.

blogi 4

Pitkäranta heittäytyi 1970 vapaaksi taiteilijaksi. Leipätyökseen hän kuvitti aluksi oppikirjoja ja vähän myöhemmin satukirjoja. Kirjojen ja postikorttien lisäksi hänen kätensä jälki näkyy lukuisissa lehdissä, joulukalentereissa ja -kirjeissä, julisteissa, pinsseissä, palapeleissä, puhelukortteissa, exlibriksissä, pääsylipuissa, t-paidoissa ja niin edelleen. Myös öljyväritöitä löytyy hänen tuotannostaan. Lisäksi hän on piirtänyt seitsemän postimerkkiä, joista neljässä hehkuu joulu. Viimeisimmät piirrokset Marjaliisa teki sairaalan vuoteella. Hän nimitti 20 piirtämäänsä kuvaa voimakuviksi. Niistä neljä on julkaistu postikorteiksi.

postimerkki

Marjaliisan kuvitukset kuuluvat myös omaan joulunodotukseeni - laskeudun niiden avulla talven juhlan tunnelmaan. Tule sinäkin näyttelyymme inspiroitumaan...

Marjaliisa Pitkärannan säätiö on luovuttanut halussaan olleet noin 700 piirrosoriginaalia Postimuseolle, joka myös hallitsee niiden käyttöoikeuksia.

Joulun taikaa – Marjaliisa Pitkärannan joulukuvituksia -näyttely on esillä Postimuseossa Vapriikissa 16.11.2018–13.1.2019.

Continue reading
0 Comments
  0 Comments
Aug
23

Mikä ihmeen ensipäiväkuori?

Posti julkaisee nykyisin noin 40-50 uutta postimerkkiä vuosittain. Jokaista julkaisua juhlistetaan erityisellä ensipäivänkuorella leimoineen. Ensipäivänkuori (FDC, First Day Cover) on kirjekuori, jossa on postimerkki tai merkit, jotka on leimattu merkkien ilmestymispäivänä.

Yksinkertaisimmillaan julkaistava postimerkki liimataan tavalliselle kirjekuorelle ja leimataan tavallisella käytössä olevalla postileimalla. Ensimmäinen tällainen ensipäivänkuori syntyi 6.5.1840 Englannissa, jolloin maailman ensimmäinen postimerkki, ns. Penny Black, otettiin käyttöön.

1 Penny Black a

Tavallisesti ensipäivänkuori on kuitenkin kokonaisuus, jossa sekä kirjekuori että erikoisleima on suunniteltu ilmestyvää postimerkkiä varten. Nykyään usein postimerkin suunnittelusta vastaava taiteilija vastaa myös ensipäivänkuoren, joskus myös -leiman ulkoasusta.

Erityisellä ensipäivänleimalla varustettuja ensipäivänkuoria alkoi ensimmäisenä valmistaa Yhdysvaltain posti vuonna 1937, jolloin otettiin käyttöön leimasinkone, jossa oli ensipäivästä kertova teksti. Ensimmäisellä tällä koneella leimatulla merkillä juhlistettiin Koillisterritorion syntymisen 150-vuotispäivää.

Suomessa ensimmäinen postimerkin ilmestymistä juhlistava erikoisleima ja -kuori lienevät vuodelta 1928, jolloin postimerkkinäyttelyä varten tehtiin mallin 1917:n kahteen postimerkkiin tehtiin päällepainamat ja valmistettiin postimerkkinäyttelyn erikoisleima.

2 0150A

2 0151A

2 ensipvleima 1928080

Ensimmäiset erityisesti ilmestyviä postimerkkejä varten tehdyt kirjekuoret painettiin Suomessa vuonna 1938. Delawaren asutuksen 300-vuotisjuhlan johdosta ilmestyneen postimerkin erikoiskuoreen painettiin englanniksi ”First Day Cover” (ensipäivänkuori). Erikoiskuoren ja -leiman saivat myös Postin 300-vuotisjuhlan kunniaksi samana vuonna ilmestyneet neljä postimerkkiä.

3 FDC 232 1 1A

Ensimmäinen suomalainen postileima, jonka kuva-aihe liittyi postimerkin kuva-aiheeseen, oli käytössä 1946 Porvoon 600-vuotisjuhlien johdosta ilmestyneiden postimerkkien ensipäivän yhteydessä. Leimassa on kuvattu kaupungin vaakuna. Siinä ei kuitenkaan vielä lue, että kyseessä olisi ensipäivänleima.

4 ensipvleima 1946081

Varsinaisesti ensimmäinen ensipäivänleima oli käytössä vasta 2.6.1947, jolloin julkaistiin Akseli Gallen-Kallelan ”Ilmarinen kyntää kyisen pellon” -maalauksen kuvalla varustettu 10 markan postimerkki. Se ilmestyi Pariisin rauhansopimuksen (16.9.1947) voimaantulon kunniaksi.

5 FDC 352 1 1A

Ensipäivänkuoria ovat sittemmin painattaneet erilaiset toimikunnat, postimerkkikerhot, postimerkkikauppiaat ja yhdistykset, kuten Suomen Punainen Risti ja Tuberkuloosin vastustamisyhdistys. Vuosina 1957–1982 ”virallisten” kuorien valmistuksesta vastasi Postivirkamiesliiton Helsingin osasto. Nykyään virallisen ensipäivänkuorten valmistuksesta vastaa Posti.

6 fdc

Ensipäivänkuorien kerääminen on yksi filatelian monista alalajeista. Laji ei Suomessa ole yhtä suosittua kuin esimerkiksi Englannissa tai Yhdysvalloissa, missä on suosittua suunnitella ja valmistaa ensipäivänkuoria itse.

Tämän tyyppisiin ensipäivänkuoriin voi tutustua Postimuseon Marilyn & Co. – ensipäivänkuorien kertomaa -pienoisnäyttelyssä, joka on esillä Vapriikin 2.kerroksen kokouskäytävällä 28.8.–14.10.2018. Kokoelma kuuluu filatelisti Risto Pitkäselle, joka on kertomassa kuorista ja kokoelman synnystä sunnuntaina 14.10. klo 1214.

7 marilyn012 net

Continue reading
0 Comments
  0 Comments
Jun
21

Postilaisten asut ovat kuvastaneet tehtävän vaatimaa arvokkuutta ja myöhemmin käytännöllisyyttä

Posti täyttää tänä vuonna pyöreät 380 vuotta. Vaatetus on ollut tärkeä osa postilaisten arkea kautta aikojen. Se on paitsi tarpeen sanelema suoja, niin myös viesti toisille ihmisille. Suomessa Venäjän vallan aika (1809-1917) oli virkapukujen kulta-aikaa. Virkapuku toimi symbolina tietystä virasta tai tehtävästä.

Postin perustamisvaiheessa 1600-luvulla postia kuljettivat postitalonpojat renkeineen jalan. Asuna oli sama asu, jota käytettiin muissakin askareissa. Samoin oli laita postimestareiden, joina toimivat kaupunkien porvarit. He pukeutuivat ajankohdan yleisten muotivirtausten mukaisesti.

Virkapuvun symbolimerkitys säilyi, mutta heikkeni 1970-luvulle saakka. Sen jälkeen työvaateet ovat olleet käytännöllisempiä, mutta ne ovat kuitenkin noudattaneet yrityskuvan edellyttämää yhtenäistä ilmettä. Myös materiaalien ja valmistustapojen kehitys ovat edesauttaneet työvaatetuksen muuttumista entistä toiminnallisemmaksi ja työtehtäviin sopivimmaksi.

1600-luvun postitalonpojan vaatetus vaihteli seudun ja vuodenaikojen mukaan. Yleensä asun kangas oli pellavaa ja jaloissa olivat nahkaiset pieksut. Postitalonpojalla oli myös virkamerkki, joka osoitti virallista asemaa.

6 p

Postinkuljetus perustui 1700-luvulla edelleen postitalonpoikajärjestelmään, jossa posti kulki määrätyllä reitillä ketjuna talosta taloon. Postia kuljetettiin tavallisesti ratsain. Ruotsin valtakunnan itäisin rajapostikonttori sijaitsi Ahvenkoskella. Virkapuvun käyttö ei ollut yleistä. Vuonna 1750 Ahvenkosken postimestari sai 70 kuparirahaa virkapuvun hankintaan. Valtakunnan itärajalla haluttiin upealla asulla osoittaa Ruotsin olevan voimissaan.


 13 p

Vuosien 1808 – 1809 sodan seurauksena Suomi liitettiin autonomisena suurruhtinaskuntana Venäjän keisarikuntaan. Venäläisissä virkapuvuissa oli 1800-luvun loppuun asti noudatettu yleiseurooppalaista muotia, mutta 1900-luvun alussa tapa selvästi muuttui.
Tummanvihreä verka säilyi perusvärinä. Päällystakki tehtiin tummanharmaasta verasta. Kesäaikana 15.5. – 15.9. pidetiin valkoista takkia ja valkoista lakinpäällistä. Päähineenä kaikilla virkamiehillä oli arkilakkina lipallinen verkalakki ja talvipäähineenä vuonannahkainen lakki.


10090 p

Suomessa nainen oli vuodesta 1863 lähtien täysivaltainen saavutettuaan 25 vuoden iän. Postitoimistot olivat ensimmäisiä paikkoja, joissa naisille uskottiin hoidettavaksi valtion virka. Autonomian ajalta ei ole löytynyt mitään ohjetta naisvirkailijoiden virkapuvuista. Postimuseon kokoelmissa on säilynyt postivirkailija Blondine Öhbergin puku. Säilyneiden muistitietojen mukaan hän teetätti puvun omalla kustannuksellaan Nikolai III:n valtiovierailun johdosta. Blondine työskenteli Postissa kirjanpitäjänä vuodesta 1887 ja expeditöörinä vuodesta 1905. Tummanvihreässä puvussa on virkanapit kahdessa rivissä ja frakin tapaan alaskäännetty musta samettikaulus sekä takin takana pienet lievehännykset nappeineen.


frkyn p

Suomi itsenäistyi 6.12.1917. Tämä ei ratkaisevasti muuttanut postilaitoksen rakenteita eikä arkipäivän toimintaa. Postiljoonien virkapuvut saivat uuden kuosin. Tsaarinajan tunnuksista piti päästä kiireesti eroon. Itsenäisen Suomen ensimmäinen postiljoonin virkapuku oli valmistettu tummanharmaasta verasta. Postiljoonit olivat postin väestä ainoita, joilla oli omat virkapuvut. Puvun yleistymistä vaikeutti sen korkea hinta. Useilla postiljooneilla ei ollut varaa hankkia niitä. Käytännössä postiljoonien piti tyytyä käyttämään pelkästään lakkia. Tosin postivaunupostiljoonit käyttivät mieluummin omaa siviililakkia, koska heidän mielestään rautatieläisillä oli komeammat virkapuvut.


 10685 p

Postiljoonit saivat uudet tummansiniset puvut 1931. Nappeihin ilmaantui postitorven seuraksi salamakimppu merkiksi vuonna 1927 yhdistyneistä posti- ja lennätinlaitoksista. Puku oli käytössä kaupunkien postinjakajilla. Postinjakajille myönnettiin pukuavustusta, mutta puku piti ohjeistuksen mukaan hankkia itse. Erityisesti sodan aikana ja sen jälkeisenä pulavuosina kangasta ja ompelutarvikkeita oli hyvin vaikea saada ja ne olivat kalliita, joten postinjakajien puvustus oli hyvin monenkirjavaa.


1980 p

Naispostivirkamiehet saivat ensimmäisen virkapukunsa vasta 1964. Naisten takki ja hame olivat harmaita. Takissa oli ¾ -osa hihat ja siihen oli upotettu kaksi vinotaskua. Hame ulottui hieman polven yläpuolelle. Takin vasemmalla puolelle oli kiinnitetty kankainen vaakunanmuotoinen laitoksen tunnus.
1964 p
Postia jaettiin kaupungeissa ja taajamissa vielä 1950-luvulla kaksi kertaa päivässä kuutena päivänä viikossa. Postinkulun nopeutumisen myötä jakelukerrat vähenivät yhteen kertaan päivässä 1960-luvun puolivälissä. Viisipäiväiseen postinjakeluun siirryttiin 1970-luvulla.

Virkapuvut saivat uuden kuosin ja mallin vuonna 1978. Puvun materiaali oli teräksensinistä villakeinokuitusekoitekangasta. Valtion pukutehtaan valmistamaan valikoimaan kuuluivat housut, lantiopituinen takki, vaaleansininen kauluspaita, kaksi takkia ja useita erilaisia päähineitä. Postinjakajat maksoivat virkapuvusta 10 prosentin omavastuun.


1658 11 p

Vuoden 1990 alussa posti- ja telelaitoksesta tuli valtion omistama liikelaitos. Askel eteenpäin otettiin vielä 1994 kun Posti-Tele yhtiöitettiin ja sen liiketoiminta ja omaisuus luovutettiin perustetulle Suomen PT Oy:lle. Suomen PT-konserni jaettiin erillisiksi posti- ja telekonserneiksi heinäkuussa 1998. Muutosten yhteydessä henkilöstön palvelussuhteet valtioon lakkasivat vuonna 1994. Virkamiehistä tuli työsuhteisia toimihenkilöitä ja palkansaajia.

Postin vaatetuksessa tapahtui 1998 uudistus värikkääseen suuntaan. Pääväreinä olivat keltainen ja harmaa. Jakavat saivat myös uudet kesäasusteet, joihin kuuivat shortsit, t-paita, lippahattu ja nahkaiset harmaa-keltaiset kengät.


krry p

Suomen Posti Oyj muuttui Itella Oyj:ksi 1.6.2007. Postinjakajien asuissa huomioitiin käytännöllisyys ja vaatetuksen materiaaleissa Suomen vaihtelevat kelit. Valikoimasta löytyi asuja helteisiin, pakkasiin tai sadekeleihin.

Itella muuttui Postiksi vuoden 2015 alussa. Postilaiset saivat heti käyttöönsä uuden ilmeen mukaisen t-paidan ja pipon. Muut työvaatteet ovat vaihtuneet vaiheittain tämän jälkeen. Laajasta mallistosta voi jokainen valita haluamansa vaatteen käyttötarpeen ja työtehtävän mukaan. Kylmällä ilmalla kerrospukeutumista varten löytyy mm. alusasut, väliasut ja huonon sään gore-tex -suoja-asut.

Vaatteissa toistuvat pääsääntöisesti oranssin ja harmaan värit, mutta joukossa on myös mustia housuja ja esimerkiksi mopojakajan talvitakissa sinistä. Käyttökelpoiset POSTI-brändin mukaiset työvaatteet kierrätetään edelleen Postin työntekijöiden käyttöön.


posti sundsberg CF010813

 

Continue reading
1 Comment
  1 Comment
Apr
19

Kevät kukkii postimerkeissä – vuokot kevätpostimerkkien kestosuosikkeja

Kevät ja heräävä luonto kuuluvat saumattomasti yhteen. Posti on julkaissut 1940-luvulta lähtien lukuisia upeita kevätpostimerkkejä. Samat kukat ovat kukkineet merkeissä vuosien saatossa hiukan erilaisissa asetelmissa ja värisävyissä. Eri aikakausien merkkitaiteilijoiden näkemykset keväisistä kukista kestävät mielestäni hyvin aikaa.

Leskenlehti-postimerkki näki päivän valon ensimmäisen kerran vuonna 1949 ja seuraavan kerran vuosina 1998 ja 2017. Sekä vuoden 1949 ja 1998 merkeissä taiteilijat ovat asetelleet leskenlehdet kuvaan ryppäiksi, kun taas vuoden 2017 merkissä yksinäinen kukka loistaa kuin aurinko keskellä merkkiä. Ensimmäiset leskenlehdet ilmestyvät yleensä aurinkoisille pälville Etelä-Suomessa jo huhtikuun alussa. Kukinta on parhaimmillaan huhtikuun loppupuoliskolla.

Leskenlehtikokonaisuus

Keväällä tekee mieli istuttaa kesäkukat mahdollisimman varhain. Yleensä istutan pienikukkaisia narsisseja jo huhtikuussa ruukkuun, koska ne kestävät pieniä yöpakkasia. Narsissi on myös yleinen perenna, joka tunkee maasta toukokuussa. Postimerkkeihin kukka on päässyt parina vuonna pääsiäisen aikaan. Vuonna 1988 merkki julkaistiin lisämaksullisena ja siitä osa merkin hinnasta meni Suomen Punaisen Ristin hyväksi. Merkissä loistava aurinko paistaa kukkien takaa. Vuonna 2004 julkaistussa postimerkissä puolestaan esiintyy valkoisia ja keltaisia kukkia iloisessa asetelmassa. Narsissit ovat muuten myrkyllisiä, myös sipulit, siksi myyrät ja jänikset eivät koske niihin.
narsissikokonaisuusweb

Seuraavaksi vertasin eri aikakausien kielopostimerkkejä. Kielohan kukkii touko–kesäkuussa ja siinä on ah, niin hyväntuoksuiset kukat. Kukan lehdet ovat ehytlaitaiset ja kielen muotoiset. Niiden perusteella se on saanutkin suomenkielisen nimensä. Vuonna 1958 Posti julkaisi kielopostimerkin, jonka tuotosta osa meni Tuberkuloosin vastustamisyhdistykselle. Kielo kuvitti myös itsenäisen Suomen 80-vuotisjuhlaa vuonna 1997 julkaistussa postimerkissä. Vuonna 2002 ilmestyi viiden postimerkin sarja kieloja. Merkeissä kielo kukkii pulleakukkaisena ja niin kauniina.

kielokokonaisuus web

Kevätesikko kukkii postimerkeissä kahtena eri vuonna. Vuonna 1959 julkaistu postimerkki kalpenee vuoden 1999 herkän ja värikkään kevätesikon rinnalla. Varhaisemmasta postimerkistä ei välttämättä edes tunnista, mistä kukasta on kyse. Merkki on tosin minusta kaunis, kuten kaikki muutkin vanhat postimerkit. Kevätesikon lusikanmuotoiset, noin 5–15 cm pitkät lehdet kasvavat ruusukkeena maata pitkin. Kevätesikko kukkii touko-kesäkuussa. Sitä tavataan yleensä lehtoniityillä ja lehdoissa, sekä asutuksen läheisyydessä puutarhakarkulaisena. Myös omalta pihaltani olen tavannut kukkia ja vaalinut joka ikistä.

esikkokokonaisuus

Orvokki, tuo kevään ja kesän kukkalaatikoiden ensimmäinen väriläiskä, loistaa myös postimerkeissä neljänä eri vuonna. Vuonna 1983 merkkiin on päässyt luonnossa kasvava herkkä suo-orvokki ja vuonna 1994 runsas keto-orvokki. Vuoden 2003 ja 2014 merkeissä taiteilijat ovat asetelleet orvokit ihaniksi kukkakimpuiksi. Orvokki on orvokkikasveihin kuuluva kasvisuku, johon kuuluu peräti 400–500 eri lajia, joista useimmat elävät pohjoisella pallonpuoliskolla. Useimmat orvokit viihtyvät kosteissa ja varjoisissa paikoissa, kuten puiden ja pensaiden alla.
orvokkikokonaisuusSitten siirryn vuokkoihin, nimittäin valkovuokkoon kangasvuokkoon ja sinivuokkoon. Postimerkit valkovuokko sai vuosina 1949 ja 1990. Vuonna 1990 alettiin julkaista uutta yleismerkkien sarjaa, jossa eri maakuntien kukat pääsivät kukkimaan. Valkovuokko sai kunnian edustaa ensimmäisenä Uudenmaan maakuntaa. Vuoden 1949 merkissä taiteilija on nähnyt valkovuokot herkässä ja taiteellisessa asetelmassa. Vuoden 1990 merkit on kuvattu realistisissa sävyissä. Valkovuokko (Anemone nemorosa) tuo mieleen äitienpäivän.
valovuokkoweb

Kangasvuokko esiintyi ensimmäisen kerran postimerkissä vuonna 1950 ja seuraavan kerran vuonna 2000. Vaikka merkit ovat hyvin erilaisia, niin niissä on kuitenkin hyvin samanlainen tunnelma. Ne ovat kuin rakastavaisia, jotka kurkottavat toisiaan kohti. Suomessa kangasvuokko on harvinaistunut soranoton, metsien umpeen kasvamisen, metsänhakkuiden ja keräilyn takia. Se kasvaa karuilla harjumäntykankailla. Kukka on rauhoitettu.
 kangasvuokkoweb

Sinivuokko asettui postimerkkeihin sinisävyisenä vuosina 1958 ja 1992 sekä kellertävänä vuonna 2012. Kellertävän värisessä merkissä kukka on kuivattu. Yleisimmin sinivuokon kukat ovat siniset, mutta joskus niitä esiintyy myös valkoisen sävyissä. Kalkkipitoisessa emäksisessä maassa kasvaessaan ne voivat tulla vaaleanpunaisiksi. Kukat pilkistävät maasta heti varhaiskeväällä lumen sulettua. Vuoden 1992 sinivuokkomerkki kuuluu maakuntakukkamerkkien sarjaan ja se on Hämeen kukka.

sinivuokkoweb
Postimerkit kuvastavat omaa aikaansa. Kevätkukkapostimerkeistä se ei tosin ole havaittavissa muuten kuin teknisten ominaisuuksiensa ja värityksen osalta. Kukkien väriloisto ei tule esille vanhimmissa postimerkeissä. Minusta postimerkkitaiteilijat eri aikoina ovat tulkinneet hienosti luontoa jokainen oman ainutlaatuisen näkemyksenä mukaisesti. Kaikki postimerkit ovat upeita taideteoksia ja niitä katsellessa kevät hiipii väkisinkin rintaan. Hyvää kevättä sinulle!

Continue reading
0 Comments
  0 Comments
Apr
09

Pitsikortit ovat postikorttikulttuurin varhaisia edustajia

pitsikortti005w

Postimuseo sai syksyllä 2017 testamenttilahjoituksena osan Aarre Schwartzin keräämästä postikorttikokoelmasta, yhteensä neljä kansiota, noin 400 postikorttia. Lahjoitus koostuu 1800-1900 -lukujen vaihteen uudenvuodentervehdys-, joulu-, Helsinki- ja ns. pitsikorteista. Kokoelman aineisto on hyvin ajoitettu, vanhimmat kortit ovat 1880-luvun alusta.

pitsikortti002 1886w

Pitsikortit edustavat postikortin vanhinta käyttökulttuuria 1800-luvun lopulta. Pitsikorttien koko ja muoto vaihtelivat, ja niissä käytettiin paljon kohopainantaa, silkki- ja kultauskoristeita, joskus jopa ristipistokirjontaa. Kortin reuna oli usein pitsimäisesti lävistetty, saha- tai nyhälaitainen tai muuten eri tavoin muotoon leikattu. Tästä johtuu korttien kutsumanimi, pitsikortti.

pitsikortti003w

Pitsikorttien käyttötarkoitus vaihteli kuten postikortin nykyäänkin, mutta erityisen suosittuja olivat onnittelu- ja juhlapäivätoivotukset. Ne lähetettiin postitse kirjekuoressa, koska kuvallisia postikortteja ei ollut. Osa kokoelman pitsikorteista on kaksiosaisia taittokortteja, joissa kortin sisäsivulle on painettu henkilön nimi. Näitä nimellisiä pitsikortteja käytettiin visiitti- ja nimikorttien tapaan vieraisilla käytäessä.

kabinetti002w

Visiittikortti oli entisajan käyntikortti. Visiittikorttien, carte-de-visite, valmistuksen aloitti ranskalainen valokuvaaja André Adolphe Eugène Disdéri (1819-1889) vuoden 1854 lopulla. Yleisin visiittikortin malli oli tukevalle kartongille pohjustettu henkilökuva. Kortteja vaihdettiin tuttavien kesken ja ojennettiin vieraisille mentäessä palvelijalle, joka vei sen edelleen talonväelle tiedoksi vieraan saapumisesta. Talon eteisessä saattoi olla erityinen malja, johon vierailija sai jättää visiittikorttinsa. Visiittikortit koottiin usein albumiin kaikkien katseltaviksi - entisaikojen "naamakirja" siis. Suomeen visiittikortti tuli vuonna 1860 ja tapa jatkui noin 1920-luvun alkuun.

Postikortti - uusi tapa viestiä

Ensimmäinen virallinen postikortti otettiin käyttöön vuonna 1869 Itävallassa. Näissä virallisissa korteissa ei ollut kuvaa, vaan kortin toiselle puolelle kirjoitettiin vain vastaanottajan nimi ja osoite. Koko kääntöpuoli oli varattu kirjoitukselle. Tapa levisi nopeasti ja myös Suomessa seurattiin pien trendiä. Suomen Postin tirehtööri Gripenberg kirjoitti Venäjän keisarille Pohjois-Saksaan suuntautuneen opintomatkansa jälkeen ja ehdotti, että postikortit pitäisi ottaa käyttöön myös Suomessa. Ehdotukseen suostuttiin ja postikortti, ehiökortti, otettiin virallisena lähetyslajina käyttöön 10. lokakuuta 1871. Samassa yhteydessä ne saivat edullisemman postitaksan, mikä edesauttoi niiden yleistymistä. Aikaisemmin kortit ja muut tervehdykset oli suljettava kirjekuoriin, sillä niiden lähettäminen avoimena ei ollut luvallista. 

Topelius kortti aw

Aluksi kortit olivat määrämuotoisia ehiöpostikortteja, joihin oli painettu merkintä postimaksun suorittamisesta eikä erillistä postimerkkiä siis tarvittu. Kortteja kutsuttiin aluksi kirjekorteiksi, mutta vuoden 1881 postiasetuksessa ne nimettiin postikorteiksi. Ensimmäisistä ehiökorteista tunnetaan enää kaksi kappaletta. Korttien lähettäjä on Zachris Topelius. Molemmat kortit ovat Postimuseon kokoelmissa.

Kuvapostikorttien esiinmarssi

Kuvalliset postikortit alkoivat yleistyä Suomessa 1890-luvulla. Painotekniikan kehittyminen mahdollisti korttien sarjatuotannon. Samalla postikorttien tuotantohinta muuttui edullisemmaksi. Saksassa kehitettiin litografiatekniikka, jonka ansiosta painosmäärät kasvoivat räjähdysmäisesti. Saksa painoikin kortteja monien maiden tarpeisiin. Myös valtaosa Suomen markkinoilla käytetyistä postikorteista painettiin Saksassa.

Myös monet muut teollisen yhteiskunnan uudistukset edesauttoivat postikorttien yleistymistä. Postinkulku teknistyi ja nopeutui teiden paranemisen ja junaliikenteen alkamisen seurauksena. Luku- ja kirjoitustaidon yleistyminen 1800-luvun lopulla helpotti kortin kirjoittamista ja vastaanottoa. Korttien suosiota kasvatti myös vuonna 1874 perustetun Yleisen Postiliiton tekemät sopimukset, jotka alensivat postimaksuja myös Suomessa. Postikortin lähettäminen oli noin puolet halvempaa kuin kirjeen.

tre005w

Lähettäjän viesteille ei kuvapostikorteissa vielä kuitenkaan ollut paljon tilaa. Kun osoitepuolelle ei saanut kirjoittaa, kirjotettiin kuvapuolelle, vaikkapa kuvan päälle tai kuvapuolen valkoisiin reunuksiin. Vuonna 1902 Englannissa kuvapostikortin tausta jaettiin kahtia siten, että oikealle puolelle kirjoitettiin osoitetiedot ja vasen puoli jäi tyhjäksi tervehdyksen kirjoittamista varten. Virallisesti postikortin taustan jakamisesta kahtia päätettiin Rooman postikongressissa 1906, jolloin viestien kirjoittaminen osoitepuolelle tuli luvalliseksi. Myös Suomessa virallistettiin sama käytäntö.

pitsikortti004 1895w

Kuvapostikorttien esiinmarssin mahdollisti tekniikan kehitys ja Postin hinnoittelusopimukset. Postikorteista tuli edullinen sarjatuote ja sen koko yhtenäistyi. Taidokkaiden pitsikorttien aikakausi tuli päätökseensä 1920-luvulle tultaessa. 

Lahjoituskokoelman korumaisia pitsikortteja on esillä Postimuseossa museokeskus Vapriikin 2. kerroksen kokoustilakäytävän näyttelytilassa 10.4. - 27.5.2018.

 

Continue reading
0 Comments
  0 Comments
Mar
09

Postimerkkiselain

Postimuseolle tehtiin reilut kymmenen vuotta sitten Postimerkkiselain, jota käytimme sekä näyttelyssä että verkkosivuillamme. Tekniikkana käytettiin Flashiä, joka tuohon aikaan oli suosituin ja tehokkain tapa tuottaa näyttävää toiminnallista sisältöä (multimediaa tai rich mediaa kuten tuolloin sanottiin) kosketusnäytöille ja verkkoon. 

postimerkkihaku

Monessa käytössä flash on edelleen toimiva ratkaisu, mutta vähitellen sen suosio on vähentynyt etenkin verkkosisältöjen luonnissa. Syinä ovat olleet sen monet tietoturvaongelmat ja uusien tekniikoiden parempi toimivuus mobiililaitteita käytettäessä. Postimerkkiselaimen osalta törmäsimme kuitenkin hankalampaan ongelmaan, sillä uusi web-palvelimemme ei enää tukenut menetelmää, jolla tiedot haettiin tietokannasta. Toki olisimme voineet palauttaa palvelimen ohjelmiston vanhempaan versioon, mutta silloin olisimme vaarantaneet palvelimen tietoturvan eivätkä uudemmat sivuston lisäosat olisi toimineet.

Uudempaa tekniikkaa etsimässä

Tuossa vaiheessa teimme päätöksen tehdä koko postimerkkiselaimen uudelleen täysin eri tekniikalla. Koska postimerkkien tiedot Postimuseolla tallennetaan kokoelmatietokantaan FileMaker-sovelluksella, päätettiin kokeilla datan julkaisua suoraan tuosta tietokannasta REST-rajapinnan kautta. Tämä tuntui järkevältä, koska museolla on runsaasti muitakin samalla tekniikalla toteutettuja tietokantoja, joita jatkossa haluaisimme julkaista verkkoon asiakkaittemme saataville.

Kuten tietoteknisissä hankkeissa usein tapahtuu, nytkin tielle osui monia ennalta arvaamattomia haasteita. Kokoelmatietokannat sijaitsevat palvelimella sisäverkossamme, johon ei tietenkään voida sallia suoraa yhteyttä internetistä. Tämä asia päätettiin hoitaa palomuurilla ja muurin ulkopuolelle sijoitettavalla palvelimella, joka muodostaa niin sanotun demilitarisoidun alueen (DMZ) ja huolehtii turvallisesta liikenteestä tietokantapalvelimen ja web-palvelimen välillä. Tähänkin meillä oli valmis ratkaisu: aikanaan suunnilleen samaan tarpeeseen kirjastotietokannan jakoa varten pystytetty palvelin. Tai olisi ollut, jos samaa osoitetta olisi voinut käyttää kahteen eri palveluun. Eli jälleen säädettiin portteja ja osoitteita.

Lopulta palvelimet, portit ja palomuurit oli säädetty kohdalleen ja päästiin testaamaan Postimerkkiselainta käytännössä. Kaikki muuten hyvin, mutta nykyaikaiset internetselaimet eivät halua näyttää SSL-suojatuilla sivuilla (nuo https:// -alkuiset osoitteet) sisältöä palvelimilta, joilla ei ole voimassaolevaa sertifikaattia. Sellaisenhan saa rahalla. Paitsi että sisältö koostettiin osittain palomuurin sisäpuolella olevalla tietokantapalvelimella, eikä sertifikaatin hankkiminen sille olisi kuulemma ollut ihan niin yksinkertainen juttu.

Taas pohdittiin hetki ja ratkaisuksi löytyi mahdollisuus koota tarvittavat postimerkkien metatiedot tietokantapalvelimella erilliseksi tiedostoksi, joka kymmenen minuutin välein päivitetään palomuurin ulkopuolella sijaitsevalle palvelimelle, josta web-palvelin voi käyttää sitä suojatun yhteyden yli. Eli helppoa kuin heinänteko!

Miten tästä eteenpäin?

No joo, tämä oli maallikon tulkinta siitä miten tekniikka iteroitiin toimintakuntoon ja joku asiantuntija varmasti kertoisi asian eri sanoin, mutta toivottavasti tämä hieman valottaa syitä siihen miksi olimme turhankin kauan ilman postimerkkiselaintamme. Ja sekin pitää sanoa, että nyt maaliskuussa 2018 kun tämä selain julkaistaan yleiseen käyttöön, se on edelleen monilta osin kehitysversio, jonka toiminnallisuutta ja ulkoasua tullaan vähitellen kehittämään käyttäjiä paremmin palvelevaan muotoon.

Uusi postimerkkiselain löytyy osoitteesta https://www.postimuseo.fi/fi/postimerkkiselain.

Continue reading
6 Comments
Recent Comments
Jarmo Niinimäki
Kiitos palautteesta! Pitääpä kysellä tuolta kokoelmaihmisiltä millaiset mahdollisuudet selaimen laajentamiselle heidän kannaltaan ... Read More
Tuesday, 12 June 2018 13:35
Mikko Nykänen
Hei! Postileimoista on kehitteillä postimerkkiselaimen kaltainen viitetietokanta. Tänne on alkuvaiheessa tarkoitus viedä perustied... Read More
Wednesday, 13 June 2018 10:40
Pirjo Mattila
Hei Toni! Olemme huomanneet, että ohjelmassa merkit eivät tule ihan oikeassa järjestyksessä, jos selaa kaikkia merkkejä. Yritämme ... Read More
Thursday, 21 February 2019 09:39
  6 Comments
Jan
23

Zacharias Topelius postimerkkien aiheena

Kirjailija Zachris (Zacharias) Topeliuksesta julkaistaan tänään 24.1.2018 jo peräti kolmas postimerkki. Tänä vuonnahan tuli kuluneeksi täydet 200 vuotta Topeliksen syntymästä. Aiemmat postimerkit on julkaistu merkkimiehen 130-vuotisjuhlavuonna 1948 ja 150-vuotissyntymäpäivänä 1968.

Postimerkkisarjan aloitti vuonna 1948 legendaarisen Signe Hammarsten Janssonin laatima, nuorta Topeliusta kuvaava merkki. Merkissä oli yhden markan lisämaksu, joka meni Suomen punaisen ristin avustustoimintaan. Tämä ensimmäinen Topelius-postimerkki kuvaa kirkaskatseisen yhteiskunnallisen vaikuttajan, aloittelevan historiantutkijan ja kirjailijan ammattiuransa alkuvaiheessa. Merkki on upeasti käsin kaiverrettu. 

Topelius-1948
Myöhemmät postimerkit esittävät Topeliuksen monille tuttuna satusetänä, vaikka miehestä oli tosiaan moneksi, kuten haastattelemamme Tampereen yliopiston Suomen kirjallisuuden professori Mari Hatavara Postimuseon laatimassa videossa toteaa.



Vuoden 1968 postimerkin aiheena on vanha Topelius ja hänen rakastettu ja useasti esitetty satunäytelmänsä ”Lintu sininen". Postimerkin suunnitteli Juha Järveläinen ja se julkaistiin päivänsankarin 150-vuotissyntymäpäivänä 14.1.1968.
Topelius-1968
Topeliuksen tuotanto on edelleen puhuttelevaa: hienojen satujen lisäksi siitä löytyy yhteiskunnallisesti kantaa ottavia näytelmiä ja romaaneita ja jopa tulevaisuutta ennustavia kuvitteellisia matkakertomuksia, kuten vuonna 1860 kirjoitettu Simon Levisin matka Suomeen vuonna 1900.

Maamme-kirja ja Välskärin kertomukset lienevät Topeliuksen tunnetuimmat teokset. Välskärin kertomuksien huikeat seikkailut 30-vuotisessa sodassa tempaisivat minut nuorena poikana mukaansa ja Maamme-kirja ja Matkustus Suomessa (Resa i Finland)  taas tuli tutuksi, kun pääsin 1990-luvulla tekemään tutkimusta 1800-luvun tieoloista.

Mitä Topeliukselta kannattaisi ottaa nyt luettavaksi? Kirjallisuuden professori Mari Hatavara pohti asiaa haastattelumme jälkeen ja päätyi suosittelemaan kirjaa Suomen herttuatar (Hertiginnan af Finland), joka sisältyy myös kertomuksena Talvi-iltain tarinoihin. Sen ensimmäinen versio on aikaansa nähden varsin radikaali ja siinä keskustellaan avoliitosta miehen ja naisen välisenä yhteiselon muotona. Topelius kirjoitti vanhemmilla päivillään tarinan uusiksi ja sensuroi nuorena esittämiään ajatuksia.

Toisena mielenkiintoisena teoksena professori Hatavara nostaa esille goottilaisen kauhukertomuksen ”Linnaisten kartanon viheriän kamari” (Gröna kammaren i Linnais gård). Suomen herttuattaren ensimmäinen versio löytyy digitaalisena versiona Svenska Litteratursällskapetin (SLS) hienosta Topeliuksen digikokonaisuudesta. Zacharias Topeliuksen tuotanto ilmestyy nyt verkossa ensimmäistä kertaa tekstikriittisenä, kommentoituna editiona. Svenska litteratursällskapet i Finlandin toimesta. SLS:n laatimassa ja yhä täydentyvässä kokonaisuudessa on tarjolla myös paljon muuta mielenkiintoista Zacharias Topeliukseen liittyvää aineistoa.

Zacharias Topelius Skrifter, SLS

Mitä tänään 24.1.2018 ilmestyvä postimerkki sitten kertoo Topeliuksesta? Merkin suunnitellut Timo Berry toteaa seuraavaa ”Merkissä olen keskittynyt tekemään kaunista tulkintaa kaikkien tuntemasta satusetä Topeliuksesta. Arkeissa käytetty henkilökuva on maalattu Topeliuksen ollessa Helsingin yliopiston rehtorina; asiaan vihkiytyneet tunnistavat tämän tärkeäksi kuvaksi. Kakkoskuvana on valittu paitsi esteettisin, myös symbolisin perustein - sen voidaan tulkita edustavan Topeliusta laajemminkin kuin vain yksittäisen sadun kuvaa”

Topelius-2018


Kotimaan ikimerkkien kuvaiheina ovat Albert Edelfeltin maalaama Topeliuksen henkilökuva vuodelta 1889 ja Rudolf Koivun maalaus Kätkyt ja enkelivartio Topeliuksen satuun Adalmiinan helmi. Adalminan helmen hienosta satumaailmasta pääsee tänä keväänä nauttimaan Tampereen työväen teatterin näyttämöllä.


Continue reading
0 Comments
  0 Comments
Nov
29

Postimerkki - pelkkä paperinpalako?

Vieraileva-kokoelma2blog

Filatelia on kilpailu- ja arvostelulaji. Kilpailukokoelman rakentaminen vaatii filatelistilta syvällistä tutkimusta ja perehtymistä oman kokoelmansa aiheeseen. Niin kansallisissa kuin kansainvälisissä postimerkkinäyttelyissä kokoelmat asetetaan esille näyttelyluokittain, arvostellaan ja pisteytetään ilmoitettujen sääntöjen mukaisesti. Näyttelyn aikana tehtävään akkreditoidut tuomarit käyvät kokoelmat läpi. Parhaille kokoelmille jaetaan eri luokissa kunniakirjoja, mitaleja ja palkintoja. Usein samalla kokoelmalla voi osallistua useisiin näyttelyihin. Hiomalla kokoelmaa on mahdollista pyrkiä entistä parempaan lopputulokseen.

Postimerkkejä voi kuitenkin keräillä ja ihmetellä myös kevyemmällä otteella. Siihen postimerkkien moninaiset aiheet, muodot ja materiaalit tarjoavat hyvän mahdollisuuden.

Postimuseon Viestinviejät-näyttelyn postimerkeistä kertovassa osiossa on tänä vuonna aloitettu postimerkkeilijöiden keräämien kokoelmien esittely yhteistyössä Tampereen Filatelistiseuran kanssa. Tavoitteena on tuoda esiin mielenkiintoisia, ajankohtaisia ja paikallisia aiheita ja kertoa filateliasta monipuolisena harrastuksena ilman varsinaisia virallisia kilpailukokoelmia koskevia tiukkoja sääntöjä ja muotoja.

Makupaloja filatelistien keräämistä aiheista ovat tänä vuonna tarjonneet Marcus Ollin postimerkkinäyttelyissä palkittu Tampereen paikallispostia esittelevä kokoelma, Mika Nokelaisen eksoottisen Barbadoksen filateliaa esittelevä kokoelma ja tällä hetkellä esillä oleva Juha Valtosen postimerkin hyvin moninaisia muotoja, materiaaleja ja aiheita esittelevä kokoelma.

Ensimmäiset postimerkit otettiin käyttöön Isossa-Britanniassa vuonna 1840. Postimerkit olivat aluksi lähinnä rahaan verrattavissa olelvia valtion virallisia maksuvälineitä, mutta pian postimerkeistä tuli myös propagandan väline, keräilykohde ja sijoitusmuoto. Vuosien saatossa painotekniikan ja materiaalien kehittyessä myös postimerkkien ulkoasu on muuttunut neutraalin asiallisesta monimuotoiseksi.

Tampereen Filatelistiseuran puheenjohtajana toimivan Juha Valtosen kokoelma on syntynyt alunperin nuorisotyön tarpeisiin alakouluikäisiä lapsia varten. Kokoelman kerääminen on tarjonnut hänelle virkistävää vaihtelua filateelisten näyttelykokoelmien tekemisen lomaan ja antaa katsojalle mahdollisuuden hämmästyä "pienen paperinpalan" moninaisuudesta.

valtonen020 p

Postimerkkejä on paperin lisäksi valmistettu esimerkiksi metallifoliosta (yllä 22 karaatin kullasta ja hopeasta), puusta ja kankaasta. Muita valmistusaineita ovat olleet esimerkiksi muovi, posliini ja nahka.

valtonen026 p

Puola oli ensimmäinen valtio, joka painoi postimerkkejä kankaalle vuonna 1958.

valtonen027 p

Itävallan posti julkaisi vuonna 2014 maailman ensimmäisen posliinista valmistetun postimerkin, jonka painos oli 150 000 kappaletta. Materiaalin pitäisi olla särkymätön.

valtonen022 p

Ahvenanmaalaisessa postimerkissä tie on puolestaan päällystetty aidolla karkealla hiekalla!

valtonen003 p

Raaputettava postimerkki Alankomaista vuodelta 1997. Myös Suomessa on julkaistu vastaavia.

valtonen015 p

Postimerkeistä saattaa löytää myös tahatonta komiikkaa, kuten asumattoman Retondan saaren vuonna 1988 julkaisema Suomen Finlandia-postimerkkinäyttelyä juhlistava sarja, jossa Disneyn hahmot oli sijoitettu Kalevalan tapahtumiin. Kuvan merkissä Ankkalinnan yksinkertaisin asukas Hessu Hopo on tietäjä Väinämöisen roolissa.

Postimerkkeily on kiehtova harrastus! Tampereen Filatelistiseura kokoontuu parillisten viikkojen keskiviikkoina Suomalaisella klubilla, jossa vaihdetaan filatelistien kesken materiaalia, tietoja ja kuulumisia. Seuran piirissä keräily ei rajoitu vain postimerkkeihin, vaan monien kiinnostuksen kohteisiin kuuluvat myös postikortit, rahat ja muu keräilytavara LP-levyistä lätkäkortteihin. Toimintaan kannattaa lähteä rohkeasti mukaan!

Continue reading
0 Comments
  0 Comments
Oct
27

Pushead – kirjeitä kulttitaiteilijalle

Kirje

Postimuseossa avautuu marraskuussa ”Pienlehtiä ja punkpostia” -näyttely, joka kertoo suomalaisen, harrastelijamaisen punklehdistön synnystä 1970-luvun lopulla ja esittelee punk-yhteisöissä toimineiden henkilöiden kirjeenvaihtoa.

Punk oli kulttuurinen vallankumous paitsi ideologiana myös konkreettisesti. Punkissa olennaisinta oli ”tee-se-itse”-mentaliteetti, jonka mukaan kuka tahansa saattoi perustaa bändin, pienlehden tai vaikkapa sarjakuvan ja julkaista sen itse. Suomeen perustettiin lukuisia punkbändejä sekä pienlevy-yhtiöitä. Punksanoman lipunkantajaksi nousi amatöörien masinoima pienlehdistö.

Levyt, pienlehdet ja muut oheistuotteet levisivät ympäri maata ja maailmaa kirjepostin välityksellä. Kirjeiden välityksellä jaettiin yhteistä maailmankuvaa, suositeltiin musiikkia ja vaihdeltiin levyjä sekä tietoa paikallisesta ”punk-skenestä”. Aktiivisimmat punkkarit pitivät yhteyttä toisiinsa ympäri maailman kirjeitse luoden eräänlaista globaalia punkverkostoa. Verkoston voimalla punkkulttuurin levittämisestä ja esimerkiksi keikkojen järjestämisestä tuli helpompaa.

Näyttelyn kirjeet

Pienlehtiä ja punkpostia -näyttelyyn tulee pienlehtien lisäksi esille Arto Nybergin, Pauli Kallion ja Mika Junnan saamia kirjeitä. He kaikki olivat "punkin puraisemia" ja kirjoittivat pienlehtiin. Nykyään televisiotoimittajana tunnettu, Viialassa nuoruutensa viettänyt, Nyberg avusti Matti Saarisen päätoimittamaa Kaaos-lehteä ja kävi aktiivista kirjeenvaihtoa myös mm. amerikkalaisten, englantilaisten, brasilialaisten ja italialaisten punk-toimijoiden kanssa. Nivalalainen Pauli Kallio on pienlehtikulttuurin ”grand old man”, joka kirjoitti muun muassa Suomen tunnetuimpaan pienlehteen, Hilseeseen, ja perusti myöhemmin rockia ja sarjakuvaa yhdistäneen Suuri kurpitsa -sarjakuvalehden. Imatralainen Mika Junna perusti lehden, jonka nimi oli aluksi Starman. Myöhemmin lehden nimi vaihtui Tulilinnuksi ja lopulta se oli pelkkä Lintu. Sittemmin hän on toiminut lukuisten lehtien mm. Soundin avustajana ja toimittajana.

kirjekuori

Pushead

Tutustuessani kirjeenvaihtoon kiinnittyi huomioni muutamaan piirroksilla kuvitettuun kirjeeseen, jotka oli Arto Nybergille lähettänyt henkilö nimeltään ”Pushead”. Pushead, oikealta nimeltään Brian Schroeder, oli 1980-luvun alussa punkkari pienestä Boisen kaupungista Idahosta. Hän lauloi, tai paremminkin rääkyi, Septic Death -nimisessä hardcorepunk-yhtyeessä, jonka kappaleet hän myös sanoitti.

Touhukas Pushead solmi kunnon punkkarin tavoin kontakteja kirjepostilla ja kunnostautui myös pienlehtitoiminnassa. Pushead kirjoitti juttuja punkista Maximum Rock'n'roll - ja Forced Exposures -lehdille. Lisäksi hän avusti rullalautailulehti Trasheria. Taitavana piirtäjänä hän alkoi suunnitella lehdille myös kuvituksia.

Pushead piti monien muiden tavoin suomalaista hardcore-punkia suuressa arvossa ja oli kirjeitse yhteydessä myös suomalaisiin punkkareihin. Nybergille vuonna 1984 kirjoittamissaan kirjeissä Pushead kertoo yhtyeensä suunnitelmista ja uutisista punkrintamalla. Eräässä kirjeessä hän kertoo työskentelevänsä ”Cleanse The Bacteria” -nimisen punkkokoelman parissa. Pushead julkaisi levyn seuraavana vuonna perustamansa Pusmort Rocordsin kautta. Kirjeissä Pushead ja Nyberg keskustelevat myös Pusheadin Kaaos-lehdelle suunnittelemista kansikuvituksista. Pushead mainitsee tekevänsä kuvituksia usein ilmaiseksi tai pientä vastalahjaa vastaan. Sittemmin asiaan tuli huomattava muutos.

Pushead levynkansitaiteilijana

Kun Pusheadin oma yhtye julkaisi levyn, kansikuvituksesta vastasi luonnollisesti Pushead itse. Omaperäinen ja taidokas piirtäjä huomattiin nopeasti ja hän sai tilaustöitä. Ensimmäisten levynkansikuvitusten joukossa olivat mm. Necros-, SS Decontrol- ja Meatmen -yhtyeiden julkaisut. Vuonna 1982 hän piirsi kannen myös vilppulalaisen Rattus-yhtyeen WC räjähtää -albumille. Pari vuotta myöhemmin Pusheadin kynästä irtosi Rattuksen Uskonto on vaara -albumin kansikuvitus.

1980-luvun puolivälissä Pusheadin kysyntä kasvoi edelleen. Suuren yleisön tietoisuuteen hän nousi viimeistään Metallicalle tekemillään levynkansilla. Näistä ensimmäinen oli ...And Justice For All -albumin (1988) kuvitus. Yhteistyöstä tuli pitkäkestoinen ja se on jatkunut 2000-luvulle asti. Lisäksi Pushead on tehnyt tunnettuja kansikuvituksia mm. kauhurockyhtye The Misfitsille ja räppari Dr. Drelle.

Skeittikulttuurin ikoni

1980-luvun alussa rullalautailu yleistyi vauhdilla. Pian se merkitsi monelle harrastajalle kokonaista elämäntapaa. Yhdysvalloissa punkin ja rullalautailun välille muodostui vahva kulttuurinen side. Alakulttuurin äänitorvessa, Trasher-lehdessä ilmestyi alun perin kaikkea valokuvasarjoista ja musiikkiarvioista haastatteluihin ja skeittipuistoarvioihin. 1980-luvun puolivälissä lehti alkoi järjestää vuosittaista Skate Rock -tapahtumaa, jossa pääosissa olivat skeittaus ja punkrock.

Pushead suunnitteli Trasher-lehdelle juttujen ja kuvitusten lisäksi myös logon. Rullalautailun ja Trasherin suosion kasvaessa Pusheadin kuvista tehtiin t-paitoja, jotka alkoivat levitä kulovalkean tavoin. Pian Pushead suunnitteli myös rullalautoja ja niihin grafiikoita. Rullalaudat oli tavallisesti koristeltu vaikuttavin ja raflaavin piirroksin.

Pusheadin perintö

Pusheadia voidaan kiistatta pitää todellisena punkin renessanssihenkilönä. Pushead on muusikko, kirjoittaja, kuvittaja ja pyöritti useita levy-yhtiötä. Kuvataiteilijana hän oli itseoppinut ja suosi tekniikkana piirtämistä. Suurimmiksi vaikuttajiksi hän on maininnut sarjakuvataiteilijat Alex Ninon, Will Eisnerin ja Jack Kirbyn.

Tarinan mukaan Schroeder otti taiteilijanimekseen Pushead (Mätäpää), koska hän mielsi taiteellisen tuotantonsa ”finniksi normaalissa yhteiskunnassa”. Pusheadin kuvitukset ovat tyypillisesti rivoja ja provokatiivisia. Hänen tavaramerkikseen muodostuivat yksityiskohtaisesti kuvatut pääkallot, luurangot ja silmämunat. Vuosien mittaan Pusheadin tyyli ei ole olennaisesti muuttunut, vaan se on pysynyt ”aina muodissa”.

Pushead oli ensimmäisiä punksukupolven kuvataiteilijoita, jotka menestyivät sekä taiteellisesti ja kaupallisesti. Pusheadin makaaberit piirrosaiheet ovat nykyään tuttuja sarjakuvista, kauhufiktiosta ja metallimusiikin kuvastoista. Ilmestyessään piirrokset tosin miellettiin huomattavasti rajummiksi kuin enää nykyään.

Pushead kertoi Kaaos-lehden haastattelussa, että hänen piirroksensa tulkitaan usein väärin. Pushead itse sanoutui irti kaikesta väkivallan ihannoimisesta. Hän perusteli aihevalintojaan toteamalla, että kauhulla sai vangittua ihmisten huomion.

Punk- ja metallimusiikin lisäksi Pusheadin vaikutus on ollut 1980-luvun skeittikulttuurissa huikea: lähes kaikki 1980-luvun lopun kuvitetut amerikkalaiset rullalaudat hyödynsivät Pusheadin grafiikkaa. Etenkin Trasher-lehden logosta tuli yhden ajanjakson ja elämäntavan symboli, jota näkee yhä myös Tampereen katukuvassa.

Continue reading
0 Comments
  0 Comments
May
24

Postimerkkien ‘kermaa’ Postimuseossa ja muita tunnettuja postimerkkejä

Case 7a Blk 4 penny black Pl 6

Postimuseossa on toukokuun ajan ollut esillä eräitä maailman tunnetuimpia postimerkkejä. Näyttely liittyy Finlandia 2017 -postimerkkinäyttelyyn, joka on tämän vuoden tärkein eurooppalainen filateliatapahtuma.

Kuningatar Viktoriaa voisi hyvällä syyllä kutsua kaikkien postimerkkien äidiksi, sillä hänen sivuprofiilinsa koristaa maailman ensimmäistä postimerkkiä eli Penny Blackiä. Merkki on ikoninen, mutta sen maine ei perustu niinkään harvinaisuuteen kuin historialliseen asemaan. Teollisen ajan viestinnän mullistaneen keksinnön syntyä ja alkuvaiheita kuvittavat näyttelyssä ainutlaatuiset kohteet kuningatar Elisabet II:n yksityisestä postimerkkikokoelmasta. Vaikka Penny Black ei postimerkkinä olekaan erityisen harvinainen, se on kuitenkin filatelian ylhäisaatelia.

Mauritius V164 3 1847 unused 2d Post Office

Toinen esillä oleva kuuluisuus, Blue Mauritius eli Mauritiuksen sininen kahden pennyn Post Office -merkki, sen sijaan on harvinainen. Mauritiuksen ensimmäisiä postimerkkejä painettiin vuonna 1847 vain 500 kappaletta alkuperäisessä asussaan, ja niitä tunnetaan tällä hetkellä käyttämättöminä vain neljä kappaletta. Myös sen sisarmerkki eli yhden pennyn punainen on jokseenkin yhtä harvinainen. Näihin merkkeihin on myös liitetty erityinen tarina, mikä on lisännyt mielenkiintoa niitä kohtaan. Tarina kertoo, että merkkien valmistusta olisi kiirehditty, jotta kuvernöörin vaimo olisi saanut ne käyttöönsä tanssiaiskutsuja varten. Olipa tarina totta tai ei, sen merkeille tuoma lisäarvo on omiaan lisäämään niiden kiinnostavuutta.
Edellä mainitut postimerkit ovat siis Postimuseon näyttelyssä lainassa kuninkaallisesta postimerkkikokoelmasta, jonka pani alulle jo kuningatar Elisabetin isoisä Yrjö V 1800-luvun lopulla. Osittain asemansa, mutta myös tietämyksensä ansiosta hän onnistui hankkimaan jo varhaisessa vaiheessa kokoelmaansa harvinaisia ja merkittäviä kohteita. Se onkin kattavuudessaan ainutlaatuinen Ison-Britannian ja sen entisten siirtomaiden postimerkkien kokoelma. Näyttelyssä on esillä myös muita erikoisia ja erityisiä postimerkkejä kuninkaallisesta kokoelmasta. Niihin ja niiden syntytarinoihin ehtii siis vielä tutustua tämän viikon aikana Postimuseossa.

Muita kuuluisia postimerkkejä ja tarinoita

British Guiana 1c

Lähes täydellisen kuninkaallisen kokoelman luultavasti ainoa mainittava aukko on se tämän hetken ehkä kuuluisin - ja tiettävästi myös kallein - postimerkki, Brittiläisen Guianan 1 centin magenta vuodelta 1856. Niitä ei tiedetä säilyneen kuin yksi kappale. Alkujaan merkki oli tarkoitettu tilapäiseksi ratkaisuksi, koska postimerkit pääsivät loppumaan ennen uuden lähetyksen saapumista Englannista. Merkkejä painatettiin paikallisen sanomalehden kirjapainossa. Tilauksen tehnyt postimestari piti kuitenkin painoasua niin kehnona, että hän määräsi virkailijat signeeraamaan merkit aitouden varmistamiseksi. Virkailijan nimikirjaimet ovatkin hallitsevin elementti muuten melko haalealla merkillä. Sen taakse ovat omat tunnuksensa kirjanneet jotkut merkin entisistä omistajista kuten Philipp von Ferrary ja Arthur M. Hind sekä yhtenä viimeisimmistä John E. Du Pont, taposta tuomittuna vankilassa viime vuotensa viettänyt kuuluisan teollisuussuvun vesa. Hänen kuolemansa jälkeen merkin osti kuuluisa kenkäsuunnittelija Stuart A. Weitzman huutokaupassa vuonna 2014 lähes 9,5 miljoonalla dollarilla. ”Punainen postimerkki” on tällä hetkellä näytteillä Yhdysvalloissa, Washingtonissa sijaitsevassa Smithsonian instituutin Postimuseossa.

Keltainen kummitus

Hintaennätystä piti aiemmin pitkään hallussaan Ruotsin ”keltainen kummitus” eli 3 killingin keltainen vuodelta 1855. Merkin kuuluisi olla vihreä, mutta virhe syntyi ilmeisesti siten, että kesken painotyön jouduttiin korjaamaan 8 killingin keltaisten merkkien ladelmaa. Tällöin arkkiin tuli erehdyksessä yksi 3 killingin painokuvake. Keltaista 3 killingin merkkiä tunnetaan vain yksi kappale. Viimeisin tiedossa ollut ostohinta merkistä oli noin 2 miljoonaa euroa. Sittemmin sen hankki kreivi Gustaf Douglas takaisin Ruotsiin pari vuotta sitten, mutta myyntihintaa ei ole kerrottu julkisuuteen. Molempien edellä mainittujen harvinaisuuksien löytötarinaan liittyy postimerkkeilyä harrastanut nuori mies, joka penkoessaan suvun vanhoja kirjekuoria oli tehnyt erikoisen löydön. Nuorukaiset eivät kuitenkaan ymmärtäneet löytöjensä merkitystä vaan myivät kummalliset merkkinsä eteenpäin pientä korvausta vastaan.

Two Cent Hawaiian Missionary

Suuriin harvinaisuuksiin kuuluvat myös ne muutamat tunnetut Hawaijin kuningaskunnan ensimmäiset 2 centin postimerkit, joita kutsutaan lähetyssaarnaajamerkeiksi (Missionaries), koska ensimmäiset merkit löydettiin lähetyssaarnaajien kirjeenvaihdosta. Kerrotaan, että vuonna 1892 eräs intohimoinen keräilijä surmasi merkin omistajan saadakseen postimerkin haltuunsa.

Monista muistakin merkeistä kerrotaan mielenkiintoisia tarinoita. Kuuluisien postimerkkien lisäksi filatelian maailmassa kerrotaan tarinoita myös kuuluisista keräilijöistä. Osa niistä on myös traagisia, ja osassa tarinoista tragediaan on ollut syypäänä postimerkki. Tai oikeammin niiden ihmisissä herättämät intohimot.

Näyttely Ensimmäiset postimerkit – The First Stamps. Helmiä kuningatar Elisabet II:n ja Postimuseon kokoelmista – Gems from the collections of Queen Elizabeth II and the Finnish Postal Museum, avoinna 28.5.2017 asti museokeskus Vapriikissa.

FINLANDIA 2017 -näyttely Tampere-talossa 24.5.-28.5.2017. http://www.finlandia2017.fi


Continue reading
0 Comments
  0 Comments
May
02

Torven toitotusta

Torven toitotusta

Torvella on ollut Postin historiassa tärkeä merkitys sekä käyttöesineenä että tunnuksena. Torvella ilmoitettiin postin saapumisesta ja jo ensimmäisessä 1600-luvun postinkantajan vaakunamerkissä näkyi torvi.

Torvella on pitkä historia. Jo Rooman valtakunnassa yli 2000 vuotta sitten kuolleet gladiaattorit vedettiin Colosseumilta torvimusiikin saattelemina. Postitorvi kehittyi roomalaisten valmistamasta cornusta. Keskiajalla muun muassa portinvartijat ja yövahdit ilmoittivat eläinten sarvista tehdyillä torvilla tulipaloista ja muista vaaroista.

Myös paimenten ja metsästäjien torvet olivat sarvesta valmistettuja. Hollannissa leipureilla oli tapana ilmoittaa uunituoreista leivonnaisista torvella. 1400-luvulla torvia käyttivät myös ratsastavat sanansaattajat sekä teurastajat, jotka ilmoittivat torven törähdyksellä saapumisestaan kaupunkiin tai kylään. Liikkuvan ammattinsa takia teurastajat kuljettivat myös mukanaan postia.

sarvitorvi

Itävallassa syntyi kruununmaiden posti vuonna 1494. Sen hallinta periytyi Thurn und Taxis suvulle. Franz von Taxis sai idean teurastajilta varustaa omatkin postinkuljettajansa kiiltävillä messinkitorvilla. Pian Taxis-suku halusi korostaa omaa virallista asemaansa verrattuna teurastajiin ja sanasaattajiin ja vaati yksinoikeutta torven käyttöön. Alkoi pitkällinen riita, joka päättyi Taxis-suvun voittoon. Muita kiellettiin sakon uhalla käyttämästä torvea merkin antoon.

Vanha hokema ”Pois pois postin tieltä posti se kulkee keskellä tietä” on perua siitä, että postitorven käyttäjille piti antaa vapaa kulku teillä. Torven käyttöön liittyi muitakin etuuksia, kuten sulkupuomeilla ei tarvinnut maksaa tietulleja, lauttureiden piti kuljettaa posti maksutta jokien yli ja kaupunkien portit piti avata postinkuljettajille öisinkin.

Torveilevat postitalonpojat

Osittain Keski-Euroopasta saadun mallin mukaan Ruotsiin perustettiin postilaitos vuonna 1636. Suomeen toiminta ulottui vuonna 1638. Jo ensimmäisessä postiasetuksessa postinkuljettajan varusteisiin määrättiin kuuluvaksi postitorvi kaulaan, vaakunamerkki rintaan ja keihäs. Postinkuljetus määrättiin talonpoikien hoidettavaksi. Posti kulki ketjuna talosta taloon ja postitalonpojan olikin postitaloa lähestyessään ilmoitettava saapumisestaan torven törähdyksellä, jotta talossa olijat osasivat varautua postin vaihtoon kiireen vilkkaan.

Postitorvi sai virallisen aseman myös postivaakunassa, jossa oli koristelehvien keskellä soikeassa kentässä kolme kruunua ja niiden alla postitorvi. Näin torvesta tuli käyttöesineen lisäksi osa postin tunnusta.

tunnus

Postitalonpoikien oli määrä saada varusteensa kruunulta, mutta hallitus noudatti huonosti antamiaan määräyksiä. Esimerkiksi Viipurin läänin postitalonpojat valittivat, ettei heillä ollut vaakunaa eikä postitorvea vaan pelkästään ”tuohella kääritty puunkappale”. Tästä syystä vastaantulijat eivät kunnioittaneet heitä ja ajoivat tieltä pois. Siksi syntyikin usein tappeluita. 1600-luvun lopussa postitalonpoikien piti itse ryhtyä maksamaan tarvitsemansa postiaseet ja -torvet. Tuskin kukaan kykeni hankkimaan itsellensä messinkistä postitorvea.

Valtakunnan päälinjoilla torvia kuitenkin käytettiin. Torvien kehittyessä myös niillä soitetut signaalit monipuolistuivat. Vuonna 1718 kuningas Kaarle XII määräsi kuusi erilaista signaalia postille. Postiljoonin oli soitettava torvea sen mukaan, millaista postia hän kuljetti. Samalta vuodelta olevassa postinkuljettajan virkamerkissä ratsastava postiljooni puhaltaa messinkiseen postitorveen.

Käyttöesineestä tunnukseksi

Suomi liitettiin autonomisena osana Venäjään 1809 ja Suomi sai samalla oman postihallinnon. Ensimmäisenä ylipostitirehtöörinä aloittanut Gustaf Ladau painatti postinkuljetukseen liittyvät ohjeet myös suomeksi. Siellä oli maininta ”postimerkki rinnassa ja postisarvi myötänsä, johon hän puhaldaa, koska joku händä wastaan tulee”. Ladaun myötä myös hankittiin uusia postitorvia, koska Ruotsin vallan ajalta olevat olivat pahasti kuluneita ja osa kadonneita. Uusia torvia hankittiin vielä vuonna 1852.

Ylipostitirehtöörinä toiminut Aleksander Wulffert oli tunnettu taiteellisista harrastuksistaan. Hän kiinnitti huomiota postitorven toitotusten sointuvuuteen. Hänen mielestään postiljoonien olisi pitänyt puhaltaa torviin musikaalisesti. Siksi hän ehdotti, että kymmenelle postiljoonille annettaisiin soiton opetusta ja opetusta saaneet voisivat puolestaan siirtää taitonsa koko postiljoonikunnalle. Senaatti hylkäsi kuitenkin ehdotuksen.

Torven merkitys käyttöesineenä alkoi vähentyä 1800-luvun loppupuolella, kun uudet kuljetusmuodot junat, höyrylaivat ja siirtyminen urakoitsijajärjestelmään vähenisivät tarvetta käyttää postitorvea. Postinkuljettajan virkamerkissä torvi kuitenkin säilyi. Ruotsin vallan ajalta olevat kolme kruunua korvautuivat Venäjän kaksipäisellä Kotkalla, ja sen alla komeili yksinäinen postitorvi. Pian Postin tunnusta alettiin käyttää myös postikonttoreiden mainoskilvissä.

1800-luvun puolivälissä alkoi yksittäistä torvea esittävän tunnuksen rinnalla esiintyä myös ristikkäin aseteltuja postitorvia kaksoiskotkan alla muun muassa postiljoonien virkalakeissa ja Suomen ensimmäisissä ns. ovaalimerkeissä. Ristikkäiset postitorvet säilyivät myös itsenäisen Suomen Postin tunnuksena. Postitorvi koki itsenäisen Suomen aikana monta muodonmuutosta ja säilyi postin tunnuksessa aina vuoteen 2002 saakka. Lue lisää Postin tunnuksista tästä.

Continue reading
0 Comments
  0 Comments
Apr
21

Intoa ja iloa – Vapaaehtoiset Merkillinen seikkailu -näyttelyssä

Intoa ja iloa – 
Vapaaehtoiset Merkillinen seikkailu -näyttelyssä

Ilmassa oli innostunutta puheensorinaa, kiljahduksia, naurua, pientä jännitystä ja uuden odotusta. Postimuseolle oli kokoontunut 19 nuorta, jotka olivat kiinnostuneita toimimaan vapaaehtoisina Merkillinen seikkailu -näyttelyssä. Koska tapahtuma on? Mitä siellä tehdään? Pääseekö mukaan joka päivä? Kysymykset sinkoilivat. Pian nuoret saivat vastauksia ja kokonaiskuvan tapahtumasta.

Lasten toiminnallinen näyttely Merkillinen seikkailu on osa kansainvälistä Finlandia 2017 postimerkkinäyttelyä Tampere-talossa 24.–28.5.2017. Merkillinen seikkailu -näyttely herättää 5–12 -vuotiaiden lasten mielenkiinnon postimerkkejä kohtaan ja tutustuttaa heidät postin lähettämiseen. Näyttelyn tehtäväpisteillä lapset voivat harjoitella postimerkkeilyn eri taitoja vapaaehtoisten kanssa. Lasten on mahdollista kokeilla postimerkkien liotusta, virheiden löytämistä, merkin julkaisijamaan tunnistamista ja oman postimerkkikokoelman suunnittelua. Esillä on myös Pikku Kakkosen posti ja lasten sinne tekemiä postimerkkiluonnoksia, joista yhdestä julkaistaan näyttelyn yhteydessä ikimerkki. Jokainen näyttelyssä vieraileva lapsi saa mukaansa vanhoja postimerkkileikkeitä ja muuta filateelista materiaalia.

Erinomainen asiakaskokemus

Näyttelyn tehtäväpisteillä toimivat avustajat ovat Postimuseolle kokoontuneita vapaaehtoisia nuoria. Lapsille ja perheille suunnatussa näyttelyssä on tärkeää, että kävijöitä neuvomassa ja auttamassa on muita lapsia ja nuoria. Vertaisohjaus ja -oppiminen ovat toiminnallisessa näyttelyssä etusijalla. Jo näyttelyn ideointivaiheessa saimme arvokkaita vinkkejä ja oivaltavia ajatuksia tehtäväpisteiksi Heinolan postimerkkikerhon nuorilta. Kun otamme nuoret ja lapset mukaan palvelun ja näyttelyn ideointiin, suunnitteluun ja toteutukseen, takaamme lapsiasiakkaillemme erinomaisen asiakaskokemuksen. Lapset ja nuoret tietävät mikä heidän ikäryhmäänsä kiinnostaa ja miten asian voi esittää parhaalla mahdollisella tavalla vertaiselleen. Samalla museo saa tyytyväisiä asiakkaita ja toisaalta mielekkään tekemisen myötä sitoutuneita ja innostuneita nuoria kävijöitä.

Postimuseo on toteuttanut lapsille ja nuorille suunnattuja tapahtumia palvelumuotoilun mukaisesti jo vuodesta 2014 lähtien. Tampereen kaupungin Lasten Parlamentin, Nuorisovaltuuston ja alueellisten parlamenttien nuorista koostunut ryhmä on suunnitellut Postimuseon ohjelman Museoiden yön -tapahtumaan jo useampana vuonna. Tavoitteenamme on ollut saada nuoret osallistumaan, antaa heille mahdollisuus vaikuttaa kaupungin tapahtumatarjontaan ja kannustaa yhdessä tekemiseen.

Vapaaehtoistyö antaa arvokasta osaamista

Merkillinen seikkailu -näyttelyssä lapset ja nuoret saavat kokemusta vastuullisesta ohjaus-, neuvonta- ja asiakaspalvelutyöstä. Halukkaat pääsevät käyttämään kielitaitoaan kansainvälisessä näyttelyssä, suunnittelemaan lavaohjelmaa ja esiintymään. Kokemus vapaaehtoistyöstä, ryhmässä toimimisesta ja vastuunotto omasta tekemisestä tulee tutuksi toiminnan myötä. Lopuksi kaikki saavat todistuksen vapaaehtoistyöstään kansainvälisessä näyttelyssä. Todistus kertoo merkittävästä prosessista kohti Merkillistä seikkailua. Nuoret voivat hakea esimerkiksi kesätöitä todistuksen avulla.

Postimuseo on kaikkien museo, niin lasten kuin aikuisten, hengailijoiden kuin aiheeseen vihkiytyneidenkin. Yhteistyö lasten ja nuorten kanssa on suunta, millä museo haluaa jatkaa. Postimuseota tehdään yhdessä asiakkaiden kanssa! Tervetuloa seikkailemaan Merkilliseen seikkailuun ja kohtaamaan siellä innokkaita vapaaehtoisia.

P.S. Jos et ehdi paikalle toukokuussa, niin ei hätää. Näyttely siirtyy Tampere-talolta Postimuseoon museokeskus Vapriikkiin ja on siellä esillä 9.6.–29.10.2017.

merkillinen seikkailu juliste A4

Continue reading
1 Comment
  1 Comment
Apr
05

Tipuja, munia, jäniksiä, noitia ja muita pääsiäisen symboleita postikorteissa

Tipuja, munia, jäniksiä, noitia ja muita pääsiäisen symboleita postikorteissa

Pääsiäinen on heräävän luonnon, keltaisten kukkien ja vihreän ruohon juhla. Pääsiäinen on myös vuoden kolmanneksi suosituin korttisesonki ja moni muistaakin ystäviään ja tuttaviaan iloisella keväisellä tervehdyksellä ennen pääsiäistä.

Pääsiäinen on kevään suuri juhla, jota vietetään korteissa ilolla. Lapset ja rakastuneet parit kirmaavat keväisessä maastossa, kukat alkavat kukkia ja luonto herää eloon. Pääsiäiseen liittyy paljon erilaisia symboleita, joista tutuimpia ovat varmasti tiput, kanat, kukot, munat, jänikset, erilaiset pääsiäisherkut, noidat ja luonto rairuohoineen ja narssisseineen.

Psiinen002pieni   ps4pien

Pääsiäiskorttien edeltäjiä olivat pääsiäiskirjeet ja -runot

Pääsiäispostikorttien edeltäjinä Suomessa ovat toimineet pääsiäiskirjeet ja -runot. Jo 1820-luvulla oli tapana, että tytöt ja pojat lähettelivät toisilleen pääsiäislauantaina pilailevia pääsiäiskirjeitä. Kirje tai runo raapustettiin puhtaaksi kaavitun tuohilevyn pinnalle tai paperinpalalle. Kääreeseen pakatun kirjeen mukana saattoi seurata lisäksi noidankuva, luuta, sarvi tai harja. Kääreen sulkeva sinetti koristeltiin lakkaan pistetyillä höyhenillä. Kääre toimitettiin vastaanottajalle salaa, koska kyseessä oli ikään kuin noidan kirje.

Paperilappusista siirryttiin varsinaisiin pääsiäispostikortteihin, joita ei enää itse toimitettu perille, vaan annettiin ne postin kuljetettaviksi. Perinne lähettää pääsiäispostikortteja sukulaisille ja tuttaville alkoi yleistyä 1800-luvun loppupuolella. Vuonna 1898 pääsiäiskortteja lähetettiin vielä harvakseltaan mutta tämän jälkeen lähetettyjen korttien lukumäärä kasvoi pikku hiljaa maailmanlaajuiseksi. Oli kohteliasta lähettää pääsiäiskortteja ja tuntui jopa loukkaavalta, jollei niitä saanut.

1890 1910 blogi  ps5pien

Alkuaikoina painettiin sekä mustavalkoisia että värillisiä kortteja. Pääsiäispostikorttien ensimmäisinä vuosina kortin etupuolelle oli jätetty tyhjää tilaa lähettäjän tervehdyksille. Postisäännön mukaan kortin takaosaan sai liimata ainoastaan postimerkin ja kirjoittaa vastaanottajan osoitteen. Saksalaissyntyinen, englannissa postikortteja valmistanut F. Hartmann keksi jakaa vuonna 1902 osoitepuolen kahtia. Oikealle puolelle sijoitettiin osoitetiedot ja vasen jäi tyhjäksi kirjoittamista varten. Neljän vuoden sisällä tämä menetelmä hyväksyttiin kaikissa Maailman postiliiton maissa.

Onnen ja hedelmällisyyden symboleita

Valokuvien käyttö postikorteissa yleistyi aivan 1900-luvun alussa. Toisinaan mustavalkoiset valokuvat väritettiin, jotta vaikutelma olisi ollut elävämpi. Väritetyissä kuva-aiheissa esiintyi runsaasti lapsiaiheita yhdessä lampaiden, kanojen ja munien kanssa. Nuoret tytöt toimivat korteissa onnen ja toivon symboleina. Pääsiäispupu, joka henkilöityi hedelmällisyyden symboliksi, esiintyi korteissa usein munan kanssa. Valtaosa markkinoilla olleista postikorteissa painettiin Saksassa ja saksalaiset hallitsivatkin kuvakorttimarkkinoita ennen ensimmäistä maailmansotaa.

Pääsiäiskorteille on ollut tyypillistä myös uskonnollinen kuvamaailma, jota etenkin ortodoksit ovat korteissaan suosineet. Myös kansanperinteeseen liittyvät aiheet, kuten noidat ja pääsiäistontut ovat olleet suosittuja aiheita. Pääsiäissuudelmat aiheina olivat peräisin ortodokseilta, jotka jakoivat ystävilleen taidokkaasti koristeltuja pääsiäismunia antaen samalla suudelman poskelle.

k3165 pieni  ps2.pien

1900-luvun alussa pääsiäiskortit seurasivat aikamme yhteiskunnallisia tapahtumia, kuten Japanin-Venäjän sotaa, sekä naisasia- ja työväenliikettä. Myöhemmin pääsiäiskorttien kuva-aiheisiin ilmestyivät autot, puhelimet ja muut tekniset innovaatiot. Sota-aikana 1940-luvulla korteissa heijastuivat myös huolet ja murheet.

k3131pieni 

Toisen maailmansodan aikana pääsiäiskorttien lähettäminen romahti. Sodan jälkeen kortteja ryhdyttiin taas pikku hiljaa lähettelemään. Pääsiäiskorttiperinne eli voimakkaana aina 1960-luvulle saakka. Muutaman vuosikymmenen hiljaiselon jälkeen pääsiäiskorttiperinne alkoi jälleen elpyä 1990-luvulla. Nykyisin pääsiäinen on kolmanneksi suosituin korttisesonki joulun ja Ystävänpäivän jälkeen.

Continue reading
0 Comments
  0 Comments
Feb
08

Kolme sanaa sinulle, ole ystävä minulle

Kolme sanaa sinulle, ole ystävä minulle

Iloinen tervehdys ystävälle, kädessäni onnea kannan. Ystävyydellä sen sinulle annan, aurinko aina paistakoon hälle. Vanhat värssyt heräävät taas muistoissa hyvin eloon kun vietetään ystävänpäivää 14.2.

Suomessa ystävänpäivä kirjattiin kalentereihin ensimmäistä kertaa vuonna 1987. Päivästä tuli nopeasti suosittu postikorttisesonki. Ystävänpäiväkortteja lähetetäänkin Suomessa toiseksi eniten heti joulukorttien jälkeen.

   ystava2

Ystävänpäivänä lähetetään kortteja, joissa aiheena on usein rakkaus, suudelmat ja symbolina sydän. Nykyisin suosittuja aiheita ovat nallet, söpöt eläimet, pikkulinnut, lapset ja huumorikortit. Vaikka ystävänpäivä on Suomessa suhteellisen uusi, aihe on kuitenkin ikivanha.Ystäviä ja rakkaita on aina haluttu muistaa ja ilahduttaa.

ystava

Ystävyyteen ja rakkauteen liittyviä korttiaiheita julkaistiin Suomessa jo 1800-luvun loppupuolelta lähtien. Kuvapostikorteissa alkoi esiintyä rakastavaisia pareja, sydämiä, kukkia ja apilanlehtiä.Ystävänpäivään tarttuivat ensimmäisinä Suomen Punainen Risti, Posti ja paperikauppiaat. SPR julkaisi 1987 kahdeksan korttia sisältävän sarjan. Ensimmäiset päivään liittyvät postimerkit julkaistiin vuonna 1993.

1213 p

Ystävänpäivän viettoa Suomeen levittivät erityisesti USA:ssa opiskelleet vaihto-oppilaat ja ensimmäisenä sen omaksuivatkin lapset ja teini-ikäiset.

Ystävänpäivällä on pitkät perinteet. Se periytyy katollisesta pyhimysperinteestä. Maailmalla päivää on vietetty Valentinuksen päivänä. Suomessa muistetaan enemmän ystäviä, kun muissa maissa se on enemmänkin rakastavaisten päivä.

Etenkin Englannissa oli tapana lähettää ystäville ja tuttaville valentinekirjeitä ja -kortteja. Kortit olivat usein erittäin koristeellisia. Englannissa Valentinuksen päivän vietosta on tietoja aina 1400-luvulta saakka.

Ystävänpäivänvietto levisi Yhdysvaltoihin 1800-luvun puoliväliin mennessä. Siellä päivästä muodostui oikea kansanjuhla. Monet haluavat kihlautua ja avioitua juuri ystävänpäivänä. Yhdysvalloissa päivän viettoon kuuluvat koululaisten askartelemat kortit ja sepitetyt värssyt sekä itse leivotut sydämenmuotoiset pikkuleivät.

Manner-Euroopassa ystävänpäivä tuli yleisesti tunnetuksi vasta 1900-luvulla, ensin Ranskassa ja sitten Belgiassa. Toisen maailmansodan jälkeen kukkakauppiaat oivalsivat päivän markkina-arvon ja pian ystävänpäivän vietto levisi Saksaan, Sveitsiin ja Itävaltaan.

Kirjoitellaan kortteja ja muistetaan ystäviä muulloinkin kuin ystävänpäivänä!

Continue reading
0 Comments
  0 Comments
Jan
13

Säpinää vuoteen 2017

Säpinää vuoteen 2017

'80 ja jotain ilmassa,
jotain sähköistä,
jotain raikasta

Neljä-viisi vuotta aikaisemmin oli jotakin jo ollut New Yorkin ja Lontoon ilmassa: New Yorkissa 70-luvun puolivälissä syntynyt punk jalostui punk-kulttuuriksi Lontoossa mm. Sex Pistolsien myötä vuonna 1976. Seuraavana vuonna punk, ja melkein myös Sex Pistols, saavutti Suomen – ellei olisi saanut porttikieltoa.

Punk tuli Suomeen brittiläisten ja amerikkalaisten sinkkujen ja pitkäsoittolevyjen raidoilla: The Clashin, Ramonesin ja Sex Pistolsin levyjä tilattiin postimyynnistä ja kuunneltiin pitkin Suomea. Vähitellen levisi tieto Sniffin' Gluen ja Ripped & Tornin kaltaisista pienlehdistä, joita punk-nuoret väsäsivät omin käsin ja monistivat luettaviksi. Suomessa pienlehtien esiinmarssia tekivät mm. Hilse, Lintu ja Aivopesu. Suomalaisen punkmusiikin pioneereja olivat mm. Pelle Miljoona ja Eppu Normaali. Itse tekeminen oli se juttu! Kuka tahansa saattoi koota bändin, tehdä singlen tai kasetin, perustaa pienlehden tai piirtää sarjakuvan ja julkaista itse. Lahjakkuudesta oli hyötyä, mutta pelkkä rohkeus, into tekemiseen ja monistuskone veivät jo pitkälle.

Voit tuntee sen,
jotain on tapahtumassa,
ne kyl tietää sen
ja niitä pelottaa

Pienlehdet ja punk olivat Suomessa erityisesti pienten kaupunkien ja maaseutupaikkakuntien ilmiö. Itse olen punkajan teini pieneltä paikkakunnalta, mutta aivan liian kiltti ja kunnollinen saadakseni aikaan näkyvää kapinointia. Silti 70-luvun lopun ja 80-luvun alun punk-biisit, erityisesti sanoitukset, kolahtivat. Aikuisten maailma, ydinsota, auktoriteetit ja oma tulevaisuus siinä sivussa pelottivat ja ahdistivat kiltimpääkin teiniä. Ratsian, Pelle Miljoonan, Eppujen ja Maukka Perusjätkän biisit soivat radiosta tai kaverin levyiltä äänitettyinä rahisevilta c-kasettinauhoilta ja toimivat ”voimabiiseinä pahaa maailmaa vastaan”.

Ne sanoo sä oot toivoton,
mut sullon jotain mitä niil ei oo:
TÄMÄ HETKI JA TULEVAISUUS

Suomalainen punk ja pienlehdet levisivät saman mielisten kesken postin välityksellä kirjeiden ja pakettien mukana ympäri maailman – ja vastavuoroisesti toisin päin. Kirjeenvaihto paitsi levitti punk-kulttuuria, niin myös harjoitutti kielitaitoa ja avasi konkreettisesti näkymiä ulkomaille. Itsekin kävin koko nuoruuteni vilkaista kirjeenvaihtoa mm. Italiaan, Egyptiin, Chileen, Englantiin, Saksaan ja Hong Kongiin. Kirjeenvaihdon myötä kiinnostus vieraita kulttuureja kohtaan heräsi ja ymmärrys siitä, että maailma on suuri ja avara - ja että sinne on pakko päästä! Lukion jälkeen päädyinkin aluksi interreilaamaan, au pairiksi, opiskelemaan matkailua ja matkaoppaaksi.

Postimuseossa loppuvuodesta 2017 avautuva Pienlehtiä ja punkpostia -näyttely mahdollistaa tänä vuonna paluun omiin teinivuosiin. Ja pakko todeta, että onhan Ratsian Tämä hetki ja tulevaisuus -biisin (1980) lyriikat edelleen yhtä voimauttavat kuin 37 vuotta sitten:

Mä rakastan sua
seiskytluvun lapsi
Pidä kiinni nykyajasta
loppuun asti
Älä koskaan anna itsees
sammaleen kasvaa.
elä kaikki se,
mikä on tärkeintä

Kuva: Ratsian Juha Aunola ja Jyri Honkavaara Ylivieskan urheilutalolla 1979. Kuva: Pauli Kallio.

 

Continue reading
0 Comments
  0 Comments
Jan
03

Postimuseolle oma blogi

Postimuseolle oma blogi

Blogi (engl. blog, sanasta weblog) on verkkosivu tai -sivusto, johon yksi tai useampi henkilö tuottaa sisältöä enemmän tai vähemmän säännöllisesti niin, että uudet tekstit, videot, diat tai muu sisältö ovat helposti löydettävissä (yleensä sivun yläreunassa), ja niin että vanhat tekstit säilyvät luettavina ja muuttumattomina uusista teksteistä huolimatta. Blogin kirjoittaja on bloggari, bloggaaja tai blogisti.

- Wikipedia

Näin kertoo Wikipedia blogeista, joita myös uudeksi mediaksi mainostetaan (vaikka se aika vanha juttu jo onkin). Postimuseolaiset ovat jo jonkin aikaa kirjoittaneet juttuja Vapriikin blogiin, mutta nyt on siis tarkoitus perustaa Postimuseon omille sivuille blogi, jonka toivotaan madaltavan kynnystä kirjoittaa arkisemmistakin asioista vähemmällä itsesensuurilla, jotta muuten helposti piiloon jäävät tekemisemme ja tavoitteemme välittyisivät paremmin oman sisäpiirimme ulkopuolellekin.

Sana on vapaa niin Postimuseon henkilökunnalle, sidosryhmien edustajille kuin muillekin aihepiiristämme kiinnostuneille. Kirjoituksissa esille tuodut mielipiteet ovat kirjoittajien omia, eivätkä siis välttämättä edusta Postimuseon "viralista" näkemystä, mutta toki niin itse teksteissä kuin kommenteissakin on syytä noudattaa hyviä tapoja ja sivuston ylläpitäjällä on oikeus poistaa asiattomaksi katsotut sisällöt. 

Blogikirjoituksia voi myös kommentoida. Kommentointi tehdään omalla nimellä mutta vaikka sähköpostiosoite vaaditaan, sitä ei näytetä julkisesti. Kommentit julkaistaan vasta kun ne on todettu asiallisiksi. 

Continue reading
0 Comments
  0 Comments
0
Shares